lauantaina, toukokuuta 03, 2008

Maailman vanhimmat bloggaajat



Kuva: forester/morguefile

Vuonna 1899 syntynyt australialainen Olive Riley lienee maailman vanhin bloggaaja. Hänen ystävänsä Mike toimii kirjurina. Blogissa on kuvia, jotka liittyvät 107-vuotiaan Oliven elämään. Muita iäkkäitä bloggaajia.

82-vuotias Millie Garfield bloggaa edelleen.

Aikaisempi kirjoitukseni iäkkäistä bloggaajista.

Maalainen ja minä yrittelimme pari vuotta sitten pitää Kolmas ikä eli 50 plus -blogia, mutta vaikutti siltä että joko ikää arastellaan Suomessa tai sitten iäkkäät eivät bloggaa.

Time Goes By on edelleen hyvin aktiivinen.

perjantaina, toukokuuta 02, 2008

Lehmukset toukokuussa

 


Ei kestä kauan, kun lehmukset ovat täynnä lehtiä ja rakennukset jäävät niiden taakse.
Posted by Picasa

torstaina, toukokuuta 01, 2008

Punaliput myöhäinen ilmiö toukokuun ensimmäisen juhlinnassa


Valpuri eli Pyhä Valborg
Kevättä on juhlittu muinaisista ajoista asti, ja nimenomaan toukokuun ensimmäinen päivä on ollut Euroopassa vuodesta 870 Walburgan juhlapäivä.

Walburga oli saksien kuninkaan Rikhard Pyhän tytär. Hän syntyi Devonshiressa Wessexisssa noin vuonna 710. Kun hänen isänsä lähti ristiretkelle hän jätti tyttären luostariin kasvatettavaksi. Walburga oli luostarissa 26 vuotta ja sai hyvän koulutuksen, josta hänelle oli paljon käyttöä, kun hän lähti Saksaan auttamaan enoaan ja veljeään lähetystyössä. Häntä pidetään Saksan ja Englannin ensimmäisenä naiskirjailijana, sillä hän kirjoitti pyhimyselämäkerran ja kuvauksen ristiretkestä.

Hän kuoli vuonna 869 Heidenheimissa luostarin abbedissana, ja hänen pyhäinjäännöksensä siirrettiin toukokuun 1. päivänä 870 Eichstättiin (Walburgan yö). Hän oli eräs keskiajan suosituimpia pyhimyksiä. Hänen merkkipäivänsä on roomalaisen kalenterin mukaan toukokuun ensimmäisenä päivänä.

Walburgan uskottiin suojelevan muun muassa rutolta, vesikauhulta ja yskältä ja nälänhädältä. Walburga (myös Walpurga, Valpurgis), on kuvattu usein pitämässä kädessään kolmea kaurantähkää, ja hänet sekoitettiin siksi maaemoon ja pakanalliseen uskomukseen noidista. Kevään voitto talvesta osui tähän aikaan, ja sitä oli juhlittu muinaisista ajoista asti. Uskottiin, että noidat yrittivät saada pimeyden voitolle vappuyönä.

Vappua juhlitaan joissain paikoin edelleen vähän samoin kuin Halloweenia: lapset ja nuoret naamioituvat ja tekevät kepposia. Vappuyönä pidettiin mahdollisimman kovaa meteliä, sillä sen uskottiin karkottavan pahat henget. Vappuyö ja noitavuori ovat tulleet kuuluisiksi Goethen näytelmästä Faust, jossa paholainen vie Faustin noitavuorelle.

Finnguide kertoo, että vappua alettiin juhlia pappiloissa ja yläluokan perheissä 1700-luvulla menemällä ihailemaan luontoa ja pitämällä simakutsuja perheen ja ystävien kanssa. Nykytyylistä vappua alkoivat juhlia ylioppilaat 1800-luvulla. Vappuna alettiin käyttää ylioppilaslakkeja - niitä pidettiin sitten kesälakkeina syyskuun loppuun.

(Muutkin kuin vasta ylioppilaiksi päässeet käyttivät ylioppilaslakkia kesähattuna. Äitini kertoi, että pappi piti rippikoulua ylioppilaslakki päässä.)

Vapunviettoa Kaivopuistossa


A Family Holiday on May 1st in Kaivopuisto
Originally uploaded by amnellanna

Kuva on kahden vuoden takaa. Tänä aamuna emme menneet Ullanlinnanmäelle. Siellä oli Hesarin mukaan tänä vuonna kaikkien aikojen ennätysmäärä juhlijoita

Fillaritaksi 1



Vapputunnelmaa. Vappupäivä on rauhallinen koko perheen juhlapäivä kevään tulon kunniaksi.

Fillaritaksi 2



Vappupäivänä