tiistaina, syyskuuta 30, 2008

L.M. Montgomery: lapsuus ja aikuisvuodet



Tämä maalaispappila Toronton lähellä oli pitkään Lucy Maud Montgomeryn koti. Hän kirjoitti siellä puolet kirjoistaan.

LM Montgomery kuoli vuonna 1942 lääkkeiden yliannostukseen kuten Helsingin Sanomat kertoo tänään. Montgomeryn pojantytär paljasti tämän perhesalaisuuden eli isoäitinsä itsemurhan kanadalaisessa Globe & Mail -lehdessä.

Montgomery oli saanut aikaisemmin hermoromahduksen ylirasituksesta, jonka oli aiheuttanut ennen kaikkea hänen aviomiehensä pitkäaikainen sairaus, joka täytyi pitää salassa, koska mies olisi muuten menettänyt virkansa. Masennusta oli aiheuttanut pitkään myös se, että Montgomery oli kokemattomuuttaan myynyt kaikki oikeudet ensimmäiseen Anna-kirjaansa eikä saanut nauttia esimerkiksi siitä tehdyn elokuvan tuotosta. Mutta hänellä oli masennusta jo nuorena ennen kirjallista uraa ja avioliittoa, kuten käy ilmi hänen päiväkirjoistaan, joita alkoi ilmestyä Kanadassa jo 1980-luvulla.

Lucy Maud Montgomery sanoi ennen kuolemaansa ystävilleen: "Muistakaa minut sellaisena kuin olin". Millainen oli Anna- ja Runotyttö -kirjojen kirjoittaja?
Lue kirjoitukseni LM Montgomeryn lapsuudesta ja aikuisvuosista.
Nämä kirjoitukset ovat ilmestyneet aikaisemmin lehtiartikkeleina. Kuvan ja artikkeleiden copyright Pirkko Anna Amnell.

maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Museot ja valokuvaaminen 2



Kuva: Matti Amnell

Poikani on ostanut hienon skannerin, jolla voi muuttaa digitaalisiksi sekä negatiiveja että dioja. Kauan sitten otettuja, ennen näkemättömiä kuvia tulee esille.

Tämä kuva on todiste siitä, että Louvressa saa kuvata. Olimme vuonna 1985 kotilomalla Euroopassa koko perhe, matkustimme Eurorail-lipuilla junalla ja kävimme monissa maissa Suomen lisäksi.

Koska meitä oli viisi, jakauduimme monesti 2-3 hengen ryhmiin sen mukaan, mikä nähtävyys ketäkin sattui kiinnostamaan. Eräänä päivänä Pariisissa nuoremmat lapset kävivät isänsä kanssa Jim Morrisonin haudalla ja viemärikierroksella, ja vanhempi poikamme ja minä vietimme koko päivän Louvressa.

Otimme paljon kuvia poikani hienolla Canon-kameralla, jonka hän oli saanut "ylioppilaslahjaksi" (high school graduation) ja joka toimii edelleen hyvin. Otimme sillä aikoinaan paljon kuvia Kanadassa ja USAssa, ja jotkut minunkin kuvista ilmestyivät lehdissä.

Louvressa otimme monet kuvat 1000 ASAn filmillä, sillä oli hämärää ja salamamaahan ei voi museoissa käyttää.

Swans in Helsinki


Swans in Helsinki
Originally uploaded by amnellanna

Joutsenia Kaiopuiston rannassa syyskuun lopulla.

Syksy Kaivopuistossa

Kaivopuisto Helsinki


Kaivopuistossa on nyt ruskaa. Muutama puu on jo karistanut lehtensä. Puita on jo pois kaadettu parikymmentä puistotien varrelta, joista viisi kuusi nuoria ja hyväkuntoisia. Millähän perusteella kaadettavat puut on valittu?

Kommentteja: TV, rikkaus ja köyhyys, kulttuuri

Iineksen blogissa keskustellaan jälleen innnokkaasti: Älä silmä pieni katso mitä vain.

Kommenttejani TV:n alkuajoista, kulttuurista, köyhistä ja rikkaista:

1.

Ajatteleeko Nevanlinna todellakin, että "televisio rantautui Suomeen työväenluokan, ei älymystön, kautta"?

Satun muistamaan ajan, jolloin TV rantautui Suomeen. Se tapahtui teekkarien kautta.

Toki teekkarit tekivät kovasti töitä ensin valmistuakseen ja sitten valmistuttuaan, mutta olen aina luullut, että he ovat myös älymystöä.

2.

Alussa TV:t ilmestyivät kyllä porvarisperheisiin, niille joilla oli varaa ostaa se. Nykyajan ihmiset eivät tajua, miten köyhiä ihmiset olivat TV:n alkuaikoina. (USAssahan TV oli jo täysin yleinen 1950-luvulla, joillakin oli väritelevisioitakin.)

Ja teekkareita - kuten meitä muitakin - on monenlaisia. Koko kulttuurin ja sivistyksen käsite ja sisältö ovat lisäksi muuttuneet, tarvitsee vain vilkaista Hesarin "kulttuuripalstoja".

Olen samaa mieltä kuin Ripsa, minustakaan ei voida jakaa enää yhteiskuntaa "työväenluokkaan" ja "porvaristoon" vanhalla tavalla.

Rikkaita ja köyhiä on edelleen, tulee aina olemaan, sillä kaikki ihmiset eivät ole yksinkertaisesti kyvykkäitä tai edes kiinnostuneita ylimääräisen rahan hankkimisesta tai hävittävät nopeasti perintönsäkin.

Kulttuurin parissa työskentelevistä löytyy paljon köyhiä, ehkä vielä köyhempiä kuin ns työväestöstä, jolla on kädentaitoja. Eivät kaikki osaa rakentaa esimerkiksi taloa, venettä tai huvilaa itselleen. Eivät osaa edes laittaa ruokaa tai valmistaa vaatteita yms.

Rikkaimmatkin suomalaiset ovat "köyhiä" verrattuina esimerkiksi Englannin, USAn ym vanhojen suurten talousalueitten huippurikkaisiin, joita on siellä paljon. Mutta siitä on hyötyä myös taiteilijoille ja artisaaneille (Huom! Käsityöläiset olivat niitä alkuperäisiä porvareita, siis keskiajalla).

Eräs amerikkalainen taide- ja perinnetekstiilien kutoja kertoi, että hänen kaltaisensa ihmiset tulevat hyvin toimeen - tarvitsee olla vain yksi prosentti ihmisiä, jotka ostavat, se riittää.

Sama koskee kulttuuria. Suurella kielialueella keskitason kirjailija elättää hyvin itsensä ja perheensäkin. Näin kertoi mm P.D. James.

Rikkaus voi olla siunaus myös meille köyhille ja epäkäytännöllisille ihmisille. Odotan tässä jälleen jännittyneenä, saanko apurahoja rahastoista, joita rikkaat bisnesihmiset ovat keränneet.

Asiat eivät ole niin yksinkertaisia, kuin monesti kliseemäisesti väitetään joidenkin dogmien valossa. Eivät ole koskaan olleet.

(Lisäys: Alkuaikojen väritelevisiot USAssa olivat kamalia. Värit olivat räikeitä. Näin eräässä perheessä väritelevision, josta perhe oli suunnattoman ylpeä.)

rantaantua= rantautua= siirtyä t. päästä rantaan; ajautua, päästä rantaan

sunnuntaina, syyskuuta 28, 2008

60 puuta kaadetaan Kaivopuistossa


60 puuta kaadetaan Kaivopuistossa
Originally uploaded by amnellanna

Kaivopuiston Ison puistotien 170 vuotta vanhat lehmukset ja jalavat uusitaan. Yhdellä kertaa kaadetaan 60 liian vanhaa ja vaaralliseksi käynyttä puuta Kaivohuoneen ja Ison puistotien väliltä ja seuraavana keväänä puut Kaivohuoneen ja Kaivopuiston rannan väliltä. Kaataminen alkaa maanantaina.

Tilalle istutetaan 5-7 metriä korkeita lehmuksia. uudistaminen kestää yhteensä kaksi vuotta. Puistossa olevan informaation mukaan puistotien tilalle tulee kivetty leveä tie.

Joukko helsinkiläisiä oli tänään Kaivopuistossa hyvästelemässä tutut puut. Monet ottivat valokuvia.

Uskon, että minulle tulee ikävä vanhaa puistotietä. Puistossa olevan informaatiotaulun kuva vaikutti minusta kylmältä kivikaupungin paraatikadulta. HBL:n mukaan kuitenkin osa tiestä tulee 1800-luvun tyyliin soratieksi. Toivotaan näin.

Monille helsinkiläisille Kaivopuisto on paikka, jossa voi olla lähellä luontoa, puita ja merta. Sen kauneus on ollut lisäarvo. Mieheni juoksee joka toinen päivä Kaivopuistossa. Maisema muuttuu.

Diana-puistossa vanha kodikas puisto muutettiin elottomaksi kiviaukioksi, jossa ei ole varjoa kesällä puistossa istuville, sillä puut on kaadettu.

Näistä uudistuksista puuttuu kauneus ja viihtyisyys, jota oli vanhassa Diana-puistossa ja jota on ehdottomasti ollut Kaivopuiston Isossa puistotiessä.

Klikkaa kuvaa ja käy katsomassa kuvat, joita otin tänään. Voit katsoa ne suuremmassa koossa siellä.

Tee jäähyväiskävely Isolla puistotiellä.
Lue lisää HBL:stä

John McCain ja Barack Obama: 1. vaaliväittely

Koska Hillary Clinton oli minun ykkösehdokkaani USA:n presidentiksi, en ole perehtynyt aikaisemmin McCainin ja Obaman ajatuksiin. Vaikutelmia heidän 1. vaaliväittelystään, jonka näin sattumalta äsken CNN:stä:

Hämmästyin ensinnäkin sitä, miten laaja kokemus John McCainillä on sotataidon ja politiikan alueella. Hän puhuu yllättävän yksinkertaista kieltä, vaikka on yläluokkaa - isä ja isoisä olivat amiraaleja. Hän luettelee saavutuksiaan politiikassa ja käyttää tehokeinona toistoa, esimerkiksi sanomalla uudestaan ja uudestaan "Senaattori Obama ei ymmärrä tätä asiaa" - mikä kuulostaa äärimmäisen röyhkeältä eurooppalaisen korvissa. Mutta amerikkalaisilla on tuollainen tapa, ja monet heistä taitavat ihailla sitä.


Barack Obama on erittäin miellyttävä, puhuu kaunista kieltä, on hyvin käyttäytyvä ja perehtynyt hyvin kampanjakysymyksiin. Obama on hienostunut ja hillitty eleissään, ilmeissään ja puhetyylissään sekä pukeutumisessaan solmiota myöten.
Miten tavallinen amerikkalainen kestää sen, että tämä amerikanafrikkalainen nuori mies on suurin piirtein kaikessa loistavampi kuin perusamerikkalainen McCain? Koituvatko Obaman hyvät ominaisuudet hänen tappiokseen?

En ole amerikkalainen, mutta nämä ajatukset tulivat mieleeni sen perusteella, mitä tiedän omien kokemusteni ja havintojeni perusteella amerikkalaisista.

Tulee olemaan hyvin kiinnostavaa nähdä, millaisia ovat seuraavat väittelyt. Vaikka pidän Obamaa lahjakkaampana, luulen että McCain tulee voittamaan presidentinvaalit kokemuksensa ja (harkitun) kansanomaisuutensa vuoksi. Nykyisen tilanteen perusteella - pankkikriisi ja Irakin epäsuosittu sota - demokraattien pitäisi olla jo huomattavassa johdossa. Mutta näin ei ole.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/McCain+ja+Obama+tiukasti+tasoissa/1135239311325?ref=rss

Obamassa on se vika, että hän on liian älykäs, liian sivistynyt ja viileän hienostunut, liian täydellinen. Tuo kaikki ärsyttänee tavallisia amerikalaisia varsinkin sen vuoksi, kun Obama on musta.

Väiteltiin taloudesta ja poltiikasta (YLE)

perjantaina, syyskuuta 26, 2008

Musiikin salaisuus


"En ymmärtänyt musiikista mitään. Mutta siinä juuri piilee musiikin salaisuus: ei sitä tarvitsekaan ymmärtää, sen voi antaa vain tuntua".
Musiikkitieteen professori Eero Tarasti siitä, mitä musiikki merkitsi hänelle 12-vuotiaana. HS 26.9.2008

torstaina, syyskuuta 25, 2008

Enkeleille vai ihmisille?

 



the extraordinary (click the photo to see it in a larger size)

Mikähän on ollut mielessä arkkitehdilla, kun hän on suunnitellut mosaiikkikuvan korkealle Aleksanterinkadun varrella olevan talon päätyyn? Siitä saa juuri ja juuri selvää, kun katsoo pää kallellaan. Onko mahdollista, että vastapäisessä talossa asui joku, joka sai sitä sitten katsella ikään kuin ikiomana taulunaan? Vai olisiko tämä jäännettä keskiajan tavasta laittaa ylös korkeuksiin kirkkojen torneihin veistoksia ja korkokuvia enkelten katseltaviksi?
Posted by Picasa

keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008

Miten eteenpäin?



Helsingin palolaitoksen torni edustakoon kaikkia niitä konkreettisia toimenpiteitä, joita voidaan tehdä, jotta epätoivo ja väkivalta eivät pääsisi leviämään Suomessa. Mutta mitä muuta voi tehdä? Ehkä tarvitaan uusia opastajia nuorille.



tiistaina, syyskuuta 23, 2008

Mikä Suomessa on vikana?



CNN kertoi uutisissa:
Suomessa on eniten käsiaseita USAn ja Jemenin jälkeen. Miksi?
Suomessa on eniten murhia Euroopassa. Miksi?

Lisäksi tiedämme:

Suomessa nuoret tytöt tekevät tilastojen (2005) mukaan eniten itsemurhia Kiinan jälkeen. Miksi?

Mikä on vikana Suomessa?
Millä tavalla Suomi eroaa muista Euroopan maista?

Vaikka tämä tragedia tapahtui ammattikorkeakoulussa eli collegessa, kuten ulkomaiset TV-kanavat ovat tiedottaneet, tästäkin puhutaan koulusurmana. Kirjoitin tähän blogiin Jokelan tapauksen jälkeen ja kokosin ja kommentoin myös lehdissä näkemiäni kirjoituksia: ihmisviha, itsemurhan ihannointi, filosofian opetus, lukiolaisen maailmankuva. Klikkaa alla olevia sanoja 'Jokelan koulusurma', niin pääset myös niihin kirjoituksiin. Linkki myös sivupalkissa ja luonnollisesti myös hakusanojen luettelossa.

Auvisen tapaus kannattaa palauttaa mieliin, sillä Matti Juhani Saari näyttäisi matkineen Auvisen tekoa (copy cat effect). Auvinen on ollut näin olleen erittäin vaarallinen esikuva. Hänellähän oli puolestaan esikuvia vastaavista tapauksista Amerikasta. Tilanne on siis hyvin monikerroksinen, ongelma ei ole vain suomalainen, vaan kansainvälinen.

Yhteinen asia Yhdysvalloille ja Suomelle on käsiaseiden helppo saanti. Mutta Myyrmäen tapaus osoitti, että itsemurha ja murha tapahtuu myös ilman käsiasetta.

Huom! Samana päivänä Kanadassa ilmestyi lukiosta erotettu nuori mies kouluunsa aseen kanssa aamuhartauteen ja piti asetta papin ohimolla. Lue lisää kommentista.

Kauhajoki



Kauhajoki 23.9.2008



Klikkaa sanoja "Jokelan koulusurma", niin pääset kaikkiin koulusurmia koskeviin kirjoituksiini.

Autoton päivä

 


Mainontaa kaikille aisteille
Posted by Picasa

Kerran kaukana Herttoniemessä

Siihen aikaan kun olimme nuoria, jouduimme muuttamaan jatkuvasti mieheni työn vuoksi. Olemme asuneet avioliittomme aikana Helsingissä yhdeksässä osoitteessa (Niiden lisäksi on ollut kolme Kanadassa ja yksi Kyproksella.)

Asuimme Herttoniemessä Hiihtomäentiellä siihen aikaan, kun tein Narnia-graduani ja luin englannin lopputentteihin. Pikkusiskoni oli tullut lukioon Helsinkiin ja asui meillä. Kun hän aloitti lukion, asuimme lyhyen kävelymatkan päässä Munkkivuoren Yhteiskoulusta Etelä-Haagassa Kaivopuistosta tuodussa vanhassa dachassa. Matka Herttoniemestä Munkkivuoreen kesti taas kauan.

Valmistuttuani otin kuukauden sijaisuuden silloisesta Iivisniemen Yhteiskoulusta, joka sijaitsi Espoon perukoilla. Matka sinne ja takaisin kesti kaksi tuntia. Vaikka koulu oli oikein mukava ja rehtori harvinaisen fiksu, en voinut kuvitellakaan ottavani sieltä jatkuvaa työtä. Meillä oli kolme pientä lasta, enkä halunnut olla koko päivää poissa kotoa. Jäin kotiäidiksi.



Olisiko minusta tullut virkarouva, jos jo silloin olisi ollut metro? No, sitten muutimme Suomenlinnaan ja minulle tarjottiin työtä Santahaminasta. Vielä hankalampaa.

Kanadasta tultuani matkustin kahdeksan vuoden ajan keskustasta joka työpäivä Herttoniemen metroasemalle. Matka sujui yhdessä hujauksessa. Herttoniemi oli tullut lähelle.

"Rouva Sedis" on kirjoittanut
Herttoniemen historian. Löytyvätkähän sieltä ne mammutinluutkin, joita sanottiin olleen Herttoniemessä kerrostalomme vierestä lähtevässä metsäisessä maastossa?

maanantaina, syyskuuta 22, 2008

Hitler ja Stalin ja suomalaiset lehdet



Minulla on ollut jo pitkään kuvassa oleva Kotilieden numero, jonka ostin kirja-antikvariaatista, jotta voisin käyttää sitä blogissani kuvituksena ääneen lukemisesta kotona.

Kansikuvassa on kuitenkin eräs vastenmielinen yksityiskohta, jonka vuoksi en ole sitä käyttänyt: pöytäliinassa oleva koristeaihe, hakaristi, jota en huomannut lehteä ostaessani. Lehti on vuodelta 1927 (Kotiliesi 21/1927), jolloin hakaristi oli jo tunnettu kansallissosialismin ja antisemitismin pääsymbolina. Koriste on valokuvassa keskeisessä paikassa, joten kysymyksessä ei ole voinut olla sattuma.

Toinen valokuvassa näkyvä poliittinen symboli on Varsovan kulttuuri- ja tiedepalatsi. Gloria-lehden kylkiäisenä tullut Gloria Bisnes kertoo siitä näin;

"Vieraassa kaupungissa pitää päästä yläilmoihin. Maisematasanteen tarjoaa Kulttuuri- ja tiedepalatsi Palac Kultury i Nauki, joka muistuttaa arkkitehtuuriltaan New Yorkin Empire State Buildingia. Neuvostojohtaja Josef Stalin lahjoitti sen Varsovalle korvaukseksi sodan kärsimyksistä. -- Kaupungin korkein rakennus valmistui 1950-luvulla, ja nykyään se [on] suojeltu kohde. "
(Ulla Veirto: Historiaa ja puistoelämää. Gloria Bisnes lokakuu 2008.)

Veirto kirjoittaa myös Varsovan kansannousun museosta: " Se kertoo vuoden 1944 tapahtumista, jolloin kaupunkilaiset nousivat natsimiehittäjiä vastaan." Ja Varsovan Vanhastakaupungista:

"Vanhakaupunki on Varsovassa uusvanha, sillä saksalaiset tuhosivat alkuperäisen toisen maailmansodan lopussa. Varsovalaiset rakensivat rakkaan kaupunginosansa entiselleen valokuvantarkasti."

Natsien hirvittävät tihutyöt kerrotaan lukijoille asiallisesti tässä lyhyessä yhden sivun artikkelissa, mutta Stalin ja muut kommunistit pääsevät jälleen kuin koira veräjästä. Onko tämä nyt uussuomettumista vai vaalipropagandaa?

Mitä tärkeää jäikään sanomatta? "Sankarimatkailijan Varsova" (Like 2006)kirjan kirjoittaja Tapani Kärkkäinen kertoo nettisivuillaan myös tästä Stalinin "lahjasta" : kultturipalatsin seutu on varsovalaisille kiusallinen muistuma totalitarismin ajasta, jota kesti 50 vuotta. Nettisivuilta koottuja faktoja:

Kulttuuripalatsi [alkujaan Josif Stalin kulttuuripalatsi]herättää yhä edelleen vahvoja tunteita. Kulttuuripalatsin tieltä raivattiin pois kokonaisia kortteleita vanhaa Varsovaa. Sen eteen luotiin Paraatiaukio, ja "pääsisäänkäynnin edustalla on edelleen puhujankoroke, jolla kommunistijohtajat ottivat vastaan vappu- ja sotilasparaateja". Yhdinkeskustaan raivattiin leveä vappuparaateille sopiva paraativäylä, katu jonka varrelta purettiin vanhaa historiallista Varsovaa, myös sodassa säilyneitä rakennuksia.



Marszalkowska ennen toista maailmansotaa(kuva lainattu Kärkkäisen sivuilta)

Vain pieni osa Varsovaa jälleenrakennettiin [suurelta osin Canaletton maalausten mukaan], vain Vanhakaupunki ja keskustaa. Päämääränä oli "sosialistinen metropoli joka heijastaisi työväenluokan esteettisiä ja ideologisia pyrkimyksiä." Kaupungin identiteetti tuhotttiin, 1800-1900-lukujen Varsova katosi. "Aina 1970-luvun alkuvuosiin asti oli yleistä, että säilyneistä vanhoista kivitaloista hakattiin seinien koristeet, parvekkeet ja muut koristeet pois 'jalankulkijoiden turvallisuuden takia'. --Nyt vanhoja taloja palautetaan vanhaan asuunsa."

Netissä Minun Puolani/Varsova (ks kohtaa 'jälleenrakennus')

Warsaw (opassivu englanniksi)

sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008

Kampaamossa ja parturissa ennen aikaan



Kauneuden vuoksi on aina nähty vaivaa ja kärsittykin. Olisiko tämä 1930-luvun kauneusihanne?



Kampaamo ja parturi Zagrebin kaupunginmuseosta. Siellä saa valokuvata.


 


Zagrebin kaupunginmuseo sijaitsee entisessä P. Claran luostarissa.




torstaina, syyskuuta 18, 2008

Mika Waltari 100: Kun Waltarikaan ei kelpaa



Kuva: anna amnell
Tänään iltamyöhään kohtasi rautatieasemalle menijää tällainen koristelu. Se toi mieleeni keskiajan, jolloin toisinajattelijat ja muut epätoivotut henkilöt laitettiin häkkiin ja häkki nostettiin tienristeykseen kaikkien nähtäväksi.


Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään 19.9.2008 Mika Waltarin 100-vuotispäivänä:

"Mika Waltarin (1908-79) asema suomalaisten lempikirjailijana on niin vakaa, että ajatus hänen kiistanalaisuudestaan saattaa yllättää. Hän ei kuitenkaan nauttinut oman sukupolvensa kirjallisuuspiirien jakamatonta suosiota. Vielä niinkin myöhään kuin 1995 ilmassa oli taistelun henkeä, kun Markku Envall, Kaija Valkonen ja Juha Virkkunen keskustelivat Envallin edellisvuonna ilmestyneestä Waltari-kirjasta Suuri illusionisti. "
(Matti Ripatti: Waltarin ja Virkkusen muistoksi. HS/Radio & Televisio 19.9.2008)
YLE 1:n ohjelma klo 13.00 (87,9 MHz, uusinta 20.9.klo 8.05)

Lisäys: Kiinnostava ohjelma. Huomaa uusinta!

Ei nauti myöhäisempienkään sukupolvien "jakamatona suosiota". Taistelun henkeä oli vielä vuonna 2005, kun yritin saada aikaan keskustelua Waltarista Kiiltomadossa, kirjallisessa nettikeskustelussa, seuraavalla lyhyellä ja mahdollisimman "vaarattomalla" alustuksellani:

Sitä unohtaa välillä, että Suomessa on sellainen maailmanmaineeseen kohonnut kirjailija kuin Mika Waltari. Luen pitkästä aikaa Mikael Karvajalkaa ja huomaan olevani Waltarin tekstin lumoissa.

Ovat olleet muutkin. 19. painos on menossa. Waltarin Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim ovat yhdessä laajempi kuin Tolstoin Sota ja rauha. Edessä on kiehtova matka 1500-luvun maailmaan.

Mikähän teki suomalaisesta Waltarista kansainvälisen menestyskirjailijan, jota luetaan yhä, kansainvälisen klassikon?

(Mika Waltarin lumoissa. Pirkko Anna Amnell. Kiiltomato 20.01. 05 klo 20:39.)

Kommentoijat siirsivät heti keskustelun Sillanpäähän, marksilaisuuteen ja fasismiin, vaikka Waltarillekin löytyi muutamia ystäviä. 26.1. mennessä kommentteja oli tullut jo 42, ja keskustelu oli siirtynyt Waltarin naiskuvasta yleensä feminismiin, postmodernismiin ja dekonstruktioon.

Keskustelua moitittiin vanhanaikaiseksi, haluttiin siirtyä "ikuisista Waltareista--eteenpäin, eteenpäin-- rakenteiden purkaminen on nykyinen paradigma, ei sitä tarvitse enää palauttaa näin arkaaisen ajatteluun ja keskusteluun." (nimimerkki "significant first" 25.01.05 klo 18:08).

Sitten suositeltiinkin minulle nykyaikaista maailmankuvaa, johon tutustumisen voisin aloittaa "kari enqvististä jne". (Nimimerkki "mot 26.01.05: 8:11)

Kiiltomadon keskustelut poistettiin, joten niitä ei voi lukea netistä, mutta olen tulostanut kaikki keskustelut, joihin osallistuin, todistukseksi siitä, millaista suomalainen kirjallinen keskustelu oli vielä vuonna 2005. Uskon, että monet muutkin tallensivat noiden aikojen keskusteluja. Niissä olisi paljon luettavaa.

Mika Waltari -muisto

Kun vaaditaan liikaa: Yuppie flu. Juppiflussa

Juppiflunssa (yuppie flu) on psykologinen stressitila, joka lamauttaa lahjakkaiden ihmisten suorituskykyä ja aiheutttaa pitkäkestoisia flunssan kaltaisia oireita.
Näin kirjoitti David Harvey vuonna 1990 kirjassaan "The Condition of Postmodernity. An Enquiry into the Origins of Cultural Change." (sivulla 287)

Tuli taas eteen tämä toisinaan kiistanalainen termi, josta käytetään nykyään nimitystä CFS tai CFIDS (chronic fatigue immune dysfunction syndrome, "krooninen väsymys- ja immuunihäiriöoireyhtymä").

Väitetään, että se olisi perinnöllinen taipumus, mutta minusta näyttää, että lahjakkailta nuorilta ihmisiltä vaaditaan aivan liikaa varsinkin nykyään. Ei ihme, että he sairastavat jatkuvasti, kaikkein velvollisuudentuntoisimmat viikonloppuisin. Jos työpaikan henki on vielä huono, sairastelu jatkuu ja jatkuu.

Milloinkahan työnantajat ja esimiehet ja -naiset tajuavat, että ihmisten ryöstöviljely on paitsi moraalitonta myös typerää?

Syksy 2008 muoti: kukonaskelkuvio

kukonaskelkuvio2

Abiturienttisyksyni kukonaskelkuvioinen takki olisi jälleen muotia.
Erilaista nyt: mustaa, mustaa, violettia. Mikä hyvänsä hameenpituus käy.

sunnuntaina, syyskuuta 14, 2008

Mika Waltari-muisto



Olin American Field Service -vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa 1950-luvun lopulla. Bostonista kotoisin olevan AFS-perheeni isä oli opiskellut yliopistossa kirjallisuutta, mutta lähtenyt sodan jälkeen liikemieheksi Montanaan. Olohuoneessa oli yksi seinällinen kirjoja, mitä en ollut odottanut amerikkalaisesta perheestä. Kirjahyllyssä oli Shakespearen teosten vieressä Mika Waltarin "Sinuhe". Tuo muisto lämmittää yhä mieltäni vielä 50 vuoden jälkeen.

Sinuhe egyptiläinen (1945) ilmestyi englanniksi lyhennettynä vuonna 1949 Naomi Walfordin kääntämänä. Se oli eniten myyty kirja Amerikassa tuona vuonna. Siitä tehtiin Hollywood-elokuva vuonna 1954. Sen ajan Yhdysvalloissa Suomesta tiedettiin vain Sibelius, talvisota ja se että Suomi oli maksanut velkansa. Ja ennen kaikkea Mika Waltarin "Sinuhe".

Mika Waltari on tullut minulle erityisen läheiseksi sen jälkeen, kun olen kirjoittanut historiallisia nuortenromaaneja 1500-luvusta. Waltari sopii esikuvaksi, sillä hän saa historian elämään.

Mika Waltari -seura

Suomalainen tarvitsee kielitaitoa

HBL:n eroava päätoimittaja Max Arhippainen muistaa myös meitä suomenkielisiä lukijoitaan jäähyväiskirjoituksessaan. Hän sanoo, että ruotsinkieliset ovat kuin jäälautta, joka on pienenemässä ja pienenemässä. Sen ympärillä on yhä kasvava määrä sohjoa, joka on osittain sulavaa lauttaa ja osittain ympäröivää vettä. Vesi ja jää ovat kuitenkin samaa elementtiä. Metafora: ero ruotsinkielisten ja muiden ruotsía osaavien suomalaisten välillä ei ole suuri. Siksi ruotsinkielisyyden Suomessa tulee olla inklusiivista ei ekslusiivista.

Tämän epävirallisen käännöksen jälkeen alkutekstiä:

"Runt den hårda kärnan av flaket finns en växande issörja. Sörjan är både en del av isen och en del av det omkringflytande vattnet.
Vatten och is är i grunden samma element. Också på den punkten fungerar metaforen - skillnaden mellan det finska och det finlandssvenska är i grunden inte så stor. "

Lue koko pääkirjoitus:
Max Arhippainen: Ett återbesök på isfaket. HBL/Pääkirjoitus 4-9-2008)

Meidän suomenkielisten on pakko osata ruotsia, ainakin niiden meistä, jotka joutuvat perehtymään historiaan ja kulttuurihistoriaan. Suurin osa historiastamme on tallennettu ruotsiksi.

Meidän pienten kieliryhmien edustajien tulisi opiskella mahdollisimman monia kieliä. Ennen luettiin meilläkin oppikouluissa suomen lisäksi ainakin neljää kieltä: ruotsia, saksaa, englantia, ranskaa tai latinaa.

Jotkut oppivat kieliä erittäin helposti kuten lapsuudenystäväni, joka puhuu kuutta kieltä. Tyttäreni on tullut onneksi kummiinsa ja puhuu sujuvasti suomea, englantia, ranskaa, espanjaa, saksaa ja kiinaa. Hän oppi espanjan ja saksan kanadalaisessa koululaitoksessa, jossa oppilas voi halutessaan opiskella lukiossa useita kieliä. Toinen pojistani oppi siellä koulussa englannin lisäksi ranskaa ja kiinaa, toinen erikoistui matematiikkaan ja valitsi vain pakollisen toisen kotimaisen eli ranskan kurssin. Kielilinjat takaisin myös suomalaisiiin kouluihin!

lauantaina, syyskuuta 13, 2008

Turistien suosikki


Helsinki Cathedral
Originally uploaded by amnellanna

On vaikeaa saada Tuomiokirkko-näkymästä kuvaa, jossa olisivat mukana kaikki sen ainekset: kirkko, kellotapuli, Nikolauksen kappeli, "Rakastetun tsaarin" patsas, portaat, apostolien patsaat.
Yhtä hyvin siihen kuuluvat myös turistibussit ja kirkkoa kuvaavat turistit.

Ohrana

031 Ohrana, talo Helsingissä

Kuva: Anna Amnell '
Ohranan talo on Kultakalan korttelin vanhin talo (1888) Korkeavuorenkadun ja Punanotkonkadun kulmassa. Venäjän valtiollinen poliisi (=Ohrana) toimi tässä talossa 1900-luvun alussa. Talossa asui venäläisiä perheitä, ja siinä oli hissi, joka toimi ihmisvoimin, sotilaat veivasivat sen ylös ja alas.

Klikkaa sanaa 'Ohrana', jotta näet muita kuviani tästä samasta talosta.



Häggman, Tarkka, Greer: Lukutaito ja uskonto



Italialainen kulkukauppias kirjakoreineen 1500-luvulla. Myytävänä kirjoja "lapsille", luultavimmin ohuita kirjasia, joissa on rakkautta, seikkailuja ja hartautta.

Vasta ilmestyneessä suomalaisen kustannustoiminnan historiassa (Kai Häggman: Paras Tawara maailmassa. Suomalainen kustannustoiminta 1800-luvulta 2000-luvulle.)esitetään kirkko lukutaidon ja kirjallisuuden esteenä. Näin Pekka Tarkka kirja-arvostelussaan:

"Painettu sana on pannut ovelasti kampoihin kirkon, aatteellisten järjestöjen ja kirjakartellinkin rajoittaville toimille.-- Häggman tekee eron pappien vaatiman ulkoluvun ja aktiivisen lukutaidon välillä. Seitsemän veljeksen pojat joutuivat tuskalliseen kurimukseen lukkarin tuvassa. Vain Eero oppi aktiivisen lukutaidon". (Pekka Tarkka: Kirjan ja rahan liitto aitoi yli esteiden. HS/Kulttuuri 12.9.2008)

Ei kuulosta todelta. Suomalaiset siirtolaiset herättivät huomiota 1900-luvun alun Pohjois-Amerikassa: he osasivat lukea päinvastoin kuin monista muista maista tulleet siirtolaiset. He olivat oppineet lukemaan siellä lukkarinkoulussa ja pirtinpenkillä äidin polvella. Kinkereissä taidot tentittiin. Jukolan seitsemän poikaa on hyvin pieni otos Suomen kansasta.

Uskonnon ja kirkon mitätöinti lukutaidon ja kirjallisuuden kehittymisen yhteydessä on myös täysin vastoin sitä, mitä olen lukenut uskonnon vaikutuksesta esimerkiksi englantilaisten lukutaitoon ja kirjallisuudenhistoriaan.

Syvällisen henkilökohtaisen uskon kaipuu sai ihmiset lukemaan ja ostamaan kirjoja jo varhain, vaikka painetutkin kirjat olivat kalliita. Loistavan King James -raamatun lukeminen ääneen kodeissa ja kouluissa antoi laajan sanavaraston, loi pohjan kielitajulle ja kaunokirjallisuudelle englanninkielisessä maailmassa. Raamatulla on ollut suunnaton vaikutus maailmankirjallisuuteen - ja on yhä esimerkiksi Nobel-kirjailija Toni Morrisonin tuotannossa.

Raamatun sisältö ei ole yksitoikkoista, sisällön skaala on valtava: herkkää rakkausrunoutta, kuvottavia primitiivisen yhteiskunnann machomiesten puuhia ja sotakuvauksia, pitkiä sukuluetteloita, elämänviisautta, rakkautta ja intohimoa, yliluonnollisia tapahtumia, lämmintä ihmisen heikkouden ymmärtämistä. Juutalaisten mielestä myös huumoria, mutta heillä taitaa olla parempi huumoríntaju kuin muilla. Lassi Nummen Jobin kirja -suomennokset ovat samaa tasoa kuin King James.

Luen juuri Germaine Greerin uusinta kirjaa "Shakespeare's Wife." 2008 (2007)). Feministitutkijana maailmanmainetta saanut, Cambridgessä väitellyt Shakespeare-tutkija Greer on opettanut kirjallisuutta monien maiden yliopistoissa.

Greer kirjoittaa, että 1500-luvun Englannissa uskonpuhdistus ja lukutaito kuuluivat tiiviisti yhteen. Katoliset uskoivat pelastukseen rukouksen ja rituaalien kautta, mutta protestantit uskoivat sanaan eli Raamattuun. Uskonpuhdistusta ei olisi voinut tapahtua ilman kasvavaa lukemisen halua. Lukutaidottomuus merkitsi osattomuutta sekä uskon että taloudellisen menestymisen alalla. Köyhimmissäkin kylissä oli naisia jotka opettivat lukemaan (dame schools). Kirjoitustaitoa ei pidetty yhtä tärkeänä.

Talvisin oli aikaa opetella lukemaan ja lukea Raamattua ja hartauskirjallisuutta. Kun lukutaito oli saatu, luettiin muutakin. Kulkukauppiaat kantoivat koreissaan kirjasia, joista ahmittiin tarinoita uskomattomista seikkailuista. Niin alkoi kirjallisuuden voittokulku kansan keskuudessa. Mutta siihen tarvittiin kansankielistä kirjallisuutta, jota oli itsenäisissä maissa.

Jo 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa Englannissa ostettiin kirjoja miljoonittain! Uusimman tutkimuksen mukaan hartauskirjat ja teologiset teokset olivat silloin kaikkein suosituinta kirjallisuutta. Välillä on väitetty ihan muuta. Tutkijat kysyvätkin : Antavatko nykyajan historioitsijat aina rehellisen kuvan menneisyydestä vai vääristelevätkö he historiaa puolustaakseen omia aatteitaan?
Lisäys kadonneen linkin vuoksi:
Kari Konkola ja Diarmaid MacCulloch kirjoittivat vuonna  2004 History Today -lehdessä 1500-1600-luvun Englannin suosikkikirjailijoista. Lukutaito oli melko yleistä, mutta kirjat olivat silloin kalliita. Ostettiin vain niitä kirjoja, joista oltiin todella kiinnostuneita. Vuosisatojen vaihteessa suurin osa kansasta osasi lukea. Kirjoja ostettiin miljoonittain!  
Meille on annettu sellainen käsitys, että tuon ajan suosikkeja olivat William Shakespeare ja Thomas Hobbes [filosofi, "kaikkien sota kaikkia vastaan"].  Konkola ja MacCulloch tutkivat sen ajan tilastoja: Suursuosikkeja olivatkin hartauskirjat ja teologiset teokset. Puritaanioppinut William Perkinsin kirjoja myytiin kaksi kertaa enemmän kuin Shakespearea. Hobbesin vaikutus omana aikanaan oli hyvin vähäinen. Kirjoittajat kysyvätkin: antavatko historioitsijat rehellisen kuvan menneisyydestä? (Reformation Bestsellers. - History Today. Vol. 53. Oct 2003. S. 23-29.)
Kokonaan eri asia on se, mitä entisaikojen kirjailijoita arvostetaan nyt.
(siirretty toisesta, lakkautetusta blogistani)

Lisäys: Lue myös Luku- ja kirjoitustaitoinen 1700-luvun torppari

Photo Friday: 'Relationship'



Brothers - or sister and brother?

perjantaina, syyskuuta 12, 2008

Syksy kaupungissa

 


Syksyn kauneutta voi nähdä vaikkapa iltakävelyllä kukka-asetelmissa.
Posted by Picasa

torstaina, syyskuuta 11, 2008

Lyhytkasvuisuus



Anthonis van Dyck: Kuningatar Henrietta Maria ja Sir Jeffrey Hudson (1619–1682)
Aateloitu maatyöläisen poika Sir Jeffrey Hudson eli jännittävää elämää, osallistui sotaan ja kaksintaisteluun, joutui kahdesti merirosvojen vangiksi.

Koska olen kirjoittanyt lyhytkasvuisesta tytöstä, minulta kysytään usein, voiko nyt kukaan ihminen olla kyynärän mittainen ja eikö tarinani kyynärän mittaisen tytön seikkiluista ole epäuskottava. Lue lisää Jeffreystä ja vielä pienemmästä Lucia-nimisestä meksikkolaisesta naisesta. Maasta se pienikn ponnistaa!

Väriä syksyyn: Friendly Site Award



Kaikille bloggaajille!

Erityisesti Pakinaperjantaille ja Tarinamaanantaille ja niihin osallistuville!

Taideteos

 


Kamppi, Helsinki
Eva Löfdahl: Leverty
Klikkaa alla olevia sanoja "Löfdahl Leverty", jotta näet kaikki kuvat tästä taideteoksesta.

Posted by Picasa

keskiviikkona, syyskuuta 10, 2008

Blogging Mentor Award: Blogimentorini



Kuka on ollut mentorisi bloggaamisessa?

Aloin bloggaamaan kesäkuun 2. päivänä vuonna 2005. Haluan kiittää seuraavia bloggaajia siitä, että he ovat auttaneet tavalla tai toisella minua bloggaamisessa näinä vuosina:

Kirsti
Saara (Hyvää vointia!)
Vanhanaikainen
Hanhensulka (Toivon, että viihdyt uudessa kotimaassasi!)
Jura Jukola
Maalainen
Jukka Kemppinen.


Mestarin ja oppilaan suhdetta on esiintynyt kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa. Kuuluisia opettajia ja oppilaita ovat olleet esimerkiksi Aristoteles ja Aleksanteri Suuri, Paavali ja Timoteus. Sana mentori tulee kreikasta: Odysseus pyysi Mentoria ohjaamaan poikaansa Telemakhosta, ja viisauden jumala Athena otti Mentorin hahmon ja ohjasi poikaa. Tämä palkinto sopii sekä miehille että naisille.

Vaikka sinulle itsellesi ei ole annettu vielä tätä tunnustusta, voit antaa sen niille bloggaajille, joilta olet saanut apua, neuvoja ja rohkaisua bloggaamisessa.

Erityispalkinto annetaan täällä Ritalle eli Rita Mentorille!

tiistaina, syyskuuta 09, 2008

Obama-paperinukke



kuva: Dover Publications

Obama ja McCain ja heidän perheensä ovat saatavissa paperinukkeina. Iltasanomat kertoo "vaalinukeista" nettisivuillaan.

Hyvää mieltä eteenpäin!






Runoilija ja äiti Hallatar haluaa jakaa tänään hyvää mieltä eteenpäin. Yhdyn hänen toivotukseensa.

Haluan muistaa tänään kaikkia ulkosuomalaisia bloggaajia ja erityisesti kahta bloggaajaa, joille suomi ei ole enää tai ei ole ollut koskaan äidinkieli. Taiteilija Marja-Leena Rathje on muuttanut Suomesta lapsena Kanadaan, mutta lukee, puhuu ja kirjoittaa edelleen suomea. Se on suuri saavutus, sillä useimmat lapsina ulkomaille muuttaneet kadottavat siirtolaisuudessa vanhan kotimaansa kielen. Marja-Leena kirjoittaa omaa kulttuuriblogiaan englanniksi, joka on hänen nykyinen ensimmäinen kielensä.

Haluan jakaa nämä tunnustukset myös blogille, jonka kirjoittaja asuu Suomessa, mutta kirjoittajan äidinkieli on viittomakieli, toinen kieli suomi ja kolmas englanti - hänen miehensä on hollantilainen.

En ehdi lukemaan nykyään blogeja niin paljon ja niin usein, kuin haluaisin. Silloin tällöin teen retken johonkin blogiin ja luen siellä sitten pitempään.

Bloggaaminen on tärkeää, sillä blogeissa kieli elää ja kehittyy.

Kiitos myös lukijoille!

P.S. IE:ssä kuvat näkyvät rinnakkain. Onnistuuko muissakin?
Kuvat ja teksti menivät sekaisin Firefoxissa, joten muutin kuvat peräkkäisiksi.

Mies Hercule Poirot'n takana

Me tunnemme naisen Hercule Poirot'n takana, Agatha Christien. Mutta millainen onkaan David Suchet (valokuva), mies joka on ainoa oikea Hercule Poirot useimpien katsojien mielissä ja joka oli paras Poirot myös Agatha Christien mielestä?

Olet nähnyt Suchet'n valokuvan ja nyt voit kuulla Suchet'n puhuvan sekä normaalilla David Suchet -brittiaksentilla että huolella opettelemallaan Hercule Poirot-aksentilla. Ja niin kuin ehkä arvaattekin, hänellä on pehmusteita ("my armadillo suit"). Ne luovat pyylevän Poirot'n, joka on uimarannallakin täysissä varusteisssa: puku, liivit, tyylikäs paita ja solmio, huolellisesti kiillotetut kengät, asuun sopiva hattu, napinlävessä elävä kukka tai belgialaiselta nuoruudenaikaiselta ihastuksenkohteelta saatu kukkakoru.

David Suchet (lue Wikipedian artikkeli) on latvianjuutalaisen lääkärin ja englantilaisen näyttelijättären poika. Äidin puolelta hänen esivanhemmissaan oli ranskalaisia. Suchet on lyhennetty nimestä Suchedowitz.

Suchet oli Aslanin ääni englantilaisessa Narnia -TV-sarjassa. Se sopii hänen maailmankatsomukseensa, sillä hän on tunnustuksellinen anglikaaninen kristitty ja on lukenut Luukkaan evankeliumin äänikirjaksi, joka on hyvin suosittu. Shakespeare-näyttelijä ja TV-sarjan Poirot David Suchet on aateloitu.

Minua Hercule Poirot kiehtoo kovasti, koska hän muistuttaa kovasti isoisääni. Hän oli myös pieni kooltaan kuten Poirot, hymyilevä ja ystävällinen mies. Monet ilmeet ovat samanlaisia.

maanantaina, syyskuuta 08, 2008

Kärringen mot strömmen

Opettelemme uusia sanoja HBL:stä. Laitamme joka päivä keittiön seinäkalenteriin "päivän sanan", jonkin erityisen mielenkiintoisen tai täysin ennen tuntemattoman ruotsin sanan tai sanonnan, jonka olemme kyseisenä päivänä huomanneet HBL:ää lukiessamme tai etsineet sanakirjasta.

Tämän päivän sana on "kärringen mot strömmen", jota käytettiin Annikki Karvisesta. "Karvinen är kärringen mot strömmen i en värld av massproduktion." (Camilla Ahlbom: Annikki Karvinen redo för fest. HBL etusivu ja sivut 12-13 Konjukturer sänker inte Karvinen. 8.9.2008)

Siinäpä sana, jonka tunnen omakseni: Tunnen olevani "kärringen mot strömmen" suomalaisessa Internetin ja blogien maailmassa mielipiteitteni ja maailmankuvani vuoksi. Maailma on kuitenkin muuttumassa Suomessakin. Voin välillä kellua myötävirtaan.

sunnuntaina, syyskuuta 07, 2008

Tervetuloa

Olin lievässä flunssassa joululoman 2003-2004 aikaan. En voinut mennä minnekään kylään, ei voitu kutsua ketään kylään. Mitä tehdä? Eräs kirjailija oli kertonut, että on kiinnostava kirjallinen keskustelupalsta nimeltä Kiiltomato. En ollut tiennyt Kiiltomadosta mitään sitä ennen, en edes Kiiltomadon kirjallisuuskritiikistä. Arvelin, että henkevä ja sivistynyt keskustelu piristäsi flunssaista.

Sivupalkista pääset lukemaan kokemuksistani Kiiltomadossa. Olen tulostanut ja tallentanut ne keskustelut, joihin osallistuin, mutta tässä blogissa on vain omaa tekstiäni. Kiiltomadon arkistojen avautumista odotellaan.

Nykyisen Kiiltomadon keskustelut ovat toista maata kuin vuosina 2004-2005.

Tässä blogissa on kirjoituksia, kommentteja ja kuvia eri aiheista.

lauantaina, syyskuuta 06, 2008

Herrojen klubit ja ongelmat: Viikset vai ei?



Kuva: Anna Amnell.
Aiheena parta ja viikset. Kuva liittyy kommenttiini, joka on loppupuolella tekstiä.

Siihen aikaan, kun olin vaihto-oppilaana Amerikassa, asuin viikon New Yorkissa hyvin rikkaitten ihmisten alueella. Isäntäväkeni olivat taiteilija-balettitanssija-kotirouva ja lakimies, jonka poikakin oli lakimies. Isä ja poika näyttivät minulle myös New Yorkin "ongelma-alueet" ja olivat suurin piirtein oikeassa ennustuksissaan New Yorkin tulevaisuudesta. Perheenäidin kanssa matkustin maanalaisella taidenäyttelyihin ja teatteriin, mutta isän ja pojan kanssa liikuin luodinkestävällä autolla, sillä isä oli ollut mukana kovissa jutuissa ja pelkäsi joidenkin rikollisten kostavan.

Naapurina oli vanha miljonääri, joka vei minut syömään lounasta herrojen klubiin Manhattanille. Se klubi tulee aina mieleen, kun näen gansterielokuvia. Samaa arvokkuutta. Tummaa jalopuuta ja hillittyä tummanpunaista sisustuksessa, panelointi ja paksut matot, jotka vaiensivat askelten ja keskustelun äänet. Juhlapukuisia miestarjoilijoita ja hyvää ruokaa. Vanhus oli älykäs ja maailmaa nähnyt.

Tuo herrojen klubi ja viikko New Yorkissa tulevat minulle monesti mieleen, kun käyn lukemassa professori Kemppisen blogia. Siellä tunnetaan vaikutusvaltaisia ihmisiä ja tiedetään asioita, joita me tavalliset pulliaiset emme tiedä. Kemppisen blogissa on mausteena kansanomaisuutta - sanoisinko "rahvaanomaisuutta" - sekä sanastossa että aiheiden valinnassa, joten se vetää puoleensa monenlaisia kävijöitä. Onhan blogin kirjoittaja myös runoilija ja kirjailija, joka osaa luoda kontrasteja. Tuloksena on megablogi.

Käy siellä naisiakin. Minäkin kurkistan sinne yleensä joka päivä ja toisinaan unohdan P.G. Wodehousen viisaan lauseen "Aunts Aren't Gentlemen " ja osallistun keskusteluun.

Tänään keskustellaan Kemppisen blogissa viiksistä. Kommenttini:

Viiksiä on monenlaisia, ja niiden kantajilla on monenlaisia maailmankatsomuksia. Katsokaa vaikkapa kuvia maailman parhaista parroista ja viiksistä. On Dali-viiksiä ja Mark Twain -viiksiä. On papin ja anarkistin näköisiä miehiä.

Joillekin viikset kasvavat, ja heistä se saattaa olla hauska asia. Entä jos (vapaaehtoisen) viiksien pitämisen syynä onkin lähinnä arjen piristäminen, ilon lisääminen elämään?

Parta on ihan luonnollinen asia. Ei maksa mitään. Toiset pitävät parrasta ja viiksistä, toiset eivät.

P.S. Netti on ihmeellinen. Eräs vanha miljonääri oli naapurina perheelle, jonka luona asuin vaihto-oppilasvuonna viikon New Yorkin lähellä White Plainsissä (Scarsdale). Hän antoi minulle lahjaksi kirjansa, joka on kuljeksinut vuosikymmenet kirjakaapeissamme. Nyt huomasin, että mies oli paljon rikkaampi ja kuuluisampi, kuin olen tiennyt ja hänen kirjansa on keräilykappale, joka kertoo kiinnostavasta New Deal -ajan oikeusjutusta. Nyt koetan löytää sen kirjan lukeakseni sen ensi kerran.

Huomaan sen ajan Time-lehden jutuista myös sen, että hän oli vasta vähän yli 60-vuotias minun tavatessani hänet, mutta minun kaltaiseni teinityttö koki sen ikäisen miehen vanhuksena!

Photo Friday: The Ordinary



The ordinary in Zagreb City Museum

Ilotulituskilpailu

Fireworks competition Helsinki 5th Sept 2008

Ilotulituskilpailu näkyi meillekin asti.

Klikkaa kuvia, jotta ne ne suurempina tai katso tästä koko ryhmä suurimmassa koossa.

perjantaina, syyskuuta 05, 2008

torstaina, syyskuuta 04, 2008

Idän pikajuna: pysäkkinä Zagreb



Hotel Esplanade, Zagreb

Miltei vastapäätä Zagrebin rautatieasemaa keskuspuiston varrella on kaupungin hienoin hotelli Hotel Esplanade, joka oli heti valmistuttuaan eli 1920-luvulta asti eräs Idän pikajunan pysähdyspaikoista.

Olimme vuosi sitten Zagrebissa ja koska asuimme sukulaisemme luona, yösijaa ei tarvinnut etsiä. Hotel Esplanade on viiden tähden hotelli, joten sinne ei olisi ollut varaa mennä asumaan.

Siellä ovat yöpyneet muiden muassa Charles Lindberg, Orson Welles (jolle on nimetty sviitti), Stewart Granger, Woody Allen, Lawrence Olivier ja Vivian Leigh, Elizabeth Taylor ja Richard Burton - ja Agatha Christie, jonka kirja "Idän pikajunan arvoitus" on tuttu myös elokuvista.

Vuonna 1929 länteen matkalla ollut Idän pikajuna juuttui viideksi päiväksi lumeen 130 kilometrin päässä Istanbulista nykyisen Çerkezköyn kohdalla. Tämä tapaus innoitti Agatha Christien kirjoittamaan "Idän pikajunan arvoituksen".

Belgialainen Georges Nagelmackers perusti vuonna 1876 yhtiön, jonka makuuvaunuin ja ravintolavaunuin varustetut 1. luokan junat kulkivat Euroopassa. Yhtiön lippulaiva Idän pikajuna (Express d'Orient, myöhemmin Orient Express) alkoi kulkea kahdesti viikossa Pariisista Mustan meren rannikolle, josta höyrylaiva vei matkustajat Konstantinopoliin. Sinne oli suora yhteys jo vuodesta 1889 lähtien. Matka kesti 67,5 tuntia.

Ensimmäinen maailmansota keskeytti Idän Pikajunan toiminnan. 1920-luvulla vanhat puiset makuuvaunut ja ravintolavaunut korvattiin uusilla sinisen ja kullan värisillä teräsvaunuilla.



Zagrebin rautatieasema on ollut eräs Idän pikajunan pysäkeistä.
Sotien välillä toimi myös Simplon Orient Express reitillä Pariisi - Dijon - Lausanne - Milano - Venetsia - Trieste - Zagreb - Belgrad - Sofia - Istanbul. Time- lehti kertoo matkasta Idän pikajunalla vuonna 1935 ja dramaattisesta välikohtauksesta Zagrebissa.

Toinen maailmansota lopetti varsinaisen Idän Pikajunan toiminnan. Vuoden 1947 jälkeen Idän pikajunan korvasivat vähitellen Itä-Euroopan kommunistimaiden omat junat. Idän pikajuna kulki sen jälkeen vain lyhyempiä reittejä muualla Euroopassa.

Nykyään on mahdollista kulkea Idän Pikajunan reittiä monilla junilla.

Zagrebin asema esiintyy myös eräässä James Bond -elokuvassa, mutta ei näkyvissä todellisena, sillä sitä ei voinut elokuvan tekemisen aikoina kuvata. Aseman ruusunpunainen väri ei olisi sopinutkaan elokuvan karuun kohtaukseen kylmän sodan ajalta.

Agatha Christie matkustaa Idän pikajunalla British Museumin sivuilla oleva artikkeli kertoo, että kirjan syntymiseen vaikutti kirjailijan eräällä Orient Express -matkallaan kokema episodi: tulvan aiheuttama kahden päivän pysähdys Kreikassa ja junassa ollut kiinnostava kansainvälinen seurue.

keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008

Puhelin ennen kännyköitä ja nettipuheluja



Keskusneidit ahkerina

Vanhoissa elokuvissa ja TV-sarjoissa, jotka kertovat ajasta ennen matkapuhelimia, voidaan saada aikaan erityistä jännitystä ja kiinnostava juonia. Mitä olisivat Miss Marple ja Hercule Poirot ilman noita vanhanaikaisia puhelimia? Myös Morsen alkuvuosina oli käytössä lankapuhelin.

Niillä, joiden kotona oli Suomessakin jo hyvin varhain puhelin, linja oli yleensä niin huono, että puhelimeen piti huutaa. Monet puhuvat edelleen kovalla äänellä puhelimeen, vaikka se ei ole enää tarpeen.

Vaihto-oppilaana amerikkalaisessa perheessä totuin siihen, että puhelimessa sai rupatella. Puhelimen keksimisen maassa Kanadassa puhelinta pidettiin niin tärkeänä ihmisten mielenterveydelle, että paikallispuhelut olivat ainakin 1980-luvulla Torontossa ilmaisia, sisältyivät pieneen perusmaksuun ja kaukopuhelut olivat hyvin halpoja suurten juhlapyhien aikoihin, jotta siirtolaiset saivat soittaa omaisilleen eri puolille maailmaa.

Eräs kanadansuomalainen ystäväni sanoi kuitenkin, ettei osaa rupatella puhelimessa, kun soittaminen oli hänen lapsuudessaan Suomessa niin kallista, että sillä hoidettiin vain pakolliset asiat ja mahdollisimman lyhytsanaisesti. Keskusneiti saattoi kuunnella puheluja, joten mitään intiimiä ei saanut paljastaa.

Ensimmäinen ikioma puhelin oli minulla vasta sitten, kun muutin mieheni ja pikkupoikamme kanssa pois opiskelija-asuntolasta Punavuoreen hyvin halpaan yksiöön, joka sijaitsi ruumisarkkuvaraston yläpuolella. Asunto oli pieni, vain huone, keittokomero ja isohko eteinen, jossa nukuimme, koska huone oli hyvin kylmä. Samassa eteisessä nukkui myös pieni poikamme.

Eräänä päivä puhelin soi lapsen nukkuessa päiväunta. Vastasin puhelimeen heti, mahdollisimman hiljaa ja pehmeällä äänellä, jotta en herättäisi lasta. Puhelimessa oli tuntematon mies, en edes muista, mitä asiaa puhelu koski, mutta mies pitkitti ja pitkitti keskustelua. Lopuksi hän sanoi: Neiti, emmekö voisi tavata? Teillä on niin pehmeä ja kaunis ääni.