maanantaina, maaliskuuta 18, 2019

Eetu Isto: hyökkäys.


Valokuva: Anna Amnell
Kuva on otettu postitalon näyttelyssä
Koska kuka hyvänsä olisi voinut ottaaa vastaavan kuvan, tällä kuvallani ei ole copyrightia, vaan se on vapaasti käytettävissä.

Eetu Iston "Hyökkäys" oli 1900-luvun alun kuuluisin ja suosituin suomalainen maalaus. Se pelastettiin sensuurin kynsistä, vietiin rullalle käärittynä Ruotsiin, jossa siitä painettiin julisteita. Ne levisivät suurin piirtein joka kotiin Suomen suuriruhtinaskunnassa.

Eetu Isto's painting Attack was extremely popular in Finland in the beginning of 20th century.
Olen kuvannut tämän maalauksen Postimuseossa ilman salamaa.

Samaa maalausta käytettiin monilla tavoin, esim kortteina ja vaikkapa puuterirasiaan kaiverrettuna. Lue ote kirjastani Aurora ja Pietarin serkut.
Yhteisnide, jossa Aurora-kirjat yksissä kansissa on Vaahteralaakson Aurora 2015 BoD, myös e-kirjana

Olga oli seurannut Auroran tervetuliaisjuhlaa syrjästä, kateellisena. Juhla-ateria, kukkia ja serenadi Auroralle, kuusi kummitätiä ja pari kummisetää lahjoineen. Ja vielä valittivat, etteivät kaikki kummit päässeet mukaan. Auroralla oli ainakin tusina kummeja. Sitä vanhojen tätien kaakatusta, ihastelua ja höpinää! Se kaikki oli Olgalle liikaa.

Olgan ensimmäinen päivä Helsingissä oli ollut kamala: satoi, ajurin umpivaunu haisi kessulle, Kasimir-setä oli vuoteessa sairaana, hella oli rikki ja äkäinen keittäjä tarjosi kylmiä leikkeleitä.

Olga pakeni kesken Auroran juhlien ullakolle ja hiipi tyttöjen huoneeseen vasta sitten, kun näki vieraitten lähtevän ja Auroran ryntäävän pihalle pian sen jälkeen.
Koko huoneessa ja Auroran matkatavaroissa oli vieras tuoksu. Olga painoi amerikkalaisen aikakauslehden nenäänsä vasten: se oli kai Amerikan tuoksu. Ruusut pöydällä tuoksuivat taas Suomelle.

Ruusujen vieressä oli kortti. Siinä oli Auroran näköinen pitkätukkainen nainen myrskyisen meren rannalla ja Venäjän kaksipäinen kotka, toinen nokka raastamassa lakikirjaa naisen sylistä, toinen irvistelemässä naiselle. Olgan äidillä oli sama kuva kaiverrettuna hopeisen puuterirasian kanteen.

Tämä on ote kirjastani "Aurora ja Pietarin serkut" (1993), joka kuvaa pietarinsuomalaisen koulutytön Olgan ja taideopiskelija Auroran lukuvuotta 1905-1906. 1905 oli suurlakkovuosi. Kirjassa kuvataan suurlakkovuotta nuorten tyttöjen näkökulmasta koettuna.

perjantaina, maaliskuuta 08, 2019

Blogisisko ® Anna Amnell: Me elimme kuin italialaisessa elokuvassa




Kirjoitin äitini kuolinpäivänä seuraavan:
Blogisisko ® Anna Amnell: Me elimme kuin italialaisessa elokuvassa: Verenpisara oli eräs äitini lempikukista. Äitini kuoli tänään. Meistä tuntui aina kotona, että elimme kuin italialaisessa elokuvassa, jo...

sunnuntaina, helmikuuta 10, 2019

Värikollaasit- värikolmio-korjaamo

Korjaamo

Korjaamon vihreää. värikollaasi Värimalla 'värikolmio'


Tervetuloa kommentoimaan. Oma kommentoimiseni edelleen hankalaa, ylensä mahdotonta.
En pääse myöskään värikollaasit blogiin.

sunnuntaina, helmikuuta 03, 2019

keskiviikkona, tammikuuta 30, 2019

Kommentteja vanhuksista, armottomuudesta ja ihmisvihasta

old people in Zagreb

 Zagrebin torilla. Kuva: Anna Amnell

Nämä kommentit liittyvät kirjailija Juha-Pekka Koskisen kolumniin Elämme armottomia aikoja Kaupunkiuutisissa. Kikki eivät ole Facebookissa, minkä vuoksi laitoin kommenttini myös tänne. Lisäksi linkkejä aikaisempiin kirjoituksiini samasta aiheesta.

 Onko perhe- ja sukuyhteyden katkeaminen johtanut siihen, että nuoremmat ihmiset - päättäjätkin - eivät tunne ketään iäkkäitä ihmisiä? Ehkä he eivät tunne edes isovanhempiaan tai edes omia vanhempiaan, kun ovat asuneet teini-iästä asti yksiöissään ja tapaavat vain omia ikätovereitaan. Olen jatkuvasti hämmästynyt myös sitä, miten ystävällisiä ja kohteliaita Venäjän ja entisen "Itä-Euroopan" nuoret ovat vanhoille ihmisille. Siellä ovat lähellä köyhät ajat, jolloin perheen eri ikäpolvet turvautuivat toisiinsa, Täällä Suomessa vanhat ihmiset ovat kuin näkymättömiä. Heidät halutaankin eristää muista. Tämän olen kokenut varsinkin liikkuesani julkisilla kulkuneuvoilla. Minulle on kerrottu, että niissä maissa opetetaan kodeissa ja kouluissa kohteliaisuutta iäkkäitä ihmisiä kohtaan.

Rakastan eläimiä, ja kissani ovat olleet minulle kuin perheenjäseniä, samoin lasteni kissat.

Mutta kun yhteys sukulaisiin katkeaa, lemmikkieläimistä tulee ainoa perhe. Tästä kirjoitti jo useita vuosia sitten eläinlääkäri, joka on seurannut tätä tilannetta läheltä.Kulttuurimme on muuuttunut ahneeksi ja käsittelee väkivaltaisia ja pessimistisiä aiheita, jotka myyvät ja saavat kehuja kriitikoilta. On huomattavissa suoranaista ihmisvihaa, jossa puhutaan, että ihmisten olisi paras kadotan maailmasta ja jättää se eläimille. 

Lue, mitä kirjoitin samasta aiheesta jo vuonna 2005:
Lontoon seurapiirien eläinlääkärinä toiminut kanadalainen Bruce Fogler on kirjoittanut, että eläintenoikeusfanatismin taustalla on arvo- ja tunnetyhjiö. Lemmikkieläimistä on tullut uskonnon ja perheen korvike varakkaille juurettomille ihmisille, joilla ei ole läheistä suhdetta sukulaisiin ja joille perinteinen uskonto on menettänyt merkityksensä.

”On totta, että lemmikkieläimistä voi tulla joillekin ihmisille tärkeämpiä kuin oma perhe. Se voi olla jonkinlaista eläintenpalvontaa.” Näin sanoi minulle eläintenoikeuskonferenssissa myös amerikkalainen filosofi ja ympäristönsuojeluntutkija Walter Simpson, joka toimi itse eläintenoikeusliikkeessä. Hän ei käyttänyt edes nahkakenkiä. Mutta hän kuului maltillisiin eläintenystäviin


Tästä blogista myös Outoa ihmisvihaa
Olin niin järkyttynyt joistakin kommenteista, että poistin ne.