Darkness

pimeä aamu Helsingissä
Makrokuvat: darkness, pimeys
A home with a view 20 vuotta tämä maisema




midnight in the heart of Helsinki




In the background in the centre is hotel Torni (=tower) where Jack Burns (John Irving: Until I find you) stays with his mother while they are trying to find Jack's father. Jack Burns visits also St'. John's church.
John Irving: Kunnes löydän sinut.




St John's and Hotel Torni in Helsinki
The view from our bedroom window 1989-2009. I miss it.




Diana-patsas yöllä. Iltakävelyllä kuvattua.




Lucia Day, darkness in Helsinki 2013.



Yö lentokentällä



iltarusko ennen pimeyttä

Kollaasi 56: Hyvää adventtia

Hyvää adventtia  kollaasi 56
Johanneksen kirkko, Helsinki.
St. John's , Helsinki My album in Flickr




Joulun värejä




Joulu on tulossa väreineen ja tuoksuineen.
Hyvää adventtia!

Tämän viikon värit


Tästä n kuulunut aikaisemmin laulua, mutta nyt ei onnistu.

Varis lemmikkinä

Kuvassa itävaris Helsingissä. Kuvasin sen keskellä kaupunkia raitiovaunupysäkillä Stockmannin kohdalla. (maaliskuu 2009)

Teini-ikäisenä otin kesälomalla maalla kauniin mustan variksen lemmikiksi. Pidin sitä isossa ladossa ja koetin opettaa sitä puhumaan. Kun tuli kaupunkiin lähtö kerroin ottavani variksen mukaani. Aamulla lato oli tyhjä. Mummo oli päästänyt varikseni vapaaksi. Hän sanoi, että "ei luontokappaleita saa orjuuttaa". Viisas mummoni.
Minä olin tietenkin pahalla tuulella, sillä olin kuvitellut, että istun niin kuin entisaikojen oppineet lintu olkapäälläni lukemassa tai kirjoittamassa kotiainetta.
Linnun tilalle tuli harmaa kissa, joka viihtyi olkapäälläni.




Tapasin tämän variksen Pietarissa Taurian puistossa. Se on myös kaksivärinen itävaris.

Variksen ja korpin älykkyys lue
http://yle.fi/uutiset/3-8832938

Amaryllis pitää seuraa

Amaryllis

Kimallus. Glitter

November 21 , 2007.
Kimallus, glitter makrotex-haaste



Pohjois-Esplanadi Helsinki samana päivänä.




Blue and glitter

Kommentti: Siirtolaisena Pohjois-Amerikassa

Asuimme Kanadassa ja teimme yleensä lomamatkat Yhdysvaltoihin. Siellä oli hienoja museoita, suuri ja kaunis luonto, bensiini ja ruoka vielä halvempaa kuin Kanadassa. Ihmiset olivat yhtä avoimia ja ystävällisiä molemmissa maissa. Luontoa ikävöin monesti. Yhdysvallat oli minulle tuttu jo vaihto-oppilasvuoden ajalta.

Kyllästyneinä suomettumiseen muutimme 1970-luvun lopulla Kanadaan, ensin pariksi vuodeksi pieneen kaivoskaupunkiin ja sitten Torontoon. Kaikki on niin kuin Aku Ankassa, sanoivat lapsemme innoissaan: ikkunat avataan nostamalla ruutu ylös, sanomalehteä jakava pikkupoika ajaa hurjaa vauhtia polkupyörällä ja heittää lehden rappusille. 

Me aikuiset vasta olimme innoissaan: Lastenvaatteissa ei ollut veroa, ruoka oli halpaa, lapsilisiä maksettiin 18-vuotiaillekin, ja kotona asuvien yliopisto-opiskelijoiden vanhemmat saivat veronalennusta. Meillä oli ensi kertaa varaa ostaa auto, bensa oli halpaa ja Pohjois-Amerikka kaunis lomakohde halpoine valtion ylläpitämine leirintäalueineen. Museot olivat erinomaisia.

Terveydenhoito oli parempi, kuin se on ollut koskaan Suomessa: omalääkärin sai valita itse, tämä lähetti erikoislääkäreille, jotka olivat ilmaisia, papa ym kokeet ilmaisia. Silmälasit piti ostaa itse. Perheenisän tai -äidin työnantajan antama hammasvakuutus toi ilmaisen hammashoidon koko perheelle. 

Kaikki tämä ilman sosialismia. Kun Kanadan New Democratic -puolueen johtajaa haastateltiin TV:ssä, ällistyimme, sillä hän puhui Neuvostoliitosta samaa kuin Suomen perustuslailliset, joita pidettiin 1970-luvun Suomessa suurin piirtein mielipuolina. 

Kaikki lapset saivat opiskella ilmaiseksi Toronton yliopistossa apurahan turvin, joka myönnettiin lukiossa pidettyjen valtakunnallisten pääsykokeiden perusteella. Yhtenäiskoulua käytiin 18-vuotiaiksi asti.

Siirtolaispolitiikka oli realistista, siksi siirtolaisia kohtaan ei esiintynyt ainakaan 1980-luvulla vihamielisyyttä. Siirtolaiset valittiin pisteytysjärjestelmällä, poliittiset pakolaiset saivat aluksi mm kodinperustamisrahan, ja heille järjestettiin pariksi vuodeksi työpaikka. Sitten heidän piti tulla toimeen itse. Lapset oppivat monikulttuurisiksi ihmisiksi, rasismia ei ollut. Kouluissa piti käyttäytyä hyvin, sekä opettajien että oppilaiden. Naapurimme olivat enimmäkseen pakolaisia, lähinnä Neuvostoliiton miehittämistä maista. Maa oli kaksikielinen, 60% torontolaisista lapsista puhui kotonaan äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin englantia tai ranskaa. Lukiossa sai valita vieraaksi kieleksi oman äidinkielensäkin, esimerkiksi espanjan. Katolisilla ja juutalaisilla oli eri koulut, joihin sai halutessaan mennä.

Mikä toi meidät takaisin Suomeen? Euroopan kulunut & kaunis arkkitehtuuri sekä äidinkieli. Ehkä meillä oli liian eurooppalaiset aivot. Ehkä teimme virheen. Mutta en tiedä, kuinka paljon Kanada on muutttunut. Ehkä nykyiset siirtolaiset voisivat siitä kertoa.

(Tämä kommenttini oli Kemppisen blogissa.)