My very old blog. Vuodesta 2005-
lauantaina, heinäkuuta 31, 2010
Vihreä Töölö
Vastapäätä Töölönpuistoa ja suurta hotellia on joukko taloja, joita peittää köynnös kesäisin vihreänä ja syksyisin lämpimän punaisena. Klikaa kuvaa ja käy katsomassa Flickrissä muitakin kuviani Töölöstä ja muualta.
Hiljainen on kylätie
Olimme aamukävelyllä Töölönlahden puistossa. Tavallisesti tähän aikaan on paljon lenkkeilijöitä. Tänään oli hiljaista. Helteen jälkeen on varmaankin hauskaa levätä viileässä kodissa. Kotitöitäkin on jäänyt rästiin. Päätimme tehdä näin päin, ensin ulkoilua ja sitten työt. Mieheni lähti töihin, ja minä alan laittaa huushollia siedettävämpään kuntoon. Tulee vieraita, saamme kuulla kaiki Quebecin terveiset.
perjantaina, heinäkuuta 30, 2010
Sortovuosina nuoret miehet pakenivat Amerikkaan
Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään "Nuoret miehet pakenivat Venäjän armeijaa Amerikkaan." HS/Kulttuuri/HS 100 vuotta sitten 30.7.2010.
Kun ensimmäisen Aurora-kirjani "Aurora Vaahteraalakson tyttö" ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1991, Hesarin vasemmistolainen kirjallisuustoimittaja tuijotti minua kuin naskaleilla kirjani julkistamistilaisuudessa ja kirjoitti muutoin kohtuullisessa kirja-arvostelussaan lopuksi "kirjoittakoon seuraavaksi kansalaissodasta". Siirtolaiset olivat minulle tuttuja. Olin kuullut heidän tarinoitaan jo American Field Service -vaihto-oppilaana muun muassa Red Lodgessa, josta Helsingin Sanomissa on kuva, ja varsinkin Kanadassa, jossa olin itse "suomettumista paossa" yhdeksän vuotta. Aurora-kirjat kertovat sortovuosien ajan Suomesta, josta ei saanut kirjoittaa edes poikakirjoja Kekkosen aikana.
Lue koko juttu ja tekstinäyte
Kun ensimmäisen Aurora-kirjani "Aurora Vaahteraalakson tyttö" ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1991, Hesarin vasemmistolainen kirjallisuustoimittaja tuijotti minua kuin naskaleilla kirjani julkistamistilaisuudessa ja kirjoitti muutoin kohtuullisessa kirja-arvostelussaan lopuksi "kirjoittakoon seuraavaksi kansalaissodasta". Siirtolaiset olivat minulle tuttuja. Olin kuullut heidän tarinoitaan jo American Field Service -vaihto-oppilaana muun muassa Red Lodgessa, josta Helsingin Sanomissa on kuva, ja varsinkin Kanadassa, jossa olin itse "suomettumista paossa" yhdeksän vuotta. Aurora-kirjat kertovat sortovuosien ajan Suomesta, josta ei saanut kirjoittaa edes poikakirjoja Kekkosen aikana.
Lue koko juttu ja tekstinäyte
torstaina, heinäkuuta 29, 2010
Perhoset ja mehiläiset
Uurastusta kukan kumpussa helteellä. Kuva : Matti T Amnell
Neitoperho, peacock butterfly
Peacock butterfly has become more common in Finland in the 1970's. Before that it was a rare visitor to our country.
Neitoperho, peacock butterfly
Peacock butterfly has become more common in Finland in the 1970's. Before that it was a rare visitor to our country.
keskiviikkona, heinäkuuta 28, 2010
Mielenkiintoinen rakennus
Modern i arkkitehtuuri voi olla kiinnostavaa. Ehkä tätä pitäisi kuitenkin sanoa postmoderniksi tyyliksi.
Helsinki 32 astetta Celsiusta illalla varjossa
Näyttää ja tuntuu aivan siltä, kuin alkaisi sataa. Se tekisi hyvää puutarhoille. Mieheni on käynyt jo kastelemassa erästä talomme edessä olevaa lehmusta.
tiistaina, heinäkuuta 27, 2010
Hanko Unikeonpäivä
Tähän suihkulähteen altaaseen heitettiin tänäkin vuonna Hangon Unikeko, henkilö joka on tehnyt ansiokasta työtä paikkakuntansa hyväksi.
Ikkunaluukut
.JPG)
Ikkunaluukut ovat yleisiä kuumassa ilmastossa. Ne sopisivat meille Suomeenkin nyt, kun on helteisiä kesiä. Niistä voisi olla hyötyä myös talvella.
Kuuma kesä Torontossa
Pirkko Anna Amnell , vuoteen 1998 Pekkarinen )
maanantaina, heinäkuuta 26, 2010
sunnuntai, heinäkuuta 25, 2010
Vihreä ja harmaa
Vihreät lehdet ja köynnökset muuttavat kaupungin kesäiseksi. Jospa tätä ideaa käytettäisiin enemmän Suomessakin.
lauantaina, heinäkuuta 24, 2010
Hattulan keskiaikainen kirkko
Jotkut vanhat naiset käskivät rengin tai poikansa kantamaan itselleen jakkaran istuimeksi.
Näin tapahtuu ainakin joissain vanhoissa piirroksissa.
Hattulan keskiaikainen Pyhän Ristin kirkko on varsinainen aarre historian ystäville ja muuten vain uteliaille. Siellä on hauskoja, keskiajan ihmisille hirvittäviäkin, maalauksia katossa ja seinillä, Suomen vanhin saarnastuoli, aitoja keskiaikaisia puuveistoksia. Itse kirkko sijaitsee mäellä kauniin maiseman keskellä, rakennukset kertovat toisesta aikakaudesta mutta samalla suomalaisesta elämäntyylistä, vaikka se on rakennettu ulkomaisen tyylin mukaan. Materiaalina ovat olleet nähtävästi tiilet, joita jäi tähteeksi Hämeen linnan rakentamisesta.
seinämaalauksista saa ideoita keskiaikaisiin vaatteisiin.
Hattulan Pyhän Ristin kirkko on lähellä Hämeenlinnaa. Viime kerralla menimme sinne taksilla Hämeen linnalta.
Lisää kuvia Flickrissä: Hattulan kirkko.
P.S. Hattulan kirkko on tärkeä paikka kirjassani Kyynärän mittainen tyttö, sillä siellä näkevät kirjan roistot ensi kerran Lucian ja keksivät ilkeän temppunsa.
Elokuva Postia pappi Jaakobille on kuvattu osittain Hattulan kirkossa. Ohjaaja poistatti penkit elokuvauksen ajaksi.
keskiviikkona, heinäkuuta 21, 2010
Tienviitat ovat epäselviä Suomessa
Olemme ajaneet autolla tuhansia kilometrejä Amerikan teitä pitkillä lomamatkoilla Torontosta itärannikolle, Missisipille, New Orleansiin, Floridaan, Teksasiin jne. Yhdysvalloissa tienviitat ovat moottoriteillä selkeitä, niitä on riittävästi ja tienristeykset ennakoidaan moneen kertaan. Siellä eksyi harvoin.
Suomessa on toisin.Tienviitat ovat epäselviä, tienristeyksiä ennakoidaan liian vähän, usein vain kerran, mikä ei riitä vieraspaikkakuntalaiselle. Tulee turhia harhaanajoja. Kuinka on mahdollista matkustella autolla Suomessa, kun merkinnät tieopasteissa ovat noin epäselviä? (Tarkoitan tässä nimenomaan moottoriteitä. Tämä lisäys allaolevan kommentin vuoksi.)
Meillähän ei ole ollut koskaan omaa autoa Suomessa. Parkkipaikan löytäminen Helsingin keskustasta on vaikeaa. Sen koimme myös näiden päivien aikana. Puuttuu parkkitaloja. Liikennekulttuuri on nähtävästi kovin nuorta. Sen huomaa muun muassa siitä, että ihmiset ajavat liian lähellä edelläajavaa.
Hellettä paossa keskiajassa
Kun helle kävi pahaksi Helsingissä, vuokrasimme ilmastoidun auton ja läksimme keskiaikamatkalle. Teimme päiväretkiä mieheni vapaapäivinä ja vapaa-aikoina.
Kävimme Turussa, Hämeenlinnassa, Hattulassa ja Hollolassa. Laitan vähitellen kuvia blogeihin ja Flickriin. Tämä kuva vie Hattula-kansioon, jossa on kuvia ainutlaatuisesta suomalaisesta keskiajan kirkosta. Keskiaikaisten linnojen ja kirkkojen bongaajina oli yleensä ulkomaalaisia, paljon japanilaisia.
Turussa olemme olleet monta kertaa, joten nyt istuimme vain varjossa Aura-joen rannalla, kävimme osttoksilla Åboa Vetuksen kaupassa ja kuvasimme linnan yrttitarhan (penkin) yrtit. Samoin tehtiin Hämeen linnassa, jonka tunnen hyvin.
Mutta Hollolassa ja varsinkin Hattulassa oltiin kauan. Hattulan kirkko on eräs kiinnostavimmista keskiaikakohteista, joita tunnen. Siellä on aitoa keskiajan ja 1500-luvun tunnelmaa,
Luonto oli kaunista. Suurimman osan ajasta istuimme viileässä autossa.
Suomessa on toisin.Tienviitat ovat epäselviä, tienristeyksiä ennakoidaan liian vähän, usein vain kerran, mikä ei riitä vieraspaikkakuntalaiselle. Tulee turhia harhaanajoja. Kuinka on mahdollista matkustella autolla Suomessa, kun merkinnät tieopasteissa ovat noin epäselviä? (Tarkoitan tässä nimenomaan moottoriteitä. Tämä lisäys allaolevan kommentin vuoksi.)
Meillähän ei ole ollut koskaan omaa autoa Suomessa. Parkkipaikan löytäminen Helsingin keskustasta on vaikeaa. Sen koimme myös näiden päivien aikana. Puuttuu parkkitaloja. Liikennekulttuuri on nähtävästi kovin nuorta. Sen huomaa muun muassa siitä, että ihmiset ajavat liian lähellä edelläajavaa.
Hellettä paossa keskiajassa
Kun helle kävi pahaksi Helsingissä, vuokrasimme ilmastoidun auton ja läksimme keskiaikamatkalle. Teimme päiväretkiä mieheni vapaapäivinä ja vapaa-aikoina.
Kävimme Turussa, Hämeenlinnassa, Hattulassa ja Hollolassa. Laitan vähitellen kuvia blogeihin ja Flickriin. Tämä kuva vie Hattula-kansioon, jossa on kuvia ainutlaatuisesta suomalaisesta keskiajan kirkosta. Keskiaikaisten linnojen ja kirkkojen bongaajina oli yleensä ulkomaalaisia, paljon japanilaisia.
Turussa olemme olleet monta kertaa, joten nyt istuimme vain varjossa Aura-joen rannalla, kävimme osttoksilla Åboa Vetuksen kaupassa ja kuvasimme linnan yrttitarhan (penkin) yrtit. Samoin tehtiin Hämeen linnassa, jonka tunnen hyvin.
Mutta Hollolassa ja varsinkin Hattulassa oltiin kauan. Hattulan kirkko on eräs kiinnostavimmista keskiaikakohteista, joita tunnen. Siellä on aitoa keskiajan ja 1500-luvun tunnelmaa,
Luonto oli kaunista. Suurimman osan ajasta istuimme viileässä autossa.
sunnuntai, heinäkuuta 18, 2010
Tammisaari: Puut
Puut ja talot
Pitsiverhot
Ikkuna Tammisaaressa.
Pitsiverhot lisäävät kesätunnelmaa.
Jopa sisústuslehdet esittelevät pitsiverhoja tänä kesänä.
perjantaina, heinäkuuta 16, 2010
Lastenkirjat: mitä luin lapsena
Kuva
Löytyi kommentti viiden vuoden takaa, yhä ajankohtainen, siksi talteen:
Lastenkirjojahan tulee luettua omille lapsille. Siinä lukee uudelleen omia suosikkeja ja tutustuu myös uusiin kirjailijoihin.
Minulle luettiin pikkulapsena ääneen Maamme- kirjaa ja enoni vanhoja koulukirjoja. Äiti osasi ulkoa kaikki koulussa oppimansa laulut, runot ja lorut. Hän lauloi aina. Siten tulivat tutuiksi kansanlaulut, virret ja iskelmät. Nehän ovat runoutta.
En ole oikeastaan lukenut itse lapsena lasten- ja nuortenkirjoja. Meidän naapureina asuivat eläkkeellä oleva opettajatar ja hänen toimittajaveljensä. Suurin piirtein asuin kesäisin heidän ullakollaan.
Luin ensin opettajan säästämät lastenlehtipinot ja siirryin sitten toimittajan arvostelijankappaleisiin. Dumas ja Balzac ala-asteella. Koulukirjastosta lainasin ensimmäiseksi Välskärin kertomukset.
Pikkusiskoni lukivat lasten- ja nuortenkirjoja, mutta toinen sisaristani kävi myös läpi tuon toimittajan ullakkokirjaston.
Vasta omien lasteni lapsuus oli minun lastenkirjalapsuuttani.
Me luimme vuosikaudet lapsille ääneen sekä päivisin että iltalukemiseksi. Siitä oli luonnollista jatkaa ja tehdä gradu lastenkirjoista (Narnia-kirjat).
Minusta lastenkirjat ovat yksi osa kirjallisuutta kuten runous ja näytelmät. Vain pikku taaperoitten kirjat ovat vain lapsille. Kuvakirjat voivat olla tietysti aikuiselle taidekirjoja ja jopa keräilyn kohteita.
Löytyi kommentti viiden vuoden takaa, yhä ajankohtainen, siksi talteen:
Lastenkirjojahan tulee luettua omille lapsille. Siinä lukee uudelleen omia suosikkeja ja tutustuu myös uusiin kirjailijoihin.
Minulle luettiin pikkulapsena ääneen Maamme- kirjaa ja enoni vanhoja koulukirjoja. Äiti osasi ulkoa kaikki koulussa oppimansa laulut, runot ja lorut. Hän lauloi aina. Siten tulivat tutuiksi kansanlaulut, virret ja iskelmät. Nehän ovat runoutta.
En ole oikeastaan lukenut itse lapsena lasten- ja nuortenkirjoja. Meidän naapureina asuivat eläkkeellä oleva opettajatar ja hänen toimittajaveljensä. Suurin piirtein asuin kesäisin heidän ullakollaan.
Luin ensin opettajan säästämät lastenlehtipinot ja siirryin sitten toimittajan arvostelijankappaleisiin. Dumas ja Balzac ala-asteella. Koulukirjastosta lainasin ensimmäiseksi Välskärin kertomukset.
Pikkusiskoni lukivat lasten- ja nuortenkirjoja, mutta toinen sisaristani kävi myös läpi tuon toimittajan ullakkokirjaston.
Vasta omien lasteni lapsuus oli minun lastenkirjalapsuuttani.
Me luimme vuosikaudet lapsille ääneen sekä päivisin että iltalukemiseksi. Siitä oli luonnollista jatkaa ja tehdä gradu lastenkirjoista (Narnia-kirjat).
Minusta lastenkirjat ovat yksi osa kirjallisuutta kuten runous ja näytelmät. Vain pikku taaperoitten kirjat ovat vain lapsille. Kuvakirjat voivat olla tietysti aikuiselle taidekirjoja ja jopa keräilyn kohteita.
torstaina, heinäkuuta 15, 2010
Kauneutta, väriä, kodikkuutta kaupunkiin
Pyykkejä kuivumassa kadun yläpuolella Istrialla, historiallisessa Trogirissa ja Dubrovnikissa.
Ihminen viihtyy, jos hänen ympärillään on kodikkuutta, suvaitsevaisuutta, värejä ja kauneutta. Valitettavasti näitä asioita ei löydy ainakaan Helsingistä. Suurin osa moderneista taloista on ankean näköisiä. Jos niihin lisättäisin väriä, tunnelma olisi jo aivan toinen.
Helsinki vaikuttaa enimmäkseen samalta kuin Itä-Euroopan kommunisminaikaiset ankeat lähiöt. Se on karu totuus. Vain keskustan ennen modernismia luodut vanhat rakennukset ovat kodikkaita. Niihinhän kaikki haluaisivat asumaan, Eiraan, Etu-Töölöön, Kallion vanhoihin kauniisiin taloihin, ei harmaisiin laatikkoihin.
On väärin, että ihmiset maksavat koko ikänsä asuntoja, jotka ovat ankeita.
Vain Suomen kesä muuttaa näkymän: puut peittävät armeliaasti rumat talot. Mutta kesällähän suomalaiset ryntäävät kesämökeille. Siellä saa elää vapaasti, laittaa pyykit liehumaan tuuleen, pistää väriä taloon, laittaa kukkalaatikot ikkunan ulkopuolelle.
Ilokseni olen lukenut arkkitehtien kirjoituksia samasta aiheesta.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi!
tiistaina, heinäkuuta 13, 2010
Moraalisia kysymyksiä eläimistä ja ihmisistä
Eläinten ja ihmisten väliset suhteet ovat mietityttäneet ihmiskuntaa kautta aikojen. Nykyajan ihmiset eivät ole ensimmäisiä, jotka ovat pohtineet niitä On syntynyt suuri joukko legendoja , tarinoita, uskomuksia. Eläimet ovat keskeisiä symboleja lähes kaikissa uskonnoissa.
Tämä on toinen kommentti keskusteluun Kirsti Elillän blogissa. Aikaisempi kommenttini oli Tunteita ja tuntemuksia eläimillä ja ihmisillä. Rajan vetäminen näissä asioissa ei ole yksinkertaista. Mieheni, armeijan käynyt ja joitakin vuosia armeijassa työssä ollut mies, ottaa ampiaisen hellästi postikortin tai paperin avulla juomalasiin ja päästää ikkunasta vapauteen. Hän kohtelee hellästi leppäkerttuja, joita ilmestyy olohuoneeseen.
Ampiainen on tietenkin hyödyllinenkin kuten esimerkiksi leppäkerttu. Yleensäkin luonnossa hyönteisten ja muiden elävien olentojen kuten kasvillisuudenkin tulee antaa olla rauhassa. Mutta jos nuo luonnossa niin ihailtavat muurahaiset tekisivät kekonsa olohuoneemme lattialle, ne täytyisi poistaa tavalla tai toisella.
En ole moraalifilosofi enkä minkään sortin filosofi, mutta olettaisin, että moraalisesti ajatellen tappamisella pitää olla erittäin vahva ja yleisesti hyväksyttävä syy: itsepuolustus, heikkojen suojeleminen.
Kaikkein kiinnostavinta on se, että ne jotka ovat sitä mieltä, että ihminen on pelkkä eläin, kieltävät usein suorastaan fanaattisen kiihkeästi ihmisten oikeuden tappaa ja syödä toisia eläimiä, mitä melkein kaikki eläimet tekevät - ja meillähän ei ole pötsiä, vaikka rakastammekin hedelmiä ja vihanneksia.
Minusta on moraalisempaa yleisesti ottaen syödä kalaa, joka elää järvissä ja valtamerissä, missä niille on tilaa. Meillä karjan kasvattaminen on myös OK, mutta joissain maisssa tuhotaan ikivanhoja metsiä karjalaumojen kasvattamiseen. Lihansyöjäkään ei tarvitse lihaa kuin pari kertaa viikossa. On kohtuutonta syödä lihaa joka päivä monella aterialla.
Tällainen kuuma kesä tuo mieleen sen hirvittävän tosiasian, että kuumat kesät ovat usein edeltäneet sotaa, jossa ihminen tappaa omaa lajiaan.
Helle Helsingissä vuonna 2010
Jos ollaan teknologisesti niin kehittyneitä, että osataan rakentaa nostureita eikö todellakaan keksitä ilmastointilaitetta ja minivessaa nosturinkuljettajalle. Eihän koiraakaan saa jättää tuntikausiksi kuuman auton sisälle! Hyvänen aika, jos ette muuta keksi, laittakaa vaijerista minihissi, joka vie vesipullon ylös ja tuo pissapurkin alas.
Me kevyttä sisätyötä tekevät suojaudumme helteeltä pukeutumalla kevyesti, juomalla riittävästi vettä ja käyttämällä tuulettimia. Varjoisa parveke tai puisto olisi varmaankin hyvä tilapäinen työhuone.
Antti Honkamaa: Huimaava helle. Iltalehti 13.7.2010
Nestor Burma
Nestor Burma on saanut nimensä ranskalaisen kuvitteellisen salapoliisin mukaan. Taustalla on burmalainen puuvillakangas, jonka sukulaiseni osti Mayanmarista. Hn käytti kangasta pöytäliinana. Niin varmaan teen minäkin talvella, mutta en raski laittaa sitä kesäksi haalistumaan. Tuoliin ei osu koskaan kirkas päivänvalo. Sitä on hauska katsella.
maanantaina, heinäkuuta 12, 2010
Windows 7, Firefox, tekstin muokkaaminen ja helle
On ihan hauskaa kirjoittaa näin helteelläkin. Viileyttä tuo koneelle sen ylimääräinen tuuletin, joka kuuluu koneen alustaan (Targus Lap Chill Mat). Kannettava koneeni ei kuumene enää lainkaan. Lisää viileyttä tuo tuuletin aivan vieressä. Se auttaa eniten minua tällaisena helteisenä päivänä, jolloin pohjoisenpuoleisessa huoneessa on +29 Celsiusta. Vertaan käsikirjoitukseni eri versioita, etsin niistä parhaat puolet ja teen uuden entistä paremman version. Se on kriittisyyttä, tarkkuutta ja keskittymistä vaativaa työtä.
Kirjoituskoneen aikaan leikkelin parhaat kohdat suikaleiksi ja kiinnitin ne teipillä toisiinsa pitkiksi kunkin luvun tai kohtauksen sisältäviksi liuskoiksi. Sitten tulivat läpinäkyvä teippi ja kopiokone. Tekstin joutui kirjoittamaan useita kertoja. Ajattelin vanhan ajan kirjailijoita, jotka raapustivat tekstit mustekynällä ja veivät kaikki versiot vaimon (esim Tolstoi) tai konekirjoittajan (esim Colette) puhtaaksikirjoitettaviksi. Rouva Tolstoi kirjoitti tyttären kirjoittaman elämäkerran mukaan Tolstoin Sota ja rauha-kirjan tekstin 60 kertaan! Öisin, kun kirjailija nukkui kirjoitettuaan koko päivän korjauksia edelliseen puhtaaksikirjoitettuun tekstiin.
Windows 7:ssä voisi tietenkin jakaa näytön kahtia ja kuljettaa tekstejä rinnakkain. Sitä en vielä osaa tehdä. Siirrän kappaleet peräkkäin ja laitan parhaat kohdat yhteen uudeksi versioksi, jonka myös tulostan sitä mukaa, kun korjattuja lukuja syntyy. Käytän värejä merkitsemään mihin kohtaan teksti kuuluu - alku-, keski- vai loppuosaan. Tätä hommaahan jatkuu kauan.
Seuraava vaihe lienee 40 tuumainen TV, jolle laitan tekstiversiot vierekkäin, käytän sitä tietokoneen näyttönä.
sunnuntai, heinäkuuta 11, 2010
lauantaina, heinäkuuta 10, 2010
Surun säveltäjä
Photo: Jack Gibbons, pianist
Pisimpänäkin ihmiselämä on järkyttävän lyhyt. Kun joku kuolee lapsena, nuorena, keski-iässä, suru säilyy läheisillä. Se on pohjavireenä halki vuosien, se puhkeaa yllättäen rajuksi suruksi usein juuri silloin, kun kokee jotain oikein hyvää: tätäkin vaille hän jäi.
Varmaankaan kukaan muu säveltäjä ei pysty kuvaamaan raastavaa tunnetta elämän lyhyydestä niin hyvin Chopin. Me kuulijat taas koemme kollektiivista surua hänen lyhyeksi jääneestä elämästään.
Olemme ladanneet juuri äskettäin iTunesista 260 Chopinin sävellystä tietokoneeseeen ja iPodiin. Musiikki on kuulostanut näin hyvältä viimeksi silloin, kun kuuntelin musiikkia vanhalta hyvältä levysoittimeltamme. (Silloin soitti Tamás Vásáry meille päiväkaudet.)
Seuraavaksi haluan paljon Mozartia ja sieltä täältä jotain muuta hyvää.
Kemppisen blogista löytyy enemmän faktaa näistä ihmelaitteista .iPod, iTunes
Täältä lisää.
Romanit: erilaisuus kiehtoo ja pelottaa
Ensimmäinen muistoni romaneista on kuin satua. Oli talvi ja isovanhempieni talon lähelle järven jäälle oli leiriytynyt romaneja.
Isoäitini pelkäsi romaneja jostain syystä, mutta ukkini, pelimanni tunsi sukulaissieluisuutta heihin. Nähtävästi näistä ihmisistä oli puhuttu, sillä livahdin ulos ja menin nukke kainalossa katsomaan, millainen leiri se oli. Muutama teltta ja hevosia. Pieni mustatukkainen tyttö tuli luokseni. Hänellä oli mustatukkainen nukke. Katselimme toisiamme. Minä olin hyvin vaaleaihoinen ja pellavapäinen. Päätimme vaihtaa nukkeja. Juoksin innoissani mummolaan ja näytin nukkea. Mummo vaati, että minun piti vaihtaa se takaisin. Ehkä yksi syy oli se, että romanitytön nukke oli paljon hienompi ja kalliimpi kuin minun pellavalettinen räsynukkeni.
Miksi mummo pelkäsi heitä? Olisiko yksi syy se, että ehkä häntä kiusattiin lapsena siitä, että hän oli hyvin tummatukkainen niín kuin romanit. Ehkä oli peloteltu, että nämä vievät hänet mukanaan.
Ainakin meidän poikaa on kiusattu tummuuden vuoksi. Kerran kun hän oli mummolassaan syömässä marjapensaista marjoja, uusi naapuri tuli sanomaan:
- Anni, joku mustalaispoika syö sinun marjojasi.
Toisen kerran hän oli Helsingissä uimahallissa uimassa ranskalaista koulua käyvän tummatukkaisen ulkomaaalaisen luokkatoverinsa kanssa. Toiset pojat alkoivat kiusata heitä, mutta kun he rupesivat puhumaan ranskaa, nämä sanoivat ihaillen. - Ne ovatkin ulkomaalaisia.
Näyttelijät Charles Chaplin, Michael Caine, Yul Brunner, Roger Moore, Bob Hoskins. Elvis Presley. Orkesterinjohtajia (esim Sergiu Celibidache), tutkijoita, renessanssiajan taidemaalari, säveltäjiä, nobelisti (August Krogh, 1920 lääketiede). Katolinen pyhimys. Muusikoita, sirkustaiteilijoita, kirjailijoita. Näyttelijöitä, kirjailijoita, muusikkoja, virkamiehiä Suomessa. Mitä yhteistä heillä on?
Näitä kaikki ihmisiä yhdistää se, että he ovat romanisukua. Lue lisää romaneista Suomessa ja muualla.
Isoäitini pelkäsi romaneja jostain syystä, mutta ukkini, pelimanni tunsi sukulaissieluisuutta heihin. Nähtävästi näistä ihmisistä oli puhuttu, sillä livahdin ulos ja menin nukke kainalossa katsomaan, millainen leiri se oli. Muutama teltta ja hevosia. Pieni mustatukkainen tyttö tuli luokseni. Hänellä oli mustatukkainen nukke. Katselimme toisiamme. Minä olin hyvin vaaleaihoinen ja pellavapäinen. Päätimme vaihtaa nukkeja. Juoksin innoissani mummolaan ja näytin nukkea. Mummo vaati, että minun piti vaihtaa se takaisin. Ehkä yksi syy oli se, että romanitytön nukke oli paljon hienompi ja kalliimpi kuin minun pellavalettinen räsynukkeni.
Miksi mummo pelkäsi heitä? Olisiko yksi syy se, että ehkä häntä kiusattiin lapsena siitä, että hän oli hyvin tummatukkainen niín kuin romanit. Ehkä oli peloteltu, että nämä vievät hänet mukanaan.
Ainakin meidän poikaa on kiusattu tummuuden vuoksi. Kerran kun hän oli mummolassaan syömässä marjapensaista marjoja, uusi naapuri tuli sanomaan:
- Anni, joku mustalaispoika syö sinun marjojasi.
Toisen kerran hän oli Helsingissä uimahallissa uimassa ranskalaista koulua käyvän tummatukkaisen ulkomaaalaisen luokkatoverinsa kanssa. Toiset pojat alkoivat kiusata heitä, mutta kun he rupesivat puhumaan ranskaa, nämä sanoivat ihaillen. - Ne ovatkin ulkomaalaisia.
Näyttelijät Charles Chaplin, Michael Caine, Yul Brunner, Roger Moore, Bob Hoskins. Elvis Presley. Orkesterinjohtajia (esim Sergiu Celibidache), tutkijoita, renessanssiajan taidemaalari, säveltäjiä, nobelisti (August Krogh, 1920 lääketiede). Katolinen pyhimys. Muusikoita, sirkustaiteilijoita, kirjailijoita. Näyttelijöitä, kirjailijoita, muusikkoja, virkamiehiä Suomessa. Mitä yhteistä heillä on?
Näitä kaikki ihmisiä yhdistää se, että he ovat romanisukua. Lue lisää romaneista Suomessa ja muualla.
Tunteita ja tuntemuksia kaloilla ja ihmisillä
(Klikkaa kuvaa ja katso se suurena.)
Lapsena ja vielä opiskelijana olin innokas kalamies, tiukka feministi sanoisi 'kalahenkilö'. Silloin oli vielä mahdollisuus kalastamiseen ja ravustamiseen. Katsoin jo lapsena sekavin tuntein, kun äiti tiputti elävät ravut kiehuvaan veteen.
Kanadalainen miniäni oli opiskeluaikoinaan työssä ravintolassa jollain Karibianmeren saarella ja on kertonut, että suuret ravut huusivat, kun ne tiputettiin pataan. En tiedä pystyisinkö enää tappamaan kalaa. Tuollaiset hommat on ulkoistettu nykyaikana muille, kalastajille ja kauppiaille.
Syön kyllä mielelläni kalaruokaa.Adrianmeren rannalla näin toreilla eläviä kaloja suurissa astioissa. Toripöytien valtavat mereneläinkasat hätkähdyttivät.Tiedän, että tällaisen ajattelun tien päässä häämöttää kuuluisaa mieshenkilö, joka lakaisi varovasti luudalla pieneliöitä polulta, ettei astuisi niiden päälle. Huhutaan, että hän alkoi loppuaikoinaan sääliä jopa hometta, jota kertyi hänen afrikkalaisen ruokakaappinsa hyllyille.
Lue myös seuraava kommenttini Moraalisia kysymyksiä ihmisten ja eläinten välisistä suhteista.
perjantaina, heinäkuuta 09, 2010
Kihlajaiset Intiassa
Kihlajaiset Intiassa
Originally uploaded by Anna Amnell
Kaunis intialainen pari kihlajaisjuhlassaan. Alemmassa kuvassa kihlajaisateria, jota syötiin Intian tapaan käsin. Valokuvaaja söi lusikalla, jotta kameran ulkokuoreen ei jäisi muistoja juhlasta.
Minulla oli Kanadassa intialainen tuttava, joka kertoi, että hänestä ei ole ollenkaan mukavaa syödä veitsellä ja haarukalla. Niistä jäi hänen mielestään metallinmaku suuhun.
Kuva suurempana
torstaina, heinäkuuta 08, 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)