Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1940-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1940-luku. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, toukokuuta 03, 2016

Nuoria naisia vakoilijoina Madridissa



TV:ssä on tänä keväänä menossa sarja "Ommelten välinen aika", joka kertoo nuoresta naisesta, joka päätyy vakoilijaksi Madridiin. Espanja oli toisen maailmansodan aikana kansainvälisen vakoilun keskus. Gestapon agentteja oli siellä runsaasti, sillä Hitler halusi Francon puolelleen. 

Uskon, että kirjailija on saanut vaikutteita kuuluisan vakoilijan Aline Griffithsin muistelmista.  Hänen ensimmäinen muistelmateoksensa "The Spy Wore Red" kertoo ajasta, jollon hän kulki revolveri ja syanidikapseli iltalaukussaan ja¨paljasti Hitlerin agentteja Espanjan seurapiirien keskeltä. Hänestä tuli toisen maailmansodan aikana salainen agentti Eurooppaan, josta hän löysi myös unelmiensa prinssin.

Hänen molemmat veljensä olivat sodassa, toinen lentäjänä Euroopassa, toinen sukellusveneessä Tyynellä valtamerellä. Aline oli lähtenyt pienestä kotikaupungistansa New Yorkiin etsimään seikkailuja ja jännitystä elämäänsä.

Aline joutui erikoistehtävään Madridiin. Alinen tehtävänä oli saada selville, ketkä espanjan seurapiirien keskushenkilöistä olivat Hitlerin vakoojia. Kukapa olisi osannut epäillä, että 20-vuotias lapsenomaisen hento amerikkalaistyttö Aline Griffith oli salainen agentti. Hän oli espanjalaisemman näköinen kuin espanjalaiset, oli käynyt katolisen tyttöjen collegen ja puhui ranskaa ja espanjaa. Mukanaan pieni matkalaukku, jonka sisältö ei paljastanut häntä, Aline lensi sotilaskoneessa Eurooppaan.

Lue kotisivublogistani lehtiartikkeli, jonka kirjoitin vuonna 1989 Aline Griffithin muistelmateoksen ja haastattelujen pohjalta.
 http://amnellanna.blogspot.fi/2007/01/amerikan-mata-hari-aline-griffith_7973.html
Artikkeli ilmestyi vuonna 1989 : "Romanonesin kreivittären hurja nuoruus: Mallitytöstä tuli Amerikan Mata Hari."- Eeva 7/1989, 78-80
 

torstaina, elokuuta 20, 2015

Kirjamaraton. Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja



Luin tänään (jo 2.8.) urakalla kirjauutuuden, Tapio Koivukarin "Unissasaarnaaja". Johnny Kniga 2015. 331 sivua. Meni 12 tuntia, mutta tuli tehtyä muutakin välillä.

Mistä pidin: monikerroksinen traaginen kertomus herkästä ja lahjakkaasta maalaistytöstä 1940-luvun Suomessa.
Perhe, 1940-luvun loppu, evakot, vaatimaton elämä, kristinusko, mystiikka, muinaishaudat, huijarisaarnaaja Etelä-Suomesta, pedofilia.
Pidin hyvin paljon tästä kirjasta, sillä sen kieli on elävää. Ajankuvaus: tavoitettu 1940-luvun loppupuolen tunnelma.

Vaikka en ole varsinainen kirjabloggaaja, osallistuin Lukumaratoniin/Kirjamaratonin
Elokuun Lukumaraton
Blogiani ei listalla, mutta kommenttini näkyy kyllä.
Lisäys: ehdolla  2016 Runeberg-palkinnon saajaksi
Tapio Koivukari sai Runeberg -palkinnon.
Olen hyvin iloinen tästä!

torstaina, huhtikuuta 30, 2015

Luen vappuna 2015.Ljudmila Ulitskaja: Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia


Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia
Kuva ja kirja arvostelu Savon Sanomista.
Olen lukenut vasta 62 sivua. Tyyli on kuin klassisilla venäläisillä kertojilla, mutta aiheena 1940-1950 -luvun Moskovan nuoriso.
http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/ljudmila-ulitskaja-tyttolapsia/2028577