torstaina, kesäkuuta 05, 2008

Turistina Helsingissä



Hietalahden kirpputorilta lähtee sekä bussi että raitiovaunu keskustaan. Ne ajavat pitkin Bulevardia. Pysäkillä odotellessamme näimme lukemattomia turistibusseja, jotka kulkivat samaa reittiä. Mitä näkeekään turisti tuolla lyhyellä matkalla? Sinebrychoffin talon, vanhan oopperan eli Aleksanterin teatterin ja monia muita kauniita rakennuksia. Hän voi palata Bulevardille ja poiketa kahvilaan tai taidegalleriaan tai mennä kuvaamaan Helsingin vanhinta kirkkoa ja sen ympärillä olevaa hautausmaata.

Helsingin 1800-luvun ja vuosisatojen vaihteen arkkitehtuuria kannattaisi tuoda enemmän esille. Se on ihmisläheistä ja kaunista. Se on eurooppalaista ja samalla suomalaista.

Äitini oli nuorempana usein käymässä meidän luona Helsingissä. Asuimme silloinkin keskustassa. Kun kävelimme yhdessä kaupungilla, äiti ihaili aina näitä vanhoja taloja ja kysyi: Tajuatteko te, kuinka kauniissa kaupungissa te asutte?

Kuvasin bussin ikkunasta muutamia näkymiä.



Bussimme pysähtyy Ruotsalaisen teatterin eteen. Sen seinällä on sopivan kesäinen mainos. Tältä paikalta lähtevät sightseeing-bussit tai voi lähteä kävelemään toista kaunista katua eli Esplanadia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti