Hyvää Halloween-juhlaa milloin vietättekin sitä!
Täällä on suuri koko samasta.
Tämä on myös värikollaasi 54
Valokuvat ovat ylärivissä: Halloween-tienvarsikoristelu New Yorkin osavaltio, USA ja lasten Halloween-juhla torontolaisessa museossa
Alarivi: Halloween-ilmapallo kotona Helsingissä ja kurpitsoja Zagrebin torilla.
maanantai, lokakuu 31, 2011
sunnuntai, lokakuu 30, 2011
Halloween book & food
Halloween-viikon alkajaisiksi syön Atkins-aamiaisen ja luen Anne Ricen vampyyrikirjaa "Vittorio the Vampire", 16-vuotiaan pojan ja lapsena vampyyrin morsiameksi myydyn tytön kovasta kohtalosta.
Poikani suositteli tätä kirjaa: sinun aikaasi. Hän tarkoitti renessanssia. Kirja alkaa 1400-luvun Firenzestä ja Milanosta. Olen lukenut Anne Ricelta aikaisemmin vain yhden Christ the Lord -sarjan yltiökatolisista mutta hienosti toteutetuista romaaneista, jotka hän kirjoitti palattuaan katolisuuteen, josta hän on sittemmin vieraantunut, vaikkakaan ei kristinuskosta.
Kun on kysymyksessä renessanssi, uskonto on luonnollisesti keskeinen. Ricen maailmassa on vampyyreja, enkeleitä ja katedraaleja. Hän esittää kiinnostavan legendan siitä, kuinka vampyyrit olivat Firenzen alueen alkuperäisasukkaita.
Ricen tyyli on häikäisevä, alkuosassa suorastaan ylenpalttinen, kun hän kuvaa renessanssin taidetta (Filippo Lippi), pukuhistoriaa, esineistöä ja sivistyneen ylimmän luokan elämäntapaa. Tämä on ensimmäinen lukemani Ricen vampyyrikirja. Olen nähnyt aikaisemmin elokuvan "An Interview with a Vampire".
Koin kirjan "Vittor the Vampire" ajoittain hyvin vastenmielisenä. Poikani arvelikin, että pitäisin lähinnä alkuosasta, renessansin kuvauksesta. Pidin myös kirjan lopusta, jossa Rice vertaa tiedonhaluista ja luovaa ihmistä vampyyriin. Vampyyri ja taitelija, kirjailija maksavat kovan hinnan siitä, että käyttävät ihmistä materiaalinaan. Mutta Rice on Vittorion ja hänen enkeleittänsä lailla sitä mieltä, vähäisinkin ihmisistä säteilee valoa, joka on lähtöisin Luojalta.
"Others write of doubt and darkness. Others write of meaninglessness and quiet. I write of indefinable and celestial gold that will forever burn bright. --I write of knowledge and its price."(Rice, 284)
Kun olimme koko perhe New Orleansissa, näimme sattumalta eräällä aukiolla myöhään illalla vampyyrien näköisiä, siis suunnattoman kauniita ja hienosti pukeutuneita naisia ja heidän samaa tyyliä olevia "holhoojiaan", jotka harjoittivat ikävää business-toimintaa turistialueella. Kuin suoraan Ricen vampyyrikirjasta. Rice kirjoittaakin New Orleansin ja Firenzen monista yhtäläisyyksistä.
Sisäpiha New Orleansissa. Kuva: Anna Amnell. Lisää kuvia New Orleansista ja Louisianasta
Halloween-juhlaa vietetään yleensä lokakuun viimeisenä päivänä, pyhäinpäivän aattona suurimmassa osassa läntistä maailmaa. Esimerkiksi USA:ssa on ensi viikko useilla seuduilla kouluilla lomaa, joten lapset voivat kiertää naamoituneina pyytämässä karkkeja oikeana Halloween-iltana.
Joillakin paikkakunnilla lasten Halloween-tapahtumat järjestetään jonain muuna sopivana iltana, jos Halloween osuu keskelle kouluviikkoa. Sekä koululaiset että opettajat pukeutuvat hassuihin Halloween-asuihin. Minulla on pelkästään hyviä muistoja Kanadan vuosien Halloween-juhlista.
Pyhäinpäivä onkin kokonaan eri juhla, vainajien muistojuhla, joka on siirretty Suomessa varsinaiselta paikaltaan. Saa nähdä, milloin nuoriso viettää Suomessa Halloweenia tänä vuonna.
Poikani suositteli tätä kirjaa: sinun aikaasi. Hän tarkoitti renessanssia. Kirja alkaa 1400-luvun Firenzestä ja Milanosta. Olen lukenut Anne Ricelta aikaisemmin vain yhden Christ the Lord -sarjan yltiökatolisista mutta hienosti toteutetuista romaaneista, jotka hän kirjoitti palattuaan katolisuuteen, josta hän on sittemmin vieraantunut, vaikkakaan ei kristinuskosta.
Kun on kysymyksessä renessanssi, uskonto on luonnollisesti keskeinen. Ricen maailmassa on vampyyreja, enkeleitä ja katedraaleja. Hän esittää kiinnostavan legendan siitä, kuinka vampyyrit olivat Firenzen alueen alkuperäisasukkaita.
Ricen tyyli on häikäisevä, alkuosassa suorastaan ylenpalttinen, kun hän kuvaa renessanssin taidetta (Filippo Lippi), pukuhistoriaa, esineistöä ja sivistyneen ylimmän luokan elämäntapaa. Tämä on ensimmäinen lukemani Ricen vampyyrikirja. Olen nähnyt aikaisemmin elokuvan "An Interview with a Vampire".
Koin kirjan "Vittor the Vampire" ajoittain hyvin vastenmielisenä. Poikani arvelikin, että pitäisin lähinnä alkuosasta, renessansin kuvauksesta. Pidin myös kirjan lopusta, jossa Rice vertaa tiedonhaluista ja luovaa ihmistä vampyyriin. Vampyyri ja taitelija, kirjailija maksavat kovan hinnan siitä, että käyttävät ihmistä materiaalinaan. Mutta Rice on Vittorion ja hänen enkeleittänsä lailla sitä mieltä, vähäisinkin ihmisistä säteilee valoa, joka on lähtöisin Luojalta.
"Others write of doubt and darkness. Others write of meaninglessness and quiet. I write of indefinable and celestial gold that will forever burn bright. --I write of knowledge and its price."(Rice, 284)
Kun olimme koko perhe New Orleansissa, näimme sattumalta eräällä aukiolla myöhään illalla vampyyrien näköisiä, siis suunnattoman kauniita ja hienosti pukeutuneita naisia ja heidän samaa tyyliä olevia "holhoojiaan", jotka harjoittivat ikävää business-toimintaa turistialueella. Kuin suoraan Ricen vampyyrikirjasta. Rice kirjoittaakin New Orleansin ja Firenzen monista yhtäläisyyksistä.
Sisäpiha New Orleansissa. Kuva: Anna Amnell. Lisää kuvia New Orleansista ja Louisianasta
Halloween-juhlaa vietetään yleensä lokakuun viimeisenä päivänä, pyhäinpäivän aattona suurimmassa osassa läntistä maailmaa. Esimerkiksi USA:ssa on ensi viikko useilla seuduilla kouluilla lomaa, joten lapset voivat kiertää naamoituneina pyytämässä karkkeja oikeana Halloween-iltana.
Joillakin paikkakunnilla lasten Halloween-tapahtumat järjestetään jonain muuna sopivana iltana, jos Halloween osuu keskelle kouluviikkoa. Sekä koululaiset että opettajat pukeutuvat hassuihin Halloween-asuihin. Minulla on pelkästään hyviä muistoja Kanadan vuosien Halloween-juhlista.
Pyhäinpäivä onkin kokonaan eri juhla, vainajien muistojuhla, joka on siirretty Suomessa varsinaiselta paikaltaan. Saa nähdä, milloin nuoriso viettää Suomessa Halloweenia tänä vuonna.
lauantai, lokakuu 29, 2011
Kirjailijan työhuone
Minulla ei ole ollut koskaan työhuonetta. Kirjoitin lehtijuttuni Torontossa keittiönpöydän ääressä ja myöhemmin poikani huoneessa, kun hän oli Pariisissa opiskelemassa.
Paras tilanne oli alussa Korkeavuorenkadulla, kun käytin ruokasalia työhuoneena. Samassa talossa erään asukkaan keittiö remontoitiin, ja sain vanhat kaapit itselleni. Laitoin ne yhdelle lyhyelle seinälle ruokasaliin ja päällystin ne tapetilla. Siinä oli työhuoneeni.
Nuorin lapsistani opetti minut käyttämään tietokonetta. Siitä olen kiitollinen. Kirjoitin alussa hänen tietokoneillaan, sitten eräs lasteni ystävistä osti halvalla Nokialta ikivanhoja poistokoneita ja toi miehelleni ja minullekin omat tietokoneet.
Leveille ex-siivouskomeronhyllyille laitoin ensinnäkin opetusmateriaalin. Opetin englantia aikuisille, pidin mm suggestopedisia kursseja, joihin tarvitaan paljon opetusmateriaalia, ainakin minä tarvitsin kuvia, musiikkia jne.
Toisille hyllyille levitin aineiston, jota tarvitsin kirjoittamiseen. Lopetin lehtijuttujen tekemisen melkein kokonaan ja aloin kirjoittaa historiallisia nuortenkirjoja.
Olin tutustunut Viktorian aikaan kirjoittaessani siitä artikkelia Kotilieteen vuonna 1984. 1980-luvun lopulla aloittelin kirjaa sortovuosista. Ensimmäinen valmistui työn ohella 1991. Minulla oli oma työpöytä, ja ikkunasta näin fantastisen kulttuurimaiseman, joka inspiroi minua, kun kirjoitin Aurora-kirjat. Tuo kuvassa näkyvä lehmus lohdutti minua vaikeina aikoina.
Kun mieheni virka-asunto pieneni rajusti peruskorjauksen vuoksi, aloin kirjoittaa makuuhuoneessa. Istuin yleensä jalat ristissä kuvassa näkyvän sängyn päällä ja kirjoitin lopulta omalla läppärilläni!
Kirjoitin yhteensä kuusi kirjaa tuossa huoneessa. Kollaasissa on tunnearvoa.
Teen paljon tutkimustyötä kirjoihini, varmaankin liikaa. Rakastan historiaa, varsinkin Viktorian ja Edwardin aikaa sekä renessanssia, josta kirjoitin kirjat Kyynärän mittainen tyttö ja Pako Tallinnaan ja kirjoitan nyt jatko-osaa Turusta. Kuten kuvasta näkyy, Nestor-kissakin väsyy kirjoihin, joita on joka paikassa.
Nestor on pojan ja miniän kissa, joka on meillä hoidossa silloin tällöin, nimetty romaani- ja sarjakuvasankari Nestor Burman mukaan. Kirjallinen kissa.
Työhuonekuvat olivat esillä viime vuonna Turun ja Helsingin kirjamessuilla.
Paras tilanne oli alussa Korkeavuorenkadulla, kun käytin ruokasalia työhuoneena. Samassa talossa erään asukkaan keittiö remontoitiin, ja sain vanhat kaapit itselleni. Laitoin ne yhdelle lyhyelle seinälle ruokasaliin ja päällystin ne tapetilla. Siinä oli työhuoneeni.
Nuorin lapsistani opetti minut käyttämään tietokonetta. Siitä olen kiitollinen. Kirjoitin alussa hänen tietokoneillaan, sitten eräs lasteni ystävistä osti halvalla Nokialta ikivanhoja poistokoneita ja toi miehelleni ja minullekin omat tietokoneet.
Leveille ex-siivouskomeronhyllyille laitoin ensinnäkin opetusmateriaalin. Opetin englantia aikuisille, pidin mm suggestopedisia kursseja, joihin tarvitaan paljon opetusmateriaalia, ainakin minä tarvitsin kuvia, musiikkia jne.
Toisille hyllyille levitin aineiston, jota tarvitsin kirjoittamiseen. Lopetin lehtijuttujen tekemisen melkein kokonaan ja aloin kirjoittaa historiallisia nuortenkirjoja.
Olin tutustunut Viktorian aikaan kirjoittaessani siitä artikkelia Kotilieteen vuonna 1984. 1980-luvun lopulla aloittelin kirjaa sortovuosista. Ensimmäinen valmistui työn ohella 1991. Minulla oli oma työpöytä, ja ikkunasta näin fantastisen kulttuurimaiseman, joka inspiroi minua, kun kirjoitin Aurora-kirjat. Tuo kuvassa näkyvä lehmus lohdutti minua vaikeina aikoina.
Kun mieheni virka-asunto pieneni rajusti peruskorjauksen vuoksi, aloin kirjoittaa makuuhuoneessa. Istuin yleensä jalat ristissä kuvassa näkyvän sängyn päällä ja kirjoitin lopulta omalla läppärilläni!
Kirjoitin yhteensä kuusi kirjaa tuossa huoneessa. Kollaasissa on tunnearvoa.
Teen paljon tutkimustyötä kirjoihini, varmaankin liikaa. Rakastan historiaa, varsinkin Viktorian ja Edwardin aikaa sekä renessanssia, josta kirjoitin kirjat Kyynärän mittainen tyttö ja Pako Tallinnaan ja kirjoitan nyt jatko-osaa Turusta. Kuten kuvasta näkyy, Nestor-kissakin väsyy kirjoihin, joita on joka paikassa.
Nestor on pojan ja miniän kissa, joka on meillä hoidossa silloin tällöin, nimetty romaani- ja sarjakuvasankari Nestor Burman mukaan. Kirjallinen kissa.
Työhuonekuvat olivat esillä viime vuonna Turun ja Helsingin kirjamessuilla.
perjantai, lokakuu 28, 2011
Kahvilassa
Iltakävelyllä on hauskaa käydä lämmittelemässä jossain kahvilassa ja juoda teetä tai yrttiteetä ja ottaa yhteiseksi yksi leivos, jos ei terveellisempää vaihtoehtoa löydy.:)
Kuvassa Kämpin uuden kahvilan tarjoilua. Kaksinkertaiset ikkunat estävät vedon ainakin tähän aikaan vuodesta. Sokeriastia on komea. Sitä voi ihailla, vaikka ei käyttäisikään sokeria.
Kuvassa Kämpin uuden kahvilan tarjoilua. Kaksinkertaiset ikkunat estävät vedon ainakin tähän aikaan vuodesta. Sokeriastia on komea. Sitä voi ihailla, vaikka ei käyttäisikään sokeria.
Pyry on aikuinen
Pyrystä on tullut arvokas kissarouva. Kuva: Aune Kämäräinen
Täältä löytyy paljon kuvia Pyrystä.
Täältä löytyy paljon kuvia Pyrystä.
torstai, lokakuu 27, 2011
Värikollaasit 53
Kesäinen Iisalmi
valkoinen, taivaansininen ja musta
Värikollaasi 53
Kuten eräs kommentoija huomautti, tässä on arkkitehtuuria. Vasemmalla oleva ikkuna kuuluu Wivi Lönnin (klikkaa hakusanaa) suunnittelemaan puukouluun, alla oikealla on funkkiskoulu. Ikkunaan heijastuu samaa tyyliä oleva kirkko. Keskellä oleva ikkuna kuuluu erääseen kauniista puutaloista, joita on vielä jäljellä Iisalmessa. Yllä olevan järven rannalla oli Juhani Ahon isän Brofeltin pappila, joka on nyt Seurasaaressa. Pieni kaupunki on täynnä kulttuuria.
valkoinen, taivaansininen ja musta
Värikollaasi 53
Kuten eräs kommentoija huomautti, tässä on arkkitehtuuria. Vasemmalla oleva ikkuna kuuluu Wivi Lönnin (klikkaa hakusanaa) suunnittelemaan puukouluun, alla oikealla on funkkiskoulu. Ikkunaan heijastuu samaa tyyliä oleva kirkko. Keskellä oleva ikkuna kuuluu erääseen kauniista puutaloista, joita on vielä jäljellä Iisalmessa. Yllä olevan järven rannalla oli Juhani Ahon isän Brofeltin pappila, joka on nyt Seurasaaressa. Pieni kaupunki on täynnä kulttuuria.
Joulukaktus pitää kiirettä
Joulukaktukseni on ollut "hoidossa" pojan ja miniän parvekkeella. Tarkoitus oli, että se olisi kukkinut jouluna, mutta sepä on pitänyt kiirettä. Nuput ovat jo aika isoja. Mitähän tälle kukalle pitäisi tehdä?
Missä kuljimme kerran
Missä vaatteissa kuljimme kerran? Akateemisen kirjakaupan ikkunassa on esillä Missä kuljimme kerran (trailer) -elokuvaan ja Kjell Westön romaaniin liittyvää muotia. Ajoittaisin ne ensi silmäyksellä varsinkin 1920-lukuun: turkoosi väri, kengät, alaslaskettu vyötärö, cloche-mallinen hattu jne. Helmat olivat pitkälle 1920-luvun puolivälin jälkeenkin pitkiä, vaikka koululaisilla oli lyhyet hameet jo 1920-luvun alussa.
Klikkaa kuva suureksi!
Onko tulossa kylmä talvi?
Helsingin keskustan näyteikkunoissa muotivaatteet ovat lämpimiä ja "köyhän" näköisiä. Tulevat mieleen lapsuus ja opiskeluvuodet. Silloin oltiin oikeasti köyhiä. Oli aina talvisin kova pakkanen ja paljon lunta.
keskiviikko, lokakuu 26, 2011
Lapset sodassa
Kommentti Kemppisen blogiin, jossa ovat aiheena rauhanomaiset lasten lelut, pikkuautot, mutta ne liittyvät tähän:
Lapset ovat mukana aikuisten maailmassa. Leikit heijastavat kokemusmaailmaa. Turha heitä on kieltää leikkimästä eli hoitamasta itseään leikin avulla. Sotalelut kuuluvat joskus lasten arkeen.
Kun läksimme Kyprokselle vuonna 1974, nuorin poikamme pakkasi pikkuautonsa metallilaatikkoon ja sitoi sen kiinni naruilla. Lensimme Tel Avivin kautta, sillä Keihänen oli tehnyt juuri konkurssin ja jouduimme ostamaan uudet liput. Tullimies avasi huolellisesti kaikki narut pojan autolaatikosta, vaikka sanoimme, että siellä oli vain leluja. Koko perheelle tehtiin ruumiintarkastus, 5-vuotiaallekin. Emme arvanneet, miten tulehtunut sen alueen tilanne oli.
Kukaan ei rakasta rauhaa niin paljon kuin sotilas. Hän tietää, mitä sota merkitsee. Nykyään useimmat suomalaiset ihmiset eivät ole kokeneet sotaa.
Asuimme Kyproksella, kun siellä alkoi vallankumous ja sota. Paratiisillinen Välimeren saari muuttui yhtäkkiä sotakentäksi. Taivaalta laskeutuivat laskuvarjot, vuokratun kotimme ikkunasta oli ammuttu naapurin teini-ikäisiä poikia, joilla oli romuaseet, ruosteiset vanhat kypärät ja niiden sisässä äidin tai isoäidin nimikoima nenäliina.
Nikosian täytti huumaava sodan melu. Hotellihuoneen ikkunoiden eteen nostettiin patjat, käytävällä oli pitkät rivit vaahtosammuttimia. Pieni tyttäremme piirsi sirpalesuojassa valtavan kukan, jonka yläpuolella loisti aurinko. Pieni poikamme leikki pikkuautoillaan, 11-vuotias poika osasi jo pelätä.
Pakenimme lasten kanssa autokolonnassa satojen muiden ulkomaalaisten joukossa ja näimme ikkunasta, kuinka puhelinpylväät riippuivat ilmassa kuin puoliksi poltetut savukkeet. Oliivilehdot tuoksuivat napalmille.
Lapsille jaettiin makeisia, kun muutakaan ruokaa ei ollut. Satojen piti juoda samoista mukeista. Ihmiset sairastuivat nopeasti vatsatauteihin. Meidat evakuoitiin Englantiin. Monet olivat uimapuvuissa ja saivat päälleen vaatteet avustusjoukoilta.
Kotona Helsingissä lapset kaivoivat lattiatyynyyn kuopan ja sanoivat: Tämä on isän potero. Mieheni oli rauhanturvajoukoissa ja muun muassa ajoi toisen upseerin kanssa jeepillä eristetyissä kylissä jakelemassa postia ja lääkkeitä. 11-vuotias poikamme sanoi minulle: Äiti, jos isä kuolee Kyproksella, minä pidän sinusta huolta.
Koulussa 6-vuotta juuri täyttänyt poikamme kertoi sodasta. Toiset lapset sanoivat, että hän valehteli, sillä eivät lapset ole sodassa, vaan aikuiset.
Lapset ovat edelleen sodassa melkein joka päivä omissa olohuoneissaan, jonne sota ja rikokset tulvivat TV:stä ja sanomalehdistä.
Lapset ovat mukana aikuisten maailmassa. Leikit heijastavat kokemusmaailmaa. Turha heitä on kieltää leikkimästä eli hoitamasta itseään leikin avulla. Sotalelut kuuluvat joskus lasten arkeen.
Kun läksimme Kyprokselle vuonna 1974, nuorin poikamme pakkasi pikkuautonsa metallilaatikkoon ja sitoi sen kiinni naruilla. Lensimme Tel Avivin kautta, sillä Keihänen oli tehnyt juuri konkurssin ja jouduimme ostamaan uudet liput. Tullimies avasi huolellisesti kaikki narut pojan autolaatikosta, vaikka sanoimme, että siellä oli vain leluja. Koko perheelle tehtiin ruumiintarkastus, 5-vuotiaallekin. Emme arvanneet, miten tulehtunut sen alueen tilanne oli.
Kukaan ei rakasta rauhaa niin paljon kuin sotilas. Hän tietää, mitä sota merkitsee. Nykyään useimmat suomalaiset ihmiset eivät ole kokeneet sotaa.
Asuimme Kyproksella, kun siellä alkoi vallankumous ja sota. Paratiisillinen Välimeren saari muuttui yhtäkkiä sotakentäksi. Taivaalta laskeutuivat laskuvarjot, vuokratun kotimme ikkunasta oli ammuttu naapurin teini-ikäisiä poikia, joilla oli romuaseet, ruosteiset vanhat kypärät ja niiden sisässä äidin tai isoäidin nimikoima nenäliina.
Nikosian täytti huumaava sodan melu. Hotellihuoneen ikkunoiden eteen nostettiin patjat, käytävällä oli pitkät rivit vaahtosammuttimia. Pieni tyttäremme piirsi sirpalesuojassa valtavan kukan, jonka yläpuolella loisti aurinko. Pieni poikamme leikki pikkuautoillaan, 11-vuotias poika osasi jo pelätä.
Pakenimme lasten kanssa autokolonnassa satojen muiden ulkomaalaisten joukossa ja näimme ikkunasta, kuinka puhelinpylväät riippuivat ilmassa kuin puoliksi poltetut savukkeet. Oliivilehdot tuoksuivat napalmille.
Lapsille jaettiin makeisia, kun muutakaan ruokaa ei ollut. Satojen piti juoda samoista mukeista. Ihmiset sairastuivat nopeasti vatsatauteihin. Meidat evakuoitiin Englantiin. Monet olivat uimapuvuissa ja saivat päälleen vaatteet avustusjoukoilta.
Kotona Helsingissä lapset kaivoivat lattiatyynyyn kuopan ja sanoivat: Tämä on isän potero. Mieheni oli rauhanturvajoukoissa ja muun muassa ajoi toisen upseerin kanssa jeepillä eristetyissä kylissä jakelemassa postia ja lääkkeitä. 11-vuotias poikamme sanoi minulle: Äiti, jos isä kuolee Kyproksella, minä pidän sinusta huolta.
Koulussa 6-vuotta juuri täyttänyt poikamme kertoi sodasta. Toiset lapset sanoivat, että hän valehteli, sillä eivät lapset ole sodassa, vaan aikuiset.
Lapset ovat edelleen sodassa melkein joka päivä omissa olohuoneissaan, jonne sota ja rikokset tulvivat TV:stä ja sanomalehdistä.
Kiitos Hesarille!
Tämä on juhlaa. Myös Hesarilla hieno kirjaliite."Kansikuvatyttönä" Annie Proulx: "Olen enimmäkseen kiinnostunut tavallisista ihmisistä".
Kommentteja: Hömpän helmiin
Nimimerkillä Blogisisko tehtyjä vanhoja kommentteja talteen. Aiheena 'hömppä', naistenkirjat, chick lit,
tyttökirjat (2007, Hömpän helmet)
12.12.2007
-- en pidä 'hömppä'-termistä. Voitaisiin sanoa yksinkertaisesti 'naisten viihderomaanit' tai vielä paremmin 'naisten kirjallisuus'. Kaikki kaunokirjallisuushan on viihdettä, hyvää tai huonoa. Eihän sitä kukaan muuten lukisi muuten kuin kuukausipalkalla.
Nyt kun "isojen tyttöjen" tyttökirjat ovat pääsemässä salonkikelpoisiksi (dekkarit ehtivät ennen niitä), odotan kiinnostuksella, milloin pääsevät hyväksytyiksi myös 'oikeat' tyttökirjat, muutkin kuin Anna-kirjat --
2. 14.12.2007
Täällähän pidetään 'hömppänä' eli 'viihteenä' jopa Austenia, Brontea, Mitchelliä ym. Jos he ovat hömppää, kenellä on enää syytä hävetä hömppää eli naisviihdettä! Miksi 'naisten kirjallisuus' ('naistenkirjallisuus'?) olisi loukkaavampi kuin hömppä?
Naisten kirjallisuutta on sitä paitsi monta lajia, on dekkareita, historiallisia romaaneja, näytelmiä, kokeilevia romaaneja, runoutta jne. Siksi voidaan sanoa joko naisten kirjoittamaa kirjallisuutta (A.S. Byatt) tai kirjallisuutta, jossa naisen (ja lasten) asiat ovat keskeisiä (Anna Karenina).
Siihen mahtuu myös naisten viihdekirjallisuus, jos sellainen halutaan erikseen mainita tai yleensäkään termi 'viihdekirjallisuus'. Jopa Dante tai Milton viihdyttää monella tavoin sekä miehiä että naisia . Usein sanalla viihde tarkoitetaan arkikielessä yksinkertaisesti huonosti kirjoitettua tai aihepiiriltään mautonta kirjallisuutta.
Kirsti Ellilän eräässä kirjoituksessaan esittämä 'romance' -luettelo sisältää taas esimerkiksi Thomas Hardyn. Romance on vain eräs kirjallisuuden laji, ei arvoarvostelma kuten ei ole myöskään termi 'naisten kirjallisuus'.
Minusta näissä keskusteluissa tulee jatkuvasti esille suomalaisten naisten uskomattoman heikko itsetunto: pitäisi olla mies. Mitä ihmeen häpeämistä on siinä että lukee mieluummin raskaudesta, vaatteista yms kuin asioista, joista miehet ovat useimmiten kiinnostuneita, olipa kirjan kirjoittanut mies tai nainen.
Ymmärrän, että miehet eivät useinkaan jaksa olla kiinnostuneita samoista asioista kuin naiset. Miksi heidän pitäisikään? Mieheni joka juoksee joka toinen päivä 5km, väsyy hirveän nopeasti vaateosastolla tai nukketalotarvikekaupassa. Mutta pitäisikö naisten edelleen pitää kirjallisina ja arvokkaina vain miehiä kiinnostavia aiheita?
Hömppä voi olla mukavan tai jollain tavalla rentouttavan kirjallisuuden lempinimi, olipa sitä kirjoittanut kuka hyvänsä. Minulle P.G. Wodehousen 'Jeeves ja Wooster' -kirjat ja elokuvat ovat hömppää, ne saavat minut oikein hyvälle tuulelle. Kieli on oivallista, juonet nerokkaita. Pidän Wodehousesta, vaikka hänellä on eräänlaista naisvihaa huumorin varjolla "Aunts are no Gentelemen". Niinhän nuoret miehet ajattelevat.:)
(Minulla ei ole mitään nuoria miehiä vastaan, minulla on kaksi poikaa, vävy ja sisarenpoika, joista kaikista pidän mahdottoman paljon ja jotka sietävät minua ihmeen hyvin.)
Kirsti Ellilän kirjat ovat siinä mielessä hömppää, että ne ovat myönteistä ja samalla älykästä naiskirjallisuutta. Mutta eivät kaikki naistenromaanit ole samanlaisia.
Niputtaisin Kirstin ja Wodehousen samaan nippuun. Wodehouse uskalsi olla vielä enemmän 'hömppä', mutta hän elikin niin mahdottoman vanhaksi, ettei hänen tarvinnut välittää enää kenestäkään mitään.
15.12.2007
Asia ei ole kuitenkaan lähelläkään selvää. Ehkäpä kannattaa pohtia sitä eikä kangistua mihinkään määritelmään tai termiin. Parasta on, että puhutaan.
Hömppä on hauska sana, joka sopii hyvin tällaisen blogin nimeksi. Sana voi saada käytöstä uusia merkityksiäkin. Niinhän aina käy. Mistä tietää, kuinka arvostettu sanasta 'hömppä' tulee.:)
Minusta on kiinnostavaa myös tuo keskustelu aikuisten "tyttökirjoista". Se liittyy trendiin, jossa aikuiset leikkivät. Ennen oli niin, että aikuisten leikit ja aikuisten huonekalut annettiin lapsille. Nyt tehdään päinvastoin. Johtuuko se siitä, että lapsia on niin vähän?
Ihmisellä on kuitenkin lapsen kaipuu, ja hän tekee lemmikkieläimistä ja jopa itsestään lapsen saadakseen elää uudestaan lapsuuden, sillä sitähän lasten saaminen perheeseen merkitsee: toista lapsuutta, jossa saa korvata ensimmäisen lapsuuden puutteet. Eräskin mies sanoi, että kun hän haaveili aina lapsena sähköjunasta, hän osti lapselleen sellaisen saadakseen itsekin leikkiä sillä.
Historiallisten "tyttökirjojen" kirjoittajana tiedän, miten sanat leimaavat kirjallisuudenlajia ja kirjailijaa.
Tullaanko varsinaiseen tyttökirjaankin suhtautumaan nyt uudella tavalla? Tyttökirjojen lukijat ovat lapsia, 8-13-vuotiaita tai naisia, jotka elävät uudelleen lapsuuttaan lukiessaan lapsuutensa kirjoja uudestaan ja uudestaan. Varsinaisten lukijoiden nuoruuden vuoksi tyttökirjat ovat "kilttejä" olipa aihe kuinka raskas hyvänsä. Haluamme, että lapsilla olisi lapsuus.
21.12.2007
Sana 'hömppä' tuli vastaan eilen, kun luin pitkää artikkelia liikenteestä elokuvissa. Tässä 1970-luvun elokuvia:
"Kaupunkilaista elämänmenoa kuvasivat lisäksi mm. Jörn Donner ja Jaakko Pakkasvirta sekä omalla tavallaan myös hömppäkomedioiden tekijät Spede Pasanen ja Ere Kokkonen", kirjoittaa
Aune Kämäräinen erinomaisessa artikkelissaan "Liikenne elokuvassa" Liikenne-lehden 25-vuotisnumerossa 4/2007.
tiistai, lokakuu 25, 2011
Kirjat: Rakkaus suurin aiheista
Rakkaus ja kirjoittaminen eivät ole helppoja asioita, vaikka joskus saatetaan niin väittää. HBL:n kirjallisuusliitteen teemana on rakkaus ja kirjoittaminen. Kannessa on Irmelin Sandman Lilius, jota haastatellaan näiden kahden taitolajin, rakkauden ja taiteen, yhdistämisestä. (Pia Ingström: Svårt och underbart. HBL BokExtra 25.10.2011)
Tuntuu hyvältä, kun HBL:n kirjallisuusliitteen - todellakin kirjallisuusliitteen, BokExtran - teemana on rakkaus. Malin Kivelä uskaltaa sanoa "Jag äskar kärleksromaner", Antti Nylén sanoo, että "kaikki hyvät romaanit ovat rakkausromaaneja ainakin siinä mielessä, että ne kirjoitetaan rakkaudella". BokExtra julistaakin, että kirjoittaminen on samaa kuin rakkaus.
Ah, kuinka nautin taas siitä, että minulla oli yhdeksän vuotta "pakkoruotsia" ja pystyn lukemaan myös ruotsiakin, jota vihasin joskus kouluaikana ihan niin kuin monia muitakin kouluaineita. Onneksi emme jää ihan kaikessa lapsiksi.
Sanotaan myös niin, että kirjallisuuden tulisi valmentaa meitä kuolemaan. Olen paljolti samaa mieltä. Mutta kirjojen tulisi valmentaa lapsia ja nuoria rakastamaan. Sanotaan myös, että rakkaus on kesytön ja villi asia. On ihmisiä jotka syöksyvät rakkaudessa katastrofista toiseen, toiset ovat niin kuin taitavia matkustajia, jotka osaavat valita oikean junan, oikean lentokoneen, sillä mitä muuta onkaan rakkaus kuin matka halki elämän.
Lempirakkausromaanini? Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Jo nimi sanoo paljon.
Tuntuu hyvältä, kun HBL:n kirjallisuusliitteen - todellakin kirjallisuusliitteen, BokExtran - teemana on rakkaus. Malin Kivelä uskaltaa sanoa "Jag äskar kärleksromaner", Antti Nylén sanoo, että "kaikki hyvät romaanit ovat rakkausromaaneja ainakin siinä mielessä, että ne kirjoitetaan rakkaudella". BokExtra julistaakin, että kirjoittaminen on samaa kuin rakkaus.
Ah, kuinka nautin taas siitä, että minulla oli yhdeksän vuotta "pakkoruotsia" ja pystyn lukemaan myös ruotsiakin, jota vihasin joskus kouluaikana ihan niin kuin monia muitakin kouluaineita. Onneksi emme jää ihan kaikessa lapsiksi.
Sanotaan myös niin, että kirjallisuuden tulisi valmentaa meitä kuolemaan. Olen paljolti samaa mieltä. Mutta kirjojen tulisi valmentaa lapsia ja nuoria rakastamaan. Sanotaan myös, että rakkaus on kesytön ja villi asia. On ihmisiä jotka syöksyvät rakkaudessa katastrofista toiseen, toiset ovat niin kuin taitavia matkustajia, jotka osaavat valita oikean junan, oikean lentokoneen, sillä mitä muuta onkaan rakkaus kuin matka halki elämän.
Lempirakkausromaanini? Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Jo nimi sanoo paljon.
350 000 kävijää Blogisisko-blogissa
Tämä ilahduttaa, mutta toiset blogitkin ovat minulle tärkeitä, ehkä jopa rakkamapia, vaikka niissä on paljon vähemmän kävijöitä, osa blogeistani on melkeinpä yksityisiä.
Kirjoitan lisää myöhemmin
maanantai, lokakuu 24, 2011
Uutta oppimaan: Google plus
Google Plus -sivuni on kursittu kokoon. Kannattaa miettiä, mitä sillä voi tehdä. Tein siitä alkuun yksinkertaisen Info-sivun. Käytän nimittäin Picasaa ja Flickriä, jotka ovat samaa sakkia nykyään Googlen kanssa. Olen ollut niihin kolmeen tyytyväinen.
Minusta oli oudointa se, että heti alkuun piti valita joukko kontaktihenkilöitä ihmisistä, jotka eivät minua ollenkaan kiinnostaneet. Löysin onneksi joukon TV- ja uutistoimittajia. Oletan, että nämä "harjoitusystävät" voi vaihtaa toisiin myöhemmmin. Outoa oli mm Dalai Laman mukanaolo valittavissa. Monet päätynevät valitsemaan hänet, kun muu joukko on turhanpäiväistä joukkoa kuten Paris Hilton. Oman perheen jäsenet ja ystävät olivat ainoat, jotka todella halusin valita. Mutta harvat heistä ovat mukana tässä vaiheessa.
Tällainen on Google Plus (Uusi Suomi)
Minusta oli oudointa se, että heti alkuun piti valita joukko kontaktihenkilöitä ihmisistä, jotka eivät minua ollenkaan kiinnostaneet. Löysin onneksi joukon TV- ja uutistoimittajia. Oletan, että nämä "harjoitusystävät" voi vaihtaa toisiin myöhemmmin. Outoa oli mm Dalai Laman mukanaolo valittavissa. Monet päätynevät valitsemaan hänet, kun muu joukko on turhanpäiväistä joukkoa kuten Paris Hilton. Oman perheen jäsenet ja ystävät olivat ainoat, jotka todella halusin valita. Mutta harvat heistä ovat mukana tässä vaiheessa.
Tällainen on Google Plus (Uusi Suomi)
sunnuntai, lokakuu 23, 2011
Ruskaa Tehtaanpuistossa
Tämä oli meidän lastenkin leikkipuisto, kun asuimme sen lähellä heidän pieninä ollessaan.
P. D. James: murha Jane Austenin maailmassa
91-vuotias P. D. James on aiheuttanut yllätyksen kirjallisessa maailmassa. Hän on kirjoittanut salapoliisiromaanin, joka tapahtuu Jane Austenin maailmassa. Elizabeth ja Darcy saavat järkyttyneen vieraan. Elizabethin sisar Lydia saapuu kertomaan, että hänen miehensä Wickham on murhattu! Aikamoinen jatko Elizabethin ja Darcyn tarinaan.
Näen sen jo mielessäni elokuvana: Hysteerinen Lydia ajaa hevosrattailla hurjaa vauhtia Pemberleyn kartanoon, jonka ylhäinen rauha häiriintyy. Mikä nautinto meitä odottaakaan, ensin kirjana tietysti. Thank you, Baroness James of Holland Park!
P. D. Jamesin haastattelu The Telegraph -lehdessä (+ lyhyt video: mm Ajatteli ensin opettelevansa kirjailijan työtä kirjoittamalla salapoliisiromaanin. Tiesi, että se on vaikea laji. Huomasi sitten, että kirjoittamalla klassisen salapoliisiromaanin voi kirjoittaa korkeatasoisen romaanin. Hän kirjoittaa käsin, ja sihteeri kirjoittaa puhtaaksi. Häneen ovat vaikuttaneet Jane Austen "tietenkin", samoin Evelyn Waugh, Graham Greene."
P. D. James vaikuttaa videossa ja haastatteluissa aivan yhtä miellyttävältä ja terävä-älyiseltä 90-vuotiaana kuin hän oli 1980-luvulla, jolloin kuulin hänen pitävän esitelmän Torontossa. Silloin hän oli elegantti ja viehättävä tummatukkainen nainen. Nyt hän on elegantti ja viehättävä valkotukkainen nainen. Asu on vaaleanpunainen, mutta se ei merkitse mitään hössötystä, niin kuin usein kuvitellaan vaaleanpunaisen värin käyttäjästä. Se väri vain käy hänen hiustensa ja ihonsa väreihin.
P. D. James: Death Comes to Pemberley (kustantajan virallinen sivu)
P. D. James: Talking about Detective Fiction
Mikä salapoliisiromaaneissa kiehtoo P. D. Jamesin mukaan? (kirjoitukseni tässä blogissa)
Agatha Christie ja P. D. James (kirjoitukseni tässä blogissa.)
luettelo suomennoksista (linkki myös virallisille sivuille)
Lue lisää Jane Austenin maailmasta (blogi)
Muita kansikuvia
lauantai, lokakuu 22, 2011
perjantai, lokakuu 21, 2011
Sunnuntaina 23.10.2011 Agatha Christien "Askel tyhjyyteen"
Miss Maplen ystävät, laittakaa kalenteriin: sunnuntaina 23.10.2011 (TV1 klo 18.55) on Neiti Marple -tv-elokuva Askel tyhjyyteen. Nyt pääsen vähällä. Derrickus on kirjoittanut blogissaan Villa Derrickeria pitkän artikkelin, joka valmistaa meitä katsomaan tämän elokuvan. Romaanin alkuperäinen nimi on kiinnostava: Why Didn't They Ask Evans? Romaani vuodelta 1934. Kuvakin on Derrickuksen blogista.
http://villaderrickeria.blogspot.com/2011/10/vitaaliset-mutta-etikettitietoiset.html
Klikkaa myös hakusanojani 'Agatha Christie'. Kirjoituksessa Agathaan ei kyllästy keskustellaan Miss Marplen vanhenemisesta.
Agatha Christie Home Page
torstai, lokakuu 20, 2011
Helsingissä on taas lastenkirjakauppa
Uusi Lastenkirjakauppa on aivan Kampin metroaseman lähellä ja Töölöön menevän raitsikka kolmosen reitin varrella.
Small, medium, large
Onko minusta tulossa cofeinisti? En pääse liikkeelle ilman kahvia. Nyt täytyy ottaa medium size -kupillinen. Mieheni juo kahvia noista sinisistä kupeista, minä noista pienistä kukkakupeista, jotka ovat kirpputorilöytöjä.
Chinese Lanterns
Ilahduin, kun ystäväni toi minulle puutarhastaan kimpun kukkia, joista käytetään englannissa kaunista nimeä 'kiinalaiset lyhdyt', Chinese lanterns.
Nyt tarvitaan luovuutta ammatinvalintaan
Luemme hälyyttäviä tietoja lehdistä: yhä useammat ihmiset joutuvat Euroopassa työttömiksi. Nyt tarvitaan luovuutta ammatinvalintaan. On ylitettävä rajoja, joita monet eivät ole ylittäneet, ruvettava tekemään ihan uudenlaisia töitä. Jotkut lähtevät ulkomaille etsimään töitä, sitä on tehty aina taloudellisesti vaikeina aikoina. Ammattia voi vaihtaa monestikin elämänsä aikana, ei ole pakko olla samassa työssä koko ikäänsä. Erikoinen ammatti tuo lisää elämänkokemusta.
Kuvasin Berliinissä yllä olevan pakettiauton, jonka kyljessä on sana Koirienulkoiluttaja. Mietin, miten hän toimii. Ehkä hän kerää koirat eri puolilta kaupunkia ja vie ne johonkin suureen puistoon ulkoilemaan ja vie taas takaisin omistajilleen. Viime vuoden Iltalehti kertoo miehestä, joka ulkoiluttaa ammatikseen koiria Manhattanilla ja hankkii enemmän kuin opettajat ja poliisit.
Olen kuullut akateemisista ihmisistä, jotka ovat ryhtyneet raitsikan kuljettajiksi. Ovatko he niitä, jotka soittavat myöhään illalla klassista musiikkia raitsikkaa kuljettaessaan? Jotkut ovat ryhtyneet yövartijoiksi. Uudessa työssä saattaa olla enemmän vapautta ja paremmat ihmissuhteet kuin edellisessä.
Joku voi kysyä, mitä minä muka tiedän tällaisista asioista. Tiedän toki: koululaisena ja opiskelijana olen ollut seuraavanlaisissa osa-aika- tai kokopäivätöissä:
kemikaliokaupan myyjä, toimistotyöntekijä, kukkakaupan juoksutyttö, lasten leikkikentän ohjaaja, pankkivirkailija, kaupunginpuiston siivooja - ja opiskelijana tavaratalon myyjä, työssä legendaarisessa Juhavan kynttilätehtaassa, postinlajittelijana, lastentarhan apuopettajana, koehenkilönä lattialämmitystutkimuksessa, laskemassa kuinka monta ranskanleipää ostettiin leipäkaupasta ja yhden päivän suurlähettilään lehdistösihteerinä - lue varsinkin siitä lisää. Saattaa olla muutakin. Kerron niistä myöhemmin.
Kanadassa tein jonkin aikaa kuluttajatutkimushaastatteluja torontolaisissa ostoskeskuksissa. Sitten aloin kirjoittaa siirtolaislehteen perhepalstaa ja Suomeen lehtijuttuja. Ja sitten vasta alkoi kirjailijan työ opetustyön ohella ja nyt vapaana kirjailijana.
keskiviikko, lokakuu 19, 2011
Kaupungin kahvilat
Ruskaretkellä Kaivopuistossa kävimme tietenkin myös Cafe Ursulassa, josta on näköala merelle ja Suomenlinnaan, entiseen asuinpaikkaamme. Huomasin, että kahvilakirjoituksia on kertynyt jo yli 40. Niin aika kuluu ja vuodet vierivät. Kuvat: Cafes, kahvilat, coffeehouses
Cafe Ursulassa on hienoja kukka-asetelmia maljakoissa.
Oletteko muuten huomanneet, että on kahvilablogikin, Cafes and the City? Sitä pitää kaksi opiskelijatyttöä, Ella ja Sofia.
http://cafesandthecity.blogspot.com/
Diwali - valon ja lamppujen juhla
Diwali-lamput symbolisoivat hyvyyden voittoa pahuudesta. Kuva Wikipediasta
Intiassa vietetään valon ja lamppujen juhlaa Diwalia kansallisena juhlapäivänä uskonnosta riippumatta. Valo symbolisoi hyvyyden voittoa pahuudesta. Juhlaa vietetään sytyttämällä lamppuja ja pitämällä ilotulituksia. Vieraille tarjotaan ateria tai makeisia ja keksejä. Juhla kestää useita päiviä. Osa juhlapäivistä on lepopäiviä, jolloin ei tehdä töitä eikä opiskella.
Diwalia vietetään kaikkialla maailmassa hindujen, sikhien ja jainalaisten parissa. Se on monissa maissa virallinen juhlapäivä. Diwalia vietetään loka-marraskuun vaihteessa (Ashaya-kuukauden lopussa). Diwali (Devali, Deepavali) on tänä vuonna 26.lokakuuta. Juhlaan liittyy monenlaisia tapoja paikallisesta kulttuurista riippuen. Wikipedian artikkeli Diwalista
Photo: Anna Amnell.
Joissakin maissa Diwalin aikaan juhlitaan prinssi Raman voittoa pahuuden voimista (Ramayana). Kuvan Rama-nukke on kotoisin Länsi-Jaavalta.
Pohjimmillaan Diwali-juhla on sisäisen uudistumisen, sisäisen valon juhla, jotta tajutaan, että näkyvän aineellisen maailman lisäksi on olemassa jotain, joka on puhdasta, katoamatonta ja ikuista, kuten Wikipedian artikkelikin kertoo.
Joissakin maissa Diwalin aikaan juhlitaan prinssi Raman voittoa pahuuden voimista (Ramayana). Kuvan Rama-nukke on kotoisin Länsi-Jaavalta.
Pohjimmillaan Diwali-juhla on sisäisen uudistumisen, sisäisen valon juhla, jotta tajutaan, että näkyvän aineellisen maailman lisäksi on olemassa jotain, joka on puhdasta, katoamatonta ja ikuista, kuten Wikipedian artikkelikin kertoo.
Uskonto on tärkeä intialaisille. Tyttäreni on asunut Intiassa työnsä vuoksi ja on kertonut, että intialaisten on vaikeaa käsittää, että on ihmisiä, joilla ei ole uskontoa.
Ruskaa Linnanmäellä
Sateisena päivänä värit ovat usein miellyttäviä. Sade pehmentää maisemaa. Se myös puhdistaa pölyt kaupungista. Suuri koko kuvasta
Blogisisko-blogin suosikkiaiheet
Suurin osa Blogisisko-blogin lukijoista tulee Googlen kautta. He etsivät tietoa joko ajankohtaisista aiheista tai joistakin vakioaiheista.
Bloggausohjeissa neuvotaankin kirjoittamaan ajattomia kirjoituksia, jotka muodostavat blogin rungon.
En tiennyt mitään tällaisesta ohjeesta moneen vuoteen, kirjoitin vain aiheista, jotka kiinnostivat minua. Blogihan on eräänlainen kuvallinen muistikirja, josta voi tarkistaa itsekin monia asioita.
Bloggerin tilastojen mukaan suosituimmat aiheet ovat olleet tässä blogissa kuluneen kahden vuoden aikana
Amaryllis. Hoito-ohjeita (vuodelta 2006)
Näin saan orkideat kukkimaan (2008)
Joulupukki, ikä 800+ (2009)
Rekisteröi blogisi nimi ja nimimerkkisi (2011)
Penrosen laatat Keskuskadulla (2009)
Kukkivat hevoskastanjapuut (2007)
Suomessa sekoitetaan Halloween ja Pyhäinpäivä (2009)
Tietokoneen taustakuva: vastakohta pakkaselle (2010)
Joululauluja Christmas Songs (2007)
Seksismiä ja ikärasismia kielessä. (2006)
Kunakin kuukautena luetaan tietenkin ajankohtaisia aiheita tutuista blogeista.
Muissa blogeissani on kussakin erikoisaihe: kissat, nukkekodit ja lelut, käsityöt, Narnia, omat kirjani ja valokuvat eri aiheista koottuina omiin blogeihinsa. Blogini muodostavat kuin kirjoituslipaston, jonka laatikoihin olen lajitellut aineistoa. Löydät kaikki Blogilistalta.
Bloggausohjeissa neuvotaankin kirjoittamaan ajattomia kirjoituksia, jotka muodostavat blogin rungon.
En tiennyt mitään tällaisesta ohjeesta moneen vuoteen, kirjoitin vain aiheista, jotka kiinnostivat minua. Blogihan on eräänlainen kuvallinen muistikirja, josta voi tarkistaa itsekin monia asioita.
Bloggerin tilastojen mukaan suosituimmat aiheet ovat olleet tässä blogissa kuluneen kahden vuoden aikana
Amaryllis. Hoito-ohjeita (vuodelta 2006)
Näin saan orkideat kukkimaan (2008)
Joulupukki, ikä 800+ (2009)
Rekisteröi blogisi nimi ja nimimerkkisi (2011)
Penrosen laatat Keskuskadulla (2009)
Kukkivat hevoskastanjapuut (2007)
Suomessa sekoitetaan Halloween ja Pyhäinpäivä (2009)
Tietokoneen taustakuva: vastakohta pakkaselle (2010)
Joululauluja Christmas Songs (2007)
Seksismiä ja ikärasismia kielessä. (2006)
Kunakin kuukautena luetaan tietenkin ajankohtaisia aiheita tutuista blogeista.
Muissa blogeissani on kussakin erikoisaihe: kissat, nukkekodit ja lelut, käsityöt, Narnia, omat kirjani ja valokuvat eri aiheista koottuina omiin blogeihinsa. Blogini muodostavat kuin kirjoituslipaston, jonka laatikoihin olen lajitellut aineistoa. Löydät kaikki Blogilistalta.
tiistai, lokakuu 18, 2011
Aihe 'kirjallisuus' blogeissani
Kuva venetsialaisesta kirjakaupasta. Matti Amnell Jr. Katso koko kansio Books and bookcases
Olen kirjoittanut kaikissa blogeissani kirjallisuudesta, sekä kaunokirjallisuudesta että tietokirjallisuudesta. Ne kirjoitukset löytää tästä blogista mm hakusanoilla kirjailijat tai kirjallisuus.
http://blogisisko.blogspot.com/search/label/kirjallisuus
1800-luku ja 1900-luvun alku löytyvät Aurora-blogista, keskiaika Lucia Olavintytär -blogista ja puutarhakirjoja on jo jonkin verran Nojatuolipuutarhuri-blogissani.
Olen kirjoittanut kaikissa blogeissani kirjallisuudesta, sekä kaunokirjallisuudesta että tietokirjallisuudesta. Ne kirjoitukset löytää tästä blogista mm hakusanoilla kirjailijat tai kirjallisuus.
http://blogisisko.blogspot.com/search/label/kirjallisuus
1800-luku ja 1900-luvun alku löytyvät Aurora-blogista, keskiaika Lucia Olavintytär -blogista ja puutarhakirjoja on jo jonkin verran Nojatuolipuutarhuri-blogissani.
maanantai, lokakuu 17, 2011
Uudet lehmukset
Nämä pienet lehmukset istutettiin entisen vanhan puistokäytävän tilalle.
Kaivopuiston Ison Puistotien entinen lehmuskuja oli vuodelta 1838. Ne kaadettiin vuonna 2008, ja tilalle istutettiin uudet lehmukset vuosina 2008-2009.
Uusi puistokäytävä lokakuussa 2011. Puistokäytävän päässä näkyy katolinen kirkko.
Kaivopuiston Ison Puistotien entinen lehmuskuja oli vuodelta 1838. Ne kaadettiin vuonna 2008, ja tilalle istutettiin uudet lehmukset vuosina 2008-2009.
Uusi puistokäytävä lokakuussa 2011. Puistokäytävän päässä näkyy katolinen kirkko.
Ruskaa Kaivopuistossa
Oli harvinaisen kaunis päivä, ja ruskan värit tulivat esille hyvin luonnollisina myös kuvissa.
Ulkoilupäivä
Olimme monta tuntia entisellä kotikadullamme ja sen lähistöllä kuvaamassa ruskaa. Tässä on mieheni kuvaama upea puu Kaivopuistosta.
Voi klikata kuvaa ja mennä Flickriin. Katso kuvat diakuvina. (sana Slideshow on oikeassa kulmassa.)
Linnanmäen ilotulitukset 2011 lokakuu
Tämä oli hauska yllätys. Linnanmäki piti ilotulituksen, ja se näkyi hyvin meille aika hyvin. Seurasimme ilotulitusta ja yritimme ottaa kuvia niin nopeasti kuin mahdollista. Jotkut osuivat suurin piirtein kohdalleen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)