Leino ja Runeberg

On kuuma. Ei oikeastaan voi tehdä muuta kuin istua tuulettimen ääressä, lukea, jutella ja kirjoittaa välillä blogiin. Kesän jälkeen on  taas niin kiire, etten ehkä ehdi blogata usein. Silloin saavat lukijat lukea näitä.  Useimmat heistä ovat nyt kesälomalla. Minulle riittää tämä helle. Voisin tietysti mennä Islantiin. Onkohan sielläkin kuumaa?

Leena Lumi -blogissa keskusteltiin Leinosta ja Runebergista.  Yllä olevassa kuvassa tytöt juhlivat vappua Eino Leinon kanssa. Kommenttini:


Minullekin Eino Leino oli teini-iän suuri suosikki. Runeberg taas oli lapsuuden ihanne - meillä oli yhteinen salaisuus, lähde ja pilvet, jotka heijastuvat siihen. Leino vastasi teini-iän kuohuviin tunteisiin.

Tapaan Leinon melkein joka ilta, kun olen kävelyllä, sillä Leinon patsas on Esplanadipuistossa. Samoin on Runebergin, Runebergin Esplanadilla. Vanha setä Runeberg tuntuu etäiseltä, minä tunnen läheisemmäksi sen nuoren koulupojan ja kotiopettajan, joka vaelsi luonnossa ja kuunteli vanhojen miesten tarinoita.

Runeberg, minä ja lähde. Yhteistä oli myös se Rööperin piha, jossa olemme asuneet nuorina opiskelijoina, kuitenkin eri vuosisadoilla.

Maa joka maksoi velkansa

Sain kuulla vaihto-oppilasvuonna Yhdysvalloissa jatkuvasti, että olin maasta, joka oli maksanut velkansa. Hyvin ajankohtainen muistutus meille nykysuomalaisille siitä, että Suomikin on saanut lainaa ulkomailta. 

Kuvan kansallispukuiset nuket kertovat siitä, että jouduin pitämään hyvin paljon puheita vaihto-oppilaskeväänä, muun muassa kouluissa, Rotary-klubissa, naisten seuroissa ja suomalaisten siirtolaisten asuttamassa kylässä, jossa suurin osa lapsista oli suomalaista sukua. Päälläni oli tuollainen sinivalkoinen kansallispuku. Olin pieni ja laiha, kuin nukke. Tukkakin haalistui auringossa vaaleaksi.


Vasta itsenäistynyt Suomi otti velkaa USA:lta. 
Lue lisää tilanteesta ja Amerikan reaktiosta.

Pesukarhun poikaset kylpemässä

Vancouverissa asuvan taiteilija Marja-Leena Rathjen pihalla oli eräänä aamuna hauska näky: pesukarhun poikasia aamupesulla lasten kahluualtaassa.

Kun asuimme Torontossa, näimme siellä pesukarhuja kuten muitakin villieläimiä omassa pihassa. Lue Pesukarhu päärynäpuussa. Yllä oleva kirja kertoo tästä ilmiöstä, villieläimistä, jotka viihtyvät jopa miljoona- kaupungeissa.

Kommentti: Shakespeare ja suomennokset

Kommenttini:

Pidän esimerkiksi Márquezin romaaneista, vaikka hän on Castron kaveri, mutta en pysty lukemaan Rossin suomennoksia. Rajansa kaikella. Hän karkotti kiihkomarksilaisella puheellaan muun muassa pikkusiskoni, niin että tämä lähti kesken pois Ateneumin karsintakursseilta. Mitä ihmettä Rossi teki sielläkin? Hän ei ole koskaan pyytänyt anteeksi ilkeitä tekojaan.

Olen onnellinen siitä, että voin lukea Shakespearea alkukielellä ja vielä iloisempi siitä, että lapsenikin voivat niin tehdä. Siinä onkin yksi erinomainen syy opetella englantia tai lähettää lapsensa opiskelemaan ulkomaille.:)

Anna Amnell

lauantaina, 09 heinäkuu, 2011

Shakespearen lukeminen on työlästä. Hän oli 1500-luvun ihminen, toisinajattelija, katolinen protestanttisessa valtakunnassa, syvällinen ihminen. Hänen maailmansa on 1500-luvun ihmisen maailma: toisaalta hurskas, toisaalta väkivaltainen ja lapsellinen. On tarpeen kirjoittaa lapsille helppotajuisia muunnelmia Shakespearesta. Minäkin tutustuin ensi kerran Shakespeareen Classics Illustrated -sarjakuvan Julius Caesarin kautta. Mutta aikuinen lukee Shakespearea aikuisena, valmiina tutustumaan toiseeen maailmaan, menneisyyteen. Hän tekee aikamatkan, mutta palaa sieltä huomaten, että Shakespearalla ja hänellä itsellään on paljon yhteistä, ihmisen ydin.

Kuvassa sisareni, joka kuoli syöpään muutama vuosi sitten. Minulla on myös taitelijaystäviä, jotka ovat kertoneet 1970-luvusta taidekoulutuksen ja taiteilijan näkökulmasta.

Blogisisko halusi sirkustaiteilijaksi

IMG_0180, originally uploaded by Anna Amnell.

Rakastin lapsena sirkusta. Haaveilin pääseväni töihin sirkukseen. Siksi harjoittelin nuoralla kävelemistä ja trapetsista riippumista. Se oli helppo järjestää, piti pingoittaa pyykkinaru pihalle tai ripustaa hilihanko kahden narun avulla vintin kattohirsien varaan.

Pyykkinaru lysähti maahan, mutta trapetsi toimi hyvin, nin hyvin, että luin toisinaan kirjaa pää alaspäin riippuen.

Koetimme leikkitoverini kanssa päästä keittiönpuolelta sirkuslaiseksi, toimitimme kauppa-asioita sirkuksen lihavalle naiselle, ostimme hänelle kermaa ja poimimme kedon kukkia. Palkkioksi saimme ilmaiset liput sirkukseen.

Se ihana sahajauhojen tuoksu, sirkustaiteilijat, jotka ratsastivat seisaaltaan värikkäillä nauhoilla ja tupsuilla koristettujen hevosten selässä, ylhäällä sirkusteltan katonrajassa kiitävät trapetsitaitelijat, pellet ja taikuri, joka taikoi sormustimen talvihattuni sisästä. Entä mitä tapahtui sille naiselle, joka asettui nukkumaan mustaan laatikkoon, jonka taikuri sahasi kahtia?

Sitä onnea. Ja sitten suru, kun sirkusta alettiin purkaa ja se lähti kohti toisia maisemia. Oli suuri kiusaus piiloutua johonkin laatikkoon ja karata sirkuksen mukana.