maanantaina, toukokuuta 31, 2010

Yläluokan joutilaisuus

Kommentti Kemppisen blogiin:

Kaikki ei ole aina sitä, miltä se näyttää.

Kokoomuksen vaalimainoksessa vain todettiin, miten asiat ovat: Työtähän me kaikki teemme nykyään työikäisinä, jollemme ole sairaita tai työttömiä.

1800-luvulla aikana ei ollut edes sopivaa ja moraalista, että hyvin koroillaan toimeentuleva mies menisi töihin ja "riistäisi leivän köyhien suusta".

Nyt rikkaimpien sukujen jäsenet, miehet ja naiset, saavat usein ne kaikkein parhaiten palkatut virat ja työpaikat. Olisiko eettisesti sopivampaa, jos he jäisivät kotiin koiria kasvattamaan ja taidetta keräämään - tai tekisivät ilmaiseksi tieteellistä tutkimusta tai hyväntekeväisyystyötä - ja antaisivat virkansa ja suuren palkkansa köyhemmille?

Ajatusleikki: Vähentyisikö työttömyys, jos varakkaimmat ryhtyisivät joutilaiksi ja antaisivat työpaikkansa köyhemmille?

Mummojen puolesta


Mielenosoitus Helsingissä tänään.
Posted by Picasa

Kesä keittiössä

2010-05-31

Sinistä ja valkoista keittiön kesäikkunaan. Pitsiverho pehmentää ja antaa yksityisyyttä. Se  päästää kuitenkin valon läpi.

Arki


Kroatiassa oli portaita. Zagrebin keskustan vanhoissa taloissa ei ole hissiä. Splitissä on roomalaisissa raunioissa portaita, jotka on tarkoitettu riskeille legioonalaisille. Naiset kannettiin varmaankin kantotuoleissa. Dubrovnikin vanhan kaupungin sivukadut nousevat jyrkkinä portaina pääkadusta - ja ne portaat vievät pikkuhotelleihin - ja uuden osan talot on rakennettu rinteille. Kroatian ihanissa keskiaikaisissa linnoissa vasta portaita on. En ole koskaan elämässäni kävellyt niin paljon portaita kuin viime viikkoina. Oli kuntoloma!


On uskomatonta, että emme laihtuneet yhtään lomalla, vaikka olimme liikkeellä viikkokaudet melkein aamusta iltaan, kävelimme korkeita portaita ylös ja alas, nousimme metsäisiä polkuja kukkuloille, vaelsimme museoissa, kaduilla ja puistoissa. Tuli taas todiste siitä, että liikunta ei laihduta. Pitää aloittaa laihdutuskuuri heti, kun lomaltapaluuflunssa on ohi.

Minäkin sain antibioottikuurin ja alan jo uskoa lomanjälkeiseen elämään. Odotan kärsimättömänä, että pääsen aloittamaan työt. Olenhan minä jotain jo tehnyt. Käynyt läpi valokuvia, joita otin. Sain erinomaista aineistoa museoista ja maisemia kuvattuani. Kirjoja kertyi aikamoinen pino.
handle, kahva

Rautainen kahva seinässä toi turvallisuutta jyrkissä portaissa käveleville.

lauantaina, toukokuuta 29, 2010

Bussimatka Dalmatian rannikolla

Bustrip from Dubrovnik to Split

Matkan loppupuolella matkustimme tavallisella bussilla luonnonkauniin reitin Dubrovnikista Splitiin. Matka kesti pysähdyksineen noin neljä tuntia. Käy katsomassa koko kansio tästä bussimatkasta. Melkein kaikki kuvat on otettu bussin ikkunasta.

Värikollaasit: luumu ja vihreä

 

Luumua ja vihreää väriä lomalta: matkalaukkuni, kasukan brodyyrikuvio dominikaaniluostarin museosta ja palatsin seinärappausta, kumpikin Dubrovnikista, kaktus Lokrum saarelta ja kukkia Dubrovnikin kivikadun varrelta.

Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurena!

Värikollaasit
Posted by Picasa