Ilopilleri syksyn keskellä

Kauan sitten, kun olimme vielä koululaisia, poikaystäväni [=mieheni] osti minulle ensimmäisen kerran kukkia. Hänen äitinsä neuvoi ostamaan neilikoita, jotta ne kestävät, olihan kesä. Tänään sain mieheltäni kimpun punaisia neilikoita. Saimme eilen tietää, että saan pienen apurahan. Kirjoittaminen sujuu taas vähän mukavammin.

All my kitchens. Keittiöni

Kuvahaaste: Keittiössäni: Pieni lintu -blogissa on suklaakakkuresepti! Ja muut vastaukset.:)

Lapsuudenkodin keittiö oli kodin sydän. Äiti oli taitava ruuanlaittaja ja leipoja.
Kuva on 1970-luvulta. Äiti leipoo karjalanpiirakoita. Huomaa Marimekko-tekstiilit- sisareni oli siihen aikaan töissä Kuopion Marimekossa. Keittiö oli iso ja vanhanaikainen. Se muistutti Carl Larssonin kuvan keittiötä. Keittiössä oli oikea puilla lämmitettävä hella. Myöhemmin myös sähköhella. Ruokakomero oli suuri vanhan ajan ruokakomero. Keittiössä oli paljon kukkia ja soikea ruokapöytä ja ruokasalin kaapit. Kaikki ateriat syötiin keittiössä.
Asuimme aina vuokralaisina, ja samoin olemme asuneet mieheni ja minä, myös mieheni virka-asunnoissa. Vain yksi keittiöistämme oli ns aika hieno. Keittiössä on tärkeintä kodin henki. Näin ajattelen oman kokemukseni mukaan.



Asuimme opiskeluaikana ja nuorena parina & perheenä monenlaisissa asunnoissa muiden muassa opiskelija-asintolassa vastapäätä poliisiasemaa (nykyistä ravintolaa) - keittiön kaasulevy vuoti ja piti pitää aina ikkuna auki keittäessä-  ja Suomenlinnassa 1700-luvulla rakennetussa Nooakin Arkissa, jonka keittiössä ei ollut muuta lämmityslaitetta kuin pieni puilla lämmitettävä hella.
Viimeisestä Suomen keittiöstä ennen Kanadaan muuttoa on muistona vain tämä kuva. Minulla on sisareni lahjoittama pitkä Marimekko-esiliina. Muutimme yhdeksäksi vuodeksi Kanadaan muutama viikko tämän kuvan ottamisen jälkeen.




Seinillä kuvat Ruohometsän kansa -kalenterista

Ensimmäinen koti pikkukaupungissa Kanadassa. Maalasin keittiön seinät vihreiksi ja laitoin Ruohometsän kansa -kalenterin kuvat kehystettyinä keittiön seinälle. Ostimme meksikkolaiset tuolit paikallisen arkkitehdin ja espanjan opettajan pitämästä lahjatavarakaupasta. Pariskunta osti myytävät tuotteet joka vuosi suoraan meksikkolaisista kylistä. Meillä on edelleen nämä tuolit, jotka ostimme huippualennuksella puuvalmiina, mieheni hioi ja minä lakkasin ne.




Mieheni sai työpaikan Torontosta ja vuokrasimme iisalmelaisen kirjailijan Aarno Kellbergin tädin omistaman talon, kun hän muutti poikansa luo Ottawaan. Marimekko-esiliinan tilalle on minulle ilmestynyt luontoaiheinen muoviesiliina. Huomaa rukinlapa seinällä!




Kiinalainen kaupunginosa edullisine ravintoloinen ja kauppoineen sekä vanhimman lapsen kiinanopiskelu yliopistossa innostivat laittamaan itämaista ruokaa. Wokki ja melkein kaikki muukin tavara ostettiin kotiin Toronton IKEAsta. Kirjahyllyt, ruokapöytä ym tuotiin Suomeen, kun palattiin. Ne olivat hyvää laatua ja edullisia.




Vanha rouva möi talonsa ja jouduimme muuttamaan. Uusi kotimme oli pienessä kerrostalossa erittäin monikulttuurisessa kaupunginosassa lähellä Metron pysäkkiä, josta pääsi nopeasti ydinkeskustaan lastemme kouluihin ja yliopistoon. Suimme siinä asunnossa viisi vuotta. Kaikki lapset asuivat kotona. Kanadassa sai viime vuosiin asti veronalennusta, jos opiskelevat lapset asuivat kotonaan. Kaikki lapsemme opiskelivat ilmaiseksi Toronton Yliopistossa, sillä he saivat stipendin. Nuorin lapsista olisi saanut täysihoidonkin erääseen toisessa kaupungissa olevaan yliopistoon, mutta hän jäi mieluummin Torontoon.

 Kuvassa mieheni syö aamiaista uuden "pöydän" ääressä Torontossa. Se ei ollut varsinainen pöytä vaan levy, jonka löysimme kadulta roskien joukosta, puhdistimme ja asetimme Toronton IKEASTA ostetuille pukkijaloille keittiöön. Istuin korkealla jakkaralla ja kirjoitin siinä suurimman osan lehtijutuistanikin. Lue Aurora-kirjat alkoivat keittiönpöydän ääressä Torontossa.




Palasimme Suomeen, ja mieheni sai viran, johon kuului suuri virka-asunto Helsingin ydinkeskustassa 1930-luvulla rakennetussa talossa (Korkeavuorenkatu 10 A 12). Asuimme siinä 20 vuotta. Asuntoon kuului alussa vain vaatimaton pieni keittiö, jossa oli ikkuna pihalle päin - ja ihana iso ruokakomero! Mikä onni! Jouluksi valmistin taiteilijapoikamme kanssa loistavat jouluruuat, jotka laitoimme ruokakomeroon niin kuin äitini teki lapsuudenkodissani aikoinaan. Menetimme melkein puolet virka-asunnosta - ja ruokakomeron - kun asunto remontoitiin ja pilkottiin 11 vuoden kuluttua (Remontin jälkeen: Korkeavuorenkatu 10 A 18.)  Mutta saimme ison hienon keittiön.



Uusi keittiö oli toisella puolen taloa, ikkuna kadulle päin.  Vastapäinen talo on matalampi kuin meidän silloinen talo. Kukat viihtyivät, kun oli paljon valoa.




Välillä oli liian kirkasta. Tarvittiin verhot. Ne löytyivät Hietalahden kirpputorilta kuten kaikki muutkin asuntomme verhot.




Keväinen valo vie keittiöstä eteisen peiliin asti.




Vihdoinkin tilava kunnon keittiö!




Ateria voitiin syödä keittiössä niin kuin ennen kotonani. Sukulaisemme on palannut ulkomailta Suomeen.






Sinivalkoinen keittiö siirtyy esineiden mukana seuraavaan asuntoon, pieneen vuokra-asuntoon Töölöön. Keittiön suosittu pinnasohva menee rikki muuutossa. Ei se olisi ehkä mahtunutkaan.:) Kuvia kummastakin viimeisimmästä keittiöstämme.




Suomenlinna ja lomamatkojen merimaisemat ovat mukana esineissä, varsinkin taulussa, joka on poikamme  työ taideopiskelun ajalta Torontossa. Siinä aallot lyövät Suomenlinnan kallioon. Ihana meriaiheinen oviverho löytyi Hietalahden kirpputorilta.




Pääsiäisenä buffet-pöytä keittiössä. Pöydällä on sisarenpojan tuoma indonesialainen liina ja tyttären Kiinasta ostama kiinalainen kulho: kalligrafitaiteilijan vesikulho oikeasti.



 Nykyinen keittiö on pieni. Iso perhe tai seurue ei mahdu siellä syömään. Mutta kaikki ruuat voi laittaa valmiiksi keittiön pöydälle ja ikkunan edessä olevan lipaston päälle ja viedä ne ajallaan olohuoneeseen kuten tehtiin isossa keittiössäkin. Aletaan glögistä. Takimmaisena odottavat jälkiruuat.




Orkideatkin viihtyvät keittiössä.




Albumini All my kitchens




Lahjat ystäviltä toivottavat tervetulleiksi keittiöön.

Siirtolaisromaani jäi kirjoittamatta

Kirjoitin Torontossa tämän keittiönpöydän ääressä pienellä punaisella kirjoituskoneella lehtijuttuja ja aloittelin siirtolaisromaania 1920-luvusta, mutta siitä tulikin 1900-luvun alkua kuvaava nuortenkirja. En halunnut kirjoittaa ajasta, jolloin suomalaiset siirtolaiset jatkoivat Suomessa alkanutta sotaansa toisiaan vastaan. Kahtiajako ja väkivaltakin jatkuivat. Eurooppa oli koko ajan mukana elämässämme ja veti meidät takaisin Pohjois-Amerikasta.

Kiiltävä. Shining

Aalto vases. Green. Vihreä. Näyteikkunassa kuvattuja, omia ja sukulaisten maljakoita, joita on ollut meillä hoidossa, kun he ovat olleet töissä ulkomailla. Joskus niitä on ollut hoidossa niin monta, että eräs nuori vieras sanoi: Täällähän on kuin Stockmannilla.

Makrokuvat, makrolinky Kiiltävä/Shiny




Sininen. Blue




punainen, red
Sisareni jäämistöä, nyt hänen pojallaan. Maljakko on pieni, mutta hätkähdyttävä, kun valo leikkii siinä.



colorless, blue, red (klikkaa kuva suureksi)




neonvihreä, neon -green
näyteikkunassa pääsiäisen aikaan




colourless, väritön
Oma suuri Aalto-maljakkoni on väritön, ja yli 30 vuotta vanha. Sain sen luokkatoveriltani läksiäislahjaksi Kanadaan muuttaessani, siihen tuli naarmu, kun kuljetin sen käsimatkatavarana sylissäni, mutta toin takaisin Suomeen viisaasti muuttokuormassa, jossa se pysyi ehjänä. Säilytän siinä tärkeitä papereita, sillä ne näkyvät silloin ja muistuttvat, minne mentävä, mitä tehtävä. :)




Valon leikkiä vanhassa maljakossa.  Ylemmässä kuvassa pienempi koko, ihanteellinen maljakko kieloille tai orkideankukalle, joka on pudonnut. Olen tarjonnut Aalto-maljakosta salaattia ja muuta kaunista ruokaa..Muista maljakoista ei ole kimaltelevia kuvia.



Maidonvalkoinen on eräs suosikeistani. Olen saanut lahjaksi useita pieniä. Kuva on orerru Pohjois-Esplanadin liikkeen näyteikkunasta.

En ole Aallon arkkitehtuurin tai huonekalujen ihailija - liian kalliita, liian epämukavia- , mutta pidän tästä maljakosta, joka on valloittanut maailman. Niitä on kertynyt lahjoina, ja olen antanut niitä nuorille, jotka usein sitten vaihtavat keskenään itselleen mieluisen värin. Tämä maljakko lienee eräs suosituimmista keräily & käyttöesineistä Suomessa. Ulkomaalaiset ystävät keräävät niitä myös.

Photo Friday: 'Summer'

Memories of childhood summers. On warm summer days we went swimming many times each day. In my memories it was always sunny! Sometimes we had lemonade and ice cream after swimming. My mother used to swim here until late autumn.

Lapsuudessa kesät olivat aina lämpimiä - ainakin muistoissa. Kävin ystävieni kanssa uimassa monta kertaa päivässä. Opetin pikkusiskoni uimaan tällä hiekkarannalla. Tähän hiekkarantaan liittyy vain hyviä muistoja. Äitini kävi uimassa tällä rannalla myöhään syksyyn asti.

Mimi Maltalla

Mimi ja Sami ovat olleet Maltalla. Kuva: Sami Amnell




Maltan ihmeellisiä erkkereitä. Samanlaisen olen nähnyt Berliinissä, mutta paljon pienemmän.

Kuvat Malta 2015 heinäkuussa
Kuvia on noin 500. Niitä ei ole vielä lajiteltu. Ne voi nähdä joko slideshowna tai sivun kerrallaan ja sitten yksitellen.

Marttyyreita, jumalia ja optimismia suomalaisten etunimien takana

Kovaonnisen, köyhyydessä kuolleen maalarin Giacomo Cavedonen (1577-1660) vuonna 1601 tekemä maalaus Stefanoksesta, ensimmäisestä kristillisestä marttyyrista, joka kivitettiin kuoliaaksi noin 33 j.Kr. (Ehkä olette nähneet TV-elokuvan Idän pikajunan arvoitus vuodelta 2010, jonka alussa tapahtuu uskottoman vaimon kivitttäminen Konstantinopolissa/Istanbulissa. Järkyttävä kohtaus.)

Samoihin aikoihin kuin Giacomokin syntyi Savoon muuttaneelle uudisasukkaalle poika, joka sai nimen Tahvo marttyyri Stefanoksen mukaan. Poika kastettiin ja merkittiin kirkonkirjoihin todennäköisesti Stefanukseksi, mutta sukututkijoilla on usein tapana suomentaa pappien merkinnät.

Tiedän Tahvosta vain sen, että hän eli 1500-luvulla ja on mieheni ja lasteni esi-isä. Tässä yhden suvun yhden sukuhaaran nimiluettelossakin on dramatiikkaa, veristä valtataistelua - ja optimismia. Esikuvina nimille on antiikin jumalia, marttyyreita, kuningas, arkkienkeli ja pyhimyksiä. Nimistä paljastuu monia kulttuurikerrostumia.

Nimi Stephanos, kreikk. Στέφανος  'kruunu', 'seppele', esiintyy jo Homeroksella. Muinaisessa Kreikassa voittajalle annettiin seppele, josta kuninkaan kruunu on symboli. Keskiajalla kuninkaiden kruunut olivatkin usein keveitä "seppeleitä".

Nikolaus antaa salaa raahaa köyhille tytöille myötäjäisiä varten. The dowry for the three virgins (Gentile da Fabriano, c. 1425) Kuva: Wikiewand.com

Pyhä Nikolaus, ihmmeidentekijä ja salaperäinen lahjojen antaja on joulupukin esikuva

Sukuluettelon ensimmäinen Tahvo antoi vuonna 1610 syntyneelle pojalleen nimen Niilo Pyhän Nikolauksen mukaan. Nimen kreikkalainen muoto Nikolaos tarkoittaa 'voittajaa'. 

Rublev: arkkienkeli Mikael

Niilon poika sai nimen Mikko mahtavan ja pelottavan arkkienkeli Mikaelin mukaan. Nimi tarkoittaa 'Jumalan kaltainen', ja Mikael on arkkienkeli juutalaisuudessa, kristiuskossa ja islamissa.

Tukholman vaakunassa on Pyhän Eerikin kuva, joka on peräisin keskiaikaisesta sinetistä

Vuonna 1743 syntyi tähän talonpoikaisukuun poika, joka kastettiin Erikiksi.  Skandaavista kieltä oleva nimi 'Eirik' tarkoittaa 'aina hallitsija'.  Nimi viittaa 1100-luvulla eläneeseen Ruotsin kuningas Erikiin, joka murhattiin valtataistelussa ja julistettiin myöhemmin pyhimykseksi. 

Pyhä Laurentius on kirjojen ja kirjastojen suojeluspyhimys. 1810 syntynyt poika sai nimen Suomessa tunnetun marttyyrin Pyhän Laurentiuksen mukaan. Viroa oleva nimi Lauri, alkujaan Laurentius tarkoittaa  'laurus', 'seppele´, 'laakerilla seppelöity'. 

1900-luvun alussa annettiin tämän suomalaisen luterilaisen suvun pojalle nimi Aaro Mooseksen veljen, Vanhan Testamentin ylipapin mukaan.  Kirjastot.fi kertoo, että  "etunimi Aaron on hepreankielinen nimi. Sen alkuperä on hämärähkö, ehkä muinaisegyptin 'vuori', ''vuorelainen', 'valistunut'.  

Rembrandt: Evankelista Matteus ja enkeli

Aaron tyttären pojanpoika on nimeltään Aaro, ja Aaron vanhempi poika on Erik. Nuoremman pojan nimi on Matti, apostoli ja evankelista Matteuksen mukaan, alkujaan hepreaa, Mattyahu, ’lahja’,  'Jumalan lahja'. 

Pyhä Markus ja leijona keskiaikaisessa käsikirjoituksessa. British Library

Myös apostoli ja evankelista Markus sai suvusta kaiman Marko.  

Nimi on latinaksi Marcus,  ’mart-kos’, antiikin 'sodanjumalalle Marsille omistettu'.  Marcus oli yksi kolmesta yleisimmästä nimestä muinaisessa Roomassa.




Suomalaisilla hautausmailla on usein suuria puita, ja ne voivat olla metsähautausmaita kuten Honkanummi Helsingin seudulla.

Entä muinaisuomalaisten jumalien nimet? Mieheni sai toiseksi nimekseen suomalaisen metsänjumalan nimen Tapio. Luterilaisissa etunimissä on ollut jo vuosisatoja monikulttuurisuutta, jälkiä monista kulttuurikerrostumista, monista uskonnoista kertovia nimiä. Usein on samassa suvussa samoja nimiä vuosisadasta toiseen, myös naistennimissä, joista kirjoitan myöhemmin.

Kuvat enimmäkseen Wikiwand.com

Matka jatkuu

Yhteinen matka jatkuu, maisemat vaihtelevat.

Kesäkuun 1. päivä: Vanha koivu Iisalmessa

Luokkatoverini Seija Pajusen (Hirvonen)  äskettäin ottama valokuva. Iisalmen vanhin koivu? Taustalla näkyy Kirkkopuistonkadun vanha kioski, joka on vielä jäljellä, vaikka suurin osa Iisalmen kauniista puutaloista on valitettavasti purettu. Tuosta kioskista kaikuivat kouluvuosieni iskelmät, jotka kuulin ohi kävellessäni tai juodessani limonaadia kioskisssa, harvoin, sillä rahaa oli siihen aikaan vähän.
Olen ottanut aina Iisalmessa käydessäni kuvia vanhoista taloista. Mukana on myös kuvia Seijan valokuva-albumeista, mm kollaasi vanhoista värikuvista. On myös mustavalkoisia kuvia mieheni kodin perhealbumista. Iisalmea tunteva löytää sieltä talon, jossa asui lyseon rehtori Jylhävaara, kauppahallin, Putkolan kivitalon, uimalan, vanhan synntyslaitoksen kuvat virran rannalla ja Savonkadun varrella olevista taloista, Ja tietenkin koulut: kaupungin ja kirkonkylän (puretun) kansakoulun, tyttölyseon ja lyseon vaiheet, aseman jne.
Tervetuloa katsomaan.  Iisalmen vanhat rakennukset -kansio Flickrissä.

Samalla tontilla Runebergin kanssa

Iso Roobertinkatu 17-19 (Klikkaa kuvaa suuremmaksi)

Asuin ensimmäisenä opiskeluvuonna Iso Roobertinkadulla varatuomariperheen alivuokralaisena pienessä palvelijanhuoneessa. Olin tietämätön siitä, että huoneeni ikkunasta näkyvällä sisäpihalla oli ollut 1800-luvulla pieni puutalo, jossa asui alivuokralaisina kolme opiskelijapoikaa, joista kuullaan vieläkin:

"Runebergin ensimmäinen asunto [vuonna 1828] oli pienessä puutalossa, joka sijaitsi pihan puolella Iso-Roobertinkatu 17:ssä. Talon omisti kirvesmies Bergman. Kolmen huoneen asunnossa asui samaan aikaan Fredrik Cygnaeus ja joitakin viikkoja myös J. W.  Snellman ennen lähtöään kotiopettajaksi Vihtiin. Iso-Robertinkadulla Runeberg kirjoitti muun muassa runot "Saarijärven Paavo" ja "Tuli tyttö luota armahansa". (runeberg.net)

Tästä talosta on kirjoittanut talohistorian Tero Halonen, joka on filosofian tohtori ja historiantutkija Helsingin yliopistossa. Kirjan alkuosassa sivuilla 1-16 Halonenkertoo ajasta en nen nykyistä taloa. Siitä selviäää, että Runeberg oli tuolloin jo filosofian kandidaaatti. Kirjassa on arvokas kuvitus, kyös yksityiskohtia täst Gustaf Estlanderin suuunnittelemasta Jugend-talosta.

Minuakin pyydettiin muistelemaan. Opin kirjasta, että opiskeluaikanani helsinkiläiset pitivät rasitteena ja ikävänä velvollisuutena opiskelijavuokralaisten pitämistä.Pakko oli, kun oli niin vähän asuntoja.

Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

Ks kirjan tiedot
https://www.finna.fi/Record/jykdok.1267740?lng=en-gb

Lue myös kotisivublogini  suosituin kirjoitus:
Runebergin "Sua lähde kaunis katselen" koulussa kuorossa laulettuna on eräs eräs kauneimpia lapsuusmuistojani. Sekä sanat että sävel koskettivat minua niin syvältä, että piti pinnistää, ettei tullut kyynel silmään.
En varmaankaan tiennyt, kuka laulun oli kirjoittanut. Sen kirjoittaja oli minulle samanlainen kuin minäkin: hänellä oli lähde, ja minullakin oli lähde.
Minun mummmoni laittoi aina puhtaan esiliinan, kun lähdettiin lähteelle... lue lisää

Runebergin kotimuseo Porvoossa (kuviani ja selostus)

http://blogisisko.blogspot.fi/2008/08/porvoo-runebergin-koti-museo.html

Kirpputorilöytö

Pidän tekstiileistä. Parhaat ovat löytyneet kirpputoreilta: verhot, liinat.
En tiedä tämän kankaan nimeä. Se lienee French Provincial, leimassa on Creation Texunion.

Elvis ja Bach 70-luvun englannin opettajan apuna

Elvis tuli minulle tutuksi, kun opetin kansalaiskoulussa "vaikeita" 15-vuotiaita muutaman vuoden 1970-luvun loppupuolella Helsingissä ennen muuttoamme Kanadaan. Se oli oikeaa 70-lukua. Joku miellyttävistä työtovereistani oli maolainen. Luotettava tuttavani kertoi, että joillakin helsinkiläisillä oli Kaivopuiston rannassa moottorivene, jolla he voivat paeta Ruotsiin,  jos itänaapuri miehittää Suomen.

Minulla oli kaksi työpaikkaa, sillä mieheni oli koti-isä ja jatko-opiskelija. Minulla oli tapana käyttää tunneillla taustamusiikkia ja muitakin pehmeitä, nykyään tavallisia, silloin vielä harvinaisia keinoja oppilaitteni rauhoittamiseksi. Teoreettisen taustan työlleni antoivat kirjat Summerhillista ja varsinkin nuorisopsykiatriasta, joita lainasin Amerikan tiedotuskeskuksen kirjastosta Kaivokadulta. Olin valinnut koulun sen perusteella, että se oli kävelymatkan päässä silloisesta asunnostamme. Työmatkat bussilla olisivat vieneet liikaa aikaa.

Opettajainhuonessa oli ystävällinen tunnelma. Sinne oli mukavaa mennä välitunneilla. Sain hyviä neuvoja. Rehtori antoi minulle vapaat kädet opetusmenetelmissä, kunhan järjestys säilyi. Jouduin erittäin harvoin poistamaan oppilasta luokasta, vaikka jotkut heistä olivat olleet aikaisemmin tarkkailuluokalla ja jopa nuorisovankilassa. Eräänä vuonna tuli esille, että muutamat tytöistä olivat ottaneet itsestään intiimejä selfie-kuvia rautatieaseman passikuva-automaatissa ja myyneet niitä "maalaismiehille", jotka odottelivat junia. Olin nuori nainen ja ymmärsin, että joidenkin poikien kanssa en olisi uskaltanut jäädä kahdestaan luokkahuoneeseen. Kahdenkeskinen keskustelu tapahtui koulun käytävällä, jonne luokkani ovi ja ehkä myös  naapurina olleen ruotsinluokan ovi oli auki.

Laitoin oppilaitteni iloksi luokan seinille useita kookkaita Elvis-julisteita. Puolet ajasta soi heidän lempimusiikkinsa Elvis ja toinen puoli minun silloinen lempimusiikkini Bach. ”Saattaahan tuotakin joskus kuunnella”, sanoivat kompromissiin pystyvät oppilaani Johan Sebastian Bachin musiikista.

Oppilaani nauhoittivat minulle musiikkia Elvis -levyiltään ja minun klassisen musiikin levyiltä, jotta saatoin soittaa niitä magnetofonilta, joka oli työpöytäni vieressä. Käytin sanakertaukseen piirtämistä ja dioja. Harjoittelimme ääntämistä opettelemalla ääntämään oikein Elviksen laulujen nimiä. Pojat pitivät huolta kaikista raskaista teknillisistä opetusvälineistä, toivat ne luokkaan ja veivät vahtimestarille opetusvälinevarastoon. Kun opetin uutta läksyä tai kuulustelin vanhaa, luokassa vallitsi hiljaisuus sopimuksemme mukaan.

J. S. Bach Nuori Bach sävelsi mielimusiikkiani.

Läksyt tehtiin aina yhdessä ryhmätöinä luokassa. Kirjoja ei viety kotiin, sillä ne olisivat saattaneet jäädä sille tielleen. Ei tarvinnut antaa nelosia tai viitosia todistukseen. Kirjat säilytettiin lukituissa kaapeissa, ja oman kirjan sai pyynnöstä mukaan, ja jotkut tytöt veivät englannin oppikirjat kotiin ja muistivat tuoda kirjan koulun tullessaan.  Useimmat oppilaista olivat tunneilla sopuisia ja miellyttäviä. Kauniit kovistytöt olivat kaikkein vaikeimpia, sillä he olivat tottuneet väkivaltaan. Sanoin eräälle tytölle "Sinulla on hyvin kaunis tukka" ja aioin silittää sitä. "Et saatana vaan revi minua tukasta!" tyttö huusi.

Tunsin syvää myötätuntoa monia oppilaitani kohtaan, jotka elivät hyvin vaikeissa oloissa ja kokivat kauhuja kotonaan. Isä iski päätä seinään, yksinhuoltajaäiti ajoi pojan pakkaseen kävelemään, kun tuli herra-asiakkaita yöllä. Maanantaiaamuisin monet oppilaat olivat hyvin nälkäisiä, ja koulunkeittäjän luvalla sain viedä oppilaat ensi syömään ruokalaan ja sitten vasta oppitunnille.

Tunneilla oli rauhallista, mutta minä olin aivan poikki kotiin tultuani. Nukuin yleensä kahden tunnin päiväunet. Heräsin yleensä siihen, kun mieheni tuli yliopistolta tai kirjastosta lukemasta ja toi lapset koulusta, joka oli kaupungin toisella puolella. Sitten alkoi tavallinen elämä kotona.