perjantaina, marraskuuta 30, 2007

Kiinnostava elokuvasyksy

Filmausryhmä

Onko tästäkin tulossa joku elokuva vai tuleeko siitä vain mainos?

Pitkästä aikaa on paljon elokuvia, jotka haluaisi nähdä. On suorastaan ruuhkaa. Pitäisi katsoa "Jane Austenin jalanjäljillä" ennen kuin se menee pois ohjelmistosta. On tullut moderni animaatioelokuva "Beowulf". Voiko se olla totta? Suomalaiset "Raja 1918" ja "Tali Ihantala 1944".
Näin kiinnostavaa elokuvakautta ei ole ollut aikoihin. Elisabet I on tullut jo katsottua kahteen kertaan. Eräs hyvä elokuva jäi katsomatta viime kaudelta nimittäin W. Somerset Maughamin romaaniin perustuva "Kirjava huntu". Onneksi sen sai DVD:nä. Se onkin tämän illan ohjelmassa.

P.S. Valokuvat otettu tänään. Näemme usein filmausryhmiä täällä keskustassa. On kiinnostavaa arvailla, mitä on tekeillä.

torstaina, marraskuuta 29, 2007

Vaniljan värinen taivas

 
Posted by Picasa

Joulukadulla


joulukadulla, originally uploaded by amnellanna.

Helsinki aamulla kello 9


Helsinki aamulla, originally uploaded by amnellanna.

tiistaina, marraskuuta 27, 2007

Lunta tuli!


Korkeavuorenkatu in November, originally uploaded by amnellanna.

Tänään on taas satanut jonkin verran lunta Helsingissä, ja maailma näytti heti kauniimmalta. Tämä kuva on tosin otettu jo 14.11, mutta näkymä oli tänä aamuna samanlainen.

Klikkaamalla kuvaa pääset lumikansiooni, johon ilmestyvät myöhemmin tämän päivänkin lumikuvat.

Olen nettievakkona, sillä Elisa ei toimi ainakaan meidän talossa. Kameran lisäjohto unohtui kotiin, joten en voi laittaa tämän päivän kuvia nettiin, kuten olin aikonut.

Netitön päivä on tietenkin työkseen kirjoittavalle yhtä hyvä kuin muutkin, jos ei parempikin.

maanantaina, marraskuuta 26, 2007

Kun ei ole vielä lunta



Näin mainostettiin Suomea Rovinjissa Kroatian Istriassa. Lumi ja kauniit kirkkomme kiinnostavat kroatialaisia. Suomi näyttää kuvassa iloiselta ja valoisalta. Mutta kun ei ole vielä lunta.

Adrianmeren seudun valo, lämpö ja värit tuntuivat ihmeen hyvältä lokakuussa. Päivä on käynyt nyt vielä lyhyemmäksi täällä Helsingissäkin, ja täytyy etsimällä etsiä valoa ja väriä. Tämä on kaamos. Kokeilen kirkasvalolamppua. Ainakin alkuun se vaikuttaa mukavalta.

lauantaina, marraskuuta 24, 2007

Valo piristää marraskuussa


DSC03819, originally uploaded by amnellanna.

Elämää netissä 1

"Tiedän viettäväni merkittävän osan loppuelämästäni, oli se lyhyt tai pitkä, tämän pöydän ääressä tässä talossa voimistellen verkossa, ellen lue tai nuku."
Kemppinen. Jotenkin etälamauttavaa. Lauantai, marraskuu 24, 2007

Viihderomaanit ja poliittinen historia



Punainen neilikka- romaanisarja syntyi Ranskan verisestä vallankumouksesta.
Tausta on tarkoin tutkittu. http://www.blakeneymanor.com/accuracy.html

Kirjoitetaanko joskus viihderomaaneja Suomen sisällissodasta/vapaussodasta/kapinasta, niin kuin sitä nimitetään tai lähihistoriasta, 1960- ja 1970-lukujen vaikutuksista?



Kommentti 24.11. 2007

Olisi aivan ihanaa, jos tuo vaihe Suomen lähihistoriaa [1960- ja 1970-luku] voitaisiin pyyhkäistä pois noin vain. Mutta valitettavasti ei näin ole.

Historian kriisivaiheet ovat usein aiheena viihdekirjoissakin. Ajatellaan vaikkapa sarjaa "Punainen neilikka". Taustalla on verinen historia, mutta siitä syntyy historiallinen romaanisarja, joka on viihdyttänyt ihmisiä jo yli 100 vuotta.

Viimeisimmässä "Punainen neilikka" -elokuvassa olin näkevinäni vakavan pohjavireen: on traagista, kun veli taistelee veljeä vastaan, ja sisaret myös omilla keinoillaan.

Niinpä Suomen historian tragedioistakin tullaan kirjoittamaan niin kauan kuin tarinoita kerrrotaan. Ehkä kestää kuitenkin kauan ennenkuin niistä kirjoitetaan vauhdikkaita seikkailuromaaneja tai romanttista viihdettä.

Ellis Peters, naiskirjailija hänkin, kertoo eräässä historiallisessa romaanissa, Veli Cadfael-kirjassa, kuinka vanhojen soturien haavat saattavat aueta vielä vuosia taistelujen jälkeeen.

Näin on myös niissä henkisissä haavoissa, joita suomalaisiin syntyi 1960- ja 1970 -luvun Suomessa. Parantumista tapahtuisi paremmin, jos vallitsisi oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja avomielisyys myös Suomen kirjallisessa maailmassa.

Menestyneiden viihderomaanien kirjoittajat eivät ole kana-aivoisia bimboja, vaan yleensä hyvin älykkäitä ja jopa oppineita naisia. Pidetään mielessä, että parhaat hömpän helmetkin ovat syntyneet samalla tavalla kuin muutkin aidot helmet, kärsimyksestä.

"Tuulen viemää" syntyi suuresta tragediasta, sisällissodasta. Vielä nykyään Gettysburgin kedoilla voi tuntea "veren hajun", kärsimykset ja kuoleman. Ja tuo aika vaikuttaa vieläkin Amerikan historiaan ja sen kautta maailmanhistoriaan.

Täyskuu aamulla


fullmoon1b, originally uploaded by amnellanna.

Hauska yllätys aamulla ennen yhdeksää.

perjantaina, marraskuuta 23, 2007

Historialliset romaanit. Kommentti

Jos Hietamies/Hirvisaari kirjoittaisi englanniksi, hän olisi maailmankuulu. Juuri sellaisia rauhallisesti eteneviä, paksuja historiallisia romaaneja luetaan paljon. Karjala ja Itä-Suomi voisivat kiinnostaa kansainvälistä lukijaa yhtä hyvin kuin mikä hyvänsä paikka.

Utrio on tehnyt romaaneillaan valtavan urotyön keskiajan popularisoijana. On hyvin mielenkiintoista verrata hänen historiallisia romaanejaan muiden maiden vastaaviin kirjoihin.

Hänen otettaan sanotaan feministiseksi, mutta se on minusta usein enemmänkin miehinen ja nyky-pohjoismainen, tai ainakin feminismin eri aaltoa kuin esimerkiksi A.S. Byattilla. Ero tulee erittäin selvästi esille, jos verrataan Utrion ja ranskalaisen arkeologin Jeanne Bourin'in romaanien keskiajan naiskuvaa ja perheen kuvausta.

Minusta paljon lukevan aikuisen ihmisen kirjallinen maku on hyvin yksilöllinen, ja se voi vaihdella eri ikäkausina. Politiikka vaikuttaa luonnollisesti kirjalliseen makuun. Onhan kirjassa kyse aina maailmankuvasta.

Vasemmistolaista maailmankuvaa pidetään Suomessa kirjallisissa piireissä "luonnollisena", sitä ei saa edes sanoa poliittiseksi, mutta esimerkiksi Waltariin suhtaudutaan usein torjuvasti.



Lisäys:
Muistelen haikeana kouluaikoja, jolloi luin kirjan päivässä niin kuin Sedis kertoi jokin aika sitten tyttärensä tekevän.

Seuraava kommentti samassa keskustelussa. Talteen tännekin:

Hyvä Salla,

tuo "typerä idealismi ja show" oli hyvin vakava asia aikanaan ja sillä on seurauksia edelleen varsinkin Suomen kultturielämässä.

Minustakin olisi ihanteellista, jos kirjailijoita ja taiteilijoita yleensäkin kohdeltaisiin jo 2000-luvun Suomessa oikeudenmukaisesti riippumatta heidän poliittisista, uskonnollisista ja muista mielipiteistään.

Yksityiset kirjallisuudenystävät niin usein onneksi tekevätkin. Jokainen valitsee tietenkin lempikirjailijansa makunsa mukaan, ja siihen vaikuttavat monet asiat, joista kaikkia ei ehkä edes tiedosta.

Politiikka tulee mielestäni esille nykyään lähinnä siinä, että suositaan omia entisiä ja nykyisiä puoluetovereita ja jopa heidän jälkeläisiään. Joku voisi nyt laulaa vasemmistokulttuurin 20 perheestä.

Haastattelut ja kirja-arvostelut heistä ovat ainakin Hesarissa usein kuin hurmaantuneita pyhimyskertomuksia. Kansa muriseee myös kirjallisuuspalkinnoista, mutta kirjailijat ja taiteilijat eivät yleensä uskalla sanoa mitään siinä pelossa, että heitä syrjitään. Osmo Rauhala on eräs niitä harvoja tunnettuja taiteilijoita, jotka ovat uskaltaneet puhua asiasta julkisesti.

Kommentti 24.11. 2007

Olisi aivan ihanaa, jos tuo vaihe Suomen lähihistoriaa voitaisiin pyyhkäistä pois noin vain. Mutta valitettavasti ei näin ole.

Historian kriisivaiheet ovat usein aiheena ns. hömpässäkin. Ajatellaan vaikkapa sarjaa "Punainen neilikka". Taustalla on verinen historia, mutta siitä syntyy historiallinen romaanisarja, joka on viihdyttänyt ihmisiä jo yli 100 vuotta.

Viimeisimmässä "Punainen neilikka" -elokuvassa olin näkevinäni vakavan pohjavireen: on traagista, kun veli taistelee veljeä vastaan, ja sisaret myös omilla keinoillaan.

Niinpä Suomen historian tragedioistakin tullaan kirjoittamaan niin kauan kuin tarinoita kerrrotaan. Ehkä kestää kuitenkin kauan ennenkuin niistä kirjoitetaan vauhdikkaita seikkailuromaaneja tai romanttista viihdettä.

Ellis Peters, naiskirjailija hänkin, kertoo eräässä historiallisessa romaanissa, Veli Cadfael-kirjassa, kuinka vanhojen soturien haavat saattavat aueta vielä vuosia taistelujen jälkeeen.

Näin on myös niissä henkisissä haavoissa, joita suomalaisiin syntyi 1960- ja 1970 -luvun Suomessa. Parantumista tapahtuisi paremmin, jos vallitsisi oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja avomielisyys myös Suomen kirjallisessa maailmassa.

Menestyneiden viihderomaanien kirjoittajat eivät ole kana-aivoisia bimboja, vaan yleensä hyvin älykkäitä ja jopa oppineita naisia. Pidetään mielessä, että parhaat hömpän helmetkin ovat syntyneet samalla tavalla kuin muutkin aidot helmet, kärsimyksestä.

"Tuulen viemää" syntyi suuresta tragediasta, sisällissodasta. Vielä nykyään Gettysburgin kedoilla voi tuntea "veren hajun", kärsimykset ja kuoleman. Ja tuo aika vaikuttaa vieläkin Amerikan historiaan ja sen kautta maailmanhistoriaan.

torstaina, marraskuuta 22, 2007

Epätietoisia marssijoita



Liikenne Mannerheimintiellä on pysähtynyt. Ihmiset odottavat sateessa raitiotievaunujaan. On tulossa mielenosoituskulkue. Muutama ulkomaalainen turisti ryntää kuvaamaan. Minäkin otan pari kuvaa sateenvarjon alta raitsikkapysäkillä.



Kun kysyn muutamalta marssijalta, miksi he marssivat, he menevät hämilleen. He eivät tiedä. Tämä on demokratiaa. Saa osoittaa mieltään, vaikka ei tiedä, mitä sanoo. Tai sitten se on vain mielenosoituksen harjoittelemista.

Tulee mieleen erään tuttavan kertoma muisto opiskeluajoiltaan. Vasta Helsinkiin tullut opiskelijapoika näki, että Vanhan Ylioppilastalon luo oli kertynyt sakkia. Sisällä näyttti olevan hauskaa. Nuori ylioppilaskin meni mukaan. Hän innostui jopa pitämään puheen. Se oli oikeaa opiskelijaelämää. Tämä tapahtuma tunnetaan nimellä "Vanhan valtaus".



Tuon pellepuvun olen nähnyt ennenkin. Ehkä niitä saa pukuvuokraamosta.

Elimäen nuorisotalo?

Lisäys :
Elimäen nuorisokeskus. Elimäenkatu 15, Vallila, Helsinki
(Marianne Sundholm: Ockupanterna får vänta. HBL 23.11.2007)
Talonvaltaus jatkuu.

tiistaina, marraskuuta 20, 2007

Vihdoinkin helppo tapa tehdä kotisivut




sivu näyttää kokeiluvaiheessa eli toisena päivänä tältä. Tämä tuskin jäänee lopulliseksi ulkoasuksi. Eihän tässä ole vielä taustaakaan. Ylä- ja alapalkissa oleva kuva on palanen valokuvaa, jonka olen ottanut Johanneksen puistossa keväällä. Pienen aivovoimistelun jälkeen osasin ostaa virtuaalirahalla sivuni vapaaksi mainoksista. Nyt myös taustaväri! Tulostin 18.11. ohjeet  ja aloin vähitellen täydentää sivuja, ja neljän päivän jälkeen ne alkoivat olla kunnossa. Olen laittanut linkkejä ja niin paljon valokuvia, että galleriani on kohta täysi. Mutta en minä enää kuvatilaa tarvitsekaan.

Minulla oli ollut jo muutaman vuoden kotisivut. Ne laati aikoinaan sukulaiseni, joka muutti pian senjälkeen ulkomaille. Uuden lyhyemmän version teki tuttava, joka on koulutukseltaan tietotekniikan diplomi-insinööri.

En ole osannut päivittää kotisivujani. Löytämäni ohjeet ovat olleet liian monimutkaiset. Niinpä kotisivullani on vanhentuneita linkkejä. Osa niistä vie lakkautettuihin blogehini.

Aloitin bloggaamisen kaksi ja puoli vuotta sitten, jotta oppisin laatimaan itse omat kotisivuni ja päivittämään ne. Tämän lyhyen bloggaamishistoriani aikana on ollut monenlaisia mullistuksia blogimaailmassa. Blogger oli johonkin aikaan vähän väliä suljettu. Siksi lopetin Bloggerissa olevia blogejani ja siirsin ne Vuodatukseen. Sitten Vuodatus ruuhkaantui ja siirryin uudistettuun Bloggeriin. Välillä käväisin Wordpressissäkin, mutta se oli minulle liian vaikea.

Tiesin, että oli olemassa helppoja tapoja tehdä kotisivut, sillä eräässä suomalaisessa yliopistossa professorina oleva ystäväni kertoi, että heidän tarvitsi vain kirjoittaa teksti valmiiseen kotisivupohjaan. Samanlaisia näyttää olevan Amerikassa kouluille luokkien omia kotisivuja varten. .

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

Koulusurma ja filosofian opetus lukiossa

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään 18.11.2007 filosofian vaikutuksesta 7.11.2007 tapahtuneeseen Jokelan koulusurmaan. (Jyri Räikkä: Platon voi panna pään sekaisin. Jokelan surmaaja rakensi itselleen yhteiskuntamallin filosofian klassikoista. HS/Kultttuuri 18.11.2007) (Linkistä myös keskusteluun)

"Jokelan koulun ampumavälikohtaus vaikuttaa siihen, miten filosofiaa vastedes opiskellaan Suomen lukioissa", kirjoittaa Räikkä. Kirjoituksessa käsitellään lähinnä Platonin ja Nietzschen ajatuksia. Opetusneuvos Pekka Elo vertaa Platonin valtiota Hitlerin "Mein Kampfiin" ja pitää Nietzscheä tarpeettomana lyhyeen filosofian kurssiin. Hän ei kuitenkaan halua kiellettyjen kirjojen listaa kouluihin. Aatehistorian tutkija professori Juha Sihvola näkee Pekka-Eric Auvisen maailmankuvassa aineksia mm Platonista ja Nietzshestä. Hänen mielestään nämä filosofit kuuluvat luonnollisesti lukiolaisen yleissivistykseen ja niitä pitäisi käsitellä nimenomaan koulussa, jossa niistä voidaan turvallisesti keskustella.

Nietzscheä tutkinut professori Tarmo Kunnas sanoo, että poika ei ymmärtänyt Nietzsheä: "Lisäksi Auvinen on tekstissään myös täysin biologinen, häneltä puuttuu kaikki henkinen puoli ihmisestä. Hän edustaa sosiaalidarwinistista näkemystä, toisin kuin Nietzsche." Kunnas lisää, että Suomessa kulttuuri on hyvin sekularisoitunut.

Suomalaisen filosofian opetuksen suurin ongelma onkin mielestäni siinä, että filosofia liitetään siinä nykyään usein ateismiin. Unohdetaan että Augustinuksesta lähtien länsimaiden filosofia on ollut suurimmaksi osaksi kristillistä. Nykyajan filosofien joukossa on monenlaisia maailmankatsomuksia edustavia ihmisiä, mutta he suhtautuvat yleensä uskontoon asiallisesti. Heidän joukossaan on myös tunnustavia kristittyjä.

Jokaisen, jolla on lapsia tai joka on kiinnostunut kasvatuksesta, kannattaa lukea tämä Helsingin Sanomain kirjoitus.

Lue aikaisemmat kirjoitukseni samasta aiheesta. esim Lukiolaisen maailmankuva 7.11. tässä blogissa. Klikkaa tunnistetta alhaalta.

Elisabet: Kultainen aikakausi

"Elisabet: Kultainen aikakausi" tuntui entistä paremmalta toisella katsomiskerralla. Ensinnäkin musiikki tuntui miellyttävämmältä, mikä johtui varmaankin siitä, että se ei ollut niin kovalla kuin ensimmäisellä kerralla tai sitten se kuulosti hiljaisemmalta täpötäydessä elokuvateatterissa.

Ensimmäisellä kerralla kiinnitin huomion elokuvan loistaviin panoraamakuviin, hienoihin vaatteisiin ja toimintaan. Nyt toisella kertaa nautin niistä monista rauhallisista kohdista, joissa henkilöt keskustelivat. Oli virkistävää katsoa ihmisiä, jotka eivät olleet kyynisiä. Ja tietenkin hyvät näyttelijät ovat parasta tässäkin elokuvassa.

Eräs hienoimpia kohtauksia oli se, jossa Walter Raleigh kertoi löytöretkistään lumoutuneena kuuntelevalle Elisabetille. Aikana ennen radiota, TV:tä ja elokuvia kerrotulla tarinalla oli valtava vaikutus. Ja Walter Raleigh oli myös runoilija, vaikka hän ei julkaissut runojaan.

Kirjoitin aikaisemmin, että historian henkilöitä oli yhdistelty. Osittain näin olikin tehty. Sir Walter Raleigh oli yhdistelmä itseään ja Sir Francis Drakea, mutta nyt huomasin, että olihan myös Drake mukana elokuvan meritaistelukohtauksessa, jonka sankariksi Raleigh oli tehty.

Elokuvan loppuun oli laitettu Walshinghamin kuolinkohtaus, vaikka todellisuudessa suuren voiton hohtoa himmensi Elisabetin lapsuudenystävän ja suurimman rakkauden Robert Dudleyn kuolema. Elisabet säilytti Dudleyn viimeistä kirjettä elämänsä loppuun vuoteensa vierellä.

Lue muutkin kirjoitukseni Elisabet-elokuvista. Klikkaa vaikkapa alla olevaa tunnistetta "Elisabet I -elokuvat".



Ihastuttava interaktiivinen nettikirja elokuvasta "Elisabet: Kultainen aikakausi". Kauniita kuvia!

torstaina, marraskuuta 15, 2007

Astrid Lindgren

Kommenttini tästä aiheesta Hs.fi:n keskustelussa

Minulle Peppi on ollut mieluisin Lindgrenin kirjoista, sillä Peppi on jännittävästi kuvitettu ja hauska kirja, sukua Huckleberry Finnille.

Mutta Pepissä on jotain, mikä Huckista puuttuu - voiman ja eräänlaisen yli-ihmisyyden ihailu. Voimakas ihminen on yhteiskunnan yläpuolella, hän voi tehdä, mitä haluaa. Peppi oli kuitenkin laiminlyöty lapsi. Tästä kirjoitti Anna Kortelainen hienosti eräässä kolumnissaan.

Lindgrenin vahvuuden, terveyden ja miltei yli-ihmisyyden ihailu tulee ilmi selvimmin "Veljeni leijonamieli "-kirjassa. Lahjakas kirjailijakin voi tehdä virheen. Se tapahtui Lindgrenillä tuossa kirjassa.

Maailma ei ole koskaan täydellinen, on sairautta, vammaisuutta, kaikki toiveet eivät täyty, utopiat eivät onnistu. Ihmiselämä ja elämä yleensäkin on siitä huolimatta arvokas.

Koulujen kriisiohjeissa (Edu.fi) korostetaan sitä, että itsemurhaa ja kuolemaa ei tule ihannoida ongelmien ratkaisuna. Näin kuitenkin tehdään kirjassa "Veljeni Leijonamieli". Se ei ole lastenkirja.

Kukaan ei ole täydellinen, ei edes Astrid Lindgren.

Kommentti tänä aamuna samaan keskusteluun:

Astrid Lindgrenillä on paljon kirjoja, joista kaikki pitävät kuten hänen valloittavat maaseudun kuvauksensa tai optimistinen "Mio, poikani Mio"ja monet muut täällä jo mainitut.

Ei pidä kieltää keskustelua kirjasta "Veljeni Leijonamieli". Eivät kaikki lukijat kannata reinkarnaatiota (jälleenstymisoppia) ja kirjan loppuratkaisua kaksoisitsemurhaa. Sitä paitsi itämaisessa reinkarnaatio-opissa itsemurha on suuri synti, yhtä suuri kuin murha.
Itsemurhasta ei pidä myöskään puhua kevyesti maassa, jonka nuoret tytöt tekevät tilastojen (2005) mukaan eniten itsemurhia Kiinan jälkeen.

Voimme ihailla Lindgrenin lahjakkuutta ja olla kiitollisia hauskoista lukuhetkeistä, mutta ei kai häntä tarvitse palvoa kritiikittömästi. Avointa keskustelua tähänkin asiaan.


(Mitä Astrid Lindgren on minulle merkinnyt Helsingin Sanomat ... Nuoruuden lukukokemuksia 26.10.2007) Digiarkiston hakemistossa ei näy tätä aihetta. Kannattaa säilyttää kommenttinsa.

Tämä keskustelu ja kommentti on jäänyt luettavaksi Vanhanaikainen kirja

Blogisisko/Anna Amnell kirjoittaa: 

Meidän lasten lempikirjoihin kuuluivat Astrid Lindgrenin valloittava ”Vaahteramäen Eemeli” ja muut kirjailijan oman lapsuuden maailmasta kertovat kirjat sekä ”Mio, poikani Mio”.
Peppi on hauska kirja, sukua Huckleberry Finnille. Mutta Pepissä on jotain, mikä Huckista puuttuu – voiman ja eräänlaisen yli-ihmisyyden ihailu. Voimakas ihminen on yhteiskunnan yläpuolella, hän voi tehdä, mitä haluaa. Todellisuudessahan Peppi on laiminlyöty lapsi. Tästä kirjoitti Anna Kortelainen hienosti eräässä kolumnissaan.
Lindgrenin vahvuuden ja miltei yli-ihmisyyden ihailu tulee ilmi pahalla tavalla muuten niin kauniissa ”Veljeni leijonamieli ”-kirjassa. Lahjakas kirjailijakin voi tehdä virheen. Se tapahtui Lindgrenillä tuossa kirjassa.
Koulujen kriisiohjeissa (Edu.fi) korostetaan sitä, että itsemurhaa ja kuolemaa ei tule ihannoida ongelmien ratkaisuna. Näin kuitenkin tehdään kirjassa ”Veljeni Leijonamieli”. Se ei ole lastenkirja.
Maailma ei ole täydellinen, on sairautta, vammaisuutta, kaikki toiveet eivät täyty. Ihmiselämä ja elämä yleensäkin on aina arvokas.


Lisäys:

Astrid Lindgrenin pitkän uran aikana syntyi monesti kiivasta keskustelua. Hän on puolustanut lasten oikeuksia, eläintenoikeuksia, puhunut onnellisen lapsuuden puolesta ja kehottanut rakastamaan lapsia, mistä kaikesta häntä voi ihailla ja kunnioittaa. Mutta hän on tuonut Veljeni leijonamielessä lastenkirjaan jälleensyntymisopin sekä kaksois-itsemurhan ihannoinnin, joita kaikki lukijat eivät missään tapauksessa kannata. Siitä täytyy saada keskustella.
Muualla onkin keskusteltu:
"The two brothers express a series of paradoxes: they kill so that others might live; they lie to protect the truth; they endorse life, but their own end is a form of double-suicide. Little wonder the book caused an intense media debate!"

Jos valitsee Googlella "Veljeni Leijonamieli ja itsemurha", huomaa, että tästä asiasta keskustellaan Suomessakin.

suomalaisten nuorten itsemurhakuolleisuus
"Alle 15-vuotiaiden lasten itsemurhat ovat hyvin harvinaisia. 15-24-vuotiaiden kuolinsyynä itsemurha oli kuitenkin vuoden 2005 tilastossa toiseksi yleisin. 15-24-vuotiaat pojat tekevät enemmän itsemurhia kuin tytöt.--
Suomalaisten 15-24-vuotiaiden tyttöjen itsemurhakuolleisuus on Kiinan jälkeen toiseksi yleisintä maailmassa WHO:n tilastoaineiston perusteella."

Olen käsitellyt nuoren itsemurha-aikomusta jo ensimmäisessä nuortenkirjassani. Aurora. Vaahteralaakson tyttö [1991, 2. painos 1992, nyt yhteisniteessä Vaahteralaakson Aurora: Aurora 1-3, myös e-kirja ] kertoo vuodesta 1903, mutta asuin 1980-luvulla kirjaa aloittaessani Kanadassa, jossa tästäkin aiheesta keskusteltiin avoimesti.

Lue myös Itsemurhan ihannointi ja vammaisen ihmisen elämän kunnioittaminen.

Vain siivoojako?



Kuva: Dover

Tunsin Kanadassa useita tapauksia, joissa korkeankin koulutuksen saanut siirtolainen toimi siivoojana, sillä siivoojaksi pääsi helpolla ja palkka oli hyvä verrattuna entisen asuinmaan palkkoihin. Ja eihän ammatti ole koko ihminen.

Eräs virolainen pakolaisnainen oli kouluttanut lapsensa hyviin ammatteihin sairaalan siivoojan palkallaan. Aviomies oli ollut Virossa akateemisessa ammatissa eikä hänen terveytensä kestänyt kaivoksessa työskentelyä, vaan hän kuoli nuorena. Manner-Kiinasta tulleet lääkärit toimivat myös usein siivoojina sairaaloissa, mikä oli minusta koulutuksen tuhlausta. Mutta ehkä hekin ajattelivat seuraavien sukupolvien elämän olevan parempaa.

Kanadassa oli helppoa olla vaikkapa siivoojana, sillä ihmiset suhtautuivat yleensä toisiinsa ystävällisesti ja kohteliaasti riippumatta toisen yhteiskunnallisesta asemasta. Suomessa ei ole useinkaan näin. Eräs Kanadasta Suomeen palannut nuori mies toimi opiskeluaikanaan teollisuusvartijana suuressa firmassa. Eräänä päivänä hän meni jututtamaan sievää nuorta naista, joka oli asiakaspalvelussa eteisaulan tiskin takana. Nuori nainen suhtautui teollisuusvartijaan halveksivasti ja niskojaan nakellen. Nuori mies sanoi, ettei Kanadassa olisi koskaan tapahtunut vastaavaa.

Toinen tositapaus. Eräs nainen joutui Ruotsin matkalla kahvipöytäkeskusteluun, joka käsitteli kirjallisuutta ja taidetta. Jonkin ajan kuluttua joku kysyi, että missä työssä hän toimii, kun hän tuntee niin hyvin kulttuuriasiat. - Kaupassa myyjänä, vastasi nainen. Seurue meni hiljaiseksi, vilkuili toisiaan punastellen (Herra jestas, me on juteltu myyjän kanssa!) ja katsoi sen jälkeen tämän sivistyneen keskustelijan ohi, niin että tämä katsoi parhaaksi mennä hytiinsä lukemaan. Hän olisi voinut olla yhtä hyvin siivooja, sillä eihän ihmisen todellinen sivistystaso riipu ammatista. Olen kuullut muistakin vastaavista tapauksista, vaikka toisaalta demokratia on huimasti lisääntynyt monilla aloilla.

Ainakin Helsingin keskustan liikkeissä näyttää olevan iltaisin siivoojina nuoria fiksunnäköisiä tummaihoisia miehiä. Mitenkähän heihin suhtaudutaan? Siinä aihe jollekin kirjailijalle.

Mitä ammatteja romaanien henkilöillä on.


keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Marraskuun iltapäivä


Korkeavuorenkatu, originally uploaded by amnellanna.

Tarinamaanantai 31: Ahertaja-lapset




Lapsityövoimaa 1900-luvun alussa. Kuva: Matti Amnell
Näin vuonna 1903 Kanadassa:


- Syökin kunnolla, Molly. Pannukakkuja on uudestaan vasta viikon kuluttua, Mary neuvoi pientä kalpeaa tyttöä, joka istui Auroraa vastapäätä. Molly O'Connor ahmi pannukakkuja ja vaahterasiirappia kiireesti kuin pelkäisi, että joku sieppaa ne hänen edestänsä. Molly söi aina paljon, mutta ei lihonut, sillä hän kasvoi vielä. Molly oli vasta 12-vuotias. Hän oli tullut satojen muitten orpolasten kanssa lappu kaulassa laivalla Irlannista muutama kuukausi sitten.

Mollylla oli samanlaiset vaatteet kuin Aurorallakin, ja hänen kiiltävänmusta suora tukkansa riippui kapealla palmikolla hänen luisevassa niskassaan. Mollyn pienet laihat kädet olivat punaisiksi sierettyneet, karkeat ja täynnä kovettumia, sillä Molly pesi päiväkaudet raskaita patoja, kattiloita ja rasvaisia paistinpannuja.

Tiskattavaa kertyi loputtomiin, sillä talossa syötiin neljä tukevaa ateriaa, ja ne laitettiin kaikki erikseen sekä talonväelle että palveluskunnalle. Toisinaan palvelijat saivat syödä herrasväen ruuantähteitä - fasaania lauantaina ja kalkkunaa sunnuntaina - ja jopa maistaa vähän viiniäkin, mutta enimmäkseen he söivät puuroja, keittoja ja vaivaisenleipää.

Joka ilta Molly hankasi mustan rautaisen hellan puhtaaksi liasta ja rasvasta ja kiillotti sen. Kahdesti päivässä hän luuttusi kuopille kuluneen ruskeanharmaan linoleumilattian. Sen timantinmuotoiset kuviot näyttivät kuitenkin kokonaisilta, sillä linoleumi oli läpivärjättyä ja niin kestävää, että sitä sanottiin panssarilaivalinoleumiksi.

Herkullinen tuoksu levisi pulleasta valkoisesta teekannusta, joka oli keskellä keittiön tummunutta mäntypöytää. Mary istuutui pöydän ääreen, maisteli teetä sinivalkoisesta tukevasta kupista ja sulki silmänsä kuiskaten:

- On jotain, mitä minun tulee todella ikävä, jos lähden tästä talosta: sunnuntaiaamun teetä. Minä haluan saada miehen, jolla on varaa ostaa minulle kunnollista teetä.

Tämä oli ote kirjastani "Aurora, vaahteralaakson tyttö". 1991 (1992). Molly esiintyy myös kirjassa "Aurora ja villikyyhkysten aika".




Pienen palvelustytön Mollyn näkökulma hallitsee kuvitettua lastenkirjaani "Aurora ja Molly. 1999. Kuvitus: Matti Amnell.


Lapsityövoima merkitsi isäntäväelle edullista palveluskuntaa. Lapselle itselleen se merkitsi usein eloonjäämistä, sillä kotona oli paljon lapsia eikä ruoka riittänyt kaikille. Aitini (1910-1997) oli yksi näistä ahertajalapsista. Hänen kotonaan oli yksitoista lasta. Vaikka isä oli suksimestari, ei ollut varaa lähettää lapsia kouluun. Hänenkin perheensä eli varsinkin äitini lapsuuden aikana suuressa puutteessa, mikä johtui vuonna 1875 syntyneen isoisäni mielestä Venäjän vallankumouksesta ja sisällissodasta, vaikka se ei ulottunutkaan Ylä-Savoon asti. Ei saatu enää viljaa Venäjältä, ja kotimaan asiat olivat myös kaaoksessa.

Äitini oli jo lapsena palvelustyttönä rikkaitten sukulaisten luona. Hänellä oli erityisen vahva sydän, ja hän eli melkein 97-vuotiaaksi. Juuri tätä kirjoittaessani tuli mieleeni: vahvistuiko hänen sydämensä, koska hän joutui tekemään niin paljon ruumiillista työtä lapsena? Lapsuuden ja teini-iän aikana harjoitettu kova liikuntahan luo hyvä pohjan kunnolle.

Äitini olisi halunnut käydä koulua, mutta kansakoulutkin olivat pitkän matkan päässä, sillä yleistä oppivelvollisuutta ei vielä ollut. Äiti oli opinhaluinen ja meni pikkupiiaksi erääseen taloon, jossa pidettiin koulua ja suoritti neljä luokkaa kahdessa vuodessa. Hän korosti aina meille tyttärilleen koulunkäynnin tärkeyttä ja piti nuoruutensa työpaikkoja eräänlaisena kouluna, sillä hänestä tuli loistava ruoanlaittaja. Äiti oli iloinen ja hauska ihminen. Hän ei ollut koskaan katkera lapsuudestaan, vaan kertoi mukavia juttuja palveluspaikoistaan..

Lumitilanne aamulla klo 9

lumi 2007, Agricola


Johanneksenkirkko 14.11.2007

Koirakuva 12: ulkoilemassa



Tyytyväinen pikkuneiti hauvelia ulkoiluttamassa Zagrebissa lokakuun alussa, jolloin siellä oli vielä lämmintä, miltei kesäistä. Pari herätti paljon huomiota, ja väkeä kerääntyi heitä katsomaan. Kielivaikeuksien vuoksi nimet jäivät saamatta, sillä serbokrotia ei ole minulla hallinnassa. Tämä kiltti jättihauva on todellakin pikkutyttöä nuorempi, selosti minulle eräs iäkäs rouva, joka puhui saksaa.

tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Lumitilanne Helsingissä

snow 2007

Lumiset katot ja valkoinen nostokurki 13.11.2007

Miten ehdin pitää monta blogia?

Minulta on kysytty monesti, miten ehdin pitää monta blogia. Vastaus on yksinkertainen: minä en katso TV:tä. En katso edes uutisia joka päivä. Mieheni katsoo TV: tä mielellään, varsinkin urheilukilpailuja, joten kuulen TV:n äänen viereiseen huoneeseen ja menen katsomaan, jos jotain ihan ihmettä tapahtuu. Katsomme yhdessä, kun on kaunoluistelua tai ratsastusta. Ja katsommehan me lempielokuviamme videolta.

En myöskään tunne TV-toimittajia ulkonäöltä, mikä aiheuttaa joskus hassuja tilanteita. Kerran kävi niinkin huvittavasti, että minua haastateltiin TV:n katsomistavoista. Haastattelija tuli meille tarmokkaana kannettavan tietokoneensa kanssa, mutta haastattelu loppui melko lyhyeen, kun olin silloin katsonut TV:tä ehkä kerran kuukaudessa eikä minulla ollut aavistustakaan suosituista TV-ohjelmista.

Jos olisin taitava tietotekniikassa, pitäisin varmaankin vain yhtä laajaa ja fiksua sivustoa niin kuin esimerkiksi Katajala, joka lienee tietotekniikan diplomi-insinööri (?). Mutta kun olen taitamaton, pidän useita blogeja, joissa asiat ovat siististi omissa lokeroissaan niin kuin mapeissa. Ei pölyä, kunhan pyyhkii mikroliinalla tietokoneen ruudun ja koskettimet.

Minusta on hauskaa miettiä blogien ulkoasua. Viimeksi olen laittanut uuden ilmeen Aurora-blogiini. Täytyy vain nyt opetella muuttamaan kuvia antiikkisen näköisiksi.

maanantaina, marraskuuta 12, 2007

Helsingissä toinen lumisade, Lontoossa savua



Tämä on toinen lumisade Helsingissä. Katoillakin on lunta.
Olin laittamassa tätä valokuvaa, kun kuulin TV:stä, että Lontoon yllä on valtava savupilvi.

Itsemurhan ihannointi

Näin eilen TV:ssä dokumenttielokuvan, jossa joukko nuoria miehiä matkusti erittäin vaikeasti vammaisen ja kroonisesti sairaan ystävänsä kanssa junalla ympäri Eurooppaa. He työnsivät tätä 18-vuotiasta pikkulapsen kokoista toveriaan pyörätuolissa, kantoivat häntä ja pyörätuolia ylös Prahan jyrkkiä portaita, pesivät hänet, pitivät häntä sylissään, kun noustiin köysiradassa alpeille ja kiistelivät hänen kanssaan niin kuin nuoret ainakin. Tämän vammaisen nuoren miehen oli ennustettu elävän vain vuoden, mutta dokumentin valmistuttua hän oli jo opiskelemassa englantilaisessa yliopistossa.

Pojat kävivät myös keskitysleirillä, jossa tämä vammainen poika totesi, että hänet olisi tuhottu natsi-Saksassa heti, sillä hänestä ei olisi ollut hyödyksi edes keskitysleirillä.

Tämä elokuva tuli mieleeni, kun siivosin äsken pöytääni ja eteeni osui erään suomalaisen kirjakerhon jäsenlehti, jonka kulmaan oli kirjoitettu kultaiseen ympyrään "Suuri joulunodotusnumero". Ja mitä oli kansikuvana? Kuva kuukauden jäsenkirjasta, jossa kaksi poikaa, toinen pitkä ja hoikka ja toinen pieni ja heiveröinen ovat ongella sillalla. Tämä sama kuva on "Astrid Lindgrenin rakkaimmat sadut" - kokoelman kannessa. Kirjakerholehden sisällä äiti lukee tätä kirjaa pikkulapsilleen.

Jo vuonna 1973 ruotsalainen kriitikko Gunnel Enby kysyi Aftonbladet -lehdessä: Miltä mahtaa vammaisesta lapsesta tuntua lukea, että on parempi tehdä itsemurha kuin olla vammainen? (Wikipedian mukaan: "jag kan inte låta bli att fundera över hur ett handikappat barn upplever Jonatan Lejonhjärtas dödslängtan.-- Funderingar om livsberättigande och livskvalité. Gunnel Enby i Aftonbladet 16 december 1973)

Kouluille annetuissa Edu.fi -kriisiohjeissa neuvotaan :"On tärkeää estää itsemurhan ja kuoleman ihannointi sankarillisena ratkaisukeinona."

Lapsikin ymmärtää sen, mitä Lindgrenin kustannustoimittaja ja kustantaja ei ymmärtänyt: "Mielestäni kirjan lopetus on tyhmä, sillä itsemurha ei ole ratkaisu ongelmiin. Muuten kirja oli jännittävä ja aihe kiinnostava." (netlibris/Lauri Puumalainen)

Niin turtuneeksi, kaikkeen tottuneeksi, olen minäkin tullut, että en olisi ehkä huomannut koko asiaa, jollei viime viikolla olisi sattunut tapausta, jossa koulupoika valitsee ongelmien ratkaisuksi itsemurhan ja murhan.

Eikö tässä Lindgrenin kirjassakin tapahtunut murha ja itsemurha, kun utopiamaailma ei ollutkaan täydellinen?

Hyvää joulunodotusta todellakin.

"On tärkeää estää itsemurhan ja kuoleman ihannointi sankarillisena ratkaisukeinona."

Nuoren itsemurha-aikomus ensimmäisessä nuortenkirjassani vuonna 1991.

Koulu ja oppilaan maailmankatsomus

Dosentti Jyri Komulainen kirjoittaa tänään Helsingin Sanomissa siitä, että Jokelan koulusurmien yhteydessä on puhuttu kouluterveydenhoidosta, nuorisopsykiatriasta, koulukiusaamisesta ja luokattomasta lukiosta. Hän lisää:

"Haluaisin listalle myös kysymyksen siitä, millaisia aineksia koulua antaa oman maailmankatsomuksen kriittiseen arviointiin.

--koulussa pitää olla riittävästi tilaa omien ajatuksien kriittiselle testaamiselle toisten kanssa. Sillä ei ole merkitystä, tapahtuuko keskustelu filosofian, uskonnon, historian vai yhteiskuntaopin tunnilla. Tärkeintä on, että sitä käydään avoimesti ja riittävän usein.

-- Koulun pitää tukea persoonallisuuden kokonaisvaltaista kypsymistä.

--Jokelan tapaus osoittaa, että kaikki filosofiat eivät ole yhteisön kannalta hyväksyttäviä tai moraalisesti kestäviä.

-- Yksi resurssi löytyy maailmankatsomuksista, jotka perustelevat jokaisen ihmisen ainutlaatuisen arvon.

-- Tässä projektissa tarvitaan paitsi psykologeja ja sosiologeja myös filosofeja ja teologeja."

(Jyri Komulainen: Koulussa voitava testata ajatuksiaan. HS/Vieraskynä 2.11.2007)

Lukiolaisen maailmankuva

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2007

Elisabet: Kultainen aikakausi




Shekhar Kapur: Elisabet (1998) ja Elisabet: Kultainen aikakausi (nyt elokuvateattereissa).
Kannattaa katsoa ensimmäinen osa ensin.

Joku on kysynyt, että eikö näille Elisabet-elokuville tule loppua. En uskoa, että tulee. Siitä asti, kun Sarah Bernhardt esitti Elisabetia vuonna 1912, on ollut useita Elisabet-elokuvia ja Elisabetin esittäjiä - Glenda Jackson, Bette Davis, Jean Simmons, Miranda Richardson, Flora Robson, Cate Blanchett, Helen Mirren - ja tulee varmaankin lisää.

Loistava Helen Mirren oli realistinen Elizabeth TV-elokuvssa. (2005)

Judy Dench sai Oscarin herkullisesti esitetystä sivuosastaan vanhana Elisabet I:nä elokuvassa Shakespeare in Love.

Jopa eräs miesnäyttelijä on esittänyt Elisabetia, nimittäin Quentin Crisp, joka on karmaiseva vanha Elisabeth Virginia Woolfin romaanin pohjalta tehdyssä Sally Potterin ohjaamassa elokuvassa Orlando (1992).

Cate Blanchett on nuori Elisabet Kapurin ensimmäisessä Elisabet -elokuvassa (1998). Tämä kannattaa katsoa ennen toista osaa =  Elisabet: Kultainen aikakausi. Blanchett on mielestäni parempi ensimmäisessä osassa. Nämä Elisabet-elokuvat ohjannut Shehkar Kapur on Bollywoodin lahja Hollywoodille.

Kirjoitukseni elokuvasta Elisabet: Kultainen aikakausi.

Isänpäivä vuonna 2007



Kukkia miehille isänpäivänä

Viime päivinä on ollut lehdistössä ja TV:ssä keskellä surullisia kuvia myös sellaisia kuvia, jotka ovat herättäneet toivoa ja ilahduttaneet - kuvia äideistä ja isistä lastensa kanssa. Kuvia teini-ikäisistä nuorista ja heidän vanhemmistaan. Isästä, joka seisoo tyttärensä tai poikansa rinnalla.

Suomalainen mies saattaa olla hidas puhummaan tunteistaan. Hän osoittaa teoillaan tunteensa, ja suomalainen mies on parhaimmillaan kriisitilanteessa. Koin sen jo kauan sitten Kyproksella, jossa jouduin vallankumouksen ja sodan keskelle kolmen lapsen kanssa.

Ennen sotaa oli vaikuttanut siltä, että miehet olivat lähteneet rauhanturvajoukkoihin pelkästään seikkailun vuoksi. Mutta kriisitilanteen tultua nuorimmatkin heistä olivat heti täysin tilanteen tasalla, rauhallisia, auttavaisia ja ystävällisiä.

Samanlaista tunnelmaa on ollut viime päivien aikana suomalaisissa poliiseissa, opettajissa, toimittajissa, isissä ja jopa koulupojissa.

lauantaina, marraskuuta 10, 2007

Photo Friday: Dangerous



Arson in Helsinki. Helsinki burning (2006). Churches on fire . Arsons: Porvoo medieval Cathedral (2006); Tyrvää medieval church (1997); Virrat church (1997); Kirkkonummi church(1992); Lentiira church, Pietarsaari church, Haapavesi church, Seinäjoki church at Lapua, Rautavaara wooden church all in the 1980's.

Tuhopoltot ja salama

Kroatia ja EU:n pehmeä voima

 


Kuva: Anna Amnell
Kroatian pääkaupungissa Zagrebissa saattoi havaita tänä syksynä optimismia ja tarmoa. Liput liehuvat päämisterin kanslian lipputangoissa.

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään pääkirjoituksessaan, että Kroatia saattaa päästä EU:n jäseneksi jo kolmen vuoden päästä.

"Euroopan unioni on vuosia ylistänyt kykyään viedä demokratiaa ja kehitystä lähiympäristöönsä 'pehmeällä voimallaan'.--

Kroatiasta näyttää tulevan hyvä mittapiste sille, toimiiko EU:n pehmeä voima. Jos Kroatia on pian jäsen ja ottaa loikan kohti vakautta ja suurempaa hyvinvointia, sen esimerkki saanee muutkin alueen maat tarttumaan lujemmin niille tarjottuun lankaan. Jos näin käy, pehmeä voima osoittaa vahvuutensa."
(Unioniin kirivästä Kroatiasta esimerkki Balkanin maille. HS pääkirjoitus 10.11.2007)
Posted by Picasa

perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Elisabet: Kultainen aika.

Elizabeth I


Elizabet I kiinnostaa. Hänestä kirjoitetaan ja tehdään yhä uusia elokuvia, joista uusin on Elizabeth: The Golden Age .

Lyhyempi versio tästä kirjoituksesta ja lisätietoa Elisabetin ajasta.

Shehkar Kapurin Elisabet: Kultainen aikakausi on historian elävöittämistä suuressa mittakaavassa. Elisabet ja hänen aikansa sopivatkin täydellisesti elokuvaan. Renessanssi oli pukuloiston, löytöretkien, väkivallan ja juonittelujen aikaa.

Näin elokuvan ennakkoon ja arvioin sitä uutiskatsauksessa. tässä joitain mielipiteitäni. Näin sen uutispätkän, mutta en muistanut merkitä muistiin, mistä sen vosi löytää. Se taisi olla MTV 3.

Kapurin elokuva on erinomaista viihdettä. Siinä on kauneutta, toimintaa ja hyviä näyttelijöitä, maalauksellinen meritaistelu. Pukuhistorian ystäville se on todellista herkkua (Puvut: Alexandra Byrne): kauniita tekstiilejä, hienoja yksityiskohtia, loistavat värit. On uljasta 1500-luvun arkkitehtuuria, hienoa sisustusta, upeita maisemia ja kauniita hevosia. Se on visuaalisesti erittäin ilahduttava elokuva. Kauniita kuvia elokuvasta

Kaipasin palatseista loistavia 1500-luvun seinägobeliineja, jollaisia näkee esimerkiksi Viktoria ja Albert -museossa. Entä heinät ja kukat Elisabetin vastaanottosalien lattioilla? Niitähän ulkomaiden lähettiläät ihmettelivät. Minua häiritsi se, että Elisabet peilaili jatkuvasti, kun todellisuudessa hovissa ei ollut peiliä vuosikausiin. Kun Elisabet sitten halusi nähdä itsensä peilissä, hän suuttui siitä, että häntä oli kehuttu kauniiksi! Elisabet oli sairastanut isorokon, joka oli runnellut hänen kasvojaan.

Elizabet oli turhamainen, älykäs ja tuittupäinen. Hänen turhamaisuuttaan suvaittiin, sillä se oli naisellista turhamaisuutta: ulkomuoto, vaatteet, soittotaito, pitkät kauniit sormet, latinantaito, tanssitaito, musikaalisuus, "ikuinen nuoruus". Elisabet korosti naisellisuuttaan, mutta sanoi myös olevansa samanlainen kuin isänsä. Hän oli päättämätön luonne niin kuin isänsä, mutta ei ollut onneksi perinyt hänen julmuuttaan. Hän oli viisaampi kuin isänsä, hän ei ärsyttänyt kansaa, mutta hän saattoi heittää neuvonantajiaan aamutossullaan.


1500-luvun
ihmisen maailma


Elokuva on uskollinen ajan hengelle, vaikka tapahtumien järjestystä ja ajankohtaa on muuteltu, henkilöitä on yhdistelty. Mutta sitä on tehty ennenkin elokuvissa, jotta juoni saadaan tiivistetyksi ja tapahtumia nopeutetaan.

Tuon ajan Englannissa oli 5 miljoonaa asukasta, ja pelkästään Lontoossa 1560 noin 100 000 asukasta ja vuonna 1600 200 000. Kaupungin ympärillä olivat osittain rappeutuneet muurit, vain yksi silta (1200-1832) johti Thames-joen yli, muurissa oli 10 porttia, useimmat talot olivat puusta ja 3- ja 4 -kerroksisia. Hienommat talot olivat kiveä. Ennen uskonpuhdistusta Lontoossa oli 100 kirkkoa ja monia luostareita. Kun ne purettiin, niistä tehtiin tehtiin kuninkaan suosikeille taloja. Lukutaito oli siihen aikaan melko yleistä, ja hartauskirjat olivat kaikkein suosituinta luettavaa.

On vuosi 1585. 52-vuotias Elisabet on hallinnut jo 27 vuotta. Mutta hänelle ilmestyy elokuvassa kosijoita, jotka todellisuudessa esiintyivät jo 25 vuotta aikaisemmin. Esimerkiksi Ruotsi-Suomen Erik XIV oli kuollut jo kahdeksan vuotta aikaisemmin.

Elokuvan nimessä esiintyvä käsite 'golden age, 'kultainen aika' on tavattu monissa kulttuureissa. Yleensä sanonnalla tarkoitetaan kreikkalaista utopiaa ajasta, jolloin vallitsi vauraus, rauha ja sopusointu ja jolloin ihmiset olivat moraalisesti puhtaita ja ikuisesti nuoria. Se on niin kuin Paratiisi tai Jesajan tai Ilmestyskirjan tuhatvuotinen valtakunta.


Uskonto oli pääosassa
Elisabetin aikana


Nykyajan ihmisen, elokuva-arvostelijankin, on ehkä vaikeaa käsittää sitä tosiasiaa, että uskonto oli pääosassa 1500-luvun maailmassa. Se oli 1500-luvun ihmiselle elämän ja kuoleman kysymys. Siihen suhtauduttiin aidon vakavasti ja syvällisesti. Sen ajan ihminen oli yhdistelmä lapsenomaista tunnekuohua, julmuutta ja syvää huskautta tavalla, jota meidän on vaikeaa käsittää. Hänelle astrologia oli tiedettä, ja elokuvassa esiintyykin Elisabetin neuvonantajana myös Ackroydin romaaneista tuttu mystinen tohtori Dee.

Elisabetin uskonnollisuus on helpommin ymmärrettävää, sillä siinä oli samantyyppistä järkevyyttä kuin nykyajan pohjoismaisessa protestantismisssa. Hänen uskonnollisuutensa oli kuitenkin aitoa ja syvällistä. Elisabet oli omaan aikaansa nähden hyvin suvaitsevainen hallitsija. Hän oli oppinut suvaitsevaisuuteen kovan koulun kautta. Äiti ja ystäviä oli teloitettu, ja hän oli itse joutunut elämään jatkuvassa pelossa uskonsa vuoksi.

Se oli julmaa aikaa, oli orjuutta, eläintenrääkkäämistä, ruumillista rangaistusta aikuisille ja lapsille. Kuolemantuomio ja kidutus olivat tavallisia rangaistusmuotoja. Kuolemaantuomitut kuten myös Maria Stuart pukeutuivat huolella, pitivät hienoja puheita. Kuolema oli elämän suurin päivä, ovi toiseen, parempaan maailmaan. Elokuvassa katoliset on esitetty karrikatyyreinä, osittain hyvinkin mauttomasti. Se hämmästytti, sillä Kapurin ensimmäinen Elisabet-elokuva käsitteli uskonnollisia kiistoja hyvin tasapuolisesti ja vakavasti.

Maria Stuartista on esitetty kuitenkin hyvin ihannoiva kuva. Maria Stuarthan oli ollut ajattelematon tytönhupakko, varsinainen katastrofisukulainen, mutta vangiksi jouduttuaan hän otti hurskaan katolisen roolin. Hänestä tuli sen ajan maailman katolisille tärkeä symboli, aivan kuten Elisabetista tuli sama protestanteille: neitsyt Marian korvike.

Romanttinen sankari
on yhdistelmä


Elokuvan romanttinen mieshahmo on Sir Walter Raleigh, joka oli runoilija, tutkimusmatkailija, seikkailija, hovimies. Raleigh oli Elisabetin suosikki. Hän oli Elisabetin entisen opettajan sukulainen ja Elisabetin lapsuudenystävän ja suuren rakkauden Dudleyn tuttava. Elisabet lahjoitti muutamille suosikeilleen, varsinkin walter Raleigh'lle maaomaisuuksia, taloja ja monopoleja erilaisiin tuotteisiin. Toiset kuten Walshingham velkaantuivat kuningatarta palvellessaan.

Niitä, jotka tuntevat 1500-luvun historiaa, voi häiritä se, että tapahtuminen järjestystä on muuteltu ja henkilöitä yhdistelty (Sir Walter Raleigh ja Sir Francis Drake, toinen tutkimusmatkailija ja laiva-asiantuntija), mutta sitä on tehty ennenkin elokuvissa, jotta juoni saadaan tiivistetyksi ja tapahtumia nopeutetaan. Raleigh esiintyy elokuvassa keskeisenä meritaistelussa, mutta hän ei ottanut siihen osaa toodellisuudessa. Hän oli kylläkin rakennuttanut suuren laivan, jonka Elizabeth oli ostanut häneltä ja joka oli englantilaisten lippulaiva taistelussa Suurta Armadaa vastaan.

Meidän ajan kuvaamista
historian kautta


Elokuva kertoo meidän ajastamme historian kautta. Jos ei kertoisi, se ei kiinnostaisi muita kuin pientä joukkoa historian asiantuntijoita. Täysin tarkka menneisyyden toistaminen olisi raskasta katsottava ja vaikeaa ymmärtää. Dokumentit ja kirjat ovat niitä varten, jotka haluavat faktoja.

Elokuvassa käsitellään meidän aikamme uskonnollista fanatismia ja ahdasmielisyyttä 1500-luvun esimerkillä: silloinkin oli fanaatikkoja. Pärttylinyöstä oli kulunut vasta vähän yli 10 vuotta. Silloin Pariisissa ja muuallakin Ranskassa surmattiin tuhansia protestantteja. Walshingham oli Pariisissa Pärtyylinyön aikaan, pääsi pakenemaan, pelkäsi, että sama väkivalta laajenisi muuallekin Eurooppaan.

Minusta elokuvan vakavin virhe oli tehdä katolisista naurettavia karrikatyyrejä. Maailmassa on noin 1,12 miljardia (miljardi= 1000 miljoonaa) katolista. Heistä suuri joukko saattaa boikotoida elokuvaa. Espanjan kuninkaalla Philipillä oli sitä paitsi syytä hyökätä Englantiin, sillä englantilaiset, kuningattaren oma merirosvo Sir Wlliam Drake ensimmäisenä, ryöstivät jatkuvasti espanjalaisten laivoja ja lisäksi Englannin katoliset, joita oli puolet kansasta, olivat pyytäneet häntä apuun. Tiukan paikan tullen suurin osa katolisista muuttui kuitenkin isänmaallisiksi sodan aikana eikä mennyt espanjalaisten puolelle.

Jokainen aikakausi tekee oman tulkintansa historian henkilöistä ja tapahtumista.
Joskus ovat olleet muotia seikkailut, toisinaan rakkaustarinat, toisinaan tragediat. Tämä elokuva on yhdistelmä: siinä on seikkailua, rakkautta, suuria kohtauksia, hienoja vaatteita, loisteliaita taloja ja sisustuksia, tragediaakin. Se on vähän niin kuin telenovella tai saippuaooppera ja toisaalta vähän niin kuin Bollywood-elokuva.

Intialainen näkökulma ja tyyli, musiikki ja värit saattavat piristää Hollywood-elokuvaa. Lisäksi intialainen voi ehkä ymmärtää 1500-lukua paremmin kuin me länsimaiden ihmiset. Intialaisessa suurkaupungissa on edelleen paljon samaa, mitä oli Lontoossa keskiajalla: ihmispaljous, ahtaus, tuoksut, värit, rikkaat ja köyhät elämässä rinnakkain, elämän värikäs runsaus.

Elizabet I Elisabetin "kotisivut"

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Lukiolaisen maailmankuva



Jokelan koulun uhrien, rehtorin ja oppilaiden, omaisten suru on suunnaton. Voin vain sanoa: Otan osaa suruunne.

Mutta kuten kaikki suomalaiset ja lukuisat ihmiset muuallakin maailmassa, pohdin syytä Jokelan koulun tragediaan. Katsoin tänään suomalaisia ja ulkomaisia TV-lähetyksiä aiheesta, luin nettikeskusteluja. Koetin ymmärtää, mitä oikeastaan tapahtui. Alkoi hahmottua vähitellen nuoren pojan mielen muotokuva.

Luulen, että tämä poika oli omassa mielessään kuuliainen poika, joka toteutti ihailemiensa henkilöiden ajatukset konkreettisesti. Hän oli kuin itsemurhaterroristi tai kamikaze-lentäjä.

En ryhdy arvioimaan, oliko pojalla mielenterveysongelmia. Siitä voivat keskustella asiantuntijat. Mutta hänen itsensä kuvaamasta maailmankuvasta me voimme puhua. Siitä täytyy puhua.

Tämän kesällä 18 vuotta täyttäneen pojan - oikeastaan lapsen - mielikuvamaailmassa hallitsivat Nietzschen yli-ihmisoppi ja nihilismi, Darwinin "survival of the fittest", eugeniikka, sosiaalidarvinismi, linkolalainen ihmiselämän väheksyminen, Hitler ja Stalin. Jokelan joukkomurha tapahtui lokakuun vallankumouksen vuosipäivänä. Siksi hän siis huusi tuon alussa käsittämättömältä tuntuneen lauseen "Nyt alkoi vallankumous" kuten eräs hänen koulutoverinsa kertoi. Tämä yhdistelmä järkyttää ihmisiä tänään muuallakin kuin Suomessa. Tämä on sellainen tragedia, josta tullaan puhumaan kauan. Siitä tullaan kirjoittamaan ja tekemään elokuvia. Siihen hän varmaan pyrkikin.

Aamulehti

Helsingin Sanomat

Tiede-lehden keskustelu järkytti eniten. Sieltä löytyi kaikkein traagisin linkki.

Ulkomailla
BBC, links

Guardian

Ekofasismi, sosiaalidarwinismia ja Harris/Kleinbold olivat tämän pojan lempiaiheita netissä ja herättivät vastustusta. Mutta miten on mahdollista, että kukaan ei huomannut? Vai ollaanko niin tottuneita näihin ajatuksiin, joita "viisaat miehet" Pekka-Ericin mukaan kannattavat?

Olen seurannut yli 25 vuoden ajan ulkomaisia TV-uutisia enkä ole koskaan nähnyt Suomen olevan näin paljon esillä. Vaikuttaa siltä, että muissa maissa ollaan aivan yhtä järkyttyneitä tästä tilanteesta. Tämä asia täytyy selvittää pohjia myöten. Nuorisopsykiatria, aselait, lasten ja nuorten arvokasvatus..

Mitä Linkola vastaa.

Risto Niemi-Pynttärillä on uusi, kaunokirjallisuudesta tuotu näkökulma tähän asiaan.


"Jokelan tapaus osoittaa, että kaikki filosofiat eivät ole yhteisön kannalta hyväksyttäviä tai moraalisesti kestäviä", kirjoittaa dosentti Jyri Komulainen 12.11.2007
Lue Jyri Komulainen: Koulussa voitava testata ajatuksiaan. HS/Vieraskynä 12.11.2007
Otteita kirjoituksesta

Koulusurma ja filosofian opetus. (liittyy HS;n artikkeliin Platon voi panna pään sekaisin. 18.11.2007)

Lehdistön toiminta Jokelassa. Kemppisen blogiin lähetetty julkilausuma. Jokela (toukokuu 2008)

Pekka-Eric

tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Koirakuva 11: odotus


Ystävällinen koira Kuopiossa, originally uploaded by amnellanna.

Täällä minä odottelen emäntääni, joka on kaupassa.

Koiran omistaja kertoi, että joskus tätä koiraa oli kiusattu, kun se on odotttanut tällä tavalla kaupan ulkopuolella. Se oli tullut epäluuloiseksi vieraita ihmisiä kohtaan. Minusta se vaikutti kuitenkin hyvin ystävälliseltä.

Soijatonta suklaata

 


Tiedoksi soija-allergisille aikuisille. Tässä suklaassa ei ole soijaa. Anthon Bergin suklaassa on emulgointiaineena käytetty rapsilesitiiniä.
Posted by Picasa

maanantaina, marraskuuta 05, 2007

Muistiinpanoja kameralla



Ennen minulla oli tapana piirtää museoissa talteen yksityiskohtia maalauksista ja esineistä - huonekaluja, astioita, vaatteita, kasvoja. Nyt on helppoa, kun saa ottaa digikameralla niin paljon kuvia kuin haluaa, kunhan ei käytä salamaa. Näin oli myös Zagrebissa. Kuvassa Viktorian ajan kaappi, jonka sisälle olen kadonnut.

Olin Kroatiassa sukulaisvierailulla ja lomalla, mutta myös keräämässä aineistoa ja tunnelmia uusinta kirjaani varten. Monissa Zagrebin museoissa oli vanhoja maalauksia, huonekaluja ja muuta esineistöä, josta oli minulle kovasti hyötyä. Niin oli myös maisemista tietyillä seuduilla. Otin hyvin paljon valokuvia myös esineisiin liittyvistä teksteistä. Se oli nopeaa ja tehokasta.



Nyt olisi divaani tarpeen ja pitäisi vetäytyä muihin maailmoihin näiden kuvien, muistojen ja kirjojen pariin. Tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana en ole pystynyt kirjoittamaan paljon mitään. Olen kuitenkin ajatellut ja suunnitellut, nähnyt jopa unessa erään luvun tärkeän kohtauksen. Tuon unen näkeminen - oikeastaan kuuleminen - olikin minulle merkkinä siitä, että aloin elpyä surusta ja palata jatkamaan elämää patsi nykyhetkessä, myös menneisyydessä ja tulevaisuudessa.




Kaikkein erikoisin materiaalin kerääminen tapahtui kuitenkin, kun sain tietoja puhelimitse eräästä museosta. Minun oli määrä lähteä Lontooseen ja Cambridgeen mieheni kanssa. Minun oli tarkoitus oli käydä muun muassa Lontoon kaupungin museossa katsomassa kaupungin pienoismallia. Minä kuitenkin sairastuin enkä päässyt mukaan tuolle matkalle. Mieheni raportoi minulle museosta puhelimitse ja vastasi kysymyksiini sekä toi joukon karttoja ja lisää 1500-luvun Lontoota käsittelevää kirjallisuutta.

Kuten näistä kuvistakin voi huomata, mukana on useita aikakausia samalla aikaa. Näin on usein. Kun yhtä kirjaa kirjoittaa, toinen kirja on jo taka-alalla.

lauantaina, marraskuuta 03, 2007

Ensilumi hautausmaalla


Ensilumi, originally uploaded by amnellanna.

Pyhäinpäivänä 2007

Ensilumi 2007


ensilumi First snow, originally uploaded by amnellanna.

3.11.2007 kello yhdeksältä alkoi ripsiä lunta. Nyt vailla yksitoista voi jo ottaa kuvan.

Ruma kaunis Helsinki

DSC06560

Kaupunkikuvassa on paljon rumuutta, joka on tarpeen, jotta kaupungin kauneutta suojellaan. Tämä entistäminen tekee seuraavan rakennnuksen entistä kauniimmaksi. Mutta on rumuutta, jonka voi siivota pois tai siirtää toiseen paikkaan, jotta kaupunki olisi kauniimpi. Seuraavat kuvat (noin 15, 16 kpl) ja kirjoitus Helsingin "tönöistä ja turistikohteista" kysyvät, mitä täytyy tehdä, jotta kaupunkimme olisi entistä kauniimpi ja viihtyisämpi.


Johanneksenpuisto, Helsinki. No snow in December.

Koulupuistikko ja sen ympäristö


Koulupuistikko, originally uploaded by amnellanna.

Koulupuistikko ja sen vieressä oleva aukio ovat eräs kauneimmista paikoista Helsingissä. Tämä kuva ja seuraavat 15 kuvaani liittyvät kirjoitukseeni "Helsigin tönöt ja turistikohteet".