Hyvää cityjuhannusta!

Maaseutu oli kylässä kaupungissa, kun otin nämä mökkikuvat.

Tänään juhannusaattona HBL kirjoittaa, ettö cityjuhannus on tullut yhä yleisemmäksi. (Midsommar i stan blir populärare, sivu 23)  1950-60-luvusta lähtien on vietetty juhannusta kaupungissa, ensin mökittömät, nykyään myös mökkien omistajat. Juhliminen on entistä spontaanimpaa. Syödään hyvää ruokaa, mennään piknikille. Kaupunkikulttuuria on alettu arvostaa tässäkin asiassa.

Vuodenaikajuhlat kuuluvat kaikille, kirjoittaa Jens Finnäs samassa lehdessä (Apropå). Ihmiskunta on aina juhlinut kesän alkamista ja sadonkorjuuta,  piristänyt pimeää aikaa valolla ja hyvällä ruualla. Kaikki juhlamme ovat monikulttuurisia. Niitä voi juhlia yhtä hyvin kristitty, muslimi tai uskonnoton.

Minusta on luonnollista, että kukin antaa tällekin juhlalle sisällön oman sydämensä mukaan. Toiset juhlivat kesää, valoa ja auringon lämpöä, toiset muistavat originellia kristinuskon esitaistelijaa Johannes Kastajaa, joka oli varsinainen luonnossa eläjä, eli suorastaan erämaan ehdoilla. Hänellä oli kamelinkarvasta kudottu vaate, ja hän söi heinäsirkkoja sekä villimehiläisen hunajaa. Siinä vasta vihreää ohjelmaa six-packin ajan suomalaisille.




Pieni Johannes Kastajan patsas Johanneksen kirkon ovella. Kuva: Anna Amnell

Lisäisin, että kannattaa myös muistaa, että samalla kun ihmiset eivät ole olleet ahdasmielisiä ja halunneet poistaa kalenterista esivanhempiemme kuulle, auringolle tai Tor-jumalalle omistamia viikonpäivien nimiä (maanantai, sunnuntai, torstai), kulttuurin kerrostumia, meidän ei tule myöskään antaa hyljätä suvivirttä tai ajanlaskun merkinnässä käytettäviä perinteisiä eKr ja jKr -merkkejä, vaikka pieni osa suomalaisia on sitä äänekkäästi ja ahdasmielisesti vaatimassa. Kristittyjä on aina vainottu, vainotaan nykyäänkin. Alla Ivan Mestrovicin Johannes Kastaja patsas keisari Diokletianuksen linnoituspalatsin raunioiden keskellä.



Onnellista ja iloista keskikesän juhlaa! Hyvää juhannusta!

Kesälukemista

Kaupunkilaisille ja kesämökki-ihmisille!

Lucy Maud Montgomery (entinen lehtijuttu)

Mazo de la Roche: Jalna

Ihan oikea runotyttö (LM Montgomery lapsena, ilmestynyt Koululainen-lehdessä aikaisemmin)

Louisa saa oman huoneen (Louisa May Alcott, ilmestynyt Koululainen-lehdessä aikaisemmin)

Amerikan Mata Hari (ilmestynyt Eeva-lehdessä)

John Irving

Lukunäytteitä (Aurora-kirjoista)

Kivinen kukka (lukunäyte kirjasta Kyynärän mittainen tyttö.)

Hyvää juhannusaattoa!

Juhannusaaton aattona

Sateista. Myrskyä odotellaan.

Juhannusviikolla Helsingissä

Toiveikkaan vihreää. 

Lapsi ennen ja nyt

Kommentti Kemppisen blogiin, jossa kerrotaan vanhan ajan vapaasta lapsuudesta, lapsen reviiristä. Kuvassa lomalukemistani. Pikku prinssi on osoitekirjan kansi.

Kommenttini: Fantastista. Siinä ylistys sille vapaalle ja onnelliselle lapsuudelle, jonka me vanhan ajan lapset olemme kokeneet. Halusin tarjota suurkaupungeissa kasvaneille lapsilleni edes jotain tuosta vapaudesta ja jäin siksi kotiäidiksi, vaikka kaikki sanoivat, että siinä meni maisterin koulutus hukkaan ja perhe putosi ikuiseen köyhyysloukkuun. En halunut laittaa lapsiani tarhaan, jossa heidän elämänsä ohjelmoidaan. Pahinta on, että heidän leikkinsä keskeytetään jatkuvasti.

Suurkaupungeissa ei voi olla samanlaista vapautta kuin entisajan pikkukaupungeissa ja maaseudulla, mutta suvaitsevan aikuisen seurassa lapsi voi kokea siitä edes jotakin ja kasvaa myös vastuulliseksi ihmiseksi kuten vanhan ajan yhteiskunnassa, jossa "koko kylä" kasvatti lapset.

2. kommentti: lapsi siirtolaisena/maahanmuuttajana


Catulux, kirjoitit: "Lapsi olisi pitänyt ehdottomasti lähettää paikalliseen kouluun oppimaan uuden maansa kieltä, mikä olisi antanut lapselle paremmat lähtökohdat sopeutua uuden kotimaansa kulttuuriin.."

Se on ihanne, jos lapsella on kotona joku, joka opettaa oman maan kielen ja kulttuurin. Ei omaa kieltä opita muutamalla viikkotunnilla koulussa.

Siirtolaisuus tai muu pitkä asuminen ulkomailla on lapsen kannalta kaksiteräinen asia. Ihannetapauksessa lapsi oppii koulussa opettajilta ja koulutovereita uuden asuinmaan kielen ja kotona vanhemmilta, sisaruksilta ja muilta sukulaisilta oman kielensä, sydämensä kielen kuten on kauniisti sanottu. Näin oli tilanne vanhaan hyvään aikaan esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. Oli kotiäitejä ja isovanhempia siirtämässä vanhan maan kulttuuria. Lapsi oppi oman maan vitsit ja murteetkin. Tuli tasoja kieleen.

Nykyaikana tilannne on vaikea. Saattaa käydä niin, että lapsella ja hänen vanhemmillaan ei ole yhteistä kieltä. Olen nähnyt, kuinka piti hankkia tulkki selvittämään yksinkertaista asiaa teini-ikäisen ja hänen äitinsä välillä. Tai sitten vanhemmat alkavat puhua lapsille uuden maan kieltä, siirtävät lapsilleen oudon sekakielen, josta on vaikeaa päästä eroon. Vanhempien pitäisi puhua aina lapsilleen omaa kieltään, jotta lapset oppivat tuntemaan todellisen äitinsä ja isänsä.

Koulussa ei opita "tunnekieltä", se opitaan läheisten ihmisten kanssa kotona.

Minusta on julmaa ripotella Suomeen tulleita siirtolaisia/maahanmuuttajia eri puolille maata, elämään yksin vieraan kulttuurin ihmisten keskellä. Kaikkina aikoina siirtolaiset ovat muodostaneet omia kiinteitä yhteisöjään, näin myös suomalaiset maailmalla.

Niitä on saatettu haukkua slummeiksi tms, mutta niissä on tasainen kehitys uuden maan kansalaiseksi voinut tapahtua. Se tapahtuu yleensä vasta kolmannessa sukupolvessa! Sellaisessa yhteisössä kasvaneet suhtautuvat lämpimästi ja ymmärtäväisesti uusiin tulokkaisiin. He ovat kuulleet sukutarinat, tuntevat tilanteen.

Muutto uuteen maahan sisältää aina suuria emotionaalisia kriisejä. Niitä ei pidä lisätä heittämällä siirtolaista myöskään "sulatusuuniin" ja vaatimalla tätä luopumaan heti omasta kulttuuristaan, kielestään, identiteetistään. Niinhän tehtiin Amerikassa ennen, ja sitä hävetään kovasti nykyään.

Suosittelen vierailua vaikkapa jonkun suurkaupungin etnisiin kaupunginosiin. Siellä elävät rinnakkain muutoksen eri vaiheet.
Ruotsi on vielä nuori maa maahanmuuttajien vastaanottajana. Eikö vieläkään saa ottaa oppia maista, joissa on otettu maahanmuuttajia jo pitkät ajat, tehty virheitä ja uskallettu korjata ne?