lauantaina, joulukuuta 31, 2005

Vuosi 2005 on ollut "bloggaajien vuosi". 2005 has been called "the year of the bloggers" in Finland.

joulukukka 2005

Kuva: Beesi
Philip Teir kertoo blogissaan [Mitt liv som blog] että TV4:n toimittaja Jan Gradvall nimitti perjantain aamuohjelmassa vuotta 2005 bloggaajien vuodeksi.

Kuihtuuko bloggaaminen tämän jälkeen vai kasvaako se? Siihen aikaan kun tein lehtijuttuja vapaana toimittajana Torontosta käsin, soitin Suomeen mielestäni hyvistä ideoista. Monesti joku päätoimittaja sanoi: Voi, kun siitä aiheesta/henkilöstä puhuttiin jo viime vuonna/viime kuussa/viime viikolla. Ei siitä/hänestä puhuta enää. Miten käy bloggaamisen? Tuleeko siitäkin kulunut siitä-on-jo-puhuttu -aihe?

Ja meidän bloggaajien kannalta tärkeä kysymys: Millä tavalla me jaksamme jatkaa bloggaamista alkuinnostuksen jälkeen? Miten säilyy bloggaamisen ilo?

perjantaina, joulukuuta 30, 2005

Onnea vuodelle 2006!



Photo: Anna Amnell
Ikkunalaudalla loikoo Nestor Burma, joka on saanut nimensä ranskalaisen salapoliisisarjan sankarin mukaan jo pentuna, ennen kuin ihmis-Maman ja Papa tiesivät, että Nestor vaikuttaa burmankissalta - eläinlääkärin mukaan.

Nestorilla on romanttisen kirjava tausta. Emo, joka näyttää täysin persialaiselta, on ostettu Barcelonan torilta ja tuotu Suomeen erääseen uusmaalaiseen kaupunkiin. Isä on tuntematon "siniverinen". Nestorin sisarukset ovat pitkäkarvaisia ja persialaisen näköisiä. Nestorilla on keltaiset silmät, joten minusta sen näköistä voitaisiin sanoa "kartusiiniksi". Nestor on hyvin kiintynyt ihmisiin.

Olemme varanneet tuuhean rönsyliljan Nestorin nakerrettavaksi. Se pitää myös joidenkin kukkivien kukkien syömisestä, mutta orkideoista se ei onneksi välitä. Kuvassa Nestorin vieressä oleva hyasintti-kielo-kori on pitänyt viedä jo Nestorin tavoittamattomiin. Joulutähtiähän kissaperheessä ei saa olla, sillä se on myrkyllinen.

Nestor Burma cool French comics

puuesineitä 2

wood-puu





torstaina, joulukuuta 29, 2005

maanantaina, joulukuuta 26, 2005

sunnuntaina, joulukuuta 25, 2005

"Taas kaikki kauniit muistot..." Thank you, Father Christmas for this digital camera

vihreäasuinen joulupukki

1.kuva/My first digital photo: Anna Amnell
Ensimmäinen valokuvani digikameralla

Ei tullutkaan bloggauslomaa, sillä joulupukki toi digikameran. Sitä täytyy opetella heti käyttämään. Aito vihreä joulupukkimme on kotoisin Hietalahden kirpputorilta ja asustaa joulunaikaan kunniapaikalla kodissamme.

"Taas kaikki kauniit muistot" ja muutkin joululaulut tulevat meille mieliin. Anni Heino Australiasta kertoo lisää joululauluista.
Jukka Kemppinen muistelee erästä merkittävää henkilöä, nimittäin Juhani Rekolaa, jonka Tukholmassa kirjoitettuja kulttuurikolumneja minäkin luin vuosikaudet Kotimaa-lehdestä.

Narnian kaapista kurkistaa tämän joulun suosikkifilmitähti Georgie Henley eli Lucy ja toivottaa puolestani virkistävää jouluista viikonloppua kaikille lukijoille ja bloggaajille.

torstaina, joulukuuta 22, 2005

Kuuntele Huron-intiaanien joululaulua. Listen to the Huron Carol



Photo: Seija Pajunen
The angel: Dover

Australiassa asuva Anni Heino kertoo blogissaan joululauluista, joista pitää ja toivoo muidenkin kertovan samasta aiheesta. Annin vieraileva kirjoittaja Andy kertoo laulusta "Bleak Midwinter", jonka sanat ovat Christina Rossettin ja kertovat lumesta ja kylmyydestä. Jatkan ketjua siitä kohdasta kertomalla lumisesta maisemasta Pohjois-Amerikassa.

There are many references to the natural world in this song and the atmosphere is unusual to a Christmas carol. The stable is placed in a winter landscape in North America. This song was created in 1643 by Jean de Brébeuf, who lived for 23 years among Huron Indians and learned their language.

" 'Twas in the moon of wintertime,
When all the birds had fled,
That mighty Gitchi Manitou
sent angel-choirs instead;
Before their light the stars grew dim,
And wondering hunters heard the hymn:

Jesus your king is born,
Jesus is born,
In excelsis gloria.

Within a lodge of broken bark
The tender babe was found;
A ragged robe of rabbit skin
Enwrapped his beauty round:
But as the hunter braves drew nigh,
The angel-song rang loud and high:

Jesus your king was born, ... "

(English words by Jesse Edgar Middleton,
melody traditional French tune, 'Une jeune Pucelle') (nuotit säveleen)
NOW LISTEN! KUUNTELE!

Tämän laulun kirjoittaja Jean de Brebeuf (1593-1649) oli oppinut ranskalainen jesuiittapappi, joka eli huron-intiaanien parissa 23 vuotta, opetteli heidän kielensä ja kirjoitti heille huron-kielisen katekismuksen ja kieliopin.

Jean de Brebeuf oli nähnyt usein painajaisunta kuolemasta polttoroviolla. Hänen painajaisensa toteutui, kun huronien viholliset, uuden maailman roomalaisiksi sanotut irokeesit hyökkäsivät siihen pieneen huronintiaanien kylään, jossa de Brebeuf asui. Joukko huroneja pääsi pakenemaan Quebecin kaupunkiin, jossa he lauloivat Jean de Brebeufin laulun ensi kerran jouluna. Intiaanien joululaulun kirjoittaja on Kanadan kansallispyhimys.

Joulurauhaa kaikille lukijoille

keskiviikkona, joulukuuta 21, 2005

Köyhin joulu voi olla satumaisin joulu



Picture: Our tree top angel wishes you a joyful Christmas!

Olimme viettämässä ensimmäistä joulua oman perheen kesken. Mieheni oli juuri valmistunut ja olimme muuttaneet opiskelija-asuntolasta tilapäiseen asuntoon odotellessamme virka-asuntoa. Kotimme oli pieni yksiö Punavuoressa ruumisarkkuvaraston yläpuolella. Mieheni oli työssä jouluna, joten emme voineet matkustaa kotikaupunkiin vanhempiemme luo joulua viettämään.

Kun menimme opiskeluaikana lomiksi Iisalmeen, meidän molempien kodissa oli pidot odottamassa. Meidän laihuuttamme kauhisteltiin. Mieheni joutui juomaan kotonaan joka päivä kermaa, ettei tulisi keuhkotauti. – Onko teillä edes lapselle ruokaa? äitini kysyi. – Nami suklaapuuroa! kehui pieni poikamme. Se oli totta. Lomaa ennen rahat olivat aina niin lopussa, että oli jäljellä vain mannaryynejä, joista laitettiin puuroa. Siihen sekoitettiin lapselle kaakaojauhoa ja sokeria, ja tämä olikin hänen lempiruokansa, jota hän olisi halunnut saada useamminkin.

Iisalmessa olisimme syöneet jouluaattona tavalliseen tapaan kaksi jouluateriaa, toisen mieheni kotona ruokasalissa pianomusiikin jälkeen ja toisen minun kotonani soikean keittiönpöydän ääressä. Vanhempi poika muistaa vieläkin, että äitini ruokakomero oli herkkusuun taivas. Nykyajan ihmiset näkevät sellaisia ruokakomeroita vain museoissa. Se on pieni huone, jossa on ikkuna ja molemmin puolin kattoon asti leveät tukevat hyllyt. Poikani muistelee, että hän seisoi pienenä lapsena ruokakomerossa ja nautti kaikkien ihmeellisten ruokien huumaavista tuoksuista. Tekivätkö nuo hetket hänestä gourmet-kokin vai onko se geeneissä? Aikuisena hän on valmistanut meille samanlaisia hätkähdyttäviä juhla-aterioita kuin isoäitinsäkin.

Mutta nyt olimme omillamme. Rahaa oli vähän. Siitä huolimatta meillä oli jouluvieras, lapsuudenystäväni, taideopiskelija, joka oli myös jäänyt jouluksi Helsinkiin, sillä hän oli jouluapulaisena kirjakaupassa. Hänkin oli saanut kotoaan joulupaketin, jossa oli ruokaa. Syötävää meillä oli runsaasti, samoin lahjoja, mutta joulukoristeet olivat kekseliäisyyden varassa. Teimme ne yhdessä.

Pomanderipallossa ovat
kaikkien joulujemme tuoksut

Taideopiskelija leikkasi pahvista siroja lintuja, joille hän laskosti värikkäät siivet lehtien mainoskuvista. Olin ostanut yhden paketin askarteluolkea ja tein niistä joulutähtiä. Mieheni sai hyvän idean. Hän asetteli olkia säteittäisesti pahvinpalan päälle, kiinnitti ne liimalla ja liimasi päälle toisen pahvinpalan. Päällimmäiseksi hän liimasi kummallekin puolelle kiiltokuvaenkelin, toiselle puolelle tummatukkaisen, toiselle puolelle vaaleatukkaisen. Me toivoimme nimittäin saavamme lisää lapsia. Tämä alkuperäinen joulukuusenlatvatähti on nyt tyttärellämme, joka syntyi vähän yli vuosi myöhemmin. Hän tuo meille usein joulukoristeita tuliaisiksi matkoiltaan.

Meillä oli varaa vain pieneen joulukuuseen. Mieheni kävi ostamassa sen Laivurinkadun päästä merenrantapuistikosta. Asetimme sen suureen vedellä täytettyyn pulloon, jotta kissamme Shita, hyljätty siamilainen, ei ylettyisi siihen. Kuusenkynttilöitä ei ollut. Laitoimme pullon taakse punaisen kynttilän, joka sai kotimme hohtamaan salaperäistä valoa. Pieni poikamme ja Shita tuijottivat sitä lumoutuneina.

- Joulu on tärkeä aika- ja perhehistorian kannalta, sanoo nuorempi poikani. – On parasta, että joulu toistuu aina melkein samanlaisena. Hän on tehnyt erään rakkaimmista joulukoristeistamme, pomanderipallon, sitruunan johon hän paineli matemaattisen täsmällisiin riveihin neilikoita. Hän oli sinä jouluna pieni poika, joka halusi, että meilläkin olisi jouluvalot.

Ripustan tuon punaisilla silkkinauhoilla sidotun pomanderipallon joka joulu ikkunaan. Pomanderipallo tuoksuu yhä kaikille niille mausteille, joissa sitä kieritettiin sen kuivuessa koristeeksi. Mutta minusta tuntuu siltä, että siinä tuoksussa ovat mukana kaikki meidän joulumme, kaikkein säteilevimpänä muisto ensimmäisestä joulusta omassa kodissa.

Kun meillekin hankittiin jouluvalot (Joulumuisto Kanadan ajoilta)

tiistaina, joulukuuta 20, 2005

Joulukoristeet säilyttävät muistoja



Photo: Anna Amnell
Täysin koristettu joulukuusi makasi joulun jälkeen Torontossa kadun varrella jätesäkkien päällä odottamassa kaatopaikalle menoa. Tuijotin sitä hämmentyneenä. Se oli minusta kuin heitteille jätetty omainen.

Olin tottunut ajattelemaan, että joulukoristeet säilytetään vuodesta toiseen, jopa sukupolvelta toiselle. Vai olinko minä vain siirtolaisena tavallista kiintyneempi perinteisiin? Nyt olen asunut jo kauan Suomessa ja olen yhä yhtä kiintynyt vanhoihin joulukoristeisiin ja vanhoihin joulutapohin. 25 vuotta vanha tonttukynttilä pääsee aina paikalleen nurkkakaapin päälle.

Ripustamme aina olohuoneen ovenkamanaan tai joulukuuseen kaksi joulukelloa. Toinen on minun lapsuudenkodistani, yhteen liimatuista paperisuikaleista muodostettu kello, ensimmäisiä sodanjälkeisiä joulukoristeita. Olen korjannut sitä samanvärisellä kynsilakalla. Toinen kello on mieheni kotoa. Sekin on paperista ja päällystetty hopeapaperilla. Nuo kellot ovat samankokoisia kuin ne kellot, joilla soittaen ja joululauluja laulaen kuljin AFS-vaihto-oppilaana amerikkalaisen perheeni kanssa talosta taloon toivottamassa ystäville ja naapureille hyvää joulua.



Kuvassa Kanadassa hankittu matka-arkku

Monet joulukoristeistamme ovat mieheni veljen tekemiä: puinen lyhty, vanhan ajan pulpetti, jossa yksi tontuista istuu ja poron vetämä reki, jossa joulupukki istuu syli täynnä miniatyyrilahjapaketteja, jotka tyttäremme valmisti pienenä lapsena. Mieheni äidin neuloma joulutonttu, nuoremman poikamme ikätoveri, istuu takan vieressä halkokorin päällä. Seimiaiheisen julisteen toi ystäväni Venäjältä, kun joulu oli siellä jälleen sallittu.

Joululahjat laitetaan valkoiseen rekeen, jossa työnsimme Suomenlinnassa asuessamme lapsia lumituiskun läpi saunaan toiselle saarelle. Kanadan joulun 40 asteen pakkasista muistuttavat lasiset jääpuikot, jotka ripustetaan kuuseen.

Joulukoristeita on kertynyt vuosien varrella paljon. Niillä kaikilla on tarina kerrottavanaan. Vanhat joulukoristeet kertovat tarinoita.

maanantaina, joulukuuta 19, 2005

Ketjugalleriaan: Mitä on edessäsi?



Kuva: Seija Pajunen
Orkideat pitävät minulle seuraa, kun kirjoitan. Kuten ihmisilläkin, niillä on kausia, jolloin elämä tuntuu pysähtyneen ja kaikki näyttää rumalta ja arkiselta. Mutta sitten taas nousee uusi verso ja kukat puhkeavat. Orkideat opettavat kärsivällisyyttä ja optimismia.


lauantaina, joulukuuta 17, 2005

Misteli tai Kissing Ball




Kuva: Anna Amnell. Lisätty 30.11.2007

Tämän päivän Helsingin Sanomat (B6, 17.12.2005) kertoo mistelistä.

Sitähän kasvaa Englannissa loiskasvina puiden oksilla. Se on käymässä harvinaiseksi varoittaa Wildlife Trust. Siksi mistelinoksan käyttö täytyisi lopettaa joulutraditioista, kertoo uutinen.

Pohjois-Amerikassahan misteliä ei kasva luonnostaan. Siksi siellä on käytetty alusta asti mistelin asemasta havunoksista tehtyä palloa tai pelkkää havunoksaa, johon on kiinnitetty punainen rusetti tai jokin muu koriste. Mikä hyvänsä oksa käy "mistelinoksaksi" tai kissing- ball -koristeen materiaaliksi.

Havunoksista tehtyjä "suutelupalloja" näkyy olevan myytävänä Suomessakin, ainakin Helsingissä olen niitä nähnyt. Sellaisenhan voi tehdä oman joulukuusensa oksista tai taittamalla jostain huonekasvista muutaman oksan.

Ennen aikaan jotkut uskonnolliset piirit vastustivat mistelin käyttöä sanoen sen liittyvän pakanuuteen. Mutta siihenhän on koko elämä liittynyt ennen kristinuskon tuloa...

P.S. Misteliä viedään Englannista eri puolille maailmaa. Pahanhajuiselle säilytysaineelle tuoksuvaa misteliä myytiin aikoinaan pienissä hiukan tulitikkulaatikkoa suuremmissa rasioissa Kanadassakin. Meilläkin on ollut tällainen "ikimistelinoksa" jo kauan. Sitä säilytetään muiden joulukoristeiden joukossa omassa laatikossaan. Se otetaan esille ja ripustetaan jouluna ulko-oven yläpuolelle.

perjantaina, joulukuuta 16, 2005

Joulu monikulttuurisessa maassa. Xmas stamps from Canada



Joka joulu minua hävettää, kun lähetän joulukortteja Kanadaan ja muualle ulkomaille. Saan sieltä kortteja ja kirjeitä, joissa on kauniita jouluaiheisia postimerkkejä. Suomessa on vain tonttumerkkejä. Mitään varsinaisia joulumerkkejä eli uskonnollisesta juhlasta kertovia merkkejä ei yleensä ole.

Yleensä varaamme jo kesällä joitakin merkkejä, joissa on kirkkojen ja keskiaikaisten patsaiden kuvia tai kuvia talvisesta luonnosta. Joulun aikaan niitä ei ole useinkaan enää saatavissa. Periaatteesta emme osta tonttumerkkejä, vaikka pidämme joulutontuista, käytämme niitä joulukoristeina kodissamme ja otamme jouluna esille kaikki kauniit tonttukirjat. Saatamme käyttää tonttumerkkejä tms kirjeensulkijoina.

Uskonnollisaiheisten joulumerkkien ja yleensä joulun vieton laimentamista ja jopa poistamista mainostetaan Suomessa sillä, että täällä on niin paljon ihmisiä, jotka eivät vietä joulua. Todellisuudessa suurin osa suomalaisista on kristittyjä ja viettää joulua.

Asuin yhdeksän vuotta Kanadassa, kaksi vuotta ontariolaisessa pikkukaupungissa ja seitsemän vuotta Torontossa. Kanadan perustuslakiin on kirjoitettu monikulttuurisuus. Jokainen voi viettää siellä rauhassa omaan kulttuuriinsa ja uskontoonsa liittyviä juhlia, myös enemmistö eli kristityt.

Lastemme ollessa ala-asteella heidän koulussaan pienessä kanadalaisessa kaupungissa vietettiin joulujuhlaa, jossa oli joulukuvaelma "Sininen jouluenkeli". Joulun kuten pääsiäisenkin aikaan eri kirkkokuntien papit kävivät vierailulla koulussa. Joulun aikaan on sanomalehdissä ja aikakausilehdissä paljon kauniita ja kiinnostavia artikkeleita joulusta. Jouluaatto on siellä arkipäivä, ja aattoiltana käydään usein vierailulla ystävien luona. Joulupäivä on uskonnollinen juhlapäivä.

Samalla tavalla hindut, muslimit ja juutalaiset viettivät omia juhliaan. Lähetimme perhelääkärillemme ja naapureillemme Hanukka-kortin [ Hanukkah osuu melkein samaan aikaan kuin joulu], muille Season's Greetings-kortin.


Uudenkaupungin museon joulupostimerkkinäyttely

joulumerkit Wikipedia

Joulumerkkejä maailmalta

Onnellista joulua ja virkistävää juhla-aikaa kaikille lukijoille! Joulukorttina lähetän teille kuvan, jonka olen ottanut jouluseimestä, joka oli Torontossa kadun varrella katoksen alla. Maria ja Joosef olivat luonnollisen kokoisia. Seimi oli valaistu.

5662 latvaenkeliä

christmas angel
You are the Christmas Angel.


What Christmas Ornament are you?
brought to you by Quizilla



15% vastaajista eli 5662 bloggaajaa pääsi katselemaan joulua kuusen latvasta. Angloamerikkalainen tapaa laittaa enkeli kuusen latvaan on hauska. Lapset pitävät siitä. Meistä aikuisista taitaa tähti tuntua tunnelmallisemmalta. Tämä jouluquiz löytyi Hillityn kukon blogista.

Samassa testissä on tuloksena myös tämä kirkasmarjainen holly eli eli piikkipaatsama, jonka näin Jura Jukolan blogissa. [Molemmat blogit suljetut]






Muistathan Ruun aloittaman jouluketjun?



torstaina, joulukuuta 15, 2005

Joulukaktus on ahkerana joulun alla




On ollut aikoja, jolloin olen alkanut joululahjojen ostamisen kesällä ja kodin koristelun joulua varten jo muutamaa viikkoa ennen joulua. Olen valmistanut joskus itse kaikki lahjat, neulonut tyttären Barbielle tai isommallekin nukelle laatikollisen vaatteita, tehnyt pehmoleluja ja nukkeja, leiponut joulukakkuja, valmistanut omenachutney'a monta purkillista. Nyt on vasta oviseppele paikallaan. Eräs syy tähän on se, että vietämme jälleen vasta loppiaisena varsinaista joulua, kun osa 'familiasta' on ulkomailla jouluna.

Ainoa ahkera joulunvalmistelija on joulukaktus, joka työntää esiin joka päivä entistä suurempia nuppuja. Tämä taitaa olla kolmas joulukaktukseni. Ensimmäinen, kuvassa oleva, meillä oli Torontossa. Se riippui koko kesän omenapuun oksasta ja tuotiin sisälle vasta myöhään syksyllä. Se ehti kasvaa suureksi ja annettiin lähtiessä ystäville. Toinen joulukaktus ehtii kasvaa mahtavaksi, kesti kaksi muuttoa vuodessa (erikoiskuljetuksessa ystävien pakettiautossa) mutta kuoli sitten hoidonpuutteeseen eräänä kiireisenä kesänä.

Tämä kolmas joulukaktus on niin suuri ja lehdet niin pitkiä, että se täytyy nostaa kumolleen laitetun tukevan ruukun päälle, jotta nuput ja kukat saavat olla vapaina. Kukka on ollut koko kesän porraskäytävässä etelänpuoleisella ikkunalaudalla ja tuotiin sisälle vasta kun ensimmäiset nuput puhkesivat. Orkideoiden vieressä kasvulamppujen alla se tulee täyteen nuppuja, joista puhhkeaa hehkuvanpunaisia kukkia.

tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Bloggaamis-burnout, addiktio vaiko kultainen keskitie eli kohtuus?

Ei tarvitse olla kuin viikon ajan poissa suomalaisesta blogimaailmasta, niin huomaa jääneensä jälkeen. Kärsimättömät lukijat ovat pudottaneet tilauslistoiltaan, suosittuihin keskustelublogeihin on kertynyt niin paljon kommentteja, että niitä ei varmaankaan ehdi lukemaan.

Bloggaaminen vaatii paljon aikaa. Se ei kuitenkaan muutu välttämättä addiktiiviseksi. Ainakaan minä en ole kokenut "vierotusoireita".

Jotkut ovat pitäneet blogia jo parikin vuotta. Kuinkahan usein he kirjoittavat? Lukevatko he muidenkin blogeja? Onko blogiyhteisö heidän varsinainen ystäväpiirinsä vai onko heillä muitakin ystäviä?

Luin viime kesänä bloggaamisesta lähinnä amerikkalaisista blogeista ja nettijulkaisuista. Siellä sanottiin, että useimmat kirjoittavat kerran viikossa. Onko suomalaisessa blogiyhteisössä ketään, joka kirjoittaisi niin harvoin? Eikö vaarana ole burnout, kun kirjoitetaan kovin usein?

maanantaina, joulukuuta 05, 2005

Kun meillekin hankittiin jouluvalot

jouluvalot3-1


Oli ensimmäinen joulu Kanadassa. Asuimme pienessä Copper Cliffin kaupungissa 400 kilometrin päässä Torontosta pohjoiseen. Kesä oli ollut hyvin lämmin, tuulikin oli kuuma ja kolibrit lentelivät puutarhassa. Syksy jatkui pitkään lämpimänä. Ruska oli värikkäämpi kuin Suomessa. Siihen ei oikein tottunut.

Kissan turkki tuli hyvin tuuheaksi. Miten se osasi aavistaa, mitä oli tulossa: korkeita lumikinoksia ja yli 40 asteen pakkasia?

Jo kauan ennen joulua ilmestyivät jouluvalot talojen eteen. Ne vaikuttivat räikeältä kitschiltä, sillä lamput olivat kaikenvärisiä, ja niitä oli laitettu sikin sokin. Jollakin oli talon edessä mahtava valoasetelma, jossa joulupukki ajoi reellä. Me päätimme, että emme ikinä hanki tuollaisia räikeitä valoja.

Eräänä päivä nuorin lapsista tuli koulusta synkkänä:
- Miksi meillä ei ole jouluvaloja? Kaikilla muilla on kotinsa edessä jouluvalot. Olisi iloisempaa tulla kotiin, jos meidänkin talon edessä olisi valot.

Mehän läksimme heti ostamaan jouluvalot. Menimme kolmestaan, mieheni joka ajoi autoa, nuorikki ja minä. Huomasimme, että oli mahdollista ostaa kaikki lamput samaa väriä, joten syntyi kompromissi. Poikamme raahasi jouluvalokassin innokkaasti kotiin.

Ulkorappusten vieressä kasvoi pieni kuusi. Kiinnitimme valot siihen. Lumikinokset nousivat korkeiksi, emme luoneet lunta kadun puoleiselta tieltä ollenkaan. Kovalla pakkasella kultasilmäinen paksuturkkinen Topi oli ainoa, joka uskaltautui ulos. Jouluaamuna oli mittarissa yli 40 astetta pakkasta, niin kylmää, että useat ihmiset eivät saaneet autoaan liikkeelle eivätkä päässeet joulukirkkoon.

Meidän kaupungissamme olivat aurausautot ajaneet kadut puhtaiksi. Tunsi itsensä aivan kuin lapseksi, kun käveli lumisilla kaduilla korkeiden kinosten keskellä. Jouluvalot toivat kodikkuutta niin kuin poikamme oli sanonut.

Valoisaa mieltä!

perjantaina, joulukuuta 02, 2005

JOULUKUU DECEMBER

“The city had withdrawn into itself
And left at last the country to the country;
When between whirls of snow not come to lie
And whirls of foliage not yet laid, there drove
a stranger to our yard, who looked the city,
- - -
He proved to be the city come again
To look for something it had left behind
And could not do without and keep its Christmas.
He asked if I would sell my Christmas trees;
- - -
Too bad I couldn't lay one in a letter.
I can't help wishing I could send you one,
In wishing you herewith a Merry Christmas.”

Robert Frost: Christmas Trees. A Christmas Circular Letter.
– The Poems of Robert Frost. Random House 1946[1930] .

Suomalaiset jouluperinteet /joulukuusen historiaa
Joulukuusi: Bravenet.com

Lisäys: Flunssa & bloggauslomaa muutama päivä. Voikaa hyvin!