Kaksi lumensiirtokonetta auraa makuuhuoneen ikkunan alapuolella katua puhtaaksi. Olen kiitollinen näille yötyötä tekeville ihmisille ja iloinen siitä, että he eivät joudu lapioimaan tuota valtavaa lumimäärää hartiavoimin. Vaikka olen täällä ylhäällä monen kerroksen päässä kadusta, jyrääminen kuuluu kovaa.
Yhtäkkiä on hiljaista. Menen kurkistamaan erkkerin ikkunasta alas kadulle. Se on tasainen ja miltei lumeton. Huomenna voi kävellä kadulla - jollei aamuyöllä sada uutta kerrosta lunta.
Ei tosiaankaan käy kateeksi helsinkiläisten osa lumipyryjen jälkeen. Eilen rämmin sohjoontuneessa lumessa keskustassa, lumen alla jäiset muhkurat olivat kaataa monen mummon ja nuoremmankin. Rautatientorilla oli korvatunturin kokoinen lumivuori vielä viime viikon lopulla, sitten se hävisi. Pikkukaupungissa on puolensa pyryn jälkeen - ja vähän muutenkin. Katutyöt ainakin hoituu.
VastaaPoistaLumen paljous on yllättänyt meidät kaikki.
VastaaPoista