Kommentti Sinisen linnan kirjaston Marialle, joka pohtii tyttökirjojen olemusta:
Maria,
mainitsemasi perinteiset tyttökirjat käsittelevät lapsuuden ja aikuisuuden välimaastoa naisen elämässä. Vielä muutama vuosikymmen sitten sellainen ajanjakso oli olemassa, aika jolloin rakkaudesta, omasta kodista ja elämänurasta haaveiltiin. Tyttö siirtyi hitaasti lapsuudesta aikuisuuteen.
Sen huomaamme, kun luemme 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tyttökirjoja. Vielä 1950-luvullakin sosiologian tilastojen mukaankin (ks. linkkini) lapset olivat lapsia, tytöt tyttöjä.
Nykyajan länsimaiden tyttöjä vertaisin keskiajan kuninkaallisiin lapsimorsiamiin, joiden lapsuus loppui lyhyeen, pikkuprinsessa lähti nukkekotinsa kanssa uuteen kotiin, jossa hänestä tuli yhtäkkiä seksikumppani, talon valtiatar, äiti. Nykyajassa on sokea piste, kun ei tajuta, että nykyajan lapsille ja varhaisnuorille ei anneta enää aikaa hitaaseen kypsymiseen. Ehkä siksi niin monet nykyajan nuortenkirjat kertovat mieleltään järkkyneistä nuorista. Ehkä siksi vanhat tyttökirjat ovat suosittuja: ne tuovat turvallisuutta.
Lue myös: Viattomuuden aika meni jo
Ja vanha kommenttini Kemppisen blogista 29.9.2011:
Hyvät herrat, älkää pilkatko tyttökirjoja. Niitä lukevat tulevat äidit ja kasvattajat. Eräs ilmiö ajassamme on, että yhä harvemmat kustantajat julkaisevat suomalaisia nuortenkirjoja ja varsinkaan tyttökirjoja. Ollaanko niin toivottomia tulevaisuudesta vai mistä tämä johtuu?
Toinen kommentoija nimitteli heti "ultrafemakoksi" (uusi kokemus minulle), mutta Kemppinen kirjoitti 30.9.2011 hyvän blogikirjoituksen nykyajan tytöistä. Se liittyy sisällöltään yllä olevaan kommenttiini.
Kemppisen kirjoitus tytöistä, kirjoista, käännöksistä.