tiistai, lokakuu 12, 2010

Intia on tullut lähemmäksi


Temple, originally uploaded by Pink Lady on the Loose!.


Monet suomalaiset ovat olleet nykyään muutaman kuukauden työkomennuksella Intiassa. Se tuo Intian lähemmäksi sukulaisillekin. Intiaan matkustetaan.


Brittiläiselle Imperiumille Intia oli tärkeä maa, ja monilla englantilaisilla ja kanadalaisilla suvuilla on ollut yhteyksiä Intiaan ja intialaisiin. Intiasta on kirjoitettu, ja viime vuosikymmeninä intialaiset ovat uudistaneet englantilaista kirjallisuutta. Siitä on käytetty ilmausta Empire strikes back.


Kolmannen polven intianenglantilainen M.M. Kaye oli eräs niistä kirjalijoista, jotka tunsivat Intian kotimaakseen. Jos ei ehdi lukemaan M.M. Kayen mestarillista Kaukaiset paviljongit -romaania, kannattaa katsoa TV-sarja vuodelta 1984. DVD:t ovat ainakin tänä syksynä alennusmyynnissä. Uusi elokuvakin taitaa olla tulossa.

TV-sarjastakin voi huomata yhteyden Kayen omaan elämään : intialainen lapsuus, joka loppui siihen, kun piti lähteä kouluun Englantiin. Paluu kotiin Intiaan. Lapsena intialaisten lastenhoitajien kasvattama Kaye piti itseään intialaisena, luuli kuuluvansa yhteen lukuisista kasteista.

Teos perustuu osittain kirjailijan aatelisen isoisän muistelmiin. Kayen isoisä, isä aviomies ja veli olivat kaikki brittihallinnon palveluksessa Intiassa. Hän tiesi, mistä kirjoitti.

Kiinnostava TV-sarja. Sitä katsoessaan voi kuvitella, millaisia romaaneja ja elokuvia syntyy joskus suomalaisten Intia-kokemuksista.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti