torstaina, kesäkuuta 03, 2010

Kommunismi ja kauneus


Map: Orlovic. Brijunin (Brijonin) saaristo oli Titon yksityinen loma-alue. Keskellä suurin saarista, jossa Titon huvila sijaitsi. Saarella oli myös puisto, johon Tito sijoitti lahjaksi saamansa eksoottiset eläimet.

Väitin Häivähdys punaista - kirjoituksessanni, että kommunismiin ei kuulu kauneus. Mutta olin jossain määrin väärässä. Kauneus kuului kommunistijohtajille, mutta ei kansalle.

Tänään katsoin erästä matkailuvideota Istriasta, joka on eräs Euroopan kauneimmista seuduista. Jugoslavian diktaattori, kommunistinen presidentti Josip Broz Tito vietti vuodesta 1945 kuolemaansa eli vuoteen 1980 joka vuosi kuusi kuukautta Istriassa kuvankauniissa Brijonin saaristossa, jonne hänelle rakennettiin kesäresidenssi. Tämä seutu on myös mantereen puolelta äärettömän kaunista, kuten itsekin näin kaksi vuotta sitten Istrian matkallani.

Entinen vallankumouksellinen bolshevikki ja Venäjän kommunistisen puolueen jäsen, Stalinin komentoon kyllästynyt Tito vietti Valkoisessa huvilassaan niin ylellistä elämää, että "kapitalistiset miljonäärit olisivat voineet sitä kadehtia", kuten eräässä matkaoppaassa sanotaan. Hänen luonaan vieraili saaristossa 100 valtionpäämiestä kuten Indira Gadhi, joka toi hänelle tuliaisiksi kaksi norsua - mutta myös kuuluisuuksia kuten Sophia Loren, Gina Lollobrigida, Elizabeth Taylor. Titon kuoltua vuonna 1980 Brijonin saaristosta tehtiin kansallispuisto.

Myös Urho Kekkonen kävi Brijonissa. Serbialainen diplomaatti kertoo kiinnostavassa muistelmassaan, että Kekkonen vieraili Titon luona myös Bugojnossa manner-Jugoslaviassa, nykyisessä Kroatiassa, jossa heille järjestettiin mahdollisuus metsästää ja ampua karhu, kumpikin omalla alueellaan. Tito onnistui, Kekkonen ei.



P.S. Balkanilla näki niin selvästi kommunismin aiheuttamat vauriot ihmisille ja heidän ympäristölleen. Näki myös, että me suomalaiset olemme tässä mielessäkin itä-eurooppalalaisia, vaikka emme kärsi sitä myöntää.

keskiviikkona, kesäkuuta 02, 2010

Lehmukset 2009 ja 2010

Lehmukset näyttävät kasvaneen, ainakin kun niitä vertaa kahteen sinisestä talosta otettuun kuvaan. Vasen heinäkuussa 2009 ja oikea kesäkuussa 2010-
Posted by Picasa

Häivähdys punaista

Näköala erkkerin ikkunasta on muuttunut. Lehmukset ovat puhjenneet lehteen. Alakulmassa näkyy pilkahdus punaista. Ollaan Töölössä, jossa asuvat sanomalehden mukaan myös Lipponen ja Tuomioja. Uskoisin kuitenkin heidän asuvan Etelä-Töölössä, josta modernismi ja sosialismi eivät ehtineet tuhota koristeellisuutta ja vanhanaikaista kauneutta ja tyylikkyyttä.

Parhaimmillaan modernismi voi toki luoda kauneutta. Rumista rakennuksista syytetäänkin yleensä kapitalismia, jossa kaikki halutaan tehdä mahdollisimman halvalla. Varmaan näinkin on.

Mutta kaksi pitkää lomamatkaa Balkanin maihin ovat olleet tehokasta havainto-opetusta siitä, mitä kommunismin vuosikymmenet tekivät sielläkin ympäristölle. Vanhan ajan rakennukset ovat kauniita ja tyylikkäitä, mutta marksilaisen maailmankuvan vallitessa luodut talot ankeita, jotkut suorastaan karmeita. Zagrebissa kerrottiin, että sosialismin tultua maahan työläiset lähetettiin hakkujen kanssa katujen varsille poistamaan porvarilliset koristeet pois 1800-luvun ja 1900-luvun alun rakennuksista!

Tietääkö joku, miksi sosialismiin ja kommunismiin liittyy rumuus, huono design? Onko sen taustalla jokin idea? Pitääkö se kansan katkerana ja kateellisena? Jos kommunistiset valtiot olisivat luoneet kauniita ja mukavia rakennuksia kansalle, se olisi uskonut ehkä asuvansa maanpäällisessä paratiisissa. Ehkä kansa olisi ollut liian tyytyväistä ja alkanut nauttia elämästään.
Posted by Picasa

Mellow Yellow Monday

monastery garden in Dubrovnik

The second oldest apothecary in Europe and the oldest one still active is situated in the old town of Dubrovnik, Croatia. It belongs to a Franciscan Monastery. There is also an apothecary museum and a beautiful garden. Mellow Yellow Monday # 71



tiistaina, kesäkuuta 01, 2010

Vihreä muuttaa maiseman ja kodin


Kun palasimme lomalta Dalmatian kesästä, oli Suomeen tullut myös kesä. Hevoskastanjat kukkivat muutaman korttelin päässä Hesperiankatujen välisessä puistossa, kaupungilla on reheviä kukkaistutuksia, ja tämäkin talvisin niin ankea katu on muuttunut aivan toiseksi lehmusten puhjettua lehteen. Lehmukset näyttävät kasvaneen kovasti viime kesästä. Ehkäpä lämpimät kesät vaikuttavat kasvunopeuteen.

Vihreyttä voi lisätä kotiin ruukkukasveilla. Pohjoisen puolella viihtyvätkin nimenomaan viherkasvit. Kokeilen pitkästä aikaa muratteja. Meillä oli edellisessä asunnossa vuosikaudet kultaköynnös, joka ympäröi erään ikkunan. Putkiremontin vuoksi piti muuttaa vuodeksi toiseen asuntoon. Siinä edestakaisin muuttamisessa meni myös kultaköynnös. Se oli revittävä irti ikkunapieleistä, joihin se oli kuin liimautunut.
Posted by Picasa

Värikollaasi: vihreä ja harmaa

TROGIR

Kuvat Trogirista paitsi maisemakuva, joka on otettu bussin ikkunasta matkalla Dubrovnik-Split. Värikollaasit: Harmaa ja vihreä Katso kuvaa suurena! Hyvää kesää!