Pula-ajan paperinarukengät lapsuuden valokuvassa. Olen kertonut aikaisemmin siitä, kuinka kävin teini-ikäisen tätini kanssa
valokuvaamossa, jossa ikuistettiin nämä paperinarusta tehdyt puupohjaiset kenkäni. Ne olivat mielestäni hyvin kauniit. Mekkokin oli mieluinen. Se oli pehmeää kangasta ja väriltään vaaleaa turkoosia, jota sanoisin nyt vaaleaksi Niagaran väriksi.
Roomasta 2000-luvulla ostetut italialaiset lapsen lakeerikengät eli kiiltonahkakengät. Ostin nämä kiiltonahkakengät eilen Helsingissä Hietalahden kirpputorilta nostalgisista syistä: minulla oli lapsena juuri samannäköiset kengät.
Oli ensimmäinen koulupäivä ja seisoin äidin kanssa käsi kädessä koulun juhlasalin takaosassa. Juhlasalin edessä seisoivat ensimmäisen luokan opettajat ja huusivat niiden lasten nimet, jotka tulivat heidän oppilaikseen. Odtimme jännittyneinä, milloin minun nimeni huudettaisiin. Äiti kehui jälkeenpäin sitä, että en alkanut itkeä niin kuin muutamat muut lapset. Ryntäsin innoissani opettajan luo lakeerikengät kopisten. En tullut koskaan kysyneeksi, mistä äiti oli saanut nuo kiiltonahkakengät. Oliko niitä ollut kaupassa? Jos oli, ne oli ostettu kortilla? Kenkiä ei saanut usein, ja muistan kuinka menin kouluun nämä kengät jalassa, ja jalat kastuivat sateessa. Muistan kuinka hyppelin yrittäen välttää lätäköitä.
Nyt jälkeenpäin tuntuu siltä, että lakeerikengät saattoivat olla second hand -kengät eli saatu tuttavaperheeltä, joilla oli viisi tyttöä. Heiltä sain monia muitakin vaatteita. Siihen aikaan ommeltiin lapsille vaatteita aikuisten vanhoista vaatteista ja harrastettiin kierrätystä ihan tosissaan. Pojille tehtiin polvihousut isän vanhoista housuista, tytöille mekko ja esiliina äidin leningistä.
Vanhoista vaatteista tehdyt vaatteet olivat usein ammattiompelijan valmistamia ja sen vuoksi hyvin kauniita kuten alla olevan kuvan vaaleansininen vekkihame ja punoskoristeinen liivi ja valkoinen pusero. Kolmas lempiasuistani oli tummanpunainen silkkimäisestä valkotäpläisestä kankaasta ommeltu mekko, jossa oli lyhyet pussihihat ja pyöreäreunainen kaulus. Äidin ystävä oli hyvä ompelija, ja hänellä oli muotilehtiä, joista hän otti mallit myös lasten vaatteisiin. Pula-aika ei ollut vailla kauneutta.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti