maanantaina, kesäkuuta 01, 2009

Kulosaaren linjan vanha raitsikka Bulevardilla

Old tram in Bulevardi, Helsinki

Harvinainen kyyti.

Old tram in Bulevardi, Helsinki

Melkein neljä vuotta

Huomenna on kulunut tasan neljä vuotta siitä, kun aloitin bloggaamisen. Aloitan silloin viidennen vuoden Blogisiskona.

Laitoin juuri tietokoneeseen uudeksi taustakuvaksi poikani luonnoksen Balilta. Se liittyy läheisesti viime vuosiin, vaikka en ole siellä itse koskaan käynyt. Paljon iloisia asioita, mutta myös paljon kärsimystä ja kuolemaa liittyy Kaakkois-Aasiaan viime vuosien ajalta sekä minun elämässäni että yleismaailmallisesti.

Bali ja Indonesia yleensä liittyvät sisareni viimeisiin vuosiin, jolloin hän jo sairasti syöpää, mutta vietti remission aikana yhteensä kuusi kuukautta Indonesiassa. Monet esineet kodissamme muistuttavat noista seuduista ja varsinkin sisarestani.

Sama kuva suurena