Aion tehdä aikamatkan, katsoa elokuvan Auringonlaskun katu (1950). Vanhan kirjoituskoneen kuva kertoo siitä, että elokuvassa tullaan näkemään myös takaumia aikaan, jolloin kirjoittamiseen käytettiin noita ihmeellisiä vanhan ajan kirjoituskoneita, vanhempia kuin kuvan kone. Hercule Poitrotin "Miss Lemon" on kertonut, että sellaisen vanhan kirjoituskoneen käyttö vaatii näyttelijältä kärsivällisyyttä, on jopa hermoja raastavaa.
Tästä blogista on kehittymässä vähitellen todellinen päiväkirja, jopa muistikirja tai peräti korkkitaulu, johon pistän kaikkea kiinnostavaa. Tilanahtaus ja pölyallergia ovat aiheuttaneet sen, että käytän yhä enemmän Internettiä, en kuitenkaan yhtä paljon kuin tyttäreni, joka aikoo siirtyä kokonaan paperittomaan työhuoneeseen.
Copyrightin vuoksi osa materiaalistani on suljetuilla sivuilla. Kun kysyin pojaltani, miten voin suojata aineistoni, hän sanoi: Et mitenkään - loppujen lopuksi. Jos hackerit pääsevät New York Timesiin ja Pentagoniin, he pääsevät myös sinun tietokoneeseesi. Jotain olen kuitenkin tehnyt, hankkinut turvallisemman tietokoneen, suojannut blogini nimen/nimimerkkini ja pyrkinyt liikkumaan mahdollisimman turvallisesti netissä.
Kuvassa on oma "antiikkiesineeni", Ullanlinnan talon roskiksesta pelastamani vanha kirjoituskone. Siitä en luopunut muutossakaan. Olen katunut tarpeeksi sitä, että heitin eräässä muutossa pois punaisen pienen kirjoituskoneen, jolla kirjoitin ensimmäiset vuodet lehtijuttujani ja ensimmäistä kirjaani. Olin ostanut sen Torontosta Pelastusarmeijan kaupasta dollarilla. Kyllä minulla on sitä ikävä. Sitä paitsi se lienee jo aika arvokas.
