lauantaina, lokakuuta 31, 2009

Sinivalkoinen Halloween

016

Söimme eilen tyttären ja vävyn laittaman Halloween-aterian meidän uudessa pienessä keittiössä kynttilänvalossa. Tytär ja hänen miehensä olivat pukeutuneet "kurpitsoiksi", heillä oli oranssi ja keltainen t-paita, minä olin punajuuri (tummanpunainen pusero) ja mieheni oli sattumalta sinivalkoinen kuten keittiökin. (En löytänyt tummansinistä liinaa muuton jäljeltä.) Kurpitsalyhtykin oli viety kellariin. No, ensi vuonna..

Niille, jotka epäilevät, onko sopivaa viettää Halloween-juhlaa, voin kertoa, että Vatikaanin "pääinkvisiittorikin" on sitä mieltä, että se on O.K. Mutta pyhäinpäivää vietän vasta huomenna.

Pink Halloween


Tyttäreni Pink Punker asussa Halloween-iltana.

Happy Halloween!

YLE ja Helsingin Sanomat: jälleen eaa:n tyrkyttämistä

Miksi Helsingin Sanomat tyrkyttää D18- eli TV-ohjelmat -sivullaan jaa-merkkiä jKr:n tilalle? Ohjelma, josta se kertoo on BBC:n tuottama, ja BBC käyttää muotoja BC ja AD ajan merkinnöissä. Englanninkielinen Wikipediakin käyttää Roomalaiset ja barbaarit -ohjelmasta kertoessaan muotoa AD (= jKr). YLEn sivuilla on myös muoto jaa. Miten lienee ohjelman suomentaminen? YLE ja Hesari ovat tässä asiassa pahimmat Suomessa.

Muillekin tiedoksi: eKr ja jKr ja niiden vastineet muilla kielillä ovat normaalikäytäntö länsimaissa.

perjantaina, lokakuuta 30, 2009

Suomessa sekoitetaan Halloween ja Pyhäinpäivä

Halloween in Helsinki

Halloween on pyhäinpäivän aatto, jota juhlitaan lokakuun viimeisenä päivänä. Halloween on vanha eurooppalainen juhla, Suomen kekriä vastaava sadonkorjuun ja pimeän kauden alkamisen juhla, ja se kulki Amerikkaan siirtolaisten mukana. Siellä siihen on tullut lisää piirteitä. Nykyinen Halloween-juhla perustuu lähinnä kansansatuun ovelasta Jack-nimisestä miehestä, joka huijasi sekä paholaista että Jumalaa. Hän kolkutteli kuoltuaan turhaan sekä Taivaan että Helvetin porttia, mutta ei päässyt kumpaankaan. Jack vuoli itselleen lyhdyn lantusta ja vaeltelee edelleen kodittomana sieluna. Siitä kurpitsalyhty ja nimi jack-o-lantern. Halloween-juhlassa heräävät eloon satujen hahmot.

Halloween on parhaimmillaan hauska kaarnevaali koko perheelle. Valitettavasti aikuiset ovat pilanneet Halloweenin tuomalla siihen omat huonot tapansa ja ylenpalttisen kaupallisuuden. Mutta kenenkään ei tarvitse antaa väärän juhlinnan pilata aitoa iloa.



Fra Angelicon maalaus Pyhäinpäivä.

Pyhäinpäivä, All saints' Day on kuolleiden muistopäivä. Sitä vietetään muissa maissa 1. päivänä marraskuuta. Silloin hiljennytään muistelemaan edesmenneitä omaisia.

tiistaina, lokakuuta 27, 2009

lauantaina, lokakuuta 24, 2009

Syksyinen yö

001

Taisi olla jo aamu. Kaupungissa 15.10.2009 klo 6:26 aamulla.

perjantaina, lokakuuta 23, 2009

Joessa, meressä, järvessä uiminen


Helsinki_1985_August_004
Originally uploaded by Brin d'Acier

Suomenlinna. Yläkuvassa lahti, jota sanoimme "hevosenkenkälahdeksi". Siinä me uimme kahtena kesänä jopa päivittäin.
Kuva: Matti Amnell Alemmassa kuvassa ranta, jossa äiti kävi uimassa myöhään syksylläkin.

Kommentti Ritan blogiin, jossa hän kertoo kotinsa lähellä olevasta joesta.

Äiti innostui vanhoilla päivillään eli myöhäisessä keski-iässä käymään uimassa lähellä olevassa järvessä ihan siihen asti, kun se meni umpijäähän.

Kun asuimme Suomenlinnassa, mieheni ja minä uimme meressä myöhään kesällä. Kun tuli 14 astetta, ei kärsinyt kuin kastautua, sillä kylmyys alkoi tuntua kiristävänä jaloissa.beach in Iisalmi

Pink Ribbon Day

013

Pukeudu pinkkiin

Vaihtoehto kuolinpillereille

Sairaus ja kuolema voidaan nähdä osana inhimillistä elämää, kirjoittavat kivun ja sairauden asiantuntijat:

"Utrion [kuolinpilleri]esitys kuvastaa sitä, miten vaikeaa tämän ajan ihmisille on kohdata elämän haavoittuvaisuutta. -- Hyötyajatteluun sidottu ihmisarvo heijastuu siihen, miten sairauteen suhtaudutaan yhteiskunnassamme. -- Vaihtoehtona on nähdä sairaus ja kuolema osana inhimillistä elämää."
Kirsti Aalto: Tavoitteena armollinen kuolema. Kotimaa 22.10.2009 Aalto on sairaalasielunhoidon asiantuntija.

Kalle Könkkölä olisi maksanut vuonna 1971 mitä hyvänsä, jos joku olisi vetäissyt letkut irti ja antanut hänen kuolla. Synnynnäinen lihassairaus oli vienyt hänet hengityskoneeseen.
" - Onneksi siihen aikaan ei puhuttu eutanasiasta niin paljon kuin nykyään. Muuten olisin varmaan soittanut paikalle jonkun, joka olisi suorittanut minulle armomurhan" , kertoo Könkkölä Kotimaa-lehdelle kolmen sivun haastattelussa.

Teho-osaston hoitaja ei tarjonnut kuolinpilleriä vaan luki Kallelle "Pikku prinssiä" ja rohkaisi jatkamaan elämää. Kalle Könkkölä uskoo, että eutanasian kannattajia "ajaa pelko. Toisten hoidettavaksi jäämisen pelko. -- Täysi ja ihmisarvoinen elämä on mahdollista sellaisissakin olosuhteissa, jotka ulkopuolisista näyttävät mahdottomilta.

Kalle Könkkölä on ollut tunnettu lähinnä vihreänä poliitikkona, ja hänellä on aito vihreä harrastus: Hän on kasvattunut jo neljännesvuosisadan ajan hyötykasveja ja perennoja kesämökillään, kuokkinut, istuttanut, haravoinut ja kitkenyt.

(Anna-Kaisa Pitkänen: Älkää pelätkö. Vammaisaktivisti Kalle Könkkölä kysyy, ajaako eutanasian puolustajia elämän vai kuoleman pelko." Kotimaa 22.10.2009)

"Ruumiille ei voi mitään, kehittäkää henkeä!" sanoi lääkäri, jonka puoleen Kalle Könkkölän äiti kääntyi, kun Arvo Ylppö oli sanonut, ettei poika (synt 1950) eläisi kauan.

tiistaina, lokakuuta 20, 2009

Iloista syksyä!



Unan blogista tuli tämä iloinen viesti

Haluan puolestani lähettää syystunnustuksen seuraaviin blogeihin:

Haluan ilahduttaa erityisesti
Kaisaa, joka on menossa leikkaukseen

ja Marja-Leenaa.

Syysterveiset myös seuraaviin blogeihin, jotka ovat ilahduttaneet minua tänäkin syksynä:
Endless Night in North

Mamman maailma

Rita

Ikkunaiines

Hannelen paratiisi

maanantaina, lokakuuta 19, 2009

Rautapata



Meillä oli ennen Kanadaan muuttoa punainen emaloitu Sarpanevan rautapata, ja laitoin siinä usein ruokaa. Viime vuodet olen käyttänyt kaikenlaisia muita uuniastioita. Näin hulluilla päivillä klassisen rautapadan, jonka sai kohtuullisella hinnalla. Sitä ei voinut vastustaa. Onneksi on kännykkä, ja sain miehen kantamaan padan kotiin. Nyt on tarkoitus uudistaa rautapatamme laittamalla siinä ratatouille.

Olen alkanut kerätä reseptejä pataruokiin. Aion laittaa lähinnä kasvisruokia, joiden laittamiseen rautapata soveltuu erityisen hyvin, mutta padassa haudutettu kanakin on todella herkullista. Muuton aikaan söimme liikaa eineksiä ja muuta valmisruokaa, myös läheisestä kiinalaisesta ravintolasta ja thai-ravintolasta. Nyt on taas kotiruokien aika.

P.S. Koetan välttää kaikin tavoin valmisruokia. Niissä on paljon suolaa, sokeria ja kovetettuja kasvirasvoja, samoin niissä on soijaa. Olen allerginen soijalle, ja sitähän kaikessa, jopa suklaassa. Soija on suurbusiness, joka on vahingollinen myös luonnolle. Miksi ei käytetä kotimaista rapsia?

sunnuntaina, lokakuuta 18, 2009

Portugalia



Rita antoi tämän kauniin portugalinkielisen, brasilialaisen tunnustuksen. Bloggaajien maailma on entistä kansainvälisempi.

Unet ovat usein todellisuutta kauniimpia

Outo pilvi


"Sellaisina aamuina
ei lainkaan haluaisi
herätä unimaailmasta."
Una Reinman

Näin on usein. Näen hyvin kauniita unia. Joskus ne ovat postmodernin kaoottisiakin, mutta aina visuaalisesti nautittavia. Pari kertaa olen myös "kuullut" unessani musiikkia.

Kommentti Unan maailma -blogiin.

lauantaina, lokakuuta 17, 2009

Hätä keinot keksii

016 kätevä apupöytä
Kun tilaa on vähän, pienet huonekalut ovat tarpeen. Ikean erittäin halpa pikkupöytä palvelee meillä sohvapöytänä ja muuna apupöytänä, tässä se tarjoaa paikan teetarjottimelle. Tämä pöydän päällä voi kirjoittaa kannettavalla tietokoneella, sen voi laittaa yöpöydäksi, sen korkeutta voi säädellä, siis vaikkapa lapsen työpöydäksi. Ainakin ulkolaisissa sisustuslehdissä näkee samaa ideaa, mutta moninkertaisella hinnalla myytävänä.

perjantaina, lokakuuta 16, 2009

Illalla on kaikki paremmin

026 Ooppera

Oppera on nähtävästi suunniteltu nähtäväksi illalla.

031

014

Iltakävelyllä

021

Valoverho

vastavaloon

Kuvan vasemmassa alakulmassa näkyy vastavalossa valoverho, jonka olen laittanut kokeeksi erkkeriin. Suurkaupungissa asuminen merkitsee yleensä sitä, että muut ihmiset ovat lähellä. He istuvat samassa bussissa ja raitiotievaunussa, he törmäävät vastaan tungoksessa, he seisovat vierellä tavaratalon rullaportailla ja ruokakaupan jonossa. Pidän siitä, että elämä kuhisee ympärilläni, mutta kaipaan samalla yksityisyyttä. Näin ajattelevat varmaan muutkin.

Kadun toisella puolen on korkeita kerrostaloja. Olen asunut tässä talossa kohta kaksi kuukautta ja olen nähnyt vain kerran jonkun henkilön katsomassa ulos ikkunasta. Vastapäisten talojen ikkunoissa on rullaverhoja, valoverhoja, laskosverhoja, puisia ja metallisia säleverhoja.

Istun pöydän ääressä kirjoittamassa. Tässä ikkunassa ei ole vielä valoverhoa. Verhot on vedetty useimmiten ikkunan eteen. Keittiössä on metalliset säleverhot, jotka toimivat siellä erinomaisesti. Ihmeellistä kyllä ne vaikuttavat tunnelmallisilta, koska ne siivilöivät valoa ja muodostavat kiinnostavia kuvioita vastapäiseen seinään. Makuuhuoneen ikkunoiden edessä on koko vuorokauden puuvillaiset toile de jouy -kuvioiset verhot. Entiset keittiönverhot, eräät lempiverhoistani. Ne ovat haalistuneen sinivalkoiset ja päästävät valoa sisään päivällä sopivasti ja pimentävät yöllä sopivasti.

Keittiössä aamulla

Olen tottunut siihen, että edessäni on avara näkymä yli kaupungin ja saan katsella rauhassa ilos ikkunasta. Nyt tuijotan noita vastapäisiä taloja ja tunnen itseni tirkistelijäksi. Joku on sanonut, että paras näkymä kirjailijalle on ruma varastonseinä, sillä silloin mielikuvituksen on pakko lentää. En ole ihan varma siitä, onko tuo totta.

torstaina, lokakuuta 15, 2009

Blog Action Day: Bikes

lemon

Helsinki Citybike. Photo: Anna Amnell

Helsingin kaupungin melkein ilmainen polkupyörä (vuokra 2 euroa) on pirteä ja raikas kuin suoraan puusta poimittu kypsä sitruuna.


Almost free Helsinki Citybike is as sweet as a fresh ripe lemon picked from the tree. (rent 2euros)

Minulla ei ole polkupyörää, mutta kävelen ja käytän julkisia kulkuneuvoja. Matkustan harvoin lentokoneella. Lempikulkuneuvojani ovat raitsikka, laiva ja juna.

keskiviikkona, lokakuuta 14, 2009

Miksi nykyaikaiset rakennukset ovat niin rumia?



The Opera House, Helsinki.


Ooppera on näin ruma. Mannerheimintien puolelta se on vielä rumempi, niin ruma, että en halua ottaa siitä edes valokuvaa. Töölönlahden puolelta se näyttää kauniilta varsinkin silloin, kun taivas ja puut heijastuvat sen lasiseinään.

The Opera House, Helsinki

A more beautiful view of the Opera House

Tähän on tottumista. Kalliita ja ylistettyjä rakennuksia, jotka näyttävät varastoilta. Ooppera, Kiasma ja kymmenet muut rakennukset, joita joutuu katsomaan raitsikan ikkunasta keskustaan mennessä. Koetan kohdistaa katseeni puihin.

Joissakin amerikkalaisissa yliopistoissa on niin rumia moderneja rakennnuksia, että niistä ei laiteta mitään selvää kuvaa nettiin tai esitteisiin (esim. Gropiuksen suunnittelemaa opiskelija-asuntola Harvardissa.
Joskus mielikuvitus lentää ja syntyy erikoislaatuisia rakennuksia.

Lisäys: Rumia moderneja tai post-moderneja rakennuksia löytyy ja myös vastustusta niille.

tiistaina, lokakuuta 13, 2009

Syksytie

syksytie

Honkanummi lokakuussa 2009

Ikikesä

030

Puutarhakirjoissani vallitsee ikikesä. Ne ovat saaneet nyt oman kaappinsa, jonka ne jakavat orkideoiden kanssa. Varsinaisten puutarhakirjojen lisäksi kaapissa on kirjoja muista aiheista, kuten kaskeaminen, lääkekasvit, suurkaupunkien luonto.

Muutamia pienen puutarhakirjastoni lempikirjoistani:

"Onnellisen elämän ohjekirja 600 vuoden takaa." Tämän 1300-luvulla alkujaan latinaksi kirjoitetun teoksen on suomentanut entinen kollegani Marja-Liisa Koivulehto.

Gerard's Herbal. The History of Plants. 1990 (1636)
Jane Brown: The Pursuit of Paradise. The Social History of Gardens and Gardening.
Miranda Innes & Clay Perry: Medieval Flowers.

Samassa kirjakaapissa on myös kirjoja muustakin luonnosta, muiden muassa Gerald Durrellin "Eläimet ja muu kotiväkeni", kertomus Durrellin poikavuosien ajasta Korfun saarella. Tämä kirja tuli minulle läheiseksi siihen aikaan, kun asuin Kyproksella.

Olisi hauskaa tehdä täydellinen luettelo "puutarhakirjoistani", mutta tämä ei ole se päivä. Keskuslämmitys ei ole alkanut, erkkerin lattia tuntui jääkylmältä, kun aloin polvillani tutkia tätä matalaa kirjakaappia.

Ks myös blogikirjoitukseni Puutarha taskussa kesältä 2005. Siinä on lueteltu lisää puutarhakirjojani. Yritin aloittaa ihan luettelon niistä.

maanantaina, lokakuuta 12, 2009

Vähän ennen räntäsadetta



Halusin ottaa muutaman ruskakuvan ennen kuin ennustettu lumisade tulee. On synkkä, hyytävän kylmä ja tuulinen päivä. Kuvistakaan ei tullut kunnollisia.

Olin juuri ehtinyt tulla kotiin, laittaa kahdet villasukat jalkaan ja laittaa teetä, kun alkoi räntäsade. Ei sitä kauan kestänyt, mutta nyt se alkoi. Talvi.

Tulkoon talvi. Olen valmis. Uudistin talvilenkkaritkin, jotta olen valmis kävelemään muuallakin kuin Helsingin keskustan sulatetuilla kaduilla, joilla teemme yleensä talviset iltakävelyt.

sunnuntaina, lokakuuta 11, 2009

Malja Suomelle



Eurooppalaisia nuoria menossa Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaiksi. Samassa pöydässä muiden teini-ikäisten kanssa tämän blogin kirjoittaja, vasemmalla pilkullisessa mekossa. Laseissa on vettä, mutta maljanjuontiote on viinimaiden tyyliä.

Suomi on muuttumassa rytinällä. Valta on siirtymässä oikealle, ja se aiheuttaa paniikkia vasemmistossa. Sitä on mielestäni "etelän median" epätoivoinen yritys kaataa hallitusta keinolla millä hyvänsä. Onhan suuri joukko toimittajia selvästi vasemmalla, minkä ymmärtää, kun ajattelee suomalaisen toimittajakoulutuksen historiaa.

Muutosta tapahtuu muuallakin kuin politiikassa. Me tavalliset kansalaiset voimme esittää mielipiteitämme julkisesti blogeissamme. Maahan on alkanut vähitellen muuttaa jälleen väestöä muista maista. Maahanmuuttajia pelätään, vaikka entiset maahanmuuttajat ovat sopeutuneet erinomaisesti. Vai ovatko juuri entisaikojen emigrantit muuttaneet Suomen siksi, mikä se on nyt, sivistynyt länsimaa? Ihmisiä eivät pysty estämään lopulta edes muurit ja rautaesiriput, sillä ihmiset haluavat olla yhteydessä toistensa kanssa yli rajojen. En tarkoita sitä, ettei ongelmista saisi puhua. Päinvastoin - avoin keskustelu on tarpeen, ja sitä on alkanut nyt harjoittaa myös paikkakuntani lehti Helsingin Sanomat.

Olen ihan ihmeissäni tämän sunnuntain lehdestä, sillä siinähän on lukemista vaikka kuinka paljon. Minua kiinnostaa erityisesti Picasso-näyttelyssä tehty haastattelu Anna Kortelaisesta.

Miltähän Picasso-näyttely tuntuu minusta nyt? Näin nimittäin vaihto-oppilaana legendaarisen Picasson 75-vuotisnäyttelyn New Yorkin nykytaiteen museossa, jossa se oli esillä kesäkauden 1957, ja pelkästään toukokuussa kävi näyttelyssä 100 000 vierailijaa. Olin viikon Scarsdalessa vieraana perheessä, jonka äiti oli taiteilija, ja hän vei minut taidenäyttelyihin ja katsomaan Broadway-musikaalia. Tarkoitus oli mennä kuuntelemaan myös Billy Grahamia, joka puhui samalla viikolla Yankee Stadiumilla, mutta sinne olivat kaikki tiet tukossa. Sekin oli tuon kesän suuria tapahtumia.

Picasson näyttely teki minuun suuren vaikutuksen. Olihan taide siihen aikaan lempiharrastukseni. Viivyin kaikkein kauimmin Guernican edessä, ihmettelin sitä, miten valtavan paljon yksityiskohtaisia luonnoksia Picasso oli työtä varten tehnyt. Näinkin muutama päivä sitten TV:ssä ohjelman Picassosta ja Guernicasta, johon hänen uransa huipentui, jalostui, mutta laski sitten alaspäin, ja Picassosta tuli poliittinen maskotti ja taiteilijana aika turhanpäiväinen. Vaikka pidän edelleen eniten Picasson varhaistuotannosta, arvostan sittenkin eniten Guernicaa taideteoksena. Se on hirvittävä samalla tavalla kuin jokin Shakespearen näytelmistä tai antiikin tragedioista.

lauantaina, lokakuuta 10, 2009

Kirjoittaminen työnä

WilsonAve

Hyviä asioita: Kirjailijaliitto muisti jälleen pienellä apurahalla. Kukkia sain aviomieheltä, joka kannustaa minua aina kirjoittamaan. On uusi divaani, johon kirpputorilta ostettu torkkupeitto sopii täydellisesti. Divaanin nurkassa olisi lämmintä, rauhallista ja mukavaa taas kirjoittaa, kun muutto alkaa olla ohi, vaikka järjestelemistä riittänee vielä pitkään.

Minulla ei ole ollut koskaan työhuonetta. Aloitin Torontossa kirjoittamisen keittiönpöydän ääressä. Se ei ollut edes oikea pöytä vaan keittiöntyöpöytälevy, joka oli heitetty pois naapurista. Se sai pukkijalat ja eteen korkean työtuolin. Siinä syntyivät lehtijuttuni Suomeen. Kun vanhin lapsista lähti Pariisiin opiskelemaan, kirjoitin hänen huoneessaan. Siellä aloitin ensimmäisen historiallisen nuortenkirjani, joka valmistui Suomessa pari vuotta paluumuuttomme jälkeen.

Edellisessä asunnossa kirjoitin Aurora-kirjat ruokasalissa, joka oli erinomainen työhuoneeksi. Kun oli vieraita tai jokin juhla-aika kuten joulu, laitoin tietokoneen ja muut työvälineet pöydän alle ja peitin pöydän pitkällä liinalla. Olin asettanut yhdelle seinälle rivin vanhoja keittiönkaappeja ja verhonnut ne kokonaan tapetilla 1700-luvun tyyliin, ja ne kaapit kätkivät lukuisat kansiot ja kirjat, joita aina tarvitsen kirjoittamisessa. Lucia Olavintytär -nuortenkirjat kirjoitin makuuhuoneen nurkassa. 1900-luvun alkua ja 1500-lukua käsittelevät kansiot ja kirjat levisivät kaikkialle asuntoon: makuuhuoneeseen, eteiskäytävään, olohuoneeseen, takkahuoneeseen, joka oli samalla eteinen. Nyt kirjani täyttävät uuden asuntomme olohuoneen seinät. Mieheni ostaa vähän kirjoja, sillä hän saa niitä kirjastoista ja kaukolainoina ulkomailta. Minun tarvitsemani kirjat ovat kaikenlaisia outoja kirjoja, joita löytyy kirpputoreilta ja ulkomailta tilaamalla.

Kirjoitan hitaasti. Joskus toivon, että en olisi aloittanut historiallisten nuortenkirjojen kirjoittamista. Tutkimustyö on työlästä, ja aikaa kuluu siihen paljon. Ja aina on joku epäilemässä, onko jokin yksityiskohta oikein. Minulla olisi vaikka kuinka paljon aineistoa ihan omasta kokemuksestakin. Ehkä joskus syntyy kirjoja niistäkin.

Ensimmäinen kirjani vietiin käsistäni, ennen kuin ehdin kunnolla etsiä kustantajaa. Viidennelle kirjalleni eli Kyynärän mittaiselle tytölle jouduin etsimään uuden kustantajan, ja se olikin vaikeaa. Nyt olen jälleen samassa tilanteessa. Tiedän, että niin ovat monet muutkin kirjailijat.

Apurahat pitävät kirjailijaa pinnalla. Kiitos niistä!

Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä:
ks kirjoitukseni ja kuvani Aleksis Kivestä: Syksyn lapsi Aleksis Kivi



Keittiönpöytä Torontossa.

perjantaina, lokakuuta 09, 2009

Erikoinen kokemus


Villa Kivi, Helsingin kirjailijoiden talo. Lisää kuvia

Joskus viime vuosituhannen loppupuolella koin erikoisen elämyksen, jolla on pieni ja etäinen yhteys tämän hetken kirjalliseen kiistaan Paavo Haavikosta.

Olin juuri tullut Helsingin keskustassa olevaan tavarataloon Aleksanterinkadun puolelta ja lähestyin vasemmalla olevia rullaportaita. Pysähdyin katsomaan naista, joka seisoi rullaportaiden juurella ja katseli intensiivisesti tavaratalon alakerrassa olevaa ihmisjoukkoa. Sitten yhtäkkiä nainen katosi.

Nähdessäni tuon naisen uskoin aivan varmasti tietäväni, kuka hän oli. Hän ei ollut kookas, ja hänellä oli lyhyt vaalea tukka. Hänellä oli päällään muodollinen asu, kävelypuku, jossa oli lyhyt hame, ja hän piti tiukasti kiinni käsilaukustaan.

En ollut koskaan tavannut tätä naista, en ollut nähnyt hänestä yhtään valokuvaa enkä lehtikuvaakaan, sillä olin ollut poissa Suomesta melkein kymmenen vuotta. Mutta olin soittanut hänelle sen jälkeen, kun tulin Suomeen ja sain ensimmäisen nuortenkirjani käsikirjoituksen valmiiksi. Hän oli kustannustoimittaja. Hänen äänessään tai ehkä oikeammin hänen suhtautumisessaan oli jotakin, jonka vuoksi en soittanut hänelle uudestaan.

Tajusin tietenkin, että tuo "näkemäni" nainen oli todellisuudessa vain eräänlainen eideettinen kuva. Nainen oli nimittäin kuollut jo jokin vuosi aikaisemmin.

Tämä erikoinen kokemus tuli mieleeni, kun luin tänään kirja-arvostelua Paavo Haavikosta ja hänen ihmissuhteistaan kertovasta kirjasta. Tunsin nimittäin silloin Stockmannilla aivan varmasti nähneeni Marja Kemppisen seisomassa siinä rullaportaiden luona tarkkailemassa ihmisiä, jotka olivat vielä mukana elämässä, kun taas hän oli kuollut nuorena syöpään.

En ole lukenut Haavikon kirjaa enkä Kemppisen kirjaa, joissa kerrotaan näistä ihmissuhteista, mutta luettuani tänään kirja-arvosteluja ja blogikirjoituksia, etsin netistä kuvaa Marja Kemppisestä. Löysin useitakin. Marja Kemppinen näytti valokuvissa aivan samannäköiseltä kuin eideettisen kokemukseni nainen. Se oli aikamoinen shokki, vaikka ajattelin, että on saattanut sittenkin olla jokin lehtikuva, jokin välähdys jossa olen nähnyt tämän henkilön.

Tämä kirjallisen maailman tragedia oli mennyt jollakin tavalla minunkin alitajuntaani ja tuli sieltä esille odottamattomalla hetkellä. Tuollaiset tragediathan muuttuvat usein yhteisiksi uniksi, legendoiksi, kirjoiksi, elokuviksi, runoiksi.

Barack Obama sai Nobelin rauhanpalkinnon



Kodeissaan ympäri maailmaa miljoonat ihmiset ovat tänään iloisia siitä, että Barack Obama on liitetty rauhannobelistien joukkoon.
Nobel-komitea: “He has created a new international climate”

Barack Obaman puhe Kairon yliopistossa oli jotain aivan uutta maailmanpolitiikassa: rohkeutta ja avoimuutta.

Laitan tänne talteen kommentin, jonka kirjoitin Iineksen blogiin, joka ei näy Blogilistalla:

Kaunis kirjoitus.

En uskonut ollenkaan, että amerikkalaiset valitsisivat Obaman presidentiksi. Se tuntui liian hyvältä asialta ollakseen mahdollinen nykymaailmassa.

Obaman voittopuhe Chicagossa ja varsinkin puhe Kairon yliopistossa ovat jo todistuteita siitä, että kysymyksessä on aivan poikkeuksellinen henkilö: huippuälykäs, sivistynyt, rohkea, ennakkoluuloton, loistava puhuja.

Kun kuulin Nobel-palkinnosta, mieleeni tuli heti ajatus: He antoivat sen Obamalle, jotta hän saa sen varmasti eläissään. Obama elää jatkuvassa kuolemanvaarassa, sillä rehellisiä totuudenpuhujia ja rauhanrakentajia vihataan, ja hänen kaltaisiaan ihmisiä kadehditaan mahdottomasti, nyt jo Suomessakin.

Olen tavannut useita amerikkalaisia turisteja, jotka menevät melkein sinipunaisiksi raivosta, kun heille mainitaan Obama ja vieläpä kehutaan häntä. Rasismi elää siellä kuten täälläkin, ja heilläkin on vanhaa vihaa, joka jakaa edelleen kansaa, heillä sota etelävaltojen ja pohjoisvaltojen välillä.

Jo pelkästään Obaman pääsy Yhdysvaltojen presidentiksi on Nobelin arvoinen saavutus, jolla on kauaskantoiset seuraukset. Voisitteko kuvitella vastaavaa Suomessa? Voisiko juutalainen, romani tai muu vähemmistön edustaja päästä Suomessa presidentiksi?

tiistaina, lokakuuta 06, 2009

Elämää Oopperan tienoilla

030

Kuva: Anna Amnell

Kuin maaseudulla: Näkymä idästä (kaakosta?) Töölönlahdelle Kuva: Matti Amnell

Edellinen asuntomme oli Ullanlinnassa, ja siellä oli kirkko keskellä kylää, Johanneksen kirkko, jota ihailin 20 vuotta ikkunastani ja josta otin paljon valokuvia. Nykyisen "kotiseutuni" ehdoton keskus on Kansallisoopperan uusi rakennus.

Elämä on alkanut muuttua jo niin normaaliksi, että teemme päiväkävelyjä Töölönlahden ympäristöön, josta on tulossa osa Finlandia-puistoa (Klikkaa ylintä kuvaa, niin näet Opperan ympäristön, lähipuistoni). Mieheni juoksee lisäksi joka toinen päivä Töölönlahden, Eläintarhanlahden ja Kaisaniemenlahden ympäri. Minulle riittää tunnin kävely Oopperan ympäristössä olevissa puistoissa, joita en tunne paljon ollenkaan ennestään.

Me kaupunkilaiset olemme todellisuudessa niin paljolti pikkukaupunkilaisten kaltaisia, että tunnemme yleensä vain oman kaupunginosamme. Tällaisia eivät ole vain helsinkiläiset vaan myös esimerkiksi newyorkilaiset. Minulle on kotikaupunkia ennen kaikkea Helsingin keskusta, tulinhan alkujaan asumaan Rööperiin opiskelijana ja kävelin sieltä keskustaan yliopistolle päivittäin.

Sen jälkeen olen asunut Kuusitiellä, Arkadiankadulla, Herttoniemessä ja Suomenlinnassa, mutta kaikkein kauimmin Rööperin tienoilla Kaartinkaupunginosassa, Tehtaankadulla ja Ullanlinnassa. Oopperan tienoo, josta käytetään myös nimeä Finlandia-puisto, on uusi tuttavuus. Yllättävintä on se, että Oopperan tienoot tuntuvat miltei maaseudulta.

Helsingin seudun varhaisin asutus, Töölön kylä, sijaitsi 1400-luvulla nykyisen oopperatalon tienoilla.

lauantaina, lokakuuta 03, 2009

Kotihommissa



Viime kuukausina aikani on kulunut kotihommissa, pakkaamisessa, muuttamisessa, purkamisessa, tavaroiden järjestelyssä. Vanhat tutut esineet saavat uuden paikan, usein esineet yhdistetään aivan uudenlaisiksi asetelmiksi kuten tässä keittiönnurkkauksessa, jossa pojan opiskeluaikanaan Torontossa luoma Suomenlinnan maisema, lahjaksi saatu ja kirpputorilta ostettu majakka ja Hietalahden kirpputorilta monta vuotta sitten ostettu kangas luovat yhdessä mielikuvan meren läheisyydestä.

perjantaina, lokakuuta 02, 2009

Mitä Suomi todella lukee?

Keskustellaan siitä, mikä vaikuttaa kirjan menestykseen. Eräs tärkeä seikka on tietenkin kieli, jolla se kirjoitetaan.

Luen haikeana Writing -lehden haastatteluja englanniksi kirjoittavien kirjailijoiden hyvästä asemasta. Suomalaisten kirjailijoiden ei kannata lainkaan verrata menestystään angloamerikkalaisen maailman tai muiden suurten kielialueiden kirjailijoiden menestykseen.

P.D. James puhui tästä asiasta käydessään Suomessa joitakin vuosia sitten. Hän sanoi, että englantilainen keskitason kirjailija pystyy elättämään perheensä ja hankkimaan kunnon kodin kirjoittamisellaan. Hän tajusi pienen kielialueen kirjailijoiden vaikean aseman ja riippuvuuden apurahoista.

Suomalaiset kirjailijat ovat aikamoisia mesenaatteja uhratessaan aikaansa suomenkielisen kulttuurin hyväksi.

Lukijat voivat tietenkin tehdä paljon, jos haluavat. He voivat esimerkiksi pyytää kirjastoaan hankkimaan suomalaisten kirjailijoiden teoksia tilaamalla ne heti kun tietävät niiden ilmestyvän. He voivat ostaa kirjoja lahjaksi.

Mutta esimerkiksi kirpputoreilla näkee, mitä Suomi lukee: enimmäkseen erittäin heikkotasoista käännöskirjallisuutta.

Meidän on tietenkin välttämätöntä tutustua muiden kulttuurien kirjallisuuteen, jotta emme eläisi umpiossa, mutta olisi ihanteellista, jos suosisimme hyvää käännöskirjallisuutta.

Suomalaiset kääntäjät tekevät huolellista työtä ja kirjoittavat kaunista kieltä, jos heillä on siihen tarpeeksi aikaa.

torstaina, lokakuuta 01, 2009

Kaupungin äänet

Töölö
Näkymä erkkeristä Mannerheimintielle päin.

Pidän kaupungin äänistä. Olen asunut kaupungin keskustassa lapsesta lähtien, alussa pikkukaupungissa, jossa hevosrattaat ja reet ajoivat kirskuen ohi ja sen jälkeen suuremmissa kaupungeissa. Varsinkin raitsikan ääni tuntuu kodikkaalta, sillä ensimmäinen yhteinen kotimme oli Pikku Robertinkadulla, jonne kuului varsinkin sunnuntaiaamuisin, kuinka kolmonen kääntyi Isolle Roobertinkadulle sen ajan reitin mukaisesti.

Korkeavuorenkadun tienoot tuntuivat monesti pikkukaupungilta: kirkko keskellä "kylää", lähellä museo ja kouluja, urheilukenttä, pitkään toiminut Kontion ruokakauppa, putiikkeja. Raitsikka kulki joinakin vuorokauden aikoina harvoin, perheen nuoriso käveli aina keskustaan. Hevosia ja rattaita sekä vanhanaikaisia autojakin näkyi, kun hääparit lähtivät Johanneksen kirkolta kohti hääjuhlia.

Tunnen asuvani nyt "kaupungissa", ei tarvitse enää juosta kympin raitsikkaan, joka kulkee harvemmin. Meitä lähellä olevalta Oopperan pysäkiltä lähtee jatkuvasti raitsikoita keskustaan. Kotikadullamme kulkee kolmonen, joukko busseja ja muuta liikennettä, mutta ei se ole häirinnyt. Kun astuu ulko-ovesta kadulle, tuntee kaupungin elämän sykkivän kiihkeämmin kuin Johanneksen puiston vieressä, jossa tunsi monesti elävänsä kuin vuorella metsän keskellä, varsinkin silloin kun sumu nousi miltei huoneisiin saakka.

Vrt Linnanmäki vastapäisestä ilmansuunnasta. Täällä valokuvana