Näytetään tekstit, joissa on tunniste virka-asunnot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virka-asunnot. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, helmikuuta 11, 2012

Suomenlinna: Kylmä vesi ja puulämmitys




Nooakin arkin ovi Suomenlinnassa. Kuva: Anna Amnell

Kommentti blogiin, joka on lopetetti, jossa puhutaan asunnoista ilman mukavuuksia.
Ihminen on sopeutuvainen. Asuimme pari kolme vuotta Suomenlinnassa peruskorjaamattomassa Nooakin arkissa, 1700-luvulla rakennetussa kerrostalossa.

Meillä oli uunilämmitys, keittiössä ja WC:ssä ei tosin ollut mitään lämmitystä. Taloomme tuli kylmä vesi, ja hankimme kaasulla toimivan vedenlämmittimen, jolla sai hetkessä kuumaa vettä keittiöön ja sieltä letkulla vessaan.

Meillä oli kolme pientä lasta, ja pesimme heidät joka ilta "vannassa" (vauvanpesuamme) tilavassa WC:ssä, jossa oli onneksi lattiakaivo. Sauna oli Merisotakoulun saarella. Talvipakkasilla työnsimme lapset vanhanaikaisessa lastenreessä saunaan ja takaisin. Sillalla kävi aikamoinen viima.

Lapset kävivät lastentarhaa ja koulua kaupungin puolella Eirassa ranskalaisessa koulussa, jonne kävelimme jään yli jäätietä myöten.
Lapset muistelevat Suomenlinnan asuntoa hienona asuntona. Olihan siellä kaunis valkoinen kaakeliuuni, melkein samanlainen kuin Louhisaaren kartanolinnassa, syvennys ruokien lämpiminä säilyttämistä varten puuttui.

Nooakin arkin restaurointi (asuntomme oli toisen kerroksen päädyssä. Kuvassa näkyvät ison lastenhuoneen kolme oikeaa ikkunaa ja keittiön ikkuna. Toisella puolen oli meidän pienempi olohuone. Sillä puolella olivat valeikkunat yhdellä seinällä. Linkissä olevassa tekstissä on virhe.)

2.


Siitä jäi hyvät muistot, sillä luonnon kauneus ja mielenkintoinen ympäristö voittivat asunnon epäkäytännöllisyyden. Se on nuoremmille lapsillemme ensimmäinen koti,jonka he muistavat ja aika joka on heille ruusuinen. Mutta kyllähän elämämme oli todella vaatimatonta.

Mutta koska asunto oli halpa, saatoin olla kotiäiti ja järjestää lapsille vapaan ja onnellisen lapsuuden, jossa on sekä luonnonkauneutta että uusien asioiden oppimista. Vanhimmalle lapselle se oli satujen ja seikkailun saari, jota hän tutki ystävänsä kanssa. Se oli ehkä onnellisinta aikaa perheessämme.


maanantaina, syyskuuta 07, 2009

Korkeavuorenkatu 10 Helsinki




 Asuimme ylimmässä kerroksessa, kuin ullakolla. Tästä kuudennen kerroksen näköalapaikasta otin suurimman osan Helsinki-valokuvista saatuani digikameran. Kerran vaelsi ikkunan ohi joukko pieniä pilviä, toisen kerran hyvin erikoinen leija. Ilotulituksetkin nähtiin ikkunoistamme.

Asuimme kaksikymmentä vuotta mieheni virka-asunnossa Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla Sillin korttelissa. Ensimmäiset kymmenen vuotta tämä kotimme oli vanhan ajan suuri virka-asunto, melkein 300 neliötä. Käytäviäkin oli 60 neliötä. Eksyimme alkuaikoina, kun harhailimme tyhjissä huoneissa. Mieheni kollega varoitti: Menette vararikkoon pelkästään verhojen ostossa. Hän ei tuntenut meitä, sillä ostimme verhot ja suurimman osan huonekaluista kirpputoreilta.

Verotus virka-asunnoissa on ollut jo jonkin aikaa pääjohtajien tulojen mukaan laskettuna, joten verotus piti meidät köyhinä, otettiinhan virka-asunnon arvoa vastaava vero mieheni rahapalkasta, joka ei ollut pääjohtajien palkan suuruusluokkaa. Päätimme sittenkin muuttaa tähän asuntoon, sillä olimme juuri palanneet Kanadasta. Mieheni ja minun tuloilla olisimme voineet ostaa Helsingistä vain yksiön. Meillä ei ollut - eikä ole edelleenkään - omistusasuntoa ja perheessämme oli kolme opiskelijaa ja pian myös näiden puolisot asumassa. Tilapäisesti asunnossa ovat asuneet myös muutamat lähisukulaiset, tietenkin ilmaiseksi, sillä eihän virka-asunnossa voi pitää vuokralaisia.

Tässä virka-asunnossa asui aikoinaan muiden muassa 1930-luvulla tunnettu henkilö Paavo Virkkunen, oman työnsä lisäksi mm opetusministeri ja eduskunnan puhemies. Se oli varmaankin suurten juhlien aikaa. Se oli myös sitä aikaa, jolloin virkamiesperheissä oli sali salin perään, isällä edustava työhuone, lapset sullottuina tyttöjen ja poikien huoneisiin kerrossänkyihin, nuoret herrat eli opiskelijapojat- myös sukulaispojat - nukkumassa saleissa sermien takana, keittäjä pienessä palvelijanhuoneessa ja sisäkkö keittiön nurkassa koottavassa vuoteessa.

Vaikka talo on rakennettu 1930-luvulla, sen alkuperäisten asuntojen pohjapiirros muistutti 1700-luvun pappiloiden ja kartanoiden pohjapiirrosta. Puuttuivat vain keittiönveranta ja vierasveranta, joiden tilalla olivat keittiönporras ja paraatiporras hisseineen. Keittiön portaasta pääsi alas kellariin ja ylös vintille, samoin näköalaparvekkeelle, josta olen ottanut muiden muassa kuvasarjan ensilumesta Helsingin katoilla.


Koti Korkeavuorenkadulla 1989-2009

Lapsemme ja heidän puolisonsa opiskelivat ja tekivät töitä tuossa asunnossamme, poika valmisti "Pariisin vuodenajat" taidenäyttelyn Ranskan kulttuurikeskukseen, kuvanveistäjäminiä näyttelyn veistoksistaan.Tässä asunnossa pidettiin tyttäremme häät, ja miniämme sukulaiset olivat vierailulla useana vuonna.

Kirjoitin 1900-luvun alun taloja, Helsingin kattoja ja vaihtelevia pilvimuodostelmia ja iltaruskoja ihaillen kuusi historiallista nuortenkirjaa sekä yhden romaanin, jota ei ole vielä julkaistu. Paljon muutakin tekstiä on syntynyt, julkaisematonta ja julkaistua, myös lehtijuttuja.

Oikeastaan kirjoitin romaanin "maanpaossa" Kalliossa, jonne kaikki talon asukkaat siirrettiin vuosituhannen vaihteessa pitkällisen putkiremontin ja peruskorjauksen ajaksi (kaksi muuttoa samana vuonna). Asuntomme pieneni sadalla neliöllä, olohuoneesta tehtiin kaksi huonetta, meille makuuhuone ja työhuone miehelleni.


Meille jäi asunto, joka oli keinotekoisesti katkaistu isosta vanhanaikaisesta asunnosta, joka oli toiminut hyvin - käytäviä lukuunottamatta. Nyt meillä oli makuuhuoneissa kolmet pariovet ja työhuoneessa kaksi pariovea. Toisella tavalla jaettuna asunnosta olisi tullut varmaankin toimivampi. Entisen salin ulkonurkka on niin kylmä, että siinä oli voinut pitää aikaisemmin vain kirjahyllyjä. Pyysimme nyt vaatekaapit siirrettäviksi sille seinälle, ja vaatteet ja liinavaatteet olivat viileitä, kuin aitanorrelta otettuja.

Parasta tässä asunnossa ovat olleet loistavan kulttuurinäköalan lisäksi korkeat huoneet ja - mukavat naapurit. Se oli ystävällisten ihmisten talo, jossa tervehdittiin naapureita hymyillen, juteltiin kun ehdittiin.

Eniten taidan kuitenkin ikävöidä erästä parsakaalin muotoista vanhaa lehmusta, jota olen kuvannut usein.

Kuten jokainen muuttamisen kokenut tietää, muuttaminen on kallis ja sekä henkisesti että fyysisesti raskas juttu. Työ ja touhu jatkuu. Kirjoitan tätä töölöläisessä erkkerissä muuttolaatikoiden keskellä. Kaksi orkideaa on kukassa, kolmas juuri alkamassa kukinnan.