Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, helmikuuta 03, 2009

Imetys piti lapsen lähellä äitiä kautta historian

Arvostan kovasti Mirka Lappalaisen kirjoituksia, mutta tänään ihan kaikki ei ollut kohdallaan hänen kolumnissaan. (Mirka Lappalainen: Aivoituksia/Perinteisen perhemallin historiattomuus. HS /Tiede ja luonto 3.2.2008)

Teemana hänen kirjoituksessaan on, että nykyinen ns. ydinperhe (isä, äiti, pari lasta) on monien ihannoima ja perinteisenä pidetty, mutta syntynyt historiassa myöhään. Perheet olivat ennen aikaan suuria, ja kokonainen suku oli tärkeä, ja samassa talossa tai linnassa (Lappalainen on tutkinut aatelistoa) asui paljon väkeä. Tämä kaikki on tietenkin totta.

Lappalainen kirjoittaa: "Ihmissuku on pitkän taipaleensa aikana taipunut monenlaisiin perhe- ja sukumalleihin. Pysyvää on vain äidin ja lapsen välinen suhde". Tämähän on koko tällä hetkellä suomalaisia kiihdyttävän keskustelun ydin: äidin ja lapsen välinen suhde, ja se jää Lappalaisen kirjoituksessa pelkäksi mainininnaksi. Lisäksi eräs pikkulapsen elämään ratkaisevasti vaikuttanut ja edelleen vaikuttava asia jäi häneltä kokonaan mainitsematta: imetys.

Rintaruokinta jatkui melkein aina 3-vuotiaaksi ja vanhemmaksikin vielä jopa 1900-luvun puolivälissäkin. 5-vuotiaskin saattoi saada rintaruokaa. Tämä teki lapsen ja imettävän äidin tai entisaikojen imettäjän (yläluokassa) hyvin läheisiksi. Sillä oli varmaankin ratkaiseva vaikutus lapseen. Nykyajan vauva voi saada ravintoa pullossakin, mutta läheistä suhdetta äitiin tai muuhun pysyvään hoitajaan ei saa kaupan hyllyltä.

Päivähoidossa on mahdotonta säilyttää sama jatkuvuus ja läheisyys kuin kodissa olipa se sitten pieni ydinperhe tai suurperhe.

lauantaina, tammikuuta 31, 2009

Peruskoulu ja yhtenäiskoulu

(Kuva poistettu. Kanadalaisen yhtenäiskoulun lopettanut poika graduation-asussa, jollainen vuokrataan juhlapäivää varten. Valokuva otetaan jo keväällä, ja valokuvaamossa on näitä juhla-asuja sitä hetkeä varten.)

15-16 -vuotias on liian nuori päättämään tulevasta ammatistaan, siksi olisi korkea aika saada yhtenäiskoulu yleiseksi Suomessakin. Olen käynyt amerikkalaista yhtenäiskoulua vaihto-oppilaana ollessani ja lapseni kävivät koulua Kanadassa. Pohjois-amerikkalaisessa yhtenäiskoulussa on paljon valinnaisia aineita ja tasoryhmät joissakin akateemisissa aineissa.

Tämäkään koulumuoto ei ole ongelmaton, sillä teini-ikäiset ovat teini-ikäisiä kaikkialla. Alusta asti vanhempia rohkaistaan käymään vanhempainilloissa, mutta esimerkiksi Torontossa opettajat valittivat, että ne joiden olisi aihetta tulla tapaamaan lastensa opettajia, eivät tule koskaan vanhempainiltoihin. Tilanne lienee sama Suomessa.

Yhtenäiskoulukokeiluja Suomessa.

keskiviikkona, tammikuuta 28, 2009

Päivähoito vs. kotihoito: Saksa

Nina Mikkonen puolustaa lasten hoitamista kotona ja kotiäidin asemaa yleensäkin. Hän näyttää olevan osa kansainvälistä ilmiötä. Saksassa väitellään myös naisen paikasta.

Jo pari vuotta sitten ilmestyi entisen TV-toimittajan ja juontajan Eva Hermanin kirja "Das Eva Prinzip", jonka alaotsikkona on "Kohti uutta naiseutta". Herman on asettunut kotiäitien aseman puolestapuhujaksi. Häntä kohtaan on kohdistunut kovaa kritiikkiä, mutta hänellä on myös kannattajansa. Entisen vasemmistopuolueeseen kuuluvan valtiovarainministerin Oscar Lafontainen vaimo Christa Müllerkin,joka sanoi aikaisemmin ettei voisi kuvitella itseään kotirouvaksi tai edustusrouvaksi, on muuttanut mielensä ja siirtynyt uuden naisliikkeen kannattajaksi. Kirjoja ilmestyy sekä kotihoidon että päivähoidon puolesta.

Kristillisen konservatiivipuolueen CDU:n Ursula von der Leyen on herättänyt kohua keskustelussa, jossa pohditaan, tuleeko lapsille psykologisia vaurioita, jos heidät viedään tarhaan. Päinvastoin kuin olettaisi, von der Leyen kannattaa päivähoitoa, hänen mielestään alle 3-vuotiaidenkin päivähoitopaikkoja pitäisi lisätä, jotta niitä olisi kolme kertaa enemmän kuin nyt.

Hänen mielestään naiset synnyttäisivät silloin enemmän lapsia ja voisivat palata töihin mahdollisimman pian. Hänen vastustajansa sanovat, että naisista tulisi silloin pelkkiä "synnytyskoneita" kuten oli Itä-Saksassa, jossa kaikki naiset olivat työssä ja valtio kasvatti lapset. Saksa käyttää jo nyt enemmän rahaa kuin muut Euroopan maat lastenhoidon tukemiseen. Kotihoitoa tuetaan 70%:lla ja julkista päivähoitoa 30%:lla. (Asiaan vaikuttaa myös synkkä historia natsien lastenkasvatuksesta ja lastenkodeista valloitetuilla alueilla.)

Iineksen blogin keskustelussa arveltiin, että lapset ovat Saksassa "nunnien kasvattamia". Todellisuudessa vain 30% väestöstä on katolisia. Saksalainen kotikasvatus ja koululaitos, jota Suomessa ei ehkä arvosteta, on tuottanut 1900-luvun alusta lähtien yhteensä 80 Nobel-palkinnon saajaa, joista suurin osa on luonnontieteilijöitä. Tuollaisellahan Suomessa kasvatuksen ja koululaitoksen menestystä mitataan. Eivät Saksan saavutukset ole huonoja muillakaan aloilla. On suuria säveltäjiä, kirjailijoita ja filosofeja.

Olisi kiinnostavaa kuulla, millaiseksi kokevat Saksaan muuttaneet suomalaisnaiset nykytilanteen.

Oma mielipiteeni 0-6 -vuotiaiden lasten hoidosta:

Kullakin perheellä on erilainen tilanne.
Ihanne alle 3-vuotiaalle on kotihoito äidin, isän tai muun pysyvän hoitajan hoivissa.
3-6 -vuotiaille kotihoito, kotihoito +puolipäivätarha tai päivähoito taloudellisen tilanteen mukaan. Valtion tulisi antaa pienten lasten vanhemmille mahdollisuus osapäivätöihin.

Kannatan myös perhepäivähoitoa ja 3-tai 4-perhehoitoa, jossa lapsia hoidetaan vuorotellen toistensa kodeissa.

Alle 3-vuotiaiden laitostaminen ja ideologiset syyt

Kysyin Iineksen blogin päivähoito vs. kotihoito -keskustelussa:

"Mikä on niin tärkeää, että [alle 3-vuotias] lapsi erotetaan sen vuoksi kodistaan, ja hän näkee vanhempiaan vain muutaman tunnin päivässä? "

Melkein arvasin sen, ideologinen syy. Omien sanojensa mukaan "Filosofiaa harrastava lastentarhanopettaja" Juha Airola vastaakin harvinaisen avoimesti. Lukekaa tarkoin:

"No ainakin se, että lapselle näin suotuu mahdollisuus kasvaa sen verran kriittiseksi ihmiseksi, ettei ryhdy älylliseen epärehellisyyteen aikuisenakaan."
ja jatkaa:

"Tarkoitan että jokainen sivistynyt ihminen tietää, ettei "kotiäityidellä" ole osaa eikä arpaa ihmisen evoluutiossa eikä siis kehtaa väittää niin olevan."

Vihdoinkin joku sanoo ääneen sen, minkä kaikki tietävät, mutta josta ei puhuta:
Pikkulasten laitostamisella on selvä ideologinen tavoite.

Jesujiitatkin olivat lempeämpiä. Heille riitti, että vanhemmat luovuttivat lapsensa heille, kun nämä olivat 7-vuotiaita. Airola haluaa aloittaa aivopesun vauvoista.

Toivon, että tämä tosiasia otetaan huomioon, kun puhutaan päivähoidosta. Äideistä, lapsista ja taloudesta ei välitetä, tärkeintä on "uusi uljas maailma".

Täällä taas Jarkko Tontin maailmankatsomus

Oma mielipiteeni 0-6 -vuotiaiden lasten hoidosta:

Kullakin perheellä on erilainen tilanne.
Ihanne alle 3-vuotiaalle on kotihoito äidin, isän tai muun pysyvän hoitajan hoivissa.
3-6 -vuotiaille kotihoito, kotihoito +puolipäivätarha tai päivähoito taloudellisen tilanteen mukaan. Valtion tulisi antaa pienten lasten vanhemmille mahdollisuus osapäivätöihin.

Kannatan myös perhepäivähoitoa ja 3-tai 4-perhehoitoa, jossa lapsia hoidetaan vuorotellen toistensa kodeissa.

tiistaina, tammikuuta 27, 2009

Kommentti: lastenhoito, kotiäitiys



Kommenttejani Iineksen blogissa 27. tammikuuta 2009

Mutta monet voisivat ja haluaisivatkin hoitaa lapset kotonaan, mutta yleisen mielipiteen painostuksesta eivät tee sitä. Yhteiskunta suosii lasten kasvattamista tarhoissa, joissa on liikaa lapsia ja liian vähän hoitajia.

Olin opiskelijana muutaman vuoden työssä puolipäivätarhassa.Se oli mielekästä työtä.
Eräänä kesänä Kanadasta tultuani, siis 1980-luvun lopulla minulla oli sattumalta vapaata aikaa ja menin ihanteellisesti töihin helsinkiläiseen päiväkotiin sijaiseksi ja kauhistuin tilannetta.

Ainoa pätevä lastentarhanopettaja istui toimistossa paperitöissä. Hoitajat olivat nuoria naisia, joilla oli hyvin kaavamainen käsitys lapsista. Ystävällisiä he kuitenkin olivat.

Oli järkyttävää, että pienet vauvat ryömivät yksinään "vauvalan lattialla", kun kukaan ei ehtinyt hoivata heitä. Ei eläimiäkään hoidettaisi sillä tavalla.

Leikki-ikäisten leikit keskeytettiin jatkuvasti siivouksen tms tähden. Kaikkien oli pakko nukkua telttavuoteissa alusvaatteisillaan samaan aikaan. jne Se oli arkea eikä juhlapuheita ja teorioita. Liian masentava paikka, siirryin tekemään muuta.

Vähän väliä Hesarin naistoimittajat kauhistelevat, sitä, että niin kovin suuri osa äideistä on kotona (pieniä!) lapsiaan hoitamassa eikä "hyödyttämässä yhteiskuntaa" työelämässä.

Lapset ovat tulevaisuutemme. He ovat kaikkein tärkeintä yhteiskunnassa.
Jos lapsia arvostetaan, arvostetaan myös niitä, jotka heitä hoitavat.

Kommenttini:
J,.

jos lattialla ryömii kymmenen vauvaa, kuka psytyy antamaan heille yksilöllisen hoidon. Sinäkö? Vahvana miehenä jaksaisit tietenkin kantaa kahta yhtä aikaa.:)

Mitä haluat opettaa alle 3-vuotiaille, sellaista mitä he eivät voi oppia kotonaan?
Mikä on niin tärkeää, että lapsi erotetaan sen vuoksi kodistaan, ja hän näkee vanhempiaan vain muutaman tunnin päivässä? Ei ole olemassa erillistä laatuaikaa, vaan koko päivä on tärkeä.

Huom! Hauska lisä keskusteluumme. CNN kertoo juuri, että Amerikassa on syntynyt "kahdeksikot" (octuplets).

sain vastauksen: Ks Lasten laitostaminen ja ideologiset syyt.

Kommentti:

Samuli,
on mukavaa, että lapsesi on onnellinen ja tytyväinen. Sinulla on varmaankin osuutta asiaan.:)

Mitkä asiat vaikuttavat siihen, että lapsi voi olla rauhallinen ja onnellinen, vaikka hänet herätetään aikaisin aamulla, viedään vieraaseen paikkaan, hoitajat vaihtuvat, leikit täytyy keskeyttää monta kertaa päivässä, lapsi näkee vanhempiaan vain muutaman tunnin päivässä?

Vaikuttaako perinnöllisyys, temperamentti vai ensimmäinen vuosi kotona? Minusta tuntuu siltä, että täytyy olla paljon hyviä tekijöitä ja paljon hyvää onnea eli tuuria, että käy hyvin, kun niin monet lapset häiriintyvät.

Ennen tavallinen lapsi oli rauhallinen, mutta nyt tilanne ei ole enää sama. Mikä on syynä? Mikä on merkittävin muutos lapsen elämässä?

27. tammikuuta 2009 18:08

1. kommenttini:

Näin vain pienen välähdyksen Nybergin haastattelusta. Huomasin kaikkein ensimmäiseksi, että rouva Mikkosta kuvattiin oudosta kulmasta. Haluttiin nähtävästi luoda koominen tunnelma.

Ymmärrän hyvin Mikkosen kiihtymyksen, sillä niin aliarvostettuja ovat Suomessa kotiäidit - ja lapset.

Olen ollut itse suurimman osan elämästäni kotiäiti ja voin vakuuttaa teille, että siinä hommassa tarvitaan sekä aivoja, sydäntä että muskeleita. Kotiäiti voi kehittää itseään ja lapsiaan lukemalla lapsilleen ääneen ja käymällä heidän kanssaan museoissa ja taidenäyttelyissä.

Lapsen hoitamisessa tarvittavia ominaisuuksia [=All you need is love] on jokaisella tasapainoisella ja normaalilla ihmisellä. Lapsia on hoidettu enimmäkseen kotona ihmiskunnan historian aikana.

Lisäksi on ihmeellistä, että nykyajan ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että ihminen on eläin, eivät hoida lapsiaan niin kuin eläimet!

Gorilla kantaa lastaan selässään, kunnes tämä on kolmivuotias. Äidinmaito on sekä ihmis- että eläinpienokaisen luonnollinen ravinto. Imettäminen on miellyttävä kokemus sekä äidille että lapselle.

Rakkaus, ystävällinen hymy, juttelu, laulut, kodin tavallinen arki on ollut tärkeintä, muistot siitä lämmittävät koko elämän ajan. Suhde hoitajaan on lisäksi pysyvä, elinikäinen.

Olen yllättynyt siitä, että täälläkin ryhdytään korostamaan sitä, että kyseinen kotiäiti on "kampaajamestari", kouluja käymätön.

Suorastaan hävettää, että sellaista demokraattiseksi sanotussa maassa tehdään, halvennetaan ihmistä, jolla ei ehkä ollut mahdollisuutta opiskella tai joka valitsi palveluammatin, sitähän kampaaja on, terapeutti, kuuntelija, usein myös ystävä, joka tukee asiakastaan.

Näin kertovat ne, jotka käyvät usein kampaajalla. Näin olen kokenut minäkin. Kampaajilla on hyvä kommunikaatiokyky, he pitävät ihmisistä. Ihminen voi lukea ja olla sivistynyt myös ilman muodollisia tutkintoja.

Olen nimimerkki Inkiväärin kanssa samaa mieltä lastenhoidosta. Koti on yleensä paras paikka lapselle hoitipa häntä siellä isä, äiti tai muu pysyvä hoitaja.

Yli 3-vuotiaan on ihanteellista olla puolipäivätarhassa tai muualla toisten lasten seurassa, ja varmaankin hän on onnellinen myös hyvässä hoidossa kodin ulkopuolella, jos siellä luodaan hänelle turvallinen ja leppoisa olo.

Entisajan lapset olivat kuin eri maailmasta, rauhallisia. Ns. häiriintyneitä lapsia oli todella harvassa. Tämän olen kokenut myös opettajana Suomessa ja asuessani Kanadassa, jossa suuri osa äitejä oli kotiäitejä vielä 1980-luvulla.

Usein myös isoäidit hoitivat lapsia. Siinä siirtyi myös vanhan kotimaan kulttuuri ja kieli, olipa se sitten suomea tai kiinaa. "Sydämen kieli", oma äidinkieli, luo pohjan muulle kielelliselle taidolle.

Tämä kannattaa ottaa huomioon, kun puhutaan Suomeen muuttaneista ihmisistä. Päiväkoti ei liene paras hoitopaikka heidän lapsilleen. Lapset oppivat suomen leikkitovereiltaan ja opettajiltaan. Heillä ei ole kiirettä.

sunnuntaina, heinäkuuta 27, 2008

Lapset kirpputorilla



Lapset näyttävät viihtyvän kirpputorilla. Siellä on paljon kiinnostavia ihmisiä, kauniita koiria ja ihmeellisiä esineitä. On helppoa tehdä lapsi tyytyväiseksi, sillä lelut ja lastenkirjat ovat yleensä hyvin halpoja.



Isän olkapäiltä pieni ihminen näkee kauaksi.

sunnuntaina, huhtikuuta 27, 2008

Lukeminen ja aivot. Tietokone ja aivot?

9252270666_76141d5e55


Suomen tietokirjailijoiden järjestämässä seminaarissa "Tytöt ja lukeminen".

Jo 1970-luvun lopussa luin eräästä oppimisen vallankumousta kuvaavasta kirjasta, että jopa kolmevuotiaat lapset voivat oppia kirjoittamaan runoja, jos heillä on käytettävissään tietokone. Tuohon aikaan tietokoneet olivat vasta tulossa yleiseen käyttöön. Muun muassa meidän perheeseen ostettiin ensimmäinen kotitietokone vuoden 1981 alussa eli pian sen jälkeen kun olimme muuttaneet Kanadaan. Tietokoneen hankkiminen kotiin oli aivan uusi asia ja mullisti meidänkin perheen elämää.

Idea tietokoneen hankkimiseen tuli tietenkin lapsiltamme, jotka olivat nähneet edellisenä kesänä Chicagon tiedekeskuksessa pyykinpesukoneen suuruisen tietokoneen. Sitten olikin sanomalehdessä mainos pienestä kotikoneesta. Ei muuta kuin laina pankista ja tietokone kotiin. Nuorimmasta lapsestamme kehittyi varsinainen asiantuntija, jota tultiin sikäläisen peruskoulun ala-asteella hakemaan kesken tunnin toiseen luokkaan, jos siellä oli ongelmia tietokoneessa. Sama poika opetti minutkin myöhemmin Suomeen palattuamme käyttämään tietokonetta, ja se vaikutti ratkaisevasti siihen, että minusta tuli vihdoinkin kirjailija.

Ihmelaite aiheutti heti alkuun myös ongelmia. Ensimmäinen koneemme hajosi melkein heti, sitä yritettiin korjata ja saimme lopulta uuden koneen, kun olin soittanut USA:han valmistajan pääkonttoriin PR-päällikölle. Torontolainen tietokonekauppias myönsi, että koneemme oli ollut "a real lemon" eli täysin viallinen. Tietokoneita on ilmestynyt toinen toisensa jälkeen kotiimme. On ollut ongelmia, toinen "real lemonkin". Tätä kirjoitan viikon vanhalla koneella, sillä edellisestä hajosi joitakin osia ja se täytyy viedä huoltoon.

Meidän lapsemme olivat jo koululaisia, kun tietokone ilmestyi meidän kotiimme. He olivat tottuneet siihen, että heille luettiin ääneen faktaa ja fiktiota ja he lukivat itsekin paljon. Mutta mikä on tietokoneen vaikutus aivan pienen lapsen aivoihin?

Uraauurtavassa kirjassaan "Proust ja mustekala" [Proust and the Squid] aivotutkija ja kasvatustieteilijä Maryanne Wolf kuvaa lukevan ihmisen aivoissa tapahtuvia muutoksia.

Wolfin mukaan esimerkiksi muinoin eläneen nuolenpääkirjoituksen lukijan aivot olivat aivan erilaiset kuin nykyihmisen aivot. Ja samoin nykyajan kiinalainen käyttää aivan erityisiä aivojen hermosolujen yhdistelmiä lukiessaan kiinalaista kirjoitusta.

Pienten lasten aivot ovat samanlaiset kaikkialla maailmassa, mutta kun lapsi oppii lukemaan ja kehittyy hyväksi lukijaksi, hänen aivonsa muuttuvat. Niistä tulee tehokkaat tulkitsemaan lapsen oman kulttuurin kirjoitusmerkkejä.

Ne eivät muutu anatomisesti, vaan funktionaalisesti, selosti minulle tätä asiaa eräs huomattava kanadalainen aivotutkija, jolle soitin ja ihmettelin, mistä on oikein kyse. [ Nythän tästäkin kiistellään: Voidaanko aivoja muuttaa myös anatomisesti?]

Lukeminen ja digitaalinen kulttuuri

Wolf sanoo, että aivan kuten ulkoaopettelu tuli tarpeettomaksi kirjoituksen keksimisen jälkeen, on vaarana, että lukeminen, todellinen syventyvä lukeminen heikkenee tai jopa katoaa. Tietokoneesta voi saada hetkessä pinnallista tietoa, voi tulla illuusio tiedosta. Tiedon hankkiminen ei vaadi enää syventymistä, siinä ei laiteta persoonallisuutta mukaan.

Lukemisesta saattaa tulla vain satunnaisesti käytettävä apukeino, jolla hankitaan tietoa, johon ei liity mitään tunteita. Se saattaa aiheuttaa ihmisten kulttuurissa arvaamattomia muutoksia, sillä aivot mukautuvat uuteen tilanteeseen. Se tulee vaikuttamaan jokaisen uuden lukijan intellektuaaliseen kehitykseen.

Professori Wolf on aivotutkimuksen ja kasvatustieteen tutkija, lukemisen asiantuntija (ja myös lukihäiriön asiantuntija). Hän korostaa sitä, että vanhempien tulisi puhua pienten lastensa kanssa ja lukea heille, jotta heidät pelastettaisiin lukijoiksi, kulttuurin säilyttäjiksi.

Lasten pitäisi kasvaa lukijoiksi, oppia lukemaan bitekstuaalisesti, multitekstuaalisesti, Wolf sanoo, jotta he voisivat olla sekä lukijoita (expert readers) että digitaalisen tiedon käyttäjiä.

Puhu lapsellesi, lue lapsellesi

Osa tekstistä kuuluu alustukseen, jonka pidin Turun kirjamessuilla syksyllä 2007.
Lue myös




Neulominen ja aivot

http://blogisisko.blogspot.fi/2015/07/aivot-kirja-tietokone-meditaatio.html


Maalainen, entinen opettaja, kirjoittaa blogissaan lapsista, lukemisesta ja tietokoneista.

torstaina, syyskuuta 27, 2007

Kommentteja: rakkaus, seksi, lapset, seksismi kielessä



Kuva: Dover

Keskustellaan kiihkeästi, niin mistäpä muusta kuin rakkaudesta.

"Ajankohtaisromanssien varjoon jää helposti se, että rakkaus ei ole leikin asia. Yksilön elämänkaaressa se on usein elämän ja kuoleman kysymys" Jari Ehrnroth kirjoitti jokin aika sitten Hesarissa. Siltä pohjalta minäkin lähden.

Tässä omia kommenttejani keskustelussa:

Blogisisko
25.09.2007 - 11:06
Olen kirjoittanut tämän blogin kommenteissa jo aikaisemmin:

Jos Susan Kuronen olisi kuuluisan kirjailijan/taiteilijan/poliitikon tytär, jonkun kulttuurihenkilön ex-vaimo tai rakastajatar tai varallisuutensa, historiansa tai poliittisen arvonsa vuoksi merkittävän suvun jäsen yleensä, olisiko suhtautuminen häneen toinen?

Suomi on edelleen luokkayhteiskunta. Puolue ei siihen vaikuta, vaan perinne. Hyvä Kirsti, puheet "piikatytöistä" ovat myös luokkayhteiskuntaa, ne eivät kuulu demokratiaan.

Suurin osa meistä suomalaisista on palveluammateissa, varsinkin poliitikot. Jos he eivät sitä tajua, ovat asiat huonosti

Mutta arvostammeko me kirjailijatkaan entisajan tai nykyajan palveluammateissa olevia?

Myös kieli voi olla jäännettä luokkayhteiskunnasta, huonoa traditiota.

Blogisisko
25.09.2007 - 12:26

Miksi nimittää Susanna Kurosta "piikatytöksi"?

Ja - eivät palvelijat ole olleet "noin vain otettavissa" enää muutamaan vuosisataan. Tuo myytti pitäisi kumota. Se on vain herraskaisten mieskirjailijoiden unelmia, jotka on otettu faktoiksi. Ja palvelijakin saattoi olla aloitteentekijä.

Jos joku on "noin vain otettavissa", se on nykyajan suomalainen nainen. Monet miespuoliset maahanmuuttajat ja turistit sanovatkin, että Suomessa on hyvä olla, kun täällä saa seksiä ilmaiseksi.

Naiset antavat narrata itseään entistä enemmän seksuaalisen vapauden nimissä. Kuka siinä voittaa? Mies. Mies voi liidellä kukasta kukkaan ja jättää taakseen särkyneitä sydämiä ja onnettomia lapsia paljon helpommin kuin ennen. Häntä jopa ihaillaan.

.
Blogisisko
25.09.2007 - 12:45
Kuronen taitaa olla ammatiltaan kokki. Käsittääkseni kokin ammatti on erittäin suosittu nuorten keskuudessa. Se on arvostettu ammatti.


Blogisisko
25.09.2007 - 15:26
Jospa edes me kohtelisimme Kurosta ja Vanhasta tasa-arvoisesti riippumatta heidän yhteiskunnallisesta asemastaan.

Hehän muuten tekivät sitä, mitä nykyään ihaillaan: liitelivät iloisesti!

Liisalle,

jotkut miehet ja naiset jättävät pahaa jälkeä liitelyllään, ja toisten avioliiton rikkomista ei pidetä edes minään pahana.

Kuka kärsiikään eniten? Lapsi. Lapsia ei oikeastaan kukaan ota huomioon. Lapselle vanhempien avioero on kovempi asia kuin vanhempien kuolema. Näin kertoi eräs englantilainen sanomalehti tehdystä tutkimuksesta. Etusivullaan.

Kuka aikuinen rupeaisi esimerkiksi muuttamaan kotia vuoroviikoin niin kuin avioerolapsi? Olen kuullut yhdestä (!) kanadalaisesta pariskunnasta, joka erottuaan antoi lasten jäädä entiseen kotiin ja kävi asumassa siellä vuoroviikoin isä vuoroviikoin äiti. En tiedä, kuinka kauan he jaksoivat. Lasten pitää vaan jaksaa.


Blogisisko
25.09.2007 - 21:12
Liisa,
olen ihan samaa mieltä siitä, että on tilanteita, joissa avioero on paras ratkaisu kaikkien kannalta. Näin on jos on esimerkiksi alkoholismia, väkivaltaisuutta ja jatkuvaa uskottomuutta. Mutta sittenkin avioero on raskas asia varsinkin perheen lapsille. He tarvitsevat sukulaisten ja ystävien tukea.

Mutta tuskin kukaan kieltää sitä tosiasiaa, että yhteiskunnassamme on hyvin pinnallinen suhtautuminen seksiin, rakkauteen ja avioliittoon. Se ei lisää onnellisuutta.



Blogisisko
26.09.2007 - 09:26
KEU,
hauska tuo havaintosi siitä, kuka on nykyajan "aatelinen". Ihailtua "raha-aatelistoa" ovat varsinkin kansainväliset popmuusikot ja filmitähdet, joiden suunnattomia tuloja ei arvostella. Miksiköhän? Ainoa jota arvosteltiin "kaupallisuudesta" oli klassisen musiikin suuri lahjakkuus Pavarotti.

Kirjailijan pitäisi olla joko julkkis tai julkkiksen ex-vaimo, tyttöystävä, ex-tyttöystävä, taistolaissukua, näkyvästi ulkomaalaista syntyperää jne tullakseen huomioiduksi.

Vielä pieni kommentti: Mitä materiaalia hömpänhelmiin ja komedioihin ovatkaan maamme julkkisten seurustelutoilaukset!

Blogisisko
27.09.2007 - 09:42
Hyvät vihaiset naiset, jospa siirtäisitte hetkeksi huomion oman napanne alapuolelta ympäristöönne, varsinkin yhteiskunnan heikoimpiin eli lapsiin. Eikö olisi jo lastenoikeuksien vuoro? Suomessa asuvat länsimaiden onnettomimmat lapset.

Ja "piioittelu" on kielellä sortamista kuten toisen nimittely ihonvärin tai kansallisuuden vuoksi. Se on myös seksismiä, sillä eihän sana 'renki' sana ole samalla tavalla halventava. Ennenhän sekä 'piika' että 'renki' olivat tavallisia ammattien nimiä.

Blogisisko
27.09.2007 - 09:45
Ja miehet, he kirjoittavat nykyään kauniimmin rakkaudesta kuin naiset. Miksi on näin?

http://blogisisko.blogspot.com/2007/03/miehet-kirjoittavat-kauniisti.html

Viimeisin kommenttini:

"Ajankohtaisromanssien varjoon jää helposti se, että rakkaus ei ole leikin asia. Yksilön elämänkaaressa se on usein elämän ja kuoleman kysymys" kuten Jari Ehrnroth kirjoitti jokin aika sitten Hesarissa.

Kirsti kirjoittaa tuolla tekstissä, että (Kurosen)
"kirjan paras anti on siinä, että se muistuttaa meitä ihmisen raadollisuudesta. Toivottavasti myös omastamme."

Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta meiltä voidaan vaatia hyvää tahtoa toista ihmistä kohtaan, sitä ettemme vahingoita muita omalla itsekkyydellämme. Meidän kaikkien tulisi suojella ainakin lapsia.

Keskustelu jatkuu:


Kirjailija Kaisa Ikola on historiantutkija ja eläväittää usein historiaa museoissa ja näyttelyissä pukeutumalla historian henkilöiksi, kuvitteellisiksi tai todellisiksi. Eräs hänen lempihahmojaan on piikatyttö. Lue mitä Kaisa kirjoittaa. Löydät sieltä myös minun kommenttini. Yritin tallentaa se tänne omaan blogiinikin, mutta se haihtui kuin tuhka tuuleen.

Minulla on pahoja ongelmia Elisan kanssa kuten monilla muillakin suomalaisilla näyttää olevan. Nettiyhteys katkeilee koko ajan.

Tässä kommentini tallessa myös omassa blogissa:

Piika oli ennen aikaan arvostetun ammatin nimi. Se on valitettavasti muuttunut halventavaksi. Näin käy usein naisten ammateille. Asiaa koetetaan parantaa antamalla aina uusia ja uusia nimiä, kun tosiasiassa pitäisi muuttaa asenteita eli arvostaa kaikkia töitä.

Englannissa käytetään (tai ainakin on käytetty) siivojasta sanaa "cleaning lady". Sanayhdistelmä on kiinnostava, sillä miespuolisesta siivoojasta ei käytettäisi koskaan sanaa "cleaning lord".

Kenenkähän pitäisi kodit ja lapset hoitaa, kun kotiapulaisia piioitellaan ja perheenäitejä haukutaan "kotirouviksi" (- ja minun perheenäitinä ollessani vielä suorastaan "siivelläeläjiksi")?

Kun kokopäivätyötä tekevät naiset ja miehet joutuvat hoitamaan vielä kodinkin, ei ole ihme että ihmiset ovat ylirasittuneita ja ärtyisiä. Sekä koti että lapset, jos lapsia jaksetaan tehdä, jäävät huonolle hoidolle.

Olen laittanut nimeni viereen linkin, joka johtaa 1990-luvulla ilmestyneisiin nuortenkirjoihini, joissa monet päähenkilöistä ovat palvelustyttöjä. Noilla 1900-luvun alun palvelustytöillä oli sekä hyviä että huonoja esimiehiä ja -naisia niin kuin meilläkin.

Nettiyhteyteni pätkii. Eka kerralla ei viesti lähtenyt. Nyt saattaa tulla. Jos tulee kahdesti, ole hyvä ja poista ylimäääråinen.

torstaina, tammikuuta 04, 2007

Enkelitauluja ja muuta pelottavaa



Klassinen enkelitaulu

Ranskalaisen Gustav Doren taitava ja loistelias Raamatun kuvitus on ollut monien sukupolvien ajan aikuisille yhtä hyvin kuin lapsille suosittu ja varmaankin usein ainoa taide-elämys.

Ääneen luettu Raamattu oli vanhan ajan lapsille monesti piinanpaikka, mutta loi vankan pohjan monipuoliseen ja kauniiseen äidinkielen taitamiseen, näin myös Suomessa, jossa vietetään nyt Mikael Agricola -juhlavuotta. Kannatan ääneenlukemista sekä lapsille että aikuisille. Sitä kannattaisi elvyttää. Jotkut ihmiset ovat erityisen hyviä lukemaan ääneen. Eräs suuria elämyksiä perheessäme oli, kun mieheni lausui ulkoa Tove Janssonin Nyyti- kirjaa lapsillemme eräässä Kyproksella olevassa autiossa amfiteatterissa Välimeren rannalla.

Luimme lapsille ääneen monenlaista kirjallisuutta. Se oli miehelleni ja minulle kuin uusi lapsuus, sai tutustua sekä klassiseen että uuteen lastenkirjallisuuteen ja kaukaisten maiden kansansatuihin. Luimme myös erilaisia lastenraamattuja, joita sai kirjastoista. Niiden kuvitus vaihteli. Omassa lastenraamatussamme oli minun mielestäni liian kauhea kuva vedenpaisumuksesta. Se oli koko aukeaman suuruinen, joten liimasin kaksi kuvasivua yhteen. Lapset ovat kertoneet, että ne sivut olivat erityisen kiinostavia niiden kauneuden ja pelottavuuden vuoksi. On kysymys samasta asiasta kuin huvipuistojen vuoristoradalla ajamisessa.

Sensuroin joitakin muitakin kirjoja lasten ollessa pieniä, esimerkiksi kun dinosaurus-kirjat aiheuttivat neljävuotiaalle esikoisellemmme painajaisunia. Se ei ole ihme, ovathan Jurassic Park -elokuvan raptoritkin kauheita juosta rapsuttaesaan tutkimuslaitoksen keittiön lattioita pitkin. Dinosaurukset olivat kuitenkin aina lastemme kestosuosikkeja.

Monissa kodeissa on ollut enkelitaulu lastenhuoneen seinällä. Luokkatoverini kotona oli myös sellainen, ja ihailin sitä. Se oli kaunis kuin kiiltokuva, mutta siinä oli lisäksi dramatiikkaa: miten lapset pääsevät vanhan sillan yli? Samaa tilannettahan on käytetty hyväksi monissa elokuvissa. Vaikutus on tehokkain, kun vastustaja (paha ihminen, luonnonvoima tai enkelitaulun rikkonainen silta) on vahva ja kauhistuttava. Täytyy jännittää, miten käy, vaikka uskoo ja toivoo hyvän voittavan. Samasta syystä meitä kiehtovat parhaat salapoliisiromaanit, niissä olevan hyvän ja pahan taistelun vuoksi

Lisäys:
Lapset reagoivat voimakkaasti myös TV:n kuviin. Meillä ei ollut TV:tä lasten ollessa pieniä. Kun olimme vieraana eräässä perheessä, pieni lapsemme pelästyi TV:ssä ihan tavallisessa uutislähetyksessä olevan henkilön kuvaa.
Toinen kommentti keskustelun jatkuessa:

06.01.2007 - 20:03
TV:ssä voi olla kiehtovia, kauniita ohjelmia lapsillekin, mutta sieltä tulee myös jatkuvasti monenlaisia pelkoa aiheuttavia kuvia.

Ei tarvitse katsoa kauan TV:tä, kun on nähnyt päivän annoksen murhia ja pahoinpitelyjä. Luonto-ohjelmat tehdään nykyään aggressiivisiksi.

Jopa terveyskeskuksessa tai sairaalassa voi olla auki TV, jossa tapetaan ja hakataan toisia ihmisiä. Väkivaltaan on turruttu.

Pysyvä kuva kodin seinällä voi myös tuoda turvallisuutta. Sellaisena monet kuvaavat tuon saman enkelitaulun.

C.S. Lewis kertoo, että hänen kotinsa lastenhuoneessa oli taulu kauniista maisemasta, ja sillä oli syvä vaikutus häneen. Lewisista kertovassa elokuvassa (Shadowlands) se maisema on myös tärkeä. Se oli kauneuden etsimisen innoittaja ja symboli.

Eräässä Narnia-kirjoista mennään seikkailuun lastenhuoneessa olevaan meritauluun. Kiinnostava aihe tuo lastenhuoneen kuvien vaikutus. Mitä lienee nyt lastenhuoneiden seinillä.

maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Nukketaloista ja kasvatuksesta



Taas kiinnostaa nukketalon laittaminen. Salin kalusto ja pikkutavarat kirpputorilta, tapetit ja parketti netistä ilmaiseksi tulostettuja, hieno kaappi joululahja aviomieheltä, miniatyyri Webster-sanakirja lainassa pojalta.

Näin ensi kerran nukketalon opiskelijana, kun olin Suomalais-englantilaisessa lastentarhassa opettajan avustajana. Lastentarhan opettaja oli yliopistokoulutuksen saanut nainen, joka oli ollut opettajana monissa maissa. Hän kummasteli sitä, että suomalaisilla lastentarhanopettajilla ei ollut (siihen aikaan) yliopistollista koulutusta. Opin nopeasti, miksi Englannissa on niin erinomaista lastenkirjallisuutta: lapsuutta arvostetaan. Lastentarhanopettajan piti tuntea lapsipsykologia ja kasvatustiede.

Miss Dunstone oli tehnyt itse nukketalon kuten niin monet muutkin lastentarhan tarvikkeista rakennuspalikoita myöten. Nukketalo oli lujarakenteinen mökki, johon kuului muutamia huonekaluja.

Nukketalolla leikkivät yleensä pojat. Siellä käytiin jännittäviä rosvojen kiinniajoja, se kumottiin ja asukkaat tulivat sisään usein savupiipusta. Ei mitään söpöilyä tai varoitusta "Älkää vain rikkoko nukketaloa!".

Aikuiset pilaavat usein lasten leikit ja jopa koko lapsuuden turhanpäiväisillä määräyksillä. Tuossa englantilaisten diplomaattien ja suomalaisen ylemmän keskiluokan ja yläluokan lasten käymässä lastentarhassa sai leikkiä vapaasti. Jotkut pojat rakensivat joka päivä palikoilla linnoja ja kumosivat ne innokkaasti kiljuen. Jotkut istuivat nurkassa kirjaa lukien, piirtäen, vesiväreillä maalaten tai muovailuvahalla leikkien. Yhteisinä hetkinä opettaja luki kirjaa, ja päivän kohokohtana lapset saivat kertoa jotakin omasta elämästään: puhe saippualaatikolla.

Tähän verrattuna suomalainen lastentarha oli minusta painajainen. Menin nimittäin Kanadasta tultuani 90-luvulla sellaiseen työhön eräänä kesänä - olihan pulaa lastentarhojen työntekijöistä. Olin kiinnostunut siitä, millainen suomalainen lastentarha olisi.

Ainoa lastetarhanopettajakoulutuksen saanut istui toimistossaan. Lastentarhan meno oli muodollista ja byrokraattista. Lasten leikit keskeytettiin joka päivä jatkuvasti milloin siivouksen tai muun syyn vuoksi. Lapset pakotettiin nukkumaan päiväunet "kenttävuoteissa". Ei kannata puhua enempää. Tulee paha mieli. Se oli minusta niin masentava työpaikka, että jäin sieltä pois kuukauden kuluttua. Lapsia ei pidä hjelmoida liikaa. Siinä katoaa luovuus eikä opita hallitsemaan itse elämäänsä.

Innokkaimmat miniatyyrien harrastajat saivat leikkiä nukketaloilla lapsinakin

Joskus sanotaan, että nukketaloista kiinnostuvat ne, jotka eivät ole saaneet niillä leikkiä lapsina. Siksi harrastusta saatetaan pitää lapsellisena. Innokkaimmat miniatyyrien harrastajat vaikuttavat minusta kuitenkin saaneen leikkiä niillä jo lapsinakin.

Usein lapselle hankittu nukketalo on liian hieno, ja enemmänkin kiusaksi kuin hauskuudeksi. Vanhemmat ostavat kalliita huonekaluja, joita täytyy varoa. Silloin pitäisi mielestäni olla äidillä oma hieno nukketalonsa ja lapsella oma, jolla hän saa leikkiä vapaasti.

Miniatyyrit kiehtovat aikuisia yhtä hyvin kuin lapsia. Kanadassa asuessamme kävimme usein miniatyyrinäyttelyissä. Siellä näki miehiä yhtä paljon kuin naisia. Sille, joka haluaa hienon nukketalon, jossa on kaikki "oikeaa" ja oikeassa mittakaavassa, nukketalo voi olla hyvin kallis harrastus - mutta maksavathan autot ja veneetkin. Käteville se sopii hyvin.

Usein aikuisen nukketaloharrastusta pidetään jopa höperöitymisen merkkinä, muistutetaan siitä, kuinka erittäin pitkäaikainen presidenttimme vihdoin jouduttuaan luopumaan presiudentinvirasta - leikki nukketalolla.

Kissa nukketalossa.

tiistaina, toukokuuta 16, 2006

Kovaa kasvatusta



Tyttö leikkii äitiä ja piiskaa nukkeaan. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Katkaise sinä väkivallan ja kovuuden ketju.
Kuva: Old-Time Children. Dover

Eilisen International Herald Tribunen (Monday, May 15, 2006) sivulla 3 on kuva, jossa nainen roikottaa alastonta pikkuvauvaa kädestä avannon reunalla. Tekstissä kerrotaan, että näin moskovalaiset karaisevat lapsiaan: "In Moscow, parents introduce their child to an old tradition, bathing in icy water." Näin tehtiin antiikin aikana, ja niin tekivät suomalaiset vielä 1700-luvulla, mikäli Daniel Jusleniukseen on uskomista.

Kanadassa meillä oli yhteen aikaan naapuri, joka rankaisi vuoteenkastelijalastaan seuraavalla tavalla. Tytön selkään kiinnitettiin säppineuloilla koulupäiväksi iso paperi, johon oli kirjoitettu "Kastelin vuoteeni viime yönä". Kun näin tytön kulkevan meidän ohi, juoksin hänen luokseen ja halusin ottaa lapun pois. Tyttö ei suostunut siihen. "Äiti suuttuu", hän sanoi. Koulussa opettaja poisti heti lapun, ja tytön vanhemmat joutuivat puhutteluun. Rita kirjoitti perjantaina 12.5. vuoteenkastelijalapsien kohtelusta.

Petja, jonka pukuhistoriakategoriaa seuraan säännöllisesti, kirjoittaa kolme kertomusta kovasta kasvatuksesta.

torstaina, heinäkuuta 21, 2005

4. Kasvu aikuiseksi . Mahdollisuudet ja valinnat.

Useimmat ihmiset haluavat muodostaa perheen ja hankkia lapsia. Kaikki eivät saa lasta, vaikka haluaisivatkin. Yhä useammat adoptoivat lapsen joko Suomesta tai ulkomailta.

Useimmat ihmiset rakastavat lapsia, vaikka heillä ei ole niitä itsellään. He myös arvostavat naisia, jotka synnyttävät lapsia ja ihmisiä, jotka hoitavat ja kasvattavat heitä.

Sediksen blogissa käydään keskustelua, joka kertoo siitä, että jotkut voivat suhtautua hyvin kehittymättömällä ja narsistisella tavalla lasten hankkimiseen ja perhe-elämään. Kiitos, Sedis, hienoista kirjoituksista. Onko maailma muuttunut sellaiseksi, että vain miehet uskaltavat puolustaa äitiyttä ja lapsia?

Lisäys vuonna 2011, netistä luettua:

"Tosin Suomen "virallinen" lapseton Minna Hapuli, joka muutama vuosi sitten antoi aiheesta haastatteluja ja messosi blogissaan lapsiperheiden elämän kurjuudesta, on nykyään äiti. Joten voi se mieli muuttuakin;)"


Kuinka monelle naiselle ehti Hapuli aiheuttaa vahinkoa ?