Lokakuinen aamu saa piristystä kirjoista

October in Helsinki, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Lokakuisen aamun ankeutta piristää paikkakuntani sanomalehti Helsingin Sanomat kertomalla sivukaupalla kirjallisuudesta ja Helsingin kirjamessuista.
Jostain syystä Turun kirjamessuista kirjoitettiin aika vähän Hesarissa.

Vain muutama lasten- ja nuortenkirja on mukana. Aikuislukijoiden sanotaan olevan historian lumoissa, mutta lapsille sitä ei suoda. Saako kirjoittaa lapsille ja nuorille historiallisia romaaneja?

Anna Amnell: Lucia ja Luka

Seitsemäs historiallinen nuortenkirjani Lucia ja Luka [lue tarkemmat tiedot kirjasta] ilmestyy marraskuussa. ISBN 978-952-498-842-1

Se on aivan uusi kokeilu siinä mielessä, että julkaisen sen omakustanteena. Minulla on ollut hyvä onni, sillä olen vain kerran aikaisemmin joutunut etsimään kustantajaa. Nyt kyllästyin etsimiseen, kun historiallinen romaani ei näyttänyt enää kiinnostavan ollenkaan kustantajia ja entisessä kustantamossa vaihtui kustannustoimittaja, samoin kustannusjohtaja, jotka olivat molemmat olleet kiinnostuneita keskiajasta.

Halusin, että varsinkin lapsilukijat saavat tietää, mitä Lucialle lopulta tapahtui. Ja kuka onkaan salaperäinen Luka?

Olen valinnut yhden BoD:n kansipohjista ja valinnut siihen värit sekä ostanut Gemäldegalerie-museolta Berliinistä luvan käyttää museossa olevan maalauksen kuvaa kannessa. Mustavalko-piirroskuvituksen on tehnyt poikani, vaikka hän on ollut omassa työssään erittäin kiireinen.

Maalaus: Jan Sanders van Hemessen [1500 - 1564/66] Kuvassa on todenäköisesti hänen tyttärensä, josta tuli myös taitelija. Gemäldegalerie, Berliini.

Books on Demand hoitaa kokonaan julkaisun teknillisen puolen, mutta olen tarkistanut itse tekstini kieliasun ja eri vedosten kielentarkastamisen. Olen kirjoittanut itse myös takakannen tekstin ja valinnut sinne kuvan, mutta lay-out on BoD:n tekemä. Palvelu on ollut BoD:ssä erittäin ystävällistä ja kärsivällistä.

Lue Lucia Olavinytär -blogistani lisää Luciasta ja Lukasta, joka ilmestyy marraskuussa myyntiin kirjakauppohin, nettikauppohin ja BoD:n nettikauppaan.
Kirjassa on 120 sivua.

Luin juuri kirjoituksen näistä kirjailijoiden huolista : "Kun kirjailija pelkää hylsyä" (hylkäämistä)

Hyvin tämä alkaa mennä:

Lucia ja Luka on mukana Tyyris Tyllerö -lehden Turku-numerossa Anne Valtosen artikkelissa, ja myös minua pyydetiin kirjoittamaan samaan lehteen artikkeli.

Anne Volanen artikkelissa Vankityrmiä ja renessanssin loistoa. Turun linnan historiaa lasten- ja nuortenkirjoissa. - Tyyris Tyllerö 4/2013, sivut 2-6.
Anna Amnell: Firenzestä Turkuun, sivuilla 7-12.
Lue lisää
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/01/anna-amnell-lucia-ja-luka-tyyris.html
Ja artikkelini Firenzestä Turkuun
http://amnellanna.blogspot.fi/2014/01/anna-amnell-firenzesta-turkuun.html

Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja

Kotimaista tyttökirjaperinnettä
Sara Kokkosen kirjassa Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat  (Avain 2013, 261 sivua) kerrotaan tunnetuimmista suomalaisista tyttökirjojen kirjoittajista, heidän tuotannostaan ja esitetään sitten lukijoiden muistoja lukuelämyksistään. Sara Kokkonen kirjoittaa Saran kirjat - blogia, jota olen seurannut jo pitemmän aikaa. Jokin aika sitten hän pyysi lähettämään lukijamielipiteitä suomalaisista tyttökirjoista. 

Koska olin lukenut vähän aikaisemmin uudestaan Mary Marckin kirjoja tutkiakseni niiden ajankuvaa, olin valmis kirjoittamaan oman mielipiteeni niistä: Yhteiskoululaisia Helsingissä (lue kirjoitukseni), sivut 72-76. Valitsin Eeva-kirjat, jotka muistan varmasti lukeneeni lapsena ja joista lienen oppinut alkujaan rakkauteni Helsinkiä kohtaan ja sen, että suomalaisuus ja kansainvälisyys voivat kuulua yhteen.

Sara Kokkonen tekee väitöskirjaa Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekuntaan suomalaisesta tyttökirjallisuudesta, joten lisää julkaisuja on varmaankin tulossa tästä kiinnostavasta aiheesta. Tyttökirjojen ystävät voivat löytää tästä kirjasta omat suosikkinsa ja saada hyvän yleiskatsauksen suomalaisiin tyttökirjoihin.

Luin koulutyttönä melkein kaikki Swanin tyttökirjat, joitakin Mary Marckin kirjoja ja aikuisena muutamia Tuija Lehtisen kirjoja ja nuo Eeva-kirjat uudestaan. Pikkusiskoni rakastivat erityisesti Marjatta Kurenniemen Annelia ja Onnelia sekä kirjaa Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla. Asuimme Kanadassa 1980-luvun, jolloin tyttäremme oli tyttökirjaiässä, joten uudemmat tyttökirjat eivät ole tulleet tutuiksi, mutta Anni Polvan Tiina-kirjoja hän ehti jo lukea lapsena. Tuija Lehtisestä ja hänen erittäin laajasta tuotannostaan kerrotaan sivuilla 195-219. Lisäksi hän kertoo lukijamuistojaan useista kirjailijoista.

Tyttökirjat voivat kulkea mukana aikuisuuteen asti, olla kuin lapsuudenystävä, joka muistaa, millaisia olimme lapsina. Emme arvostele niitä ehkä yhtä ankarasti kuin muita kirjoa, emme vertaa niitä muihin parempiin, vaikka näemme niiden ilmeiset heikkoudet. Tunnemme kiitollisuutta siitä, että ne auttoivat meitä pienen matkan kohti aikuisuutta.

Tästä kirjasta kirjoittavat blogeissaan mm.  Sinisen linnan Maria,  Liisa,  Ava (Kirjapiiri), Montgomery-tutkijan blogissaan,  Leena Lumi, jonka blogiin kirjoitin seuraavat kommentit:
1. Kirjailijoiden nuoruudenkuvat ovat hyvin valittuja: Haaveileva Anni Swan vuonna 1899, kirja sylissä taustanaan tyypillinen viktoriaaninen koti, jossa on hapsureunaiset oviverhot ja samanlainen ölylamppu kuin Juhani Ahon museossa Iisalmella. Tulee mieleen myös Dostojevskin kotimuseo. Ja sitten yli 170 sivua - ja yli 70 vuotta - myöhemmin teini-käinen vaaleakiharainen Tuija Lehtinen, jolla on otsatukka, koira sylissä, kynnet lakattu ja tuijamainen hiukan ilkikurinen hymy, ikään kuin hänellä olisi jotain oikein mukavaa mielessä.

Tässä kirjassa on paljon katseltavaa ja luettavaa. Tyttökirjallisuuden hakuteos.

2.
Leena, minäkin olen lukenut aika vähän tyttökirjoja. Lapsena, siis alaluokilla, luin Anni Swanin kirjoja useita, Mary Marckin ja Montgomeryn kirjoja vain muutaman vähän vanhempana. Anni Swan loi minulle lapsuuden historian, LMM kaksi tyttöä, jotka olivat ystäviä kuten luokkatoverini ja minä. Mary Marck loi utopian suuresta kaupungista, ja sitä jatkoi Waltari. Minullekin Salainen puutarha oli läheinen, onhan se jo psykologinen romaani. Olisi hauskaa nähdä kirjaston tilastot, jotta tietäisi, mitä todella luki, sillä muisti muuttaa asioita. Suurimpaan osaan lastenkirjoista tutustuin vasta silloin, kuin luimme niitä lapsillemme vuosikaudet ääneen mieheni kanssa. 

3.

Tyttökirjat ovat erittäin tärkeitä siinäkin mielessä, että ne johtavat pian vaikkapa Jane Austenin ja Bronten siskosten kirjoihin, ja vähitellen avautuu maailmankirjallisuuden avara ihana maailma.

Kai minullakin tuli luettua ihan mitä hyvänsä, kun luin kirjan päivässä kouluaikana. Jalnoista pidin myös, varsinkin siitä talosta, Jalnasta. Näin Torontossa Benares-nimisen talon, josta Mazo de la Roche sai idean kirjasarjaan. Mazo de la Roche ja L. M. Montgomery asuivat samaan aikaan Torontossa!

http://blogisisko.blogspot.fi/2007/06/mazo-de-la-roche-jalna-sarja.html

Uusimman kirjan viimeistelyä, levottomia uutisia - ja Philip Roth

Kuuntelen mieheni kanssa englanninkielistä uutislähetystä Syyrian tilanteesta (France 2). Nyt toivotaan maltillisuutta.

Samalla viimeistelen järjestelyjä uusimpaan kirjaani "Lucia ja Luka", joka ilmestyy lokakuussa. Käsikirjoitus on mennyt jo. Kuvien paikkaa täytyy suunnitella, samoin kantta. Takakannen teksti on valmis, vaikka tietenkin muokkaan sitä viimeiseen asti.

TV-kanava on muuttunut YLEn Teemaksi,  ja äänessä on Philip Roth, eräs mielikirjailijoitani. Kuuntelen häntä samalla kun kirjoitan tätä. Vilkaisen välillä kuvia.

 Päädyin sittenkin kustantamaan kirjan Kyynärän mittaisen tytön uusimmista seikkailuista itse Books on Demandin avulla. Väsyin etsimään kustantajaa. Nykyaikana kirjailijan täytyy ajatella ennakkoluulottomasti. Samalla muistan tietenkin kymmenet kuuluisat kirjailijat, jotka ovat julkaisseet kirjojaan omakustanteina. (Katso myös alempaa samalta sivulta, kuinka monta kertaa eräät myöhemmin menestyneet hyljättiin ennen julkausua. Suomessa on liian vähän kustantajia.)

Ei mitään häpeämistä. Rohkeutta vain.

 BoD:n palvelu on ystävällistä. Koska en osaa tehdä taittamista enkä kannen teknillistä puolta, ostan ne palvelut BoD:lta. Minun ei tarvitse ostaa itselleni kasoittain omaa kirjaani. Aion hankkia vain muutaman, sillä jos joku haluaa kirjoittaa siitä kirja-arvostelun lehteen hän voi saada kirjan ilmaiseksi BoD:ltä. Virallinen määrä kirjaa menee Kansalliskirjastoon BoD:lta. Ehkä jotkut kirjastot ostavat sitä, jotta lukijat saavat tietää miten Lucia-tytölle kävi. Kirjat tulevat myyntiin kirjakauppohin, ja niitä voi ostaa netin kautta.

Nyt Philip Roth-ohjelma alkaa kiinnostaa enemmän. Lisää uudesta kirjastani myöhemmin. 

Narnia-blogi: Narnia-tutkimus Suomessa. Pekkarinen, Pirkko (= Am...

Narnia-blogi: Narnia-tutkimus Suomessa. Pekkarinen, Pirkko (= Am...: Pirkko Pekkarinen(=Pirkko Anna Amnell ): C.S. Lewis's Narnia Fairy Tales for Children , Helsingin Yliopisto 1970. Muut graduani...
Lisäys: koska Vuodatus ei taaskaan toimi, olen laittanut tähän kirjoitukseen linkkejä, jotka vievät suomenkieliseen johdantoon ja loppusanoihin ja muihin kirjoituksin, jotka saattavat kiinostaa lukijaa, joka ei tunne vielä C. S. Lewisia.

Pieni ihminen ja suurvaltojen politiikka

Renaissance men's fashion, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kuvassa 1500-luvun herrainmuotia. Kellon yläosa. (Klikkaa kuva suureksi)
Lastenkirjat eivät ole lapsellisia: Kyynärän mittainen tyttö ja Euroopan suurvaltapolitiikka 1500-luvulla 

Historialllisten lasten- ja nuortenkirjojeni 1500-luvun "konnia" ovat olleet Henrik VIII ja Kustaa Vaasa. Seuraavassa myös Iivana Julma.
Me tavalliset ihmiset olemme suurvaltojen poliittisten myrskyjen ja hallitsijoiden juonittelujen heiteltäviä. Niin on ollut ennen ja on nyt.

Historiallisten romaanien suosio kasvanut

Uutisissa julistettiin, että "historialliset viihderomaanit" ovat nyt suosittuja. Tarkoitettiin nähtävästi suomeksi kirjoitettuja kirjoja, sillä helsinkiläisissä kirjakaupoissa on ollut jo monta vuotta pitkät rivit englanninkielisiä historiallisia naistenromaaneja. Monissa muissa maissa niiden suosio on tunnustettu aina. Olin aivan ällistynyt, miten paljon historiallisia romaaneja näkee Keski-Euroopan kirjakaupoissa. Tuttavat ovat kertoneet samaa Ranskasta, jossa tehdään myös jatkuvasti historiallisia TV-sarjoja.

Monet pitävät viihteenä jopa Jane Austenia, Bronten siskoksia, Margaret Mitchelliä, Thomas Hardya. Jos heidän kirjansa ovat viihdekirjallisuutta, kenelläkään ei ole syytä hävetä historiallista naisviihdettä. Kaikki kaunokirjallisuushan on viihdettä, hyvää tai huonoa. Eihän sitä kukaan muuten lukisi muuten kuin kuukausipalkalla. Nykylukijan näkökulmasta katsottuna suurin osa klassikoista on historiallisia romaaneja.  Ne ovat romaaneja jostain aikakaudesta, joka oli erilainen kuin meidän aikamme. Toisaalta historialliset romaanit kertovat kirjoittajansa aikaudesta menneisyyden avulla.

Mutta hyväksyykö suomalainen kirjallinen maailma ja lukija romaanin, jossa mentaliteetin ja tapojen erilaisuus nykyaikaan verrattuna vaikuttaa kirjan henkilöiden valintoihin ja kohtaloihin? Odotetaanko anakronistisia ja poliittisesti korrekteja romaaneja, joissa keskiaika tai uusin aika kuhisee ihmisiä, joilla on vanhan ajan vaatteet ja asunto mutta nykyajan ihmisten moraali ja ihmiskäsitys? Täytyykö olla siirtymistä edestakaisin menneisyyteen ja nykyaikaan, mitä jo A. S. Byatt teki postmodernismin jälkeisessä romaanissaan "Possession"?

Nyt kun naisten historialliset romaanit ovat pääsemässä salonkikelpoisiksi, odotan kiinnostuksella, milloin pääsevät hyväksytyiksi myös tytöille tarkoitetut historialliset romaanit, jotka ovat väliinputoajia, niitä ei hyväksytä mihinkään ryhmään. Asia kiinnostaa minua henkilökohtaisesti, sillä olen saanut valmiiksi seitsemännen historiallisen nuortenromaanin ja pohtinut, onko parasta siirtyä jo johonkin toiseen lajiin.

Bloggerissa on jotain outoa: kirjoitus katoaa. Onneksi tallensin html-muodossa.

Kukkia mesenaatiltani

Kirjailijoiden puolisot ovat mesenaatteja, jotka tukevat henkisesti ja taloudellisesti kirjailijoita, joiden tulot jäävät pienen kielialueen maassa useimmiten hyvin vaatimattomiksi.

Kommentti: Miten kertoa lapsille kuolemasta?

Juha-Pekka Koskisen ja Miranda Koskisen kirja Hallava Hevonen (Karisto 2013)

Leena Lumi-blogissa keskustellaan kirjasta Hallava Hevonen. En ole vielä lukenut kirjaa, mutta olen lukenut keskustelua kiinnostuneena ja kommentoinut esitettyjä mielipiteitä. Lukekaa keskustelua.

Kommentti mielipiteseen, että lapsille pitä kertoa kuolemasta "realistisesti":

--mikä on realismia kuolemassa? Kuka tietää sen? Kuka on kuoleman asiantuntija?

Onko ihminen vain lihaksista ja luista tehty elämisen kone, joka lakkaa kuolemassa? Onko ihminen jotain enemmän kuin se? Ihmiskunta on pohtinut tätä asiaa aina ja käsitellyt sitä usein nimenomaan symbolisesti.

Onhan Topeliuksen Varpunen joululauluaamuna eräs suomalaisten rakastetuimpia lauluja. Se syntyi kun Topelius kuvasi symbolisesti vanhan suomalaisen pakanuudenaikaisen kulttuurin lintusymbolia käyttäen pienen poikansa kuolemaa. Se on samalla kristillinen symboli kuolleen pojan sielusta lintuna "enkelien maassa", ja sitä lauletaan kirkoissa Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa.

Symboliikkaa on äärettömän tärkeää ihmisille kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa. Miksi ihmeessä lapsille ei saa puhua kuoleman symboliikasta, joka on tärkeä osa ihmiskunnan kulttuuria.

Olen muutenkin ollut näkevinäni viime aikoina outoa realistisuuden vaatimusta lastenkirjalllisuudessa. Mistä luulet sen johtuvan?

Lisäys:
 Näin Topelius kertoi lapsille 1-vuotiaan poikansa Rafaelin kuolemasta:
"Niin kuin hamppulintu lensi häkistään vapauteen, niin liiteli Rafaelinkin viaton henki ikuiseen vapauteen; emme tosin kuulleet hänen riemuansa niin kuin kuulimme linnun viserryksen-" Topelius: Kesästä joka ei koskaan tullut.  (suom, English)

Mustavalkomaanantai 142: kirjan valmistaminen

Berliini, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Marraskuu 2010: Kirjoitan Berliinin kirjailijaresidenssissä. Mieheni on turistina museoita kiertämässä. Kirjan valmistuminen on minulle aina hidasta.
suuri koko/a large size

Mustavalkomaanantai 142 'valmistelu', valmistautuminen', 'valmistaminen', '

Kurkista seitsemänteen kirjaani

Turku Castle, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Olen laittanut näytteitä tulevasta seitsemännestä kirjastani Lucia Olavintytär -blogiin.

Herättäkäämme ensin tämä hämärä ikkunasyvennys eloon: pehmeitä tyynyjä penkeille ja ikkunalaudalle, tyylikkäät puupaneelit seinille ja ryijyjä sekä eläintentaljoja lattialle.

80cm pitkä 17-vuotias luutunsoittajatyttö istuu Turun linnan rouvainhuoneen ikkunasyvennyksessä ja pohtii, miksi hän ei pääse mukaan, vaikka Juhana-herttuan hovissa on kaikkien aikojen juhlat: Katariina Jagellonican tervetuliaispidot.

Taustalla on 1500-luvun politiikan kaksi hirmuhallitsijaa: Ruotsin Eerik XIV ja Venäjän ensimmäinen tsaari Iivana Julma. Mutta sitä ei Lucia vielä tiedä.





Kyynärän mittainen tyttö Juhana-herttuan hovissa
http://amnellinlucia.blogspot.fi/2012/12/kyynaran-mittainen-tytto-juhana.html

Elisabet -kultainen aikakausi perjantaina TV:ssä

30.11.2012 AVA klo 21.00

Näin elokuvan "Elisabet: Kultainen aikakausi" ennakkoon vuonna 2007, sillä minua pyydettiin kertomaan siitä arvioni TV:ssä. On harmillista, että en ole merkinnyt muistiin edes sitä, mikä TV-kanava se oli, ehkä MTV 3. Joka tapauksessa se oli uutisten yhteydessä. Hieno juttu, mutta mitään videopätkää ei ole muistona. Jotkut tuttavat kertoivat nähneensä sen kulttuuriuutispätkänä.

Tietysti kävin kampaamossa ja meikattavana sitä ennen, kävelin suoraan kauneussalongista Maximin elokuvatetteriin, olin harhauttavan hyvän näköinen niin kuin meikissä ainakin. Lisäksi minulla oli vielä hoikentava musta jakkupuku ja punainen huivi kietaistuna kaulalle. Istuin haastattelijan ja kuvaajan kanssa katsomassa elokuvaa tyhjässä katsomossa. Sotakohtaukset kuuluivat liian kovaa, mutta kaiken kaikkiaan se oli hauska kokemus. Ensin näytettiin, kuinka kävelin portaita ylös, sitten ovesta sisään ja istuin katsomassa elokuvaa. Lopuksi sanoin mielipiteeni.

TV-toimittaja oli lukenut nähtävästi blogiani ja saanut selville, että olin perehtynyt 1500-lukuun vuosikaudet. Olin julkaissut siihen mennessä kuusi kirjaa, niistä kaksi 1500-luvusta. Vaikka toimittaja tiesi, että olin kirjailija, hän oli laittanut kaiken kansan nähtäväksi kuvani alle tekstin 'Anna Amnell Historian harrastaja'. Se harmitti silloin.:)

Shehkar Kapurin "Elisabet: Kultainen aikakausi" (2007) on historian elävöittämistä suuressa mittakaavassa. Elisabet ja hänen aikansa sopivatkin täydellisesti elokuvaan. Renessanssi oli pukuloiston, löytöretkien, väkivallan ja juonittelujen aikaa.

Kapurin elokuva on erinomaista viihdettä. Siinä on kauneutta, toimintaa ja hyviä näyttelijöitä, maalauksellinen meritaistelu. Pukuhistorian ystäville se on todellista herkkua (Puvut: Alexandra Byrne): kauniita tekstiilejä, hienoja yksityiskohtia, loistavat värit. On uljasta 1500-luvun arkkitehtuuria, hienoa sisustusta, upeita maisemia ja kauniita hevosia. Se on visuaalisesti erittäin ilahduttava elokuva.

Lue lisää Elisabetista 1500-luvun blogistani Lucia Olavintytär. Siinä on paljon muutakin Elisabetin ajasta ja Elisabetista, isorokosta joka pilasi ihon jne.  Kirjassani "Kyynärän mittainen tyttö" lyhytkasvuinen (80cm pitkä)  Lucia ryöstetään ja viedään Elisabetin hoviin, jossa oli samaan aikaan myös Juhana-herttua kosimassa nuorta Elisabetia veljelleen Eerikille vaimoksi Eerikin muotokuva mukanaan. Tämä oli tietenkin sitä aikaa, jota Kapur kuvasi ensimmäisessä Elisabet-elokuvassaan vuonna 1998.

Elisabet I ja Kapurin elokuva Elisabet: Kultainen aikakausi (kuvia ja linkkejä) ja tietenkin arvio tästä elokuvasta.
Huom! Tässä blogissakin on kaksi pitkää kirjoitusta tästä elokuvasta. Klikkaa alla olevia hakusisanoja "Elisabet: Kultainen aikakausi". Jos luet vain yhden kirjoituksen, lue tämä

Termi 'young adult' käytössä jo 1960-luvulla

Termi Young Adult ei ole uusi. Se on ollut käytössä jo 1960-luvulta asti tarkoittamassa 12-18 -vuotiaille kohdistettuja kirjoja. Young adult books eli 'nuorten aikuisten kirjallisuus' ei ole ollut kirjallisuudenlaji vaan kategoria, jolla kirjat on luokiteltu sopiviksi kirjoiksi, joita voi lukea lapsuuden ja aikuisuuden välillä eli teinivuosina. Young adult -kirjoissa on aina voinut olla useita kirjallisuudenlajeja. Aina on ollut myös aikuisia, jotka palaavat mielellään lapsuutensa kirjoihin tai lukevat lastenkirjoja. Lasten- ja nuortenkirjallisuudella on ollut aina arvostettu asema anglosaksisissa maissa ja muissa vanhoissa sivistysmaissa.

Viittaan tässä myös Suvi Aholan tämänpäiväiseen kirjoitukseen Rowling ja parempi maailma.  Ahola sanoo, että 'nuorten aikuisten kirjallisuus' on uusi nimi, joka sopii myös Rowlingin uuteen kirjaan: ”Sekin on kuin malliesimerkki 'nuorten aikuisten kirjallisuudesta”.

The New York Times taas esittelee tämän Rowlingin uutuuden täysin aikuisten kirjana. Samoin tekevät muut ukomaiset lehdet, joiden nettisivuja luin.

Sanotaan mieluummin 'new adult'. Se on uusi termi, kertoo The Atlantic Wire, jonka toiseen artikkeliin viittasin jo alussa. Ehkä tämä uusi termi selvittää sekavaa tilannetta.

Pakinaperjantai: Koirankarvakintaat eli julma 1500-luku

Kuvassa maalauksia 1500-luvun miehistä  Berliinissä (Gemäldegalerie)

Vanhoina kovina aikoina ei annettu paljon arvoa ihmishengelle saati sitten eläinparoille. Olen kirjoittanut kolme historiallista nuorisoromaania 1500-luvusta, joka oli kaikin tavoin julmaa aikaa. Ihmisiä kidutettiin, kuolemanrangaistus oli tavallista. Kirjojeni sankaritar Lucia Olavintytär, Kyyynärän mittainen tyttö on lyhytkasvuinen tyttö, ja hänen kaltaisensa ihmisen kohtalo saattoi olla kova siihen aikaan. Heitä ryöstettiin, ostettiin ja myytiin lemmikeiksi ja kuriositeeteiksi oppineille sekä koristeeksi ja viihdyttäjiksi kuninkaallisiin hoveihin. Iloa ja onneakin löytyi.

Pakinaperjantaissa on uusimpana aiheena 'Koirankarvakintaat'. Se toi heti mieleeni, mitä tapahtuu Lucian tarinan kolmannen osan, vielä julkaisemattoman kirjan käsikirjoituksessa luvussa "Turkkurin tuvassa". Lucian 13-vuotias veli Hannu on lähetetty viemään äitinsä viittaa korjattavaksi Perttu-turkkurille:

 "Hannu istuutui ovenvieruspenkille ja laittoi äitinsä viitan ja muut korjattavat vaatteet vierelleen. Turkiksia riippui orsilla, niitä oli levitetty pöydille. Kisällit kiinnittivät turkisvuoria hameisiin, alushameisiin, nuttuihin, hattuihin, yömyssyihin, kaapuihin ja takkeihin. Kalleimmat turkikset laitettiin näkyville ja halvemmat vaatteiden sisäpuolelle ja paitoihin. Oppipojat lakaisivat lattiaa. Pitkäkarvainen koira torkkui pöydän alla tyytyväisenä siitä, että oli saanut pitää turkkinsa. Kissastakin oli tehty jo rukkaset. Hannun kävi sääliksi eläinparat.

--Perttu-turkkuri oli kiireinen mies. --Halvat turkikset pitivät rahvaan lämpimänä, ja kalliit turkikset toivat lämmön lisäksi arvonantoa juhliin saapuville vieraille. Kaikkein ylhäisimmälle väelle laittoi linnan oma turkkuri jopa ketunnahkaa hameitten vuoriksi. Herttuattarelle hän ompeli ilvestä ja kärppää. Niillä vaatteilla tarkeni Turun linnan kivimuurien sisällä, jossa oli kylmempää kuin kaupungin ja maaseudun hirsitaloissa. " 

 Olisiko tässä syy siihen, että en ole vielä saanut kustantajaa tälle uusimmalle kirjalleni? Herkkähermoiset eläintenoikeusihmiset eivät ehkä kestä realistista kuvausta menneisyydestä. Olen nähnyt eräässä elokuvamainoksessa pikkutytön ratsastavan jääkarhulla Pohjoisnavalla, ja hänellä on päällysvaatteenaan vain ohut villatakki ja villamyssy, ehkä puuvillalangasta neulotut. Käsineitäkään ei ollut. 

 Sen verran poliittisesti korrekti oman aikani ihminen olen minäkin, että kirjani konnat ovat itsevaltiaita hallitsijoita ja turkiskauppiaita: 

"Tupaan astui kaksi miestä nilkkoihin ulottuvat susiturkit päällä. Toinen mies oli pitkä, laiha ja mustapartainen ja toinen lyhyt, pyöreänaamainen ja punapartainen. Turkkuri kehotti heitä astumaan peremmälle. Koira murisi ja meni piiloon pöydän alle."

Historiallinen totuushan on, että renessanssin eurooppalaiset kulkivat nykyisen Suomen ja Venäjän alueilta metsästettyjen eläinten nahoilla vuorattuissa ja päällystetyissä vaatteissa. Jopa alusvaatteetkin vuorattiin turkiksilla, sillä kunnollisia lämmityslaitteita ei ollut sen ajan kodeissa. Ihmiset näyttävät valtavan lihavilta vanhoissa maalauksissa: heillä oli moninkertainen vaatetus. Lue lisää 1500-luvusta Lucia Olavintytär -blogista.

Kommentti: lapset ja lukeminen

Rakkaus kirjoihin alkaa yleensä kotona. Kun lapselle luetaan ääneen tai kerrotaan tarinoita, kummitusjuttuja, vitsejä, syntyy rakkaus sanojen mahtiin ja lumoukseen.

Taitava opettajakin voi auttaa. Minulla oli kansakoulussa, sen ajan ala-asteella, opettaja, joka rakasti kirjallisuutta. Me lausuimme runoja, luimme ja esitimme näytelmiä. Vaikuttavin draama-kokemus oli se, kun naapurin 8-vuotiaan pojan vatsasta vedettiin luokkamme pikkunäytelmässä "laiskamato" = narunpätkä. Se oli minulle jotain, jota lienevät katsojat kokeneet Shakesperen aikaan.

Elämys on tärkein. Kirjaa lukiessa oli minulle suurin elämys, kun luin Topeliuksen Wälskärin kertomuksista, kuinka munkki hiihti loputtoman suuren jäätyneen järven poikki. En ole raskinut lukea kirjaa uudestaan. [Syntyi historian taju ja näin maiseman linnun lailla. Minua vietiin aikamatkalle.]

Sarjakuvakin voi olla suuri elämys. Muistan elävästi kuvan, jossa ystävät murhaavat Julius Caesarin (Classics Illustrated). En edes osannut englantia paljon ollenkaan silloin.

Pilaako liika ohjelmointi elämyksen? Olemmeko lapsina todellisuudessa sattuman armoilla siinä, mihin suuntaan elämämme kääntyy?

Huom! Artikkeli siitä, miten kohdussa kuultu musiikki ja äänet vaikuttavat. Lue siis jo lapselle, joka ei ole vielä syntynyt. Huotilainen & Fellman: Sitä äitiä kuuleminen, jonka kohdussaasunto Duodecim/2009
Linkki on pitkä, jos haluat kopioida sen itsellesi, käytä tätä
http://tinyurl.com/

Saako kirjailija vastata kirjansa kritiikkiin?

Kenelle levitetään punainen matto kirjallisuudessa?

Viimeisin Writing -lehti (July 2012) kirjoittaa, että kirjailijoiden pitäisi ottaa julkisesti kantaa siihen, mitä heidän kirjoistaan kirjoitetaan. Viitataan Arthur Krystalin artikkeliin "Should Writers Reply to Reviewers?" March 18th, Chronicle of Higher Education .  Pitäisi muistuttaa siitä, että kirjan takana on ihminen, vaikka kriitikko ei satukaan tuntemaan tätä. Asiaton ja jopa ilkeä kritiikki voi haavoittaa kirjailijaa.Tämähän on täysin päinvastaista, kuin mitä Suomessa yleensä ajatellaan: kirjailijan pitäisi kärsiä hiljaa jalosti muistellen, miten paljon pahempaa oli Aleksis Kiven elämä. 

Krystal kirjoittaa, että hyvä kritiikki on hyödyksi, mutta asenteellinen vahingollinen sekä kirjailijalle että lukijalle. Jos kritiikki on asiaton, Krystal neuvoo kirjailijaa reagoimaan.

Olen kirjoittanut kahdesti Internetissä, toisen kerran blogista, toisen kerran Book Crossing -kritiikistä, sillä kummassakin annettiin täysin virheellisiä tietoja kirjoistani. Kerran soitin kriitikolle, joka moitti savon murteen käyttöäni. Paljastui, että kriitikko oli 'käynyt' joskus Savonlinnassa, jossa puhutaan savoa täysin eri tavalla kuin Ylä-Savossa, ja sitä murretta kirjojeni palvelijat puhuvat. Lopulta toimittaja myönsi, että taustalla taisi olla hänen nuoruutensa poliittinen ideologia. 

Viime aikoihin astihan osa kirjailijoista on ollut kriitikoiden, toimittajien ja joidenkin poliittisten puolueiden jatkuvassa suosiossa. Heille levitetään punainen matto, heitä suojellaan ja palkitaan jatkuvasti. Parasta on jos on "vankka vasemmistolainen tausta", kuten erästä kirjailijaa ylistettiin. Jotkut heistä ovat suorastaan kyllästyneet tähän lellimiseen.

Tilanne näytti jo tässä välillä parantuvan. Nyt on kuitenkin tulossa uusi syrjinnän väline, vetoaminen kirjailijan korkeaan ikään. Siitähän kirjoitti myös Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja äskettäin Kirjailija-lehdessä.

Samasta aiheesta uusin

Kommenttini -- blogiin (joka on lopetettu)

Emma-kirjoissa on todellakin [ollut] ajankohtaisia asioita jo kauan ennen muita. Mutta kriitikot ja lehdet eivät useinkaan huomaa tai ole kiinnostuneita muusta kuin samoista kirjoista, joita muutkin pitävät esillä. Kai kyseessä on lähinnä ajanpuute. Ole iloinen siitä, että olet nyt selvästi läpäissyt kiviseinän.:)

Minäkin kirjoitin jo 1990-luvun alussa monikulttuurisuudesta, maahanmuuttajista, lapsityövoimasta, lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, itsemurha-aikeista Aurora-kirjoissa. Vain Iisalmen Sanomat ja Hesarin kaupunkitoimitus ja ihan muutama kriitikko mainitsivat siitä. Mutta koska ne kirjat julkaisi ns. kirkollinen kustantaja, useimmat kriitikot eivät ole koskeneet niihin pihdeilläkään.:) Nythän Kirjapajaan kirjoittavat monet julkkikset. He eivät näytä kokevan syrjintää, sillä he kuuluvat jo samaan sakkiin, josta kirjoitetaan koko ajan.

Luulisin, että Ismo Loivamaa on käsitellyt kirjaasi muutoin asianmukaisesti. Koin hänet hyvin kannustavana kriitikkona varsinkin alkuaikoina. Hän on tehnyt hyvin paljon lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta.

Photo Friday: 'Clothing'

A doll in a Renaissance dress- 16th century, originally uploaded by Anna Amnell.

A doll in a Renaissance dress- 16th century. The dress and photo by Anna Amnell.
Lucia Olavintytär is an ell-sized girl.
Historian elävöittäminen. Mekossa oli suuri työ.

Maku muuttuu

Kirjallinen makukin voi muuttua elämän varrella.
"Minä jumaloin Kiplingin kirjoja 13-vuotiaana, inhosin niitä 17-vuotiaana, luin niitä mielelläni 20-vuotiaana, halveksin niitä 25-vuotiaana ja nyt minä taas ihailen häntä ja hänen kirjojaan."
George Orwell tunnustaa haastattelussa 32-vuotiaana vuonna 1936.