sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2011

Huippu-urheilija Charlene Wittstock

IMG_2268

Toiset uivat huvikseen, toiset ammattinaan.

Olen menettänyt täysin luottamukseni lehdistöön. Otetaan esimerkiksi kuvankaunis Charlene Wittstock, joka meni äskettäin naimisiin Monacon ruhtinaan kanssa. Hänet on esitetty lehdistössä tyhmänä blondina, avuttomana ja kielitaidottomana "työläisperheen tyttönä".

Mutta Charlene (synt 1978) on kaksikielinen, puhuu englantia ja afrikaansia. Hän on menestynyt urheilussa lapsesta asti. Hänen äitinsä on entinen uimavalmentaja ja isä myyntipäällikkö. Hän ui Pretorian yliopiston joukkueessa, mutta ei suorittanut mitään akateemista tutkintoa siellä.

Charlene voitti 18-vuotiaana Etelä-Afrikan mestaruuden. Vuonna 2000 hän oli Sydneyn olympialaisissa Etelä-Afrikan olympiajoukkkueessa, joka tuli viidenneksi. Vuonna 2002 hän sai kolme kultamitalia World Cup'issa ja hopeamitalin Manchesterissä. Hänet valittiin Etelä-Afrikan olympiajoukkueeseen Beijingin olympialaisiin, mutta siinä vaiheessa hän joutui luopumaan urastaan urheiluvamman vuoksi. Eikö siinä riitä ansioita yhdelle naiselle? Nettipalstoilla häntä syytetään siitä, että hän ei ole "rikkonut lasikattoa".

Faktat BBC,  ja Monacon hovin viralliset sivut

3 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä lehdistön kirjoittelusta. Kirjoitetaan mitä halutaan lehtien myynnin ja 'kassakoneen' kilahduksen vuoksi.

    Euroopan pieni valtio on ihan omanlaisensa, eikä ranskaa taitamattoman ole siellä helppo asustaa. Toivon sydämestäni uunituoreelle Ruhtinattarelle onnellista elämää Monacossa. Ehkä Ruhtinaskin huomaa, että hänellä on kaunis ja tasokas puoliso vierellään! - Tämä 'Vesimies' -nainen on aarre!

    VastaaPoista
  2. Kaunis ja hyvin käyttäytyvä Ruhtinatar on jalokivi Ruhtinaansa rinnalla. Jos Albert II ei tätä huomaa, niin on aika 'vahvistaa' silmälasejaan :D !

    Vesimiehen luonne apunaan hän tulee pärjäämään vaativassa roolissaan.

    Cherry

    VastaaPoista
  3. Kommentoijat, olen samaa mieltä Charlenesta. Kuten häitä TV:ssä kommentoinut toimittajakin sanoi, me tasavalloissa asuvat emme tajua, miten paljon todellsta taloudellistakin hyötyä noista kuninkaallisista voi olla valtiolle.

    VastaaPoista