Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten- ja nuortenkirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten- ja nuortenkirjat. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, helmikuuta 18, 2014

Mikä on huonoa kritiikkkiä?



Intiaanit ovat olleet eurooppalaisille 1500-luvulta asti myyttisiä, eksoottisia hahmoja, joista ei ole tiedetty paljon tosiasioita. Kuva krakovalaisessa talossa olevasta korkokuvasta. 

Kirjallisuuskritiikki on tärkeää kirjailijalle. Se voi ilahduttaa ja opettaa, miten parantaa kirjoittamista.  Olen kiitollinen kaikille niille henkilöille, jotka ovat kirjoittaneet kirja-arvosteluja kirjoistani kuluneiden vuosien aikana. Olen oppinut niistä paljon, ne ovat rohkaisseet jatkamaan kirjoittamista. Yleensä kirja-arvostelut ovat olleet asiallisia ja miellyttäviä silloinkn, kun ne ovat tuoneet esille kirjoissani olevia puutteita.

Millainen kritiikki on sitten pahaa ja vahingollista? Kaikkein pahinta on, jos kriitikko tai kuka hyvänsä antaa vääriä tietoa, vääristelee kirjan sisältöä tai sanomaa.  Jostain syystä eräs henkilö on antanut julkisesti täysin vääriä tietoja esikoiskirjastani - joka ilmestyi 20 vuotta sitten -  ja kirjoittanut muutenkin asiattomasti.  Hän muun muassa moittii minua, etten kirjoita intiaaneista. Ei minun olis tietysti tarvinnutkaan, kun kirjoitan elämästä 1900-luvun alun Torontossa, jossa oli mustaa väestöä tai kiinalaisia enemmän kuin intiaaneja, joita lienee ollut muutama. 

Mutta koska kirja on siirtolaisromaani ja koska olin kirjoittanut useita lehtijuttuja intiaanien kulttuurista, halusin tuoda esille suomalaisten siirtolaisten käsityksiä ja mahdollisia kokemuksia intiaaneista.  Se onnistui, kun kuvasin kirjan päähenkilöiden koulutyttö Aurora Koivun ja palvelustyttö Iida Suomisen pitkää laivamatkaa Euroopasta Amerikkaan. Olen käymässä juuri läpi kirjan tekstiä uutta painosta varten, ja eteen tuli kohta, jossa Pohjanmaalta Venäjän sotaväkeen joutumista pakeneva Pekka Lohi ja muut nuorukaiset kyselevät kaikkea mahdollista vanhalta kokeneelta siirtolaiselta John Nikkarilta:

 - Oletteko te Nikkari nähnyt niitä punanahkoja? Eivätkö ne ole julmaa väkeä ne intiaanit?
  - Kai ne osaavat olla sitäkin niin kuin mekin. Mutta totuuden nimessä on sanottava, että en olisi nyt tässä, jos eivät olisi intiaanit pelastaneet minun henkeäni kolmattakymmentä vuotta sitten.

Nikkarin ympärille tuli aivan hiljaista. Kauempaakin kurkoteltiin häntä katsomaan.
 - Oli ollut oikein kylmä talvi. Minä läksin yhtenä aurinkoisena kevättalven päivänä kotimökiltä kalaan ja tein avannon. Mutta silloinkos jää petti allani. Huusin täyttä kurkkua, vaikka arvelin viimeisen hetkeni tulleen, kun lähellä ei ollut tiedossani muita ihmisasumuksia. Erämaassa asuttiin. Siihen ilmestyi kuin maan alta niitä punanahkoja eli intiaaneja, vetivät minut kuiville ja kantoivat havumajaansa. Siellä he virvoittelivat minut henkiin.
Kun heräsin seuraavana aamuna, makasin havujen päällä aivan ilkosillani risaisiin nahkoihin käärittynä, ja vanha intiaanimuori juotti minulle jotain pahanmakuista lientä. Outo oli minusta heidän majansa, katossa oli aukko, siitä pilkotti valoa, ja savu nousi aukkoon nuotiosta keskeltä majaa. Intiaanit olivat tulleet ottamaan mailtaan siirappia sokerivaahteroista, Nikkari jatkoi.
  - Kasvaako siellä sokerikkii puussa? eräs emäntä keskeytti, mutta toiset pyysivät häntä olemaan hiljaa. Joku tytöistä tirskui.
 - Ei siellä siirappipurkit puussa kasva. Ensin pitää mahla juoksuttaa ruohonkortta myöten puuämpäriin ja keittää sitä tuntikausia nuotiolla. Padan pohjaan kertyy sitten siirappia. Meidän nykyisellä lähinaapurilla on intiaanivaimo, ja hän laittaa kuuman siirapin somiin puumuotteihin kovettumaan. Sokeritoppa on sitten kuin kukkanen tai karhunkäpälä.
Nikkari levitti kämmenensä kuin matkiakseen tuota ihmettä, karhunkäpälän muotoista sokeritoppaa. - Taitaisi semmoinen olla emännälle mieleen. Me kaadettiin poikasena kuumaa siirappia hangelle ja imettiin sitten niitä siirappipaloja. Jo oli hyvää.
  - Mutta ne intiaanit, pojat kysyivät kärsimättöminä, - päästivät pois, eivät ottaneet päänahkaanne?
  - Tässä on tallella, John Nikkari sanoi, otti hatun päästään ja siveli kaljua päälakeaan. - Meistähän tuli hyviä ystäviä.  Ei meidän naapureina alussa muita ollutkaan kuin intiaaneja. Äiti pelästyi, kun intiaanit tulivat silloin ensimmäisen kerran pyssyn kanssa minun perässäni. Mutta kun äiti kuuli, mitä he olivat minulle tehneet, hän antoi heille tuoretta vastakirnuttua voita ja lämmintä rieskaa. Leivän söivät erikseen ja voin erikseen.

 - Vai voin söivät erikseen ja leivän erikseen, ihmeteltiin ääneen.
Aurora, vaahteralaakson tyttö 1991 (1992), sivut 75-77

torstaina, tammikuuta 30, 2014

Kuka on salaperäinen Luka?

Bromelia by Anna Amnell
Bromelia, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Näihin aikoihin kirjastot tekevät ostosuunnitelmia ja kirjatilauksia. Myös seitsemäs kirjani "Lucia ja Luka" on jo hankinnassa moniin kirjastoihin eri puolilla Suomea. Voitte ehdottaa sitä omalle kirjastollenne, jos sitä ei ole vielä sinne tilattu. Voitte tehdä tilauksen, ja saatte sen luettavaksi heti kun se on kirjastossanne. Kirjastot ovat tavallisten kirjailijoiden suurin asiakas. Meidän kirjojamme ei myydä rekkalasteittain niin kuin entisaikaan Kalle Päätalon kirjoja.:)

Muistattehan, että tätä uusinta kirjaani painetaan sitä mukaa, kun sitä tilataan? Kirjapaino toimii hyvin nopeasti. Tämä systeemi on minullekin aivan uusi kokeilu. Tähän asti olen ollut tyytyväinen.

Helsingissä ja Turussa Lucia ja Luka on myynnissä myös Helsingin keskustan, Tapiolan ja Turun Akateemisessa kirjakaupassa. Välillä se loppuu, ja sitä tilataan lisää. Kirjakaupoilla ei ole paljon tilaa yhdelle kirjalle, kun valikoima on niin suunnaton. Sitä saa suurin piirtein kaikkialle maailmassa nettikaupoista.

Ulkomailla asuville edullisin lienee saksalainen Amazon, jonka sivuilta siitä voi käydä lukemassa näytesivuja. Kirjan julkaissut BoD (Books on Demand) myy sitä edullisimmin Suomessakin. Myös Suuri suomalainen kirjakerho, jos olette jäsen (ks sivupalkki). BoD:lta voitte pyytää edelleen arvostelukappaleita. Kirjabloggaajia pyydetään ilmoittamaan bloginsa osoite tähän kaavakkeeseen.
http://www.bod.fi/arvostelukappaleet.html

P.S. Olen kirjoittanut Lucian ja Lukan koko perheen kirjaksi. Isommat lapset voivat lukea sitä yksin, ja pienemmille sitä voi lukea ääneen. Kun lukee lapsille ääneen, saa uuden lapsuuden. Kirjojani lukevat myös monet aikuiset.

Uusilla kotisivuillani on lisätietoa, Lucia Olavintytär -blogissa myös Lucian ja Lukan maailmasta, 1500-luvun elämästä.
Anna Amnell: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika. BoD. 2013
ISBN 978-952-498-842-1

Ystävänpäivään on enää kaksi viikkoa!

torstaina, tammikuuta 23, 2014

Tervetuloa helpoille kotisivuille: Lastenkulttuurisivuni


Bloggerin blogit ovat paisuneet suuriksi, kun olen blogannut jo vuodesta 2005.  Varsinkin tämä blogi on laaja. Löysin hyvän ja helpon sivupohjan ja käytin muutaman päivän uuden sivuston tekemiseen. Jokaisen sivun pohjalla on kaunis kumpuileva maisema.



Sivuston päätehtävä on tarjota helposti löytyvää perustietoa kirjoistani ja kirjoittamisestani.
Sivustoon liittyy myös blogi Lukijana ja kirjailijana , johon voin siirtää muita lasten- ja nuortenkirjailijoita koskevia kirjoituksia. Osa on vanhoja lehtijuttujani, jotka ovat ilmestyneet Koululainen-lehdessä. Tarkoitus on tallentaa blogiin myös muuta lastenkulttuuria koskevaa tekstiäni, myös kommentteja sekä kuvia, kunhan tiedän, miten voin suojata ne. Teemat näkyvät hakusanoissa ja nimessä Lastenkulttuurisivu. Selvyyden ja nettiturvalisuuden vuoksi sivustolla on minun nimeni.
Tarkoitukseni on käyttää edelleen ilmaisversiota.

Tervetuloa tutustumaan! Sivuston käyttönimi Lastenkulttuurisivu.
http://annaamnell.weebly.com/
Otan vastaan kritiikkiä ja ideoita.:)

perjantaina, marraskuuta 15, 2013

Anna Amnell: Lucia ja Luka


Lucia Olavintytär, hänen 13-vuotias veljensä Hannu ja Venetsiasta Turun hoviin musikantiksi saapunut Luka Dalmatialainen joutuvat seikkailuihin Juhana herttuan ja Katariina Jagellonican renessanssihovissa Turussa talvella 1562-1563. Taustalla juonivat Eerik XIV ja Iivana Julma. Miten käy Lucian, Katariinan ja Turun?

Anna Amnell: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika
(Lucia Olavintytär 3.)
2013 120 sivua
ISBN 978-952-498-842-1
Kannen kuva: Jan van Hemessen: Die Goldwägerin
bpk/Gemäldegalerie, SMB/Jörg P. Anders
Takakannen kuva: Turun Tietokuva
M/V- kuvitus: Matti Amnell
Julkaisija:
Books on Demand (BoD)  Tilaa itsellesi täältä BoD: lta. Kirjoja tulee myyntiin myös nettikirjakauppoihin ja kirjakauppoihin.
Hinta:  19 90 *sis. alv


Minä en myy kirjojani itse.


"Tällä lomakkeella voi tilata arvostelukappaleita: 
http://www.bod.fi/arvostelukappaleet.html myös kirjabloggaajille, lomakkeeseen tiedotusvälineen kenttään linkki blogiin."


Lucia ja Luka  on Anna Amnellin seitsemäs historiallinen nuorisoromaani. Kiehtova ja jännittävä tarina 1500-luvun elämästä pohjautuu kirjailijan tarkkoihin tutkimuksiin renessanssiajasta. Lucian aikaisemmista vaiheista kertovat kirjat Pako Tallinnaan ja Kyynärän mittainen tyttö, joka oli Lasten LukuVarkaus 2005 –finalisti.
Filosofian maisteri Anna Amnell on Suomen Kirjailijaliiton ja Nuorisokirjailijoitten jäsen.

On vuosi 1562. Kyynärän mittainen Lucia Olavintytär ja hänen veljensä Hannu muuttavat Turkuun. Heidän isänsä haluaa, että Lucia pääsee Juhana-herttuan hoviin luutunsoittajaksi ja Hannu hovipojaksi. Hannu saa selville hovia ja sisartaan uhkaavan salajuonen, ja koko perhe kutsutaan asumaan linnaan. Hannusta tulee herttuan suosikki ja hovipoika, mutta Lucia joutuu elämään muista erillään linnan tornihuoneessa.

Juhanan veli Ruotsin kuningas Eerik XIV  haluaa riistää Juhanalta herttuakunnan ja Venäjän tsaari Iivana Julma Katariina Jagellonican. Hannu ystävystyy Venetsiasta saapuneeseen musikanttiin Luka Dalmatialaiseen, joka on myös lyhytkasvuinen. Pojat kehittävät uhkarohkean suunnitelman Katariinan ja Lucian auttamiseksi. Mutta kun Eerikin joukot hyökkäävät Turkuun, Lucia ja Hannu joutuvat pakenemaan Wittenbergiin veljensä Erasmuksen luo.

"Anna Amnell on historiallisen lasten- ja nuortenromaanin taitaja, joka tarjoaa lukijoilleen sekä autenttisuutta, romantiikkaa että jännitystä." Teresia Volotinen kirjasta Pako Tallinnaan.
(Virikkeitä 4/2006)

"Amnellille ominaiseen tapaan tarinan myötä lukija saa kosketuksen kuvattuun aikakauteen useissa maantieteellisissä pisteissä-- Lukijalle syntyvä kuva aikakaudesta on sosiokulttuurisesti rikas." Kaarina Kolu kirjasta Kyynärän mittainen tyttö. (Virikkeitä 4/2004)


Turku, Turun linna, 1500-luku, Juhana-herttua, Katariina Jagellonica, Lucia Olavintytär, Luka Dalmatialainen, lyhytkasvuisuus, Hannu Olavinpoika, sisar, veli, Venetsia, Wittenberg, Krk, seikkailuromaani, historia, lasten- ja nuortenkirjat, genetiikka, Turun hovissa, 

Mistä nimi Luka


Kirja oli jo aika valmis, sillä jo vuodelta 2010 on tekstinäyte. Lucia ja Luka -kirjan syntyhistoriaa.
Työ alkoi jo vuonna 2006, mutta sitten tapahtui kaikenlaista, mikä viivytti kirjan valmistumista, muun muassa sisareni ja äitini kuolema, mieheni toinen väitöskirja, jonka tekstin tarkastin moneen kertaan, muutto jne. Kirjoittaminen on vain osa elämää.

Tarvepainatuskirja eli kirja kerrallaan. Tätä ei ole e-kirjana.
Myynti: BoD, kirjakaupat, nettikaupat, Kirjavälitys

Lisää Lucia ja Luka -kirjasta uusilla kotisivuillani.



perjantaina, marraskuuta 08, 2013

Lasten- ja nuortenkirjat - "maailman tärkeimmät kirjat"


Kuvassa kansikuva kirjaan: Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat. Avain 2013, 261 sivua. Kokkonen tekee väitöskirjaa tästä aiheesta.

Olen kirjoittanut omia lukijan kokemuksiani Sara Kokkosen kirjaan Mary Marck: Eevan luokka -kirjat kohdalle mm.:

"Kun luin Eeva-kirjat uudestaan vuosikymmenien jälkeen, tajusin, että niistä on saattanut alkaa rakkauteni Helsinkiin. Se jatkui Mika Waltarin ja muiden Helsingin kuvaajien kirjoja lukiessa ja sai täyttymyksensä, kun asuttuani Helsingissä vuosikymmenet kirjoitin itsekin nuortenkirjoja, joista useimmissa on keskeisenä vanha Helsinki.
Tyttökirjat voivat kulkea mukana aikuisuuteen asti, olla kuin lapsuudenystävä, joka muistaa, millaisia olimme lapsina. Emme arvostele niitä ehkä yhtä ankarasti kuin muita kirjoja, emme vertaa niitä muihin parempiin, vaikka näemme niiden ilmeiset heikkoudet. Tunnemme kiitollisuutta siitä, että ne auttoivat meitä pienen matkan kohti aikuisuutta. "
Ote kirjoituksestani Anna Amnell: Yhteiskoululaisia Helsingissä (luettaissa kotiblogissani,  Kokkosen kirjassa sivuilla 72-76).

Ennakkotietoa:

Joulukuun Tyyris Tyllerö -lastenkulttuurilehdessä on teemana Turku lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Minua pyydetiin kirjoittamaan siihen siitä, miksi olen kirjoittanut lapsille renessanssista ja nimenomaan Turusta ja miten olen tehnyt tutkimustyön Lucia Olavintytär -kirjojani varten (Lucia ja Luka 2013). Kirjoitan siinä mm:

"- - olin kirjoittanut 1900-luvun alustakin lapsille. Ehkä olen kirjoittanut lapsille kiitollisuudesta kaikkia niitä kirjoja kohtaan, joita sain lukea lapsena ja nuorena ja jotka ovat tehneet minusta sen ihmisen, joka olen nyt. "   
Lue kotisivublogistani koko kirjoitus: "Firenzestä Turkuun"



torstaina, lokakuuta 31, 2013

Happy Halloween!

Happy Halloween!

väriä pimeyteen!
Halloween kurpitsa Pietarissa
Klikkaa hakusanaa "Halloween", ja lue lisää Halloween-juhlasta.
Muista myös Pyhäinpäivän aatto ja pyhäinpäivä : oikeastaan kolmipäiväinen Hallow Mass:  All Hallows' Eve (=Halloween),  All Saints' Day, All Souls' Day [vanhan englannin 'halig = pyhä, pyhimys]
Miksi Halloween?
Luther: ”Paras tapa karkottaa paholainen on pilkata sitä. G.K. Chesterton: Angels can fly because they take themselves so lightly.

Villikyyhkysten aika

 Mutta - voiko tyttökirjoissakin olla kauhua ja kummituksia? Näin kirjoitin kummitusjutun.

Lisää Halloween-kuvia

sunnuntaina, lokakuuta 06, 2013

Turun kirjamessuilla

IMG_7045 by Anna Amnell
IMG_7045, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Turkuun junalla!


IMG_7053

Ihmeen paljon tarvitsee kaksi ihmistä tavaraa, vaikka aikoo olla vain yhden yön ja yhden päivän Turussa.

IMG_7215

Huivi ja pinssi, jonka tilasin, mutta joka tuli myöhässä vasta maanantaina. Pieni vihje kannesta. Tekstin fontti on varmaankin erilainen.

IMG_7142

Suunnistimme Suomen Nuorisokirjailijoitten (nettimatrikkeli ja muut tiedot) osastolle, joka oli sisustettu kodikkaasti kuten monet muutkin osastot. Tuolla sohvalla syntyi juttua. Vaihto-oppilasvuodesta Yhdysvaltoihin minua haastatteli Tuija Lehtinen,  Katja Krekelää ja minua kirjoittamisen iloista ja vaikeuksista Jade Lehtinen. Onneksi puheääneni oli palannut flunssaviikon äänettömyyden jälkeen.


IMG_7144

FK Jade Lehtinen, eräs taitavista haastattelijoistamme

Markku Kapio ja vaimo Susanna

Kirjailija Markku Karpio ja hänen kääntäjävaimonsa Susanna Sjöman olivat tulleet Utön saarelta Turkuun.

Sunrise in Turku, Finland

Suurin yllätys ja paras show oli se, kun näimme sunnuntaiaamuna loistavan auringonnousun Turun yllä hotellihuoneemme ikkunasta.

Kun palasimme kotiin, olin tyytyväinen mutta romahdusmaisen väsynyt, sillä en ole vielä täysin toipunut flunssasta.


tiistaina, lokakuuta 01, 2013

Millaista oli sosialistinen realismi?

socialist realism, Prague by Anna Amnell
socialist realism, Prague, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Löysin tyhjentävän artikkelin aiheesta. Kuva on Prahan keskustasta.

Sosialistinen realismi julistettiin ainoaksi viralliseksi taidesuunnaksi Neuvostoliitossa vuonna 1932, ja
toisen maailmansodan jälkeen näin tehtiin muissakin sosialistisissa maissa. Olihan sitä Suomessakin, jopa lastenkirjoissakin, joita näkee silloin tällöin vielä kirpputoreilla. Sosialistiseen realismiin liittyi henkilöpalvonta, jota oli lastenlauluissakin, myös Suomessa.
Neuvostoliitossa sensuuri jatkui 1980-luvulle asti.

IMG_1620

Sosialistinen realismi ulotettiin jopa keskiaikaisen kellon entistämiseen sodan jälkeen, mikä vaikuttaa hyvin oudolta. Zagrebissa voi nähdä myös rakennuksia, joista "porvarilliset" koristettiin oli hakattu pois moukarilla sosialismin aikana.


IMG_1622

Kemisti on asetettu pyhimyksen tai marttyyrin paikalle keskiajan kelloon.

Olomoucin astronominen kello

Vertaa Prahan astronomiseen kelloon

keskiviikkona, syyskuuta 11, 2013

Mikä on tarpeeksi julmaa?

Lucia_2004_00024 by Brin d'Acier
Lucia_2004_00024, a photo by Brin d'Acier on Flickr.
Kommentti blogiin, jossa kirjailija päättää ryhtyä sydämettömäksi kirjojensa henkilöitä kohtaan.

Tämä on hyvin kiinnostava aihe. Mitähän Sinun henkilöillesi pitäisi tapahtua jotta se olisi tarpeeksi "sydämetöntä"?

Jopa joku lapsilukijakin on moittinut minua siitä, että kirjojeni henkilöiden elämä on "helppoa". Se on ällistyttänyt minua, sillä yhden päähenkilön äiti kuolee, pikkuveli kuolee, isä menettää virkansa ja karkotetaan maaasta, alaikäinen serkku rakastuu anarkistiin, jota uhkaa kuolemantuomio jne. Tai 80 cm pitkä 13-vuotias kidnapataan, kuljetetaan pimeässä laivanruumassa ja pidetään vangittuna.

Mitä nykyajan lukija odottaa? Katsovatko lapsetkin julmia, jopa sadistisia elokuvia, joissa joku psykopaatti tai robotti rääkkää ihmisiä ja nämä menevät palasiksi?

Kuva: Matti Amnellin kuvitusta kirjaan Kyynärän mittainen tyttö: Lucian ryöstö.

2.

Hieno esimerkki elokuvasta/alkujaan nuortenkirjasta, jossa kirjan henkilöt kokevat kovan kohtalon on Poika raidallisessa pyjamassa. Aihe oli kulunut, melkeinpä kliiseemäinen, katsoja tiesi, mitä tapahtui, mutta vastakohtien asettelu oli uusi. Viaton lapsi, joka ei tajunnut tilannetta, elää "paholaisen kämmenellä" (= keskitysleirin naapurina), ja paha voittaa täysin yllättävällä ja julmalla tavalla. Näin koin elokuvan, kirjaa en ole lukenut.

maanantaina, elokuuta 19, 2013

Kommentti: Outo, outo kirjallinen maailma







Kommentti kirjoitukseen Elämme uusromanttista aikaa: Yleismaailmallisestikin naisia koetetaan hallita karsinoinnilla ja vähättelyllä. Se näkyy jo kielessä. Esim englannin 'lady' sanan käyttö: Siivoojaa alettiin sanoa 'cleaning ladyksi'. Emme voisi kuvitellakaan sanaa 'cleaning lord'.

En ole miesvihaaja, mutta on pakko sanoa, että ihmiskunnassa näyttää olevan pysyvä trendi, jolla naisen menestystä tai toimintaa yleensäkin kahlitaan. Onko se jonkinlainen biologinen tarve miehillä, sillä miehistä parhaimmatkin sortuvat siihen? Ja monesti naiset menevät mukaan vähättelyyn vaikuttaakseen miehiltä.

Jos laitetaan yhteen nainen ja lapsi, kohtelu on vielä oudompaa, ja yleensä naiset hyväksyvät sen.  Joku on saattanut julkaista vaikkapa kymmenen lastenkirjaa (tai nuortenkirjaa), mutta häntä silti kutsutaan esikoiskirjailijaksi, kun hän julkaisee aikuisille suunnatun kirjan. Lajia pidetään niin ala-arvoisena, että vain 'palkitut' lasten- ja nuortenkirjat noteerataan. Mikähän elämä syntyisi, jos "aikuistenkirjoja" kirjoittaneita miehiä kohdeltaisiin samalla tavalla? Ajatellaanko, että lapsille ja nuorille kelpaa mikä hyvänsä?

Samalla tavalla ajatellaan, että naista viihdyttää mikä hyvänsä. Miesten "viihderomaaneja" parjataan yleensä vain, jos kirjoittajat edustavat puhujan vastustamaa poliittista suuntausta.

P.S.
 Kotonani asuva "miehistä parhain" on sitä mieltä, että syynä ovat perinteet. Naista väheksyvä asenne periytyy. Lähellä on aika, jolloin naisella ei ollut omaa rahaa, ei omistusoikeutta, ei perintöoikeutta, hän ei saanut opiskella yliopistossa jne.

Tärkeä lisäys: Naisten syrjintä lievenee kansainvälisen kilpailun avulla. Syrjintä on "suljettujen markkinoiden ongelma", ja suomenkielinen kirjallisuus taitaa olla pitkälle suljettu markkina-alue. (Pertti Haparanta: Globalisaatio ja naisen asema. - Halko et al. : Naiset miehet ja talous. 2010)

2.Lukeminen on pohjimmiltaan hyvin yksityinen tilanne, jossa lukija kohtaa kirjailijan ja hänen luomansa maailman.
3.
Etsit siis nimeä jollekin kurssille? 

Eikö Naistenromaanityöpaja olisi hyvä nimi? Se sisältää kaiken paitsi "miestenromaanit", vaikka miehetkin kirjoittavat naistenromaaneja (Madame Bovary on aikamoinen naistenromaani.)

Naistenromaanihautomo voisi kuulostaa hiukan "kanamaiselta" , vaikka se olisi aika kodikas mielikuva: Naiskirjailijat hautovat kuin kanaemot lapsiaan. Sinnehän voisi ilmaantua joku kultamunia hautova kanakin.


4. Hyvä. 'Viihderomaanihautomo' on silloin uusi vihreä oksa käsitteeseen yrityshautomo, joka on jo tuttu ja sukupuolineutraali termi.:)

sunnuntaina, elokuuta 18, 2013

Kirsti Ellilä: Johannes ja Jura


korjaus
Kirsti Ellilä: Johannes ja Jura Karisto 2013, 108 s.
Kansi ja kuvitus: Loviisa Raussi.  Kaunis kansi ja lämminhenkinen kuvitus.

"Olet ehkä huomannut, että on sellainen tietty hetki, kun kesä lakkaa olemasta kesä ja muuttuu syksyksi. Eräänä sateisena päivänä vesipisaroihin vain tulee uusi muheva tuoksu. Pilvet putoavat pihoille ja kietovat puut ja talot, koirat, kissat ja ihmiset pisaroivaan harmaaseen usvaan. Nyt oli sellainen hetki."(sivu 6) 

Syksyisessä kaupungissa liikkuu yksinäinen vaeltaja, sukunsa viimeinen, ilman ystäviä ja omaisia, mutta hän seuraa kaupungin asukkaiden elämää. Hän asuu kadulla, korkeiden rakennusten välisessä kuilussa ja syö ravinnokseen jätteitä. Hän kerää tyhjiä pulloja ja tölkkejä ja palauttaa ne kauppaan. Hän lahjoittaa saamansa rahat perheelle, josta äiti on kuollut ja isä on työtön. Hän tutustuu rikkaaseen poikaan, joka on yksinäinen, ja köyhä poika ja rikas poika ystävystyvät hänen kauttaan. Tarina on melko tavallinen, ja sillä on onnellinen loppu poikien kohdalla. Hyväntekijä on kaikkea muuta kuin tavallinen. Se on erinomainen löytö. 

Jura on niin suuri, että sitä eivät huomaa muut kuin tarkkasilmäiset koulupojat ja yksinäinen rotta, joka kuten hiiri Aisopoksen sadussa auttaa kärsivää jättiläistä,  poistaa lasinsirun dinosauruksen varpaasta. Jura, maailman viimeinen dinosaurus painaa kymmeniä tuhansia kiloja, on yli 20 metriä pitkä, pelkästään sen sydän on auton kokoinen. Kun luen sukunimen brachiosaurus, tiedän täsmälleen kenestä on kysymys ja muistan, että olen nähnyt hänen kaukaisen coloradolaisen sukulaisensa luurangon Chicagon luonnonhistoriallisessa museossa. *)

Tämä dinosaurus kulkee neljällä jalalla, hänellä on pitkät etujalat, pitkä kaula ja taipuisa häntä, sopiva pullojen palauttamiseen. Pää on pieni ja suippo, mahtuu rakoihin, leuat ovat tukevat, sopivat jätteidensyöjälle. Lusikkamaiset hampaat ovat myös avuksi. 

Kirsti Ellilä on löytänyt täydellisen kävelevän jätemyllyn, sillä se hotkaisee pahatkin jätteet ja sulattelee niitä vatsansa alaosassa kivien avulla niin kuin krokotiili. Tällainen ruoansulatus soveltuu hyvin Juran toimintaan nykyajan yhteiskunnan hyödyllisenä jäsenenä. Sen laaja sydän tekee siitä ”surumagneetin”, terapeutin. 

 Dinosaurus Jura vaikuttaa surulliselta. Se ei ole ihme. Suurten dinosaurusten kultakaudella 205-140 miljoonaa vuotta sitten nämä maailman suurimpiin kuuluvat brachiosaurus-dinosaurukset vaelsivat saniaispreerioilla ja havumetsissä. Kasvissyöjädinosauruksen terveellinen ruokavalio on muuttunut trooppisten metsien havupuista ja savannien jättiläissaniaisista pizzalaatikoiksi, tupakantumpeiksi, styroxrasioiksi ja sanomalehdiksi. 

Tunnen suurta myötätuntoa Juraa kohtaan. Meidän on vaikeaa kuvitella, kuinka puhdasta ilma oli Juran esivanhempien aikaan. Jura ei ole kuitenkaan menettänyt herkkää hajuaistiaan:

 ”Hän oli huomannut, että kun heille [ihmisille] tapahtui jotain ikävää, he erittivät tuoksua, joka toi mieleen lehtien ja ruohojen syksyisen lahoamisen ja hapantumisen tuoksun. Kun heille tapahtui jotain mukavaa, kevyt kielojen tuoksu levisi heidän ympärilleen, ja siihen saattoi sekaantua joskus myös vastaleikatun ruohon ja linnunlaulun tuoksua." (sivu 10)

Kirjan kieli on kaunista ja selkeää. Jura ja Johannes sopii koko perheen kirjaksi. Eräällä tavalla kirja liittyy myös jouluun, sillä aikuinen lukija voi huomata, että kuten legendan Pyhä Nikolaus, dinosaurus antaa rahat köyhälle perheelle salaa, Nikolaus savupiipusta, Jura kerrostalon tuuletusluukusta.

*) Brachiosauruksen luuranko oli vuoteen 1999 museon sisällä. Sitten se siirrettiin Chicagon O'Hare-lentokentälle, ja museon viereen tehtiin pronssinen kopio, joka näkyy linkissä olevassa kuvassa.

Tästä kirjasta kirjoittaa myös Periaatteessa kirjoista:  Dinosaurus surumagneettina

torstaina, huhtikuuta 25, 2013

Lastenkirjat suomettumisen aikaan

Finland 1988 by Anna Amnell
Finland 1988, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Näin kasvatettiin lapsia suomettuneessa Suomessa. DDR:ssä painettu Kultainen käsityö. 1988 Literos ( Altberlin Verlag, Berlin 1986). Suuri koko

Ostin tämän kirjan kirpputorilta. KIrjassa kerrotaan käsityöläisten työstä lähinnä keskiajalla ja renessanssin aikaan.

Kirjassa on hauska ja humoristinen kuvitus. Kirjapainossa painetaan Gutenbergin Raamattua. Monet ammatit tulevat tutuiksi. Vaatetus on aitoa samoin sisustus. Kyllä saksalaiset tuntevat keskiajan.

Esipuheessa sanotaan: "Juuri käsityön ansiosta keskiaikaiset kaupungit kirkkoineen ja raatihuoneineen ovat niin loisteliaita ja kauniita."

Yhtään kirkkoa ei kuitenkaan pilkistä kirjassa, vaikka juuri katedraalit olivat keskiajan käsityön loistavimmat luomukset.

Onko suomalainen kustantaja Literos sensuroinut vai onko tässä ihanneyhteiskunta, josta kaikki katedraalit on räjäytetty isä aurinkoisen esikuvaa noudattaen?

DDR:n ja muun kommunistisen maailman ideologia tulee esille ajan merkitsemisessä. Ja sepä onkin kiinnostavaa. Kuten yllä olevista kuvista näkyy ajanmerkinnässä ei ole suomen normaalikäytäntö e.Kr eikä edes nykyajan suomalaisen Wikipedian poikien eaa tai e.a.a. vaan v e.a.a., jota en ole nähnyt koskaan aikaisemmin, sillä olin poissa Suomesta 1979-1988.

Milloin ja kenen toimesta alkoi eaa:n käyttäminen? Alkoiko se Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen?

P.S. Lasten- ja nuortenkirjat Suomessa suomettumisen aikaan olisi hyvä gradun tai väitöskirjan aihe.  Katso myös Helsingin Sanomat

Luettavaa tuosta ajasta tarjoaa Jukka Tarkka: Karhun kainalossa (2012 Otava)

keskiviikkona, helmikuuta 27, 2013

Mitä ovat sadut?

Children and reading by Anna Amnell
Children and reading, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Ovatko sadut vain lapsille? Mitä mieltä on Tolkien?

Alkuperäisessä muodossaan satu kuuluu kaikille. Usein sadut hylätään kuitenkin lapsille aivan niin kuin vanhat huonekalut siirretään lastenhuoneeseen, kun aikuiset eivät enää pidä niistä eivätkä välitä siitä, mitä niille tapahtuu. Lapset eivät ole tehneet valintaa. Kuten aikuiset lapsetkin ovat jakaantuneita suhtautumisessa satuihin, toiset pitävät niistä, toiset eivät. Tolkien on sitä mieltä, että jos sadut erotetaan aikuisten kirjallisuudesta, ne menevät pilalle. 

Sadut menevät pilalle myös silloin, kun niistä tehdään pelkästään aikuisten kirjallisuutta. Margery Fisher esittää tästä esimerkkinä Perrault'n, joka teki 1700-luvun lopulla kansansaduista hovin viihdettä ja pelkästään oman aikakautensa kuvausta.

Lue lisää täältä.

tiistaina, tammikuuta 15, 2013

Kommentti: Miksi suomalainen media ei arvosta lastenkirjallisuutta?

DSC06935

Lapsuus ja ikävuodet lapsuuden ja aikuisuuden välillä ovat merkittäviä ihmisen kehityksessä. Tukeeko media lapsia ja nuoria? Kuvassa on parhaassa lukuiässä olevia tyttöjä Hietalahden kirpputorilla Helsingissä. Kuva: Anna Amnell

Kommentti keskusteluun, joka koskee lastenkirjallisuuden kritiikin vähäisyyttä
Vielä 1990-luvulla minunkin lastenkirjoista oli paljon arvosteluja maaseutulehdissä, ja jopa HS ja HBL julkaisivat muutaman kunnon kritiikin. Tällä vuosituhannella saan laskea yhden käden sormilla kirja-arvostelut, ja ne ovat olleet lähinnä lastenkultuurilehdissä, onneksi asiantuntevia ja siksi ilahduttavia.

Minusta tämä lastenkirjallisuuden väheksyntä liittyy yleiseen lapsivihamielisyyteen, jota Suomessa on.

Toisaalta luin jo monta vuotta sitten amerikkalaisilta ja muilta ulkomaisilta nettisivuilta, että kirjailijoiden tulee itse perustaa blogeja kirjoilleen.

Varsinaiset kIrjabloggaajat kirjoittavat yleensä aikuisten kirjallisuudesta, eniten naistenkirjoista. Vain harvat kirjoittavat lasten-ja nuortenkirjoista. Tänä vuonna on muutosta.:)

Nähtävästi pitänee laittaa omaan blogiin kaikki kirja-arvostelut, joita kirjoista on joskus julkaistu. Mutta mitä sanoo copyright-laki tästä ideasta? Olen julkaissut tähän asti vain otteita.

torstaina, tammikuuta 03, 2013

Miksi vanhat tyttökirjat ovat suosittuja?



Kommentti Sinisen linnan kirjaston Marialle, joka pohtii tyttökirjojen olemusta:

Maria,


mainitsemasi perinteiset tyttökirjat käsittelevät lapsuuden ja aikuisuuden välimaastoa naisen elämässä. Vielä muutama vuosikymmen sitten sellainen ajanjakso oli olemassa, aika jolloin rakkaudesta, omasta kodista ja elämänurasta haaveiltiin. Tyttö siirtyi hitaasti lapsuudesta aikuisuuteen.


Sen huomaamme, kun luemme 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tyttökirjoja. Vielä 1950-luvullakin sosiologian tilastojen mukaankin (ks. linkkini) lapset olivat lapsia, tytöt tyttöjä.


Nykyajan länsimaiden tyttöjä vertaisin keskiajan kuninkaallisiin lapsimorsiamiin, joiden lapsuus loppui lyhyeen, pikkuprinsessa lähti nukkekotinsa kanssa uuteen kotiin, jossa hänestä tuli yhtäkkiä seksikumppani, talon valtiatar, äiti. Nykyajassa on sokea piste, kun ei tajuta, että nykyajan lapsille ja varhaisnuorille ei anneta enää aikaa hitaaseen kypsymiseen. Ehkä siksi niin monet nykyajan nuortenkirjat kertovat mieleltään järkkyneistä nuorista. Ehkä siksi vanhat tyttökirjat ovat suosittuja: ne tuovat turvallisuutta.


Lue myös: Viattomuuden aika meni jo

Ja vanha kommenttini Kemppisen blogista 29.9.2011:

Hyvät herrat, älkää pilkatko tyttökirjoja. Niitä lukevat tulevat äidit ja kasvattajat. Eräs ilmiö ajassamme on, että yhä harvemmat kustantajat julkaisevat suomalaisia nuortenkirjoja ja varsinkaan tyttökirjoja. Ollaanko niin toivottomia tulevaisuudesta vai mistä tämä johtuu?

Toinen kommentoija nimitteli heti "ultrafemakoksi" (uusi kokemus minulle), mutta Kemppinen kirjoitti 30.9.2011 hyvän blogikirjoituksen nykyajan tytöistä. Se liittyy sisällöltään yllä olevaan kommenttiini.



tiistaina, joulukuuta 18, 2012

Noitien metsästystä ja opiskelua Wittenbergissä

19-vuotias maisteri Erasmus Olavinpoika Helsinkiläinen asui Wittenbergin torin varrella Cranachin taiteilijasuvun omistaman talon ylimmässä kerroksessa. Erasmuksen huone oli pitkä ja kapea kuin hovipojan kenkä.

Seinillä oli pari lautaa hyllyinä, joille Erasmus oli levittänyt vähäiset kirjansa ja nauloja, joissa riippuivat hänen kuluneet vaatteensa.

Hänen huoneessaan oli kapea puusänky, ikkunan edessä kannellinen kirjoituspulpetti ja jakkara sekä raudoitettu matka-arkku muita tavaroita varten.
Lucian ja Hannun matka-arkut olivat vielä käytävässä.
– Olen ottanut mallia Pyhän Hieronymoksen kammiosta, Erasmus selitti näyttäen seinällä olevaa paperikuvaa, jossa Hieronymos oli kammiossaan pöytänsä ääressä ja leijona lepäsi hänen jalkojensa juuressa.
– Leijona puuttuu, sanoi Hannu. – Ei ole edes kissaa, sanoi Hannu pettyneenä.
– Vuokraemäntä ei salli mitään torakkaa suurempaa, sanoi Erasmus nauraen ja näytti jo Lucian mielestä entiseltä veitikkamaiselta veljeltä.

Cranachin suvulla oli torin toisella puolen apteekki ja työpaja, jossa valmistettiin suuria maalauksia. Erasmus oli päässyt asumaan Cranacheille, koska yliopiston opettajat olivat suositelleet häntä opettamaan Cranachin nuorimpia lapsia.

Erasmus kehui, että huone oli talvellakin lämmin, sillä viereisessä huoneessa oli korkea tummanvihreä kaakeliuuni, jonka yksi seinä oli Erasmuksen huoneessa, vaikka sitä lämmitettiin viereisestä ateljeehuoneesta käsin.

Oikein kylmänä aamuna hän sai mennä ateljeehen uunin päälle nukkumaan, jollei joku oppipoika ollut varannut sitä itselleen.
(katkelma uusimmasta kirjastani, jonka nimi saa olla vielä salaisuus)

Suomalainen Pihla Viitala esiintyy elokuvassa, jossa metsästetään noitia Wittenbergissä, ehkä 1600-luvulla, en ole siitä varma. Eipä ole Wittenbergistä kuultu aikoihin ennen tätä muualla kuin viimeksi kirkkohistorian tunneilla, kun puhuttiin Lutherista.

Yllä mainittu Erasmus lähtee vuonna 1559 Wittenbergiin opiskelemaan kirjassani Kyynärän mittainen tyttö, kirjoittaa sieltä kirjeitä kauniille Margaretalle Helsinkin toisessa kirjassa ja valmistuu 19-vuotiaana maisteriksi uusimmassa kirjassani.

Wittenberg

Olin kaksi vuotta sitten marraskuussa Wittenbergissä. Ylimmässä kuvassa on Lucas Cranach nuoremman ateljeekoti, jossa fiktiivinen Erasmus asuu,  ja tässä alemmassa ateljee, jossa kuuluisa Lucas Cranach vanhempi valmisti suurikokoiset maalaukset. Hänestä on pihalla patsas.

Wittenberg on kuin 1500-luvun ulkomuseo: kirkko jonka oveen Luther naulasi vallankumoukselliset teesinsä, yliopisto joka on Lutherin entinen kotitalo ja vanhoja rakennuksia, jotka kuuluivat alkujaan Lucas Cranach vanhemmalle, taiteilijalle, joka maalasi muotokuvat sen ajan kuuluisuuksista, mm Lutherista. (ei nuorempi kuten suomenkielinenWikipedia kirjoittaa)

Hannu ja Kerttu: Noitajahti taas näyttää tapahtuvan Wittenbergin lähellä olevassa metsässä filmin trailerin mukaan. Junamatkalla Berliinistä Wittenbergiin näimme kurjia Itä-Saksan aikaisia taloja ja rämeitä, joita näyttäisi olevan elokuvassakin.

Kuvassa näky suuri ristikkotalo on nähdäkseni vain kulissi, sillä hotellimme oli sen toisella puolen,

Muut Wittenbergin kuvani.

Itse kaupunki on soma ja hyvinhoidettu. Itä-Saksa elää enää museoissa ja ihmisten jutuissa, joita kuulimme kahvilassa. Turistit tulevat Lutherin ja Cranachin Wittenbergiin. Kuva: Wikipedia