lauantaina, lokakuuta 10, 2015

Maailmanpolitiikka ja suomalainen kirjallisuus

migratory birds in Moscow
Vapaita kuin linnut. Muuttolintuja Moskovassa. Kuva on otettu Patriarkkain lähteellä, puistossa, josta alkaa Mikhail Bulgakovin romaani vapaudesta, vallasta ja tyranniasta. Mikhail Bulgakov asui tällä alueella 1930-luvulla. Katso kuvakansioni Bulgakovin museosta ja Bulgakov-talo -kahvilasta.

Näin Suomalaisen kirjallisuuden päivänä on hyvä muistaa, että suomalaiseen kirjallisuuteen ovat vaikuttaneet aina kansainväliset ilmiöt ja maailmanpolitiikan tilanne. Suomalaiseen kirjallisuuteen ovat tuoneet rikkautta emigrantit ja maahanmuuttajat. Sitä ovat vieneet harhaan kansainväliset ääriliikkeet.

migratory birds in Moscow

Patriarkan lähteet on nykyään miellyttävä puisto. Menimme sinne, silä Bulgakovin romaani Saatana saapuu Moskovaan alkaa täältä.
P.S. Helsingin Kirjamessuilla on tänä vuonna erikoisteemana venäläinen kirjallisuus. Aihe oli päätetty jo useita vuosia sitten, ennen nykyistä maailmanpoliittista kriisitilannetta.

perjantaina, lokakuuta 09, 2015

Muutama sana englantia

Mainos Moskovan keskustassa

Moskovan katukuvassa ei näkynyt monta sanaa englantia tai muita vieraita kieliä. Tämä valtava mainos korkean kerrostalon huipulla vilkasliikenteisin kadun varrella oli näkyvin.

Something in English in Moscow

Alennusmyyntiä tarkoittava sana 'sale' oli myös käytössä samoin sana 'pull' , joka tarkoittaa vedä ovessa. Oli vielä yksi sana, mutta sitä en ole vielä löytänyt.


P1090587

Olihan siellä tämäkin.

Photo Friday: 'My favourite location'. Helsinki

-12 Celsius, sunny, morning at 9

Helsinki on a beautiful peaceful winter morning.
Photo Friday: 'My favourite location'.
paikkakunta, paikka

keskiviikkona, lokakuuta 07, 2015

Hallatar-blogin haastaja


Sain Hallattarelta palkinnon. Kiitos!



Hallatar kysyy
Lue Hallattaren ihan runo!

Tunnustushaasteen säännöt:


1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkitä hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkitä oma postauksesi heille, 

jotta he tietävät mistä on kyse.  

palkinto on ylläoleva Liebster-tunnus!

Tässä kysymykset: 

 

1. Oletko onnellinen? 
2. Kuka oli lapsuudensankarisi? 
3. Mistä et luovu mistään hinnasta?
4. Ovatko kaikki haaveesi toteutuneet?
5. Miten olet ajatellut viettää ensi kesän? 
6. Lempipuusi? 
7. Mieliaskareesi?
8. Salainen paheesi?
9. Pitkä vai lyhyt?
10. Kylmä vai kuuma?
11. Kuka tietää lisäksesi kaikki/jonkun tunnussanasi? 

Tässä vastaukseni:

1. Olen yleensä onnellinen. 
2. Kaksi  sankaria: Mikki Hiiri ja Eino-eno, minua 10 vuotta vanhempi optimistinen poika, äitini nuorin veli.
3. Luulen, että tuo ei ole minun päätettävissäni. :)
4. Eivät. Onneksi.
5. Olen yleensä Helsingissä kesät, ulkoilen, luen ja kirjoitan (Matkustan keväällä tai syksyllä)

Lehmukseni

Lempipuuni

6. Edellisen asuntomme ikkunan alla Johanneksen puitossa kasvava lehmus.
(ks kuva yllä)
7. Valokuvaaminen.
8. Tilapäinen herkuttelu.
9. Minäkö? Olen lyhyt.
10. Kylmä lähdevesi, kuuma kahvi, tee ei ihan yhtä kuumana.
11. Perheeni

Vieras, jos pistäydyit tänne, ota mukaasi lahja ja vastaa näihin samoihin kysymyksiin.