lauantaina, tammikuuta 03, 2015

Aikakauslehtien taitolaismuistelot tympäännyttävät

The Divided Berlin, sculpture

Jakautunut Berliini -monumentti 2010 marraskuussa

(Foreign readers. Google translate cannot translate this. The French translation is somewhat closer than the English one.)

He valtasivat kulttuurin ja kanonisoivat siinä vähitellen toisensa. He tekivät itsestään uuden yläluokan, vasemmistolaisen "intelligentsian". 


East Germany, money

Kas vain, Goethekin näkyy olleen kommunisti. Suomalaisten vasemmistolaisten paratiisin DDR-n esineistöä wittenbergiläisessä DDR-museossa.

He piinasivat meitä muita poliittisilla lauluillaan ja tempuillaan, ja nyt 50 vuotta myöhemmin meitä piinataan lehtijutuilla näistä kansakunnan sankareista. Nuoret lähihistoriaa tuntemattomat toimittajat kuvittelevat, että kansa haluaa lukea juuri heistä. 

Onneksi on mahdollisuus paeta taistolaisjulkkisten 70-vuotispäivähaastatteluja ja muuta vasemmistolaista yläluokkaa kuvaavaa : voi ostaa ulkolaisia lehtiä.

torstaina, tammikuuta 01, 2015

Kymmenes vuosi bloggaajana

joulukukka 2005

Tulen bloganneeksi kymmenen vuotta tämän vuoden kesäkuussa. On aiheellista toistaa vuoden 2005 viimeinen blogikirjoitus, jossa pohdin bloggaamista ilmiönä. Mieheni ottamassa kuvassa on jouluna 2005 kanadalaisilta sukulaisilta saatu joulukukka.

Vuosi 2005 on ollut "bloggaajien vuosi". 2005 has been called "the year of the bloggers" in Finland. 

31.tammikuuta 2005.


Philip Teir kertoo blogissaan [Mitt liv som blog] että TV4:n toimittaja Jan Gradvall nimitti perjantain aamuohjelmassa vuotta 2005 bloggaajien vuodeksi.


Kuihtuuko bloggaaminen tämän jälkeen vai kasvaako se? Siihen aikaan kun tein lehtijuttuja vapaana toimittajana Torontosta käsin, soitin Suomeen mielestäni hyvistä ideoista. Monesti joku päätoimittaja sanoi: Voi, kun siitä aiheesta/henkilöstä puhuttiin jo viime vuonna/viime kuussa/viime viikolla. Ei siitä/hänestä puhuta enää. Miten käy bloggaamisen? Tuleeko siitäkin kulunut siitä-on-jo-puhuttu -aihe?

Ja meidän bloggaajien kannalta tärkeä kysymys: Millä tavalla me jaksamme jatkaa bloggaamista alkuinnostuksen jälkeen? Miten säilyy bloggaamisen ilo?

Nyt vuoden 2015 ennsimmäisenä päivänä blogit ovat pysyvä ilmiö. Sanaa 'bloggaaja' käytetään lehdistössä suorastaan ammattinimikkeenä.
Tulenko jatkamaan bloggaamista? Varmaankin. Mutta minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten. Toimin aika spontaanisti, joten mitä hyvänsä voi tapahtua. Tällä hetkellä Facebook on tullut entistä tärkeämmäksi, sillä sen avulla voin kommunikoida vaivattomimmin lähiomaisteni kanssa, jotka asuvat työn vuoksi ulkomailla eri puolilla maailmaa. FB:ssa on myös monia muita sukulaisia ja ystäviä. 
Sain ensimmäisen digikamerani joululahjaksi vuonna 2005, ja kuvat ovat tulleet koko ajan entistä tärkeämmiksi.

Kiitos blogiystävät sanoista ja kuvista!

Tällaisessa blogihistoriakatsauksessa on aiheellista mainita Anssi Miettisen kirjoitus alkuaikojen bloggaamisesta. Se on luettavissa netissä.




Anssi Miettinen kertoo pitämästään blogista ja havainnoistaan: Anssi Miettinen: Perustin tiedotusvälineen. Helsingin Sanomat/kuukausiliite Blogit marraskuu 2005, sivut 36-47.
Artikkelissa kerrotaan monista edelleen toimivista blogeista.

(Klikkaa kuva suuremmaksi)