sunnuntaina, syyskuuta 30, 2007

Ohrana

Korkeavuorenkatu, Helsinki, Finland

Kuva: Anna Amnell

Kesäinen Johanneksenpuisto heijastuu Ohranan talon ikkunoihin.
Punanotkonkatu 4 - Korkeavuorenkatu 21. Arkkitehti Axel Högberg. 1888. Ullanlinna
Kortteli: Kultakala

Kun tulimme Suomeen Kanadasta 1980-luvun lopussa, meille osui naapuriksi Ohranan talo. Se sopi erinomaisesti, sillä olin alkanut jo Kanadassa kirjoittaa nuortenkirjaa sortovuosien ajasta. Olin kokopäivätyössä ja kirjoitin sen ohella. Syntyi Aurora-sarja.
Aurora-kirjat kertovat tytöstä, jonka äiti oli venäläinen ja isä suomalainen kasvitieteilijä ja lehtimies, joka karkotetaan Bobrikovin toimesta ja matkustaa ensin Kanadaan ja sitten Yhdysvaltoihin, jonne tytär seuraa häntä. USA:sta kertova osa jäi kuitenkin kirjoittamatta.

Ensimmäinen Aurora-kirja "Aurora, Vaahteralaakson tyttö" (1991)otettiin hyvin vastaan ja siitä ilmestyi toinen painos muutaman kuukauden kuluttua. Toisessa osassa "Aurora ja Pietarin serkut" (1993) Aurora palaa Helsinkiin ja opiskelee Ateneumissa. Hän asuu äitinsä sisaren luona Bulevardin puutalossa ja kokee suurlakon. Tässä Aurora kävelyllä 1900-luvun alun Helsingissä:


Oli kaunis päivä ja Aurora päätti lähteä jälleen päiväkävelylle. Hän puki ylleen arkikävelypukunsa, pitkän hameen ja jakun, otti hatturasiastaan yksinkertaisen olkihatun ja sieppasi mukaan vanhan valkoiseksi haalistuneen päivänvarjonsa. Thomasilta oli tullut taas paksu kirje, ja Aurora halusi lukea sen Kaivopuistossa.

Pienessä Springhillin kaupungissa Pennsylvaniassa Aurora oli asunut isänsä kanssa vaaleanpunaisessa puutalossa. Sen takana oli autio niitty, josta alkoi maaseutu kumpuilevine mäkineen. Siellä oli Aurora pyöräillyt ja toisinaan vain juossut kuin pikkutyttö.

Hän olisi halunnut juosta nytkin, mutta ei, hän käveli arvokkaasti kadun yli niin kuin muutkin helsinkiläiset daamit: kantoi päivänvarjoa vasemmalla kädellä ja kannatteli oikealla kädellä helmaansa.

Aurora käveli nopeasti Johanneksenmäelle päin. Kaksi tuuheapartaista venäläistä upseeria pitkissä mantteleissa käyrä miekka vyöltä riippuen ajoi ohi polkupyörällä.

Melkein vastapäätä Uutta kirkkoa Kultakalan korttelissa oli kadunkulmassa mahtava punaiseksi palatsiksi sanottu punaruskea kivitalo, kuin linnoitus torneineen. Sen pitkää parveketta kannatteli neljä leveäharteista Atlas-jättiläistä. Oven ja kaari-ikkunoitten yläpuolella irvistelivät vihaiset leijonat.

Miten kaunis talo se olikaan valkoisine ikkunankaarineen ja koristeineen! Ennen siinä oli ollut paljon asukkaita ja kellarikerroksessa kaikenmoisia puoteja. Nyt se oli Ohranan talo, santarmien päämaja. Ohrana eli Venäjän salainen poliisi etsi vallankumouksellisia. Ohranaan oli Auroran isäkin joutunut kerran kuulusteltavaksi. Hän oli palannut, mutta monet olivat hävinneet sen tien.

Kerrottiin, että talossa oli salainen porraskäytävä, jota myöten nuo onnettomat oli viety suoraan kuulusteluista umpivaunuihin ja sitä tietä junaan ja Siperiaan.

Alakerran venäläisestä puodista kuului helmitaulun kilinä. Talossa oli myös asukkaita. Juuri nytkin astui talon edessä ajurinvaunuista hoikka tumma tyttö äitinsä kanssa.

Tyttö näytti Auroran ikäiseltä ja loi uteliaan katseen Auroraan. Aurora hymyili ja oli tervehtiä, kun muistikin, ettei ollut enää Springhillissä, jossa kaikki olivat tuttavia keskenään ja tervehtivät toisiaan.

Tytön äiti sanoi jotakin, ja tyttö käänsi katseensa pois. Sisältä talosta ryntäsi venäläinen sotilas avaamaan oven rouvalle ja hänen tyttärelleen.
- Spasiba, sanoi rouva ja tyttökin kiitti hymyillen. Kohta kuului hissin natina, kun sotamiehet veivasivat äidin ja tyttären yläkertaan käsikäyttöisellä hissillä.

Aurora käveli ripeästi eteenpäin. Katukyltit olivat kaikkialla kolmella kielellä: ylinnä venäjäksi, sitten suomeksi ja alimpana ruotsiksi. Korkeitten keltaisten lankkuaitojen takana asui Korkeavuorenkadulla puutaloissa räätäleitä, seppiä ja suutareita suurine perheineen. Siellä täällä oli korkea kivitalo.


Tuntui siltä, että joka puolella purettiin vanhaa ja rakennettiin uutta. Aurora pysähtyi hetkeksi katsomaan.

Rakennustyömailla oli kymmeniä hevosia ja rattaita, huivipäiset nuoret naiset kantoivat tiilikasaa selässään pitkät helmat pölyssä ja miehet junttasivat paksuja paaluja huutaen rytmikkäästi:

- Hei, juu, junttana poo! Nostakaa ylös ja laskekaa joo!

Mahtava paalu upposi yhä syvemmälle Helsingin maaperään, uudesta kivitalosta tulisi vakaa ja turvallinen.

Toisaalla pieni parrakas mies heilutti lippalakkiaan ja kirkkaanpunaista varoituslippua huutaen:

- Paukku tulee! Paukku tulee!
Kuului pelottava räjähdys ja kallio murtui.


Kirjastani Pirkko Pekkarinen: Aurora ja Pietarin serkut. 1993. Kirjapaja, sivut 86-88.

Lisää tietoa näistä kirjoista Aurora-blogissani.

Ohranan talo 3

Korkeavuorenkatu , Helsinki, Finland, Europe


Kuva: anna amnell
Punanotkonkatu 4 - Korkeavuorenkatu 21. Arkkitehti Axel Högberg. 1888. Ullanlinna
Kortteli: Kultakala


Ohranan talo 2



Ohranan talo, originally uploaded by amnellanna.

Punanotkonkatu 4 - Korkeavuorenkatu 21. Arkkitehti Axel Högberg. 1888. Ullanlinna
Kortteli: Kultakala

Kuva: anna amnell

Ohranan talo 1



Korkeavuorenkatu, Helsinki, originally uploaded by amnellanna.
Atlakset. Kuva: Beesi

lauantaina, syyskuuta 29, 2007

Kommentti: Vieraan kielen oppiminen


bDSC00003, originally uploaded by amnellanna.


Kommentti Kemppisen blogiin.
Tuntuu hyvältä lukea, että joku uskaltaa tunnustaa, että vieraiden kielten oppiminen kunnolla on vaikeaa.

Kokemukseni mukaan pitkällä saksan kurssilla (9 vuotta) ja ruotsin kurssilla (8 vuotta) ei vielä pysty lukemaan romaaneja. Täytyy harrastaa kieltä erityisen paljon, jotta se tulee tutuksi.

Meidän kannattaa muistaa tämä myös silloin, kun puhumme Suomeen aikuisina muuttaneista ihmisistä.

Lapsena maahan muuttaneet oppivat leikkitovereiltaan ja opettajiltaan uuden kotimaansa kielen. Vanhempien on parasta puhua lapsilleen omaa äidinkieltään. Niin siirtyy vanhempien kulttuuri, suhde vanhempiin säilyy läheisenä ja tunne-elämä kehittyy.

Uskon, että suomalainen kulttuurielämä virkistyy ja avartuu kovasti, kun maahanmuuttajien lapset ja lapsenlapset alkavat kirjoittaa - ja kääntää kirjallisuutta.

perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Photo Friday "Comfort"


Nestor knows how to relax, originally uploaded by amnellanna.

Cats always find the most comfortable place in the house.

torstaina, syyskuuta 27, 2007

Missä asua?



What City Should You Live In?

You should live in Paris. The city of lights will appeal to your appreciation of beauty and romance. You are a lover and a poet by nature, and Paris' sensitive charms will be a perfect match for yours.
Find Your Character @ BrainFall.com


Tämä testi löytyi Jura Jukolalta. Jura oli kylläkin tehnyt musiikkia koskevan testin.

Testitulosten mukaan suurimmalle osalle osallistujista sopisi nimenomaan Pariisi. Olisihan Pariisi hieno paikka asumiseen, mutta ranskaa pitäisi opiskella kunnolla, jotta voisi nauttia Pariisista kunnolla. Olen aina ajatellut, että New York ja Lontoo sopisivat minulle paremmin.

Kiinnostava testi, mutta tarkoitettu lähinnä koululaiselle tai opiskelijalle niin kuin useimmat näistä testeistä.

Kaunis syksyinen päivä


Helsinki, originally uploaded by amnellanna.

Kommentteja: rakkaus, seksi, lapset, seksismi kielessä



Kuva: Dover

Keskustellaan kiihkeästi, niin mistäpä muusta kuin rakkaudesta.

"Ajankohtaisromanssien varjoon jää helposti se, että rakkaus ei ole leikin asia. Yksilön elämänkaaressa se on usein elämän ja kuoleman kysymys" Jari Ehrnroth kirjoitti jokin aika sitten Hesarissa. Siltä pohjalta minäkin lähden.

Tässä omia kommenttejani keskustelussa:

Blogisisko
25.09.2007 - 11:06
Olen kirjoittanut tämän blogin kommenteissa jo aikaisemmin:

Jos Susan Kuronen olisi kuuluisan kirjailijan/taiteilijan/poliitikon tytär, jonkun kulttuurihenkilön ex-vaimo tai rakastajatar tai varallisuutensa, historiansa tai poliittisen arvonsa vuoksi merkittävän suvun jäsen yleensä, olisiko suhtautuminen häneen toinen?

Suomi on edelleen luokkayhteiskunta. Puolue ei siihen vaikuta, vaan perinne. Hyvä Kirsti, puheet "piikatytöistä" ovat myös luokkayhteiskuntaa, ne eivät kuulu demokratiaan.

Suurin osa meistä suomalaisista on palveluammateissa, varsinkin poliitikot. Jos he eivät sitä tajua, ovat asiat huonosti

Mutta arvostammeko me kirjailijatkaan entisajan tai nykyajan palveluammateissa olevia?

Myös kieli voi olla jäännettä luokkayhteiskunnasta, huonoa traditiota.

Blogisisko
25.09.2007 - 12:26

Miksi nimittää Susanna Kurosta "piikatytöksi"?

Ja - eivät palvelijat ole olleet "noin vain otettavissa" enää muutamaan vuosisataan. Tuo myytti pitäisi kumota. Se on vain herraskaisten mieskirjailijoiden unelmia, jotka on otettu faktoiksi. Ja palvelijakin saattoi olla aloitteentekijä.

Jos joku on "noin vain otettavissa", se on nykyajan suomalainen nainen. Monet miespuoliset maahanmuuttajat ja turistit sanovatkin, että Suomessa on hyvä olla, kun täällä saa seksiä ilmaiseksi.

Naiset antavat narrata itseään entistä enemmän seksuaalisen vapauden nimissä. Kuka siinä voittaa? Mies. Mies voi liidellä kukasta kukkaan ja jättää taakseen särkyneitä sydämiä ja onnettomia lapsia paljon helpommin kuin ennen. Häntä jopa ihaillaan.

.
Blogisisko
25.09.2007 - 12:45
Kuronen taitaa olla ammatiltaan kokki. Käsittääkseni kokin ammatti on erittäin suosittu nuorten keskuudessa. Se on arvostettu ammatti.


Blogisisko
25.09.2007 - 15:26
Jospa edes me kohtelisimme Kurosta ja Vanhasta tasa-arvoisesti riippumatta heidän yhteiskunnallisesta asemastaan.

Hehän muuten tekivät sitä, mitä nykyään ihaillaan: liitelivät iloisesti!

Liisalle,

jotkut miehet ja naiset jättävät pahaa jälkeä liitelyllään, ja toisten avioliiton rikkomista ei pidetä edes minään pahana.

Kuka kärsiikään eniten? Lapsi. Lapsia ei oikeastaan kukaan ota huomioon. Lapselle vanhempien avioero on kovempi asia kuin vanhempien kuolema. Näin kertoi eräs englantilainen sanomalehti tehdystä tutkimuksesta. Etusivullaan.

Kuka aikuinen rupeaisi esimerkiksi muuttamaan kotia vuoroviikoin niin kuin avioerolapsi? Olen kuullut yhdestä (!) kanadalaisesta pariskunnasta, joka erottuaan antoi lasten jäädä entiseen kotiin ja kävi asumassa siellä vuoroviikoin isä vuoroviikoin äiti. En tiedä, kuinka kauan he jaksoivat. Lasten pitää vaan jaksaa.


Blogisisko
25.09.2007 - 21:12
Liisa,
olen ihan samaa mieltä siitä, että on tilanteita, joissa avioero on paras ratkaisu kaikkien kannalta. Näin on jos on esimerkiksi alkoholismia, väkivaltaisuutta ja jatkuvaa uskottomuutta. Mutta sittenkin avioero on raskas asia varsinkin perheen lapsille. He tarvitsevat sukulaisten ja ystävien tukea.

Mutta tuskin kukaan kieltää sitä tosiasiaa, että yhteiskunnassamme on hyvin pinnallinen suhtautuminen seksiin, rakkauteen ja avioliittoon. Se ei lisää onnellisuutta.



Blogisisko
26.09.2007 - 09:26
KEU,
hauska tuo havaintosi siitä, kuka on nykyajan "aatelinen". Ihailtua "raha-aatelistoa" ovat varsinkin kansainväliset popmuusikot ja filmitähdet, joiden suunnattomia tuloja ei arvostella. Miksiköhän? Ainoa jota arvosteltiin "kaupallisuudesta" oli klassisen musiikin suuri lahjakkuus Pavarotti.

Kirjailijan pitäisi olla joko julkkis tai julkkiksen ex-vaimo, tyttöystävä, ex-tyttöystävä, taistolaissukua, näkyvästi ulkomaalaista syntyperää jne tullakseen huomioiduksi.

Vielä pieni kommentti: Mitä materiaalia hömpänhelmiin ja komedioihin ovatkaan maamme julkkisten seurustelutoilaukset!

Blogisisko
27.09.2007 - 09:42
Hyvät vihaiset naiset, jospa siirtäisitte hetkeksi huomion oman napanne alapuolelta ympäristöönne, varsinkin yhteiskunnan heikoimpiin eli lapsiin. Eikö olisi jo lastenoikeuksien vuoro? Suomessa asuvat länsimaiden onnettomimmat lapset.

Ja "piioittelu" on kielellä sortamista kuten toisen nimittely ihonvärin tai kansallisuuden vuoksi. Se on myös seksismiä, sillä eihän sana 'renki' sana ole samalla tavalla halventava. Ennenhän sekä 'piika' että 'renki' olivat tavallisia ammattien nimiä.

Blogisisko
27.09.2007 - 09:45
Ja miehet, he kirjoittavat nykyään kauniimmin rakkaudesta kuin naiset. Miksi on näin?

http://blogisisko.blogspot.com/2007/03/miehet-kirjoittavat-kauniisti.html

Viimeisin kommenttini:

"Ajankohtaisromanssien varjoon jää helposti se, että rakkaus ei ole leikin asia. Yksilön elämänkaaressa se on usein elämän ja kuoleman kysymys" kuten Jari Ehrnroth kirjoitti jokin aika sitten Hesarissa.

Kirsti kirjoittaa tuolla tekstissä, että (Kurosen)
"kirjan paras anti on siinä, että se muistuttaa meitä ihmisen raadollisuudesta. Toivottavasti myös omastamme."

Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta meiltä voidaan vaatia hyvää tahtoa toista ihmistä kohtaan, sitä ettemme vahingoita muita omalla itsekkyydellämme. Meidän kaikkien tulisi suojella ainakin lapsia.

Keskustelu jatkuu:


Kirjailija Kaisa Ikola on historiantutkija ja eläväittää usein historiaa museoissa ja näyttelyissä pukeutumalla historian henkilöiksi, kuvitteellisiksi tai todellisiksi. Eräs hänen lempihahmojaan on piikatyttö. Lue mitä Kaisa kirjoittaa. Löydät sieltä myös minun kommenttini. Yritin tallentaa se tänne omaan blogiinikin, mutta se haihtui kuin tuhka tuuleen.

Minulla on pahoja ongelmia Elisan kanssa kuten monilla muillakin suomalaisilla näyttää olevan. Nettiyhteys katkeilee koko ajan.

Tässä kommentini tallessa myös omassa blogissa:

Piika oli ennen aikaan arvostetun ammatin nimi. Se on valitettavasti muuttunut halventavaksi. Näin käy usein naisten ammateille. Asiaa koetetaan parantaa antamalla aina uusia ja uusia nimiä, kun tosiasiassa pitäisi muuttaa asenteita eli arvostaa kaikkia töitä.

Englannissa käytetään (tai ainakin on käytetty) siivojasta sanaa "cleaning lady". Sanayhdistelmä on kiinnostava, sillä miespuolisesta siivoojasta ei käytettäisi koskaan sanaa "cleaning lord".

Kenenkähän pitäisi kodit ja lapset hoitaa, kun kotiapulaisia piioitellaan ja perheenäitejä haukutaan "kotirouviksi" (- ja minun perheenäitinä ollessani vielä suorastaan "siivelläeläjiksi")?

Kun kokopäivätyötä tekevät naiset ja miehet joutuvat hoitamaan vielä kodinkin, ei ole ihme että ihmiset ovat ylirasittuneita ja ärtyisiä. Sekä koti että lapset, jos lapsia jaksetaan tehdä, jäävät huonolle hoidolle.

Olen laittanut nimeni viereen linkin, joka johtaa 1990-luvulla ilmestyneisiin nuortenkirjoihini, joissa monet päähenkilöistä ovat palvelustyttöjä. Noilla 1900-luvun alun palvelustytöillä oli sekä hyviä että huonoja esimiehiä ja -naisia niin kuin meilläkin.

Nettiyhteyteni pätkii. Eka kerralla ei viesti lähtenyt. Nyt saattaa tulla. Jos tulee kahdesti, ole hyvä ja poista ylimäääråinen.

tiistaina, syyskuuta 25, 2007

Koirakuvat


DSC07757, originally uploaded by amnellanna.

Minä ja paras ystäväni. Hän ottaa minut mukaan joka paikkaan.

Preeriaeustoma


Preeriaeustoma, originally uploaded by amnellanna.



Preeriaeustoma

maanantaina, syyskuuta 24, 2007

Opettelen juomaan kahvia



Luettuani kahvin monista terveysvaikutuksista olen alkanut juoda kahvia. Juon sen heti tuoreeltaan, jotta se vaikuttaisi tehokkaimmin. Kahvi pitäisi kai juoda kolmen minuutin sisällä valmistamisesta. Juon kahvin ilman maitoa tai sokeria.

Ihme kyllä kahvi ei vaikuta unen tuloon illalla niin kuin tee, josta pidän paljon enemmän kuin kahvista. Koetan narrata itseni pitämään kahvista juomalla sitä jostain kauniista kupista, milloin mistäkin. Olen lukenut jostakin, että olisi suklaanmakuista kahvia. En ole sellaista kuitenkaan nähnyt. Ehkä pitäisi kokeilla sokerittoman kaakaojauheen laittamista kahviin.

sunnuntaina, syyskuuta 23, 2007

Missä minä kirjoitan




Vastauksena Kaisa Ikolan haasteeseen

Kirjoitan pienen työpöydän ääressä makuuhuoneen nurkassa

Pöydän voi vetää kuin tarjottimeksi sängyn viereen, joten voin nojata tyynyihin. Toisinaan otan tietokoneen sängyn päälle ja kirjoitan jalat ristissä istuen tai kyynärpäähäni nojaten. Vaihtelen asentoa.

Olen ripustanut työpöydän taakse kuvataulun, joka esittää 1500-luvun porvarisperheen olohuonetta eli sen ajan suomalaisittain sanottuna tupaa, sillä kirjoitan uutta kirjaa 1500-luvusta.



Kun käännän katseeeni vasemmalle, näen ikkunasta kaupungin, lehmusten latvoja, pilviä ja auringonlaskuja. Kun näkymä on oikein kaunis, ryntään ikkunaan ja otan heti valokuvan. Taivaan värit ja pilvien muodot vaihtuvat nopeasti. Voin nähdä vuodenaikojen vaihtelut ja vuorokauden eri hetket. Ehkäpä kaikkein erikoisin näkymä oli tämä, suunnaton savupatsas Helsingin yllä.

Railway warehouse arson in Helsinki on Friday, May 5th, 2006

Eräänä päivänä näin pienten pilvenhattaroiden purjertivan ikkunan editse. Se ei ollut harhanäky, vaan totta, sillä sää oli hyvin kostea. Useat ihmiset olivat tehneet saman havainnon. Valitettavasti minulle ei ollut sillloin digikameraa.

Väinö Kirstinä 1936-2007



Väinö Kirstinä on kuollut tänään. Hän oli sivistynyt ja kielitaitoinen ihminen, henkevä ja miellyttävä keskustelija.

Suomi 2007: Vasemmiston valta taiteessa

Left is still right in Finnish art (literature, music etc), writes Helsingin Sanomat today.

Lenin on joutunut kirpputorille, mutta vasemmistolaisuus jyllää edelleen suomalaisessa kulttuurissa.
Lue tämän päivän Hesarista:

Esa Mäkinen "Suomalaisessa taiteessa oikea on yhä väärä". HS 23.9.2007

Esa Mäkinen kirjoittaa:

"'Sehän olisi polttoitsemurha', parahtaa kirjailija vastaukseksi puhelimeen.
Olen soittanut kysyäkseni, haluaisiko hän oikeistolaisena taiteilijana kertoa omasta oikeistolaisuudestaan julkisesti.
Vastaus on tyrmäävä ei. Kirjailijan mukaan Suomen vasemmistolaisessa taidemaailmassa oikeistolaiseksi julistautuminen tarkoittaisi apurahojen menettämistä ja taloudellisia ongelmia. Lautakunnat ja raadit eivät katsoisi sitä hyvällä.
Tämä on vuonna 2007 ja oikeistohallituksen ollessa vallassa. Onko Suomessa edes oikeistolaisia taiteilijoita ja mitä he tekevät?"

He ovat hiljaa. He eivät halua kokea myöskään syrjimistä, vähättelyä, mitätöintiä, nälvimistä, ilkeilyä, nimittelyä ym henkistä sortoa, joka on yhtä pahaa kuin apurahojen menettäminen.

[Artikkelissa viitataan Arvo Saloon, joka julisti 1960-luvulla, että "Vasen on oikea".]

perjantaina, syyskuuta 21, 2007

Photo Friday 'The beach'



beach in Iisalmi, originally uploaded by amnellanna.

torstaina, syyskuuta 20, 2007

Lihavuus, lihavuus, lihavuus



Kuvassa on pulleakasvoinen Kaalimaan tenava, nukke joka on ollut hyvin suosittu. Lihavuuteen suhtautuminen riippuu myös kulttuurista. Esimerkiksi Alexander McCall Smithin naisten salapoliisitoimisto -kirjojen [suom. Naisten etsivätoimisto] valloittava päähenkilö Mma Ramotswe on "ruumiinrakenteeltaan perinteinen" botswanalainen nainen.

Kommentti keskusteluun lihavuudesta ja itsensä hyväksymisestä:

Voisi lisätä, että jos ei pysty rakastamaan itseään, on vaikeaa rakastaa muitakaan. Halaa itseäsikin tänään! Se on helppoa.

Jos laihtuminen olisi helppoa ja yksinkertaista, kaikki ihmiset onnistuisivat tulemaan hoikiksi. Mutta näin ei ole.

Psykologisten syiden lisäksi syynä voivat olla monet sairaudet tai yksinkertaisesti perinnöllisyys.

Rottakokeilla on tutkittu geenien vaikutusta lihomiseen. Karmein oli se koe, jossa kaksi rottaa liitettiin yhteen. Ne saivat yhtä paljon ruokaa. "Lihomisen geenin" omaava rotta lihoi, ja toinen laihtui kuoliaaksi!

Pakostakin tulee mieleen monta pariskuntaa, joissa toinen lihoo ja toinen pysyy hoikkana samalla ruokavaliolla. :)

Ruokavaliolla ja liikunnalla voi kuitenkin pitää lihavuutensa kohtuudessa ja pysyä terveenä.

Mma Ramotswe-dekkarit

tiistaina, syyskuuta 18, 2007

Koirakuva. 'Uni'


Kalle, originally uploaded by amnellanna.

Kuntosalin Kalle: "Kai sinä tiedät, että me koirat nähdään REM-unta pitemmän aikaa kuin te ihmiset. Vai muka koiranunta."

Kalle ja hänen isäntänsä ovat mieheni ystäviä. Kalle oli päiväkävelyllä isäntänsä kanssa, kun otin tämän kuvan.

Helsinki syksyllä

 
Posted by Picasa

Toisen omistaman lemmikkieläimen valokuvan käyttö

Nyt olisi taas kysymys Kemppiselle:

Millainen "yksityisyydensuoja" on lemmikkieläimellä tai oikeammin lemmikkieläimen omistajalla? Saako ottaa kadulla tai muulla julkisella paikalla valokuvia esimerkiksi koirista tai kissoista? Saako kuvia käyttää blogissa? Ovatko tässä tilanteessa sääntöinä hyvät tavat vai suojaako laki lemmikkieläimen omistajaa?

Oma kokemukseni on, että lemmikkieläimen omistaja on mielissään siitä, että hänen lemmikkiään kuvataan. Kukaan ei ole myöskään koskaan kieltänyt laittamasta lemmieläimen kuvaa blogiin. Mutta entä jos koira on vilistänyt ohi ja olen ottanut siitä kuvan? Saanko laittaa kuvan blogiini? Entä jos olen ottanut valokuvan kauan ennen Internetiä ja blogeja?

Koirakuvat blogin säännöissä neuvotaan näin:

"Mikäli kuvassa esiintyy koiran ja sinun lisäksi muita henkilöitä, täytyy heiltä etukäteen pyytää lupa kuvan julkaisemiseen.

Kuvissa saa olla myös jonkun toisen omistama koira kunhan kuva on itse ottamasi. Olisi kuitenkin toivottavaa että kysyt koiran omistajalta luvan kuvan julkaisemiseen netissä, vaikka sinulla onkin kuvaan tekijänoikeudet."

Varmaankin kukin blogi voi määritellä omat sääntönsä, mutta miten on tilanne yleisesti?

Entä TV ja mainokset? TV:ssä näkee kuvia ihmisisistä ja eläimistä. Lupaa ei ole kysytty. Mutta mitä tapahtuu, jos joku laittaa toisen ihmisen omistaman koiran kuvan mainokseen?

Tässä faktaa ihmisen kuvaamisesta.

maanantaina, syyskuuta 17, 2007

Suosittu harrastus


My creation, originally uploaded by amnellanna.

Vaikka nukketalot ovat olleet aina yhtä hyvin aikuisten kuin lasten harrastus, olen hämmästynyt siitä, että nukketalokuvat ovat olleet kaikkein suosituimpia valokuvistani, jotka olen laittanut Flickriin.

Nukketaloissa ja miniatyyreissä yleensäkin on se mukava puoli, että niitä voi valokuvata loputtomiin erilaisissa olosuhteissa. Huoneet voi kalustaa yhä uudelleen ja uudelleen. Nuket voi pukea historiallisiin asuihin. Olen nähnyt kuvia nukketaloista, jotka ovat pienoismalleja tekijän omasta lapsuudenkodista. Varmaankin kiehtova projekti.

Näissä kuvissa olevat nukketalot ovat monenlaisia: roskiksista löydetty kaapiston osa, puulaatikko, lasihyllyinen kaappi, kirpputorilta ostettu pieni nukketalo ja lopuksi "oikea" nukketalo. Useimmista asetelmista ovat enää vain muisto ja valokuvat jäljellä.

Näppäräsorminen voi valmistaa itse huonekalut ja pikkuesineet, jopa nuket. Nukketaloharrastusta ei kannata väheksyä. Miniatyyrien sommittelu on hauskaa, virkistävää ja jopa terapeuttista luovaa työtä. Suosittelen. Ehkäpä tunneet jonkun pienen ihmisen, joka leikkisikin nukketalolla, jonka valmistat. Mutta älä tee siitä liian hienoa. Lapselta menee leikkimisenilo, jos lelua täytyy varoa koko ajan.

Pojatkin leikkivät nukketaloilla. Heillä toiminta nukketalossa on yleensä vauhdikkaampaa. Roistot kiipeävät katolle ja tulevat sisäänsavupiipusta, leikkijä-jättiläinen laittaa talon ylösalaisin. Kaikki on mahdollista.

Klikkaa kuvaa ja käy katsomassa sitä suurempana.

Amerikkalainen Paul Kelleher harrastaa vanhojen nukketalojen entistämistä. Käy katsomassa, millainen on 1800-luvulla lohenkuljetuslaatikosta tehty nukketalo 2000-luvun asussa.

MIssä on tämä koriste?


MIssä on tämä koriste?, originally uploaded by amnellanna.

Tunnistatko tämän koristeen? Se on Helsingin keskustassa. Mutta missä?

lauantaina, syyskuuta 15, 2007

Diana-patsas yöllä


Diana-patsas yöllä, originally uploaded by amnellanna.

perjantaina, syyskuuta 14, 2007

Kokemuksia: Valokuvatorstai ja Photo Friday

the view from Uffizi, Arno, Florence, Ponte Vecchio

Viimeinen valokuvatorstaikuvani oli Firenzestä. Torstai, 7. syyskuu 2006 'Uoma'
Kuva on otettu Uffizin taidegallerian ikkunan läpi.

Beach, Iisalmi, Finland

Tämä oli ensimmäinen kuva, jonka lähetin Photo Friday'iin. Minulla on tältä uimarannalta hyviä muistoja. Edellisen kirjoituksen kuva toi mieleen varsinkin pikkusiskoni onnelliset leikit.

Vuosi sitten jätin Valokuvatorstain ja päätin lähettää kuviani sen esikuvana olleeseen ryhmään, jonka nimi on Photo Friday. Olen ollut tyytyväinen vaihtoon.

Tehtävät on määrätty Photo Friday'ssa vuodesta 2002 asti pelkästään sanalla tai kahdella. (Kerran on ollut Martin Luther Kingin nimi). Keskustelu Photo Fridayn toimintaperiaatteista on vilkasta, ja niin toivotaankin siellä olevan kuten voit nähdä jo Photo Fridayn ensisivulla.

En ole ehtinyt vierailemaan photofridaylaisten kuvia katsomassa. Siitä huolimatta omia kuviani on käynyt katsomassa enemmän ihmisiä kuin Valokuvatorstain aikana. Vaihto koitui hyväksi, vaikka kävijämäärän lisääminen ei ollut syynä vaihtoon.

Photo Friday 'Fantasy'


A picnic in the park, originally uploaded by amnellanna.


A fantasy of my late sister and myself as children. I created this scene while she was being treated for cancer.

torstaina, syyskuuta 13, 2007

Muinaiset ratsastajat



Muinaiset ratsastajat, originally uploaded by amnellanna.
Nämä kaksi patsasta sopivat hyvin yhteen. Eila Hiltusen Muinaiset ratsastajat ja Mannerheimin ratsastajapatsas.

Kulttuuri, temperamentti vai politiikka?

Luen tänä aamuna kahta arvostelua samasta TV-ohjelmasta, samasta maasta, kahdella eri kielellä. Mikä ero!

Helsingin Sanomissa Arja Aho kirjoittaa:
VIIHDESARJA. "Harvoin tuntee itseään katsojana ihan näin aliarvioiduksi, kun Krisse Road Show'n äärellä! Entisestä hauskasta ja terävästäkin stand-up -koomikosta on tullut tyhjää löpisevä bimbo." Arja Aho iskee tämän show'n maanrakoon mm. sanoilla : "tyhjäpäinen, kiduttava ja lapsellinen", "äly ja terä puuttuvat", "tympeä pakkopullan maku". (Arja Aho "Krissen kiduttava matkashow". HS 13.9.2007)

Malin Slotte, Hufvudsstadsbladet:
KOMEDIESERIE. "Är Krisse Salminen Finland's roligaste person eller vad? Det börjar verka så." Slotten mielestä Krissen uusi show vaikuttaa ensimmäisen jakson perusteella olevan ensiluokkainen , " en uderhållande resa i första klass". Show rakentuu kliseelle tyhmä blondi, mutta tämä blondi on nopeaälyinen ja aina tilanteen tasalla ("den här dumma blondinen är är genial: kvicktänkt, kan ta oväntade situationer..) Tyhmä blondi -klisee yllättää koko ajan. "Dumsmart. Att resa med Krisse Salminen är underhållande.-- Krisse är sig lik och alldeles, alldeles underbar."
(Malin Slotte "En genial dum blondin. HBL 13.9.2007)

Miksi sama show on toiselle kriitikolle kiduttavaa pakkopullaa ja toiselle aivan loistavaa viihdettä ? Onko kysymyksessä kaksi täysin erilaista kulttuuria, joita nämä toimittajat edustavat? Kahta erilaista kulttuuria edustavat jo sanat VIIHDESARJA ja KOMEDIESERIE. Vai onko kyseessä vain kirjoittajien temperamenttiero?

Politiikka vaikuttaa hyvin usein suomalaisessa kulttuurissa ja varsinkin Hesarin kulttuurisivuilla. Oliko ongelmana se, että Krisse lensi tapaamaan " -yllätys, yllätys - Alexander Stubbia (kok)", jota Aho innostuu moittimaan lyhyessä kritiikissään yllättävän paljon. Hän moittii Stubbin tarjoamaa ateriaa "hirvittävän näköiseksi" ja mitätöi tämän esiintymistä BBC:n haastattelussa. Kiinnostavaa.

Aina kun Hesari haukkuu jotakin elokuvaa, kirjaa tai TV-ohjelmaa, lukijan mielenkiinto herää. Miksi juuri tätä elokuvaa/Tv-ohjelmaa/ kirjaa haukutaan ja jotain toista, joka on täyttä roskaa, ylistetään koko sivun tai aukeaman verran?

Myöhemmin

Katsottiin "Krisse Road Show" ja naurettiin. Krisse on hyvä koomikko, miellyttävämpi kuin esimerkiksi Ruby Wax. Komedia on vaikea laji. Visuaalinen puoli show'ssa oli myös hauska.

Alexander Stubb hallitsi tilanteen. Minulle jäi arvoitukseksi se, millä tavalla illallinen oli "hirvittävän näköinen" kuten Aho kirjoitti.

Koirakuva. 'Harrastus'


A City Dog, originally uploaded by amnellanna.

Kuva: Anna Amnell.
Koirien ehkä suosituin harrastus on kävelyllä käyminen.
Koirakuvat-haaste

keskiviikkona, syyskuuta 12, 2007

Kirjoitusta kumppareissa 1


DSC09520, originally uploaded by amnellanna.

Risto Matti Ratia on keksiyt jotain todella uutta, kumisaappaat joissa on tekstiä.

Kirjoitusta kumppareissa 2


DSC09522, originally uploaded by amnellanna.

Risto Matti Ratia on keksiyt jotain todella uutta, kumisaappaat joissa on tekstiä.

Vaaleanpunainen possu


DSC09525, originally uploaded by amnellanna.

Syksy Helsingissä


Helsinki, Tehtaankatu, originally uploaded by amnellanna.

Tehtaankatu

Torilla iltapäivällä


DSC09424, originally uploaded by amnellanna.

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007

Photo Friday "Purple"


tulips, originally uploaded by amnellanna.

Heijastus

reflection


Sinebrychoffin museon kahvila

Syksy Helsingissä


Tänään näin ensimmäiset syksynlehdet puistossa.

lauantaina, syyskuuta 08, 2007

Helsinki, Hietalahden telakka


Helsinki, Hietalahden telakka, originally uploaded by amnellanna.

Iso Roobertinkatu: Patsas kävelytiellä

 
Posted by Picasa


Björn Weckström: Viheltävä helsinkiläinen. Iso Roobertinkatu, Helsinki

perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Pilvet Helsingin yllä 2


DSC09235, originally uploaded by amnellanna.

1960-luku: opiskelijaäidin curriculum vitae


1960-luku oli minulle lähinnä lasten ja lastenkirjallisuuden aikaa.

Olin vain ensimmäisen lukukauden ja myöhemmin ensimmäisen vuoden naimisiinmenon jälkeen kokopäiväinen opiskelija. Muun ajan tätä vuosikymmentä olin vain sivutoiminen opiskelija - joko puolipäivätyössä, kokopäivätyössä tai perheenäiti. Alkuvuodet yritin elättää itseäni kaikenlaisilla hanttihommilla kuten koehenkilönä lattianlämmitystutkimuksessa, leivänlaskijana markkinatutkimuksessa, postissa lajittelijana ja Juhavan kynttilätehtaassa. Olin vuoden myyjättärenä Stockmannilla, mikä oli oikein mukava työ, mutta huomasin että siinä ei jäänyt lainkaan energiaa opiskeluun. Sitten sain puolipäivätyön Finnish British Societyn lastentarhassa ja pääsin luennoillekin.

Siihen aikaan tuossa lastentarhassa oli lähinnä ulkomaisten diplomaattien ja suomalaisten julkkisten ja varakkaiden perheiden lapsia. Englantilaiset arvostavat lapsia, olihan englantilaista ylhäisaatelistoa oleva prinsessa Dianakin ennen naimisiinmenoaan lastenhoitajana eräässä perheessä sekä työssä lastentarhassa. Virallisesti olin lastentarhanopettajaharjoittelija ja sain suurin piirtein nimellistä palkkaa. Se riitti kuitenkin vuokraan. Kotoa sain ruokapaketteja, ja poikaystävä, nykyinen mieheni, vei elokuviin.

Lastentarhanopettaja Doris Dunstone oli valloittava punatukkainen nainen, jolla oli yliopistokoulutus ja kokemusta opettamisesta monissa maissa. Hänellä on ollut ratkaiseva vaikutus siihen, miten kasvatin omat lapseni. Englantilaiset diplomaatit arvostivat lastensa hoitajia. Miss Dunstone oli diplomaattirouvien läheinen ystävä. Myös poikaystäväni ja minut kutsuttiin vieraiksi koteihin. Tapasin eräillä kutsuilla muiden muassa legendaarisen toimittajan Knud Möllerin. Poikaystäväni oli mukana lastentarhan juhlissa.

1960-luku oli kiinnostavaa aikaa maailmanhistoriassa, ja Suomi oli tärkeässä paikassa idän ja lännen välillä. Suomeeen lähetettiin huippuväkeä. He olivat älykkäitä ja hyvinkoulutettuja. Koin heidät hyvin mukavina ihmisinä. Monet suomalaisten lasten vanhemmista eivät edes tunteneet, jos tulivat vastaan kadulla. Myönteisiä poikkeuksiakin oli kuten Yleisradion pitkäaikainen kuuluuttaja kreivi Creutz ja Anttila, tavaratalon perustaja.

Kun menin naimisiin, jäin haikeana pois lastentarhatyöstä ja ryhdyin kokopäiväopiskelijaksi. Seuraavan talven aikana suoritin sekä sosiologian että estetiikan cum laudet ja valmistuin hum. kandiksi pari viikkoa ennen ensimmäisen lapseni syntymää. Lopputentissä oli mukana valmiiksi pakattu laukku, jonka voisi ottaa mukaan naistenklinikalle.

Opiskelusta tuli todellinen sivuhomma. Olin siirtynyt opiskelemaan englantia, sillä siten saisin varmaankin työtä maaseudulla, jonne luulimme muuttavamme mieheni valmistuttua. Englantilainen kaunokirjallisuus tuli tutuksi, sanoisin rakkaaksi. Englannin laitos oli lisäksi minun suojapaikkani 1960-luvun Suomen hulluudelta - meillä ei ollut edes radiota. Elimme omaa elämäämme.

Meillä oli kummallakin opinnot vielä kesken, yksi lapsi ja vähän rahaa. Päätin ottaa puolipäivätyön. Teini-ikäinen pikkusiskoni tuli innoissaan Helsinkiin lapsenvahdiksi kesän ajaksi. Ensimmäinen paikka tuntui täydelliseltä. Minun piti lukea suomalaiset lehdet ja tehdä niistä joka päivä raportti erään silloisen arabivaltion suurlähettiläälle, joka oli ystävällinen ja isällinen mies. Aikaisempi työntekijä, keski-ikäinen mies, piti paikkaa ihanteellisena sille, joka tarvitsi osa-aikatyötä.

Seksuaalista häirintää työpaikalla

Menin ensimmäisenä päivänä työhön suurin odotuksin. Olin pukeutunut asiallisesti mustaan hameeseen ja valkoiseen pitkähihaiseen paitahihapuseroon. Olin laittanut pitkät hiukseni kiinni niskasta mustalla nauharusetilla. Olisin voinut olla siistin sihteerin mainos.

Hyräillen luin päivän sanomalehtiä suuressa toimistohuoneessa. Sisään tulee miespuolinen lähetystövirkailija. Hän on hyvin pitkä ja komea mustatukkainen mies, jolla on leveä hymy. Ei kestä monta minuuttia, kun hän yrittää tehdä lähempää tuttavuutta minulle. Moitin häntä, mutta hän vain yltyy. Minulla on kädessäni pitkä puuviivotin ja alan mäiskiä häntä sillä. Sekös oli hänestä hauskaa. Juuri ja juuri pakenen hänen kynsistään suurlähettilään huoneeseen ja ilmoitan lähteväni heti pois.

Saan pian seuraavan työpaikan. Pääsen jälleen puolipäivätyöhön, sisustuskonsulentiksi PMK:n eli Puuvillatehtaiden Myyntikonttorin näyttelyhalliin lähelle yliopistoa. Se oli mukava työpaikka. Naispuolinen esimieheni oli samanikäinen muotisuunnittelija, ja työtoverit olivat opiskelijoita ja taiteilijoita. Näyttelyhallissa kävi koko ajan missejä ja muita valokuvamalleja, joita valittiin mainoskuviin.

Eräänä päivänä tulee suurlähettiläs vaimonsa kanssa näyttelyhalliin. Hän haluaa löytää sopivat verhot. Jälleentapaamisemme on sydämellinen. Näen, että rouvakin on kuullut välikohtauksesta. Mallikirjasta löytyy sopivaa kangasta, jota he voivat käydä ostamasta läheisestä tavaratalosta. Suurlähettiläs sanoo uskovansa, että tämä työ oli minulle sopivampi, ja olen samaa mieltä. Ymmärrän hyvin naisia, jotka kätkeytyvät kaapuihin. Toivottavasti heillä on myös raskas puuviivotin mukanaan.

Mieheni valmistui. Minusta tuli kotirouvaopiskelija. Synnytin kaksi lasta lisää, luin tentteihin ja kirjoitin gradua hiekkalaatikon reunalla ja illalla lasten nukkuessa. Mieheni oli jäniksenä ja suoritti samalla joukon approja: filosofiaa, sosiologiaa ja estetiikka. Hän ehtii suorittaa kirjallisuudesta pitemmänkin tutkinnon ennen kuin minä valmistuin filosofian maisteriksi englanti pääaineenani.

Vuosikymmen vaihtui. Sukulaisten järkytykseksi maisteri jäi kotiäidiksi. Kyllä me luettiin paljon kirjoja ja kuunneltiin musiikkia äänilevyiltä. Se oli hyvin onnellista aikaa.

Telenovella: Anastasia (Bednaja Nastja)

Kommentti Hallattaren blogissa:

Hyvät ihmiset, kertokaa mitä viimeisessä jaksossa tapahtui. En ollut kotona, kun se tuli.

Mieheni ja minä katsomme aika harvoin sarjoja, mutta Anastasia kiinnosti (ja nyt Tsaarin kuriiri). Pääsimme mukaan vasta muutama viiko sitten. Luimme samalla Staffan Skottin kirjaa "Romanovit".

Sieltä täältä ymmärsin myös jonkun lauseen vähäisten venäjän alkeisopintojeni perusteella. Vaatteet vaikuttivat välillä oudoilta, mutta kaipa ne perustuivat faktoihin.

Kiinnostava saippuaooppera, joka kuvasi myös tärkeitä historiallisia henkilöitä, "vapauttajatsaaria" Aleksanteria ja hänen isäänsä Nikolaita, jota Skottin mukaan mustamaalattiin neuvostoaikana oikein toden teolla.

Olisiko Venäjästä kehittynyt Englannin kaltainen monarkia, jos vapauttajatsaaria ei olisi murhattu?

Rauhalliseen kehitykseen oli mahdollisuus vielä 1900-luvun alussakin. Mm. Nabokovin isä kuului puolueeseen, joka pyrki siihen. Ukkinikin sanoi aina "bolshevikit pilasivat" (mm. hänen tuntemansa ihanan Pietarin).

Mutta se Anastasian loppu? Mitä tapahtui?

Sain viestin, jossa juoni selitettiin. Onnellinen loppu.

Huomaan, että tämä telenovella [Selvä alku ja loppu päinvastoin kuin saippuaoopperoissa, jotka jatkuvat loputtomiin.] Anastasia on suosittu kaikkialla maailmassa. Ehdin katsoa sitä vain muutamana päivänä. Kiinnostavaa yhteistyötä venäläisten ja amerikkalaisten välillä.

Kuvia Anastasiasta eli Anastasia -parasta.

Ja video viimeisestä jaksosta. Muitakin löytyy.
n
Nyt pitäisi mennä uudestaan venäjän alkeiskurssille. Edellisestä on jo yli kymmenen vuotta. Suurin piirtein kaikki on unohtunut.

Kommentit

Hallatar sanoi...
Hyvä jos selostuksesta oli jotain hyötyä. on kyllä totta etteivät nimet välttämättä kertoneet
mitä tapahtui, jos ei sarja ole kovin tuttu.

Minulla oli venäjä valinnaisaineena aikanaan yläasteella.
Minusta se kieli kuulostaa kauniilta.

9/06/2007 7:57 PM


Anna Amnell sanoi...
No, siksi muistit ne nimet niin hyvin.

P.S. Halusin otikkoon tuon oikean nimen, sillä pelkkä Anastasia sekaantuisi muihin Anastasioihin.

torstaina, syyskuuta 06, 2007

Etsin tietoa Persiasta

Date format: BCE vs. BC, in Finnish eaa [e, a, a] vs. eKr [e, K, r = ennen Kristusta=BC]
CE vs. AD, in Finnish jaa vs jKr



Persian vanhasta pääkaupungista ostettu liina

Rita kirjoittaa blogissaan Persiasta ja sen taiteesta. En tiedä Persian historiallisesta valtiosta ja sen kulttuurista muuta kuin sen, mitä opittiin koulussa. Minulla on kuitenkin kirpputorilta ostettu kaunis liina, jonka omistaja sanoi ostaneensa Persian vanhassa pääkaupungissa. Hän mainitsi kaupungin nimenkin, mutta se on unohtunut.

Hain Wikipediasta yleistietoa Persiasta. Erehdyin suomenkielisen Wikipedian sivuille, mutta siirryin sieltä englanninkieliseen. Tympäännyin jälleen suomenkieliseen Wikipediaan, jota tekevät "nuoret luonnontieteitä opiskelevat miehet" (Hesarin ilmaus) ja tyrkyttävät lukijalle omaa eaa ja jaa -maailmankuvaansa [Common Era usage], kun taas muiden maiden Wikipediat kirjoittavat länsimaista normaalikieltä, jossa käytetään ilmaisuja eKr. ja jKr. ja niitä vastaavia merkintöjä kullakin kielellä.

Suomi on hyvin outo maa tässä asiassa. Suomenkielinen Wikipedia on ainoa, joka käyttää ateistista ilmausta eaa. Kaikki muut kielet käyttävät eKr ja jKr -merkintöjä vastaavia muotoja.

Vantaan Lauri lehti kirjoittaa: "Taru Kolehmainen Kielitoimistosta kertoo, että eaa -lyhenne on keksitty 70-luvulla ja se liittyi nimenomaan uskonnon kieltämiseen."

Vantaan Lauri -lehden artikkelisssa mainitaan sama ilmiö, jota olen nähnyt myös suomenkielisissä TV-ohjelmissa: alkuperäisen tekstin englanninkielinen muoto noudattaa eKr ja jKr -merkintää (BC ja AD), mutta se suomennetaan ateistiseen muotoon.

Vertaa:

Persia suomalaisten eaa ja jaa -ihmisten Wikipediassa

Länsimaisten sivistysmaiden Wikipedia samasta aiheesta, englanniksi.
Voit tutustua myös muilla kielillä kirjoitettuihin Wikipedia-sivuihin Persiasta klikkaamalla kyseistä kieltä.

Niillä kielillä, joita ymmärrän löytyi vain normaalimerkintää eli eKr. ja jKr. vastaavaa.

Mikä Suomessa on vikana?

Englanninkielinen Wikipedia kertoo Anno Domini-artikkelissaan, että "toisinaan" käytetään BC ja AD -merkintöjen sijasta "uskonnollisesti neutraaleja" lyhenteitä BCE ja CE. Näin tekee tämän artikkelin mukaan mm kommunistinen Kiina.

Huomattakoon, että nämä englannin "uskonnollisesti neutraalit lyhenteet" BCE ja CE voidaan lukea myös "before Christian era" ja "Christian era". Niitä käytettiin alkujaan uskontojen välisissä dialogeissa.

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007

Metrosoittaja


Metrosoittaja, originally uploaded by amnellanna.

Eilen oli metrossa musiikkia, kun tämä italialainen mies soitti meille matkustajille.

Pidän metroista kuten myös junista ja raitsikoista. Matkustin metrossa ensi kerran Pariisissa. Ihastuin Pariisin metron nopeuteen ja järjestelmällisyyteen. Kahdella Pariisin matkallamme metro kuten muukin Pariisi tuli lapsillemmekin aika tutuksi, niin tutuksi kuin se voi tulla turistille. Kun tyttäremme sitten sai Kanadasta stipendin ja lähti opiskelemaan Pariisiin, hän sanoi, että oli kuin olisi kotiinsa tullut.

Lontoon maanlainen tuntui melkeinpä vauhkolta Pariisin metron jälkeen. Kookas mies saa olla kumarassa kapeassa "putkessa".

New Yorkin maanlainen oli todellinen "käyttöesine", kulunut, rähjäinen ja täyteen piirrelty ja kirjoitettu - näin kuitenkin vasta silloin, kun matkustin siinä aikuisena.

Toronton Metro oli kuten kaikki muukin Torontossa, kiltti ja siisti. Valitsimme asuntomme metropysäkin läheltä. Sieltä pääsivät lapset kouluihin ja yliopistoon ja minä kaupungille. Auto oli mieheni käytössä koko ajan, sillä hän joutui liikkumaan sielläkin minne metro ei vienyt. Torontossa oli kuitenkin harvinaisen hyvä julkinen liikenne, ei kuitenkaan niin hyvä kuin Euroopassa.

Kun palasimme Suomeen Kanadan vuosien jälkeen, Helsinkiin oli tullut metro. Se tuli tutuksi, sillä asuimme ensimmäisen vuoden Myllypurossa metsän reunassa. Nyt eräs sukulaiseni on muuttanut Helsinkiin. Metro tulee taas tutuksi.

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Vanhan maailman kauneutta

Mieheni isovanhempien entinen talo, alkujaan Terijoella sijainnut venäläinen dacha, jonka mieheni ukki osti Venäjän vallankumouksen jälkeen ja toi Lohjalle.

maanantaina, syyskuuta 03, 2007

Sateenkaari Helsingin yllä



Rainbow over Helsinki, originally uploaded by amnellanna.
Tänään puolenpäivän aikaan.

Syyskuun alku

September in the morning

Koululla on ollut niin syvällinen vaikutus ainakin minuun, että syyskuun alku, entinen koulujen alkamisaika, merkitsee aina uutta kautta elämässä. Se on minulle merkitsevämpi vuoden jakaja kuin uusivuosi.

Lähden "tälle luokalle" aivan uutena ihmisenä. Tämän vuoden alussa kuolivat sekä pikkusiskoni että hyvin iäkäs, melkein 97-vuotias äitini. Menetin kaksi ihmistä, joita olen aina rakastanut ja ihaillut heidän elämänvoimansa ja mukavan luonteensa vuoksi.

Eilen laskettiin sisareni uurna hautausmaalle tänne Helsinkiin. Uurnanlasku oli siirtynyt, sillä hänen poikansa on diplomaatti ja on asunut työnsä vuoksi viime vuodet Kaakkois-Aasiassa ja muutti nyt seuraavaksi työkaudeksi tänne Eurooppaan.

Uurnanlasku on mielestäni dramaattisempi ja karumpi tapahtuma kuin arkkuhautajaiset, jollaiset järjestettiin esimerkiksi äidilleni. Hautausmaan kauneus, ruusunlehtien sirotteleminen uurnan päälle, kukat ja kaunis sää eivät pysty lievittämään raskasta tunnelmaa, kun kukin meistä vuorollaan laittaa lapiolla multaa uurnan päälle ja uurna kätketään maahan. Siinä piti alistua siihen, että tämä aivan liian nuorena kuollut omaisemme ja ystävämme olisi lopullisesti poissa tästä elämästä.

Uurnahautaus korostaa sitä, kuinka äärettömän pieni on ihminen lopulta. Meidän tilaisuudessamme oli mukana pappi. Koimme sen lohduttavana. Kuitenkin lienee tavallista, että omaisten apuna on tässä tilanteessa vain hautausmaan vahtimestari. Mielestäni seurakuntien kannattaisi harkita uudestaan sitä, että papeille järjestettäisiin aikaa olemaan mukana myös uurnanlaskussa, jos omaiset sitä haluavat.

Elokuvissa kuvataan usein humoristisena tilanne, jossa omaisen uurna on kotona, ehkäpä takan reunalla. En kokenut mitään huumoria siinä, että sisareni uurna odotti olohuoneen ikkunan vieressä pöydällä hautausmaalle lähtöä. Hänen valokuvansa oli siinä vieressä ja seinällä yläpuolella meidän omaisten valokuvia, jo kuolleiden esivanhempien kuvia ja meidän vielä elossa olevien kuvia.

Tilanne olisi ollut minusta kovin raskas, jos ei olisi ollut niin paljon tekemistä. Sisareni huonekalut, kirjat ja muu henkilökohtainen omaisuus siirrettiin viime viikolla kokonaan tänne Helsinkiin. Osa tavaroista on varastossa, osan laitoimme meille yläkaappeihin ja komeroihin. Siellä täällä on esineitä, jotka kuuluivat sisarelleni ja jotka nyt odottavat lähimmän omaisen mahdollista muuttoa Suomeen. Kirjat ovat tiiviisti pakatuissa hyllyissä ja muistuttavat minua siitä, kuinka paljon sisareni rakasti kirjoja. Hän luki aina paljon sekä kaunokirjallisuutta että tietokirjallisuutta.

Hyvää vaikeassa ajassa on ollut se, että se on yhdistänyt meidät lähiomaiset vielä tiivimmin kuin ennen. Elämä on lyhyt, ja parasta tässä elämässä ovat ihmissuhteet.



sunnuntaina, syyskuuta 02, 2007

Valokuvani pääsivät mukaan



Kaksi muuta kuvaani Kaivopuistosta on samassa nettimatkaoppaassa.

lauantaina, syyskuuta 01, 2007

Kesä kaupungissa: ilotulitus


DSC08915, originally uploaded by amnellanna.

Klikkaa kuvaa ja käy katsomassa muitakin kuvia ilotulituksesta. Odotan kiinnostuksella, millaisia valokuvia tästä ilotulituskilpailusta on otettu.