lauantaina, joulukuuta 31, 2005

Vuosi 2005 on ollut "bloggaajien vuosi". 2005 has been called "the year of the bloggers" in Finland.

joulukukka 2005

Kuva: Beesi
Philip Teir kertoo blogissaan [Mitt liv som blog] että TV4:n toimittaja Jan Gradvall nimitti perjantain aamuohjelmassa vuotta 2005 bloggaajien vuodeksi.

Kuihtuuko bloggaaminen tämän jälkeen vai kasvaako se? Siihen aikaan kun tein lehtijuttuja vapaana toimittajana Torontosta käsin, soitin Suomeen mielestäni hyvistä ideoista. Monesti joku päätoimittaja sanoi: Voi, kun siitä aiheesta/henkilöstä puhuttiin jo viime vuonna/viime kuussa/viime viikolla. Ei siitä/hänestä puhuta enää. Miten käy bloggaamisen? Tuleeko siitäkin kulunut siitä-on-jo-puhuttu -aihe?

Ja meidän bloggaajien kannalta tärkeä kysymys: Millä tavalla me jaksamme jatkaa bloggaamista alkuinnostuksen jälkeen? Miten säilyy bloggaamisen ilo?

perjantaina, joulukuuta 30, 2005

Onnea vuodelle 2006!



Photo: Anna Amnell
Ikkunalaudalla loikoo Nestor Burma, joka on saanut nimensä ranskalaisen salapoliisisarjan sankarin mukaan jo pentuna, ennen kuin ihmis-Maman ja Papa tiesivät, että Nestor vaikuttaa burmankissalta - eläinlääkärin mukaan.

Nestorilla on romanttisen kirjava tausta. Emo, joka näyttää täysin persialaiselta, on ostettu Barcelonan torilta ja tuotu Suomeen erääseen uusmaalaiseen kaupunkiin. Isä on tuntematon "siniverinen". Nestorin sisarukset ovat pitkäkarvaisia ja persialaisen näköisiä. Nestorilla on keltaiset silmät, joten minusta sen näköistä voitaisiin sanoa "kartusiiniksi". Nestor on hyvin kiintynyt ihmisiin.

Olemme varanneet tuuhean rönsyliljan Nestorin nakerrettavaksi. Se pitää myös joidenkin kukkivien kukkien syömisestä, mutta orkideoista se ei onneksi välitä. Kuvassa Nestorin vieressä oleva hyasintti-kielo-kori on pitänyt viedä jo Nestorin tavoittamattomiin. Joulutähtiähän kissaperheessä ei saa olla, sillä se on myrkyllinen.

Nestor Burma cool French comics

puuesineitä 2

wood-puu





torstaina, joulukuuta 29, 2005

maanantaina, joulukuuta 26, 2005

sunnuntaina, joulukuuta 25, 2005

"Taas kaikki kauniit muistot..." Thank you, Father Christmas for this digital camera

vihreäasuinen joulupukki

1.kuva/My first digital photo: Anna Amnell
Ensimmäinen valokuvani digikameralla

Ei tullutkaan bloggauslomaa, sillä joulupukki toi digikameran. Sitä täytyy opetella heti käyttämään. Aito vihreä joulupukkimme on kotoisin Hietalahden kirpputorilta ja asustaa joulunaikaan kunniapaikalla kodissamme.

"Taas kaikki kauniit muistot" ja muutkin joululaulut tulevat meille mieliin. Anni Heino Australiasta kertoo lisää joululauluista.
Jukka Kemppinen muistelee erästä merkittävää henkilöä, nimittäin Juhani Rekolaa, jonka Tukholmassa kirjoitettuja kulttuurikolumneja minäkin luin vuosikaudet Kotimaa-lehdestä.

Narnian kaapista kurkistaa tämän joulun suosikkifilmitähti Georgie Henley eli Lucy ja toivottaa puolestani virkistävää jouluista viikonloppua kaikille lukijoille ja bloggaajille.

torstaina, joulukuuta 22, 2005

Kuuntele Huron-intiaanien joululaulua. Listen to the Huron Carol



Photo: Seija Pajunen
The angel: Dover

Australiassa asuva Anni Heino kertoo blogissaan joululauluista, joista pitää ja toivoo muidenkin kertovan samasta aiheesta. Annin vieraileva kirjoittaja Andy kertoo laulusta "Bleak Midwinter", jonka sanat ovat Christina Rossettin ja kertovat lumesta ja kylmyydestä. Jatkan ketjua siitä kohdasta kertomalla lumisesta maisemasta Pohjois-Amerikassa.

There are many references to the natural world in this song and the atmosphere is unusual to a Christmas carol. The stable is placed in a winter landscape in North America. This song was created in 1643 by Jean de Brébeuf, who lived for 23 years among Huron Indians and learned their language.

" 'Twas in the moon of wintertime,
When all the birds had fled,
That mighty Gitchi Manitou
sent angel-choirs instead;
Before their light the stars grew dim,
And wondering hunters heard the hymn:

Jesus your king is born,
Jesus is born,
In excelsis gloria.

Within a lodge of broken bark
The tender babe was found;
A ragged robe of rabbit skin
Enwrapped his beauty round:
But as the hunter braves drew nigh,
The angel-song rang loud and high:

Jesus your king was born, ... "

(English words by Jesse Edgar Middleton,
melody traditional French tune, 'Une jeune Pucelle') (nuotit säveleen)
NOW LISTEN! KUUNTELE!

Tämän laulun kirjoittaja Jean de Brebeuf (1593-1649) oli oppinut ranskalainen jesuiittapappi, joka eli huron-intiaanien parissa 23 vuotta, opetteli heidän kielensä ja kirjoitti heille huron-kielisen katekismuksen ja kieliopin.

Jean de Brebeuf oli nähnyt usein painajaisunta kuolemasta polttoroviolla. Hänen painajaisensa toteutui, kun huronien viholliset, uuden maailman roomalaisiksi sanotut irokeesit hyökkäsivät siihen pieneen huronintiaanien kylään, jossa de Brebeuf asui. Joukko huroneja pääsi pakenemaan Quebecin kaupunkiin, jossa he lauloivat Jean de Brebeufin laulun ensi kerran jouluna. Intiaanien joululaulun kirjoittaja on Kanadan kansallispyhimys.

Joulurauhaa kaikille lukijoille

keskiviikkona, joulukuuta 21, 2005

Köyhin joulu voi olla satumaisin joulu



Picture: Our tree top angel wishes you a joyful Christmas!

Olimme viettämässä ensimmäistä joulua oman perheen kesken. Mieheni oli juuri valmistunut ja olimme muuttaneet opiskelija-asuntolasta tilapäiseen asuntoon odotellessamme virka-asuntoa. Kotimme oli pieni yksiö Punavuoressa ruumisarkkuvaraston yläpuolella. Mieheni oli työssä jouluna, joten emme voineet matkustaa kotikaupunkiin vanhempiemme luo joulua viettämään.

Kun menimme opiskeluaikana lomiksi Iisalmeen, meidän molempien kodissa oli pidot odottamassa. Meidän laihuuttamme kauhisteltiin. Mieheni joutui juomaan kotonaan joka päivä kermaa, ettei tulisi keuhkotauti. – Onko teillä edes lapselle ruokaa? äitini kysyi. – Nami suklaapuuroa! kehui pieni poikamme. Se oli totta. Lomaa ennen rahat olivat aina niin lopussa, että oli jäljellä vain mannaryynejä, joista laitettiin puuroa. Siihen sekoitettiin lapselle kaakaojauhoa ja sokeria, ja tämä olikin hänen lempiruokansa, jota hän olisi halunnut saada useamminkin.

Iisalmessa olisimme syöneet jouluaattona tavalliseen tapaan kaksi jouluateriaa, toisen mieheni kotona ruokasalissa pianomusiikin jälkeen ja toisen minun kotonani soikean keittiönpöydän ääressä. Vanhempi poika muistaa vieläkin, että äitini ruokakomero oli herkkusuun taivas. Nykyajan ihmiset näkevät sellaisia ruokakomeroita vain museoissa. Se on pieni huone, jossa on ikkuna ja molemmin puolin kattoon asti leveät tukevat hyllyt. Poikani muistelee, että hän seisoi pienenä lapsena ruokakomerossa ja nautti kaikkien ihmeellisten ruokien huumaavista tuoksuista. Tekivätkö nuo hetket hänestä gourmet-kokin vai onko se geeneissä? Aikuisena hän on valmistanut meille samanlaisia hätkähdyttäviä juhla-aterioita kuin isoäitinsäkin.

Mutta nyt olimme omillamme. Rahaa oli vähän. Siitä huolimatta meillä oli jouluvieras, lapsuudenystäväni, taideopiskelija, joka oli myös jäänyt jouluksi Helsinkiin, sillä hän oli jouluapulaisena kirjakaupassa. Hänkin oli saanut kotoaan joulupaketin, jossa oli ruokaa. Syötävää meillä oli runsaasti, samoin lahjoja, mutta joulukoristeet olivat kekseliäisyyden varassa. Teimme ne yhdessä.

Pomanderipallossa ovat
kaikkien joulujemme tuoksut

Taideopiskelija leikkasi pahvista siroja lintuja, joille hän laskosti värikkäät siivet lehtien mainoskuvista. Olin ostanut yhden paketin askarteluolkea ja tein niistä joulutähtiä. Mieheni sai hyvän idean. Hän asetteli olkia säteittäisesti pahvinpalan päälle, kiinnitti ne liimalla ja liimasi päälle toisen pahvinpalan. Päällimmäiseksi hän liimasi kummallekin puolelle kiiltokuvaenkelin, toiselle puolelle tummatukkaisen, toiselle puolelle vaaleatukkaisen. Me toivoimme nimittäin saavamme lisää lapsia. Tämä alkuperäinen joulukuusenlatvatähti on nyt tyttärellämme, joka syntyi vähän yli vuosi myöhemmin. Hän tuo meille usein joulukoristeita tuliaisiksi matkoiltaan.

Meillä oli varaa vain pieneen joulukuuseen. Mieheni kävi ostamassa sen Laivurinkadun päästä merenrantapuistikosta. Asetimme sen suureen vedellä täytettyyn pulloon, jotta kissamme Shita, hyljätty siamilainen, ei ylettyisi siihen. Kuusenkynttilöitä ei ollut. Laitoimme pullon taakse punaisen kynttilän, joka sai kotimme hohtamaan salaperäistä valoa. Pieni poikamme ja Shita tuijottivat sitä lumoutuneina.

- Joulu on tärkeä aika- ja perhehistorian kannalta, sanoo nuorempi poikani. – On parasta, että joulu toistuu aina melkein samanlaisena. Hän on tehnyt erään rakkaimmista joulukoristeistamme, pomanderipallon, sitruunan johon hän paineli matemaattisen täsmällisiin riveihin neilikoita. Hän oli sinä jouluna pieni poika, joka halusi, että meilläkin olisi jouluvalot.

Ripustan tuon punaisilla silkkinauhoilla sidotun pomanderipallon joka joulu ikkunaan. Pomanderipallo tuoksuu yhä kaikille niille mausteille, joissa sitä kieritettiin sen kuivuessa koristeeksi. Mutta minusta tuntuu siltä, että siinä tuoksussa ovat mukana kaikki meidän joulumme, kaikkein säteilevimpänä muisto ensimmäisestä joulusta omassa kodissa.

Kun meillekin hankittiin jouluvalot (Joulumuisto Kanadan ajoilta)

tiistaina, joulukuuta 20, 2005

Joulukoristeet säilyttävät muistoja



Photo: Anna Amnell
Täysin koristettu joulukuusi makasi joulun jälkeen Torontossa kadun varrella jätesäkkien päällä odottamassa kaatopaikalle menoa. Tuijotin sitä hämmentyneenä. Se oli minusta kuin heitteille jätetty omainen.

Olin tottunut ajattelemaan, että joulukoristeet säilytetään vuodesta toiseen, jopa sukupolvelta toiselle. Vai olinko minä vain siirtolaisena tavallista kiintyneempi perinteisiin? Nyt olen asunut jo kauan Suomessa ja olen yhä yhtä kiintynyt vanhoihin joulukoristeisiin ja vanhoihin joulutapohin. 25 vuotta vanha tonttukynttilä pääsee aina paikalleen nurkkakaapin päälle.

Ripustamme aina olohuoneen ovenkamanaan tai joulukuuseen kaksi joulukelloa. Toinen on minun lapsuudenkodistani, yhteen liimatuista paperisuikaleista muodostettu kello, ensimmäisiä sodanjälkeisiä joulukoristeita. Olen korjannut sitä samanvärisellä kynsilakalla. Toinen kello on mieheni kotoa. Sekin on paperista ja päällystetty hopeapaperilla. Nuo kellot ovat samankokoisia kuin ne kellot, joilla soittaen ja joululauluja laulaen kuljin AFS-vaihto-oppilaana amerikkalaisen perheeni kanssa talosta taloon toivottamassa ystäville ja naapureille hyvää joulua.



Kuvassa Kanadassa hankittu matka-arkku

Monet joulukoristeistamme ovat mieheni veljen tekemiä: puinen lyhty, vanhan ajan pulpetti, jossa yksi tontuista istuu ja poron vetämä reki, jossa joulupukki istuu syli täynnä miniatyyrilahjapaketteja, jotka tyttäremme valmisti pienenä lapsena. Mieheni äidin neuloma joulutonttu, nuoremman poikamme ikätoveri, istuu takan vieressä halkokorin päällä. Seimiaiheisen julisteen toi ystäväni Venäjältä, kun joulu oli siellä jälleen sallittu.

Joululahjat laitetaan valkoiseen rekeen, jossa työnsimme Suomenlinnassa asuessamme lapsia lumituiskun läpi saunaan toiselle saarelle. Kanadan joulun 40 asteen pakkasista muistuttavat lasiset jääpuikot, jotka ripustetaan kuuseen.

Joulukoristeita on kertynyt vuosien varrella paljon. Niillä kaikilla on tarina kerrottavanaan. Vanhat joulukoristeet kertovat tarinoita.

maanantaina, joulukuuta 19, 2005

Ketjugalleriaan: Mitä on edessäsi?



Kuva: Seija Pajunen
Orkideat pitävät minulle seuraa, kun kirjoitan. Kuten ihmisilläkin, niillä on kausia, jolloin elämä tuntuu pysähtyneen ja kaikki näyttää rumalta ja arkiselta. Mutta sitten taas nousee uusi verso ja kukat puhkeavat. Orkideat opettavat kärsivällisyyttä ja optimismia.


lauantaina, joulukuuta 17, 2005

Misteli tai Kissing Ball




Kuva: Anna Amnell. Lisätty 30.11.2007

Tämän päivän Helsingin Sanomat (B6, 17.12.2005) kertoo mistelistä.

Sitähän kasvaa Englannissa loiskasvina puiden oksilla. Se on käymässä harvinaiseksi varoittaa Wildlife Trust. Siksi mistelinoksan käyttö täytyisi lopettaa joulutraditioista, kertoo uutinen.

Pohjois-Amerikassahan misteliä ei kasva luonnostaan. Siksi siellä on käytetty alusta asti mistelin asemasta havunoksista tehtyä palloa tai pelkkää havunoksaa, johon on kiinnitetty punainen rusetti tai jokin muu koriste. Mikä hyvänsä oksa käy "mistelinoksaksi" tai kissing- ball -koristeen materiaaliksi.

Havunoksista tehtyjä "suutelupalloja" näkyy olevan myytävänä Suomessakin, ainakin Helsingissä olen niitä nähnyt. Sellaisenhan voi tehdä oman joulukuusensa oksista tai taittamalla jostain huonekasvista muutaman oksan.

Ennen aikaan jotkut uskonnolliset piirit vastustivat mistelin käyttöä sanoen sen liittyvän pakanuuteen. Mutta siihenhän on koko elämä liittynyt ennen kristinuskon tuloa...

P.S. Misteliä viedään Englannista eri puolille maailmaa. Pahanhajuiselle säilytysaineelle tuoksuvaa misteliä myytiin aikoinaan pienissä hiukan tulitikkulaatikkoa suuremmissa rasioissa Kanadassakin. Meilläkin on ollut tällainen "ikimistelinoksa" jo kauan. Sitä säilytetään muiden joulukoristeiden joukossa omassa laatikossaan. Se otetaan esille ja ripustetaan jouluna ulko-oven yläpuolelle.

perjantaina, joulukuuta 16, 2005

Joulu monikulttuurisessa maassa. Xmas stamps from Canada



Joka joulu minua hävettää, kun lähetän joulukortteja Kanadaan ja muualle ulkomaille. Saan sieltä kortteja ja kirjeitä, joissa on kauniita jouluaiheisia postimerkkejä. Suomessa on vain tonttumerkkejä. Mitään varsinaisia joulumerkkejä eli uskonnollisesta juhlasta kertovia merkkejä ei yleensä ole.

Yleensä varaamme jo kesällä joitakin merkkejä, joissa on kirkkojen ja keskiaikaisten patsaiden kuvia tai kuvia talvisesta luonnosta. Joulun aikaan niitä ei ole useinkaan enää saatavissa. Periaatteesta emme osta tonttumerkkejä, vaikka pidämme joulutontuista, käytämme niitä joulukoristeina kodissamme ja otamme jouluna esille kaikki kauniit tonttukirjat. Saatamme käyttää tonttumerkkejä tms kirjeensulkijoina.

Uskonnollisaiheisten joulumerkkien ja yleensä joulun vieton laimentamista ja jopa poistamista mainostetaan Suomessa sillä, että täällä on niin paljon ihmisiä, jotka eivät vietä joulua. Todellisuudessa suurin osa suomalaisista on kristittyjä ja viettää joulua.

Asuin yhdeksän vuotta Kanadassa, kaksi vuotta ontariolaisessa pikkukaupungissa ja seitsemän vuotta Torontossa. Kanadan perustuslakiin on kirjoitettu monikulttuurisuus. Jokainen voi viettää siellä rauhassa omaan kulttuuriinsa ja uskontoonsa liittyviä juhlia, myös enemmistö eli kristityt.

Lastemme ollessa ala-asteella heidän koulussaan pienessä kanadalaisessa kaupungissa vietettiin joulujuhlaa, jossa oli joulukuvaelma "Sininen jouluenkeli". Joulun kuten pääsiäisenkin aikaan eri kirkkokuntien papit kävivät vierailulla koulussa. Joulun aikaan on sanomalehdissä ja aikakausilehdissä paljon kauniita ja kiinnostavia artikkeleita joulusta. Jouluaatto on siellä arkipäivä, ja aattoiltana käydään usein vierailulla ystävien luona. Joulupäivä on uskonnollinen juhlapäivä.

Samalla tavalla hindut, muslimit ja juutalaiset viettivät omia juhliaan. Lähetimme perhelääkärillemme ja naapureillemme Hanukka-kortin [ Hanukkah osuu melkein samaan aikaan kuin joulu], muille Season's Greetings-kortin.


Uudenkaupungin museon joulupostimerkkinäyttely

joulumerkit Wikipedia

Joulumerkkejä maailmalta

Onnellista joulua ja virkistävää juhla-aikaa kaikille lukijoille! Joulukorttina lähetän teille kuvan, jonka olen ottanut jouluseimestä, joka oli Torontossa kadun varrella katoksen alla. Maria ja Joosef olivat luonnollisen kokoisia. Seimi oli valaistu.

5662 latvaenkeliä

christmas angel
You are the Christmas Angel.


What Christmas Ornament are you?
brought to you by Quizilla



15% vastaajista eli 5662 bloggaajaa pääsi katselemaan joulua kuusen latvasta. Angloamerikkalainen tapaa laittaa enkeli kuusen latvaan on hauska. Lapset pitävät siitä. Meistä aikuisista taitaa tähti tuntua tunnelmallisemmalta. Tämä jouluquiz löytyi Hillityn kukon blogista.

Samassa testissä on tuloksena myös tämä kirkasmarjainen holly eli eli piikkipaatsama, jonka näin Jura Jukolan blogissa. [Molemmat blogit suljetut]






Muistathan Ruun aloittaman jouluketjun?



torstaina, joulukuuta 15, 2005

Joulukaktus on ahkerana joulun alla




On ollut aikoja, jolloin olen alkanut joululahjojen ostamisen kesällä ja kodin koristelun joulua varten jo muutamaa viikkoa ennen joulua. Olen valmistanut joskus itse kaikki lahjat, neulonut tyttären Barbielle tai isommallekin nukelle laatikollisen vaatteita, tehnyt pehmoleluja ja nukkeja, leiponut joulukakkuja, valmistanut omenachutney'a monta purkillista. Nyt on vasta oviseppele paikallaan. Eräs syy tähän on se, että vietämme jälleen vasta loppiaisena varsinaista joulua, kun osa 'familiasta' on ulkomailla jouluna.

Ainoa ahkera joulunvalmistelija on joulukaktus, joka työntää esiin joka päivä entistä suurempia nuppuja. Tämä taitaa olla kolmas joulukaktukseni. Ensimmäinen, kuvassa oleva, meillä oli Torontossa. Se riippui koko kesän omenapuun oksasta ja tuotiin sisälle vasta myöhään syksyllä. Se ehti kasvaa suureksi ja annettiin lähtiessä ystäville. Toinen joulukaktus ehtii kasvaa mahtavaksi, kesti kaksi muuttoa vuodessa (erikoiskuljetuksessa ystävien pakettiautossa) mutta kuoli sitten hoidonpuutteeseen eräänä kiireisenä kesänä.

Tämä kolmas joulukaktus on niin suuri ja lehdet niin pitkiä, että se täytyy nostaa kumolleen laitetun tukevan ruukun päälle, jotta nuput ja kukat saavat olla vapaina. Kukka on ollut koko kesän porraskäytävässä etelänpuoleisella ikkunalaudalla ja tuotiin sisälle vasta kun ensimmäiset nuput puhkesivat. Orkideoiden vieressä kasvulamppujen alla se tulee täyteen nuppuja, joista puhhkeaa hehkuvanpunaisia kukkia.

tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Bloggaamis-burnout, addiktio vaiko kultainen keskitie eli kohtuus?

Ei tarvitse olla kuin viikon ajan poissa suomalaisesta blogimaailmasta, niin huomaa jääneensä jälkeen. Kärsimättömät lukijat ovat pudottaneet tilauslistoiltaan, suosittuihin keskustelublogeihin on kertynyt niin paljon kommentteja, että niitä ei varmaankaan ehdi lukemaan.

Bloggaaminen vaatii paljon aikaa. Se ei kuitenkaan muutu välttämättä addiktiiviseksi. Ainakaan minä en ole kokenut "vierotusoireita".

Jotkut ovat pitäneet blogia jo parikin vuotta. Kuinkahan usein he kirjoittavat? Lukevatko he muidenkin blogeja? Onko blogiyhteisö heidän varsinainen ystäväpiirinsä vai onko heillä muitakin ystäviä?

Luin viime kesänä bloggaamisesta lähinnä amerikkalaisista blogeista ja nettijulkaisuista. Siellä sanottiin, että useimmat kirjoittavat kerran viikossa. Onko suomalaisessa blogiyhteisössä ketään, joka kirjoittaisi niin harvoin? Eikö vaarana ole burnout, kun kirjoitetaan kovin usein?

maanantaina, joulukuuta 05, 2005

Kun meillekin hankittiin jouluvalot

jouluvalot3-1


Oli ensimmäinen joulu Kanadassa. Asuimme pienessä Copper Cliffin kaupungissa 400 kilometrin päässä Torontosta pohjoiseen. Kesä oli ollut hyvin lämmin, tuulikin oli kuuma ja kolibrit lentelivät puutarhassa. Syksy jatkui pitkään lämpimänä. Ruska oli värikkäämpi kuin Suomessa. Siihen ei oikein tottunut.

Kissan turkki tuli hyvin tuuheaksi. Miten se osasi aavistaa, mitä oli tulossa: korkeita lumikinoksia ja yli 40 asteen pakkasia?

Jo kauan ennen joulua ilmestyivät jouluvalot talojen eteen. Ne vaikuttivat räikeältä kitschiltä, sillä lamput olivat kaikenvärisiä, ja niitä oli laitettu sikin sokin. Jollakin oli talon edessä mahtava valoasetelma, jossa joulupukki ajoi reellä. Me päätimme, että emme ikinä hanki tuollaisia räikeitä valoja.

Eräänä päivä nuorin lapsista tuli koulusta synkkänä:
- Miksi meillä ei ole jouluvaloja? Kaikilla muilla on kotinsa edessä jouluvalot. Olisi iloisempaa tulla kotiin, jos meidänkin talon edessä olisi valot.

Mehän läksimme heti ostamaan jouluvalot. Menimme kolmestaan, mieheni joka ajoi autoa, nuorikki ja minä. Huomasimme, että oli mahdollista ostaa kaikki lamput samaa väriä, joten syntyi kompromissi. Poikamme raahasi jouluvalokassin innokkaasti kotiin.

Ulkorappusten vieressä kasvoi pieni kuusi. Kiinnitimme valot siihen. Lumikinokset nousivat korkeiksi, emme luoneet lunta kadun puoleiselta tieltä ollenkaan. Kovalla pakkasella kultasilmäinen paksuturkkinen Topi oli ainoa, joka uskaltautui ulos. Jouluaamuna oli mittarissa yli 40 astetta pakkasta, niin kylmää, että useat ihmiset eivät saaneet autoaan liikkeelle eivätkä päässeet joulukirkkoon.

Meidän kaupungissamme olivat aurausautot ajaneet kadut puhtaiksi. Tunsi itsensä aivan kuin lapseksi, kun käveli lumisilla kaduilla korkeiden kinosten keskellä. Jouluvalot toivat kodikkuutta niin kuin poikamme oli sanonut.

Valoisaa mieltä!

perjantaina, joulukuuta 02, 2005

JOULUKUU DECEMBER

“The city had withdrawn into itself
And left at last the country to the country;
When between whirls of snow not come to lie
And whirls of foliage not yet laid, there drove
a stranger to our yard, who looked the city,
- - -
He proved to be the city come again
To look for something it had left behind
And could not do without and keep its Christmas.
He asked if I would sell my Christmas trees;
- - -
Too bad I couldn't lay one in a letter.
I can't help wishing I could send you one,
In wishing you herewith a Merry Christmas.”

Robert Frost: Christmas Trees. A Christmas Circular Letter.
– The Poems of Robert Frost. Random House 1946[1930] .

Suomalaiset jouluperinteet /joulukuusen historiaa
Joulukuusi: Bravenet.com

Lisäys: Flunssa & bloggauslomaa muutama päivä. Voikaa hyvin!

maanantaina, marraskuuta 28, 2005

Bonjour, Claudine



Photos: Tuula Heiskanen

Chats du monde








Felinomania






Chats: miau





Loobylu - lapsille ja aikuisille

Australian Anni kertoo blogista, jossa on mukavaa joulunodotuspuuhaa lapsille.

Loobylu (lopetettu)on eräs hauskimman näköisimpiä blogeja, joita olen nähnyt. Sitä mainostettiin eräässä blogikatsauksessa nimenomaan esteettisistä syistä. Kannattaa penkoa Loobylun arkistoja. Blogin nimi tulee englantilaisesta lastenlaulusta, jossa on säe "Here we go loobylu, here we go loobyla "- muistankohan oikein? Siitä on tosi kauan, kun leikin tuota lasten kanssa Finnish British Societyn lastentarhassa apuopettajana ollessani.

Loobylussa on nähtävänä myös hienoja käsitöitä, esimerkiksi tilkkutöitä.

Puut sokerihuurteessa ja orkideat kukassa ikkunalla

Orchids in the winter, January 2006

Eilen aamulla maisema näytti erityisen kauniilta. Lehmukset olivat saaneet huurretta peitokseen. Puut näyttävät sellaisena aamuna satumaisilta.

Meillä on monta orkideaa, suurin osa hyvinkin vanhoja, ostettuja, lahjaksi saatuja ja muiden meille tuomia niiden kukinnan päätyttyä. "Sinä saat ne varmaankin kukkimaan uudestaan", sanovat ystäväni. Siihenhän ei tarvita muuta kuin kasvulamput, kastelu ja lannoitus kerran viikossa ja runsaasti kärsivällisyyttä, sillä orkideat eivät näytä lepoaikanaan kauniilta.

Nyt kukintansa aloittaneet ovat olleet ehkäpä vuosia muiden orkideoiden takana piilossa keittiön ikkunalla. Sitten yhtäkkiä nousee kukkavarsi ja siihen kehittyvät nuput. En ole laittanut ruukkuihin kukkien nimiä, värejä tai kukkimisaikoja. On aina yllätys, mitä mistäkin ruukusta nousee. Nyt on kukassa jo kaksi orkideaa, toinen antiikin vaaleanpunertava raitoineen ja toinen hyvin matalavartinen - kukat ovat kuitenkin hehkuvaa punaista kahdessa sävyssä.

Orkideat torjuvat kaamoksen ja opettavat optimismia. Tiedän, että ne kukkivat vielä pitkään joulun jälkeenkin.

lauantaina, marraskuuta 26, 2005

Toteuta unelmasi. My Old Bear, a doll & teddy bear museum in Lézan

Website. Musée de poupées & nounours de Lézan )




Photo: Anna Amnell
- Kuule, Nallevaari, kyllä se niin on, että vaikka tuolla netissä on kaikenlaista mukavaa asiaa, niin minun lempiluettavaani on MY OLD BEAR'n sivut.
- Minä oon ihan addiktoitunut niihin Molla Maijan, eikun Ulla-Maijan sivuihin. Eilenkin kun sinä olit päivätorkuilla, minä seikkailin siellä tassunjäljissä ja löysin vaikka mitä. Se on minulle vähän sama juttu kuin se kaappi niille Narnian lapsille: pääsee toisiin maailmoihin. Voi kun minäkin uskaltaisin toteuttaa unelmani niin kuin Ulla-Maija.
- No, mikä se sinun unelmasi on, Nallemuori?
- En kerro. Sittenpähän näet.

My Old Bear -museon sivut kolmella kielellä. Klikkaa Suomen lippua, niin pääset suomenkielisille sivuille. Taputtele tassuja, seikkaile, tutki, löydät paljon muutakin hauskaa teddykarhuista, nukeista, lelumuseoista. Ulla-Maija Suonpään blogi Museopäiväkirja

perjantaina, marraskuuta 25, 2005

Ensin ajatukset, sitten sanat. Thoughts & words

Kun kapteeni Cook meni Australiaan, hän näki siellä outoja eläimiä, jotka hyppelivät takajaloillaan ja kantoivat poikasiaan vatsapussissa. Nämä eläimet askarruttivat häntä. Hän pohti ja mietti ja ajatteli niitä. Hänellä ei ollut kuitenkaan sanaa tai nimeä niille. Siitä huolimatta hän ajatteli niitä.

Postmodernin ajattelun mukaan kieli luo henkisen elämän ja ajatukset. Ihmisellä ei voi olla ajatuksia ennen sanoja. Mutta Michael Devitt & Kim Sterelny päättelevät, että kapteeni Cookin lailla ihmisellä on ollut ajatuksia ennen sanoja, ennen kieltä. Korkeammat eläimetkin ajattelevat, ”mutta eivät todennäköisesti puhu”.

We had thoughts before we were able to say anything, and before we learned any linguistic conventions. – - The higher animals can think, but probably not talk.” Michael Devitt & Kim Sterelny: Language and Reality
An Introduction to the Philosophy of language, 127.

Ai, niin se sana. Se on kenguru, jonka alkuperästä voi lukea täältä.

torstaina, marraskuuta 24, 2005

Sukutarinoita ja kansallisia myyttejä. Happy Thanksgiving!



kuva: Vintage Spot Illustrations. Dover
Asuin teini-ikäisenä vuoden Montanassa American Field Service -vaihto-oppilaana perheessä, joka oli kotoisin Bostonista. Isovanhemmat olivat tulleet Irlannista. Kaksi isoisää ja yksi isotäti matkusti joka vuosi Montanaan kiitospäivää juhlimaan.

Päivällä perhen viisi tyttöä ja minä kannoimme autotallista pukkijalat ja kaksi pöytälevyä suuren olohuoneen keskelle. Pitkä pöytä peitettiin ensin huovilla ja sitten valkoisilla pöytäliinoilla. Juhla-astiat ja pöytähopeat otettiin esille. Kalkkuna, karpalohyytelö, vihannekset ja kurpitsapiiras tuoksuivat. Illalla kuunneltiin musiikkia - joko perheenäidin pianonsoittoa tai äänilevyjä, ehkä minun kunniakseni soitettiin Sibeliusta, joka oli eräs perheen suosikkeja.

Mutta sitä ennen aterialla kerrottiin sukutarinoita. Toinen isoisistä kertoi siitä, kuinka hän muutti nuorena poikana Bostoniin Irlannista, kun siellä oli kova nälänhätä. Hän aloitti ensin apupoikana, myöhemmin koneenkäyttäjänä elokuvateatterissa, hankki itselleen oman elokuvateatterin ja lähetti lapsensa yliopistoon opiskelemaan. Toinen poika oli maankuulu baseball-tähti ja liikemies.

AFS-isäni Archie oli opiskellut kirjallisuutta yliopistossa, mutta mennyt laman vuoksi mekaanikoksi Fordin tehtaille ja päätynyt varakkaaksi liikemieheksi kauas länteen. Kerrottiin muitakin sukutarinoita, etenkin se, että perheen äiti Roz oli karannut kotoaan ja mennyt salaa naimisiin Archien kanssa. Roziesta ei tullut konserttipianistia vaan viiden lapsen äiti, joka soitti kuitenkin vuosikymmenet kolmen naisen kanssa pianokvartetissa. Yhtenä kiitospäivänä kuulee paljon sukutarinoita.Tietenkin kerrottiin siitä Amerikan kaikkein ensimmäisestä kiitospäivästä perheen nuorimmille lapsille.
- Tultiinko me Mayflowerilla? kysyi Jean, nuorin. – Meidän suku.
- Melkein, sanoi ukki.

Meille suomalaisille on rakas tarina Joulupukista, joka asuu Korvatunturilla ja vie lahjoja kaikille maailman lapsille. Amerikkalaisilla on kaunis tarina ensimmäisestä kiitospäivästä vuonna 1621, jolloin uudisasukkaat juhlivat kiitospäivää Amerikan alkuperäisen väestön kanssa.

Todellisuudessa intiaanit olivat viettäneet sadonkorjuun juhlaa jo tuhansien vuosien ajan samoin kuin muutkin kansat maailmassa. Amerikan mantereen ensimmäinen varsinainen kiitospäivä vietettiin jo vuonna 1578 New Foundlandissa, jossa englantilainen Martin Frobisher piti juhlan sen kunniaksi, että oli säilynyt hengissä pitkän ja vaarallisen merimatkan aikana.

Myös Amerikan mantereelle muuttaneet hollantilaiset, espanjalaiset ja ranskalaiset juhlivat sadonkorjuuta. On totta, että Plymouthin uudisasukkaat järjestivät kiitosjuhlan paikallisille intiaanien edustajille. Heillä oli syytä kiittää, sillä intiaanit olivat opettaneet heitä viljelemään maata ja pelastaneet heidät nälkäkuolemalta.

Mutta se ei ollut samanlainen kuin nykyinen kiitospäivä, enemmänkin virallinen, hyvin arvokas seremonia, jossa oli mukana korkea-arvoisia intiaanien edustajia. Intiaanien ja eurooppalaisten väliset suhteet eivät olleet suinkaan ainaista sodankäyntiä niin kuin Villin Lännen elokuvissa.

Amerikka on nykyään entistä monikulttuurisempi maa, ja kiitospäiväkin saa monenlaisia vaikutteita uusilta amerikkalaisilta. Luulen, että tänään ryhdytään kuitenkin juhlimaan kiitospäivää melko perinteisesti. Ensimmäisen kiitospäivän tarina on liian hyvä unohdettavaksi. Uskon, että se kerrotaan myös nykyajan lapsille. Toivon, että kiitospäivää juhlittaisiin taas Euroopassakin.

keskiviikkona, marraskuuta 23, 2005

Aurora, vaahteralaakson tyttö. Kummit ja kaimat.

Aurora -blogi. Aurora-kirjat; tyttökirjat



Aurora, vaahteralaakson tyttö. 1991 (2. painos 1992)
Kansi: Matti Amnell


Lempi Aurora Amnell
1900-luvun alussa Aurora oli tavallinen tytönnimi Suomessa. Sen huomaa, kun lukee sen ajan kihlaus- ja avioliittoilmoituksia. Vuonna 1904 Lohjan lähellä Nummella syntynyt anoppini sai myös nimen Aurora. Minä en koskaan ymmärtänyt, miksi hän ei käyttänyt sitä etunimenään. Taisi hän kerran sanoa, että se olisi ollut Savossa vähän liian fiini. Mutta oli itsestään selvää, että siitä aikakaudesta kertovan kirjasarjani päähenkilön nimeksi oli tuleva Aurora.

Prinsessa Ruususenkin nimi on Aurora. Hänellä oli iso joukko kummeja. Niin oli 1900-luvun alun tytöilläkin, jopa 12, jotta lapsi ei jäisi heitteille vanhempien kuoltua. Niin on myös minun Aurorallani, ja äidin kuoltua kummit pitävät huolta puoliorvosta tytöstä, jonka isä on karkotettu Suomesta. Kun Aurora palaa kotimaahan, yksi kummitäti antaa rahaa, toiset flanellialushameita, neulomiaan sukkia, lapasia ja villahousuja, joita Ateneumiin opiskelemaan tullut Aurora ei osaa oikein arvostaa.

Myyttien Aurora

Kanadalaiselle Thomasille suomalainen Aurora on kuin myyttinen hahmo, aamunkoiton jumalatar (Eos, Aurora), joka ajaa kultaisilla siivekkäiden hevosten vetämillä vaunuilla tai ratsastaa Pegasoksella. Aurora on kuvattu myös enkelinä, kuten tämän collegen sinetissä. (kaikki linkit eivät enää toimi)

Tärkeintä on Thomasille ajatus, että pohjoismaisessa mytologiassa revontulet ovat valkyyrien kilvistä sinkoavia säteitä, jotka valitsevat parhaat nuorukaiset taistelemaan oikeuden ja hyvyyden puolesta. Se sopii taiteilijan urasta haaveilevalle pojalle. Ja näin Aurora ei olekaan prinsessa, joka nukkuu satavuotista untaan ja odottaa prinssiä, vaan tyttö joka vahvistaa poikaystävänsä itsetuntoa, niin että tämä uskaltaa toteuttaa itseään, paeta suuren viktoriaanisen talon uumenista. Sadut voidaan kirjoittaa uudestaan, tajuaa Thomas. (175-181)

Mitä enemmän luin Aurorasta, sitä paremmin tajusin, miten hyvin tuo nimi sopii 1900-luvun alkuun. Sehän oli uuden aikakauden alku. Siitä odotettiin paljon. Varsinkin suomalaiset haaveilivat, jopa siitä, että Suomi voisi olla itsenäinen. Siinä mielessä vuosi 1905 oli tärkeä. Siitä ei ole kuitenkaan tänä vuonna paljoa puhuttu ainakaan lehdistössä. Ehkä puhuttiin esitelmissä, joita en päässyt kuuntelemaan.

Keisarin ja kapinallisten Aurora

Monille Aurora merkitsee sosialismia, sillä venäläiset sotilaat aloittivat kapinan Aurora-laivalla. Mutta mikä olikaan Aurora-laiva (1897) ennen sitä? Se oli tsaarittaren nimikkolaiva. Se oli mukana Tsushiman meritaistelussa, ja suomalainen kapteeni vara-amiraali Oskar Wilhelm Enqvist toi sen surkeasti päättyneestä Japanin sodasta kotiin Pietariin, jossa siitä tuli kadettien koululaiva. 1906-1912 se teki laivastovierailuja moniin maihin.

Monet suomalaiset tuntevat Aurora-nimen lähinnä Aurora Karamzinista, suomalaisesta kaunottaresta, tsaarittaren hovineidistä, joka naitettiin upporikkaalle venäläiselle miehelle ja joka vanhoina päivinään lahjoitti osan omaisuudestaan Suomeen ja harjoitti hyväntekeväisyyttä.

Köyhä taideopiskelija Aurora Koivu kysyy isältään, miksi hänelle on annettu nimi rikkaan vanhan naisen mukaan. Mutta isä sanoo, että revontulet ovat syynä Aurora-nimeen. Revontulet ovatkin kiehtoneet ihmiskuntaa kaikkina aikoina.


Toivon, että tämä kirjoitus vastaa muutamiin kysymyksiin.

tiistaina, marraskuuta 22, 2005

Mitä! Minäkö?

Your Hidden Talent

You have the natural talent of rocking the boat, thwarting the system.
And while this may not seem big, it can be.
It's people like you who serve as the catalysts to major cultural changes.
You're just a bit behind the scenes, so no one really notices.

Suden lapsia. Finland after World War Two




Picture: Coin of Elegabalus 2nd century AD/cc-art.com

"Suomi oli kuin yksinäinen susi, joka hiljaa hiipien ja vaieten pyrki varmistamaan itsenäisen asemansa."

Helsingin Sanomien taittopala Max Jakobsonin artikkelissa "Sodan jälkeen Suomi sai poliittisen torjuntavoiton." HS A5 22.11.2005

My translation: "Finland was like a lonely wolf. Silently skulking she tried to ensure her position of independence."

Read more about
Max Jakobson
Helsingin Sanomat

maanantaina, marraskuuta 21, 2005

Vuoden 1968 Helsingissä idän ja lännen välissä


Photo: Dame Myra Hess/carolinaclassical.com

Jukka Kemppisen tämänpäiväinen blogikirjoitus ilahduttaa. Tietystä syystä se jopa huvittaa minua. Se herättää myös monenlaisia muistoja.

Syksyllä 1968 sain mieheltäni nimipäivälahjaksi levysoittimen. Soittimen mukana tuli paksu Tamas Vasary -Chopin-kansio. Kyllä sitä kuunneltiinkin. Joku mieheni opiskelutoveri kertoi sitten, että DDR:n kulttuurikeskuksessa on paljon Bachia. Kukaan ei lainaa sitä sieltä. Meistä tuli DDR:n kulttuurikeskuksen asiakkaita. Ihmettelimme, kun siellä ei ollut koskaan muita asiakkaita. ( DDR:n kulttuurikeskuksen musiikkikokoelmat löytyvät nyt Maailman musiikin keskuksesta.)

Toinen paikka, josta sai lainata musiikkia, oli British Councilin kirjasto keskustassa lähellä meidän asuntoamme. British Council oli tuttu paikka myös siitä syystä, että monien virkailijoiden lapset olivat olleet Finnish British Societyn lastentarhassa, jossa olin työssä opiskeluaikana. British Councilin kirjastosta löysin levyn, joka tuli minulle kaikkein läheisimmäksi. Lainasin sitä uudestaan ja uudestaan.

Siinä ollut pianokappale on yhä minulle läheisin, vaikka kuulin sitä Kanadassa asuessani jatkuvasti ostoskeskuksissakin. Oli aikamoinen kokemus kuulla se myös pariisilaisessa bussissa, kun olimme tulossa lentokentältä Euroopan lomalle kuuden vuoden ulkomailla asumisen jälkeen.

Tärkeää on itse musiikki, mutta myös ne muistot, jotka se tuo. Nuoren parin vaatimaton mutta optimistinen elämä, pienet lapset ja Narnia-gradun tekeminen, jonka vuoksi kävin myös usein British Councilin kirjastossa.

Dame Myra Hess Jesu Joy of Man’s Desiring. Lue ja kuuntele Hessin Bach sovitus. Huom! Linkki ei vieny enää Hessin soittamiseen, mutta uusi linkki kertoo Myra Hessistä. Etsi Googlella video, jossa Hess soittaa.

sunnuntaina, marraskuuta 20, 2005

92-vuotias Ray White ja 80-vuotias Millie Garfield bloggaavat

Ennen oli rokkivaareja, nyt on blogivaareja. 92-vuotias amerikkalainen farmari pitää blogia, jonka nimi on Dad's Tomato Garden Journal. Nyt vasta huomasin, että hänellä on monta blogia! Edellisessä kirjoituksessa, jonka luin, hän kertoi koirastaan. Lukekaa se.

80-vuotias Millie Garfield on pitänyt blogia My Mom's Blog jo kaksi vuotta. Blogin nimi on My Mom’s Blog, hänen poikansa Steve auttaa, mutta sisältö on taatusti Millien. Millie on mukana Ageless-ryhmässä, jossa nuorin bloggaaja on 14-vuotias. Blogin kulmassa on Millien hääkuva. Siinä on vasta hyvä idea...

Jos luulet olevasi liian vanha bloggaamaan, lue tämä luettelo iättömistä bloggaajista.

Kansalaisopistot ja työväenopistot, entäpä jos aloittaisitte senioribloggaajien kurssit?

lauantaina, marraskuuta 19, 2005

POPOMO. Post-postmodernismia Hesarissa

Tämän aamun Hesarin kulttuurisivuilla oli kiinnostavia kirjoituksia.

”Tietyn nyrkkisäännön nojalla olemme siis tekemissä kaikkitietävän kertojan kanssa, jota modernin romaanin kokemus on opettanut pitämään vanhanaikaisena.”
HS 19.11.2005, C3. Jan Blomstedt kirja-arvostelussa : ”Vaikeaa on kuoleman jälkeenkin. Jean Echenoz parodioi kaikkitietävää kertojaa.”

Vielä selvemmin Näyttelyt-sivulla:

Jukka Yli-Lassilan artikkelissa ”Romantiikan kauneus ja kauhu” nuorten biennaalista taidegraafikko Päivikki Kallio sanoo Jouko Korkeasaaren maalauksista: ”Korkeasaari kerää vaikutteensa ihan muualta kuin suomalaisen maalaustaiteen traditioista. ” Hän jatkaa: ” Maalaukset eivät kyllä olisi päässeet Taidehallin seinälle 1970-luvulla.”

Saman sivun alaosassa Petri Ala-Maunuksen valokuvateoksessa suojelusenkeli on astunut lastenhuoneen seinältä New Yorkin kadulle. (Timo Valjakka: ”Samassa kuvassa enkelin kanssa”.

Tämä on post-postmodernismia. Parempaa nimeä tälle ilmiölle ei ole vielä keksitty, paitsi lempinimi Po-Pomo. Kukaan ei tiedä vielä, mihin se johtaa.

"Suuret kertomukset eivät ole haihtuneet, vaan menneet maan alle jatkaakseen vaikutustaan ajatuksiimme ja tekoihimme." [”… masternarratives do not evaporate but go underground and continue to impact our thoughts and actions.”] Ks Jessica Leader: A.S. Byatt's Possession - Postmodern or Post-postmodern? (Ks toiseksi viimeinen kappale)

perjantaina, marraskuuta 18, 2005

Villieläimiä kaupungissa. Wild animals in cities



Bill Ivy: A Little Wilderness. The Natural History of Toronto.

Villieläimiä asustaa kaupungissamme. Kaivopuistossa on jäniksiä ja siiliä. Myllypurossa minua odotti joka ilta iso rusakko tien varrella, kun tulin illalla töistä.

Mieheni näki kerran ketun erään kanadalaisen yliopiston pihalla. Eläimet osaavat sopeutua elämään myös New Yorkin ja Toronton kaltaisissa miljoonakaupungeissa. Esimerkiksi pesukarhut asuvat maanalaisen käytävissä ja pilvenpiirtäjien ilmastointikuiluissa. Kerran tarvittiin palokunta pelastamaan pesukarhu, joka oli kiivennyt pilvenpiirtäjän seinämää pitkin. Siihen operaatioon piti saada nopeasti nostokurjet.

Pesukarhuja näki myös meidän pihalla Torontossa . Roskalaatikoiden kansien piti olla raskaita, jotta pesukarhut eivät pääse tonkimaan niitä.

Eräässä televisiodokumentissa kerrottiin, että Pariisin metro on suosittu asuinpaikka joillekin eläimille, sillä siellä on lämmintä ja kosteaa. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä eläimiä asuu Helsingin metron uumenissa.

Myös tällä amerikkalaisella keskustelupalstalla (linkki ei toimi enää) kerrotaan vastaavanlaisista kohtaamisista villieläinten kanssa.

Jotkut näkevät suurkaupunkien metroissa eläimiä hiukan eri tavalla. Koko jutun keksi Paul Middlewick, jonka mielestä eräs kohta Lontoon metrokartassa muistutti norsua. Jälleen – onko Helsingissäkin?

Kun ilta saapuu Tokioon. Japanese blogs



Photo: Ian Britton/FreeFoto.com)
Ian Brittonin kuvassa Tokio hehkuu. Ajattelemme japanilaisten matkustavan nopeilla junilla ahtaasti kuin sardiinit purkissa. Uskomme heidän saapuvan töistä kotiin myöhään illalla, sillä ajattelemme heidän olevan työlleen omistautuneita ihmisiä. Suomalaisissa ja japanilaisissa näyttäisi olevan jotakin samanlaista: musikaalisuutta, askeettisuuden ihailua, pidättyväisyyttä.

En tiedä Japanista mitään todellista, voin vain arvella jotakin. Tunsin vaihto-oppilaana kaksi japanilaista, japanilaisen vaihto-oppilaan, tytön joka näytti japanilaiselta nukelta, oli kohtelias ja ystävällinen sekä amerikanjapanilaisen opiskelijan, joka oli samanlainen kuin muutkin nuoret amerikkalaiset miehet.

Palkitsin itseni tänään itseni etsimällä japanilaisia blogeja. Se oli päähänpisto.

Bloggaaminen on tainnut olla siellä aikaisemmin vain Japaniin muuttaneiden ulkomaalaisten keino hoitaa koti-ikäväänsä. Mutta nyt on toisin. Bloggaaminen on suosittua, siellä blogeja käsitellään jo televisiossa ja radiossakin.

Tutustuminen japanilaisiin blogeihin on aikamoinen shokki: ne ovat niin kauniita. Pelkkä kirjoitus vaikuttaa taiteelliselta.

Osuin blogeihin, joissa oli koruompelua , taidetta ja rauhallista japanilaista musiikkia, kuvia japanilaisista lapsista.

Löytyi japanilaisten kirjailijoiden blogeja, yleisesitys Japanin kirjallisuudesta. Valikoima on suuri, myös käännös englanniksi on mahdollista.

Parhaita japanilaisia blogeja arkistoista
Japanilaisia blogeja englanniksi

Vaalimainonta blogeissa

Elämme vapaassa maassa ja jokainen meistä voi tehdä vaalityötä omassa blogissaan. Mutta minusta on asiatonta, että lähetetään vaalimainoksia muiden blogien kommenttien joukkoon. Siitä tulee sirkus. Joka ainoan kommentin moderointi on vaivalloista. Mieluummin suljen kommentoinnin kokonaan pois siihen asti kun vaalit ovat ohi. Siis ei vaalimainoksia blogiini.

torstaina, marraskuuta 17, 2005

Nyt meni myytti Thoreausta

Bostonissa asuessaan Ansku kävi läheisessä Concordissa Thoreaun kuuluisalla "erämaamajalla". Se oli eräässä mielessä Anskulle pettymys, vaikka luonnonkauneutta näytti kuvista päätellen riittävän.

Käsitys välimatkoista on muuttunut. Aikoinaan Helsingissäkin hyvästeltiin naapurit, kun lähdettiin kesäksi huvilalle [nykyisen Stockmannin kohdalle] tai kauas maaseudulle Töölöön.

keskiviikkona, marraskuuta 16, 2005

Sisarblogit. Moniblogiset. Multiple blogs. Multi-blogging.

Koska ainakaan minä en osaa laittaa Bloggeriin kategorioita, olen perustanut useampia blogeja. (Näet blogieni nimet sivupalkissa, mikäli se ei ole romahtanut. Täällä se näkyy kohdallaan.) Ensinnäkin yritykseni pitää käsityöt osana tavallista blogiani ei onnistunut. Ajatus käsityöstä kulttuurina ei saanut kannatusta: tilaajamäärä romahti. Näyttäisi siltä, että lukijat haluavat yleensä blogien erikoistuvan johonkin aiheeseen.

Lastenkirjallisuus on myös ala, jota aikuiset eivät aina arvosta. Siispä perustin kirjoituslipaston nuortenkirjojeni aihepiireille, mutta huomasin pian, että 1500-luku ja 1900-luvun alku eivät sovi samaan blogiin. Kun se hämmensi minua, uskoin sen hämmentävän lukijaa vielä enemmän. Siispä eri blogit eri aikakausille.

Linkkejä kertyy, ja niitä ei löydä, jos ne ovat yhdessä pötkyssä kuten yleensä linkkiblogeissa (jos niissä ei ole kategorioita!). Olen yrittänyt käyttää erkoisaiheiden Bloggereissa kymmentä ”lukua”, joihin voi koota asioita. Se ei ole kuitenkaan hyvä idea, sillä ”kirjoituksia” joutuu korjaamaan ja toistamaan. Oli virhe laittaa varsinkin linkkiblogi Bloggeriin. Yhden sivun kotisivublogiin Bloggeri sopii taas oikein hyvin, sillä siihen tarvitsee tehdä lisäyksiä erittäin harvoin.

Kun löysin pinkan papereita, joissa oli käännettynä ja lyhennettynä osa Narnia-graduani juuri sopivasti vähän ennen Narnia-elokuvan tuloa, oli korkea aika laittaa jotain talteen tutkimuksesta, josta on jäljellä vain yksi kappale yliopistolla ja toinen irtolehtinä kotona. Tutkinhan aihetta monta vuotta. Olin nyt viisaampi ja avasin blogin Vuodatukseen. Vaikka levyke ei löytynyt ja joudun kirjoittamaan kaiken uudestaan, bloginpito on kuin leikkiä. Ohjeet ovat selkeät ja kirjoitukset menevät siististi aiheenmukaisiin ryhmiin tarvittaessa. Vuodatuksen oma laskuri kertoo, että lukijoitakin piisaa. Tekemällä oppii vähitellen bloggaamistakin.

Minulla on siis useita blogeja, mistä minua on hieman vihjaillen moitittu. Kuitenkin on ollut varmaankin alusta asti useita saman henkilön pitämiä blogeja, mutta ne ovat olleet useimmiten nimimerkillä/salanimellä.

Moniblogisille löytyy neuvoja

Olen pohtinut siirtääkö osa sisarblogien sisällöstä kotisivuille ja lopettaa ne. Sitä miettiessäni otin Googlella ”multiple blogs”. En ole yksin tämän ongelman kanssa, osumia tuli 161 000.

Moniblogisuus on suorastaan trendi, väittää eräs kirjoittaja. On tavallisinta käsitellä työasioita ja harrastuksia eri blogeissa, samoin se, että viitataan toisissa blogeissa oleviin kirjoituksiin, pidetään linkkiblogeja, metablogeja jne.

Ihmisellä voi olla eri identiteetti eri blogeissa, kirjoittaa Identitywoman. Kyllähän sellaista ”multippelipersoonallisuutta” havaitsi jo nettipalstoilla liikkuessa.

On mahdollista pitää useita blogeja samalla sivulla . On tarjolla ajansäästöohjeita edistyneille .

Taidan pitää kaikki blogini. Muutos uusiin oloihin, kullekin blogille sopivaan blogipalveluun lienee seuraava tehtävä.

PS Huomasin juuri, että kesällä käyttämäni termi "sisarblogi" miellyttää ainakin muutamia bloggaajia, vaikka toiset ovat siitä naljailleet.:)

Kiinnostava kirjoitus: Multi-Blogging

tiistaina, marraskuuta 15, 2005

Tämä on se tyttö

Kiitos lehtijutusta, Anssi. Ilman sitä en olisi saanut tänään kirjettä, joka ilahdutti minua kovasti.

Olin Naistenklinikalla synnyttämässä keskimmäistä lastani, ainoaa tytärtäni. Siihen aikaan isät eivät olleet läsnä synnytyksessä. Minulla oli kuitenkin erinomaista apua: silloisen minäni mielestä hyvin vanha, ystävällinen lääketieteen professori ja kaksi herttaista nuorta naista, sairaanhoitajaopiskelija ja lääkäriksi valmistumassa oleva tai vastavalmistunut lääkäri, jolle se oli ensimmäinen synnytys, jossa hän oli läsnä.

Olin lukenut Suomen Kuvalehdestä psykoprofylaktisesta menetelmästä (ainoa viittaus, jonka löysin), jossa äiti säätelee oikealla tavalla hengittämällä kivuntuntemuksiaan. Ensimmäinen synnytys oli ollut kivulias ja pitkä. Nyt minuun ei koskenut ollenkaan. Meillä kolmella nuorella naisella oli suorastaan hauskaa. Lapsi syntyi vaivattomasti. Pieni tytär, jolla oli veitikkamaiset satuolennon kasvot.

"Täällä on salaa synnytetty", sanoi prodessori hämmästyneenä, kun tuli vilkaisemaan, mitä puuhaamme.

Synnytyksessä mukana ollut sairaanhoitajaoppilas oli nähnyt Hesarin jutun ja kirjoitti minulle kirjeen, joka liikutti minua kovasti. Kiitos kirjeestäsi, kaimani.

Fakta ja fiktio.




Rauno Räsänen kirjoittaa Da Vinci koodista, naisista, Disneystä. Laitan nyt kommenttini myös tänne omaan blogiini, nyt linkeillä varustettuna.

Luin Da Vinci koodin uteliaisuudesta ja yllätyin siitä, miten hyvin romaanin juoni toimi. (Toisaalta se ei ole ihme, sillä tuollaisissa romaaneissa on ollut usein kokonainen työryhmä sitä muokkaamassa.)

Ei se ole naistenromaani. Lue A.S. Byattia, jos haluat tutustua naistenromaaniin parhaimmillaan, esim hänen postmodernismia ( ja post-postmodernismia) käsittelevään kirjaansa "Possession" tai vaikka kirjaan Angels & Insects, josta on yllä kuva.

Tulee mieleen vielä kaksi asiaa. Ensinnäkin C.S. Lewis, joka on nyt kovin Narnia-elokuvan vuoksi ajankohtainen. Hän sanoi: Ihmiset, jotka eivät enää usko Jumalaan, uskovat miltei mihin hyvänsä.

Toiseksi, suurella osalla amerikkalaisia on olemattomat tiedot esim. yleisestä historiasta, kirkkohistoriasta, dogmatiikasta ja uskontotieteestä, joihin me voimme tutustua jo koulussa ja jotka auttavat meitä ymmärtämään myös maailmankirjallisuutta ja klassista kuvataidetta.

Voisi sanoa vielä sen, että jostakin syystä ihmiset ajattelevat nykyään, että romaanissa tai elokuvassa pitää olla "taustalla tositapahtuma". Heiltä puuttuu kyky antautua fiktion valtaan täysin tietoisena siitä, että se on fiktioa.

Monesti kirjailijatkaan eivät enää sano, että heidän romaaninsa on fiktiota, vaan selostavat sen olevan "heidän totuutensa" jostakin asiasta.

En puhuisi tässä yhteydessä Disney Landista enkä varsinkaan Disney Worldista.

maanantaina, marraskuuta 14, 2005

Käsialanäytteet

Anna Amnell, käsiala 1991
Italian-matka -albumista vuodelta 1991. [Italiasta se alkoi, Firenzen lumous ja kiinnostus renessanssiin]


muistiinpanoja


(AA:n kirjoituslipasto/osa erään 1500-luvusta kertovan albumini sivusta)

En kirjoittanut kumpaakaan tekstiä julkiseksi. Tekstatut muistiinpanot nopeasti tehtyjä.

sunnuntaina, marraskuuta 13, 2005

Hyvää isänpäivää!



Hyvää isänpäivää kaikille isille! Erityisesti toivotan hyvää isänpäivää Sinulle, rakkain lukijoistani. Kiitos siitä, että olet ollut hyvä isä lapsillemme ja antanut minun olla juuri sellainen äiti, kuin olen tuntenut olevani.

Isänpäiväjuttu uudessa blogissani Narniassa, johon pääset sivupalkista: C.S. Lewis ja hänen isänsä.

torstaina, marraskuuta 10, 2005

Narniassa: C.S.Lewis ja Narnia-kirjat




Kuvassa on vuonna 1952 ilmestyneen Prinssi Kaspianin matkoista kertovan Narnia-kirjan kansi. Narnia-kirjojen kuvittaja oli Pauline Baynes. Tämä kansi kuvaa mielestäni erinomaisesti Narnia-kirjojen maailmaa, jossa lapsilukija voi oppia kulttuurimme juuret samalla kun kokee korkeatasoisen ja kiehtovan kirjallisen seikkailun.

Löysin myöhään eilen illalla kaapistani kasan papereita, joissa kerrottiin Narnia-kirjoista. Ensin luulin, että olen ottanut valokopion jonkun toisen tutkimuksesta. Mutta sehän olikin omaa tekstiä. Olin suomentanut osan omaa, vuonna 1970 valmistunutta graduani.

Ajattelin välillä, että tekisin kirjallisuudesta sivulaudaturin, kun lastenkirjallisuutta on alettu pitää Suomessakin tarpeeksi arvokkaana tutkimuksen kohteena. Aikoinaan 1960-luvulla estetiikan professori Rantavaara sanoi minulle, että lastenkirjallisuus ei ole "sopivaa yliopistollisen tutkimuksen kohteeksi". Helsingin yliopiston englantilaisen filologian professori Mustanoja ja silloinen lehtori Kingsley Hart ilahtuivat kovasti aiheestani. Gradun tekemisestä jäi miellyttävä muisto.

2
C. S. Lewis’s Narnia fairy tales for children / Pirkko Pekkarinen.
  Pekkarinen, Pirkko. Helsinki : Helsingin yliopisto, 1970.
  Opinnäyte 

Nyt Narnia on ajankohtainen, sillä Narnian tarinat -elokuvan ensi-ilta on Suomessa 23.12. 2005. Elokuvan kotisivut ovat kiehtovat.

Niinpä aloitin tänään puoliyön jälkeen blogin Vuodatuksessa. Siitä tulee varmaankin noin 2-3 kuukauden blogi. Eräs Vuodatuksen blogipohjista sopii kuin tilattu. Voi kuvitella kentaurien ja faunien vaeltavan siellä. Annoin ensimmäisen puheenvuoron C.S. Lewisille itselleen.

Vuodatus vaikuttaa tähän mennessä helpolta. Siinä on hyvin selkeät ohjeet.
Koska en ehdi juuri nyt opettelemaan linkkien laittamista Vuodatukseen, laitan tähän muutaman, jolla pääsee alkuun. Ensi-iltaan on 66 päivää, gradussani on 100 sivua. Siis tarvitsee kirjoittaa noin 1-1,5 sivua päivässä blogiin. Ne ovat ehdottomasti lastuja, gradun sivutuotteita ja tämänhetkisen työni, uuden kirjan tekstin muokkaamisen ohella syntyneitä.


Narnia ja C.S. Lewis helppotajuisesti
ja hauskasti, englanniksi lastensivuilla
Into the Wardrobe: a C.S. Lewis web site

C.S. Lewis Foundation



keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

Dictators. What do they really think?


Viime aikoina on tullut naurettua kahdelle diktaattorille, Hitlerille ja Mussolinille. On katsottu moneen kertaan Chaplinin mestariteoksia. Chaplin on kertonut, että hän ei ehkä olisi pystynyt tekemään "Diktaattoria", jos olisi tiennyt, mitä todella tapahtui. Hän ei ollut arvannut sen pimeyden määrää, mikä kätkeytyi tuon diktaattorin mieleen.

Diktaattorit (tai heidän kannattajansa) antavat itsestään usein lapsia rakastavan, mukavan kaverin kuvan. Tiedättehän: Stalin vauva sylissään, kylpytakkiin verhoutunut vedestä noussut, terveyttä uhkuva Mao uima-asuihin pukeutuneen iloisen lapsijoukon ympäröimänä, kasvissyöjä Hitler jne?

Mutta mitä ajatteli esimerkiksi Hitlerin "dictator friend" Mussolini? Mikä oli hänen toimintansa pohjimmaisin perustelu. Ainakin tämä:

"If relativism signifies contempt for fixed categories and men who claim to be the bearers of an objective, immortal truth...then there is nothing more relativistic than Fascist attitudes and activity...From the fact that all ideologies are of equal value, that all ideologies are mere fictions, the modern relativist infers that everybody has the right to create for himself his own ideology and to attempt to enforce it with all the energy of which he is capable."
("Diuturna". Käännös siteerattuna kirjasta: John W. Cook. Morality and Cultural Differences, sivu 42. 1999)

Mikä yllätys - ainakin minulle. Sieltähän löytyi täysiverinen postmodernisti. Juuri relativismi on postmodernismin keskeinen tunnusmerkki: Ei ole yleispäteviä moraalisia sääntöjä, vaan kaikilla kulttuureilla ja ihmisillä voi olla omat sääntönsä. Ja Mussolini käytti todellakin kaiken energiansa oman moraalinsa toteuttamiseen.

Huopahatut ja intiaanit. Photos: Huronia Museum & Huron/Ouendat Village





Jura Jukolan blogin korkeahattuiset herrat vuodelta 1606 toivat mieleeni erään torontolaisen laakson ja sen historian. Uusi maailma tuotti nimittäin parhaan materiaalin huopahattuihin:

"Haukka liiteli puiden latvojen yläpuolella levottomana kuin etsien paikkaa, johon laskeutua. Sen alla levisi vihreä laakso, jonka reunoilla kasvoi jättiläismäisen suuria sokerivaahteroita. Laakson pohjalla kiemurteli kirkasvetinen joki ja sen rinnalla polku.
Tuuheahäntäisiä mustia oravia juoksenteli apilantuoksuisessa korkeassa ruohikossa. Niiden esivanhemmat olivat eläneet laaksossa jo ennen sitä aikaa, jolloin vain intiaanit meloivat jokea pitkin kevyillä tuohikanooteilla ja kantoivat ne keskellä laaksoa olevan matalan kohdan yli.
Oravat olivat nähneet myös ensimmäisten valkoisten miesten tulevan laaksoon. He olivat ranskalaisia ja englantilaisia turkiskauppiaita, jotka vaelsivat intiaanioppaan jäljessä Mississauga-intiaanien luo vaihtokauppaa käymään. He veivät intiaaneille rautapatoja, puukkoja, peilejä, silkkiä ja pellavaa ja saivat heiltä maissia, taitavasti punottuja koreja ja turkiksia.
Valkoiset miehet halusivat varsinkin vanhoja kuluneita majavannahkoja, sillä majavan pehmeistä aluskarvoista saatiin parasta huopaa miesten leveälierisiin hattuihin. Majavannahat tuottivat Euroopassa monikymmenkertaisen voiton. --

(Näin perinteisellä tavalla alkoi vuonna 1991 ilmestynyt ensimmäinen kirjani. Tavallinen lukija nähtävästi pitää perinteistä. Kirjasta ei ollut yhtään mainosta Hesarissa, mutta ensimmäinen painos loppui kustantajalta ennen joulua, toinen otettiin vasta keväällä.)

Kanadan intiaanien entisaikojen elämästä kertoo muiden muassa Midlandissa, Ontariossa oleva ulkoilmamuseo. Tutustu sen sivuihin: Huronia Museum & Huron/Ouendat Village..

tiistaina, marraskuuta 08, 2005

Joululahjameemin linkit. Finnish Bloggers' Christmas Donations

Olen laittanut nettimuistikirjaani, ensimmäiseen osaan linkit niihin eteeni osuneisiin kirjoituksiin, joissa jatketaan Ruun aloittamaa joululahjameemiä. Jatkan sitä, kun näen uusia kirjoituksia.


Adopt a virtual pet. Hanki virtuaalinen lemmikkieläin.

Can you find Mikki?

Tämän blogin sivupalkkiin on karannut "lipastonlaatikossa" asuvan Lucian lemmikkieläin. Hanki sinäkin itsellesi virtuaalinen lemmikkieläin.

Klikkaa tai kosketa Mikkiä, jos se murjottaa eikä lähde liikkeelle.;)

What's Your Ideal Career? Minähän olin 12 vuotta omalla alallani!

Your Career Type: Social

You are helpful, friendly, and trustworthy.
Your talents lie in teaching, nursing, giving information, and solving social problems.

You would make an excellent:

Counselor - Dental Hygienist - Librarian
Nurse - Parole Officer - Personal Trainer
Physical Therapist - Social Worker - Teacher

The worst career options for your are realistic careers, like truck driver or farmer.

maanantaina, marraskuuta 07, 2005

Et ole enää yksin

Sen jälkeen, kun olet hankkinut uuden hienon tietokoneen ja siihen kunnnollisen ohjelman, et ole enää koskaan yksin. Isoveli neuvoo sinua. Useimmiten se on huvittavaa, enimmäkseen tarpeetonta.

Vähän aikaa sitten kirjoitin siitä, että minusta vaikutti siltä, että joku pilaili ilmoittamalla minulle, että blogini ei ole "kelvollinen", kun siinä ei ole keskustelua. Ehkäpä joku viisaampi tiesi, että isoveli, Microsoft siinä oli asialla. Tänään viesti ilmestyi uudelleen näytön alaosaan ja uskaltauduin klikkaamaan sitä siitä huolimatta, että saattaisin saada jonkun ovelan viiruksen seurakseni.

Varmaankin tuollaisen neuvovan isonveljen voi heittää ulos jollain pienellä napin painalluksella, mutta toisaalta siitä on hyötyäkin. Toiset kylkiäiset ovat suorastaan hauskoja kuten se pieni koira, joka pitää seuraa silloin kun etsii jotakin. Pahinta on se, että oletetaan kaikkien haluavan käyttää tätä laitetta samalla tavalla.

Me siedämme tietokonetta aivan eri tavalla kuin muita kodinkoneita. Kuka suostuisi ostamaan pyykinpesukoneen, joka "kaatuu" vähän väliä tai astianpesukoneen tai mikrouunin, joka moittii sinua siitä, mitä sinä syöt ja millaisia astioita käytät keittiössäsi?

lauantaina, marraskuuta 05, 2005

Micro-history # 2. Myrskyä vesilasissa. Catbloggers and other bloggers are getting older in Finland, too.


Drawing: Matti Amnell

Kyllä sitä eletään rauhallisessa ja turvallisessa maassa ja hyvissä oloissa. Blogeissa keskustellaan kiihkeimmin siitä, millainen blogilistan pitäisi olla, miksi joku pääsi Hesarin juttuun eikä joku toinen, kuka poisti kenet listaltaan jne.

Uskon, että esimerkiksi minä pääsin Hesarin juttuun ihan siitä syystä, että edustan trendiä joka tulee lisääntymään Suomessakin: "tietynikäisiä" ihmisiä, jotka eivät tiedä tuontaivaallista tietotekniikasta, mutta joilla voi olla jotain sanottavaa. Näin on jo esimerkiksi USA:ssa. Edessä on loistava tulevaisuus, tädit - niin kuin jo nuorempiakin naisia täällä nimitellään - ja sedät.

Taisin olla myös ainoa, joka kertoi, että bloggaaminen on alussa vaikeaa varsinkin niille, joille internet on uusi asia. Pyysin antamaan neuvoja aloittelijoille. Suurin osa ihmisistä ei nimittäin tiedä blogeista yhtään mitään, vaikka käyttäisi työssään muuten internettiä.

Suomalaisisten bloggaajien enemmistö lienee vielä nuoria ihmisiä. On ymmärrettävää, että heidän bloginsa käsittelevät nuoria kiinnostavia asioita. Mutta Suomessa väestö ikääntyy huimaa vauhtia. Myös bloggaajissa tulee olemaan yhä enemmän sellaisia ihmisiä, joille ei löydy helposti luettavaa nykyiseltä luetuimpien listalta, vaikka sitä löytyy runsaasti, kun käy peremmälle.

Jos Blogilista.fi haluaa tulla kaikkien blogilistaksi, sen tulee palvella kaikkia lukijoita. Blogilistaa saattaa käydä kurkkimassa suuri joukko bloggaajia, jotka eivät ole vielä uskaltautuneet mukaan. Juuri näitä potentiaalisia listalaisia (myös bloggaajiksi aikovia) kannattaisi rohkaista mukaan myös "näyteikkunan" avulla.

Sen sijaan että haukumme toinen toisiamme, kannattaisi miettiä, miten voimme tehdä bloggaamisen ja blogimaailman mieluisaksi kokemukseksi mahdollisimman monelle suomalaiselle ja ulkosuomalaiselle.

Bloggaaminen on mukavaa!

[lisäys 2014. Käytin alussa kommenteissani nimimerkkiäni Blogisikso tai nimeä Pirkko, jota minusta käyttävät sukulaiset ja ystävät.]

mikrohistoriaa/micro-history. All Saints’ day in Finland.



Photo: sideshowmom/morgueFile

“There be of them, that have left a name behind them, that their praises might be reported.
And some there be, which have no memorial; who are perished, as though they had never been; and are become as though they hade never been born; they and their children after them.”
King James Bible, Sirach (Apocrypha),ch.44, 8-9.

“Toiset heistä ovat jättäneet jälkeensä nimen,
niin että heidän kiitostansa mainitaan.
Mutta toisista ei ole muistoa jäänyt,
vaan he ovat kadonneet kuin olemattomat,
ovat kuin syntymättömät;
samoin heidän lapsensa heidän jälkeensä.”
Siirakin kirja

perjantaina, marraskuuta 04, 2005

Blogilista.fi, Bloggportalen, Britblogs, Blogs de France

Pinserissä pohditaan blogilistaa. Siinä onkin nykyään pohtimista, sillä suomalaisen blogimaailman voi sanoa olevan myllerryksissä.

Onko olemassa muuta mahdollisuutta kuin jakaa blogit useisiin pysyvämpiin ryhmiin? Jo blogien määrä alkaa olla niin suuri, että niitä on vaikea hallita muuten. Kannattaisi varmaankin katsoa, mitä muissa maissa on tehty. On varmaan katsottukin.

Suomi on mielestäni maantieteensä ja historiansa vuoksi kuitenkin erilainen kuin monet muut maat, traumaattisesti jakaantunut. Se kannattaa ottaa tällaisessa tilanteessa selviönä ja suhtautua asiaan käytännöllisesti.

Jako voi olla aivan luonnollinen ja vastata lukijoiden mielenkiintoa. Niinhän se on muuallakin elämässä: teemme valintoja. Ei kukaan lue nytkään kaikkia blogeja, ei edes ehtisi vaikka haluaisi tehdä niin.

Olen jo jonkin aikaa toivonut jonkinlaista selvempää ryhmittelyä ihan vain sen vuoksi, että löytäisin uusia blogeja. Viimeisimmät uudistukset ovat saaneet minut menemään suoraan suosikkilistalleni tai käyttämään linkkilistaani, jonka onneksi palautin jälleen paikalleen.

Pinserin keskustelussakin jotkut ovat hyvin ärsyyntyneitä siitä mahdollisuudesta, että eteen tulee sellainen luetuimpien lista, jossa on ylimpänä neule- tai Jeesus-blogi. Tyypillisenä kukkahattutätinä minä taas en ole erityisen ihastunut nuorten miesten tai naisten ekshibitionistisiin seksikuvauksiin tai alatyyliseen kielenkäyttöön.

Varmaankin blogit voisivat käyttää myös jonkinlaisia informoivia symboleja. Eihän tiukempi ryhmittely merkitse sitä, ettei voisi käydä lukemassa välillä muitakin kuin suosikkejaan ja laajentaa siten maailmankuvaansa.

torstaina, marraskuuta 03, 2005

Halloween-pilaa?

Saavatko muutkin outoja viestejä "Palvelimessa http://www.se ja se ei ole keskusteluja" "Palvelin ei ole kelvollinen keskustelupalvelin"?

Sellainen on tällä hetkellä tässä blogissa, samoin "kirjoituslipastossani", jossa on ollut jo kauan keskusteluille varattu osa varustettuna kauniilla "Welcome" kuvalla. Kukaan ei ole kommentoinut, vaikka se toimii - kokeilin äsken. Jopa linkkiblogissani on "Mikä on blogi"- kohdassa keskustelu.

Tällaisen täytyy olla häirintää, sillä eihän blogissa tarvitse olla keskustelua..)