Näytetään tekstit, joissa on tunniste vieraat kielet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vieraat kielet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, helmikuuta 06, 2011

Aina ei selviä pelkällä suomella

Suomalaisten siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan oli vilkkainta 1900-luvun alussa.

Meillä kävi Kanadassa useita "Suomi-vieraita", niin kuin siellä on tapana sanoa. Kerran sattui, että eräs heistä puhui joka paikassa itsepintaisesti vain suomea, taksille, museoiden lipunmyyjille, kauppojen kassoille.
 - Hyvinhän tässä pärjää, hän kehui.
Niin todellakin oli, asiat selvisivät. Ne selvisivät tilanteen vuoksi.

Joskus voi tulla pahoja ongelmia. Kerrotaan, että suomalaistyttö oli kotiapulaisena amerikkalaisessa perheessä. Perheen rouva eli "misis" ei ollut eräänä päivänä tyytyväinen apulaisensa työhön. Hän alkoi moittia tätä kovalla äänellä, jolloin tyttö tokaisi vihaisena: Elä kilju!

Rouva syöksyi kauhuissaan toiseen huoneeseen ja soitti poliisille: She said she will kill me!  (kill =tappaa)
(Matti Amnellin piirros kirjasta "Aurora ja Molly")

torstaina, syyskuuta 16, 2010

James Ellroy ja huonot vanhemmat


James Ellroy. Vaikea lapsuus ja tuhoisa ympäristö. Kuva: Mark Coggins
James Ellroy on kirjailija, jonka kirjoja en ole lukenut enkä aiokaan lukea, mutta hänen elämäntarinansa järkytttää minua. 10-vuotiaana Ellroy asui vanhempiensa avioeron jälkeen sairaanhoitajaäitinsä kanssa slummimaisissa oloissa isän eläessä omaa hurjaa elämäänsä toisaalla. Erään riidan jälkeen äiti löi ainoaa lastaan, Jamesia, ja James sanoi toivovansa, että äiti olisi kuollut. Kului vain vähän aikaa, kun äiti murhattiin. James tunsi syyllisyyttä äidin kuolemaan, niin kuin lapset useinkin tuntevat, mutta tässä tapauksessa tilanne oli tavallista traagisempi. Poika muutti isänsä luo, mutta tämäkin kuoli pojan ollesssa vasta 17-vuotias.

 Alkoi vaikea elämä, alkoholismi, toipuminen AA-kerhon avulla, kirjailijan ura ja kieroutunut suhtautuminen naisiin. Äidin kuolema oli jättänyt parantumattoman trauman. Lue lisää Financial Timesin kulttuurisivuilta. Sen parempia kirjallisuusarvosteluja ja kulttuuriartikkeleita on vaikea löytää. Kielen selkeys ja kauneus  viehättävät erityisesti. Pysyy mukana siinä, mitä maailmankirjallisuudessa tapahtuu.

torstaina, huhtikuuta 23, 2009

Vapaaehtoinen ruotsi

008

Ruotsi on meidän suomalaisten latina. Sille ei voi mitään. On pakko osata ruotsia, jos aikoo lukea satoja sivuja vaikkapa 1500-luvun historiaa.

Luin koulussa yhdeksän vuotta ruotsia, kahdeksan saksaa, viisi vuotta englantia ja valinnaisena aineena lukiossa latinaa. Koin, että latina oli pakkolatina, sillä olisin halunnut lukea ranskaa, mutta emme saaneet tarpeeksi monta ranskan ryhmään. Kaikista on ollut hyötyä, viime aikoina eniten ruotsista. Englantia harrastin kouluaikana, ja siitä tuli vahvin vieras kieli. Saksa on täysin unohduksissa. Puhuin siitä viimeksi opettaessani suomea ulkomaalaisille, ja itävaltalainen oppilaani sanoi kohteliaasti, että saksani on hiukan vanhanaikaista.

Ranskaa ja espanjaa luin vuoden Yhdysvalloissa ja olen silloin tällöin harrastanut niitä, ranskaa eniten lukemalla sisustuslehtiä ja Tinttiäkin sekä osallistumalla suggestopedisiin kursseihin. Ruotsi oli vuosikausia pelkkää sisustuslehden lukemista. Sitten mieheni innostui harrastamaan ruotsia. Hän oli aikoinaan osannut sitä hyvinkin, kun oli kahtena kesänä ruotsissa maalaistalossa renkinä. Siellä hän osallistui sellaisiin dramaattisiin tilanteisiin kuin esimerkiksi sian porsittamiseen, joten tunnekieltä tuli.

Aloimme tilata Hufvudstadsbladetia. Lueskelen sitä joka päivä, joskus pitkiäkin artikkeleita. Olen tottunut siihen ja oppinutkin jotakin, sillä "Colorado Avenuen" katsominen oli kiinnostavaa, kun huomasi, ettei lukenutkaan alatekstejä paitsi viimeksi, jolloin ääni oli tästäkin YLEn ohjelmasta kokonaan poissa. Mieheni lukee HBL:ää joka aamu sanakirjan kanssa ja merkitsee ostamaani kalenteriin 'päivän sanan', jota sitten ihmettelemme ja kummastelemme.

004

maanantaina, tammikuuta 26, 2009

Kommentteja: TV, kielet, taide, politiikka





Ritan blogiin (kielet)

Ritalle:
Hauskoja kirjoituksia.

Katson harvoin TV:tä, mutta koen sen aina katsoessani hyvin virkistävänä. Kuuntelen TV:tä usein mielelläni, sillä mieheni katsoo TV:tä enemmän kuin minä. Historiaa, uutisia, tiedeohjelmia, urheilua. Englanti pysyy tuoreena.

Olen kylläkin tehnyt jaloja päätöksiä katsoa esim ranskalaisia elokuvia ranskalaisen alatekstin kanssa. Se tekisi hyvää, veisi kielitaitoa aina pikkuisen eteenpäin.

Miniäni on ranskankielinen, puhumme englantia, mutta hän kirjoittaa minulle aina ranskaksi ja ilokseni ymmärrän sitä vuosi vuodelta yhä paremmin.

Kuten Helsingin ranskalaisen koulun rehtori aikoinaan sanoi: kielen oppiminen on spiraalista.

Oletko samaa mieltä?

Iineksen blogiin (taide, ks myös hänen edellinen kirjoituksensa taiteesta):

Kuvataiteista voi nauttia monella tavalla, ainakin näin koen itse. Voi antaa taideteoksen vain soljua mielessä kuin musiikin tai opiskella sen taustoja. Nykyään vallitsee minulla tuo ensimmäinen tapa, koululaisena ja opiskelijana luin kaiken mahdollisen tekijöistä.

Parasta herkkua on kuitenkin se, kun saa toisinaan kulkea taidemuseossa tai taidenäyttelyssä pitkänkin aikaa kahden kesken jonkun alan asiantuntijan, ystävän tai sukulaisen, kanssa ja kuunnella häntä.

Maalaukset avautuvat uudella tasolla, saa kuulla aiheesta, taiteilijoiden elämästä ja metodeista yksityiskohtia, joiden hankkiminen itse veisi suunnattomasti aikaa.


Kommentti Kauppalehden Vanhanaikainen -blogin kirjoitukseen Lincolnista ja Obamasta.

BBC haastatteli tänään pitkään mustaa pappia ja hänen vaimoaan, joiden kirkko on viiden mailin päässä Valkoisesta talosta. Alue on pahinta mahdollista slummia, ehkä surkeinta koko maassa, niin arveltiin. Haastattelija kysyi, mitä tämän alueen asukkaat mahtavat arvella Obamasta. Pappi sanoi, että onhan Obamalla erilainen tausta kuin orjien jälkeläisillä, mutta häneen kuitenkin luotetaan. Tajutaan, että Obamalla on harvinaisen vaikea tilanne, mutta odotetaan, että hän parantaisi myös mustien asemaa. Sitä pidettiin hyvänä asiana, että Obama ei ole ollut vain mustien liikkeen aktivisti, vaan toiminut yli roturajojen. Eihän hänestä olisi muutoin voinut tulla presidenttiä. Pelkästään se, että musta henkilö voi saavuttaa korkeimman aseman, oli papin ja hänen vaimonsa mukaan merkittävää nuorille eli siis Amerikan mustien tulevaisuudelle.

Obama onkin korostanut koulutuksen merkitystä, suututtanut mm Jesse Jacksonin sanoessaan, että ihmisten pitää myös itse olla vastuussa elämästään. Siinä Obama on samalla kannalla, kuin oli Kennedy, joka sanoi: "Älä vain odota, mitä maasi voi tehdä sinun hyväksesi, vaan ajattele, mitä voit tehdä maasi hyväksi. (Tämä on nyt lähellä sitä "you"- passiivin liukumista suomeen, mutta sopii mielestäni tähän kohtaan.)

Kuten sanoit, Michelle Obaman tausta auttaa. Samoin Chicagon slummialueelta valkoiseen taloon perheen mukana muuttanut Michellen äiti, joka huoltaa perheen tyttöjä, niin kuin on varmaankin tehnyt jo kauan tämän supertarmokkaan nuorenparin edetessä kummankin urallaan.

Uusi lehti on kääntynyt Yhdysvaltain historiassa. Mutta mitä tapahtuu tämän jälkeen? Se luo jännitystä kaikkialla maailmassa.

maanantaina, helmikuuta 11, 2008

Kommentteja: säveliä päässä ja vieraita kieliä

Lopussa kommenttini: Suggestopediset kielikurssit ovat hauskoja

Musiikkiunet, kommentti Kemppisen blogiin:

Täälläkin taidetaan tarvita lobotomiaa.

Kuulen usein päässäni tutun kappaleen jo ennen kuin se alkaa soida [levyltä]. Näen toisinaan musiikkiunia (klassista musiikkia).

Valitettavasti en osaa kirjoittaa muistiin säveliä, joten en tiedä ovatko ne jo keksittyjä vaiko uusia.:)

Kerran näin fantastisen unen, jossa olin 1900-luvun alun Pariisin tyylisessä kauniissa puistossa, ihmisillä oli Belle Epoque -vaatteet ja sekä näin että kuulin miehen laulavan. Kieli oli italiaa. Tuo uni on eräs elämäni kiinnostavimmista kokemuksista.

Onko kohtalomme olla tankeroita?
Kommentti keskusteluun vieraan kielen oppimisesta.
- , osuit toisaalta napakymppiin mielipiteessäsi kielen oppimisesta ja toisaalta meni pieleen.

Kun tyttäreni oli Sorbonnessa opiskelemassa ranskalaista kielitiedettä, hänen opettajansa kysyi: Onko sinulla virolainen äiti? Vaikka tyttäreni oli puhunut lastentarhasta asti ranskaa ja opiskellut sitä Kanadassakin, äidinkielestä oli jotain taustalla, sellaista jonka asiantuntija saattoi erottaa ja tunnistaa suomensukuiseksi kieleksi.

Tämä kielititeen asiantuntija sanoi, että hyvän kielitaidon oppimisen esteenä on juuri tuo mainitsemasi pelko oman identiteetin menettämisestä!

Aidosti kaksi- tai monikieliset ihmiset taas vaihtavat kieltä kuin kynää, jolla kirjoittavat omaa aitoa tekstiään. He voivat kuulostaa kuin eri ihmisltä eri kieliä puhuessaan, mutta ovat kuitenkin aidosti oma itsensä kuten esim Jeanne Moreau, jota haastateltiin eilen Teemassa. Hänen äitinsä oli englantilainen ja isä ranskalainen. Kaksikielisyys oli hänelle suuri rikkaus.

Intiaanit puhuvat Pohjois-Amerikassa aitoa englantia ja aitoa ranskaa. Puheessa voi olla alueellisia vaihteluja kuten muillakin. Heitä ei erota púheesta muista amerikkalaisista kuten ei afroamerikkalaisia tai muitakaan, joilla on kaikilla omat, usein hyvin monista maista peräisin olevat juurensa - geneettisesti. Minulla oli jamaikalainen työtoveri, joka puhui yhtä hienoa ja selvää englantia kuin Elisabet II. Niin oli puhuttu hänen kotonaankin.

On rasismia sanoa vaikkapa, että afroamerikkalaisten pitäisi puhua "mustien englantia". He saavat puhua sitä, jos haluavat kuten minä saan puhua (saanko?) savoa, jos haluan.

Suomalainen oppii vieraita kieliä ihan yhtä hyvin kuin muutkin. Parhaiten, jos aloittaa lapsena syntyperäisen opettajan tai muun aikuisen kanssa, nykyään TV-tä tai musiikkia kuunnellenkin. Kuuntelu on kaikkein tärkeintä aikuisellekin kielenopiskelijalle, ja sehän on nykyään helppoa: silitä, laita ruokaa ja opi samalla kieltä telkkarista.

Mutta taustalla oleva äidinkieli kuultaa takana usein vielä kolmannen polven siirtolaisillakin Pohjois-Amerikassa. Sitä pidetään rikkautena.

Mutta epäselvä ääntäminen haittaa ymmärtämistä. Sen voi kuka hyvänsä huomata kuunnellesssaan vaikkapa TV-haastatteluja.

Selvyys, ymmärrettävyys on tärkeitä. Englanti suomalaisittain äännettynä hankaloittaa kovasti ymmärtämistä varsinkin niillä, joiden äidinkieli on jokin muu kuin englanti tai suomi.

Toinen kommenttini:

"Syntyperäisen kaltainen ääntämys on siis täysin mahdoton ja älytön ihanne."

Ei nyt sentään. Jos lapsi muuttaa noin 10-11 -vuotiaana toiseen maahan tai joutuu muutoin vieraskieliseen ympäristöön, hänen ääntämisensä ja intonaationsa muodostuvat yleensä täysin syntyperäisen kaltaisiksi. Teini-ikäisenäkin se sujuu.
Joillekin se onnistuu TV:tä ja musiikkia kuunnellen.

Vanhemmat voivat pilata asian puhumalla lapsilleen omaa murteellista englantiaan oman äidinkielensä sijasta - jolloin lapsi menettää sen, mikä on aina suurí vahinko. (Vastaavasti Suomeen muuttaneiden ihmisten tulisi puhua lapsilleen omaa äidinkieltään.)

Aikuiselle syntyperäisyyden kaltaisuuden tavoittaminen ääntämisessä ja intonaatiossa on hyvin vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Olen tavannut henkilökohtaisestikin joitakin ihmisiä, jotka ovat siinä onnistuneet.

Mutta eihän tarvitse vaikuttaa syntyperäiseltä englanninpuhujalta. Huonollakin kielitaidollakin pärjää, kunhan on on avoin ja rohkea, puhuu ja käyttää käsiään ja ilmeitään. Hymyilee, katsoo silmiin.

Tämän huomasin Kanadassa, jossa puhuttiin englantia sujuvasti lukemattomilla aksenteilla ensimmäisessä siirtolaispolvessa. Hyvä itsetunto auttoi tässäkin asiassa.

Suomalaisen tavoitteena voisi olla sivistyneen ulkomaalaisen englanti, jota ymmärretään kaikkialla. Suomalainen kielenopetus on nykyään niin hyvää, että kyllä suomalaisen puheesta pitäisi selvää saada. Toista oli ennen, jolloin ei ollut yhtä hyvää mahdollisuutta vieraitten kielten kuulemiseen.

Muskeli-Netta sen jo sanoi: soinnillisten ja soinnittomien äänteiden erottaminen auttaisi paljon. Etteivät mene sanat sekaisin. Karmeitakin tilanteita syntyy, jos väheksyy oikean ja selvän ääntämisen tärkeyttä.

Kolmas kommentti: Suggestopediset kielikurssit ovat hauskoja

 --
en usko, että opettajat asettavat vaatimuksia "syntyperäiseen" kielen puhumiseen, mutta saattaahan joku ihminen asettaa sellaisen itse itselleen. Saahan sitä harrastaa kaikenlaista, vaikka nuoralla tanssimista.:)

Jos haluatte opiskella kieltä todella hauskasti, menkää suggestopedisille kursseille. Siellä piirretään, lauletaan, keskustellaan, kuunnellaan musiikkia. Kullakin on rooli, jonka mukaan hän keksii elämäntarinan, suvun jne. Estot karisevat. Tehdään mielikuvituksessa kaukomatkoja.

Suosittelen. Olen ollut sekä oppilaana että opettajana. Olen uskaltautunut puhumaan jopa ranskaa sellaisten kurssien jälkeen, vaikka ranskantaitoni varsinkin kieliopissa on kuin vanhan ajan kartta, täynnä suuria valkoisia valloittamattomia alueita.

lauantaina, syyskuuta 29, 2007

Kommentti: Vieraan kielen oppiminen


bDSC00003, originally uploaded by amnellanna.


Kommentti Kemppisen blogiin.
Tuntuu hyvältä lukea, että joku uskaltaa tunnustaa, että vieraiden kielten oppiminen kunnolla on vaikeaa.

Kokemukseni mukaan pitkällä saksan kurssilla (9 vuotta) ja ruotsin kurssilla (8 vuotta) ei vielä pysty lukemaan romaaneja. Täytyy harrastaa kieltä erityisen paljon, jotta se tulee tutuksi.

Meidän kannattaa muistaa tämä myös silloin, kun puhumme Suomeen aikuisina muuttaneista ihmisistä.

Lapsena maahan muuttaneet oppivat leikkitovereiltaan ja opettajiltaan uuden kotimaansa kielen. Vanhempien on parasta puhua lapsilleen omaa äidinkieltään. Niin siirtyy vanhempien kulttuuri, suhde vanhempiin säilyy läheisenä ja tunne-elämä kehittyy.

Uskon, että suomalainen kulttuurielämä virkistyy ja avartuu kovasti, kun maahanmuuttajien lapset ja lapsenlapset alkavat kirjoittaa - ja kääntää kirjallisuutta.

perjantaina, kesäkuuta 01, 2007

On luonnollista ja jopa hauskaa olla kotiäiti



Vuoden 1950 Kotilieden kansi.

Tämä on kommentti Iineksen blogissa käytävään keskusteluun.

Olen ollut suurimman osan "urastani" kotiäiti. Halusin hoitaa lapseni itse, jotta heillä olisi onnellinen ja vapaa lapsuus.

Varsinkin varhaislapsuudessa vapaa leikki ilman ohjelmointia on arvokasta. Lisäksi omien lasten hoitaminen oli minusta luonnollista ja hauskaa.

Ainoa varsinainen ongelma oli rahapula, kun oli vain yhden ihmisen palkka eikä mitään kotihoitotukia, kuten nyt onneksi on. Olin lisäksi lasten pieninä ollessa opiskelija, ja opintoni kestivät kauan, yhteensä 11 vuotta, kun tein sitä vähitellen.

Kotiäitinä olo on työlästä, sillä esimerkiksi meidän viiden hengen taloudessa oli paljon töitä, ruanlaittoa ja siivoamista lasten hoitamisen lisäksi. Mielikuvitus joutuu korvaamaan rahan.Vaatteet voi ommella itse, leluja voi valmistaa kotona.

Lapset oppivat kotona luoviksi ja itsenäisiksi ajattelussaan. Ohjelmaa voi järjestää niin paljon kuin haluaa. Kirjastoista saa kirjoja, voi käydä museoissa, lastenteatterissa, sirkuksessa, mummolassa maalla sekä
taidenäyttelyissä kaupungissa, voi kuunnella lastenlauluja ja klassista musiikkia. Ulkona voi olla kahdesti päivässä. Korvatulehdus oli täysin tuntematon asia.

Eräs parhaita asioita oli se, että lapset saivat leikkiä rauhassa. Leikkejä ei tarvinnut purkaa koko ajan. Kerran tapahtui niin, että 3- ja 4-vuotias tekivät eräänä kesänä Suomenlinnassa värikkäistä villalangoista verkoston, joka risteili lastenhuoneessa. Poikamme sanoi aikuisena, että he muodostivat siten tietämättään erään kuvion, joka on matematiikassa keskeinen. Sitä leikkiä kesti pari viikkoa.

TV hankittiin vasta, kun lapset olivat 6-, 7- ja 11-vuotiaita. Kaikki olivat 3-vuotiaasta asti puolipäivätarhassa ja 4-5 -vuotiaasta asti vieraskielisessä koulussa. Halusimme lasten oppivan jotain, mitä emme osanneet itse heille opettaa - ranskan.

Välillä mieheni oli neljä vuotta koti-isä ja jatko-opiskelija ja minä elätin perhettä (Lapset pääsivät heti vapaaoppilaiksi, vaikka minulla oli silloin suurempi palkka kuin miehelläni!)

Meillä ei ole ollut koskaan Suomessa varaa autoon. Meillä ei ole omistusasuntoa eikä kesämökkiä. Ihminen voi tehdä itsenäisiä valintoja elämässään.

Kotiäitinä olo oli minulle itselleni hyvin onnellista aikaa. Mieheni pitää tärkeinä niitä vuosia, jolloin hän oli koti-isä. Lapset pitävät lapsuuttaan onnellisena. Tämä on yksi suositeltava tapa elää Suomessakin.

Olin kotiäiti ja vapaa toimittaja myös lasten ollessa murrosikäisiä, sillä halusin heidän säilyttävän äidinkielen ulkomailla asuessa. Siitä olikin kovasti hyötyä, kun palasimme Suomeen yhdeksän vuoden jälkeen.

Vanhemmat voivat antaa lapsilleen henkisen perinnön, joka on tärkeämpi
kuin aineellinen perintö.

Tärkeää on myös se, että lasten ja vanhempien välille syntyy läheinen ja lämmin suhde, joka kestää myöhemminkin. Ihminen tarvitsee omaistensa tukea koko ikänsä, jos ei rahallista niin henkistä.

Onnellista on, jos kullakin on oman perheen lisäksi muita läheisiä ystäviä.

PS. Edellisestä jäi eräs tärkeä asia: ääneenlukeminen. Sitä harjoitettiin ahkerasti. Eniten luki luki isä, joka keskittyi lapsiin työstä tultuaan. Siinä tuli kuultua vuosien varrella suuri osa maailmankirjallisuutta afrikkalaisista saduista Aleksis Kiveen ja Tolkieniin asti.

Samasta aiheesta aikaisemmin.

Talteen toinenkin kommentti.

Iines,

haaveilimme mieheni kanssa nuorina siitä, että kummankin meistä olisi ollut mahdollista hoitaa lapsiamme ja olla vain puolipäivätyössä. Miehetkin rakastavat lapsiaan.

Eiköhän ole nykyään mahdollista hoitaa lapsi kotona tämän ollessa pieni ja siirtyä sitten vähitellen työhön. Jos äidillä on sellainen ammatti, josta ei voi olla poissa kolmea vuotta, voisi isä hoitaa lapsen ne kaksi vuotta. Nythän monet miehet hoitavat lapsia esimerkiksi silloin, kun perhe asuu ulkomailla vaimon työn vuoksi.

Tarvitaan ennakkoluulottomuutta. Kolme vuotta on lyhyt aika aikuisen elämässä, mutta pitkä ja merkittävä ajanjakso lapsen elämässä.

Tämä keskustelu lasten hoitamisesta kotona tai päivähoidossa tuo jostakin syystä mieleen aikaisemman suomalaisen keskustelun imettämisestä. Siihen aikaan, kun lapseni olivat vauvoja, minullekin väitettiin neuvolassa, että on turhaa imettää vauvaa kauan ja suorastaan naurettavaa imettää vuoden vanhaa lasta. Onneksi en uskonut "asiantuntijoita", vaan kuuntelin vaistojani.

Lapset ovat onneksi niin joustavia ja sitkeitä, että heistä tulee ihan kunnon ihmisiä saivatpa he pulloruokaa tai rintaa ja hoitipa heitä äiti, isä, mummo tai naapurintäti tai päivähoitolan setä.

Rakkaus on tärkeintä. Kyllä lapsi ymmärtää, että aikuinen tekee sen, mitä niissä olosuhteissa voi. Tämähän on selvää, kun ajattelemme omia vanhempiamme. Tärkeintä ovat olleet hymy ja katse. Niitä muistelemme, olipa äiti ollut kotiäiti tai kodin ulkopuolella töissä käyvä äiti. Ne ovat tärkeämpiä kuin kalliit tavarat, soittotunnit tai ranskankieli.:)

sunnuntaina, marraskuuta 19, 2006

Lapsi ja vieraat kielet

Lapsi ja kielten oppiminen on kiinnostava aihe. Siitä voisi kirjoittaa kirjoja, on kirjoitettukin. Niitä kannattaa lukea.

Aihe on minulle läheinen, sillä olen ollut työssä Suomessa englanninkielisessä lastentarhassa, lapseni ovat aloittaneet koulunkäynnin Suomessa ranskaksi ja jatkaneet englanniksi Kanadassa. Kotona on puhuttu aina suomea, jollei läsnä ole ollut joku muunkielinen vieras. Olen myös opettanut englantia suomalaisille ja suomea vieraskielisille.

Havaintojeni ja lukemieni kirjojen mukaan lapsi oppii nopeasti useita kieliä yhtä aikaakin, jos hän on normaalilahjainen ja jos kieliä puhutaan hänelle johdonmukaisesti, kukin aikuinen omaa kieltään.

Lapsi voi oppia vieraan kielen leikkitovereilta ja opettajilta. Hän voi oppia sitä aika pitkälle TV:stäkin. Yleensä noin 11-12-vuotiaaksi voi aloittaa vieraan kielen "tyhjästä" ja oppia sen ilman vierasta aksenttia (mikäli sitä seikkaa arvostetaan).

Paljon vaikeampaa on oman äidinkielen säilyttäminen uudessa maassa. Siirtolaisen lapsen on parasta puhua aina vanhempiensa kanssa näiden omaa äidinkieltä. Se on perheen tunnekieli ja kehittää lapsen ajattelua ja tunne-elämää sekä pitää yllä yhteyden vanhempien ja esivanhempien kulttuuriin. Olen tavannut kolmannen polven amerikansuomalaisia, jotka ovat puhuneet suomea, vaikka eivät ole käyneet koskaan Suomessa.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa on ollut jo monia sukupolvia ihmisiä, jotka ovat oppineet englannin vasta koulussa opettajilta ja luokkatovereilta. Huonoin tapa on oppia vieras kieli vanhemmilta, jotka puhuvat sitä murteellisesti.

Torontossa 60% koululaisista puhui kotonaan jotain muuta kieltä kuin englantia. Usein siirtolaisten lapset pärjäsivät kuitenkin koulussa parhaiten.

(Kommentti Ikkunaiineksen blogissa.)

maanantaina, lokakuuta 24, 2005

Helsinki on ollut aina kansainvälinen kaupunki

Kustaa Vaasa perusti Helsingin 1500-luvulla kilpailijaksi Tallinnalle. Hän halusi, että siitä tulisi nopeasti kansainvälinen kaupunki, johon muuttaisi varakkaita kauppiaita Hollannista ja Englannista. Jonkin verran heitä muuttikin, mutta suurin osa tuon pikkukylää muistuttavan kaupungin asukkaista oli väkipakolla muista kaupungeista siirrettyä väestöä.

Helsingissä puhuttiin jo silloin suomen ja ruotsin lisäksi ainakin saksaa, viroa ja venäjää, ehkä muitakin kieliä. Huonosta alusta huolimatta Helsinki kasvoi varsinkin kun se siirrettiin nykyiselle paikalleen. Se on ollut todellisuudessa koko ajan kansainvälinen kaupunki.

Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksen esimies Kaius Niemi ilahdutti tänä aamuna kirjoituksellaan "Kaikuja menneisyydestä". (HS 24.10.2005 C/Näkökulma).

Näin kertoo Niemi 1900-luvun alun Helsingistä:

"Autonomian aikana Helsinki muuttui pikkukylästä erittäin kansainväliseksi kaupungiksi.

Aivan kuten Pietarissa, täälläkin kuuli puhuttavan monenlaisia kieliä. Oli baltteja, puolalaisia, saksalaisia...Venäjän sotaväen mukana Helsinkiin kulkeutui myös juutalaisia, tataareja ja romaneja. Ulkopuolelta tulleista kansallisuuksista venäläisväestö oli suurin ryhmä Helsingissä."

Niemi jatkaa: "Jälkeenpäin tarkasteltuna vielä 1980-luvulla täällä vallitsi hämmästyttävän sulkeutunut ilmapiiri.
Kansainvälistyminen jouduttiin aloittamaan alkeista--."

Sanoisin, että vielä 1990-luvulla oli samanlaista. Olen kuvannut nuortenkirjoissani 1900-luvun alkua ja tuntuu, että vasta nyt, 2000-luvulla, alan saada sijaa ajatuksilleni ja näkökulmalleni.

Vielä Kaius Niemi:
"Kansainvälistyminen on pitkä ja monimutkainen prosessi. Kehitys ei aina ole kitkatonta. Siksi kannattaa välillä vilkaista taakseen ja miettiä Helsingin menneisyyttä monikulttuurisena pääkaupunkina."