lauantaina, elokuuta 06, 2011

20 vuotta kirjailijana


On aiheellista laittaa Aurora-blogia juhlakuntoon, sillä ensimmäinen Aurora-kirjani ja ensimmäinen kirjani yleensäkin ilmestyi 20 vuotta sitten - syksyllä niin kuin kirjat siihen aikaan ilmestyivät. Se oli hyvin hauskaa aikaa, koko perhe oli helpottunut ja iloitsi kanssani, kun olin vihdoinkin tullut kirjailijaksi. Olinhan sitä lapsesta asti suunnitellut, mutta yksityinen historiani ja maani historia olivat menneet sellaista tietä, että siihen eivät minun kirjani mahtuneet. Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaani heti Kanadasta palattuani vaativan ansiotyön ohella, opetin englantia aikuisille, joista monilla oli hyvin korkea koulutus. Oli paha lama, en voinut kuvitellakaan jääväni vapaaksi kirjailijaksi, vaikka Kanadassa asuessani olin ollut kotiäiti ja vapaa toimittaja.

En ehtinyt tarjota käsikirjoitusta yhdellekään kustantajalle. Se vietiin tavallaan käsistäni, hyväksyttiin kustannusohjelmaan, kun se ei ollut vielä edes valmis. Se oli helppo alku. Sain kirjan valmiiksi ajoissa, ja siitä otettiin toinen painos muutaman kuukauden kuluttua ilmestymisestä. Se oli suurin menestys, mitä olen kokenut, ja olen siitä vieläkin iloinen. Olisin voinut hioa kirjaa vähän kauemmin, mutta minulle oli tehty pieni syöpäleikkaus ja pelkäsin, että kirja saattaisi jäädä ainoaksi. Syöpä aina säikäyttää ihmisen, yleensä ihan turhaan.

Kaikki kustanustoimittajani ovat olleet miellyttäviä ihmisiä, vikaa on ollut muualla, siinä missä nytkin - Suomeen ja muihinkin maihin tuli jo toisen kirjani valmistumisen aikaan lama. Piti säästää paperiakin ja tehdä lyhyempi kirja, kuin mitä olin aikonut. Kolmannen kirjan jälkeen tuli tauko, sillä kustantaja luopui nuortenkirjojen julkaisemisesta. Vasta neljän vuoden jälkeen alkoi uusi yritys, tuli neljäs Aurora-kirja. Se jäi viimeiseksi siihen sarjaan, sillä kustantaja päätti taas luopua nuortenkirjoista. Menetin ihastuttavan ja ammattitaitoisen kustannustoimittajan. Onneksi hän on löytänyt arvokkaita tehtäviä muualla. Niin kului viime vuosituhannen viimeinen kymmenluku. Olin julkaissut neljä kirjaa enkä ollut joutunut etsimään yhdellekään niistä kustantajaa. Kaikki kirjat oli pyydetty minulta.

Kuten jo sanoin, alkuaika oli monella tavalla parasta aikaa. Olin täysin poissa julkisuudesta muutamaa lehtihaastattelua lukuunottamatta. Olin ensimmäiset vuodet täysin erillään myös suomalaisesta kirjallisesta maailmasta, pääsin Kirjailijaliittoonkin vasta sitten, kun vasemmistopolitiikka vähän lieveni. Mitä pahaa olin sitten tehnyt?

Olin kirjoittanut tyttökirjoja, joissa oli "porvarillinen" ajattelutapa. Palvelustytöt lauloivat ja laskivat leikkiä töitä tehdessään ja herrasväen outouksia seuratessaan, melkein koko Suomen kansa oli yhtenäinen vuoden 1905 Suurlakon jälkeen ja Kanadassa siirtolaistytöt eivät käyneet sosialistihaalilla tanssimassa vaan rupattelivat keskenään. Hesarin kirjallisuustoimittajakin käski minun kirjoittaa seuraavaksi kansalaissodasta. Sanottiin, että kirjoissani ei ollut ongelmia, vaikka niissä oli muun muassa orpoja, löytölapsia ja poliittisia pakolaisia.

Tiedot palvelustyttöjen iloisuudesta olin saanut äidiltäni, joka oli ollut pikkutyttönä palvelijana rikkaassa sukulaisperheessä. Tiedot suurlakosta olivat peräisin ulkomailta tilatuista historiateoksista ja lukemattomista muistakin pätevistä lähteistä. Kanadan tilanteen tunsin paremmin kuin YLE, joka luulee, että kaikki suomalaiset siirtolaiset olivat ja ovat edelleen sosialisteja. Mutta tyttökirjoissa sellainen oli sopimatonta porvarillista ajattelua. Näin vielä 1990-luvulla, Neuvostoliiton jo romahdettua. Mutta mikäs minulla oli kotona ja ystävien parissa ollessa. En tiennyt, että pahempaa oli tulossa. Kustantantajan etsiminen seuraaviin kirjoihin - ja Internet. :)

Pahinta oli ehkä sittenkin kirjoitukseni Kun koti kävi ahtaaksi, joka ilmestyi alkujaan Kirjakauppalehdessä syksyllä 1991 ensimmäisen kirjani ilmestymisen aikoihin. Minähän luulin tulleeni vapautuneeseen Eurooppaan!

3 kommenttia:

  1. Selostuksesi Auroora-sarjasta on mielenkiintoinen, Anna<3

    Politiikka oli mukana nuortenkirjoissakin niin vahvasti, että palvelustytöillä olisi pitänyt olla ehdottomasti vasemmistolainen maailmankäsitys? Onkohan kaikilla nuorilla ollut maailmasta oikein minkäänlaista käsitystä, sitä arvelen. Ilot on otettu iloina ja surut suruina. Vasta poliittisesti aktiiviset, aikuiset ihmiset, osasivat ottaa politiikan omaksi aseekseen elämässään; niin luulen.

    Onnittelut 20v. merkkipäivän johdosta sinua, Anna!

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle<3

    VastaaPoista
  2. Aili, kuten aina, puhut nytkin viisaasti.:)

    VastaaPoista
  3. Kirjoissani on todellisuudessa jonkin verran "luokkatietoisuutta". Kartanon tytär Vanessa näkee kulkueen, jossa naiset vaativat "Ei vain leipää vaan myös ruusuja". Se näky vainoaa häntä. Vanessa haaveilee yliopisto-opinnoista. Kaikki perustuu kirjoissani 1900-luvun alun historiaan. Kirjojeni tytöt ovat sen ajan tyttöjä.:)

    Kerron myös räätäli Lindalan Isosta pajasta (vrt YLEn Iso paja), jossa luettiin ääneen Marxia ja Shakespearea. Tunsin Torontossa Lindalan pojanpojan, joka oli "kirkkosuomalaisia" ja rojalisti!

    Kerron myös ankeuksista palvelustyttöjen elämässä, lapsipalvelijoista ja pitkistä työpäivistä, mutta myös hyvistä ihmisistä, jotka halusivat parantaa köyhien asemaa.

    Kerron Toronton mustien asemasta. Torontossa oli näyttely, jossa näin kuvia mm mustien Klassisen musiikin orkesterista. jne. Mustat tulivat Torontoon 1800-luvulla "maanalaista rautatietä" myöten orjuutta pakoon.

    Kuvaan suurlakkopäivän perustuen aikalaiskuvauksiin. Kuvaan venäläis-suomalaisia perheitä. Kuten Aino Sibelius kirjojeni päähenkilö Aurora Koivu on venäläisen naisen ja suomalaisen miehen tytär.

    Lasten- ja nuortenkirjoja arvioidaan harvoin kirjallisin kriteerein. Olen ollut aina iloinen, kun sellaista on tapahtunut.

    VastaaPoista