lauantaina, heinäkuuta 29, 2006

Vihdoinkin kukassa



Phalaenopsis Perhoskämmekkä




Tavallisesti puoli tusinaa orkideaa on kukassa kesällä, nyt ei ole ollut yhtään. Tänään puhkesi yksi kukkaan, ja toisessa on alkava kukkavarsi.

orkideat, perhoskämmekät, phalaenopsis

Hauskaa viikonloppua!



Tervetuloa tutustumaan tämän blogin kuviin ja kirjoituksiin!

Kuva:

torstaina, heinäkuuta 27, 2006

10. valokuvatorstai: leikki - nukketalo

Mitä on leikkiminen?



Klikkaa kuva suuremmaksi.
Nukketalon henkilöt ovat väsymättömiä kuvaamisen kohteita.



Sinä olet loistava leipuri! kehuu kokin nuori vaimo miestään.

Nukketalo

Koko leikki.

Aikuisen ei tule tukahduttaa sisäistä lastaan. Leikki virkistää ja saa hyvin raskaatkin asiat väistymään mielestä edes hetkeksi.

All work and no play makes Jack a dull boy, sanovat englantilaiset. Tämä totuus koskee meitä kaikkia.

keskiviikkona, heinäkuuta 26, 2006

Nestor sai muotinutun Japanin tuliaisena



Nestor esittelee Tokion Harajukun muotikortteleista ostettua japanilaista nuttuaan. Kaikkea ne japanilaiset keksivät. Kuva: Rosanne Lamarre.

Lumpeita Ylä-Savosta

Malmirannanlumpeita

Vieremän Malmirantaa. Lumpeita
Kuva: Seija Pajunen

Nukketalossa tapahtuu







Klikkaa kuvat suuremmiksi.

Nukketaloharrastukseni jatkuu. Lue siitä, miten minielämä edistyy. Kategoria Minun nukketaloni blogissa Broken star. Tästä suoraan sinne. Kokki saa vaimon, ja taloon tulee Nanny.

tiistaina, heinäkuuta 25, 2006

Iloisia ihmisiä ja somia koiria Hietalahden kirpputorilla

























Kuvien laittaminen Bloggeriin ei onnistu. Laitan Hietalahden kirpputorikuvat Flickriin. Yritän kolmannen kerran.

Onnistui. Lisää kuvia Flickrissä, johon pääset suoraan sivupalkista klikkaamalla sanaa "amnellanna". Tervetuloa katsomaan.

sunnuntaina, heinäkuuta 23, 2006

Iisalmi oli ennen kaunis puutalokaupunki



Yksinkertaista kauneutta




heijastuksia



Wiivi Lönnin suunnittelema koulu - entinen tyttölyseo, nykyinen Otavan erityiskoulu - heijastuu kivikoulun (entisen kansakouluni)lasioviin. Nämä olivat koulut, joita kävin. Vain kaksi viimeistä luokkaa kävin uudessa tyttölyseossa, nykyisessä Juhani Ahon koulussa.



Heijastuksia koulun ikkunassa

Jotain on jäljellä. Olin käymässä Iisalmessa, ja oli erityisen kaunis sää rakennusten valokuvaamiseen. Flickrissä on mm tämä talo, jossa Urho Kekkonenkin ehti käydä koulua vuoden.

Flickriin pääset sivupalkista. Olen laittanut Iisalmi-kuvia useisiin kansioihin: puutaloja, hirsiaittoja, rantakioski, uimala. Ne kertovat puutalojen Iisalmesta, joka elää enäävain muistoissa ja valokuvissa.

Kuviani Iisalmesta

torstaina, heinäkuuta 20, 2006

Auringon kohtaaminen



9. valokuvatorstain aihe on kohtaaminen

Kun menen ulos, käytän aina tiivistä lierihattua, kaikkina vuodenaikoina ja varsinkin kevättalvella ja kesällä - ihotautilääkärin ohjeen mukaan. Tänä kesänä sain tuliaisiksi Japanista kevyen, kokoontaitettavan ja tiiviin päivänvarjon. Se on miellyttävä helteellä. Japanissa päivänvarjojen käyttö onkin yleistä.

Suomessa hatun käyttöön suhtaudutaan kummeksuen ja jopa lausutaan pilkkaavia huomautuksia hattupäisille ihmisille, näin ainakin Helsingissä. Jokin aika sitten arvelin, että suomalaisten käsittämättömältä tuntuvan hattuvihan takana ovat poliittiset syyt. Niinpä näyttää olevan.

Olen nähnyt presidentin käyttävän joissakin kesätapahtumissa lippalakkia. Se suojaa osan kasvoista, mutta ei kaulaa, niskaa eikä korvia, joihin ihosyöpä tulee usein. Siitä ei ole mihinkään tosi auringonpaahteessa. Presidenttimme ei kuitenkaan pane edes tätä poliittisesti korrektia lippalakkia päähänsä mennessään valtiovierailulle, jossa on odotettavissa auringonpaahdetta. Hän polttaa ennemmin naamansa. Onko hattu niin iso kysymys politiikassa?

Ihosyöpä leviää entistä enemmän nykyaikana, jolloin UV-säteily lisääntyy - ja hatut on heitetty nurkkaan tasa-arvon ia muodin nimissä. On ajattelematonta polttaa naamansa, sillä iholla on norsunmuisti. Ihon palamisella on kumulatiivinen vaikutus.

Auringon kohtaamisessa ei suojaa aurinkovoide, muoti eikä politiikka. Siihen tarvitaan vaatetta, myös hattua.

"Vallitseva muoti on teeskentely: ollaan olevinaan samanlaisia eli tasa-arvoisia, vaikka ei ollakaan, ja tätä tuetaan pukeutumisella, puheella ja käyttäytymisellä", sanoo Kemppinen blogikirjoituksensa loppuosassa. Tämä havainto koskee mielestäni nimenomaan hatuttomuutta muka tasa-arvona.

Hattuviha huipussaan: kukkahattutädit "Kukkahattutädit - seksismiä ja ikäsyrjintää kielessä. Ja politiikkaa?


keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006

Terveisiä Kuopiosta



Kauppahallin sammakkokoriste



Pieni Sammakkolampi Puijonlaaksossa



Torilla

Kuvat: Tuula Heiskanen

perjantaina, heinäkuuta 14, 2006

Johanneksen kirkko

Lisää kuvia Johanneksen kirkosta




Näistä kirkonpenkeistä on Helsingissä jännitetty monia häitä ja kuunneltu monia konsertteja. On jopa kuunneltu saarnoja.

Tänään Helsingin Sanomain NYT-liite kirjoittaa Helsingin keskustan kirkoista hauskasta näkökulmasta "Myydään jumalainen asunto" eli kirkkojen tornit asuntona. (hauska teksti: Sami Rissanen, hienot kuvat: Anne Yli-Ikkelä).

Naapurirakennukseni Johanneksen kirkko on mukana, sama kirkko jonka tornin vierestä olen kuvannut auringonlaskuja ja makasiipaloa. Laitoin äsken Flickriin Johanneksen kirkko -kuvani (linkki yllä, kuviini pääsee myös sivupalkista).Tervetuloa katsomaan, millainen on eräs Suomen suosituimmista vihkikirkoista.

Yllätyin kovasti lehtijutusta, tuntui tutulta. Joku muukin oli saanut saman idean kuin minä: millaista olisi asua kirkontornissa. Jo joitakin vuosia sitten aloin kirjoittaa kirjaa, jossa tämä ikkunastani näkyvä torni on keskeinen, kuitenkin ihan eri tavalla kuin Hesarin jutussa. Luin joitakin lukuja silloiselle kustannustoimittajalle. Sitten yhtäkkiä silloinen kustantajani lopetti kaunokirjallisuuden julkaisemisen kokonaan, ja loistava kustannustoimittaja siirtyi muualle. Minulle tuli pitkä tauko kirjoittamisessa. Tuo aihe elää vielä mielessäni. Ehkäpä joskus...

Lisää kuviani Johanneksen kirkosta

Kaunis vesiränni - Pariisista tietenkin



Kuva: Matti Amnell
Alaosaa ei tullut kuvattua. Tämä kuva liittyy valokuvatorstain teemaan, josta kirjoitin "Rumuuden ja kauneuden raja on usein liukuva." ja laitoin linkin omiin vesirännikuviini.

a beautiful drain-pipe from Paris

torstaina, heinäkuuta 13, 2006

Rumuuden ja kauneuden raja on usein liukuva.



Onko tämä taivas ruma vai kaunis?

Kahdeksannen valokuvatorstain aiheena on rumuus.

Olen pohtinut tänä kesänä rumuutta. Kauneuden ja rumuuden raja on usein liukuva.
Ovatko nämä vesirännit rumia vai kauniita?

Harmaan rumuus ja kauneus

Kaikkein rumin, toisille ihanin

Lisäys perjantaina: kaunis vesiränni Pariisista

Kirjoitus maisemanpilaamisesta rumuutena toi mieleeni tämän ruman kioskin, joka pilaa maiseman, kun haluaa ihailla tai kuvata tätä kaunista rakennusta, joka näkyisi siitä hyvin, kun puut ovat lehdettömiä ja kesälläkin, mutta kioski on edessä. Ulkolaiset vieraat ja turistit ovat kysyneet, miksi romukioski on siinä. Mitä voisin vastata? En voi sanoa, että kioski on tarpeellinen. Onko joillakin sadistinen tarve pilata maisema vai onko se vain piittaamattomuutta?

keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006

maanantaina, heinäkuuta 10, 2006

Helletraditio puuttuu vielä Suomesta



Eräänä kesänä Torontossa tein joulujutun Kotilieteen pahimmalla helteellä. Oli vielä kuumempaa kuin nyt Helsingissä. Meillä ei ollut ilmastointia, sillä olimme tavallisesti siihen aikaan vuodesta lomalla. Sytytin paksun punaisen kynttilän tuomaan joulutunnelmaa. Kynttilä valahti vadille.

Nyt en kirjoita joulujuttua, mutta kylläkin talvesta ja kylmyydestä. Tuuletin hurisee kodikkaasti. Opettelen juomaan kahvia, kun se on kerran terveellistä. Ihme kyllä se ei aiheuta uniongelmia, ei ainakaan se tilkka, jonka juon. Helteellä kannattaa nousta aikaisin, jos haluaa saada jotain aikaan.

Asuimme vähän aikaa Kyproksella. Ainakin silloin siellä noustiin helteellä ylös aikaisin, tehtiin töitä virastoissakin jo varhain aamulla, pidettiin päivällä kotona siestaa ja nautittiin tummista, viileistä illoista. Telkkarit nostettiin parvekkeelle ja oltiin kaikki kuin yhdessä isossa olohuoneessa. Täällä ilta ei pimene ja tule viileäksi. Helle on sen vuoksi rasittavampi. Meidän suomalaisten tulisi kehittää ikioma helletraditio.

En koskaan unohda sitä, kuinka olimme kovalla helteellä keskipäivällä Ravennassa. Koko kaupunki tuntui äkkiä tyhjentyneen. Ikkunaluukut suljettiin. Mieheni ja minä kävelimme tyhjillä kaduilla kuin kulkukoirat kohti jotakin turistikohdetta. En muista oliko se Galla Placidia vaiko Basilica di San Vitale. Perillä olikin sitten ihanaa ja viileää, ja kaikki vaivat unohtuivat.

torstaina, heinäkuuta 06, 2006

Kiroilu ja rivoilu: Onko blogi avoveranta vai äänityskoppi?

Sen jälkeen kun muiden muassa tässä blogissa on kirjoitettu voimasanojen käytöstä blogeissa, lukuisat bloggaajat ovat rientäneet osoittamaan millä puolella debaattia he ovat, toisin sanoen voimasanojen rajoittamattoman käytön puolustajat ovat käyttäneet niitä runsaasti ja usein - ja muut olleet asiasta hiljaa.

Ihmiset ovat käyttäneet kaikkina aikoina voimasanoja. Niillä on ilmaistu laajaa ja voimakasta tunneskaalaa: kipua (vasara osuu sormeen), ahdistusta, suuttumusta, raivoa, halveksuntaa. Sanat on valittu muutoin tabuina pidetyistä kohteista kuten uskonnosta ja ruoansulatukseen ja ulostamiseen liittyvistä ilmiöistä. Teho on sitä vahvempi, mitä suurempi tabu sana on ja mitä harvemmin sitä käytetään. Puhutaankin sanoa jyräyttämisestä.

Jos jotain kirosanaa käytetään jatkuvasti, sen teho laimenee. Siksi voimasanat vanhentuvat. Shakespearen näytelmissään käyttämät voimasanat ja rivoudet ovat muuttuneet tuntemattomiksi muille kuin 1500-luvun englannin tutkijoille. Ne ovat tavallaan menneet hukkaan. Uudet sanat ovat tulleet tilalle.

Voimasanat ryhmään kuulumisen merkkinä

Voimasanojen käytöllä on myös se ominaisuus, että ne osoittavat me-henkeä, yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä olen huomannut myös blogimaailmassa. Bloggaaja haluaa sanoa: minä kuulun samaan sakkiin kuin te.

Voimasanojen ja ulostamiseen liittyvien sanojen käyttö näyttää lisääntyneen kaikkialla maailmassa. Se saattaa liittyä yleiseen ahdistuksen ja voimattomuuden tunteen kasvamiseen.

Seksismiä ja rasimia

Me kaikki tiedämme, että suolistokaasujen pidätteleminen ei ole hyväksi . Emme kuitenkaan vapauta itseämme niiden paineesta (sanomalehden mukaan 14 kertaa päivässä) konserteissa, päivälliskutsuilla, julkisissa kulkuneuvoissa tai muutenkaan yleisillä paikoilla muutoin kuin vahingossa tai vaivihkaa.

Voimasanat voivat olla hyödyllisiä, korvaavia aineksia käytöksessä. Negatiiviset tunteet pääsevät purkautumaan niissä yleensä vaarattomasti. Mutta liialllinen voimasanojen käyttö ja rivoilu on sanallista väkivaltaa ja häirintää, varsinkin kun siihen sisältyy nykyään yhä enemmän seksismiä ja rasismia, kun muualta ei enää tabuja löydy. Se voi tuntua hyvin pahalta varsinkin lapsesta.

Yksityisyyden ja julkisuuden raja blogeissa

Blogikirjoittelussa lienee usein niin, että yksityisyys ja julkisuus käsitetään usein eri tavalla kuin muussa elämässä.

Ajatellaanko, että oma blogi on kuin avoveranta, jossa voi istua mutisemessa, sadattelemassa ja kaasujaan päästelemässä - ja kaikki haihtuu maailmalle? Blogissa nimenomaan maailmalle.

Entä jos blogi onkin enemmän kuin radioaseman äänityskoppi, josta josta jokainen pihahdus ja paperin rapina leviää ympäri maailmaa. Salanimetkin paljastuvat aikaa myöten.

Samalla blogikin on - kuten äänityskoppikin - umpitila, johon kaikki tiivistyy. Onko kukaan teistä astunut koskaan pieneen umpihissiin, jossa joku on juuri hetki aikaisemmin vapautunut perusteellisesti kaasuistaan?

Kukapa haluaisi umpinaiseen äänityskoppiin, kun on mahdollisuus istua verannalla, omassa pihassa tai vuoren rinteellä, josta näkee kauaksi. Nykyajan mikrofoni (samoin Internet) toistaa yhtä tarkasti myös verannalla istujan äänen ja äänet kaikkialle maailmaan.

Muutos: makasiinien tuhopoltto. Did the arson change Finland?

Lisää kuvia Johanneksen kirkosta




Seitsemännen valokuvatorstain aiheena on muutos. This week's topic in Finnish Photograph Thursday is Change. I ask: Did the arson change Finland?
Arson in Helsinki in 2006. These were the photos (myöhemmin Flickriin laittamani valokuvat ryhmänä), and there were more in Flickr. But what are the long-time effects of this arson? Did it change Finland? How will it be remembered?
Arson May 5-6 2006 in Helsingin Sanomat archive
Helsingin Sanomat tuhopoltosta 4.6.2006.


Tämä tuhopoltto muutti makasiinit savuavaksi raunioksi. Se muutti Helsingin ilman entistä saastuneemmaksi joksikin aikaa. Se muutti Helsingin, ja se muutti Suomen.

Tällaista tapahtuu nimittäin vain onnettomuuksisssa (jollainen olisi esimerkiksi mielisairaan ihmisen sytyttämä tulipalo), sodissa, vallankumouksissa ja terroristi-iskuissa. Tämä oli samaa kuin muutkin aikamme terroristiteot. Näin ainakin katsojan näkökulmasta. Turvattomuus oli tullut Helsinkiin.

Etualalla oleva Johanneksenkirkko symbolisoi sitä, mikä tuntuu niin usein menetetyn: turvallisuus, usko siihen, että on olemassa hyvä ja paha, usko siihen, että universumissa itsessään on olemassa sittenkin oikeudenmukaisuus, ihmisten persoonallinen puolustaja, Jumala. Ihmiset voivat muuttaa asioita maailmassa oikeudenmukaisiksi hyvällä, laillisin keinoin.




maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Nukketaloista ja kasvatuksesta



Taas kiinnostaa nukketalon laittaminen. Salin kalusto ja pikkutavarat kirpputorilta, tapetit ja parketti netistä ilmaiseksi tulostettuja, hieno kaappi joululahja aviomieheltä, miniatyyri Webster-sanakirja lainassa pojalta.

Näin ensi kerran nukketalon opiskelijana, kun olin Suomalais-englantilaisessa lastentarhassa opettajan avustajana. Lastentarhan opettaja oli yliopistokoulutuksen saanut nainen, joka oli ollut opettajana monissa maissa. Hän kummasteli sitä, että suomalaisilla lastentarhanopettajilla ei ollut (siihen aikaan) yliopistollista koulutusta. Opin nopeasti, miksi Englannissa on niin erinomaista lastenkirjallisuutta: lapsuutta arvostetaan. Lastentarhanopettajan piti tuntea lapsipsykologia ja kasvatustiede.

Miss Dunstone oli tehnyt itse nukketalon kuten niin monet muutkin lastentarhan tarvikkeista rakennuspalikoita myöten. Nukketalo oli lujarakenteinen mökki, johon kuului muutamia huonekaluja.

Nukketalolla leikkivät yleensä pojat. Siellä käytiin jännittäviä rosvojen kiinniajoja, se kumottiin ja asukkaat tulivat sisään usein savupiipusta. Ei mitään söpöilyä tai varoitusta "Älkää vain rikkoko nukketaloa!".

Aikuiset pilaavat usein lasten leikit ja jopa koko lapsuuden turhanpäiväisillä määräyksillä. Tuossa englantilaisten diplomaattien ja suomalaisen ylemmän keskiluokan ja yläluokan lasten käymässä lastentarhassa sai leikkiä vapaasti. Jotkut pojat rakensivat joka päivä palikoilla linnoja ja kumosivat ne innokkaasti kiljuen. Jotkut istuivat nurkassa kirjaa lukien, piirtäen, vesiväreillä maalaten tai muovailuvahalla leikkien. Yhteisinä hetkinä opettaja luki kirjaa, ja päivän kohokohtana lapset saivat kertoa jotakin omasta elämästään: puhe saippualaatikolla.

Tähän verrattuna suomalainen lastentarha oli minusta painajainen. Menin nimittäin Kanadasta tultuani 90-luvulla sellaiseen työhön eräänä kesänä - olihan pulaa lastentarhojen työntekijöistä. Olin kiinnostunut siitä, millainen suomalainen lastentarha olisi.

Ainoa lastetarhanopettajakoulutuksen saanut istui toimistossaan. Lastentarhan meno oli muodollista ja byrokraattista. Lasten leikit keskeytettiin joka päivä jatkuvasti milloin siivouksen tai muun syyn vuoksi. Lapset pakotettiin nukkumaan päiväunet "kenttävuoteissa". Ei kannata puhua enempää. Tulee paha mieli. Se oli minusta niin masentava työpaikka, että jäin sieltä pois kuukauden kuluttua. Lapsia ei pidä hjelmoida liikaa. Siinä katoaa luovuus eikä opita hallitsemaan itse elämäänsä.

Innokkaimmat miniatyyrien harrastajat saivat leikkiä nukketaloilla lapsinakin

Joskus sanotaan, että nukketaloista kiinnostuvat ne, jotka eivät ole saaneet niillä leikkiä lapsina. Siksi harrastusta saatetaan pitää lapsellisena. Innokkaimmat miniatyyrien harrastajat vaikuttavat minusta kuitenkin saaneen leikkiä niillä jo lapsinakin.

Usein lapselle hankittu nukketalo on liian hieno, ja enemmänkin kiusaksi kuin hauskuudeksi. Vanhemmat ostavat kalliita huonekaluja, joita täytyy varoa. Silloin pitäisi mielestäni olla äidillä oma hieno nukketalonsa ja lapsella oma, jolla hän saa leikkiä vapaasti.

Miniatyyrit kiehtovat aikuisia yhtä hyvin kuin lapsia. Kanadassa asuessamme kävimme usein miniatyyrinäyttelyissä. Siellä näki miehiä yhtä paljon kuin naisia. Sille, joka haluaa hienon nukketalon, jossa on kaikki "oikeaa" ja oikeassa mittakaavassa, nukketalo voi olla hyvin kallis harrastus - mutta maksavathan autot ja veneetkin. Käteville se sopii hyvin.

Usein aikuisen nukketaloharrastusta pidetään jopa höperöitymisen merkkinä, muistutetaan siitä, kuinka erittäin pitkäaikainen presidenttimme vihdoin jouduttuaan luopumaan presiudentinvirasta - leikki nukketalolla.

Kissa nukketalossa.

sunnuntaina, heinäkuuta 02, 2006

Kenen filmitähden näköinen olet?

Mieheni sanoo, että hän ihastui minuun, koska olin Shelley Wintersin näköinen. Se ei tuntunut silloin kovin imartelevalta, sillä olin nähnyt Wintersin vain pulskana komediennena. Sitten näin hänen nuoruudenkuviaan. En löydä niitä, joissa nuori Shelley ja nuori minä olemme aika samannäköisiä. Tässä on kuitenkin yksi kuva Wintersista:
Shelley Winters

Kaikkein eniten imarteli se henkilö, joka sanoi nuoremman sisareni ja minun muistuttavan Francoise Dorleacia (minä) ja Catherine Deneuvia (sisareni). Sisarestani se oli totta.

Pakko kertoa, että latinanopettajan mielestä minulla oli lehmänsilmät. Ehkä se johtui siitä, että töllistelin häntä suurin silmin, kun yritin pysyä hereillä hänen opettaessaan latinan kielioppia. Olisin halunnut lukea lukiossa ranskaaa, mutta ranskan lukijoiksi haluavia oli yksi liian vähän.