tiistaina, tammikuuta 31, 2006

Sininen, valkoinen ja punainen - vaalipäivän värit


Sunnuntaiaamun vaalimainoksessa hymyili herttaisesti koko kansan sinivalkoinen muumimamma. Oli kuin olisi tullut kesä talven keskelle. Mutta tuskin kului puoli vuorokautta, kun sunnuntai-illan voitonjuhlassa piteli vaalien voittaja kannattajineen työväentalon lavalla monta metriä pitkää punaista, banderollilta näyttävää kangasta ja suurta kimppua punaisia ruusuja punaisten lippujen keskellä.

Kiitos vaan. Viesti tuli oikein selvästi perille meidänkin olohuoneeseen TV:n välityksellä: presidentiksi olikin valittu punainen Tarja. Viesti vahvistui maanantain Hesarissa. Suuressa lehtikuvassa oli hallitsevana tuo punainen symboli, Halosen kannattajien neuloma 24,4 metriä (maailmanennätys!?) pitkä punainen kaulaliina.

Eikö olisi aiheellista yhdistää tuon dramaattisen sunnuntain aamun ja illan värit tulevien kuuden vuoden symboliksi? Sininen, valkoinen ja punainen on tuttu yhdistelmä, jolla pääsee jo pitkälle ulkomailla. Sinistä, valkoista ja punaista on lukuisten valtioiden lipuissa, muun muassa rakkaitten ystävämaittemme Ranskan, Venäjän, Englannin ja Yhdysvaltojen lipuissa. Muitakin mahdollisuuksia,

sunnuntai, tammikuuta 29, 2006

Kiitos Sauli! Halonen sai vain täpärän voiton: Halonen 51,8 % ja Niinistö 48,2 %.



Photo: Freefoto.com

Halonen 1 630 833, Niinistö 1 517 947 ääntä.

Jännittävät vaalit. Varsinaisen vaalipäivän äänillä Niinistö olisi voittanut, mutta ennakkoäänet toivat Haloselle niukan voiton.

Niinistön vaalikampanja on aloittanut avoimemman ajan suomalaisessa poliittisessa elämässä, ja nuoret ihmiset ovat lähteneet liikkeelle.


Seuraavat kuusi vuotta näyttävät, onko kaikkien ihmisten äänillä, myös Niinistön saamilla yhteensä 1 517 947 :llä äänellä jotakin merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Onnea Halosen kannattajille!

Miellyttävän jännittävää vaalipäivää kaikille lukijoille



Kuva: Freefoto.com

perjantaina, tammikuuta 27, 2006

Ei mitään satuolentoja

Seurasin pitkästä aikaa presidenttiehdokkaiden väittelyä televisiosta. Ei sitä kyllä väittelyksi voinut sanoa. Kumpikin vaikutti vähän hermostuneelta, mutta käyttäytyi suomalaisen hillitysti. Ei ollut mitään suurta dramatiikkaa eikä kaunopuheisuutta, mitä voi nähdä esimerkiksi Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaiden väittelyissä, ei terrierimäistä hyökkäämistä kuten Englannin alahuoneen suorasukaisissa, mutta hyvin muotoilluissa ja hymyhuulin esitetyissä puheenvuoroissa.

Kaksi varovaista suomalaista lakimiestä siinä keskusteli. Nuoret haastattelijat eivät uskaltaneet keskeyttää Halosen pitkiksi venyneitä esitelmiä, jotka eivät olleet hänelle edes eduksi. Niinistö kuunteli niitä hiukan huvittuneen näköisenä mutta keskeyttämättä. Jännitys vaikutti näihin kahteen henkilöön eri tavalla: toinen puhui liikaa ja toinen liian vähän.

Kiinnostavia olivat Halosen toivomus yhteistyöstä "jossain muodossa" tulevaisuudessa ja Niinistön "kannattaa ajatella tulevia kuutta vuotta eikä menneitä", kun Halonen vetosi jälleen siihen, että hänhän on presidentti.

Toivon Suomen muuttumisen
dokumentoimista myös blogeihin

Yllättävän harvat bloggaajat ovat kertoneet siitä, mitä ajattelevat näistä vaaleista. Toisaalta jokainen saa pitää tietenkin omina tietoinaan poliittiset mielipiteensä samoin uskontoa koskevat. Olen nähtävästi itse niin suurelta osalta pohjois-amerikkalainen, että minusta on luontevaa puhua avoimesti näistäkin asioista.

Mutta kannattaessani kristinuskoa tai Niinistöä olen kuitenkin samanlainen kuin ainakin puolet suomalaisista. Minusta on ollut tärkeää raportoida se, kuinka nukkuvien puolueen jäsenkin voi kiinnostua politiikasta. Muutamat Finlandia-palkintopäätökset ja Kiiltomato herättivät minut kuvitelmasta, että kaikkihan menee jo ihan kivasti ja tasapuolisesti.

Suomi muuttuu onneksi koko ajan avoimemmaksi ja vaikeitakin asioita uskalletaan jo käsitellä (vrt Helsingin Sanomat "Tuomio kommunismin rikoksille"). Halutaan olla ainakin osa Eurooppaa, jos ei ihan koko maailmaa.

(Kukat eivät ole tarkoituksellisesti eri kokoa. Ne ovat samaa Bloggerin kokoa.)

torstaina, tammikuuta 26, 2006

Kysely/Quiz: Neljä



resepti ja kuva: Pirkka

Tämä kysely löytyi Olrikilta

4 työpaikkaa, joissa olen ollut: kotiäiti, suggestopediamenetelmää käyttävä opettaja, huonekaluosaston myyjä tavaratalossa, tekstiilikonsulentti

4 elokuvaa, joita voin katsoa uudelleen ja uudelleen: Diktaattori, Huone Firenzessä, Jane Austen kirjoista tehdyt filmit

4 paikkaa, joissa olen asunut: Suomenlinna, Nikosia, Toronto, Montana

4 TV-ohjelmaa, joista pidän: vanhempi Miss Marple-sarja, luistelukilpailut, historia- ja luontodokumentit, Ylpeys ja ennakkoluulo-sarja

4 paikkaa, joissa olen käynyt lomalla : Kuhmo, Niagara, Tallinna, Firenze

4 suosikkiruokaa: savumunakoisokeitto, lohi ja raakasalaatti, ratatouille, marjat

4 saittia, joissa käyn päivittäin: ?

4 paikkaa, joissa haluaisin olla mieluiten tällä hetkellä: New York, valtameren ranta, Pariisi, Tallinnan vanha keskusta

4 blogia, joita suosittelen: ulkosuomalaisia -Marja-Leena Rathje , Hanhensulka, Anni Heino ja Jura Jukola (Roomassa).

keskiviikkona, tammikuuta 25, 2006

Tietokoneen näyttö vaikuttaa kirkasvalolampun tavoin

Olen ihmetellyt sitä, että kun minulla on menossa jokin vaativa kirjoitustyö, minun on myös hyvin helppo kirjoittaa vaikkapa näitä blogikirjoituksia. Nyt taisi paljastua syy: Tietokoneen näyttö toimii niin kuin kirkasvalolamppu (Madam 1/2006 - nimi uudessa muodossa). Se piristää, panee aivot ylikierroksille ja sekoittaa vuorokausirytmiä.

Monet ihmettelevät blogikirjoituksissaan sitä, että heitä ei nukuta tavalliseen nukkumaanmenon aikaan. Minäkin olen ihmetellyt sitä. Onneksi kuitenkin nukahdettuani nukun aina hyvin syvää unta ja riittävän kauan, kun ei tarvitse herätä herätyskellon käskyyn.

Tietokoneen äärestä täytyy lähteä liikkeelle tunnin välein. Saman asian neuvoi minulle jo kauan sitten eräs lääkäri. Menen juomaan vettä, kuntopyörää ajamaan tai minipäiväkävelylle kotona. Siinä kävellessä voi tehdä samalla pieniä venytysliikkeitäkin niin kuin kissa.

tiistaina, tammikuuta 24, 2006

C.S. Lewis -artikkeli Kotiliedessä

Outo juttu C.S. Lewisista, mutta kauniita valokuvia ja lisää todisteita Lewisin "kuhmuisista" tweedtakeista. Kuvien alateksteistä jää mukava tunnelma.

Englanniksi on ilmestynyt useita C.S. Lewis-elämäkertoja, mutta Koivunen on valinnut lähteekseen A.N. Wilsonin kirjan, jossa Wilson pilailee Lewisin kustannuksella ja psykoanalysoi freudilaisittain Lewisin elämää.

A.N. Wilson "valitsee kuvitelman , jos se on vitsikkäämpi kuin todellisuus", luo oman kuvitelmansa Lewisista ja pilkkaa sitä.

Ei ole mitään todisteita sillä väitteellä, että Lewisilla oli suhde rintamalla kuolleen ystävänsä äidin Janie Mooren kanssa. Väite on täysin juoruilun tasolla. Omaelämäkerrassa oleva viittaus suureen tunnekuohuun voi tarkoittaa mitä hyvänsä asiaa.

Lewis ei myöskään salannut sitä, että rouva Moore hoiti hänen talouttaan (paitsi isältään opiskeluaikana). Hänen ystävänsä, mm Tolkien, ja hänen oppilaansa vierailivat talossa usein eivätkä nähneet suhteessa mitään erikoista.

Koivusen väite "Hänen teologinen tietämyksensä oli vähäistä" on yllättävä. En ole sellaista koskaan ennen lukenut. Yleensä sanotaan, että Lewis oli lukenut enemmän teologiaa kuin teologit.

Mainitsematta jää, että C.S. Lewis sai Englannin arvostetuimman lastenkirjallisuuspalkinnon Carnegie mitalin kirjasta The Last Battle, mutta tosiasiallisesti koko Narnia-sarjasta.

Suomalainen lukija voi tutustua pian suomeksikin pätevimpänä pidettyyn Lewis-elämäkertaan eli Roger Lancelyn Greenin ja Walter Hooperin Lewis-elämäkertaan.

Wilson aikoi itse papiksi, mutta on muuttunut kristinuskon pilkkaajaksi, jonka mielestä maailmassa on vain kourallinen kristittyjä ja näiden pitäisi tunnustaa peli pelatuksi. Se on hyvin outo asenne kun ottaa huomioon tosiasiat, esimerkiksi kristinuskon valtavan kasvun Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.

Wilson kuvaa hyvin Oxfordin ilmapiiriä ja Lewisin tutkimuksia, mutta epäonnistuu itse elämäkerrassa: Wilsonin C.S. Lewis -elämäkerta (arvostelu)
Wilson Murdoch-elämäkerran kirjoittajana.

Elina Koivunen:”C.S. Lewis. Alyä ja intohimoa.” – Kotiliesi 2/2006
Lue "C.S. Lewis ja naiset ja muuta aineistoa Lewisista "Narniassa-blogistani kohdasta "CS Lewis." (kategoriat)
Tämä kirjoitus on siirretty Narniassa-blogista.

Helsingin Sanomat onnistui Lewis & Tolkien -artikkelissa loistavasti. Samaa ei voi sanoa Kotilieden Lewis-artikkelista. C.S. Lewis on erittäin suosittu kirjailija Suomessakin.

Supisuomalaista vai keskiaikaista?

Durer: Hieronymos työhuoneessaan
Siitä ei ole kauan, kun mies rakensi vielä Suomessa kodin perheelleen vähän samalla tavalla kuin lintu tekee pesän, ympäristöstä löytämistään aineksista. Sellainen oli isoisäni, suksimestarin talo. Kaikki oli puusta astioista lähtien. Vaatteet riippuivat oksista, jotka olivat alkuperäisillä paikoillaan puussa.

Kun luin ensi kerran Rybczynskin kirjaa kodista ja kodikkuudesta (Home. A short history of an idea), löysin sieltä tämän Durerin kuvan, joka ällistytti minua. Se vaikutti hyvin tutulta. 1500-luvun kodeissa kaikkialla Euroopassa oli paljaat penkit seinänvierustoilla, pöytä, jossa on irrotettava levy ja pukkijalat. Puulattia, lautaseinät, seinähylly, muutama kirstu, vaatteet naulassa. Suomalainen pirtti/tupa oli sellainen vielä vähän aikaa sitten, ainakin 1950-luvulla. Eläimiäkin tuotiin tupaan, ei kuitenkaan leijonia vaan vastasyntyneitä vasikoita ja somia porsaita pakkasilla.

Me olemme säilyneet täällä maailman laidalla metsäläisinä hyvässä mielessäkin, ja kun olemme omaksuneet muista kulttuureista jotakin, olemme muuttaneet sen ikiomaksemme, miltei tunnistamattomiin, ihan niin kuin intiaanit ovat aina tehneet. Intiaanien helmikoristelut ja matot ovat aitoja intiaanituotteita, samoin ovat sauna ja monet muut asiat Suomessa: ne ovat muuttuneet supisuomalaisiksi.

Tuo ruutuikkuna - sellainen on ollut Tallinnan keskustan porvarin kivitalossa jo 1500-luvulla. En olisi sellaista itse osannut etsiä, mutta satuin sinne mieheni kanssa samaan aikaan kuin Cambridgen yliopiston keskiaikaisen arkkitehtuurin professori, ja hän vei meidät takahuoneeseen, jossa oli tuollainen iso ruutuikkuna.

Feminismi voi muuttua toisinaan seksismiksi.



Kuva. Freefoto.com
Kannatan maltillista feminismiä. Se on syntynyt puolustamaan naisen oikeutta saada tasa-arvoista kohtelua yhteiskunnassa. Työtä hakiessa tasa-arvo tarkoittaa sitä, että henkilö saa työpaikan ansioittensa mukaan, ei sukupuolen mukaan.

Ajatelkaamme, että joku sanoisi kannattavansa jotain henkilöä presidentiksi juuri sen vuoksi, koska tämä on mies. Siitä syntyisi kova meteli. Miksi ei synny vastaavaa meteliä ja seksismistä syyttelyä, kun monet sanovat jälleen kannattavansa toista ehdokasta, koska tämä on nainen?

Olisi kiinnostavaa tutkia, kannattivatko samat ihmiset samasta syystä myös Rehniä tai Uosukaista vai käytetäänko feminismiä sopivassa tilanteessa naisten hämäämiseksi. Samalla pilataan feminismi, joka muuttuessaan seksismiksi menettää merkityksensä.

Jonkun henkilön kannattaminen julkiseen virkaan sukupuolen perusteella on seksismiä. Edellisten presidenttienkään työtä ei pidä arvioida sukupuolen perusteella, vaan sen perusteella, mitä he ovat todella saaneet aikaan.

maanantaina, tammikuuta 23, 2006

Orkideakin voi olla vaikea tai helppo

Ostin tämän orkidean eräänä kesänä alennusmyynnistä, mutta se oli sittenkin aika kallis. Olin nähnyt kuvan samanlaisesta kukasta eräässä sisustuslehdessä. Siinä se huoneen keskellä pöydällä ja täynnä kukkia. Tämäkin oli viikkokausia täynnä suuria kauniita kukkia. Tässä kuvassa kukinta on jo lopuillaan.

Olin kysellyt hoito-ohjeita, ja kosteutta pidettiin tärkeänä. Perhoskämmekkäni kukoistivat, joten oletin, että tämäkin menestyisi. Se oli valoisassa huoneessa pöydällä, ja laitoin vettä kahteen astiaan sen vierelle tuomaan sille kosteutta. Sumutin sitä huolellisesti, niin kuin oli käsketty.

Tein ratkaisevan virheen: Sumutin vettä lehtiin, mutta sitä valui myös lehtien yhtymäkohtaan ja kukka mätäni. Yritin pelastaa kukan vaihtamalla sen uuteen ruukkuun, mutta nähtävästi vain vahingoitin juuria. Kukka kuoli.

Tämän jälkeen olemme ostaneet vain perhoskämmeköitä. Olen saanut lahjaksi muitakin. Ne ovat kukkineet kauan ja tuottaneet paljon iloa. En ole saanut niitä yleensä kukkimaan uudestaan. Yksi paleltui ikkunalaudalla, kun tuli yöllä äkkiä pakkanen, toiset vain lopahtivat. Olen itse aloittelija, mutta orkideanäyttelyissä olen ihaillut mitä ihmeellisempiä kukkia ja keskustellut niiden hoidosta. Mutta en taida laajentaa valikoimaani.

Myös Gregory Peck kasvatti vain perhoskämmeköitä, TV-haastattelussa hän kertoi syynkin: helppohoitoisia ja erittäin kauniita. Sama syy minullakin.

lauantaina, tammikuuta 21, 2006

Näistä timanteista minäkin pidän. Ice flowers



Marja-Leena Rathjen kirjoitus Finnish ice flowers toi takaisin Suomeen ikkunaiineksen tyylikkääseen blogiin,jossa kukkivat tänä viikonloppuna jääkukat.

Kuinkahan moni meistä onkaan innostunut ottamaan tänään kuvia omista jääkukistaan? Erityisesti minua kiehtoo se, että orkideat kukkivat juuri keskitalvella pitkiä aikoja. Jääkukat ikkunassa ja orkideat ikkunalaudalla ovat tavallinen näky talvisin.



Meillä on vanhanaikaiset kaksinkertaiset ikkunat, ja niihin muodostuu hyvin herkästi jääkukkia. Aikaisemmin en ole niitä tallentanut. Parhaat jääkukat löytyivät tänään keittiönikkunasta. Niitä täytyy kuvata seuraavaksi aurinkoisena pakkaspäivänä.

Olen ahertanut uuden kotisivublogin My new homepageblog

Olen tajunnut, että en osaa tehdä tai edes korjata tavallisia kotisivuja. Siksi aloinkin opetella bloggaamaan, jotta voisin tehdä tällä menetelmällä kotisivut, joita on helppo täydentää itse.

Huomasin, että Blogger ei käy siihen. Mitenkähän onnistuu uudessa paikassa? Olen avannut uuden kotisivublogin/homepageblog. Se on Amnellinksin ja Anna Amnellin kirjoituslipaston sisarblogi. Ne kaikki kertovat kirjoista ja historiasta (sekä kissoista, kukista, nalleista ym tärkeästä). Uusi kotisivublogi on tarkoitettu lapsille ja lapsenmielisille. Se ei ole esillä Blogilistalla.

Kuvassa Molly kirjasta "Aurora ja Molly". Piirros: Matti Amnell

Otan vastaan (ystävällistä) kritiikkiä. Avautuuko se liian hitaasti? jne

torstaina, tammikuuta 19, 2006

Kodikkuus kolmannella vuosituhannella




C. Wilhelmson: Konstnärens syster 1899. Nationalmuseum näyttelykatalogin kansi ”Hemma i konsten”.1987.

Amerikkalainen, nyt Lontoossa asuva sisustustaiteilija John Saladino sanoi jo vuonna 1987, että aivan kuten Viktorian ajan ihmiset vastustivat aikaisemman aikakauden ankaraa ja askeettista tyyliä, me 1900-luvulla eläneet olemme perinpohjin kyllästyneitä Bauhaus-tyyliseen arkkitehtuuriin ja sisustustaiteeseen, " like Victorians we are pursuing a richer course". (Colonial Homes -lehdelle helmikuussa 1987) Kopioin Saladinon mielipiteen Witold Rybczynskin kodikkuutta käsittelevään kirjaan, jonka olin ostanut vähän aikaisemmin. Sama kirja tuli mieleeni 17 vuotta myöhemmin Suomessa internet-keskustelussa. (Hemma i konsten -näyttelykin näyttää olleen vuonna 1987 Tukholmassa.)


Kirjoitin 6. helmikuuta 2004 Kiiltomatoon keskustelun alustukseksi viestin ”Kodikkuus kolmannella vuosituhannella” samana päivänä ilmestyneen kirja-arvostelun innostamana:

Risto Niemi-Pynttäri tutustuttaa meidät Gaston Bachelardin Tilan poetiikkaan. Mikä ilahduttava kirja-arvostelu!
www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=723


Mutta onko kodikkuus sellaista, josta voi Bachelardin tavoin vain haaveilla, muistella menneiden aikojen elintapaa?

Arkkitehtuurin professori Witold Rybczynski kertoo kirjassaan ”Home. A short history of an idea ”(1986), että niinä kuutena vuotena, jotka hän opiskeli arkkitehtuuria, kodikkuudesta, mukavuudesta (comfort) puhuttiin vain kerran. Silloinkin siitä puhui insinööri, joka selosti ilmastointi- ja lämmityslaitteita.

Kun hän alkoi suunnitella omaa kotia, hän huomasi Bachelardin lailla palaavansa yhä uudelleen muistelemaan vanhojen aikojen mukavia taloja.
Rybczynski on sitä mieltä, että kodikkuus alkoi Hollannissa jo 1600-luvulla. Sen ajan talot ovat meille tuttuja maalauksista. Hollantilaiset alkoivat ensimmäisinä arvostaa lasta, kotia ja puutarhaa. Perin kodikkaana pitää Rybczynski myös entisaikojen norjalaisia maalaistaloja.

Rybczynski pitää mukavuutta olennaisena vaatimuksena ihmisen asunnolle. Hän myöntää, että kodikkuutta ovat osanneet aina eniten arvostaa ne, jotka ovat täysin vailla sitä: köyhät ja kodittomat.

Rybczynskistä on paljon tietoja esim Googlessa, mm "A House is not a Home", Barbara Spronkin haastattelu.

Mitä me tarvitsemme kodikkuuteen? Mikä ei ole kodikasta? Mikä tekee kodikkuuden runolliseksi?

(syntyi keskustelua)
Jatkan:
Kiiltomatoon 7.2.2004
Varmaankin Sinulla on myös yksityinen tilasi, kotisi? Mikä tuo siihen kodikkuutta ja mukavuutta? Siihen tarvitaan esineitä, huonekaluja. Siellä taitaa olla ainakin kirjoja ja joku paikka, jossa luet ja kirjoitat viestejä ystävillesi ja Kiiltomatoon?

Yksityisyys, oma tila on kodikkuutta. Lastenkotien lapsille ja vangeillekin suodaan nykyään oma yksityinen tilansa. Eikö kodikkuutta ole juuri "ihmisen jälki", se että ihminen sopii huoneeseen.

Hienoissa sisustuslehdissä olevat tyhjät ja tyylikkäät kodit saattavat tuntua kovin tylyiltä. Tietää, että jos astuisi siihen täydelliseen huoneeseen, pilaisi hienon asetelman omalla epätäydellisyydellään. Miettii, ketä mahtavat olla ne täydelliset ihmiset, jotka voivat siellä asua.

Voimme varmaankin sanoa samaa romaanista ja runosta. Onko lukijalla tilaa siinä?

7.2.2004
Eräänä päivänä ei voikaan enää nukkua paljaalla lattialla, ei näe hämärässä ilman silmälaseja eikä keinovaloa. Selkä väsyy, häntäluu painaa kovalla istuimella. On kuin prinsessa joka tuntee herneen patjaläjän altakin. Pehmusteita, mukavuutta, lämpöä, valoa!

Lapset ovat kasvaneet ja lähteneet pois kotoa, rakastetut ihmiset ovat muuttaneet kauaksi tai kuolleet. Onnellisista hetkistä heidän kanssaan muistuttavat valokuvat ja esineet, jotka asetamme seinille, pöytien ja kaappien päälle. Moneen kertaan alleviivattu lempikirja asetetaan yöpöydälle.

[Suomenlinnassa 1970-luvun alussa]

8.2.2004
Kauneuden ja viihtyvyyden kokemus ei ole onneksi aina riippuvainen siitä, onko asunto hyvässä kunnossa. Kun luin miten Kirsti korjaa innokkaasti vanhaa kaunista taloaan, minulle tuli mieleen se aika, kun asuimme Suomenlinnassa Nooakin arkissa, Helsingin vanhimmassa kerrostalossa.

Saimme mieheni virka-asunnoksi kaksi puulämmitteistä huonetta ja keittiön eteläpäädystä, toisesta kerroksesta. Kiviseinät olivat tykinkestävät. Taloon tuli kylmä vesi. Keittiössä ja kylpyhuoneessa ei ollut lämmitystä. Sauna oli toisella saarella. Käytävän seinissä näkyivät kaikki kahden sadan vuoden maalit yhtä aikaa. - Porilaisten marssi kaikuu korvissa, sanoi eräs sukulainen.

Huoneet olivat lohduttoman näköisiä. Sain onneksi armeijan maalivarastosta tähteeksi jääneitä maalipurkkeja ja maalasin asuntoa kaksi viikkoa. Kaikki muuttui.

Lastenhuoneen yksi seinä oli suklaalevyn värinen, toinen keltainen, muut kaksi valkoisia. Huone oli yhtä suuri kuin koululuokka. Linoleumlattia oli kuopille kulunut. Oli kuin siinä olisi hypitty vuosikaudet hyppykepillä. Kolmesta korkeasta ikkunasta näkyi kirkon ympärillä oleva puisto ja joukko vanhoja rakennuksia.

Kävimme joka ilta yhdessä jossain päin saaria kävelemässä tai talvella luistelemassa lammikoissa. Kotiin tultua laitoimme tulen leveään valkoiseen kaakeliuuniin, kokosimme lattialle täkkejä "pehmeäksi paikaksi", istuimme tulen lähellä, söimme iltapalaa ja luimme lapsille ääneen.

Vuosia myöhemmin lapset muistelivat, kuinka meillä oli Suomenlinnassa ihana asunto, jossa oli hieno valkoinen takka.

Saladino nyt

tiistaina, tammikuuta 17, 2006

Omituisuuskysely. Varsinkin HATUT. HATS

Sekä Maria että Anni ovat haastaneet minut kertomaan omituisuuksistani. He vaativat yhteensä kymmentä omituisuutta paljastettavaksi. Helppo juttu, vaikka olen jo paljastanut oudoimmat lastussa Geenivirhe :

Minulla täytyy olla jonkinlainen geenivirhe: En pidä - enkä ole koskaan pitänyt - kahvista, alkoholista (en edes shampanjasta), Coca Colasta, juustosta, timanteista, tupakasta, oluesta, kaviaarista enkä popmusiikista. Enkä minkkiturkeista.

Mieheni on tietenkin ekspertti kertomaan minun omituisuuksistani:
- Niin kuin Elisabet II ei pidä koskaan rahaa mukanaan.
- Ei käytä kelloa.
- Kulkee aina kotona avojaloin.
- Tekee päiväkävelyjä sisällä niin kuin Mr Bingleyn sisar ja Elizabeth Bennet TV-sarjassa "Ylpeys ja ennakkoluulo".
- Pitää aina kaikki valot päällä
jne jne


Hän tietää, että minun varsinainen omituisuuteni on että pidän hatuista. Olen pitänyt niistä aina. Olen tainnut periä tämän äidiltä. Muistan, kuinka hän asetteli hattuaan peilin edessä ruokakauppaan lähtiessään. Minun ensimmäineni hattuni lienee ollut tummanpunainen lierihattu, jossa oli rusetti edessä. Yksivuotiaana. Sen jälkeen ei ole loppua tullut:


Talvella.

Matkoilla

Syksyllä ja keväällä.

Kesällä

Puutarhakutsuilla


Häissä






Arvaan, että suuri osa bloggaajista on jo ehtinyt tämän päivän kuluessa joutua kyselyjen kohteeksi, mutta katsotaan, olisiko joku vielä päässyt livahtamaan. Ansku, onko papeilla omituisuuksia? Kukkahattu haastaa myös Pekka Nykäsen, Johannes Niemisen ja Hanhensulan paljastamaan blogiyhteisölle viisi omituisuutta itsestään. Entä Jura siellä Roomassa? Luetko blogeja? Ehditkö vastata?




Terveisin kukkahattutäti Pirkko.

maanantaina, tammikuuta 16, 2006

Mikä ihmeen Vuodatus?

Olen siirtänyt osan blogeistani suomalaiseen Vuodatukseen lähinnä sen vuoksi, kun siellä on valmiina kategoriat, joihin jutut voi lajitella. Samoin laatikot ja "sivut" ovat mukava idea. Vuodatus on hyvin helppo verrattuna Bloggeriin.

Lue Vuodatuksen perustajan Tuomas Rinnan haastattelu. Pohjalainen/viikkoliite Tosi. Ja nuoren Tuomas Rinnan oma raportti vuodesta 2005 Vuodatuksessa.

lauantaina, tammikuuta 14, 2006

Vaalikysely

Photo: Freefoto.com
Via Hillitty kukko
1.“Annoitko äänesi ennakkoon, äänestätkö äänestyspäivänä, vai pihtaatko ääntäsi kuin naapuritilan isäntä työkalujaan vaikka ei niitä itse käytä?
2.Oliko/onko selvää ketä äänestät? Saako kysyä miksi? Jos saa: miksi?
3.Mitenkäs luulet että käy, tuleekohan toinen kierros vai pääseekö joku ehdokkaista kertarysäyksellä suoraan valtaistuimelle (ja/tai onko galluppeihin oikeisti uskominen)?
4.Sunnuntaina TV:n edessä klo 19.30 lähtien viimeiseen laskettuun ääneen asti?
5.Mitä pidit ehdokkaiden julisteista?”

1.Äänestin ennakkoon.
2.Täysin selvää. Tarvitaan uutta ajattelua, sillä Suomen poliittinen ilmastokin on muuttunut.
3.Tulee toinen kierros. Halonen ja Vanhanen ovat nolanneet itsensä juuri ennen vaaleja salailullaan.
4.Tietenkin seuraamme vaalin tuloksia.
5.En ole tarvinnut mainoksia enkä vaalikoneita. Suomi on ollut jo vuosikymmeniä kuin mutaan juuttuneet vankkurit. On aika lähteä liikkelle, ensin tehdä hyppy tälle uudelle vuosituhannelle ja sitten muiden kansojen mukana tulevaisuuteen.

Olen jättänyt äänestämättä lukuisissa vaaleissa. On tuntunut, että mikään ei kuitenkaan muutu. Nyt on jotakin uutta tapahtumassa. Ihmiset ovat jo muuttuneet avoimmemmiksi.

Suomen on pakko tulla toimeen muuttuneessa maailmassa. Siksi Suomi tarvitsee presidentin, joka tajuaa elämän tosiasiat ja sen, että me suomalaiset olemme kaikki samassa veneessä. Uskon, että Sauli Niinistö ymmärtää tämän ja toimii sen mukaan niillä oikeuksilla, joita presidentillä on. Presidentin valitseminen sukupuolen perusteella on seksismiä. Valitaan se, joka on paras.

perjantaina, tammikuuta 13, 2006

Kukkia tekijänoikeusasiantuntijalle



Kuva: Wildflowers CD-Rom. Dover Publications. Copyright.

Tulostin Jukka Kemppisen tähänastiset blogikirjoitukset ja niihin tulleet kommentit, jotka käsittelevät copyright -asioita. Niitä on paksu pinkka, ja kyllä niitä alkaa tyhmempikin vähitellen ymmärtää. Olemme olleet tavallaan kuunteluoppilaina oikeustieteen luennoilla.

En arvannut, että saisimme varsinaisen tietopaketin, kun pyysin, että bloggaava lakimies voisi "kirjoittaa joskus kuvien käytöstä blogeissa". Ja tämä on varmaankin vasta jäävuoren huippu. Internetin maailma on arvaamaton. Jotkut ovat esittäneet sellaisiakin ajatuksia, että sen pitää olla postmodernin villi ja vapaa, mutta utopiat eivät kestä arkea.

Laki ei vain rajoita vaan myös suojelee bloggaajaa. Se antaa turvallisuutta ja vapauttaa luovuutta meissä kaikissa.

Yllä oleva kuva on CD-Romista, joka tuli minulle tänään perjantaina postissa. Se liittyy kysymykseen, jonka olen esittänyt Kemppisen uusimman kirjoituksen kommenteissa. Vastauskin näkyy jo olevan siellä. Bloggaamisstressi väheni kovasti. Kiitos! Ja kiitos kuuluu myös Lankakomeron kissoille! Käy katsomassa kauniita kuvia kissaveljeksistä.

(Bloggerissa on ollut ongelmia. Toivon, että kirjoitus tulee esille.)

Kysy ensin lupa ja lainaa blogikuvaa asiallisesti ja hyvässä tarkoituksessa

Olen lukenut oikeustieteen tohtori, professori Jukka Kemppisen blogikirjoituksia ja hänen blogissaan käytyä keskustelua. Copyright-lainsäädäntö vaikuttaa vaikealta. Lienenkö ymmärtänyt oikein edes tätä yksinkertaista asiaa: kuvan lainaamista toisen blogista?

Ymmärtääkseni blogi on Kemppisen mukaan kansansivistävä julkaisu, ja sen käytössä ovat tärkeitä lähinnä hyvät tavat. Toisen blogista ei pidä ottaa kuvaa noin vaan omaa blogia koristamaan. Pitää miettiä ensin, tarvitseeko kyseistä kuvaa lainkaan vai riittäisikö linkki. Jos haluaa kuvan, pitää pyytää lupa. Kuvalla ja blogikirjoituksella tulee olla asiayhteys, jolloin kuvan lainaaja käyttää ”siteeraamisoikeutta”.

Jos lainaa vaikkapa kissan kuvaa toisen blogista, on riittävää, jos kirjoittaa: ”…voi miten kaunis burmankissa”, kuten Kemppinen vastaa bloginsa kommenteissa Lankakomero-blogin kirjoittajalle, joka on huolestunut valokuviensa kohtalosta bloggaajien käsissä. Toisen blogissa olleen kuvan lainaamisella pitää olla siis myönteinen motiivi.

Noin minäkin taisin ajatella, kun päätin lainata Kemppisen kuvan. Se tuntui sopivan ehdottomasti paremmin kuin linkki korostamaan asian tärkeyttä. Bloggaaminen on nopeatempoista ja spontaania toimintaa. Kello kahdelta aamulla ei ollut mahdollisuutta pyytää lupaa. Aamuvirkku Kemppinen kirjoitti blogiini ystävällisen kommentin.

Näin copyrightin alkeisopinnoissa. Mutta mitähän ovat oikeat lait, joita blogeille suunnitellaan? Kannattaa lukea tarkkaan ja tallentaa, mitä Kemppinen ja muut asiantuntijat kirjoittavat. On aika tehdä lisää kysymyksiä, joihin nämä viisaat saavat vastata.

keskiviikkona, tammikuuta 11, 2006

Sielunmaisemana lumi. Snow



Photo: Outdoor-photographer Jef Maion/Nomad's Land

"Whose woods these are I think I know
His house is in the village though;
He will not see me stopping here
To watch his woods fill up with snow.
--

The woods are lovely, dark and deep,
But I have promises to keep,
And miles to go before I sleep,
And miles to go before I sleep."

Stopping by woods on a snowy evening. - The Poems of Robert Frost. The Modern Library. Random House. 1946 (1939).

I read this poem first time in a Chicago bookstore during my AFS-year. In my mind it connected two worlds, two cultures that have been important in my life: my poor early childhood in postwar Finnish countryside and Anglo-American culture. I had to buy the book and I still have it. I had the same feeling when I saw Jef Maion's photograph. Snow and blue light are the landscape of a Finn's mind, at least of my mind.

Kirja on ostettu chicagolaisesta kirjakaupasta AFS-vaihto-oppilasvuonna kauan sitten. Tätä runoa lukiessa yhdistyivät minulle ensi kertaa kaksi maailmaa: varhaislapsuus pienessä suomalaisessa kylässä ja angloamerikkalainen kulttuuri. Samalla tavalla ne yhdistyvät tuossa Jef Maionin ottamassa valokuvassa. Sininen valo ja lumi ovat sielunmaisemani.

Have fun with snow and amazing snowlinks

Lumi, Snow can be a girl's name in Finland.


Kuvien käyttäminen blogissa



LISÄYS: Kuva lainattu Jukka Kemppisen blogista. Kemppisen blogissa keskustellaan muun muassa siitä, onko oikein lainata kuvia toisen blogista. Kuvassa professori Jukka Kemppinen. Kuvan otti "tohtori P. Virtanen, joka on etevä tekijänoikeuden asiantuntija", kuten Kemppinen kertoo tämän jutun kommenteissa.
Paikka Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto.

Koko sen ajan kun olen blogannut eli puoli vuotta olen yrittänyt saada selville, mitä kuvia saa käyttää blogissa. On tuntunut siltä, että kukaan ei tiedä tarkoin asiasta. Olen päätynyt käyttämään poikani kuvitustöitä ja oman perheen ja ystävien ottamia valokuvia tai kuvia, joiden käyttöoikeuden olen hankkinut joko ostamalla muutaman CD Romin tai maksamalla pienen jäsenmaksun.

Edellisen kirjoitukseni kommenteissa tuli jälleen keskustelua asiasta ja päätin kysyä Jukka Kemppiseltä, bloggaavalta tuomariltamme. Hän julkaisi äskettäin suuren joukon suosittujen laulujen sanoja blogissaan havainnollistaakseen sitä, että kenelläkään ei ole enää erityisoikeuksia niihin.

Professori Kemppinen (jonka valokuvan olen lainannut hänen blogistaan) vastaa kysymyksiin kuvien käytöstä kahdessa kirjoituksessa. Lue Kemppisen blogikirjoitukset Oikeudet upoksissa ja I vastaus. Kiitos!

Ks. myös edellinen blogikirjoitukseni ja sen kommenteissa käyty keskustelu.

maanantaina, tammikuuta 09, 2006

Nestor on "hot" 49Mediassa. Our Xmas guest, Nestor-cat became hot in 49Media


Jouluvieraamme Nestor-kissa on kuuma, "hot" 49Mediassa (lopetettu).
Täältä löydät Nestorin ja muita kissoja ja koiria
Nestorin kuvat ovat myös tuossa kansiossa Cats and Dogs.

Klikkaamalla kuvaa, saat koko jutun esille. Kirjoittamalla 49Median etsijään sanan Blogisisko, saat esille muut esillä olleet blogini.

Joskus syksyllä löysin suureksi yllätyksekseni blogini kuvia 49Media-nimisestä nettijulkaisusta, josta voisi käyttää nimeä "a magazine for weblog media". Sen jälkeen olen seurannut sivuja kiinnostuksella.

Halloweenin aikaan laitoin blogiini valokuvan, jonka oli ottanut monta vuotta sitten New Yorkin osavaltion pohjoispuolella. Tienvarressa oli hauskoja kurpitsakavereita (linkki uusittu), joilla oli kurpitsapää ja heinällä täytetty vartalo. Se oli "hot" 49 Mediassa pitkään Halloweenin aikaan.

En tiedä, etsivätkö suomalaiset lukijat blogeja 49Median kautta. Ainakin iltaisin siellä on melko pornahtavia kuvia. Mutta blogin nimellä löytää juuri sen blogin, jonka haluaa. Kuvien käytössä kannattaa suomalaisen bloggaajankin ottaa huomioon copyright entistä tarkemmin, sillä tällainen nettilehti vie blogin ulkomailla nähtäväksi.

lauantaina, tammikuuta 07, 2006

Myöhästynyt joulu renessanssin tyyliin - eli suomalaisittain

Jouluseimi

Jouluseimen ovat valmistaneet Rosanne Lamarre ja Matti Amnell

Olen viettänyt tämän aamun kaksijakoista elämää. Olen korjannut kynä kädessä tekstiäni 1500-luvusta ja vahtinut samalla jouluruokia. Kattilassa on kiehunut kaksi jättibataattia ja toisessa luumu-omena-chutney'a. Jännitän, ehtiikö kalkkuna sulaa. Kalkkunantäyte täytyy vielä keittää. Hedelmäsalaatinkin laitamme jo tänään valmiiksi.

Tuoksuu joululle ja 1500-luvulle. Teksti, jota muokkaan ja ruoat, joita laitan, ovat yllättävän lähellä toisiaan. Jouluateriathan ovat vaatimaton versio renessanssin juhla-aterioista: lipeäkala ja valkokastike, suolasilli, kinkku, riisipuuro, pähkinät, kuivatut hedelmät, piiraset, runsaat itämaiset mausteet (=joulumausteet), glögi, hedelmäkakku.

Tänä vuonna ostin hedelmäkakun kaupasta. Christstollen on tehty Dresdenissä ikivanhan reseptin mukaan. Vanhin vuodelta 1474 oleva resepti on nähtävissä Dresdenin kaupunginmuseossa.

Jamssi on kirkkaan väristä niin kuin renessanssin ruoatkin olivat. Eräänä jouluna valmistin renessanssityylisen ruudullisen vihannespaistoksen, johon lisättiin eri värisiä muhennettuja vihanneksia kerroksittain. Toisinaan värjään keiton sahramilla. Kultajauhetta en ole vielä ripotellut ruokiin, niin kuin renessanssin kokit tekivät.

Kalkkunaa tuotiin Eurooppaan
jo 1500-luvulla

Kalkkuna on uudesta maailmasta, jossa sitä syötettiin Montezuman eläintarhan eläimillekin. Kalkkunoita tuotiin muualle Europpaan jo 1500-luvulla. Sen tulo Suomeen on kestänyt vähän kauemmin.

Joulut ovat yksinkertaistuneet ja muuttuneet. Usein vietämme joulua kahdessa osassa, pienellä joukolla aattona ja suuremmalla vähän myöhemmin, yleensä loppiaisena. Huomenna yhdistyvät joulu, uusi vuosi ja loppiainen.

Jouluseimi on ollut kissan vuoksi kaapissa lasin takana. Miniä on muovaillut seimen henkilöt, aasin ja Jeesus-lapsen koiran askartelumuovista ja poika on maalannut ne. Malleina tietäjille ovat olleet naapurit seimen tekijöiden Pariisissa opiskelun ajoilta. Saimme seimen joululahjaksi eräänä vuonna. Tietäjät muistuttavat joulukertomuksesta ja samalla siitä, että eräs parhaita asioita joulussa, joulumausteiden tuoksu, on tullut meille lahjana idästä, tietäjien mailta.

Myöhästyneet loppiaisterveiset!

perjantaina, tammikuuta 06, 2006

Kadunlakaisijasta kirjailijaksi


Kuva: Iisalmen Sanomat.
Olen kuvassa toisen vuoden opiskelija. "Chanel-kävelypuvun" tein vanhasta takista.

On ollut kiinnostavaa seurata viime viikkojen keskustelua työstä. Alkuun oltiin joissakin piireissä suorastaan raivoissaan, kun Sauli Niinistö ilmoitti olevansa "työväen" edustaja. Televisiokeskustelussa muutkin presidenttiehdokkaat kannattivat käsitystä kaikista ihmisistä työtä tekevinä kansalaisina, ja silloin Tarja Halonenkin joutui selvästi hämmentyneenä myöntämään, että vanhalla jaolla työläisiin ja porvareihin on historialliset syyt - siis nostalgiaa ja konservatismia, sanoisin.

Keskusteluun on tullut lisädetaljeja, kun olemme saaneet tietää, että Niinistö elätti itseään opiskeluaikoina mitä erilaisimmilla "duunarin" töillä, muun muassa rakennustyöläisenä. Sen sijaan Halonen ja Vanhanen olivat opiskelijoina "poliittisia broilereita", mitä tuo ilmaus heidän yhteydessään sitten tarkoittaneekin. Termi työväki ansaitsee todellakin tulla uudelleen määritellyksi.

Kun kirjoitin Torontosta lehtijutun arkkipiispa Desmond Tutusta, se otsikoitiin Suomessa "Pähkinänmyyjästä piipaksi". Samoin Kanadassa kerrottiin, että satamatyöläinen [väitellyt tohtori Koivisto] oli valittu Suomen presidentiksi.

Joillakin kirjailijoilla on tapana luetella henkilötiedoissaan kaikki työt, joita he ovat tehneet, "oikeat" työt. Jospa minäkin teen luettelon :
Koululaisena:
- kukkakaupan juoksutyttönä (joululomalla)
- kemikaliokaupan myyjänä(kesäloma)
- konttoristina(kesäloma)
- lasten leikkikentän ohjaaja (kesäloma)
- pankkivirkailijana (abiturienttina)

Luettelo jatkuu, mutta vaatii välihuomautuksen: Olisin kovasti halunnut mennä ulkomaille töihin koululaisena, mutta minulla ei ollut varaa matkalippuun. Oli todellinen onnenpotku, että sain kokostipendin American Field Service -vaihto-oppilaaksi. Sitä varten jouduin ottamaan kuitenkin taskurahoja varten lainan, jonka takasivat lähikauppias ja luokkatoverini isä. Lisäksi menin töihin alkukesäksi kaupunginpuutarhaan ja siitä tuleekin seuraava duuni:
- kadunlakaisija ja puistojen siivooja. Palkka oli hyvä ja rusketus ilmainen.
- lasten leikkikentän ohjaaja (kesäloma)

Opiskeluaikana elätin itseni seuraavilla töillä:
- postinlajittelijana
- kynttilätehtaassa
- koehenkilönä lattialämmitystutkimuksessa
- ranskanleipien laskijana leipäkaupassa kuluttajatutkimuksessa
- myyjänä Stockmannilla ja Sokoksella (yht. noin vuoden kokopäivätyössä)
- englantilaisen lastentarhan apuopettajana (1 1/2 vuotta)

Toivon, että kukaan ei joudu opiskelemaan työn ohella paitsi täysin vapaasta tahdostaan. Minun oli pakko tehdä niin. Olin vain ensimmäisen lukukauden täystoiminen opiskelija. Sitten meninkin naimisiin, valmistuin yhteensä neljän vuoden opiskelun jälkeen humkandiksi ja sain jatkaa siitä kaikessa rauhassa lastenhoidon ja kodinhoidon ohella. Siispä lisään:
- siivooja ja lastenhoitaja (kokopäivätyö perheenäitinä).
- opettaja
- vapaa toimittaja
- nuorisokirjailija
Lapset ovat kasvaneet, ja allergian vuoksi olen vapautunut jo joitakin vuosia sitten kodin siivoamisesta. Minusta on tullut hieno rouva.

torstaina, tammikuuta 05, 2006

Mitä syöt tai juot kirjoittaessasi?



Kun olin opiskelija, istuin tuntikausia Rikhardinkadun kirjastossa tai Porthaniassa englannin laitoksen kirjastossa lukemassa tai kirjoittamassa. Kun olin tehnyt tietyn verran työtä, palkitsin itseni palalla suklaata. Kun olin lukenut tai kirjoittanut oikein paljon, annoin itselleni luvan katsella lehtiä.

Mikäpä piristäisi nytkään enemmän kuin suklaa? Jotkut söivät piristykseksi opiskeluaikana kofeiinitabletteja tai joivat paljon kahvia. Olen aina pitänyt kahvijauhojen ja kahvin tuoksusta (ilman kermaa), mutta kahvi maistuu minusta pahalta. Minulla on nähtävästi lapsen kitalaki, sillä en voi sietää cola-juomien, oluen, vahvojen juustojen enkä väkevien alkoholijuomien makua enkä edes tuoksuakaan.

Kahvia olen kuitenkin alkanut opetella juomaan luettuani jokin aika sitten Nykäsen blogista löytyneen artikkelin kahvitutkimuksesta ja kahvin hyvistä puolista. Kyllä se on hampaat irvessä juomista. Kauniista kupista.

Kaikkein mukavinta syömistä kirjoittaessa ovat marjat. Sekoitan pakastemarjoja maitorahkaan, johon olen lisännyt hiukan keinomakeutusainetta. Marjat sulavat vähitellen. Jäinen marja piristää kovasti.

Vettä käyn juomassa keittiössä, jotta tulee lisää askelia. Samalla voin ottaa muutaman vitamiinitabletin pienestä lasista, johon olen laittanut päivän vitamiinit.

Mitä Sinä syöt kirjoittaessasi tai lukiessasi?

keskiviikkona, tammikuuta 04, 2006

Me 2000-luvun hobitit

1950-luvulla minun pituiseni nainen (vähän yli 160cm pitkä) saattoi päästä vaikka Miss Suomeksi tai mannekiiniksi. Nykyään alle 180 cm pitkä ihminen saa tuntea olevansa häiritsevä tekijä ainakin asuntojen ja vaatteiden suunnittelijoille.

Asumme Helsingin keskustassa kerrostalossa. Muutama vuosi sitten remontin yhteydessä oviin asennettiin ovisilmät. Ne oli kuitenkin laitettu kaikki samalle korkeudelle kysymättä asukkailta mitään.

Kysyin, miksi ovisilmät oli laitettu niin korkealle. Minulle selitettiin, että muutoin 180-senttiset miehet joutuisivat kumartumaan niihin katsoessaan. Kun sanoin, että ovisilmää tarvitsevat ennemminkin pienet mummelit ja lapset, minun käskettiin käyttää jakkaraa.

Ovenkahvat on asetettu uusissa asunnoissa niin korkealle, että me hobitit iskemme käsivartemme niihin. Raitsikoissa matkakorttien lukijalaite on asennettu liian korkealle.

Kirjoittaessani kirjaa kyynärän mittaisesta tytöstä luin lyhytkasvuisten ongelmista. Niistä hyvin suuri osa näyttäisi johtuvan muusta kuin heidän pituudestaan. Maailma rakennetaan "normaalille" ihmiselle, ja tunnen olevani yhä enemmän epänormaali, kun en ole 180-senttinen mannekiinivartaloinen nainen, jollaiselle myös vaatteet suunitellaan.

Ovatko kaikki ihmiset todellakin nykyään pitkiä?

maanantaina, tammikuuta 02, 2006

Suomen bloggaajat eivät mahdu enää yhteen bussiin

Helsingin Sanomien marraskuun 2005 kuukausiliitteen blogijutussa (Anssi Miettinen: Perustin tiedotusvälineen.) on kuva 257 suomalaisen blogin suhdeverkostosta. Pelkästään Blogilistalla on nyt vuoden 2006 alussa jo 3686 suomalaista tai suomalaisuuteen liittyvää blogia. Tulee tapahtumaan entistä enemmän ryhmittymistä. Ei ole enää paluuta siihen kodikkaaseen ”me”-ryhmään , joka aloitti bloggaamisen Suomessa.

Lainaan omaa kommenttiani Blogisanomista (19.10.2005):

Suomalainen blogimaailma on selvästikin jonkinlaisessa kuohunnassa. Kun blogien määrä lisääntyy, syntyy luonnostaan monenlaisia ryhmiä kuten tavallisessakin elämässä.

Ensimmäisiä suomalaisia bloggaajia voi verrata esimerkiksi Mayflowerilla menneisiin "ensimmäisiin" amerikkalaisiin, ja heidän jälkeläisiinsä, joita pidetään ja jotka pitävät itse itseään eliittinä.

Onko meillä ihmisillä taipumus valita "kuninkaita" ja "aatelistoa" vaikka hiekkalaatikolla? Luoko se turvallisuutta? kysyin silloin.

Jotta bloggaaminen jatkuisi ja jopa lisääntyisi Suomesssa, tulee tapahtua jonkinlaisia muutoksia.
En tiedä, miten ne tulisi tehdä, mutta toivoisin tunnelman muuttuvan entistä avoimemmaksi, suvaitsevaisemmaksi - ja ystävällisemmäksi.

En tarkoita suinkaan sitä, ettei voisi olla kirpeääkin sananvaihtoa, mutta muistettaisiin samalla, että vaikka asiat joskus riitelevät, ihmiset voivat pysyä ystävinä tai ainakin asiallisesti käyttäytyvinä naapureina.

Lue Media=Blogin katsaus : Blogeissa tapahtui 2005