Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokavalio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokavalio. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, kesäkuuta 21, 2013

Hyvää juhannusta

IMG_0002 by Anna Amnell
IMG_0002, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Juhannus on iloinen juhla, sillä silloin on erään Johanneksen syntymäpäivä. (todellisuudessa 24.6.) Sitä on juhlittu 400-luvulta lähtien.


Johannes Kastaja, St John the Baptist

Vihreää elämäntapaa ruokailussaan ja asumisessaan edustanut Johannes Kastaja söi hunajaa ja heinäsirkkoja. Hän oli reilusti 2000 vuotta aikaansa edellä,  sillä meidän kaiikkien pitäisi kuulemma oppia syömään koppakuoriaisia ja heinäsirkkoja. Se ratkaisisi maailman ravinto-ongelman.

Hyönteistutkija Lena Huldén on syönyt vuosien ajan muun muassa sirkkoja ja jauhomatoja. Huldénin mukaan hyönteiset ovat terveellistä ja proteiinipitoista ruokaa, kertoi Turun Sanomat.

P.S.
Vain Suomi ja Ruotsi ovat siirtäneet juhannuksen vieton pois Johannes Kastajan päivästä (24.6.) . Ei ole ihme, että muistellaan, että ennen oli juhannuksena aina kaunis sää. Juhannusta vietettiin viikkoa myöhemmin kuin usein nykyään.
Patsas on Johanneksen kirkon edessä. The statue is in front of St John's Park Helsinki.

maanantaina, tammikuuta 23, 2012

Kivikauden ruokavalio


Kivikaudella eli 7000-5000 vuotta sitten syötiin Iijoen varrella kalaa kuten haukea, ahventa, lohta ja madetta sekä hylkeenlihaa. Ruokavalioon kuului myös riistaa:  majavan, hirven, peuran ja lintujen lihaa. Etsittiin toukkia, sieniä ja juuria syötäviksi. Sokeria, suolaa, viljaa ja maitotuotteita ei tunnettu vielä. Mausteiksi kerättiin katajanmarjoja ja muita marjoja, humajaa ja pihkaa. Kuulostaa hyvältä ja terveelliseltä.

Ruokaa kypsennettiin mädättämällä sitä nahkapusseissa maan alla, kuumien kivien päällä tai saviruukuissa, joissa valmistui myös keittoja.

Martta-lehti kertoo Oulun lähellä Yli-Iissä sijaitsevasta Kierikkikeskuksesta, kivikauden ja kokeellisen arkeologian kylästä. (Ulla Willberg: Ruokaa muinaisilla menetelmillä.  Martta 1/2012)

www.kierikki.fi

Lisäys 12/2015
Nyt muodissa luolamiehen dieetti tai paleoliittinen ruokavalio
Lue
http://paleokeittio.fi/paleoliittinen-ruokavalio/

maanantaina, lokakuuta 19, 2009

Rautapata



Meillä oli ennen Kanadaan muuttoa punainen emaloitu Sarpanevan rautapata, ja laitoin siinä usein ruokaa. Viime vuodet olen käyttänyt kaikenlaisia muita uuniastioita. Näin hulluilla päivillä klassisen rautapadan, jonka sai kohtuullisella hinnalla. Sitä ei voinut vastustaa. Onneksi on kännykkä, ja sain miehen kantamaan padan kotiin. Nyt on tarkoitus uudistaa rautapatamme laittamalla siinä ratatouille.

Olen alkanut kerätä reseptejä pataruokiin. Aion laittaa lähinnä kasvisruokia, joiden laittamiseen rautapata soveltuu erityisen hyvin, mutta padassa haudutettu kanakin on todella herkullista. Muuton aikaan söimme liikaa eineksiä ja muuta valmisruokaa, myös läheisestä kiinalaisesta ravintolasta ja thai-ravintolasta. Nyt on taas kotiruokien aika.

P.S. Koetan välttää kaikin tavoin valmisruokia. Niissä on paljon suolaa, sokeria ja kovetettuja kasvirasvoja, samoin niissä on soijaa. Olen allerginen soijalle, ja sitähän kaikessa, jopa suklaassa. Soija on suurbusiness, joka on vahingollinen myös luonnolle. Miksi ei käytetä kotimaista rapsia?