torstaina, helmikuuta 23, 2006

Kuka on työläinen?

Kuva: 120 Classic Posters. Dover. Copyright. (kuva poistettu)

"Joenniemi on kulttuurityöläinen kolmannessa polvessa. Äiti on kuvataideintendentti ja isoäiti perusti Oulun taidemuseon, vaari ja isovaari olivat kuvataiteilijoita.

'Kulttuurityöläisyys tarkoittaa myös sitä, että työtä tehdään vapaa-aikanakin", Joenniemi sanoo.
' Mutta nollaan sitten itseni katsomalla tv:tä. '"
(Tuomas Kaseva: Hämmentäjä kilpailuttaa runot. Tapasimme Minna Joenniemen. HS/C 23.2.2006)

Minä kävin nollaamassa itseäni lukemalla Hesaria. En nollaantunut, hämmennyin.

Ketä saa sanoa työläiseksi? Milloin saa sanoa työläiseksi? Onko joillakin monopoli sanoihin? Ajatelkaa asiaa.

Terveisin

kulttuurityöläinen

klo 17:42. Juttuni tuli tähän klo 10:45. Se ei näy vieläkään Blogilistalla päivittyneenä. Kylläpä on hidasta.

17:45 Nyt ilmestyi. Kesti siis vain 7 tuntia.

torstaina, helmikuuta 16, 2006

Pitäisikö olla joku erakkomaja?



Vincent van Gogh: Makuuhuone. Dover.
Jotkut kertovat menevänsä kesähuvilalle tai ulkomaille kirjoittamaan tai tekemään muita keskittymistä vaativia töitään. Kotona on liiaksi häiritseviä tekijöitä. Kaupungin keskustassa liikenne voi olla hyvin meluisaa. TV:ssä näkyvät olympialaiset. Kirjoittamista tehdään nykyään yleensä tietokoneella, sähköposti täytyy tarkistaa, siitä lipsahtaa muuallekin, mikä on toisaalta hyvin virkistävää välillä. Yritän erakoitua keskellä kaupunkia edes pariksi viikoksi.

maanantaina, helmikuuta 13, 2006

Ystävänpäivän aattona 2006

Viime viikot ovat olleet raskaita kansainväliseksi laajentuneen kulttuurien törmäyksen vuoksi. Mozartin musiikki on tuonut tänä aikana lohdutusta, kesän talven keskelle. Kaikkein dramaattisin TV:ssä näkemistäni Mozartin juhlavuoden konserteista oli eilinen Mozart-gaala.

Konsertin dramatiikan toi se tosiasia, että siinä ilahduttivat nimenomaan Berliinistä maailmaa loistavilla musiikillisilla lahjoillaan monet ihmiset, joiden kaltaisille ei ollut siellä sijaa muutama vuosikymmen sitten.

Meidän aikamme ei myöskään katso suosiolla tuon gaalaillan tähtien kaltaisia ihmisiä. Mozartkin oli seitsemäs lapsi perheessään, vaikea ihminen ja todennäköisesti hänellä oli myös sairaus, joka selittäisi osan hänen oudosta ja rasittavasta käytöksestään ja samalla myös osan hänen musiikkinsa ainutlaatuisuudesta.

Suosi todellista suvaitsevaisuutta

Vammaisuus ja perinnölliset sairaudet halutaan eliminoida. Tavoitteena on täydellisten ja ongelmattomien ihmisten maailma. Mutta sama tiede joka yrittää tehdä ihmisen elämän kivuttomaksi ja ongelmattomaksi, aiheuttaa kipua, vammaisuutta ja henkistä kärsimystä.

Suvaitsevaisuus ei ole suosiossa. Me suomalaiset emme ole tämän kaiken ulkopuolella: Suomensukuiset kansat tuhottiin Neuvostoliitossa melkein kokonaan kommunismin punaisen terrorin alla ja heitä sorretaan edelleen Venäjällä. Suomalaiset saivat tuntea olevansa erilaisia sekä Ruotsin että Venäjän vallan alla. Miksi se ei ole opettanut meitä suvaitsevaiseksi muita kohtaan?

Joudun keskittymään joksikin aikaa muihin töihin ja pitämään bloggaustauon. Luettavaa on runsaasti myös muissa blogeissani. Uusittu kotisivublogini näkyy vain blogieni sivupalkeissa ja Vuodatuksen listalla. Muut, muiden muassa kevätasuinen käsityöblogini, ovat myös Blogilistalla. Kotisivublogissa Bloggerissa on luettavaa myös lapsille, mm jutut Montgomeryn ja Alcottin lapsuudesta sekä nalle-, kissa ja nukkekuvia. Tervetuloa! Hyvää ystävänpäivää!

lauantaina, helmikuuta 11, 2006

Blogipohjailua

Uudempi kirjoitukseni

Olen uudistanut kotisivublogiani sireeniaiheella. Siitä asti kun asuin Suomenlinnassa, sireenit ovat merkinneet minulle historiaa ja kansainvälisyyttä: Suomenlinnan sireenien alkukoti oli Versailles.

Olen viettänyt kuluneella viikolla tuntikausia Herkun, Tiian ja Blogipohjagalleria-idean keksijän Tillyn blogeissa. Olen tutkinut blogipohjia, joita heiltä syntyy koko ajan. Käykää katsomassa. Niitä saa ottaa käyttöön.

Olen tulostanut ja verrannut näiden blogipohjamestareiden koodeja ja vaivoin onnistunut vaihtamaan esimerkiksi kirjainten kokoa ja väriä. Olen oppinut paljon väreistä , mutta en ole onnistunut löytämään itselleni mieleisiä yhdistelmiä.

Siksi olen ostanut muutamalla dollarilla oikeuden käyttää Patin (patswebgraphics.com) sireeniaiheista blogigrafiikka. Hänellä on muitakin, myös ilmaistuotteita. Käykää katsomassa. Minä osuin sinne sattumalta. Vuodatuksen uusi keskustelufoorumi antaa optimismia siinä, että tässä bloggaamisessa voi kuka hyvänsä kehittyä.

Huom! sanat "sireeni" ja "syreeni" ovat samanarvoisia rinnakkaismuotoja. Ks. kommentit.