perjantaina, heinäkuuta 01, 2011

Tarja Halonen ja muoti

Kirjoitin juuri blogiini siitä, kuinka arvostettu Tarja Halosen koulun tienoo Karhupuiston aukio on Kalliossa. Samaa arvostusta ei tule englantilaiselta muotigurulta, joka tuoreen iltapäivälehden mukaan moittii hänen pukeutumistaan uudessa kirjassaan. ("Ulkomaalainen muotiguru lyttää Halosen. 'Nuhruinen, vanhanaikainen, ei kollegoiden tasolla. '" Ilta-Sanomien etusivun otsikko vie sivuille 2-3, Kati Pulkin koko aukeaman juttuun "Rajut haukut tyylistä".

Uskon, että Tarja Halonen pukeutuu poliittisista syistä "työläisakkatyylillä". Hän unohtaa, että nykyajan työläisnaiset eivät erotu pukeutumisellaan muista suomalaisista. Hän olisi voinut mainostaa suomalaista muotia maailmalla kaikki nämä vuodet ja luonut lisää työpaikkoja suomalaisille. Mutta sehän olisi kapitalismia.

Ennustan, että Tarja Halosen pukeutumistyyli muuttuu täysin, kun hän vapautuu edustamasta puoluettaan ja ryhtyy tavoittelemaan jotain kansainvälistä huippuvirkaa. Näin pientä esimakua sellaisesta: presidenttimme oli menossa kesäasunnolleen Kultarantaan ja oli pukeutunut erittäin tyylikkääseen mustaan asuun. Ehkä odotettavissa oli yksityistilaisuus.

Lue myös ulkomainen artikkeli vallasta, naisista ja muodista. Poliittisten johtajien odotetaan tietävän, mitä he tekevät valitessaan edustusvaatteensa. Kirjoittaja sanoo, että Angela Merkel on itsenäisesti muodin yläpuolella, mutta kaikilta se ei onnistu, tulee sekatyyli, Elton John-tyyli.

Power Dressing -kirjan tekijä on Robb Young, Financial Times -lehden muotitoimittaja.

Sammakkoprinssi


IMG_0189, originally uploaded by Anna Amnell.

Prinssi Daniel vieraili Kuopiossa, Cambridgen herttua ja herttuatar ovat Kanadassa, jossa heille on osoitettu valtavasti suosiota. Kuningaskunnilla on ollut ongelmia, mutta näyttää siltä, että uusi sukupolvi osoittautuu todellisiksi prinsseiksi.

Tarja Halosen koulu ja Karhupuisto

Kolmosen raitsikka pysähtyy Kalliossa Karhupuiston kohdalla. Poikkesin raitsikasta ottamaan muutaman kuvan. Puisto on hyvin kaunis, kukkia on valtavasti, ja ne ovat lähistöllä asuvien helsinkiläisten istuttamia. (Klikkaa kuvaa, jotta näet sen suurena.)

Vasemmalla kollaasin yläkulmassa on Kallion kirjasto, valaistu torni kuuluu Kallion kirkkoon. Oikeassa alanurkassa on koulu, jota kävi presidentti Tarja Halonen lapsuudessaan. Asuimme vuoden koulua vastapäätä olevassa talossa, ja meillä oli tapana näyttää vieraille tämä koulu ja lähistöllä sijaitseva talo, jossa Halonen asui ennen muuttoaan presidentin virka-asuntoon.

Karhupuiston ympäristön talot ovat hyvässä kunnossa ja alkujaankin kauniita, samaa tyyliä kuin Eiran talot. Ei ole ihme, että Kalliosta on tullut suosittu asuinpaikka. Kaupunginosaylpeyttä edusti myös vanha herra, joka siivosi pois roskia kadulta. Olen nähnyt vastaavaa vain Torontossa, jossa eräs mies poimi roskat pois synagoogaansa johtavalta kadulta.
Posted by Picasa

Kukkaloistoa Karhupuistossa

Kävimme Kalliossa ja ihailimme kukkien paljoutta Karhupuistossa. Tämä puisto on aivan Kallion kirjaston vieressä.
Posted by Picasa