Näytetään tekstit, joissa on tunniste valotaide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valotaide. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, tammikuuta 06, 2014

Lux Helsinki - Lantern Park




Nyt myös Hesperian puiston Lux Helsinki lyhdyt eli Lantern Park. MIeheni otti nämä kuvat kävellessään keskustaan kauppaan. Niin, kaupat ovat auki, sillä kaupunki on täynnä venäläiisä turisteja.

Kerään kaikki Lux Helsnki kuvat tähän isoon kansioon: Lux Helsinki (collection), jossa ovat tähän mennessä lyhtyjen lisäksi myös kuvat valaistusta Tuomiokirkosta ja de la Pradan Corazon- valotaideteoksesta.
Klikkaa alla olevia hakusanoja 'lux Helsinki', niin löydät kuvia aikaisemmilta vuodelta samasta aiheesta.

Kuvassa mieheni suosikki 'lentävä lehmä'. Kuvat on otettu puolenpäivään aikaan. Oli hämärää, ja hän otti kuvat pienellä taskukameralla.
Esitysajaksi sanotaan klo 17-24, mutta ainakin tänään lyhyt olivat valaistut päivälläkin.

Lux Helsinki kertoo:
"Jo useana vuonna yleisöä ihastuttanut tunnelmallinen lyhtypuisto toteutetaan jälleen yhteistyönä Aalto-yliopiston ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kanssa. Puistoa kuratoi ympäristö- ja yhteisötaiteilijaKaisa Salmi. Uusia, entistä värikkäämpiä lyhtyjä valmistavat taide- ja muotoilualan opiskelijat: lisäksi mukana on aikaisempina vuosina tehtyjä opiskelijoiden ja ammattilaisten lyhtyjä.
Lantern Park on projekti, joka laajenee vuosi vuodelta entistä runsaammaksi valoiloitteluksi. Se ottaa talvisen puiston syleilyynsä illan hämärtyessä, ja myös puiston valaistus muuttuu osaksi tunnelmaa. Tällä kertaa mukana on lähes 150 lyhtyä, jotka täyttävät puiston Kansallisoopperalta Hakasalmen huvilalle asti. Lyhdyt valaisevat puistoa myös yöaikaan."