torstaina, maaliskuuta 24, 2011

Pidän Aalto-maljakoista


Aalto vase, originally uploaded by Anna Amnell.

Meillä on monta Aalto-maljakkoa, lahjaksi saatuja, eri kokoisia. Käytän niitä koristeina, kukkamaljakkoina, säilytysastioina tai hedelmäsalaatin tarjoiluun. Toisinaan täytän pari pientä Aalto-maljakkoa vedellä ja laitan ne orkidearuukkujen keskelle tuomaan kosteutta.

Yllä oleva Aalto-maljakko on kuvattu näyteikkunasta.

Mikä vaivaa Googlea!


Onko Google kaatunut? En pääse meidän kummallakaan koneella Googleen. Kirjoitan tätä Safarin ja Yahoon kautta.
Ongelma kaikkialla maailmassa.

keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2011

Urani huippu


Olen saavuttanut nähtävästi valokuvaajan "urani" huipun. Yllä oleva kuvani on päässyt ylioppilaskirjoituksen matematiikan pitkän oppimäärän esimerkkiin. Ks kysymys 7, Penrosen laatat. Onnittelen itseäni lämpimästi, sillä minähän olen lukenut vain vanhan ajan tyttökoulun lyhyistä lyhyimmän matematiikan oppimäärän.:)
Toivon, että matematiikan kirjoitukset sujuivat hyvin.

Laatat ovat kauniita. Niistä on jatkuvasti iloa, kun menen mieheni kanssa iltakävelylle. Säätila ja valaistus vaikuttavat paljon siihen, miltä laatat näyttävät. Kunhan laatoitus ulottuu asemalle asti, on saatu hieno lisä Helsingin keskustaan.
Alkuperäinen blogikirjoitukseni, johon kysymyksessä viitataan.

tiistaina, maaliskuuta 22, 2011

Säteilevä Linnanmäki


Säteilevä Linnanmäki, originally uploaded by Anna Amnell.
Linnanmäki loistaa ilta-auringossa.

Tällaisena näky on kaunis, muuten olen sitä mieltä, että uudet tornit ovat pilanneet maiseman. Näkyvyys vaihtelee, vertaa näkymiä eri vuodenaikoina.

Koirien ystäviä aikojen takaa


Koiran kuva Amenemhet II:n hautakammiosta (n. 1900 eKr). Onko tämä kuva faaraon lempikoirasta, jolle oli tulossa pentuja?


Kreikkalaisen perheen lemmikkikoira anoo herkkupaloja divaanilla lojuvalta pariskunnalta ja heidän pojaltaan. Muistotaulu on traakialaisten toiselta kaudelta eli noin 300 eKr.
Molemmat kuvat ovat Bible Picture Gallerysta, jonka löysin aikoinaan netistä etsiessäni keskiajan ja varsinkin yrttien kuvia. Ainaisjäsenyys oli hyvin halpa.

Nykyaikaa koskevat piirrokset ovat enimmäkseen heikkoa tasoa - osa tosin hauskoja ja humoristisia - , mutta vanhat historia-aiheiset piirrokset ja kuvat hyvin kiinnostavia. Sivusto on pysynyt aivan samana vuosikaudet.