perjantaina, tammikuuta 29, 2010

Suuren päivän pieniä yksityiskohtia

yksityiskohtia

Tämä on meidän perheelle suuri päivä. Vävy laittoi päälleen Dallasista työmatkalta häitänsä varten ostamansa puvun, jota hän ei usein käytä, tytär otti myös tämän päivän kokonaan vapaaksi työstä, poika oli paikalla Pienessä juhlasalissa, vaikka huomenna on muuttopäivä jne.

Frakki vuokrattiin. Sen mukana tuli monisivuinen opas oikeasta tavasta pukea se! Taskukellokin vuokrattiin ja henkeslitkin laitettiin pääälle. Jalassa on ihan uudet mustat sukat.

Täällä kotona olen ollut minä nenäliinapakettieni ja kurkkutablettieni kanssa. Tytär on raportoinut tekstiviesteillä tapahtumien kulkua. Mieskin ehti jo soittamaan. Nyt on vuorossa sukulaisten ja ystävien tapaaminen kahvikutsuilla. Sitten kotiin päiväunille, sillä jostain syystä meitä ei nukuttanut hyvin paljon viime yönä. Illalla on juhla-ateria kolmikolle, joka esiintyi väitöstilaisuudessa.

6 kommenttia:

  1. Onnitteluni. Ajattelin teitä, kun kävin tarkistamassa väitöksen päivän.
    Meillä noita samoja juttuja tehtiin maanantaina, Ilmatieteen laitoksella.

    Parasta on se, että on mahdollista saada aikaan sitä, mitä tavoittelee. Me ihmiset tavoittelemme hyvin erilaisia asioita, mutta voimme silti tukea toisia heidän pyrkimyksissään.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut teidän perheelle!

    Ihmisen tulisi todellakin saada toteuttaa itseään, tehdä sitä minkä tuntee omaksi asiakseen.

    VastaaPoista
  3. Onnea! Ikävää, että olit juuri tänään kipeänä.

    VastaaPoista
  4. Kaisa, tämä on kurja flunssa. Kestänyt jo toista viikkoa ja toinen lääkekuuri menossa. Pitää pysyä sisällä ja ottaa iisisti.

    VastaaPoista