Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tallinna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tallinna. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, toukokuuta 15, 2018

Muisto Virosta neuvostoajan lopulta

Tallinna 1990

Kuva ensimmäiseltä matkalta Viroon (Viljanti ja Tallinna)

Jäin nähtävästi monia "hienoja" makuelämyksiä ym vaille, kun en käynyt koskaan Neuvostoliitossa. Virossa kävin juuri ennen sen vapautumista. Satamassa oli seinässä vielä valtava Lenin-juliste (seinämaalaus?), kauppojen hyllyilllä oli vain kuhmuisia säilykepurkkeja. Mutta kodeista kuului avoimesta ikkunasta klassista pianomusiikkia, ja miehet ostivat töistä tultuaan kotiin kukkia. Käsityöliikkeessä oli upeita neulottuja sukkia, joita ostin tuliaisiksi. Ennen lähtöä annoin loppurahat pienelle mummolle, joka möi kedon kukkia kadun varressa. Nainen niiasi, alkoi itkeä ja lähti juosten kotiin. Minä itken vielä nytkin tuota muistellessani. (kommenttini Fb:ssa äsken)

Kirjoitin matkasta lehtijutun (nimellä Pirkko Pekkarinen) Askel-lehteen, jonka päätoimittajana oli Olli Valtonen. Viron nuorten uusi kevät. – Askel. 1990: 6-7, s. 14-15.)

sunnuntaina, helmikuuta 25, 2018

Näin tutustuin Tallinnaan

Tallinna 1990


Ensimmäinen matkani Viroon oli vuonna 1990. Näin tutustuin Tallinnaan

Oli kevät vuonna 1990 ja olin ensi kertaa käymässä Virossa. En ollut käynyt koskaan aikaisemmin yhdessäkään Neuvostoliiton miehittämässä maassa enkä myöskään Neuvostoliitossa. Seisoessani tuossa Toompean mäellä ja katsoessani Tallinnaa, tajusin millainen aarre oli ollut koko ajan vähän matkan päässä Helsingistä, aito keskiaikainen kaupunki. Minä rakastuin vanhaan Tallinnaan.

Olimme palanneet puolitoista vuotta aikaisemmin Suomeen oltuamme Kanadassa siirtolaisina yhdeksän vuotta. Torontossa tunsin monia Itä-Euroopasta paenneita ihmisiä. He olivat kertoneet, millaista siellä oli ollut. Mielestäni selkäni takana oleva samean likainen kiviseinä vaikuttaa symboliselta. Se oli kuin ne ankeat vuosikymmenet, jolloin Viro ei ollut vapaa. Mutta keväällä 1990 oli jännitystä ilmassa.

Oli ihmeellistä olla mukana historian muutoksessa. Se aivan väreili ilmassa. Heti satamassa näki, että oltiin vielä neuvostomaassa. Erään rakennuksen seinän peitti suunnaton Leninin kuva. Ryntäsin ottamaan siitä valokuvan, sillä tiesin, että se saattaisi kadota millä hetkellä hyvänsä. Viron oma lippu oli jo salossa eräässä hallintorakennuksessa.

Elämä oli ulkonaisesti suunnattoman köyhää. Kaupoissa oli vain leipää ja kuhmuisia säilykepurkkeja. Oli vaikeaa löytää ostettavaa sillä rahalla, jota olimme vaihtaneet vahingossa liikaa, Suomen rahassa erittäin vähän. Mutta oli jotakin, joka kertoi ihmisistä, jotka elivät henkisesti rikasta elämää. Kodeista kuului pianonsoittoa avoimista ikkunoista. Tehtaista kotiin palaavat miehet ostivat kukkia kadun varrelta. Käsityöliikkeessä oli tyylikkäitä villaisia polvisukkia, joita ostimme tuliaisiksi tyttärelle ja miniälle. Ne olivat taideteoksia. Noina muutamana päivänä heräsi kunnioitukseni virolaisia kohtaan. Enhän ollut tiennyt heistä mitään.

Olin Viron matkalla mieheni ja hänen kollegoittensa kanssa. Meillä oli erikoislupa käydä minibussilla myös muualla kuin Tallinnassa. Osa ryhmästä meni Tarttoon, mutta minä menin mieheni kanssa Viljantiin. Mieheni halusi nähdä, millainen oli paikka, josta oli kirjoitettu hänen äitinsä laulama lastenlaulu virsun ja oljenkorren matkasta.

Kirjoitin matkasta lehtijutun.
Pirkko Pekkarinen: Viron nuorten uusi kevät. – Askel. 1990: 6-7, s. 14-15.

Oma kirjani keskiajan Tallinnasta, Pako Tallinnaan, ilmestyi vuonna 2006 nimellä Anna Amnell. Olimme mieheni kanssa alkaneet käyttää sukunimeä Amnell jo vuonna 1998, lapsemme jo aikaisemmin.

torstaina, tammikuuta 10, 2013

Talvella Tallinnaan

Felted hat in Tallinn by Anna Amnell
Felted hat in Tallinn, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Tekisi mieli matkustaa Tallinnaan joskus talvellakin. Olen käynyt siellä moneen kertaan, mutta aina kesällä.

Kuvia Tallinnasta. Nämäkin kesää.

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2012

Kun Tallinnan Vanhakaupunki aiottiin modernisoida

Lai23 by Anna Amnell
Lai23, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Tallinnan Vanhakaupunki on eräs Euroopan helmiä. Mutta 1950- ja 1960- luvulla suunniteltiin vakavissaan, että Vanhakaupunki pitäisi modernisoida, purkaa ja rakentaa valtatie Vanhankaupungin läpi Viruhotellin vierestä rautatieasemalle.

Onneksi rahat eivät riittäneet tähän projektiin, kun piti valmistaa asuinrakennuksia.

lauantaina, tammikuuta 01, 2011

2011: Euroopan kulttuurikaupungit Turku ja Tallinna


Pidän Turusta ja Tallinnasta. Ne edustavat vanhaa Eurooppaa, joka toi minut yhdeksän vuoden siirtolaisuudesta takaisin Suomeen. Käyn Turussa ja Tallinnassa usein.

Kirjassani "Kyynärän mittainen tyttö" Lucia Olavintytärtä käytetään Turussa Kustaa Vaasan henkilääkärin luona lyhytkasvuisuuden vuoksi.

Pako Tallinnaan-kirjassa Lucia pakenee 13-vuotiaan ystävänsä kanssa Helsingistä Tallinnaan, kun tämä aiotaan naittaa vanhalle ulkomaalaiselle miehelle.


Lai 23 Tallinnassa esiintyy kirjassa Pako Tallinnaan. Kuva: Matti Amnell
Talossa toimii nykyään teatteri ja kahvila. Yllä oleva huone on ala-aula.

Valmistumassa on kirja, jossa Lucia Olavintytär on Turussa vuonna 1562-1563, jolloin Juhana-herttua pitää siellä puolalaisen vaimonsa Katariina Jagellonican kanssa renessanssihovia

Klikkaa kuvaa ja katso kuvia ja tekstiä suurempina ja katso samalla kirjan muitakin kuvia Tallinnasta..Ja kuvia Turun ja Tallinnan keskiajasta, joka on kiinnostavaa. Museot ovat erinomaisia, esimerkiksi Turun linna ja Aboa Vetus, joissa voi käydä Helsingistä päiväseltään.

Lue myös Tere tulemast blogistani Lucia Olavintytär.

maanantaina, lokakuuta 24, 2005

Helsinki on ollut aina kansainvälinen kaupunki

Kustaa Vaasa perusti Helsingin 1500-luvulla kilpailijaksi Tallinnalle. Hän halusi, että siitä tulisi nopeasti kansainvälinen kaupunki, johon muuttaisi varakkaita kauppiaita Hollannista ja Englannista. Jonkin verran heitä muuttikin, mutta suurin osa tuon pikkukylää muistuttavan kaupungin asukkaista oli väkipakolla muista kaupungeista siirrettyä väestöä.

Helsingissä puhuttiin jo silloin suomen ja ruotsin lisäksi ainakin saksaa, viroa ja venäjää, ehkä muitakin kieliä. Huonosta alusta huolimatta Helsinki kasvoi varsinkin kun se siirrettiin nykyiselle paikalleen. Se on ollut todellisuudessa koko ajan kansainvälinen kaupunki.

Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksen esimies Kaius Niemi ilahdutti tänä aamuna kirjoituksellaan "Kaikuja menneisyydestä". (HS 24.10.2005 C/Näkökulma).

Näin kertoo Niemi 1900-luvun alun Helsingistä:

"Autonomian aikana Helsinki muuttui pikkukylästä erittäin kansainväliseksi kaupungiksi.

Aivan kuten Pietarissa, täälläkin kuuli puhuttavan monenlaisia kieliä. Oli baltteja, puolalaisia, saksalaisia...Venäjän sotaväen mukana Helsinkiin kulkeutui myös juutalaisia, tataareja ja romaneja. Ulkopuolelta tulleista kansallisuuksista venäläisväestö oli suurin ryhmä Helsingissä."

Niemi jatkaa: "Jälkeenpäin tarkasteltuna vielä 1980-luvulla täällä vallitsi hämmästyttävän sulkeutunut ilmapiiri.
Kansainvälistyminen jouduttiin aloittamaan alkeista--."

Sanoisin, että vielä 1990-luvulla oli samanlaista. Olen kuvannut nuortenkirjoissani 1900-luvun alkua ja tuntuu, että vasta nyt, 2000-luvulla, alan saada sijaa ajatuksilleni ja näkökulmalleni.

Vielä Kaius Niemi:
"Kansainvälistyminen on pitkä ja monimutkainen prosessi. Kehitys ei aina ole kitkatonta. Siksi kannattaa välillä vilkaista taakseen ja miettiä Helsingin menneisyyttä monikulttuurisena pääkaupunkina."