Nämä Toronton kotimme viherkasvit olivat noin seitsemän vuotta vanhoja. Niitä ei voitu kuljettaa valtameren yli Suomeen. Olisi pitänyt olla oma laiva.:)
Pieniä istukkaita toki voi... Olen lähetellyt ja vastaanottanut paljon ulko- ja sisäkasveja. Vanhoja kakstuksia Suomestakin. Ja sinne lähettänyt (en toki enää, posti vie kaikki rahat).
Muistaakseni Kanadan ja Suomen välillä oli täyskielto kukkien kuljettamisessa. Kauan sitten eräs kanadansuomalainen nainen salakuljetti Suomen matkaltaan juhannusruusun juurakon kengässään! Siitä kasvoi hyvä ruusupensas. Ruususta on kuvakin blogissani.
Monesti on parasta ostaa heti sopivan kokoinen huonekasvi. Olen kokenut se, että kasvien kasvattamien oksista ja juurtkoista on hidasta. Tietenkin lopputulos on hieno muutaman vuoden kuluttua.
Tämän koin, kun muutimme Kanadasta tultuamme suureen - tyhjään - asuntoon. Aloin pyytää kaikilta, työtovereilta, ystäviltä, jopa joistain virastoista kukanoksia. Kerran oli niin hyvä onni, että eräässä virastossa oli valtavasta joulukaktuksesta (tiskin takana :)) pudonnut suuri oksa. Sain sen, ja siitä kasvoi komea joulukaktus. Muutoissa ja remonteissa menee huonekasveja rikki, vaikka on kuinka varovainen ja suojelee niitä myös pakkaselta. Uusi asunto ei ehkä sovellukaan niille.
Harmittelen sitä, että annoin pois mieheni työhuoneessa olleet korkeat anopinkielet. Ne olisivat sittenkin sopineet tänne. Nehän ovat kuin salusiini kadunpuoleisen ikkunan edessä.
Kärsivällinen voi tehdä näin: http://www.yhteishyva.fi/koti-ja-puutarha/puutarha-ja-kasvit/huonekasvien-lisaaminen/0218010-80904
Pieniä istukkaita toki voi... Olen lähetellyt ja vastaanottanut paljon ulko- ja sisäkasveja. Vanhoja kakstuksia Suomestakin. Ja sinne lähettänyt (en toki enää, posti vie kaikki rahat).
VastaaPoistaMuistaakseni Kanadan ja Suomen välillä oli täyskielto kukkien kuljettamisessa. Kauan sitten eräs kanadansuomalainen nainen salakuljetti Suomen matkaltaan juhannusruusun juurakon kengässään! Siitä kasvoi hyvä ruusupensas. Ruususta on kuvakin blogissani.
VastaaPoistaMonesti on parasta ostaa heti sopivan kokoinen huonekasvi. Olen kokenut se, että kasvien kasvattamien oksista ja juurtkoista on hidasta. Tietenkin lopputulos on hieno muutaman vuoden kuluttua.
Tämän koin, kun muutimme Kanadasta tultuamme suureen - tyhjään - asuntoon. Aloin pyytää kaikilta, työtovereilta, ystäviltä, jopa joistain virastoista kukanoksia. Kerran oli niin hyvä onni, että eräässä virastossa oli valtavasta joulukaktuksesta (tiskin takana :)) pudonnut suuri oksa. Sain sen, ja siitä kasvoi komea joulukaktus. Muutoissa ja remonteissa menee huonekasveja rikki, vaikka on kuinka varovainen ja suojelee niitä myös pakkaselta. Uusi asunto ei ehkä sovellukaan niille.
Harmittelen sitä, että annoin pois mieheni työhuoneessa olleet korkeat anopinkielet. Ne olisivat sittenkin sopineet tänne. Nehän ovat kuin salusiini kadunpuoleisen ikkunan edessä.
Kärsivällinen voi tehdä näin:
http://www.yhteishyva.fi/koti-ja-puutarha/puutarha-ja-kasvit/huonekasvien-lisaaminen/0218010-80904