pidän Kallion vanhoista taloista ja puistoista -esimerkiksi Karhupuistosta. Jos niitä olisi jätetty enemmän, Kallio olisi yhtä hieno paikka kuin Eira.
En pidä rumista moderneista taloista, ja kauniita on vähän Helsingissä. Mitä kalliimpia sitä rumempia ja huonosti ympäristöönsä sopivia - esim Aalon vohvelikeksi Katajanokalla. Kai siihen aikaan suunniteltiin, että laitetaan kaikki vanha matalaksi. Onneksi ei raha riittänyt siihen.
Uskon, että arkkitehdit osaisivat suunnitella kauniita moderneja tai postmoderneja hauskoja taloja. Mutta miksi niitä ei rakenneta?
Näin Berliinissä syksyllä joitakin todella hienoja uusia taloja, mutta sielläkin suurin osa uusista taloista oli hirveitä, "tiedostavien" marksilaisten piirien pystyttämiä rumiluksia. Bussikiertoajelu paljasti arkkitehtuurin kauneuden ja kauheuden.
kalliot on aina hianoi
VastaaPoistaKallion vanhoissa taloissa on upea ilmeensä ja patinansa. Kaunista!
VastaaPoistaHei Hannele ja Hannah,
VastaaPoistapidän Kallion vanhoista taloista ja puistoista -esimerkiksi Karhupuistosta. Jos niitä olisi jätetty enemmän, Kallio olisi yhtä hieno paikka kuin Eira.