tiistai, helmikuu 22, 2011
Penkinpainajaiskuvani
Iisalmen Tyttölyseon penkinpainajaisten kohokohta abiturienttien kantaminen pulpeteissa järjestettiin poikalyseon pihalla, jossa lyseon seitsemännen luokan - eli lukion toisen - luokan pojat kantoivat meitä. Tämän hienon valokuvan otti latinan ja ruotsin opettajani Helvi Kontro, puolalais-suomalaista sukua oleva lahjakas latinisti.
Minulla on päällä Amerikasta vaihto-oppilasvuonna saatu musta cocktailasu, jonka yläosa on samettia ja leveä alaosa satiinia. Hameen alta näkyy Amerikasta saatu tyllialushame. Tämän jälkeen ajoimme reellä kierroksen kaupungilla.
Ilalla lyseossa rinnakkaisella luokalla oleva poikaystäväni ja minä menimme kotikutsuille poikaystäväni luokkatoverin kotiin Kattaalaan. Poikalyseolaiset olivat olleet koko luokka päivällä aterialla samassa talossa. Iltajuhliin oli kutsuttu vain muutama talon pojan ystävä ja kaksi tyttölyseolaista, luokkatoverini ja minut. Paikalla oli pojan vanhempien lisäksi muutama lyseon opettaja. Palvelijat tarjosivat hienoa ruokaa, ja aikuiset nauttivat vähän viiniä. Keskusteltiin henkevän akateemisesti. Oli hienoa ja jännittävää. Tunsimme itsemme melkein aikuisiksi.
Tämä on Iisalmea (Filmi vuodelta 1959, Elävä arkisto)
Tunnisteet:
1950-luku,
filmi,
Helvi Kontro,
Iisalmen Tyttölyseo,
Iisalmi,
Kattaala,
penkinpainajaiset
| Toiminnot: |
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Oi, aivan upea kuva. Kiinnitin erityisesti huomiota taustalla olevien pikkutyttöjen ilmeisiin.
VastaaPoistaSinulla on kiehtovia vanhoja valokuvia blogissasi.
VastaaPoistaIhana kuva ja muistelo. Tässä oli ihan oikeaa penkinpainajaista. =) Kiitos kun jaoit tämän muiston.
VastaaPoistaKiitos, Una. Toivon, että olisi ollut lämpimämpi sää tuonakin penkkaripäiväni. Palelti kovasti, mutta oltiin juhlapuvussa! Kasvoilla on viluinen ilme. Onpahan realistinen.
VastaaPoista