tiistaina, lokakuuta 06, 2009

Elämää Oopperan tienoilla

030

Kuva: Anna Amnell

Kuin maaseudulla: Näkymä idästä (kaakosta?) Töölönlahdelle Kuva: Matti Amnell

Edellinen asuntomme oli Ullanlinnassa, ja siellä oli kirkko keskellä kylää, Johanneksen kirkko, jota ihailin 20 vuotta ikkunastani ja josta otin paljon valokuvia. Nykyisen "kotiseutuni" ehdoton keskus on Kansallisoopperan uusi rakennus.

Elämä on alkanut muuttua jo niin normaaliksi, että teemme päiväkävelyjä Töölönlahden ympäristöön, josta on tulossa osa Finlandia-puistoa (Klikkaa ylintä kuvaa, niin näet Opperan ympäristön, lähipuistoni). Mieheni juoksee lisäksi joka toinen päivä Töölönlahden, Eläintarhanlahden ja Kaisaniemenlahden ympäri. Minulle riittää tunnin kävely Oopperan ympäristössä olevissa puistoissa, joita en tunne paljon ollenkaan ennestään.

Me kaupunkilaiset olemme todellisuudessa niin paljolti pikkukaupunkilaisten kaltaisia, että tunnemme yleensä vain oman kaupunginosamme. Tällaisia eivät ole vain helsinkiläiset vaan myös esimerkiksi newyorkilaiset. Minulle on kotikaupunkia ennen kaikkea Helsingin keskusta, tulinhan alkujaan asumaan Rööperiin opiskelijana ja kävelin sieltä keskustaan yliopistolle päivittäin.

Sen jälkeen olen asunut Kuusitiellä, Arkadiankadulla, Herttoniemessä ja Suomenlinnassa, mutta kaikkein kauimmin Rööperin tienoilla Kaartinkaupunginosassa, Tehtaankadulla ja Ullanlinnassa. Oopperan tienoo, josta käytetään myös nimeä Finlandia-puisto, on uusi tuttavuus. Yllättävintä on se, että Oopperan tienoot tuntuvat miltei maaseudulta.

Helsingin seudun varhaisin asutus, Töölön kylä, sijaitsi 1400-luvulla nykyisen oopperatalon tienoilla.

lauantaina, lokakuuta 03, 2009

Kotihommissa



Viime kuukausina aikani on kulunut kotihommissa, pakkaamisessa, muuttamisessa, purkamisessa, tavaroiden järjestelyssä. Vanhat tutut esineet saavat uuden paikan, usein esineet yhdistetään aivan uudenlaisiksi asetelmiksi kuten tässä keittiönnurkkauksessa, jossa pojan opiskeluaikanaan Torontossa luoma Suomenlinnan maisema, lahjaksi saatu ja kirpputorilta ostettu majakka ja Hietalahden kirpputorilta monta vuotta sitten ostettu kangas luovat yhdessä mielikuvan meren läheisyydestä.

perjantaina, lokakuuta 02, 2009

Mitä Suomi todella lukee?

Keskustellaan siitä, mikä vaikuttaa kirjan menestykseen. Eräs tärkeä seikka on tietenkin kieli, jolla se kirjoitetaan.

Luen haikeana Writing -lehden haastatteluja englanniksi kirjoittavien kirjailijoiden hyvästä asemasta. Suomalaisten kirjailijoiden ei kannata lainkaan verrata menestystään angloamerikkalaisen maailman tai muiden suurten kielialueiden kirjailijoiden menestykseen.

P.D. James puhui tästä asiasta käydessään Suomessa joitakin vuosia sitten. Hän sanoi, että englantilainen keskitason kirjailija pystyy elättämään perheensä ja hankkimaan kunnon kodin kirjoittamisellaan. Hän tajusi pienen kielialueen kirjailijoiden vaikean aseman ja riippuvuuden apurahoista.

Suomalaiset kirjailijat ovat aikamoisia mesenaatteja uhratessaan aikaansa suomenkielisen kulttuurin hyväksi.

Lukijat voivat tietenkin tehdä paljon, jos haluavat. He voivat esimerkiksi pyytää kirjastoaan hankkimaan suomalaisten kirjailijoiden teoksia tilaamalla ne heti kun tietävät niiden ilmestyvän. He voivat ostaa kirjoja lahjaksi.

Mutta esimerkiksi kirpputoreilla näkee, mitä Suomi lukee: enimmäkseen erittäin heikkotasoista käännöskirjallisuutta.

Meidän on tietenkin välttämätöntä tutustua muiden kulttuurien kirjallisuuteen, jotta emme eläisi umpiossa, mutta olisi ihanteellista, jos suosisimme hyvää käännöskirjallisuutta.

Suomalaiset kääntäjät tekevät huolellista työtä ja kirjoittavat kaunista kieltä, jos heillä on siihen tarpeeksi aikaa.

torstaina, lokakuuta 01, 2009

Kaupungin äänet

Töölö
Näkymä erkkeristä Mannerheimintielle päin.

Pidän kaupungin äänistä. Olen asunut kaupungin keskustassa lapsesta lähtien, alussa pikkukaupungissa, jossa hevosrattaat ja reet ajoivat kirskuen ohi ja sen jälkeen suuremmissa kaupungeissa. Varsinkin raitsikan ääni tuntuu kodikkaalta, sillä ensimmäinen yhteinen kotimme oli Pikku Robertinkadulla, jonne kuului varsinkin sunnuntaiaamuisin, kuinka kolmonen kääntyi Isolle Roobertinkadulle sen ajan reitin mukaisesti.

Korkeavuorenkadun tienoot tuntuivat monesti pikkukaupungilta: kirkko keskellä "kylää", lähellä museo ja kouluja, urheilukenttä, pitkään toiminut Kontion ruokakauppa, putiikkeja. Raitsikka kulki joinakin vuorokauden aikoina harvoin, perheen nuoriso käveli aina keskustaan. Hevosia ja rattaita sekä vanhanaikaisia autojakin näkyi, kun hääparit lähtivät Johanneksen kirkolta kohti hääjuhlia.

Tunnen asuvani nyt "kaupungissa", ei tarvitse enää juosta kympin raitsikkaan, joka kulkee harvemmin. Meitä lähellä olevalta Oopperan pysäkiltä lähtee jatkuvasti raitsikoita keskustaan. Kotikadullamme kulkee kolmonen, joukko busseja ja muuta liikennettä, mutta ei se ole häirinnyt. Kun astuu ulko-ovesta kadulle, tuntee kaupungin elämän sykkivän kiihkeämmin kuin Johanneksen puiston vieressä, jossa tunsi monesti elävänsä kuin vuorella metsän keskellä, varsinkin silloin kun sumu nousi miltei huoneisiin saakka.

Vrt Linnanmäki vastapäisestä ilmansuunnasta. Täällä valokuvana