perjantaina, helmikuuta 28, 2014

Päivi Heikkilä-Halttunen: Lastenkirjahylly: Yhdessä olemme jättiläisiä

Helsinki by Anna Amnell
Helsinki, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Dosentti Päivi Heikkilä-Halttunen kirjoittaa lastenkirjallisuusblogissaan arvostelun kirjastani Lucia ja Luka. Hän sanoo muun muassa:

"Keskiajan ja renessanssiajan taitekohtaan vuoteen 1562 Turkuun sijoittuva Lucia ja Luca on kaikkien historian ystävien toivekirja. Amnellin valttina on tarkka ja eloisa historian kuvaus, joka ei silti uuvuta lukijaa liialla nippelitiedolla.

Amnell kirjoittaa aistimusvoimaisesti: lukija tuntee karhean kankaan ihollaan, eritteiden, ruuan, tervan ja savun tuoksut sekä aistii Turun linnan muureista huokuvan kylmyyden ja puheensorinan."

Tämä arvostelu juhlisti minulle Kalevalan päivän eli suomalaisen kirjallisuuden juhlapäivän.

Viime viikolla myönnettiin dosentti Päivi Heikkilä-Halttuselle ansiokkaan kriitikon Vaaskivi-palkinto. (Helsingin Sanomat)

Onnea ansiokkaalle kriitikolle ja kiitos kirja-arvostelusta!

soija-allergia ja vitamiinit

soija-allergia by Anna Amnell
soija-allergia, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kirjaimet: B. täältä löytyi B-kirjaimia, en mene merta edemmäksi kalaan
Jos syön tuotteita, joissa on soijaa, päänahkaani puhkeaa näppylöitä ja kohoumia, jotka kutiavat niin kuin itikan- tai mäkäräisenpistot.

Monen vuoden ajan kävin useiden allergialääkäreiden vastaanotolla. Minulle määrättiin ihottumaan muun muassa kalliita erikoisshampootuotteita ja monia voiteita. Mikään ei auttanut.

Sitten ystäväni kertoi, että hänen lääkärisukulaisensa oli kehunut Bepanthen emulsiota. Se auttoi, ja on aina parantanut päänahkani, kun soija-allergia ihottumaa tulee.

Kokeilemalla huomasin onneksi, että soija aiheuttaa tämän ihottuman. Jos syön vaikkapa jonkin leivonnaisen tai jotain valmisruokaa, jossa on paljon soijaa, ongelma uusiutuu. Olen tottunut tutkimaan tarkoin kaikki tuoteselosteet, ja soijaa sisälvät ruoat on jätetty pois ruokavaliosta.

Oli kulunut taas useita kuukausia ilman mitään soija-allergiaongelmia. Sitten ne alkoivat taas. Kun paukamia alkoi tulla jo korvien taaksekin, päätin tutkia taas vitamiinit. Ja sieltähän syylliset löytyivät.

Jos olet allerginen soijalle, vältä kuvakollaasissa olevia vitamiineja, joiden tuoteselosteesta voit lukea sanat "soijasta" ja soijaöljy".

Jostain syystä jopa suklaaseen käytetään soijaa, vaikka rapsilesitiini toimisi yhtä hyvin. Siitä olenkin kirjoittanut aikaisemminkin.

On vaikeaa löytää kaupoista tuotteita, joissa ei ole soijaa. Onneksi jotkut valmistajat merkitsevät näkyvästi pakkauksen päälle "ei sisällä soijaa".

Uskon, että soija-allergia puhkesi minuun, kun käytin erästä dieettituotetta, johon oli äkkiä lisätty geenimuunneltua soijaa. Pakkaukseen oli liimattu huomautus tästä muutoksesta, mutta huomasin sen liian myöhään.

Jo monta vuotta sitten luin tutkimuksista, joissa sanottiin, että geenimuunnelluilla tuotteilla on taipumus aiheuttaa allergiaa. Asiasta väitellään, sillä kysessä ovat suuret rahat.

Lue tuoteselosteet!

Klikkaa hakusanojani, jos haluat lukea muita kirjoituksiani tästä aiheesta.

Photo Friday: 'Explore'

Dubrovnik 2010 by Anna Amnell
Dubrovnik 2010, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Ready to explore Dubrovnik
2010
Photo Friday: 'Explore'

keskiviikkona, helmikuuta 26, 2014

Makro: Haju



"Senkin haisunäätä!" sanoo pesukarhu ystävälleen, joka raastaa haisevaa juustoa.
On hajua!

Makro: Haju

Tarkkaavainen kommentoija huomasi, että oikealla oleva pehmolelu on "oikeasti" pesukarhu! Se joutui kuitenkin haisunäädän rooliin!

Laitoin nyt kuvan kokonaan ja uuden tekstin. Tässä kuvassa vasemmalla oleva on selvästi pesukarhu, tuo oikeanpuoleinen voisi näytellä haisunäätääkin paremman puutteessa, sillä sen karva on tummempaa.:) Olen nähnyt vain kerran haisunäädän luonnossa, jossain Amerikan etelävalloissa telttailumatkalla. Pesukarhu on tuttu, sillä se kuuluu Kanadan suurkaupunkienkin eläimiin.

Sama kuva kahdesta pesukarhusta on ollut kirjainhaasteessa SU eri blogissani.
Lue pesukarhuista, joita kävi Torontossa pihallamme syömässä päärynöitä ja kerrostalojen pihoilla roskiksia penkomassa, vaikka niihin oli laitettu painavat kannet: Pesukarhu päärynäpuussa. Pesukarhut kiipesivät parvekkeille ja eräs huimapää pesukarhu pilvenpiirtäjän seinää myöten, josta se piti pelastaa erikoisella nosturilla. Pelastusoperaatiosta oli valokuva Toronto Star -lehdessä.


haisunäätä, kuva Wikipediasta



pesukarhu, kuva Wikipediasta


Lisäys: Kävin juuri - varhain herättyäni - katsomassa 18 kuvaa tuoksuista ja hajuista. Niillä oli voimakas vaikutus kaikkiin aisteihini.:) Kuvista tunsin paitsi tuoksuja myös makuja - sitruunan raikkaan maun ja sipulin rehevyyden. Kuvissa on voimaa. Käykääpä katsomassa Makro-kuvia. Koko skaala: veden kielelle tuovia hedelmiä ja entisen tupakalle tuoksuvan Suomen hajun tuova tupakantumppikasa. Entisaikaan kodit ja vaatteet tuoksuivat parhaimmillaan tuuletetulle tupakanhajulle.

Luin Kirsin blogista hätkähdyttävän asian: kukkien tuoksu ei kanna enää yhtä kauas kuin ennen! Saasteet vaikuttavat myös tuoksujen erilaisuuden vähenemiseen. Maailmamme tylsistyy.
P. S. Jos haluat tuntea  vanhan suon tuoksun ja tunte sen hyytävän viileyden, laskeudu Pietarin Suomen rautatieaseman vierellä olevan Lenin-metroaseman syvyyksiin.

Kommentti: muodikkaat muinaisuskonnot ja etäiset uskonnot



Muinaiset ihmiset palvoivat hirveä, se muuttui intialaisilla lehmäksi ja muinaissuomalaisilla karhuksi.
Intiassa jotkut muinaiset riitit kuten lesken polttaminen - jota näimme äskettäin myös Viikingit-elokuvassa - on kielletty lailla, mutta sitä tehdään edelleen. Samoin on kastilaitoksen laita: kielletty, mutta käytännössä vallalla. Kuva: Mimi Amnell

Uuspakanalliset uskonnot näyttävät päällisin puolin kovin herttaisilta, mutta todellisuudessa niissä on ollut leikki kaukana, kun ne ovat olleet voimissaan.
Pakanauskontoihin ovat kuuluneet kaikkina aikoina muun muassa ihmisuhrit, joista kertovat soista löydetyt ruumiit - niissä on ihmisuhrauksen jäljet. Aviorikoksista rangaistiin julmasti: keihäs läpi ja suohon. Sama kohtalo oli muinaissuomalaisella isättömällä [tai vammaisella] lapsella ainakin Kalevalan mukaan: poika suolle vietäköhön, puulla päähän lyötäköhön.
Asteekit saattoivat uhrata kymmeniä tuhansia ihmisiä juhlissaan, kuten on saatu tietää viime vuosikymmeninä. Samanlaisia olivat aikaisemmin niin jaloina ja lempeinä pidetyt mayat. Heillä oli myös uhrilähteet, joiden pohjasta uhrattujen ihmisten luita on löydetty.
Wikipedia puhuu asteekkien kohdalla vain tuhansista uhreista. Karua tuokin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Asteekit#Asteekkien_ihmisuhrit
Raamatussahan kerrotaan ihmisten jumalakäsityksen vähittäisestä kehityksestä. Loppusanoma on: ei enää ihmisuhreja, ei enää taikauskoista pelkoa ja jumalten ja henkien lepyttämistä. Ihmisillä on valitettavasti edelleen helposti taipumus vääntää kristinuskoakin primitiiviseksi.
Kannattaa harkita mihin menee mukaan. Jäljet pelottavat: Kuuluisin uuspakana oli Hitler. Natsit halusivat elvyttää muinaisgermaanisen uskonnon, ja Suomen TV:ssäkin on näytetty dokumentti heidän temppelistään ja kerrottu tästä vähemmän tunnetusta puolesta natsiajattelussa. Viikinkien kulttuurihan on nyt ajankohtainen TV-sarjan vuoksi.

Lisäys: Viikingit olivat kamalampia, kuin on osattu kuvitellakaan. Näyttely British Museumissa tänä keväänä ja kesänä. Myös rauhallisempi puoli kulttuurissa.
Välihuomautus
Muinaisuomalainen uskonto on myös tuontitavaraa, jossa on vaikutteita eri puolilta maailmaa.  Alkuhirvi muuttui Intiassa lehmäksi, muinaissuomalaisilla karhuksi.

2. kommenttini
30-vuotinen sota alkoi saksalaisten katolisten ja protestanttien keskeisenä sotana, mutta muuttui yleiseurooppalaiseksi sodaksi, jolla oli taloudelliset ja poliittiset syyt kuten useimmilla maailman ns uskonsodista. Ruotsi-Suomi mm halusi Itämeren herruutta.

Natsit ja varsinkin Hitler itse uskoivat, että Hitler oli Messias. He muuttivat kristinuskon omaksi oudoksi synkretistiseksi uskonnoksi, johon sekoittui mm muinaisgermaanisten uskontojen piirteitä. He olivat hyviä narraamaan ihmisiä. Natsien uskonnostahan on jatkuvasti dokumentteja ja tutkimuksia. Luonnossa vaeltaminen oli erittäin suosittu harrastus heilläkin. Hitler oli kasvisyöjäkin vielä.:)

Ketään ei  pakoteta uskomaan mihinkään Suomessa. Saa uskoa Jumalaan. Saa uskoa Ukkoon, Akkaan, Näkkiin ja tonttuihin. Kannattaa hankkia tietoa, ennen kuin liittyy mihinkään. 

Kristityt ovat suvaitsevaisia: lapsille annetaan nimeksi Tapio ja Mielikki, tontut laitetaan koristamaan joulukuusta, viikonpäivillä ja kuukausilla on muinaisgermaanisia, muinaissuomalaisia ja muinaisroomalaisia nimiä. Luonnossa käveleminen ei ole kiellettyä.

Jumalan kuolema ristillä oli havainnollinen viesti: ei enää uhreja, kaikki on nyt O.K.

Emme voi Suomesta käsin uudistaa katolista kirkkoa. Heidän pitää tehdä se itse. Katolisessa kirkossa on myös paljon hyviä ominaisuuksia.

Mutta jotta muistaisimme maailmanhistorian todellisuuden: Entä ateistinen uskonto jota harjoittivat Stalin, Pol Pot ym ja jota harjoittaa yhä Pohjois-Korea. Sieltä löytyvät suurimmat ihmisten tappajat ja sortajat, joiden rinnalla Hitler ja asteekitkin ovat pikkutekijöitä. Ehkä oletkin jo ilmaissut paheksumisesi heitä kohtaan.

Lue Hymyilevän eläkeläisen kirjoitukset ja  vastaukset:
Tämä oli kommentti Hymyilevän eläkeläisen blogiin.

Lisäys: Satuitko näkemään Viikingit-TV-sarjan osuuden "Uhrilahja". (ei sovi lapsille)

tiistaina, helmikuuta 25, 2014

Mikä muistoksi vuoden 2014 talviolympialaisista?

Russian dolls by Anna Amnell
Russian dolls, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Olen täysin kyllästynyt siihen, että sanomalehdet jauhavat suomalaisen urheilu- ja kulttuuriministerin häiriköinnin kuvausta. Sekö päällimmäiseksi muistoksi noista hienoista juhlista? Pitääkö pilata kaikki. kun naapurimaamme saa aikaan jotain kaunista ja myönteistä? Siihenkö kulttuuruministerimme pyrki käytöksellään?



Esimerkiksi tästä tillkutäkistä puhutaan muualla. Entä Suomessa? Eikö tämä olisi hauskempi aihe kuin suomalaisen kulttuuriministerin häiriköinti Sochissa?

Talviolympialaisten symbolina oleva tilkkutäkki kuvaa Venäjän eri osien kulttuuria. Siitä puhutaan muualla. Naistenlehdet, herätys!

lauantaina, helmikuuta 22, 2014

Sotši tuottanut iloa

Winter Olympics 2014 by Anna Amnell
Winter Olympics 2014, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Värikollaasi 167
This week the colour collage colours were colours of Sochi!
Tästä tuli myös värikollaasini. Ks alin kuva.

Sochin olympialaisten tilkkutäkki kuvaa Venäjän eri alueiden kulttuuria. Tätä en ole nähnyt tuodu esille

http://www.graphicart-news.com/the-olympic-patchwork-quilt-sochi-2014/#.UwyrGXfV_Eg

Talviolympialaisten avajaisista ja luistelusta on ollut minulle eniten iloa. Ehkäpä lopettajaisetkin ovat kauniit. Katson nyt luistelun loppunäytöstä.

Kuvasin tämän tilkkutäkkikuvion Pietarissa viime syyskuussa. Alla olevaa kuvaa on katsottu Flickrissä jo yli 600 kertaa.

Kannattaa muistaa, että suurin osa rahoista on mennyt infrastruktuuriin, joka hyödyttää sotsilaisia tulevina vuosikymmeninä ja vie sinne turisteja. Kauniilta näyttävät maisemat. On aihetta onnitella venäläisiä hyvistä kisoista.


 


Tämän viikon kollaasin värit ovat minusta samat kuin Sochin värit! Klikkaa nuolia, niin näet kuvia viime syksyiseltä Pietarin matkaltanai!
Pietarissa otetussa kuvassa on myös näkyvissä, että olympialaiset olivat vasta tulossa, kello kävi.


Klikkaa nuolia niin näet kaikki kuvat ja versiot.
Värikollaasi 167: talvi 2014

Kollaasini
Klikkaa nuolia niin näet kaikki kuvat ja versiot.
Värikollaasi 167: talvi 2014

värimalli talvi 06






Bloggaamisen syvin tarkoitus




"Aina kun mietin, olenko tänään hengissä vai välittävätkö aistini vain jotain jälkikuvaa elämästä, katson verkosta päivän blogiani. Jos sellainen löytyy, kysymyksessä on vahva aihetodiste elämän jatkumisesta. Kirjoitan – siis olen olemassa."
Päivän Kemppinen

"Niin kauan kuin on elämää, kertomukseen tulee lisää kokemuksia."
Markku Lehto: "Vanhuus pitää ymmärtää elämän kertomuksena." - Päivän Hesari

perjantaina, helmikuuta 21, 2014

Aakkoset 12: H

IMG_1739 by Anna Amnell
IMG_1739, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Toivotettiin herkullisen jännittävää aakkosen etsintää. Tehtiin niin kuin käskettiin.
Teetä ja keksejä. Siinä se on: keksirasiaan muodostuu h!
Aakkoset 12 : H

Photo Friday: 'Male'

Muinaiset ratsastajat by Anna Amnell
Muinaiset ratsastajat, a photo by Anna Amnell on Flickr.
The statue in the front "Ancient Riders" by
www.eilahiltunen.net/index.html

a large size/suuri koko

In the background the equestrian statue of Mannerheim by Tukiainen
en.wikipedia.org/wiki/Carl_Gustaf_Emil_Mannerheim

Photo Friday: 'Male'

Helsinki, Finland

This is in One of a kind pool
http://www.flickr.com/groups/1ofakind/pool/50042237@N00/

Rap-uutiset

Mikki herätyskello by Anna Amnell
Mikki herätyskello, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Olettehan huomanneet, että uutisiakin voidaan räpätä?

Brian Williams Raps "Rapper's Delight"


torstaina, helmikuuta 20, 2014

Tänään kannattaa olla Niskanen. Suku, DNA, perinnöllisyys, sairaudet



Niskasen sisarukset Iivo ja Kerttu ovat menestyneet talviolympialaisissa, veli sai kultaa ja sisar hopeaa hiihdossa. Suomalaiset ja varsinkin Niskaset voivat juhlia.

Tällaisina päivinä muistuu mieleen, että tuokin suku näkyy niissä sukututkimuksissa, joita minulle on kerääntynyt, vaikka en ole itse harrastanut sukututkimusta. Minusta ei ole niin paljon kärsivällisyyttä vaativaan työhön.

Lapseni sanovat, että kaikki suomalaiset ovat sukua toisilleen ja muistuttavat, että kaikki eurooppalaiset ovat sukua Kaarle Suurelle. Joillakin ihmisillä on niin järjestelmälliset aivot ja hyvä muisti, että lukuisat sukutaulukot ovat heillä järjestyksessä päässään. Olen käynyt parissa sukukokouksessa, ja toisessa eräs samaa sukua oleva vanha lääkäri, jota en ollut koskaan nähnyt, sanoi heti: Mehän ollaan sen ja sen suvun kautta paljon läheisempiä sukulaisia.

Sukukoukouksissa on hauskaa, sillä siellä tulee yhtäkkiä vastaan kovin tutunnäköisä ihmisiä, jotka ovat toiselta puolen Suomea ja aivan ennestään tuntemattomia: näköisyyskin periytyy. Tunnetusti marksilaisuus ei hyväksynyt genetiikkaa, ja sukututkimus taisi olla hiukan epäsuosittua suomettumisen aikoina. Nykyään tiedämme, että sekä perinnnöllisyys että ympäristö vaikuttavat monin tavoin. Perinnöllisyys saa ihmisen suosimaan tietynlaista ympäristöä ja tuttavapiiriä, ja ympäristö voi joko tukahduttaa tai antaa suotuisat olosuhteet perinnöllisille taipumuksille.

Nyt kun viikingit mellastavat TV:ssä tulee mieleen erään kanadalaisen miehen kertoma sukujuttu. He olivat aina pitäneet itseään aito ranskalaisena sukuna, jonka nimikin tuli heidän sukuperinteensä mukaan työvälineestä, jolla viinikönnösten juuria kuokittiin. Sitten joku suvun jäsen meni tutkimaan arkistoja, ja sieltä löytyi sotaisa viikinki, joka kävi joukkoineen ryöstämässä jatkuvasti kirkkoja ja luostareita.

Silloin kuningas keksi hyvä idean: aateloidaan tämä kauhea mies, jotta hän jää tänne asumaan, ja loppuu tämä mellastus. Niin tehtiin, "mereltä tulleen" sotaisuus toimi sen jälkeen Ranskan hyväksi. Kului muutama sata vuotta, ja tasavaltaisia ajatuksia omaksunut suku heitti etuliitteen de roskiin ja omaksui aito ranskalaisen identiteetin. Mutta kirkonkirjat ovat katolisissa maissa vielä tarkemmat kuin meillä Suomessa, vaikka meidänkin kirkonkirjoja kehutaan korvaamattomaksi avuksi mm perinnöllisiä sairauksia tutkittaessa. Sukusalaisuudet paljastuvat.

[Meillä jokaisella on ainakin 20 sukua, ehkä enemmänkin. Usein naisten sukunimet alkavat näkyä vasta 1600-luvulla. Varhaisin tietämäni naispuolinen sukulaiseni oli Joroisten Maaveden "Laititar" 1400-luvulta, siis kovin varhain. ]

keskiviikkona, helmikuuta 19, 2014

Makro 135: 'antiikkia'




Kuvasin tämän vanhan ajan pulpetin Nummelan koululla, jossa olin kouluvierailulla vuonna 2007. Anoppini aloitti koulun Nummella. Ajattelin, että ehkä Aurora-tyttönen istui tässä kauniissa pulpetissa. Koululla oli minimuseo, jonka esineistöä tämä on.

Makro 135: 'antiikkinen', 'ikivanha'

tiistaina, helmikuuta 18, 2014

Mikä on huonoa kritiikkkiä?



Intiaanit ovat olleet eurooppalaisille 1500-luvulta asti myyttisiä, eksoottisia hahmoja, joista ei ole tiedetty paljon tosiasioita. Kuva krakovalaisessa talossa olevasta korkokuvasta. 

Kirjallisuuskritiikki on tärkeää kirjailijalle. Se voi ilahduttaa ja opettaa, miten parantaa kirjoittamista.  Olen kiitollinen kaikille niille henkilöille, jotka ovat kirjoittaneet kirja-arvosteluja kirjoistani kuluneiden vuosien aikana. Olen oppinut niistä paljon, ne ovat rohkaisseet jatkamaan kirjoittamista. Yleensä kirja-arvostelut ovat olleet asiallisia ja miellyttäviä silloinkn, kun ne ovat tuoneet esille kirjoissani olevia puutteita.

Millainen kritiikki on sitten pahaa ja vahingollista? Kaikkein pahinta on, jos kriitikko tai kuka hyvänsä antaa vääriä tietoa, vääristelee kirjan sisältöä tai sanomaa.  Jostain syystä eräs henkilö on antanut julkisesti täysin vääriä tietoja esikoiskirjastani - joka ilmestyi 20 vuotta sitten -  ja kirjoittanut muutenkin asiattomasti.  Hän muun muassa moittii minua, etten kirjoita intiaaneista. Ei minun olis tietysti tarvinnutkaan, kun kirjoitan elämästä 1900-luvun alun Torontossa, jossa oli mustaa väestöä tai kiinalaisia enemmän kuin intiaaneja, joita lienee ollut muutama. 

Mutta koska kirja on siirtolaisromaani ja koska olin kirjoittanut useita lehtijuttuja intiaanien kulttuurista, halusin tuoda esille suomalaisten siirtolaisten käsityksiä ja mahdollisia kokemuksia intiaaneista.  Se onnistui, kun kuvasin kirjan päähenkilöiden koulutyttö Aurora Koivun ja palvelustyttö Iida Suomisen pitkää laivamatkaa Euroopasta Amerikkaan. Olen käymässä juuri läpi kirjan tekstiä uutta painosta varten, ja eteen tuli kohta, jossa Pohjanmaalta Venäjän sotaväkeen joutumista pakeneva Pekka Lohi ja muut nuorukaiset kyselevät kaikkea mahdollista vanhalta kokeneelta siirtolaiselta John Nikkarilta:

 - Oletteko te Nikkari nähnyt niitä punanahkoja? Eivätkö ne ole julmaa väkeä ne intiaanit?
  - Kai ne osaavat olla sitäkin niin kuin mekin. Mutta totuuden nimessä on sanottava, että en olisi nyt tässä, jos eivät olisi intiaanit pelastaneet minun henkeäni kolmattakymmentä vuotta sitten.

Nikkarin ympärille tuli aivan hiljaista. Kauempaakin kurkoteltiin häntä katsomaan.
 - Oli ollut oikein kylmä talvi. Minä läksin yhtenä aurinkoisena kevättalven päivänä kotimökiltä kalaan ja tein avannon. Mutta silloinkos jää petti allani. Huusin täyttä kurkkua, vaikka arvelin viimeisen hetkeni tulleen, kun lähellä ei ollut tiedossani muita ihmisasumuksia. Erämaassa asuttiin. Siihen ilmestyi kuin maan alta niitä punanahkoja eli intiaaneja, vetivät minut kuiville ja kantoivat havumajaansa. Siellä he virvoittelivat minut henkiin.
Kun heräsin seuraavana aamuna, makasin havujen päällä aivan ilkosillani risaisiin nahkoihin käärittynä, ja vanha intiaanimuori juotti minulle jotain pahanmakuista lientä. Outo oli minusta heidän majansa, katossa oli aukko, siitä pilkotti valoa, ja savu nousi aukkoon nuotiosta keskeltä majaa. Intiaanit olivat tulleet ottamaan mailtaan siirappia sokerivaahteroista, Nikkari jatkoi.
  - Kasvaako siellä sokerikkii puussa? eräs emäntä keskeytti, mutta toiset pyysivät häntä olemaan hiljaa. Joku tytöistä tirskui.
 - Ei siellä siirappipurkit puussa kasva. Ensin pitää mahla juoksuttaa ruohonkortta myöten puuämpäriin ja keittää sitä tuntikausia nuotiolla. Padan pohjaan kertyy sitten siirappia. Meidän nykyisellä lähinaapurilla on intiaanivaimo, ja hän laittaa kuuman siirapin somiin puumuotteihin kovettumaan. Sokeritoppa on sitten kuin kukkanen tai karhunkäpälä.
Nikkari levitti kämmenensä kuin matkiakseen tuota ihmettä, karhunkäpälän muotoista sokeritoppaa. - Taitaisi semmoinen olla emännälle mieleen. Me kaadettiin poikasena kuumaa siirappia hangelle ja imettiin sitten niitä siirappipaloja. Jo oli hyvää.
  - Mutta ne intiaanit, pojat kysyivät kärsimättöminä, - päästivät pois, eivät ottaneet päänahkaanne?
  - Tässä on tallella, John Nikkari sanoi, otti hatun päästään ja siveli kaljua päälakeaan. - Meistähän tuli hyviä ystäviä.  Ei meidän naapureina alussa muita ollutkaan kuin intiaaneja. Äiti pelästyi, kun intiaanit tulivat silloin ensimmäisen kerran pyssyn kanssa minun perässäni. Mutta kun äiti kuuli, mitä he olivat minulle tehneet, hän antoi heille tuoretta vastakirnuttua voita ja lämmintä rieskaa. Leivän söivät erikseen ja voin erikseen.

 - Vai voin söivät erikseen ja leivän erikseen, ihmeteltiin ääneen.
Aurora, vaahteralaakson tyttö 1991 (1992), sivut 75-77

maanantaina, helmikuuta 17, 2014

Sama aikakausi: Aurora-kirjat ja Kahden kerroksen väkeä



Molly pyyhkii pölyjä kartanon salissa. Kuva: Matti Amnell (Jr)

Luen pitkästä aikaa esikoiskirjani käsikirjoitusta.
Tarkoitukseni on ottaa vihdoin kolmas painos kirjastani "Aurora, vaahteralaakson tyttö" (Kirjapaja 1991, 1992). Se kertoo vuodesta 1903 eli täsmälleen samasta ajasta kuin "Kahden kerroksen väkeä" -nimisen TV-sarjan alkuosa.

Lisäys: Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide 1990-luvulla ilmestyneistä kirjoistani. Myös eKirja. Noin 400 sivua. Ilmestyy syyskesällä 2014.  Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.

On aikamoinen sattuma, että en ollut nähnyt tätä kuuluisaa TV-sarjaa, kun ryhdyin kirjoittamaan Aurora-kirjoja 1980-luvun lopulla Kanadassa asuessani. Syynä oli se, että meillä ei ollut TV-tä vielä 1970-luvun alkupuolellakaan, jolloin sitä esitettiin Suomessa, ja vuonna 1979 muutimme Kanadaan yhdeksäksi vuodeksi. Siellä sarja oli nähty jo ajat sitten.

Löysin 1990-luvun lopulla kirpputorilta kirjan, joka oli tehty TV-sarjan perusteella. Luin sitä uteliaana. Paljon oli tuttua, sillä lähteinä olleet romaanit, tietokirjat, valokuvat ym olivat olleet paljolti samoja sekä TV-sarjan tekijöillä että minulla, minulla paljon pienemmässä mittakaavassa. Lisäksi minulla olivat tapahtumapaikkoina Helsinki ja Toronto ja Kahden kerroksen väessä Lontoo. Jotkut ovat olettaneet, että tämä sarja olisi vaikuttanut paljon Aurora-kirjoihin, mutta kuten yleensäkin tällaiset arvailut, tämäkin meni ihan pieleen.

Bellamyn talo sijaitsee Lontoossa, ja rouva Bellamy on aristokraattista sukua. Bellamyn koti on loistava esimerkki edwardiaanissta mahtitalosta, joka on kuin loistohotelli. Palveluskuntaa on suuri joukko. Bellamy on eräs keskeisiä henkilöitä Lontoon poliittisessa elämässä. Ollaan oikeaa yläluokkaa. Austinien varakkaan liikemiesperheen kartano Toronton lähistöllä on vaatimaton verrattuna Bellamyn lontoolaiskotiin.

Mistä minä sain sitten vaikutteita? Kirjoista, maalauksista, sanomalehdistä, romaaneista (esim E. M. Forster), museoista, varsinkin Spadinan kartanomuseosta, joka on ollut muutamien huoneitten osalta esikuvana kirjan kartanolle, talon ulkoasu on kokonaan keksittyä. Perinteisen historiallisen romaanin täytyy olla realistinen ajanhengen kuvaamisessa ja historiallisissa tosiasioissa, muu on vapaata. Ei pidä unohtaa yhtä päähenkilöä, laaksoa. Katselin eilen Toronton karttaa ja huomasin, että olin elänyt koko ajan laaksojen vieressä, ja niissä me ulkoilimme. Ne kiehtoivat kuten yleensäkin Kanadan luonto.

Bellamyn perheen talo on puolestaan vaatimaton verrattuna uusimpaan Edwardin aikaa kuvaavana TV-sarjaan "Downton Abbey", jota olen seurannut koko ajan.

Näihin mammutteihin verrattuna Aurora-kirjani ovat miniatyyrejä, jotka kertovat suomalaisen koulutytön vaiheista Edwardin ajan eli 1900-luvun alun Kanadassa ja sortovuosien Suomessa.

Aurora-kirjoista sanottua

Paikka ja aikakausi sopivat hyvin

Rakkaudentunnustus vanhalle Helsingille

Aurora-kirjoja saattaa löytyä kirjastoista:
Aurora. Vahteralaakson tyttö  1991, 1992 (nimellä Pirkko Pekkarinen)
Aurora ja Pietarin serkut 1993
Aurora ja villikyyhkysten aika 1995
Aurora ja Molly 1999  (Tämä on jo nimellä Anna Amnell)



Älä tapa oravaa tupakalla

orava by Anna Amnell
orava, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Iisalmen Sanomat kertoo oravasta, joka oli kuollut tupakkaan. Ketjupolttaja oli vieraillut eräässä talossa ja laittanut tupakantumpit ulos astiaan, josta oravaparka oli ne löytänyt. Oravanjälkiä oli astian vieressä. Lehti kertoo, että pienikin annos nikotiinia tuhoaa oravan ruokatorven.
Uolevi Skaren: Kurrekin kuolee tupakkaan. -Iisalmen Sanomat /Uutiset 16.2.2014

sunnuntaina, helmikuuta 16, 2014

Värikollaasi 166: Zagreb 2007

Zagreb 2007 by Anna Amnell
Zagreb 2007, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Nämä punaiset ovet ovat minulle eräs symboli Itä-Euroopassa tapahtuneista muutoksista.

Punainen väri ei edusta enää punalippujen ideologiaa vaan lännen punaista, Amerikan ja Britannian punaista. Ihanteeksi on tullut länsi, johon nämä maat ovat kuuluneet ennenkin kulttuurisesti.

Vallitseva rakennustyyli on Itävalta-Unkarin aikaista. Kehuuhan Zagrebissakin opiskellut Nobel-kirjailija Ivo Andric kirjassaan"Drina-joen silta" sitä, kuinka reippaasti Itävalta-Unkarin insinöörit kunnostivat hänen lapsuuden kotikaupunkinsa.

Olin vuonna 2007 ensimmäisen kerran Zagrebissa. Siellä oli menossa edelleen kiihkeä jälleenrakentaminen niin kuin muissakin entisen Itä-Euroopan maissa.

Katujen varsilla oli peruskorjauksen alla olevista asunnoista tuotuja keittiö-ja kylpyhuonekalusteita, vanhoja huonekaluja. Osa kauniista lähinnä Itävalta-Unkarin aikana rakennetuista kerrostaloista oli saanut jo entisen loistonsa.

Suuri osa kaupunkia oli kuitenkin vielä ankeaa, laiminlyötyä ja suorastaan runneltua: vallan vaihtuessa kommunisteille oli rakennusmiehet määrätty hakkaamaan joistakin rakennuksista moukareilla ja vasaroilla "porvarillisen arkkitehtuurin" korkokuviot ja muut koristeet. Onneksi on paljon valokuvia, joiden perusteella korjauksia on voitu tehdä. On rakennetty myös huippumoderneja rakennuksia.


Vanhaa kaunista Zagrebia.

Kuviani/ Collection: Krotian, Serbian ja Slovenia matkoilta 2007 ja 2010

Värikollaasi 166 -kuvia
värimalli


perjantaina, helmikuuta 14, 2014

Photo Friday: 'A Landscape'



A beautiful lake in Carelia near Saint Petersburg.
Photo Friday: A landscape
maisema maaseudulla

Aakkoset 11: Å

Hups!

Å piti poistaa, kun Flickr poisti leipämainoksen.
Aakkoset Å

Leipäauto tupsahti eteen Viiskulman (Wikipedia) viiden kadun risteyksessä risteyksessä juuri kun olin kuvaamassa alla olevaa "Meranon" taloa. Otettu heinäkuun 25. 2007, jolloin asuin vielä parin korttelin päässä tästä talosta.




Viiskulma on katujen risteys.

Ja täällä kuvianiTöölöstä

torstaina, helmikuuta 13, 2014

Happy Valentine's Day



Hyvää Ystävänpäivää! Trevlig Alla Hjärtans dag!
Omena ja Pikkuprinssi ovat piilossa vasemmalla, neljäs tai viides kuva.:)



Kukkakaupoissa on tänä vuonna valinnanvaraa! Asetelma on lähikukkakaupastamme (Runebergin kukka), jonka ikkunasta olen kuvannut suurimman osan kukkakuviani ja joka on ainakin tämän nojatuolipuutarhurin kukkatarha.:).

Kommentteja Kemppisen blogiin:



Sairaalat kätkevät salaisuuksia. Kuvassa kaunis Kirurginen sairaala Helsingin Ullanlinnassa. Kuva: Anna Amnell

Jukka Kemppinen kirjoittaa blogissaan On oikein vaieta : "Lääkäreiltä ja hoitohenkilöiltä ihmisten tautien kuvaileminen, niistä kertominen ja ilman muuta taudinmääritysten paljastaminen on jyrkästi kielletty. Rangaistus on sangen kova."

Kommentoija niimerkki kuulitõukaja ['puttaaja' ?] kertoo esimerkkitapauksista.

Kommenttini:

Tämä on erittäin kiinnostavaa. Luin [netistä] lisää vaitiolovelvollisuudesta. Ymmärsin, että vaitiolovelvollisuus koskee kaikkia työntekijöitä esimerkiksi sairaalassa, myös harjoittelijoita, siviilipalvelusmiehiä jne. Entä keittiöhenkilökunta, siivooja ja toimistotyöntekijä, maalari, joka on tilapäisesti maalamassa ovea ja kuulee jotain salaista?

Onko vankila, koulu tai perhepäivähoito vastaavia tilanteita?

Koskeeko vaitiolovelvollisuus myös psykiatrin keittäjää, sisäkköä ja siivoojaa? Entä puolisoa ja lapsia, jotka sattuvat kuulemaan jotain?

Entä mikä on tilanne rikosta tutkittaessa? Onko papin vaitiolovelvollisuus edelleen laissa? 

Ajatellaan nyt vaikkapa poliisikuulustelua. Saavatko psykiatri, psykologi, pappi tai sairaanhoitaja tai muut työntekijät paljastaa poliisikuulustelussa potilaita(/asiakkaita koskevia asioita?

Vastauksia löytyy Kemppisen seuraavasta blogikirjoituksesta Salaillen ja esimerkiksi kirjasta Kemppinen, Jukka: Informaatio-oikeuden alkeet”




Mutta olisi vielä paljon kysyttävää. Kuten tiedämme yksi tyhmä osaa kysyä enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata. 

Kommenttini:
Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa, paljastukset timantteja, joista "lumimaja" arvokkain. Onkohan näin? 

Toinen kommenttini edelliseen kirjoitukseen:

Käy yhä kiinnostavammaksi. 
Jukka Kemppinen kirjoitti:
”Poliisi ja sairaanhoitaja saavat [sic] selailla salaisia tietoja vain työtehtävissään. ”

Voiko poliisi rikosta epäillessään haastatella/kuulustella sairaalan lääkäreitä ja muuta hoitohenkilökuntaa ja tilapäisiä työntekijöitä ja hankkia näin tarvitsemiaan tietoja epäillyistä henkilöistä. Poistuuko silloin näiltä henkilöiltä myös aikaisempi vaitiolovelvollisuus? Ehkä he olivat sitoutuneet noudattamaan aikaisemman lain vaatimuksia. 

Entä jos potilas on vanhanaikaisen [!] nukutuksen aikana paljastanut salaisuuksia? Oliko salassapitovelvollisuus erilainen aikaisemmin, esimerkiksi sodan jälkeen?

Anonyymi kirjoitti:
”Jos lääkäri on potilaan ominaisuudessa sairaalassa, niin salassapitovelvollisuutta --ei ole.”

Ei kai muillakaan potilailla? Sairaalassa voi olla paljon potilaita ja näillä vieraita. Vain ohuet verhot ovat vuoteitten välillä. Sängyn päädyssä on potilastietoja. Salaisuudet eivät siis säily??

Kemppisen uusin tästä aiheesta. Ei onnistu :

"Arvelen että sananvapaus toisaalta, toisaalta tietojen luottamuksellisuus ovat hyvin tärkeitä asioita. Lakimiehenä kiinnostukseni alkoi siirtyä 15 vuotta sitten voimakkaammin näihin asioihin."

kysymykseni: Ovatko näitä asioita koskevat lait muuttuneet ratkaisevasti? Nykyaikana meitä kiinnostavat esimerkiksi toista maailmansotaa edeltävä aika ja heti sodan jälkeen alkava kylmän sodan alkuaika, joista voi nähdä jatkuvasti lehtijuttuja ja TV-sarjoja. Hyvin outoja aikoja kummatkin. Millaisia aikoja ne olivat sananvapautta ja vaitiolovelvollisuutta koskevien lakien kannalta Suomessa? Onko ero nykyaikaan dramaattinen? 

Voidaanko vanhoja juttuja avata ja käsitellä uusien lakien mukaan eli ovatko jotkut lait taannehtivia? 

Onko vaitiolovelvollisuus elinikäinen, ja onko salassa pidettävillä asioilla jokin suoja-aika?

Kemppinen Ad Omnia: - kyllä lainsäädännön muutos viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana on ollut erittäin suuri. Aina mainitun EU-lainsäädännön sijaan unionia vanhyemmat ihmisoikeussopimukset määrittävä perustuslaki 1999 oli ehkä puolittain vahingossa ratkaiseva askel omistamiseen ja etenkin maahan kytkeytyvästä perinteestä pois.



keskiviikkona, helmikuuta 12, 2014

maanantaina, helmikuuta 10, 2014

Miksi kirjoitan?



Tästä syystä: lapset lukevat kirjojani, lainassa tätäkin taas suurin osa, vaikka kirja ilmestyi vuonna 2006. Odotan kärsivällisesti, että paikkakuntani kirjasto ostaisi uusintakin kirjaani. Toivottavasti kadonneet kirjat ovat vain tilapäisesti kadonneita eli väärässä kaapissa.


sunnuntaina, helmikuuta 09, 2014

Winter 2014 - Talven värit

Winter 2014 by Anna Amnell
Winter 2014, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Jää ja luistinrata Johanneksen kentällä
Värikollaasi 165 , valitsin kolme värimallin väreistä


perjantaina, helmikuuta 07, 2014

Ilahduin. Taas kirja-arvostelu!

Bromelia by Anna Amnell
Bromelia, a photo by Anna Amnell on Flickr.
”' Lucia ja Luka' on seitsemäs Anna Amnellin historiallinen nuortenromaani ja kolmas osa Lucia Olavintyttären vaiheista renessanssiajan Euroopassa kertovasta sarjasta. Uutena henkilöhahmona sarjaan astuu Luka Dalmatialainen, Venetsiasta kotoisin oleva musikantti, joka Lucian tavoin on kääpiökasvuinen ja jo siksi Lucian erityismielenkiinnon kohde---
Amnell kuvaa luontevasti renessanssiajan arkea: asumista, vaatetusta, ruoka- tapakulttuuria. --”
Virikkeitä-lehden päätoimittajan Kaarina Kolun pitkä kirja-arvostelu, josta yllä pieni osa.
Kolu, Kaarina: Amnell, Anna: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika. Kuv. Matti Amnell. BoD - Books on Demand - Virikkeitä: Suomen Nuortenkirjanevoston julkaisu 2013: 4, s. 53. 2013.
Kaarina Kolu on Virikkeitä -lehden päätoimittaja.

P.S. Virikkeitä-lehti ei ollut vielä kirjakaupassa eikä sitä ole lähikirjastossakaan. Mieheni otti eräässä kirjastossa kaksi valokopiota, mutta jouduin lähettämään ne eteenpäin. Laitan kuvan koko arvostelusta myöhemmin. Näistä arvosteluista oppii. Klikkaa alla olevaa kuvaa suureksi ja lue koko arvostelu-.




Kolu, Kaarina: Amnell, Anna: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika. Kuv. Matti Amnell. BoD - Books on Demand - Virikkeitä: Suomen Nuortenkirjanevoston julkaisu 2013: 4, s. 53. 2013.





Aakkoset 'O' + luku 10

Kirjasto remontissa by Anna Amnell
Kirjasto remontissa, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kaupungilla nähtyä
Aakkoset: 'O' + numero 10

Minulla oli kerrankin tuuria!

Winter Olympics 2014



Näin mainostettiin Sotšin
talviolympialaisia Pietarin keskustassa viime syyskuussa. Photo: Saint Petersburg Sept 2013. Photo: Anna Amnell.


Photo Friday: 'Twilight'

the golden city
Photo Friday: Twilight

torstaina, helmikuuta 06, 2014

Tavallista elämää

IMG_1576 by Anna Amnell
IMG_1576, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Elämä on palannut normaalitilaan, kirja valmistui, siitä alkaa tulla arvosteluja ja luen & kirjoitan uudesta aikakaudesta ja uudesta aiheesta kaikessa rauhassa.
P.S. Tänään myös Virikkeitä-lehdessä, mutta en ole vielä nähnyt sitä.

Kommentteja kansasta ja eliitistä




Photo: Anna Amnell
Oopperatalo on vastapäätä korttelia, jossa asun nykyään - vuokra-asunnossa. Kuva on otettu Töölönlahden puolelta. Saman kuvani voi nähdä myös täällä.

Kun näitä kommenttejani vielä luetaan, laitan talteen omaan blogiinikin. Kommentteja elokuussa 2012 Hymyilevän eläkeläisen blogiin eliittikulttuurista ja sampanjasosialisteista.

Lisäys: Jäi kirjoittamatta kommentteihin, että jo 1900-luvun alussa laulettiin sosialistien kulkueissa Pohjois-Amerikassa: "Ei leipää vaan myös ruusuja".

1.  Tuli mieleen myös Yhdysvaltojen mustan väestön asema. Ennen piti puhua mustaa slangia, jotta oli kunnon mustan kulttuurin edustaja. Nyt musta amerikkalainen saa olla ihan niin sivistynyt kuin haluaa. Miksi ei tavallinen suomalainen saisi osallistua taiteen ja kulttuurin parhaaseen antiin? Salonen on oikeassa: työväenliikkeen alkuperäinen tarkoitus oli avata kulttuuri koko kansalle.
Miksi laahata historian kaunoja mukaan oopperaankin? Arhinmäki joko mielisteli nuoria äänestäjiä tai on sivistymätön juppi, joka ostelee kalliita design-vaatteita ja lentelee ympäri maailmaa jalkapallo-otteluihin. Sekö muka on malli meille köyhemmille?

2. Arhinmäki vaikuttaa ihan mukavalta nuorelta ihmiseltä, mutta hänellä ei ole sen kummempaa kokemusta köyhyydestä kuin meillä luutuneilla tädeilläkään, päinvastoin me saatamme tietää, miltä tuntuu olla todella köyhä.
Ehkäpä olet kuitenkin oikeassa ja asia on niin, että nykyajan köyhä voi ostaa kalliita design-vaatteita, joita Arhinmäki haastattelujen mukana käyttää ja köyhällä on varaa matkustaa lentoneella eri puolille maailmaa jalkapallo-otteluihin sen sijaan että hän kävisi Savonlinnassa tai Töölössä Oopperassa. Siinäkö se Arhinmäen malli on? Olen noudattanut porvarillista mallia ja käynyt muutaman kerran Oopperassa, ensin Bulevardilla opiskelijana ja sitten Töölössä. Jos se tekee minusta rikkaan elitistin, niin vähälläpä se tuli. Arhinmäen linjaan ei minulla oel varaa. No, voisin ostaa spray-maalia ja tehdä muutaman graffitin, olihan minulla koulussa piirustuksessa kymppi.

3.  En kadehdi Arhinmäen elämäntapaa, se ei todellakaan minua houkuta. Haluan muistuttaa vain Sinulle, että Arhinmäen kaltaisia ylellisiä elämäntapoja harjoittavia vasemmistolaisia sanotaan sampanjasosialisteiksi – kuten tiedät.:)

  [Hymyilevä eläkeläinen: ”Eliittitaidekin hakee potkua rahvaan iloista!”]

4. Kommenttini:
On hakenut jo kauan. Jo antiikin ja Shakespearen ajoista. :) Siksi Arhinmäen kiukuttelu vaikuttaa enemmänkin laiskuudelta.