sunnuntaina, toukokuuta 07, 2006

Hietalahden kirpputorilla







Valoisaan aikaan muuttuu aamuvirkuksi. On lämmintä, ja taivas näyttää kirkkaalta ja puhtaalta. Hietalahden kirpputori on hyvä houkutin aamukävelylle lähtemiseen. Hinnat olivat kuitenkin hyvin korkeat kuten aina kirpputorikauden alussa. Eurolla sai kuitenkin kauniin pinkin kukkamukin.

Puisto on kaupunkilaisen puutarha






Johanneksenpuistossa vihertää jo, ja kaupunki on järjestänyt yllätyksen: kevätkukkia pilkottaa kadunvarressa nurmikosta.

Kukkiva kaupunki









Kuvat: Anna Amnell
Ylin kuva otettu Torontossa, muut Helsingin keskustassa kuluneella viikolla.

Mukavaa sunnuntaita!

Lisäys: Puutarhuri ja melkein valmis maisema-arkkitehti kertoo blogissaan kevään tulosta puutarhaan ja metsään. Perennakuvasarja. Tämä on eräs mieliblogejani. Mainosta sitä puutarhoista ja puutarhanhoidosta kiinnostuneille ystävillesi. Myös paljon kuvia Madeiran luonnosta. Klikkaa blogin nimeä, jotta saat koko sarjan ja koko blogin esille.