Siellä ei tulla myöskään näkemään kirkaisevia tätejä, jotka liukuvat talvella töihin mennessään jäistä pihaa myöten, kaatuvat, taittavat jalkansa ja pääsevät sairaslomalle pitkien pimeiden talviviikkojen ajaksi.:)
Minä selvisin luistelulla jäisestä pihasta. Lentoon en päässyt enkä sairaalaan lukemaan lempeitä viihdyttäviä romaaneja.:)
Kaiken maailman ostoskeskuksiin laitetaan nykyään katto. Hieno idea sinänsä, ettei tarvitse kylmässä kärvistellä. Mutta miksiköhän vanhoja hyviä kauppahalleja puretaan, niissä myös on katto? Ruma tuommoinen lasikatto on, mutta onneksi pääsee hiukan sisään päivänvaloa.
Minäkin pidän vanhoista rakennuksista. Esim Pääesikunnan edessä olevasta Maneesista olisi saanut kauniin ostoskeskuksen, mutta siihen rakennettiin ruma laatikko, joka pilaa koko aukion, jonka ympärillä on hienoja vanhoja rakennuksia.
Vanhan kulttuurin tuhoaminen on sairasta. Lähiöissä arkkitehdit voivat tehdä kokeilujaan. Vanhat kaupunginosat pitäisi jättää rauhaan.
Lasikatto näyttää sisältä aika kauniilta.:) Valo auttaa.
Aika hassua, että pihojen päälle laitetaan lasikattoja. Miten siellä voi nyt enää lenntäätt leijaa?
VastaaPoistaIsopeikko,
VastaaPoistaolet ihan oikeassa.
Siellä ei tulla myöskään näkemään kirkaisevia tätejä, jotka liukuvat talvella töihin mennessään jäistä pihaa myöten, kaatuvat, taittavat jalkansa ja pääsevät sairaslomalle pitkien pimeiden talviviikkojen ajaksi.:)
Minä selvisin luistelulla jäisestä pihasta. Lentoon en päässyt enkä sairaalaan lukemaan lempeitä viihdyttäviä romaaneja.:)
Kaiken maailman ostoskeskuksiin laitetaan nykyään katto. Hieno idea sinänsä, ettei tarvitse kylmässä kärvistellä. Mutta miksiköhän vanhoja hyviä kauppahalleja puretaan, niissä myös on katto? Ruma tuommoinen lasikatto on, mutta onneksi pääsee hiukan sisään päivänvaloa.
VastaaPoistaMinäkin pidän vanhoista rakennuksista. Esim Pääesikunnan edessä olevasta Maneesista olisi saanut kauniin ostoskeskuksen, mutta siihen rakennettiin ruma laatikko, joka pilaa koko aukion, jonka ympärillä on hienoja vanhoja rakennuksia.
VastaaPoistaVanhan kulttuurin tuhoaminen on sairasta. Lähiöissä arkkitehdit voivat tehdä kokeilujaan. Vanhat kaupunginosat pitäisi jättää rauhaan.
Lasikatto näyttää sisältä aika kauniilta.:) Valo auttaa.