Näytetään tekstit, joissa on tunniste diktaattorit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diktaattorit. Näytä kaikki tekstit

torstaina, kesäkuuta 03, 2010

Kommunismi ja kauneus


Map: Orlovic. Brijunin (Brijonin) saaristo oli Titon yksityinen loma-alue. Keskellä suurin saarista, jossa Titon huvila sijaitsi. Saarella oli myös puisto, johon Tito sijoitti lahjaksi saamansa eksoottiset eläimet.

Väitin Häivähdys punaista - kirjoituksessanni, että kommunismiin ei kuulu kauneus. Mutta olin jossain määrin väärässä. Kauneus kuului kommunistijohtajille, mutta ei kansalle.

Tänään katsoin erästä matkailuvideota Istriasta, joka on eräs Euroopan kauneimmista seuduista. Jugoslavian diktaattori, kommunistinen presidentti Josip Broz Tito vietti vuodesta 1945 kuolemaansa eli vuoteen 1980 joka vuosi kuusi kuukautta Istriassa kuvankauniissa Brijonin saaristossa, jonne hänelle rakennettiin kesäresidenssi. Tämä seutu on myös mantereen puolelta äärettömän kaunista, kuten itsekin näin kaksi vuotta sitten Istrian matkallani.

Entinen vallankumouksellinen bolshevikki ja Venäjän kommunistisen puolueen jäsen, Stalinin komentoon kyllästynyt Tito vietti Valkoisessa huvilassaan niin ylellistä elämää, että "kapitalistiset miljonäärit olisivat voineet sitä kadehtia", kuten eräässä matkaoppaassa sanotaan. Hänen luonaan vieraili saaristossa 100 valtionpäämiestä kuten Indira Gadhi, joka toi hänelle tuliaisiksi kaksi norsua - mutta myös kuuluisuuksia kuten Sophia Loren, Gina Lollobrigida, Elizabeth Taylor. Titon kuoltua vuonna 1980 Brijonin saaristosta tehtiin kansallispuisto.

Myös Urho Kekkonen kävi Brijonissa. Serbialainen diplomaatti kertoo kiinnostavassa muistelmassaan, että Kekkonen vieraili Titon luona myös Bugojnossa manner-Jugoslaviassa, nykyisessä Kroatiassa, jossa heille järjestettiin mahdollisuus metsästää ja ampua karhu, kumpikin omalla alueellaan. Tito onnistui, Kekkonen ei.



P.S. Balkanilla näki niin selvästi kommunismin aiheuttamat vauriot ihmisille ja heidän ympäristölleen. Näki myös, että me suomalaiset olemme tässä mielessäkin itä-eurooppalalaisia, vaikka emme kärsi sitä myöntää.

keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

Dictators. What do they really think?


Viime aikoina on tullut naurettua kahdelle diktaattorille, Hitlerille ja Mussolinille. On katsottu moneen kertaan Chaplinin mestariteoksia. Chaplin on kertonut, että hän ei ehkä olisi pystynyt tekemään "Diktaattoria", jos olisi tiennyt, mitä todella tapahtui. Hän ei ollut arvannut sen pimeyden määrää, mikä kätkeytyi tuon diktaattorin mieleen.

Diktaattorit (tai heidän kannattajansa) antavat itsestään usein lapsia rakastavan, mukavan kaverin kuvan. Tiedättehän: Stalin vauva sylissään, kylpytakkiin verhoutunut vedestä noussut, terveyttä uhkuva Mao uima-asuihin pukeutuneen iloisen lapsijoukon ympäröimänä, kasvissyöjä Hitler jne?

Mutta mitä ajatteli esimerkiksi Hitlerin "dictator friend" Mussolini? Mikä oli hänen toimintansa pohjimmaisin perustelu. Ainakin tämä:

"If relativism signifies contempt for fixed categories and men who claim to be the bearers of an objective, immortal truth...then there is nothing more relativistic than Fascist attitudes and activity...From the fact that all ideologies are of equal value, that all ideologies are mere fictions, the modern relativist infers that everybody has the right to create for himself his own ideology and to attempt to enforce it with all the energy of which he is capable."
("Diuturna". Käännös siteerattuna kirjasta: John W. Cook. Morality and Cultural Differences, sivu 42. 1999)

Mikä yllätys - ainakin minulle. Sieltähän löytyi täysiverinen postmodernisti. Juuri relativismi on postmodernismin keskeinen tunnusmerkki: Ei ole yleispäteviä moraalisia sääntöjä, vaan kaikilla kulttuureilla ja ihmisillä voi olla omat sääntönsä. Ja Mussolini käytti todellakin kaiken energiansa oman moraalinsa toteuttamiseen.